Yöllä näen sekavia unia. Niin käy usein. Havahdun hereille muutamia kertoja ja saatan luulla, että asunnossa on joku. En muista mikä viikonpäivä on, olenko ollut ulkona eilen? Tuliko joku mukanani tänne? Monesti pomppaan ylös ja juoksen eteiseen, kunnes tajuan, että olen mennyt ihan normaalisti ja yksin nukkumaan edellisiltana. Nämä kuvitelmat ovat outoja, koska luonani ei ole koskaan yöpynyt kukaan eroni jälkeen.
Eilisiltana Javier aloitti keskustelun ja ehdotti elokuvailtaa. Joo miksi ei. Viimeksi olimme jutelleet viikonloppuna, kun hän oli yöllä laittanut minulle pelkkiä silmäniskuhymiöitä, joihin aamulla vastasin. Jo useina viikkoina oloni on ollut vetämätön alkuviikon, mutta hyvän maanantain jälkeen voisi leffailta jo tiistaina tällä viikolla sopia. En ole saanut luotua minkäänlaisia sitoumuksia kehenkään, joten jos leffailta tuntuu hyvältä idealta, niin voin sen toteuttaa. Tiistaisen iltapäivän aikana on ollut agendana myös pyrkiä hoitamaan perjantaista risteilyseuraa. En ole kuullut Dimistä mitään sunnuntaisen tapaamisemme jälkeen, joten laitan hänelle viestin, jossa kiitän kuvasta ja kysyn, onko hän aivan varma ettei halua lähteä risteilylle. Saan lähes heti (!) vastauksen, että ei missään nimessä tällä säällä Tallinnaan, sekä pahoittelut, että hän unohti lähettää kuvan. Ei sittenkään jännämies vaan tylsämies? Tai hyvä esittämään sellaista. Hän lähetti kuvamme! Minusta saisi paljon parempiakin kuvia, mutta näytämme silti hyvältä yhdessä. Vastaan Dimille, että selvä, sitten tehdään jotain muuta toisella kertaa. Hymysmile. Pallo on hänellä. Ja kuka seuraavana ehdokkaana? Lähetän uudelle tuttavuudelleni Tomille viestin, jossa pyydän häntä mukaan hauskaan risteilyseuraan jonkun kaverinsa kanssa. Minulle heräsi hänestä hyvä kutina. Hän vastaa heti, että tarjous kuulostaa houkuttelevalta, ja lupaa palata viimeistään huomenna asiaan, jos löytää sopivan kaverin matkaan! Jes, tämä tuntuu kivalta! Siitä tulisi varmasti hauska reissu. Mutta jostain syystä olen tosi skeptinen ja pahoin pelkään että päädymme matkaan lopulta kahden ystävättäreni kanssa. Varoitusaika on niin lyhyt, ja haluamme mukaan kaksi henkilöä! Aion silti yrittää kaikkeni kivan matkaseuran järjestämisessä.
Kotiin päästyäni varmistan Javierilta haluaako hän yhä pitää leffailtatarjouksen voimassa. Kyllä kyllä! Tule niin pian kuin pääset. Hop hop! Hän lupaa tarjota viinin tällä kertaa, ja minä vien pari leffavaihtoehtoa mukanani. Kerron että oloni on vetämätön ja väsynyt, mutta se ei saa Javieria perumaan kutsuaan. Selvä. Sitä paitsi viini takuulla auttaa pieneen alkavaan flunssanpoikaseen. En tosiaankaan aio sairastua tällä viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti