Ja sama jatkuu

Viikonloput on siitä niin kivoja, että kaikenkainen huoli on tosi helppo laittaa tunnottomana sivuun odottelemaan arkiviikkoa. Mutta usein sunnuntaina sitten murehditaan kaikkea mikä edellisviikolla jäi kesken. Siltikään se ei nyt sunnuntaiaamunakaan heti silmille räjähdä. Siis se, että Javier on taas ärsyttävän puolimykkyyden jälkeen selkeästi ollut "on the fence" ja päätynyt pelkäämään suhteen luomista. Ihan tismalleen samallailla kuin joka kerta! Tämä kaava on jo niin tuttu, että itseänkin ärsyttää, että annoin tämän unohtua mielestäni ja olen lankennut liikaan stressiin. Koska kaikki on ollut ennustettuvissa ja ennustettu. Ehkä siksi se typerän En kuitenkaan pysty tarjoamaan sitä mitä haluat -viestin. Sen jossa sanotaan, että oikeasti välittää kyllä ja niin kovasti haluaisi...mutta mitäs jos unohdettaisiin se yksiavioisuus. Ei juurikaan yllätä minua. Ahdistuksen yllätyshyökkäyset ovat menettäneet tehoaan, koska kai jossain sisimmässäni olen koko ajan ollut valmis prosessin tähän vaiheeseen. Pakolliseen vaiheeseen. Ja sanokaa minun sanoneeni, että tilanne vielä muuttuu. Kuten heti sen jälkeen, kun olen kertonut Javierille olevani ihan samaa mieltä. Sanon, että olen tismalleen samaa mieltä,  ettei hän ole kovinkaan monella tasolla kykeneväinen tarjoamaan minulle sitä mitä haluan. Ja kyllä annoin ihan kaiken tulla. Myös sen pitkän kirjesepustuksen. Kylmän rauhallisesti. Ei haukkuja, vaan asialliset faktat. Tämä saa Javierin hämilleen. Hän on odottanut että itkien anelen hänen muuttamaan mieltään. Mutta onneksi en tee sitä. Vaihdamme useita viestejä, joissa Javier selittää että hän ei osaa suhtautua oikein siihen, että hänen pitäisi huomioida joku toinen ihminen silloin, kun hän ei ole paikalla. Hän sanoo ettei siedä ihmisissä epävarmuutta. Ja hänen mielestään yhteydenpito, vaikka juuri niiden lomamatkojen aikana, tuntuu typeältä ja viittaa siihen ettei kaikki ole kunnossa. Siksi jokainen kuulumiskysely (joita tein kahden viikon loman aikana yhden) tuntuu hänestä siltä, kuin häntä epäiltäisiin jostain väärästä toiminnasta. Olemme rehellisiä. Ja Javier vaikuttaa olevan vähän hukassa mielipiteidensä kanssa. Hän selittää että välittää valtavasti ja haluaa ne yhteiset viikonloput ja kaiken sen kivan. Ei halua luopua meidän yhteisistä hetkistä. Mutta ei myöskään halua yksiavioisuutta. Niin. Sen hän sanoo suoraan. Ainoa mitä sanoo. Haluaisi tarjota minulle kaiken mitä voi. Muttei just nyt voi. Ei tiedä pystyykö sitoutumaan oikeasti yksiavioisuuteen. Itse osittain uskon, että tämä johtuu siitä, että hän pelkää niin paljon, ettei voi itse saada toiselta moista sitoumusta. Koska ei saanut aiemminkaan. Että helpointa olisi sitten jättää se sitoumussopimus pois kokonaan, niin sitten sitä ei voi myöskään rikkoa. Ja tästäkin me olemme puhuneet aiemmin. Viimeksi kun "sama tilanne" oli päällä, olin kertonut hänelle suoraan, ettemme voi kehittää suhdetta pidemmälle, koska hän ei vaikuta osaavan sitoutua. Ja siitä hieman myöhemmin hän on selitellyt minulle kuin sittenkin on valmis kaikkeen! Mutta tuolloin olen jo ollut ihan muualla hänestä välittämättä. 

Katsotaan miten nyt käy. Ainakin nyt suhteellisen rauhallisesti jätän asian sivuun nyt. Oikein tunnustelen ahdistuskraateria, mutta se on ehkä vielä viikonlopun jäljiltä vähän kohmeessa. Suurin tunne on ärsytys sitä kohtaan, mitä Javier meiltä pilasi. Koska tiedän miten erityisen hyviä tapaamisemme ovat viimeaikoina olleet. Tiedän, että ne tunteet ovat olleet palavia ja aitoja. Erilaisia kuin kenenkään muun kanssa. Molemminpuolisesti. Javier myöntää ettei ole ollut asiasta ollenkaan varma. Ja valintaan olisi takuulla auttanut se, jos itse olisin ollut etäinen ja kylmä. Mutta onko siinäkään järkeä? Ja niinhän olen juuri itsekin ajatellut, että tulevaisuus näyttää helpommalta ilman tätä säätöä, vaikka joskus pitäisi tarttua siihen haastavampaan vaihtoehtoon. Mutta toivon taas koko sydämelläni, että muistan tämä hankaluudet ja sydänsurut, joita hän todennäköisesti minulle aiheuttaisi suhteessakin. En voisi varmaan ikinä luottaa häneen. Joka matkan aikana joutuisin pelkäämään, että nyt hän on närkästynyt minuun ja katsoo oikeudekseen hyvitellä sen itselleen millä tahansa tavoilla. Yritän parhaani mukaan keskittyä johonkin ihan muuhun. Se on paras keino, siinä sivussa, kun kuitenkin käsittelen taas tätä asiaa purnaamalla myöhemmin. Siispä aamun ratoksi vastaan Rickylle puhelimeen ja vuodatan pari kyyneltä, kun hän sanoo, että voisin mennä hänen luokseen milloin vain. Hän odottaa kyllä, jos tarvitsen seuraa illalla. Ricky tietää miten paljon tykkään katsella leffoja ja sanoo, että nyt hän on hankkinut viimein kotiin jonkun ohjelman, jolla elokuvien katselu sujuu helpommin. Siinä puhelun aikana en voi olla ajattelematta, että voi miksi, oi miksi en voi vain arvostaa tätäkin elettä ja siirtää tunteitani häneen. Myös Nino olisi tarjonnut yösijaa aiemmin, mutta olen ollut sen verran väsynyt ja tietoinen tilanteesta Javierin kanssa, että olen katsonut paremmaksi tulla kotiin rauhoittumaan itsekseni. Eikä ihan suoraan hypätä kenenkään sänkyyn. Mutta ehkä ensi kerralla. Ja kerron sen hänellekin. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että saatan selvitä tästä positiivisella energialla. Uusiutumalla. Avaamaan silmät ympärilleni. Ja sitten katsotaan tuleeko prosessin viimeinen vaihe jossain vaiheessa eteen. Ja mitä silloin tapahtuu. Oikeastaan sekin helpottaa oloa, kun oikeasti ajattelen Javierin muuttavan mieltään ja olevan se heikommassa asemassa olevampi. Eikö ole hassua? Mutta siltä minusta tuntuu. Saan jotain lohdutusta siitä ajatuksesta, että nämä ongelmat tulevat seuraamaan Javieria missä tahansa suhteissa. Mutta minulla on mahdollisuus olla niistä vapaa.  Alan innostua ajatuksesta saada lohduttautua Rickyn luona. Hän pyyteettömästi haluaisi syödä kanssani roskaruokaa ja katsoa leffaa. Ja sitten halaisi minua koko yön jos haluaisin. Tekemättä muuta.