Juhlia ja Jukkaa

Olin eilen jo kahden vaiheilla lähteäkö mihinkään vai ei. Olin niin väsynyt, enkä juurikaan motivoitunut uuteen seikkailuun, kuten poikkeuksetta lähes kaikkina muina viikonloppuina. Tosi epätyypillistä! Kuitenkin viime hetkellä yhdeksän jälkeen illalla ystävättäreni tulivat pimpottamaan ovikelloani lähistöltä ohi kulkiessaan ja nappasivat minut mukaansa illanviettoon. Olin kotona lähes pyjamassani, mutta nappasin matkaan meikkipussin ja muutaman siiderin. Kello oli jo niin paljon, että lähdimme lähistöllä asuvan kaverin luota lähes suoraan valmistautumisen jälkeen klubille. Olin kertonut Jukalle, minne olemme matkalla, joten odotimme heidän seurueensa päätyvän samaan paikkaan. Vaihtelin myös viestejä ulkomaan tinderin kanssa, joka on Suomessa muutaman päivän juuri nyt, mutten voinut antaa mahdollisuuttakaan tapaamiselle. Juuri nyt ei kapasiteetti riitä.

Pelailimme illan aluksi ystävättären kanssa lautapeliä, kunnes viereiselle baaritiskille ilmestyi etäisesti tutun näköinen mies seurueineen! Hei! Hän näyttää kivalta! Pitkä ja mukavannäköinen. Yhdistimme voimamme ja siirryimme yhden suuren pöydän ääreen. Pian juhlat jo olivat täydessä vauhdissa! Joimme alennusdrinkkejä, tarjoilimme vuoroin toisillemme, tanssimme (DJ oli todella hyvä!) ja nauroimme. Juttelimme Jukan kanssa ja tulimme hyvin toimeen koko illan. Hän ei ole korkeakoulutettu, mikä on aiemmin ollut kriteerilistallani tärkeällä sijalla. Mutten juurikaan välitä listoista enää. Päädyimme hieman pussailemaan loppuillan pikkutunteina tanssilattian lumoissa, mutta päädyimme hyppäämään taksiin ystävättäreni kanssa ja torjuimme jatkokutsun tällä kertaa. Olin todella väsynyt, enkä voinut ajatella muuta kuin kotiin pääsemistä!

Tällä hetkelläkin olo on hyvin väsynyt. Ihan varmasti tällä yskällä ja katkonaisilla yöunilla on tekemistä tämän yleisen vireettömyyden kanssa. En edes jaksa miettiä tarkemmin yksityiskohtia eilisillasta. Meillä oli hauskaa ja pidin Jukasta. Mukava normaali bileilta! Naurua, tanssia, pusuja. Kiilasimme ystävättären kanssa taksijonossa kärkeen ja saimme jaettua hinnan joidenkin samaan suuntaan matkaavien poikien kanssa. Kotona odotti hyvä yöpala. Ei mitään kurjia sattumuksia. Loistavaa. Ja voisin aivan hyvin tavata Jukan uudestaan. Mutta missähän kurvissa? Nukuin tänään yli kahteentoista kevyesti. Lisäksi torkuin sohvalla päivän mittaan. Ajattelin Alexia, mutta salaa toivoin, ettei minun tarvitsisi liikkua minnekään tänään. Hän viesti saapuneensa kotiinsa hyvin väsyneenä ja suostui ilomielin siirtämään tapaamisemme huomiselle. Jes. Toisaalta yksi päivä vähemmän aikaa muille jutuille ensi viikolta. Haluan varmaan käydä joku ilta Manuelilla, mitähän hänelle kuuluu? Olemme vaihdelleet vain pinnallisia viestejä ja tuntuu, että siitä on ikuisuus kuin tapasimme (siitä on viikko). Haluaisin nähdä Javierin. Pidän hänestä, ainakin sopivina annoksina. Jukka oli kiva, mitä jos hän ehdottaa tapaamista? Minulla on myös parille päivälle ihan omaa deititöntä ohjelmaa, joten jo valmiiksi ahdistaa päivien riittämättömyys. En osaa sanoa ei vain siksi etten jaksa. En näille jo läheisemmiksi tulleille tutuilleni. Enkä edes halua. Koen velvollisuudekseni pitää yhteyttä säännöllisesti ja tavata. Joku leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt? Minun täytyy yrittää päästä tällaisesta ajatusmallista eroon ja ryhtyä itsekkääksi? Vaikka koen toisaalta olevani todella itsekäs ja vaikeasti tavoiteltava uusien tuttavien kohdalla. Tällaisilla hetkillä olen melko tyytyväinen siihen, että vuokraan itselleni vain yhtä huonetta, kun käyn kotona näköjään vain kääntymässä. Eron jälkeen uudelleenorganisoidut asumisjärjestelyt toimivat vielä näin hektisessä elämässä ihan jees. Ja inhoan olla yksin. Rakastan olla rauhassa ja tehdä omia juttujani, mutta pidän siitä, että ympärilläni on muita. BLING. Jukka kysyy miten voin. Kiitos kysymästä, ihan hyvin. Kai.