sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Miten meni noin niinku omasta mielestä - Alex

Näin yöllä unta farmieläimistä, jotka oli opetettu laskemaan vesiliukumäkiä uimapuvut päällään. Oli kesä. Lampaat kävelivät takajaloillansa ihmispariensa (naiset uimalakeissansa) kanssa hyppytorniin vaaleanpunaisissa uima-asuissa. Näin niiden silmistä, että ne eivät ymmärrä oikein mitä tapahtuu, mutta valmistautuivat urheasti hyppäämään korkealta. Säälin niitä, ja mietin mihin tämä maailman on oikein mennyt. Heräsin sunnuntaihin omasta sängystäni puhelimen piippaukseen. BLING. Manuel lähettää Trump-aiheisen hupivideon. Ihanaa. Vanha tuttu Manu. Ikävöin hänen turvallisuuttaan ja kunnollisuuttaan kaiken tämän epävarman sekavuuden keskellä. Juuri nyt tarvitsen häntä. Ehkä tänään, ehkä viimeistään huomenna saan halauksen häneltä. Melkein herkistyn tätä ajatellessani. Vähän niin kuin olisi ikävä äitiä huonoa päivänä. Kaipaan pyyteetöntä välittämistä. Nousen sängystä vailla ääntä, nenä vuotaen. Olisin voinut herätä vaikka mistä,  mutta juuri nyt olen oikein tyytyväinen ollessani kotona. En oikein taida olla vielä kartalla. Onneksi on sunnuntai niin ei tarvitsekaan.



Ihana yhteishenki vallitsi koko laivamatkan. Voit ihan eri tavoin istahtaa mihin tahansa porukkaan ja saada heti uusia BFF:jä. Jo alkuillasta olimme tehneet tuttavuutta muutamien eri seurueiden kanssa. Mainioita porukoita! Paljon yhteisselfieitä.  Moikkasin pöydästämme ohikulkevaa komeaa partamiestä. Hän moikkasi takaisin, kulki eteenpäin, teki u-käännöksen ja liittyi kirjavaan ja vaihtelevaan seuraamme loppuillaksi. Kyseinen mies kertoi vaimostaan ja lapsistaan. Dääm! Mutta uusi mukava tuttavuus kuitenkin! Paljon naurua, vitsejä! Tutustumista, drinkkejä! Hauskanpitoa! Se fiilis, kun tunnelma on täysin rento. Kaikki ovat yhtä samaa isoa perhettä. Omassa pienessä kuplassa. Lähdin ostoksille täysin tuntemattoman tyypin kanssa, mutta risteilyllä tuntui, kuin olisimme tunteneet aina.


Loppuillasta siirryimme tanssiravintolan puolelle ja liityimme uuteen seurueeseen. Aivan mahtavan hauskoja tyyppejä. Iskin ensimmäisenä silmäni erääseen mieheen, mutta jälleen tuttavuutta tehdessämme selvisi, että perhe odottaa kotona. Siispä välittömästi vaihdan friendzone-asenteen päälle ja kyselen lasten iät ja hymyilen "Voi kuinka kiva!". Hän kehui vuolaasti vaimoaan. Varmasti hyvä mies! Porukkamme oli tuossa vaiheessa suuri, ja siihen kuului meidän sekalaisen sakkimme lisäksi muutama ikäisemme sinkkumies. Hulvattoman hauskoja ja rentoja ihmisiä. Ystävättäreni jäi palaamatta vessareissultaan, mutta sellaista voi laivalla käydä. Jotenkin päädyin keskustelemaan lähemmin erään sosiaalialalla olevan pitkän ja suloisen miehen kanssa. Muutaman vuoden minua vanhempi.  Alex. Ajattelin, että hänen on oikeasti oltava kunnollista tyyppiä. Keskustelimme koko illan intensiivisesti kaikesta taivaan ja maan välillä. Välillemme syntyi jonkinlainen yhteys, ja hän osoitti jopa mustasukkaisia piirteitä, jos kohdistin huomioni ja keskusteluni johonkuhun toiseen. Tai ehkä vain muistan väärin. Alex pyysi numeroani. Sanoin sen kerran ääneen nopeasti. Ja hän toisti sen välittömästi. Nauroimme. Aamuyöstä päädyin lähtemään tämän porukan mukana heidän hyttiinsä jatkamaan hauskoja keskusteluitamme. Olimme kaikki hyvin humalassa ja päädyin pussailemaan Alexia hänen alapedilleen. Muhinoimaan peiton alle. Vähäsen. Muiden nauraessa omissa sängyissään. Nukahdin lopulta ja heräsin ennen seitsemää. Sanoin, että nyt minun on mentävä omaan hyttiini, jotten ystävättäreni huolestu! Joku kysyi, että kuka oikein kuorsasi yöllä ja myönsin, että se olin varmasti minä! Kiitin iltaseurasta ja Alex toisti puhelinnumeroani punkkansa pohjalta. Vähän sinne päin. Päästyäni omaan hyttiini sain vain todeta, ettei ystävättäreni ole edes käynyt koko hytissä.

Koko risteily meni kokonaisuudessaan melko pitkälti siten, kuten olin ajatellut. Teimme matkan aikana lukuisia uusia tuttavuuksia. Perjantai-illan jälkeen, lauantaisessa aamupöhnässä laivan käytävillä kulkiessani joka kerroksessa ja joka nurkalla vastaan tuli yksilö tai porukka, jotka tervehtivät minua nimellä ja halauksin! "Löysitkö sen kadonneen ystäväsi?", "Tule ottaa drinkki!"; "Eilen oli tosi hauskaa!" En muistanut heistä jokaista, mutta tervehdin kaikkia ilolla. Lauantaiaamusta tuttujen tai tuntemattomampien seurueiden pöydät notkuivat jo juomista. Yhdestä seurueesta löysinkin pian ystävättäreni, joka oli juhlinut koko yön. Käteen isketään shottilasi tai limuviina. En ollut nukkunut riittävästi, eikä mieli tosiaankaan ollut perjantai-illan jälkeen nousujohteinen, mutta kepeä tunnelma tarttuu nopeasti. Kieltäydyn muutamaan otteeseen suloisen kymmenen vuotta nuoremman poikasen kosinnasta. Hän haluaa välttämättä tarjota drinkin. Selvä. Toinen takuulla lähes yhtä nuori ehdottaa yhteistä lomaa lapissa. Juujuu, katsellaan! Nauramme ja vitsailemme. Krapulasta ja univajeesta huolimatta sama yhteishenki on yhä läsnä. Etsin porukoista silmilläni eilistä Alexia, mutten tavoita häntä. Taxfreessa törmään hänen ystäviinsä, jotka rientävät halaamaan ja tervehtimään minua. He kuittailevat edellisyöstä ja nauramme. Kiitän seurasta ja pyydän välittämään terkut Alexille.

Harmittelen etten törmännyt Alexiin enää. En tiedä hänen koko nimeään ja olen varma, ettei hän muista enää puhelinnumeroani. No, ei meistä varmaan olisi mitään tullut kuitenkaan. Lähdemme nuutuneina laivasta yhden tuttavaporukan mukana. Seurueen miehet kantavat ostoksemme terminaaliin jossa halaamme toinen toisiamme ja kiitämme mahtavasta reissusta. Melkein haikeaa. Pahoinvoivina raahaudumme keskustaan pizzeriaan keräämään voimia kotimatkaa varten. BLING. Jukka kysyy voimmeko tavata. Ei nyt ei pysty. BLING. Tomi kysyy aionko jatkaa vielä iltaa. Ei, nyt ei pysty. Olisitte lähteneet reissulle mukaan, kun pyysin! BLING. Manuel kysyy vointiani ja kertoo itse lähtevänsä juhlimaan. Olo on kaamea, nyt ei pysty ajatella sellaista. Ei melkein edes pysty syömään. Puhelin soi! Outo numero. "Heei, muistatko minut!" Alex soittaa. Sanon, että toki muistan, kiitti seurasta! Hän sanoo heti, että haluaa tavata minut uudestaan. Todella suoraan. Yllättävän itsevarmana. Vastaan, että minäkin haluan tavata. "Ok, nähdään taksitolpalla  tunnin kuluttua". Okei. Yritän koota itseni. Vilkaisen peiliin ja teen mitä tehtävissä on. Halaamme ystävättäreni kanssa ja kiitämme toisiamme hyvästä reissusta. Samaan aikaan vastaan tulee Ryan! Mooi! Halaamme ja tervehdimme pikaisesti. Hän on ystäväporukassa, joten jatkaa matkaa nopeasti. Kiva nähdä!

Pian Alex saapuu paikalle. Hän toteaa, että meidän pitäisi nyt hypätä taksiin ja mennä hänen luokseen. Ihan vain pikavisiitille, jotta voimme jutella lisää. Hän lupaa että saan levätä, kun totean olevani aivan vailla virtaa. Fine, whatever. Hyppäämme taksiin, juttelemme heti luonnollisesti. Puhumme kaupunginosista. Hän kertoo omistavansa useita asuntoja. Okei, kiva, muttei sinun tarvitse kertoa sitä minulle. Hän hipaisee reittäni. Vitsailemme ja nauramme. Perille päästyämme hän hakee pikkukaupasta pari juomaa. Kävelemme hänen luokseen pieneen siistiin ja askeettiseen asuntoon. Hän vitsailee, ettet ikinä enää lähde täältä. Minusta tuollaisia asioita ei kannata ehkä vitsailla "ensitreffeillä". Hän on paljon itsevarmempi kuin ajattelin. Tuntuu, että hänellä on outoja valmiita repliikkejä, joita viljelee. Yhtäkkiä hän sanoo, että jos vielä tapaamme, niin kahden viikon kuluttua hän voi viedä minut matkalle. "Maksan sun lentoliput!". Outoa. Sivuutan koko jutun ja kyselen hänen matkoistaan. Hän matkustelee jatkuvasti. Juttelemme matkakohteista. Tulemme hyvin juttuun. Hän on kivannäköinen. Hän näyttää valokuvia. Itsestään ja siskostaan. Puhuu työstään. Jos nyt juuri kehtaisin, niin voisin kirjoittaa mitä kaikkea muuta teimme. Mutta juuri nyt en halua. Hän on hyvin erikoinen. Sanon, että minusta hän on alkanut vaikuttaa kaikkine juttuinensa hieman playerimaiselta. Enkä ole varma puhuuko hän kaikista asioista totta. Mutta totean myös, ettei sillä ole tässä tilanteessa väliä, sillä emme tunne niin hyvin. Alex toteaa olevansa hyvin herkkä ja epävarma persoona. Hän on juuri pari kuukautta sitten eronnut (no tottakai!), ja yhä kaipaavansa eksäänsä (no tietty!). Hän puhuu heidän suhteestaan. Kertoo nauttivansa nyt yksinolosta (No tottahan toki!). Sanon tavanneeni paljon hänen kaltaisiaan ihmisiä. Aivan liian paljon.

Hän kertoo pitävänsä eläimistä. Näytän kuvan kissastani ja hän innostuu. Hän sanoo taas että haluaa tavata uudelleen. Kokee yhteyden. Alex toteaa, että melkein haluaisi minunkaltaiseni tyttöystävän. Nauran hänen jutuillensa. Hän on hyvin ristiriitainen. Mietin mielessäni kärsiiköhän hän jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä. Yhtäkkiä hän alkaa laskea kymmenestä alaspäin ja sanoo, että minun on kerrottava heti laskennan loputtua aionko vielä tavata häntä. Kyllä tai ei. Hän on hyvin dominoiva. Jos sanot ei, niin en aio antaa enempää itsestäni sinulle. Olen hämmentynyt ja ärsyyntynyt. Hän varmaan testaa jotain. Sanon, että se on ihan sama mitä aion sanoa, sillä ei minun silti tarvitse häntä tavata vaikka nyt sanoisin kyllä. Sanon, etten ole varma onko hän aivan kreisi. Alex toteaa taas olevansa erilainen ja sentimentaalinen. Sanoo, ettei ikinä usko, että kukaan voisi oikeasti rakastaa häntä. Ajattelen, että se on vain lapsellinen oikeutus pettää ja käyttäytyä typerästi. Ehkä sanoin sen ääneenkin. Hän toteaa olevansa hyvin suora, jos pitää jostakusta. Selvä, tai sitten olet vain playeri. "Okei mä valehtelin", hän toteaa yllättäen, oikeasti se tyyppi siinä kuvassa ei ole mun sisko vaan eksä. Jaha. Sanon, että minulle on ihan sama kuka siinä kuvassa on. Minua väsyttää, haluan vain nukkumaan. Olen vähän pettynyt, ettei hän selvästikään ole sellainen kunnollinen ja normaali ihminen, mitä ajattelin. Jatkamme kuitenkin keskustelua muista aiheista, kuten horoskoopeista ja kuuntelemme musiikkia. Olemme samaa horoskooppimerkkiä. Totean että se on todella huono juttu (en lueskele päivähoroskooppeja, mutta..). Hän sanoo, että seksi on kaikista parasta meidän merkkiemme välillä. Pian Alex sanoo lähtevänsä vielä keskustaan tapaamaan ystäviään. Minä haluan kotiin. Hän ehdottaa, että voin jäädä hänen luokseen nukkumaan, mutta totean, että minulla on ihan omakin koti. Lähdemme samaa matkaa ulos. Vaihdamme suukon heipaksi. Siinä hän huomaa unohtaneensa jotain kotiin ja palaa vielä hakemaan sitä. Taas mietin, että onko hän aivan tosissaan vai onko kyse jonkinlaisesta esityksestä. No ihan sama. Olen todella huonovointinen ja koti-ikävä on kova. Oma sänky ei ole pitkään aikaan tuntunut niin hyvältä. BLING. Alex viestii, että meillä oli todella mukavaa, ja toivottavasti tapaamme pian. Vastaan, että oli todella outoa, ja toivotan hänelle hyvää yötä. En tiedä tapaammeko vielä. Toisaalta tekisi mieli antaa tasapuolinen mahdollisuus ottaa selvää mistä oikeasti on kyse. Toisaalta on hämmentynyt olo ja...huono omatunto. Harmittaa, että kuulen taas nuo  samat virret. Aina vaan.

BLING. Manuel ehdottaa, että tapaamme tänään myöhemmin illalla. Saunan ja sarjan parissa. Hän varmistaa, että onhan minullakin vähän flunssa, koska hänellä on. Ihanaa. BLING. Jukka kysyy olenko jo toipumaan päin. On the fence. It's on the fence. Ennen lähtöäni Manulle Javier kyselee kuulumisia. Veikkaan että hänellä oli treffit perjantaina, sillä eilen hän on ollut juhlimassa ystäviensä kanssa. Herännyt yksin ja muistanut minut. Hän toteaa, että on kiitollinen kaltaisestani kaverista. Hah, kiitos! Kerron sivistyneitä versioita laivamatkasta. Javier lähettää minulle sydänpusunaamoja. Hänellä on selvästi läheisyydenkaipuinen sunnuntai meneillään. BLING. Jukka kysyy voisimmeko nähdä ensi viikolla. Palataan asiaan tiistain jälkeen. Tarvitsen pari päivää. BLING. Alex kysyy miten voin. Haluaa edelleen tavata! Tänään! Sanon, että missään tapauksessa tänään ei sovi. Ehkä ensi viikolla. Sanon, että mahdollisesti tiistai, keskiviikko tai torstai voisi käydä. "Ok, varaan ne kaikki!". Hah. Jokin minussa haluaa vielä tavata hänet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti