Never ending story

Tiistaina kotiin päästyäni puran taas turhautumistani pillittämällä ja kyselemällä ääneen, että miksi tämän pitää olla näin vaikeaa. Olen jutellut monien kivojen ystävien kanssa. Ja moni haluaisi viedä minut ulos. Olisi valmis tekemään minut iloiseksi. Mutta miksi olen jumissa juuri sen tyypin kanssa, joka ei vaivaudu kuuteen tuntiin enää palaamaan someen, koska tietää, että tämä keskustelu on nyt edessä. Minua inhottaa, että olen päästänyt itseni ihastumaan noin itsekkääseen ja kylmään ihmiseen. Mutta samaan aikaan koen jotenkin ansaitsevani sen. Ja samaan aikaan tiedän, että hänellä on aivan toinen puoli, joka voisi päästä vielä valloilleen. Mutta minne katosi se, että haluan parisuhteen parhaan ystäväni kanssa? Miten me voimme ikinä olla hyviä ystäviä, jos hän kohtelee minua näin. Kaadan itselleni lasillisen valkkaria, koska en halua ottaa mitään ylimääräistä ahdistuslääkettä vielä. En nyt vielä kun en ollenkaan tiedä mitä mieltä hän tilanteestamme on. Mitään pahaa ei ole tapahtunut. Viimeisin tapaamisemme oli mahtava. Mutta miksei se fiilis ikinä jatku näihin välipäiviin, kun emme tapaa. Kasvokkain pystyn yleensä aina selventämään puheitani niin ettei väärinymmärryksiä samallailla synny, kun viesteissä. Silloin kaikki on helpompaa ja sähköjännite tekee kaikesta kivaa, kun olemme lähekkäin. Ja nyt kaikki tuntuu niin erilaiselta. Olen tosi tyytyväinen, että olen aktiivisesti ajanut tätä tilannetta eteenpäin. Vaikka juuri nyt se tuntuu niin kurjalta, niin tiedän että sen olevan ainoa vaihtoehto limbon loppumiselle. BLING. Mies, jonka nimeä en muista lähettää kuvaviestin luonnosta ja koittaa tehdä tikusta asiaa. Tapasimme joskus kun olin kävelemässä yksin kalliossa kohti ystäviäni. Mies pysäytti minut kadulla ja sanoi, että vaikutan mukavalta. Mentäisiinkö hetkeksi istuskelemaan vaikka laiturille. Eikä minulla ollut kiire joten suostuin. Istuimme hetken niitä näitä jutellen ja musiikkia kuunnellen. Ja vaihdoimme yhteystiedot. Olen tavannut hänet kerran sen jälkeenkin pikaisesti kävelyllä. Ihan vain koska ajoitus sattui sopimaan. En tunne mitään romanttista mielenkiintoa häntä kohtaan, joten en kai ole jaksanut edes mainita häntä aiemmin. Mutta uudet kaverit ovat aina tervetulleita. Hänkin on minusta kiinnostunut. Ja lähettelee viestejä joissa ei ole mitään sisältöä. Eli niitä parhaita. Ja minä idioottina jumitan tässä. No kohta asioiden pitäisi selkiintyä. Jossain vaiheessa Javierin on pakko herätä ja sanoa jotain. Tai sitten minä sanon. Olen jo luonnostellut eroviestit valmiiksi kaiken varalle.

You don't have to focus on this now or answer. I just want to say what i have on mind, so i can feel everything is said. 

You are not ready in any relationship. Might never be. You have no time to care about anyone else but yourself. You cannot make any commitments and probably are afraid of having something just for you, because there is always a risk of losing it. Dating someone is about taking the risk, making the otherone your priority,  close friend and lover. The person you share stuff and do all the nice things with. But you treat me like a distant friend when we are not together. 

When we are together everything feels right. But even then you have not said any good thing to me, even tho you knew how important this subject is to me. I waited for you when you were on holidays not knowing what's going on. And still you don't have time for this.

You got upset when i was on holiday and said that i wanted to talk some topic more when we meet. You thought that i was dating other people then. And you got pissed and didnt want to meet me. But never told me that then. And you blame me about bad communicating. When you were on your holiday, you said you didnt want to talk about some topic with me. But i let it be. Unlike you did. You expect things from me, that you wont give. Is that fair?

You have ignored my messages. How would you feel if i did that to you? When i asked if everything's ok bc you were not saying anything, you got pissed. I can't say anything to you without being afraid that you get annoyed or stressed. 

I cannot suggest anything, bc it makes you anxious and stressed. Everything has to go by your schedules. Otherwise you get stressed.

Beers with friends, some random person spending night at your place, gig, your own time alone. Everything goes first. And it tells that you are not able to be in a normal relationship. And i need more.

You get pissed and ask me not to use my phone when i'm with you. But you do it all the time when i'm at your place.

You have made my cry more than you have made me smile. I was ready to give it a try because when we are together it feels right. I was ready to find compromises in all situations and accept your bad sides, and get over the traumas from before. But you were not. I need a parter who is there for me. I need someone to answer me. I have my own issues, that you can't care about. Thank you for all the good moments. I loved those.

Ajankuluksi ja terapiaksi siis laadin valmiiksi viestin, jonka voin lähettää hänelle, jos niikseen tulee. Juuri noin olen kokenut ja ajatellut. Ja sen uloskirjoittaminen tekee hyvää, vaikkei Javier sitä koskaan lukisi. En varmaan edes koskaan lähetä sitä hänelle. Onhan se vähän tuollaista tekodramaattista, mutta silti totta. Koko päivä on kulunut ja viimein alkuillasta Javier palaa someen. Odotan, että hän avaa keskustelun ja on valmis puhumaan tästä aiheesta. Mutta sitten hän katoaa taas linjoilta pitkäksi aikaa. Varmasti hän on väsynyt. Eikä jaksa ajatella tätä asiaa. Mutta hän tietää miten tärkeä tämä asia on minulle, eikä välitä yhtään. Tunteja kuluu eikä Javier tule enää linjoille. Alan miettiä että onko tämä vain ahdistus joka saa minut olemaan näin dramaattinen. Itkemään tällaisen turhautumisen takia. Olin jo ihan varma, että asia on yksinkertainen ja viimeinkin tähän saadaan joku lopputulos. Mutta ei. Toisella ei ole mihinkään kiire. Juuri näin on käynyt kai aiemminkin. Tässä vaiheessa minä alan epäillä itseäni ja mietin, että parempi vain antaa olla ja koittaa jatkaa eteenpäin. Passiivisesti sanomatta enää Javierille mitään. Sitten joskus kun hän on valmis, niin hän ottaa yhteyttä, mutta minä olen jo siirtänyt kiinnostukseni väkisin johonkin toiseen. Koska yhtäkkiä minusta tuntuu että olen roikkuva idiootti jonka kannattaa vain olla hiljaa ja tajuta tilanne. Siirtyä hiljaa takavasemmalle. Ja antaa asian olla. Mutta onko se oikea tunne mitä pitäisi tuntea? En tiedä. Minua inhottaa oma tunteellisuuteni. Turhauttaa se, etten vain voi nähdä hänen olevan liian itsekäs ihminen minulle. Minua ällöttää Javierin putkinäköisyys. Hävettää se, että hän saa minut itkemään olemalla tunteeton. Viimeisenä illalla en lähetä hänelle pitkää vuodatustani, vaan sanon, että tämä asia on minulle tärkeä ja toivon, että lepo on auttanut häntä. Ja että toivon hänen jakavan ajatuksensa suhteestamme minulle pian. Kuten hän lupasi. Siinä se. Yksinkertaista.