Fuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu

Eilisiltana lähdimme ihanalle pitkälle, lähes parin tunnin iltalenkille. Otin muutamia juoksukierroksiakin ennen kuin törmäsimme sovitussa paikassa ystävättären kanssa, eikä sää olisi ollut yhtään paha pienelle hölkällekään! Kesken lenkin saan viestin. Alex! "Voitko sitten tänään tulla?". Hän on siis kolmena päivänä peräkkäin kutsunut minut luokseen. Ensimmäinen kerta oli aivan selkeä seksikutsu keskelle päivää. Seuraavat kaksi ovat olleet yliyön kutsuja. Okei. Olen otettu, että hän jaksaa ajatella minua näin intensiivisesti. Olen hieman pettynyt, ettei hän nyt ole nähnyt vaivaa muun kuin kahdenkeskeisten neljän seinän sisällä tapahtuvien tapaamisten järjestämiseen. En tiedä oikein mitä hänestä ajatella. Tavallaan poden huonoa omaatuntoa kun kieltäydyn näin usein. Entä jos hänellä onkin muuta tarjottavaa? Oli kuitenkin helppo kieltäytyä tismalleen samoista syistä kuin aiemminkin. En saa häneltä riittävästi läheisyyttä. Minulla pitäisi olla pian treffit Javierin kanssa. Ja en tarvitse enää yhtään uutta fwb-kaveria.  Iltalenkki teki hyvää. Iltajuorut teki hyvää. Pesin heti sieltä saavuttuani hampaani, jotten alkaisi enää ahmia mitään. Menin aikaisin sänkyyn, mutten saanut unta, koska jännitin seuraavaa - tätä - päivää.

On jo myöhäinen iltapäivä. En ole kuullut Javierista mitään. Muistaakseni aiemminkin sopimillamme treffeillä en kuullut hänestä mitään ennen iltaa. Eli se voi olla hänen tapaistaan. Tai sitten hänellä on niin sanotusti Second Thoughts. Joskus taas hän viestii aivan jatkuvasti, vaikken itse kunnolla ehdi paneutua viesteihin. Analysoinko liikaa? Odotellaan vielä hetki rauhassa. Kuitenkin hän itse lauantaiaamupäivällä jutellessamme varmisti, että olen tulossa tiistaina. Tulethan. Joo, katsotaan leffaa! Aina kun jännittää niin ruokahalu menee. Toiset syö ahdistukseen ja suruun. Minä en pysty. Laihduin yli 10 % kehoni painosta eron aikana. Ei vaan pystynyt syömään. Ja tavallaan kaiken kurjuuden keskellä nautin siitä, että sain taas helpon paaston ja pari ekstrakiloa pois vaivatta. Pystyin käydä normaalisti töissä ja liikkua. Join nesteitä ja siirryin pikkuhiljaa esimerkiksi jourttiin. Aina kun eksäni katosi jonnekin suhteemme aikana, eikä vastannut viestiini tai puheluuni, en pystynyt koko iltana syömään mitään. En kunnes kuulin hänestä joskus seuraavana päivänä. Tai sitä seuraavana. Ja nyt on lähes sama juttu. Jos odotan ja ennakoin pettymystä, niin vatsa reagoi siihen. Aineenvaihdunta tihenee enkä pysty syömään mitään. Heti kun tilanne raukeaa oloni palaa silmänräpäyksessä normaaliksi. Mistähän tällainen johtuu? En valita.

Menen suihkuun. Teen normivalistelun. Ihan vain varmuuden vuoksi sheivaan sääret ja kainalot ja biksurajat. Sänki ei ole ehtinyt pitkään aikaan kasvaa riittävästi, jotta voisin käyttää epilaattoria. Ja sitten lankean taas itse ensin kysymään onko iltatapaaminen voimassa vai ei. Kello puoli kuusi illalla. Ihanko oikeasti oletetaan ettei tarvitse ennen iltaa varmistaa? Tarvitsen aikaa valmistautua ja siirtyä paikasta toiseen. Vai toivotaanko, että olen unohtanut koko jutun? Vai leikitään niin jännää, ettei voida itse tehdä aloitetta. Näen, kuinka Javier kirjoittaa tekstiä, muttei lähetä mitään. Pyyhkii pois ja kirjoittaa uudestaan. Tauko. Pelkään tarkkaan harkittuja tekosyitä jo vahvasti tässä vaiheessa. Sydän tykyttää pettymystä odotellessa. Ei vieläkään viestiä. Kunnes. BLING. Pitkä sepustus siitä, kuinka ystävä on juuri lähtenyt hänen luotaan ja hänellä on paljon siivottavaa. Olokin on väsynyt ja vähä kipeä. Partakin ajamatta. Pitäisiköhän siirtää tapaamista? Voi vitun vittu. Pettymyksen kyyneleet nousee silmiin saman tien, enkä voi sille mitään. Tunnen itseni taas niin idiootiksi, kun odotin jotain. Vastaan, että hänen olisi pitänyt kertoa minulle aiemmin. Sanon, että se, että hän toteaa tuollaista, vasta kun itse satun kysymään on typerää. Javier toteaa, että voin toki tulla hänen luokseen jos välttämättä haluan. No arvaa haluanko kun olo on niin vitun tervetullut! En vastaa mitään. Hän sanoo, että olisi voinut toki itse kertoa aiemmin tilastaan. "Jep". Mutta hetken päästä hän toteaa, etten saisi sanoa, että tilanne on "typerä", koska joskus asiat eivät vaan mene niin kuin odottaisi, enkä saisi syyttää häntä. Hän toteaa, että käyttäydyinhän itsekin "typerästi" viikonloppuna. Vastaan kylmän ja kolkon "ok". Vituttaa niin paljon. Olin toivonut viettäväni tämän illan aivan toisella tavalla. Juuri nyt ajattelen ettemme näe sitten enää ikinä!! Odotan hetken ja oloni hieman tasaantuu. En halua lopullisesti poltella siltoja. Lähetän hänelle puolisovittelevan viestin, jossa ehdotan, että korvaan sanan 'typerä' sanalla 'pettymys'. Koska olen niin kyllästynyt pettymyksiin.

Mietin jo hakisinko lohtua oma-aloitteisesti Manusta tai Alexista, muttei oikeasti tee mieli lähteä kenenkään muun luokse. Olin niin odottanut tätä. Taas pieni sydämensärkyminen. Odotusten romahtaminen. Taas yhtäkkiä tämä viikko tuntuu paljon raskaammalta. Ärsyttää, että kieltäydyin tylysti Alexin kutsuista, kun olin odottanut tätä iltaa Javierin kanssa. Olen niin typerä. Manuelin tai Alexin sijaan ehdotan uutta reipasta kävelylenkkiä ystävälleni. Vaikkei nyt tee yhtään mieli ulos, niin tiedän sen keventävän oloa joka tapauksessa.