torstai 10. marraskuuta 2016

Puolikuntoinen, puolivalmis

Olen sairas äärimmäisen harvoin. En ole koskaan ollut sairauslomalla. Usein flunssat tai vatsaoireet kestävät enintään yhden päivän ja ajoittuvat sopivasti siten, ettei sairastelu vaikuta arjen toimintoihin. Ja sellaisia päiviä on enintään muutama vuodessa. Joskus vuosikausia sitten kärsin pahan noroviruksen, joka veti sängynpohjalle vajaaksi viikoksi. Laihduin pysyvästi viisi kiloa. Lisäksi teini-iässä munuaisiin noussut virtsatieinfektio (munuaisaltaantulehdus) vei sairaalaan tippaan viikoksi. Ne tuskat muistaa vieläkin! Eilisiltana tunsin kuumeen nousevan. Palelin paksuun villapaitaan kääriytyneenä ja raahauduin sänkyyn yhdeksältä. Nukuttuani noin kymmenen tunnin yöunet nousin uuteen arkiaamuun karhealla kurkulla ja hieman unenpöpperöisenä, mutta mututuntuman mukaisesti kuumeettomana! Siispä kohti aamukokousta! Aamukahvin sijaan varmuuden vuoksi aamuFinrexin. Tapaamaton ulkomailla asuva tinderkaverini kysyy aamun ratoksi kuulumisiani ja saan heti ensiannoksen myötätuntoa, kun kerron olleeni pienessä lämmössä. Kiitos! Manuel lähettää aamutoivotukset ja saan toisen annoksen virtuaalisia voimahaleja.

Vielä eilisiltana ennen sänkyyn paketoitumistani vaihdoin muutaman lauseen Tomin kanssa. Hän ei ollut löytänyt ketään matkakaveria seuraksi risteilylle, mutta totesi, että omasta tiukasta rahatilanteestaan huolimatta ("liksapäivä on vast ens viikolla") hän voisi tulla kanssamme matkalle yksin. Totesin, että varmistetaan vielä asiaa huomenna - päivää ennen matkaa (eli tänään). En välitä ihmisten varallisuudesta. Pääasia on, että on töissä tai vähintään opiskelemassa. Että on tavoitteita. Että on jotain taitoja. Luottotiedot kunnossa. En halua väheksyä mitään alaa, mutta koen oloni paremmaksi (parisuhdetta ajatellen), jos kumppaniehdokas olisi vähintään saman koulutusasteen käynyt kuin minä, tai jollain tavoin ansioitunut. Vaikka pidän Tomista, niin suhtaudun häneen tällä hetkellä täysin kaverillisesti. Hän tupakoi, (minulle aikamoinen turn off) ja käsitykseni mukaisesti on jossain duunariammatissa. Odottamassa seuraavaa palkkapäivää.

Hätävarasuunnitelmana viestin Jukalle risteilytarjouksen. Hän vastaa pian, että tilaisuus olisi todella houkutteleva, mutta valitettavasti aikataulu ei nyt sovi näin lyhyellä varoitusajalla. Ymmärrän! Pohdimme ystävättäreni kanssa olisiko mukavampi lähteä risteilylle kahdestaan, vai kolmestaan uuden tuttavuuden kanssa. Yritämme vielä miettiä kuka voisi täyttää hyttimme neljännen paikan, jos Tomi lähtisi mukaan seikkailuun kolmanneksi pyöräksi. Kysyn vanhalta tuttavamieheltä, Jokelta, jos hän kaipaisi nollaamista, vaikka tiedän hänen työskentelevän usein viikonloppuisin. Olemme pyörineet enemmän tai vähemmän samoissa porukoissa vuosikaudet ja olleet aina hyviä tuttavia. Hän on varmasti  työvuorossa, sillä ei vastaa heti. Iltapäivää kohden oloni on ihan hyvä ja jos tänään otan rauhallisesti, niin huomenna olen takuulla risteilykunnossa!

Myöhemmin Jokke vastaa, että hänellä ei ole varaa risteilyyn. Siis onko tämä nyt joku tekosyy, vai oikeastiko muutaman kympin risteily on budjettiriihen paikka? Eli, back to square one. BLING. Tumma parrakas komistukseni Daniel lähettää ulkomaan työkomennukseltaan itsestään valokuvan hassut lasit päässä. Lähetän itsestäni vastaavan hänelle. Kiva, että joku ajattelee minua tuolla jossain. Myös Javier kysyy vointiani. Käytän tilaisuuden hyväkseni ja kysyn samalla leikilläni, josko risteily innostaisi, mutta hän toteaa tehneensä jo suunnitelmia viikonlopulle. Pöh! Sitten hän toteaa, että keskittyy nyt kaveriinsa, jonka kanssa on oluella. Vastaan hymynaamalla.
Sekuntia myöhemmin hän kysyy miten työpäiväni sujui. Totean hänelle, että jos hän haluaa keskittyä ystäväänsä, niin ehkä hänen ei pitäisi jatkaa kyselemällä minulta kuulumisia. Javier vastaa, että hän tykkää lukea vastauksia myöhemmin. "Hei, mä en aio aina olla sun varasuunnitelmasi silloin, kun ei ole parempaa tekemistä", vastaan hymiöllä. Ja pakko myöntää, että olen pettynyt, jos hän ei enää pidä minusta samoin kuin jossain vaiheessa aiemmin, jolloin kutsui minut jopa seuralaisekseen juhliin. Kieltäydyin silloin. En tiedä mikä minua vaivaa. Haluan kaikkien pitävän minusta, mutta itse tykästyn heihin silloin, kun he eivät pidä minusta? Huoh. Javier vastaa minulle, että hän vain halusi kuulla mitä minulle kuuluu, mutta hän on "kiireinen" vastatakseen. Kyllä. Hän käyttää lainausmerkkejä. En tiedä ymmärtääkö hän itsekään mitä oikein tarkoittaa, mutta vastaan hänelle: "Hah, oh you are "busy" :D stupid!", ja laitan facebookin keskustelun pois päältä. Kyllä, olen todella lapsellinen juuri nyt.

Pari tuntia myöhemmin Javier lähettää minulle itkunaaman. Hyvä! Jos et sä välitä musta, niin mäkään en sitten välitä susta. Paitsi vähäsen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti