Elämänpelin oharit

Tein odotettua pidemmän lenkin heti töiden jälkeen. Sää on mahtava ja aurinko jopa liian kuumottava. Lenkin viimeisellä kilometrillä törmään ystävään ja tuttavaan, jotka aikovat istua iltaa läheisessä puistoss säästä nauttien. Jes hyvä idea! Sovin heti liittyväni heidän seuraansa kunhan olen ensin käväissyt kodin kautta. Siinä oikein hyvä tapa aloittaa tämä ilta. Kirmaan kotiin ja viilentävään suihkuun. Laitan ylleni kevyet vaatteet ja pikaisen meikin, koska pidän kuitenkin aurnkolaseja päässäni ulkonaollessa. ja jos lähden muualle niin ehdin kyllä meikata matkalla keskustaan. Olen testannut sen useita kertoja. Ilta sujuu mukavasti. Istumme puistossa ja mukaan tulee yhä enemmän ja enemmän porukkaa. Juon kylmiä siidereitä ja juttelemme leppoisia mitättömiä asioita musiikin soidessa kaiuttimestani. Ystävätär jo bongaa seurueesta jonkun partamiehen, jota päätyy pussailemaan. Minä tyydyn kesksuteluun. Paikalla on kaikenlaisia puolituttuja, joista kukaan ei kiinnosta minua millään tasolla. BLING. Yhtäkkiä puhelimeen tulee tekstiviesti! Mutta se ei ole Dim tai kasinomainos, vaan joku täysin tuntematon numero, joka kysyy olenko festareilla, joilla tapasimme vuosi sitten. Haha! Hauskaa. Muistan hämärästi jonkun miehen kenen kanssa vaihdoimme numeroita ja ehkä pusujakin. Vastaan, että valitettavasti en ole osallistumassa tänä vuonna hauskanpitoon siellä suunnalla. Hän käskee minun heti saapua paikalle vaikka taksilla, johon vastaan naurulla. Mukavaa. Ja eikä aikaakaan, kun aavistukseni mukaisesti roni ottaa yhteyttä. Vihjaa, että on matkalla keskustaan drinkille. Tulisinko mukaan. Hahaa! Arvasin! Vastaan, että okein, on aika tavata. Nähdään pian. Heitä heipat kivalle normaalille ja keskinkertaiselle seurueelleni ja lähden rientämään iloisena kohti keskustaan suuntavaa bussia. BLIBLING. Juuri kun bussi on kaartamassa pysäkille roni ilmoittaa, että olikin unohtanut sopimansa työtapaamisen, eikä ehdikään jäädä minnekään. Oikeasti? Tähän aikaan illasta? En tiedä iskikö häneen vain paniikki vai tuliko joku tindertarjous jota ei voi ohittaa. Mutta sanon okei. Ja lisään, että haista vittu. 

Palaan takaisin seuruneeni luokse ja saan sympatiaa valittamalla ohareitani. Puran seurueen kundeille suhdettani roniin ja sitä miten typerä hän on (taas tänään). Oikeasti fiilikseni on ihan hyvä, vaikka olenkin pettynyt ettemme tavanneet. Samalla olen kai hieman helpottunut, koska ikinä ei voi tietää mihin tapaamisemme olisi taas johtanut. Olisiko se voinut riskeerata sovitut treffit Harrin kanssa? Kyllä olisi. Ehkä. Ei parempi näin. Tapaamme kyllä kun aika on oikea. Istun puistossa tuttavuuksien kera, eikä edes tule kylmä vaikka aurinko jo katoaa rakennusten taaksen. Kaikki siiderit on juotu ja joku seurueen mies käy vähän turhan läheiseksi, joten heitän iloisena heipat ja lähden pizzerian kautta kotiin. Jep, pizzerian. Tilaan maailman parhaan pizzan (neljää eri juustoa, smetanaa ja jalopenoa sekä pepperonia), josta syön pari palaa ennen kuin simahdan nukkumaan heti puolen yön jälkeen. Aamulla nousen ja otan varmuuden vuoksi särkylääkkeen. Olo on hyvä koska edessä on treffit Harrin kanssa. Ulkona ei sada, joten menen pienelle neljän kilometri reippaalle kävelylle ja venyttelyhetkelle. BLING. Harri. Sovimme, että ilmoitan kun olen keskustassa, jotta voimme tavata jossain ulkona. Kivaa! En hetkeäkään epäillyt etteikö tapaamisemme onnistuisin. Lisäksi minulle on tullut viestejä joltain eiliseltä tyypiltä, joka istui seurueessamme. Olen kuulemma ihana. Kiva, kiitti. Hyväksyn tuon harmittoman olennon kaveripyynnön. Sitten istahdan hetkeksi alas ja huomaan, etten ole julkaissut eilistä lyhyttä tekstiäni. Ja BLIBLING. Roni lähettää kuvakaappauksen omalta näytöltään ja sanoo, että aikoo tehdä viestistäni taulun seinälleen. Sitten hän pyytää anteeksi. Pahoittelee pariin kertaan. Ja sanoo, että häntä pelottaa, eikä hän vitsaile. Ei haittaa roni, mutta vastaan, että tämä ei mikään vitsi olekaan. Nyt suihkuun ja kohti uutta kivaa iltaa ja viikonloppua. Ehkä roni ehdottaa tapaamista, mutta jos kaikki sujuu hyvin Harrin kanssa, niin eipä onnistu. Kenties sanoisin hänelle, että okei, nähdään tunnin päästä vakkaripaikassamme. Ja sitten varttia myöhemmin laittaisin viestin, että hups olinkin unohtanut etten ehdi. Hahaa! Jos olisin sen verran lapsellinen niin tekisin niin. Ehkä tekisinkin. 

Sun menetys

Onnistun joten kuten pitämään keskiviikkopäivän syömiset aisoissa, vaikka lenkin jälkeen tekisi todella paljon mieli jotain ihanaa tuplajuustohampurilaista. Mutta ei. Syön jotain kaalilaatikon jämiä vähäsen (ei sekään toki terveellisyydellään loista), ja hapankaalisalaattia. Olemme saaneet sovittua Harrin kanssa tapaamisen viikonlopulle. Se rauhoittaa mieltäni. Saimme purettua juoruja ystävättären kanssa pitkästä aikaa. Se innostaa mieltäni. Jaankin heti parhaita juoruja Javierille, joka aina innostuneena kuuntelee juttujani ja sanoo, että haluaisi osallistua kivoihin illanviettoihimme, vink vink, orgyy! Nauran hänen jutuillensa, mutta samalla hän työntää minua henkisesti kauemmas niitä puhuessaan. Työasiat pyörivät vähän vielä mielessä, mikä on todella harvinaista! Mutta tiedän jo, että parin viikon kuluttua en edes muista enää koko stressinaiheuttaja-asiaa. Illalla saan kutsun purjehtimaan Johnilta. Hän on ihan vakavissaan. Joko huomenna tai vaikka viikonloppuna. Tuo viini! Niin minä ohjaan venettä, hän sanoo. Siis kiva idea. Se olisi hauskaa. Mutta olemme tavanneet kerran baarissa ja jutelleet aina silloin tällöin. Hän ei ole ihan täysin minun "tyyliäni". Sellainen nallekarhumainen ja ehkä vähän mahakas. Mutta fiksu ja kiva ja varakas. Sanon kuitenkin, että näin lyhyillä varoitusajoilla minun on vaikea miettiä purjehtimaan lähtemistä ja asia jää ilmaan. Ihan hyvin saattaisin mennä jos olisin jossain ilman aikatauluja istuskelemassa itsekseni ja odottelemassa kohtalon kertovan mitä tapahtuu. Jos silloin tulisi kutsu veneilemään niin varmasti menisikin. Noh katsotaan tuleeko joskus sellaista tilaisuutta. Illalla katson nauhalle laittamiani Ensitreffit alttarilla -jaksoja ja kun olen mennyt pyörimään sänkyyn miettien työasioita niin otan puolikkaan unilääkkeen varmistaakseni hyvät yöunet. 

Torstaille on luvattu ihanan lämmintä päivää, joten jätän kevyenkin takin kotiin. Fiilis on kevyt ja työstressikin laimentunut. Kuuntelen kovalla musiikkia ja naputtelen työasioita. Kahvitauolla juttelen keskittyneenä työkavereille. BLIBLING. Kenen merkkiääni tämä on? Ronin. Taas ihan puskista ja yllättävän aikaisin aamulla Roni lähettää viestin koskien niitä hauskoja asusteita, joita yhdessä hankittiin ja joita olen käyttänyt siitä lähtien aktiivisesti omana huvinani. Jep, roni rakas, mäkin huomasin, että uusi malli on julkaistu. Vaihtelemme viestejä ja puhumme helsinkiläisistä ravintoloista. Sitten ronin on lähdettävä kokoukseen. Eli hän on taas täällä! Hui. Heti mieleeni juolahtaa, että johtaakohan tämä keskustelunavaus tapaamisehdotukseen. Jos johtaa niin suostun. Tänään voin. Ei ole muitakaan ehdotuksia (paitsi purjehtiminen, Rickyn pyytelyt, jonkun randomin leffakutsu..). Oloni tulee viestittelymme jälkeen hieman epävakaaksi. Laitan täysillä soimaan Stromaen, jota tapasimme kuunnella ronin kanssa paljon. Ääneen mukana laulaen. Puuh. Hengitä. Ajattele Harria. Juuri hänen tapaamistaan ajatellen olinkin selaillut uusia ravintoloita, koska on muutama paikka joita haluaisin päästä kokeilemaan. Mutta heti ajatus syömään menemisestä ronin kanssa heikentää kaiken muun! Ronin kanssa meillä on aina niin täydellistä, kun olemme yhdessä ihmisten keskellä omassa kuplassamme. Ja kaikki vaan tuntuu täydelliseltä. Voi itku, että minun pitikään mennä sitä kokemaan. Mutta. Luin eilen jonkun kliseisen mietelausekuvan (joita yleensä karsastan). Ja siinä sanottiin kutakuinkin niin, että: Minä menetin sinut. Minä menetin ihmisen, joka ei minua halunnut, eikä halunnut tarjota minulle sitä mitä tarvitsin. Menetin ihmisen joka kohteli minua huonosti. Mutta mitä sinä menetit? Sinä menetit ihmisen, joka olisi halunnut tehdä sinut onnelliseksi ja jakaa kanssasi kaiken. Sinä menetit mahdollisuuden ihmiseen, johon olisit voinut aina luottaa ja joka olisi rakastanut sinua virheinesi. Sinä menetit enemmän.  (no kaivan kuvan esiin ja teksti on hieman toisenlainen mutta pointti on sama) Jep, uskon että roni menetti enemmän. Vaikka ei toki mitään ole menetetty. Meillä on ystävyyssopimus, joka pysyy voimassa. Se ilta kun teimme sopimuksen oli ihana. Olimme kasanneet yläkertaan ikkunan eteen tyynylinnan ja katsoimme pimeää iltaa ja sadetta poltellen tupakkaa ja juoden juomia ja kuunnellen musiikkia. Taas jutellen tuntikausia siitä miten uskomaton yhteys meillä on. Siitä miten upeaa kaikki on ja voisi olla. Haaveillen tulevaisuudesta. Teimme pyhän sopimuksen ikuisesta ystävyydestä toisiamme tiukasti silmiin katsoen ja käsistä kiinni pitäen. Samalla taloon tuli sähkökatkoksia ja ulkona valot välkkyivät. Muistelimme tuota "sähköviikkoa" pitkään, koska koko viikon saimme kokea kaikenlaisia ihmeellisiä välikohtauksia, jotka tietenkin tulkitsimme maailmankaikkeuden merkeiksi siitä, että nyt ollaan jonkun tärkeän äärellä. Hih. Meillä on aina niin hauskaa. Vähän niinkuin ne mielikuvitusleikit joihin aina lapsena pääsi kunnolla uppoutumaan. Juuri sellainen maailma. 

Ah töistä kotiin kävellessä on niin lämmin! Haluaisin lenkille, mutta toisaalta vain jonnekin aurinkoon nauttimaan kylmästä juomasta. Taskussa piippailee kun se joku ikivanha randomtyyppi baarista kysyy että voitaisiinko nähdä. Ei. Sitten hän sanoo että on kauheassa hätätilanteessa ja tarvitsee apua. Ei. Sitten hän kysyy että milloin minulla olisi aikaa. Sanon ettei ole, ja minulla on ihan riittävästi treffejä kiitos vain (hän ei kiinnosta minua tippaakaan). No anna aikaa mullekin! Hän jatkaa, enkä enää vastaa mitään. BLIBLING. Roni. Olin jo ehtinyt unohtaa hänet keskittymällä iltapäivällä ajattelemaan Harria ja huomista. Hitsi. Heti sisällä sykähtää. Hän jatkaa jollain neutraalilla kommentilla keskusteluamme. Hänen ei olisi tarvinnut sanoa enää mitään. Mutta hän haluaa. En voi sille mitään mutta heti automaattisesti toivon, että hän esittäisin suoran ehdotuksen tapaamiselle. Tänään menisin, kyllä menisin. Ihan vain kaverina tietty. Joo. Mutta menisinkö ensin lenkille? Nappaan kotiinpäästyäni pari hapankorppua (lounaaksi söin raejuustoa porkkanaraasteella) joiden päälle laitan siivut juustoa ja kurkkua. Vaikka roni tekisi jonkun ehdotuksen, niin ehtisin aivan hyvin käväistä lenkillä ja silti tehdä vielä tänään mitä tahansa. Ja minunhan piti ottaa itseäni niskasta kiinni tämän bikini body -asian kanssa. Joten vaihdan kevyet lenkkivaatteet päälle ja päätän tehdä ainakin viiden kilometrin ripeän lenkin, jonka jälkeen varmaan suihkukin kelpaa erityisen hyvin. 

Unohdin painaa Julkaise-nappia eilen. 

Summer body

Parin edellisen yön lievän univajeen vuoksi tiistaina töistä kotiuduttuani minun on ihan pakko ottaa pienet kevyt päikkärit. Nukun hetken sikeästi ja näen satunnaisia unia. Herätessäni on taas puoliaurinkoinen sää vaihtunut harmaaksi tihkusateeksi. Mutta hetkeä myöhemmin pasitaa taas aurinko. Todella bipolaarinen säätila. Mutta sehän sopii moneen teemaan loistavasti. Otan itseäni niskasta kiinni ja vaihdan ulkoiluvaatteet päälle ja lähden lenkille. Sellaiselle keskimittaiselle reippaalle lenkille. Olenpa tyytyväinen itseeni. Päätän vakaasti, että nyt kiinnitän enemmän huomiota syömisiini! Sen sijaan, että eksyisin taas johonkin pikaruokapaikkaan, niin menen ruokakauppaan ja ostan raejuustoa ja hedelmiä, joita päätän syödä töissä evääksi. Lisäksi nappaan mukaan nuudeleita, jotka lievittävät kuuman ja mausteisen ruoan himoani (parempi kuin pizza!). Jes, tästä se taas lähtee! Itsehillinnän testauskausi. Aiemman aikomukseni mukaisesti en laita mitään viestejä Harrille. koska yhtäkkiä kello on vaan tosi paljon, eikä enää ole sitä samaa fiilistä ja tarvetta ottaa yhteyttä. Huomenna ehtii kyllä viestitellä. Ja sitä paitsi Ossi taas viihdyttää minua jutuillansa ja keskustelemme lomista ja juhlimisesta ja urheilemisesta. Lisäksi vaihtelen kiinnostuneena kuulumisia Singhin kanssa, joka on matkustanut Taj Mahalille ja kertoo minulle hauskoja turistivinkkejä. Illanvietteeksi katson loppuun iki-ihanan Meet Joe Black -elokuvan, enkä edes ota viinilasillista, vaikka tyhjä viinilasi on valmiina kirjahyllyn reunalla. Kaikki tuntuu olevan ihan hyvin. Ja ehkä onkin, ainakin juuri tänään. 

Nukun ihan hyvin. Töissä on vähän stressaavaa ja minua selvästi ärsyttää tavallista enemmän. Myös äitini soittaa ja saa paperiasiasotkuillaan minut ahdistumaan. Kaipaan piristystä! Selailen säätiedotuksia ja päätän mennä pitkälle lenkille heti töiden jälkeen. Kysyn pitkästä aikaa Elinaa mukaan, koska on selvästi aika vaihtaa myös kuulumiset (kenen kanssa missä milloin, ai se on in ja se on out, mitäs viikonloppuna...)! Huomenna olisi mainio mahdollisuus järjestää kiva ulkoilmapiknikki jonkun kanssa. Täytyy sitä vähän ennakoida. Siispä iltapäivällä kyselen Harrilta mitä hänelle kuuluu. Hän on ykkösvaihtoehtoni. Myös Ricky on yhteydessä ja kyselee mitä oikein puuhaan. Töitä! Onko vieras juttu sulle. Hänellä ei ole mitään ohjelmaa koko kesänä. SMH. Lisäksi saan naureskella Singhin videoviesteille sieltä jostain hyvin kaukaa, missä autojen jatkuva tööttäily kuuluu videoiden taustalla. Sekä tietysti vaihdella viestejä Ossin kanssa. Ossilla on edessä selvä viikonloppu selvän juhannuksen jälkeen. Yritän tasaannuttaa nousseet stressitasot miettimällä taas hetken sitä, että asiat menevät kuten menevät. Turha stressata. Kaikki kyllä järjestyy. Turha miettiä ahdistuneena asioita joille ei voi mitään. Lounaaksi syön raejuustoa ja vauvojen hedelmäsosetta. Ja yhden rahkavälipalan. Ja pari nektariinia. Onneksi on lenkki lyötynä lukkoon. Kun työpäivä lähenee loppuaan alan jo innostua siitä, että huomenna voisi tehdä jotain hauskaa! On sellainen energinen ja innostunut olo. Haluaisin tavata Harrin ja käydä terassilla syömässä (ja juomassa) tai mennä piknikille. Mutta hänellä saattaa olla jo muita suunnitelmia! Tai ehkä hän jo kyllästyi minuun. Aion sen mahdollisuuden kuitenkin varmistaa, enkä jätä enää toiveita toisen aloitteen varaan.   

Juuri kun olen vaihtanut lenkkivaatteet päälle ja kulkemassa ystävääni vastaan niin tuttu Harrin merkkiääni blingahtaa juoksuvyölaukussani. Lämmin sykähdys. Pidän siitä, että jo katsomatta puhelimen näyttöä tiedän keneltä viesti on tullut. Ja taas saan kivan neutraalin vastauksen ja ehdotuksen tapaamiselle. Jes. Sovimme päivän viikonlopulle ja kun Harri kysyy, että mitä tahtoisin tehdä, niin käytän tilaisuuden hyväksi ja ehdotan taas syömässä käymistä jos säät eivät salli piknikkiä. Mukavaa. Nyt voin taas keskittyä itseeni ja muuhun pieneen rennosti, koska tiedän, että tapaamme taas Harrin kanssa. Ainakin taas vielä yhden kerran. Lenkki on mainio. Menemme pitkää kiertotietä. Aurinko on lämmin. Saamme purettua kaikki menneen viikon juorut oikein sujuvasti, mutta ihan vain varmuuden vuoksi jatkamme juttua vielä yhden siiderin ajan terassilla. Mukavaa. Myös Ricky ottaa taas yhteyttä ja vihjailee, että sää on hyvä. Kerron olevani lenkillä. Pidän hänestä kyllä, mutta nyt Ricky ei mahdu prioriteetteihini. Katsotaa, kyllä me vielä törmäämme. Mutta toivottavasti emme silloin kun olen Harrin kanssa liikenteessä. Kerran ollessani ronin kanssa ulkona tapasimme ohimennen Rickyn. Mutta se oli silloin joskus aikaisemmin eikä sillä ollut väliä. Koska millään ei ole väliä ronin kanssa ollessa. Mutta nyt on. 

Onko koolla väliä?

Juuri kun lähden maanantaina keskustaan kohti Harria, niin omilla kulmillani alkaa sataa, mutta keskustassa paistaa aurinko. Odotan Harrin tapaamista iloisena, mutta neutraalina. Silti fiilikseni häntä kohtaan ovat kehittyneet ja vahvistuneet. Minulla on pieni hetki aikaa ennen kuin sopimamme aika lähestyy, joten pysähdyn pieneksi hetkeksi yhdelle pienelle valkoviinilasilliselle ja selaan päivän hesaria. Sitten lähden rauhallisesti kävelemään kivaa tuttu reittiä kohti hänen kivaa nättiä asuntoaan. Hänen luokseen menee kaksi täysin erilaista tietä. Joko kaunis puisto, jossa saa katsella vedessä uivia joutsenia ja nurmikolla joogaavia ihimsiä. Tai sitten vilkas ravintoloiden, pubien ja liikkeiden ympäröivä reitti, jolla saa pysähdellä lukuisiin liikennevaloihin. Tänään valitsen vilkkaan cityreitin, koska aion käväistä myös alkossa ostamassa jonkun laadukkaan tuliaispullon. En ole koskaan aikaisemmin käynyt tässä kyseisessä viinipuodissa, enkä pidä siitä että sen yhteydessä on sellainen töhryisen näköinen pieni marketti. Ohitan myös jonkun eurokaupan sekä vauvakirppiksen ja ne saavat minussa aikaan ahdistusta. Mutta alkossa saan hyvää palvelua. Iloinen tyttö esittelee pari uutta vaihtoehtoa (punaista) viedä tuliaiseksi, ja valitsenkin itselleni täysin uuden muutamankympin tuttavuuden. Sitten kipitän tien toiselle puolelle ja painan summeria ja Harri avaa minulle oven ylhäältä käsin. Olen typerä ja päätän kulkea rappuset ylös hänen luokseen, joten kun hän kurkkii minua rappukäytävään oviaukostansa niin olen aivan hengästynyt ja pelkään haisevani viinille. Halaamme heti kuitenkin ja alan selitellä, kuinka kuuma minulle nyt tuli. Lisäksi vähän ehkä huimaa. Harri laittaa takkini naulakkoon ja heitän laukkuni lattialle, johon aina sen laitan. Sitten menen sohvalle ja Harri seuraa minua viereeni. Tunnen oloni jotenkin kiusalliseksi ja typeräksi kun olen ihan kuumissani ja ikäänkuin havahdun itsekin siihen, että yhtäkkiä olen siinä Harrin vieressä, joten mitäs nyt! Katson häntä ja olen ihan tabula rasa. Mutta hetkeä myöhemmin kyselen tietenkin viikonlopusta yksityiskohtaisesti ja kuuntelen tarkasti Harrin maltillisesti kertomia juttuja. Hän muodostaa lauseet harkiten ja jutut ovat pääosin täysin hillittyjä, mutta hänellä on villi puoli, jonka olen nähnyt, joten hillitty on hyvä.

Harri kysyy, että haluaisinko juoda jotain ja siinä vaiheessa kerron, että toin tuliaiseksi oikein hyvän pullon. Harri ilahtuu ja lukee etikettiä tosi tarkasti ojennettuani hänelle pullon.Hän avaa pullon ja kaataa meille lasilliset. Ehdotan että menisimme pihalle, koska minulla on edelleen kuuma. Tottakai! Sanoo Harri. Tai no ei itse asiassa sano, vaan hän sanoo, että no juu mennään vain. Minä kerron viikonlopun kommelluksistani. Laukku katosi. Kävin lenkillä ja kastuin. Menin leffaan ja kastuin. Söin paljon. Linnut on kivoja. Luin hauskan vitsin. Ja niin edelleen. Osaan kyllä puhua ja pitää keskustelua yllä jos niikseen tulee. Hän kuuntelee nauraen ja kommentoi ja kyselee lisää. Eli vaikka minä puhun enemmän niin hän on aktiivisesti mukana keskusteluissa. Siinä vaiheessa kun kuvailen hänelle näkemääni hauskaa memekuvaa, niin joudun pahoitella typeriä juttujani nolostuneena nauraen, mutta Harri sanoo, että juttusi ovat kivoja. Puhu vain, hän mielellään kuuntelee. Sitten hän huomaa vanhan lävistysjäljen kasvoissani ja alamme puhua lävistyksistä. Hän kertoo harkinneensa todella brutaaleja vaihtoehtoja itselleen ja olen oikeasti vähän yllättynyt, vaikka olen kokoajan tiennyt ettei hän ole ollenkaan niin kiltti ja tylsä kuin miltä saattaa joskus vaikuttaa. Tällä kertaa minä saan nauraa yllättyneenä hänen jutuilleen. Harri tekee taas aloitteen ja koskettaa reittäni. Nostan jalkani hänen syliinsä ja hipaisen välillä hänen kättään. Aina kun viiniä on enemmän veressä niin minun on helpompi haluta olla toista lähellä. Haluan pitää hänestä. Ja minähän pidän. 

 

Siirrymme sisälle ja istumme pienelle sohvalle. Siinä Harri kumartuu puoleeni ja suutelee. Pussailemme ja se on kivaa. En voi uskoa, että alussa pidin hänen tapaansa suudella melko tönkkönä, mutta se on kadonnut nyt kokonaan. Hän on hellä ja sulava. Laittaa kätensä paitani alle. Silittää vatsaani jota yritän jännittää koska koen oloni niin pöhöttyneeksi. Hieroo reisiäni. Sitten avaa housun napit. Kysyn, että emmekö katso sarjaa ja hän vastaa, että katsotaan kohta. Oletko ihan varma, kysyn hymyillen. Ja Harri sanoo olevansa aivan aivan totaalisen varma ja vetää minut mukanaan makuuhuoneeseen. Kiihkeetä, kivaa! Pelehdimme sängyssä ja hän on päälläni kasvot vasten minun kasvojani niin, että voimme suudella samalla. Yleensä olen ollut vatsallani, mutta tämä selvästi miellyttää Harria, koska hän sanoo, että tunnut niin hyvältä. Ja sitten hän lisää, että siinä on se huono puoli ettei kestä kauaa. Ja minun mielestäni ihanan kiihkeästi tilanne on kohta ohi. En minä tarvitse joka kerta mitään huipennuksia tai pitkiä sessioita ollakseni tyytyväinen. Tämä oli ihanaa. Ja mikä on kivempaa kuin voida tuottaa toiselle nautintoa? Vain olemalla siinä (aktiivisesti ei lahnana). Sehän on ihanaa. Mutta olen kieltämättä yllättynyt. Olenhan tässä tehnyt aika laajaa empiiristä tutkimusta seksistä miesten kanssa. Erilaisia miehiä, erilaisia mieltymyksiä, erilaisia vehkeitä. Ja se mitä olen saanut huomata, on se, että ne miehet, jotka ovat hieman ehkä vaatimattomammin varusteltuja nauttivat selvästi herkemmin, ovat nopeampia ja myös selkeästi puhdikkaampia. Tarkoitan. Kovempia. Outoa kirjoittaa näistä asioista, joita en ole aina kauheasti avannut, mutta mitäs väliä sillä on? Onhan se ihan kiintoisaa. Sekä Nino että Harri ovat reagoineet minuun samalla tavoin innostuneina ja ovat melko samalla viivalla avuissaan (ja siksi olenkin yllättynyt koska olen ollut epävarma itsestäni tässä asiassa, jumppaajumppaa). Ja molemmat ovat tosi monipuolisesti halukkaita eri juttuihin ja taitavia. Ovatko he joutuneet kompensoimaan ehkä "puuttuvia" senttejään opetellessaan miellyttämään naista muilla tavoin? En usko. Uskon, että he vain oikeasti haluavat ja ovat kiinnostuneita siitä mistä naiset tykkäävät. Mutta sellaisella hellällä ja sensitiivisellä epäteknisellä tavalla. Ja erityishuomiona haluan tuoda ilmi, että minua koko ei liikuta juuri millään tavalla. Ennen ehkä ajattelin toisin, mutta nyt olen saanut kokea, että sillä ei ole mitään väliä nautinnon kannalta. Enemmän merkitsee tämä puhti, joka usein puuttuu (lähes saman kokoluokan) Javierilta. Kun se on kohdallaan niin osuu helposti oikeisiin paikkoihin, eikä koko itsessään ole merkityksellinen (esim Carlos edelliskesältä onnistui aina, joka kerta, osumaan siihen kohtaan, joka laukaisee ejakulaation). Ja se mikä myös merkitsee on se, että toinen on valmis esileikkiin, joka on parhaimmillaan mielettömän kivaa. Olenpa jäänyt aikanaan paitsi paljosta kivasta! Ehdottomasti kookkaimpiin kuuluva Manuel oli (imperfekti koska emme enää varmastikaan koskaan mene samaan sänkyyn) myös tosi monipuolinen. Ajattelin viime kesänä, että miten kestän sen, että joku muu saa hänet, enkä minä (koska hän ei halunnut mitään suhdetta kanssani) koska hän on varmasti parasta mitä voi saada. Ajattelin, etten ikinä voi tyytyä muuhun. Hah miten väärässä olinkaan! En kaipaa häntä enää lainkaan edes siltä osin. Onhan se toki kivaa jos toinen on hyvin iso ja kova. Se helpottaa tosi paljon tulemista tekniseltä näkökannalta (Ricky). Mutta ei ole hauskaa jos toinen vain kestää ja kestää ja kestää eikä välttämättä tule lainkaan, ainakaan perinteisin menetelmin. Se saattaisi tuntua siltä, että onko minussa jotain vikaa. Esimerkiksi Javierin kanssa on tämä probleema hyvin usein (you are sooo wet, hän sanoo). Mutta ehkä hän on myös tottunut tai mieltynyt enemmän muihin vaihtoehtoihin lopetuksissa. Roni kuuluu keskikastiin kaikessa. Kokeilimme kaikeanlaisia vaihtoehtoja ja kaikki toimi. Tosi puhdikas hän oli aina, ja koska tunteet olivat niin vahvoja niin se oli yhtä ilotulitusta. Kuten hänkin kerran kysyi, että tuntuuko tämä niin hyvältä siksi koska meillä on niin vahva henkinen yhteys. Kyllä. Sääli. 

No joka tapauksessa, kun olemme makoilleet viisiminuuttisen alastomina sylikkäin Harrin pussaillessa niskaani, niin siirrymme olohuoneeseen katsomaan sarjaa, kuten sovimme. Laitan alustopin ja alushousut jalkaani. Makoilemme kainaloikkain ja katsomme yhden jakson, jonka jälkeen siirrymme yksimielisesti nukkumaan. Tyytyväisinä ja iloisina. Ennen sitä vastaan jotain Javierille, jolta on tullut viestejä koskien televisio-ohjelmia. Harri halaa minua ja nukahdan varmaan heti. Olen aina ajoittain ajatellut ronia. En voi sille mitään. Yksi aamu heräsin siihen, että päässäni soi jokin biisi. Kesti kauan tajuta, että se on kappale, jota roni soitti minulle joskus kauan sitten. Rakastuin siihen. Katsoimme sen musiikkivideota tuhat kertaa ja kuuntelimme sitä korvalapuista kulkiessamme kaupungilla. Lauloimme sen sanoja kovaan ääneen omassa kuplassa. Kuuntelin tuon ihanan biisin heti kovalla, jotta se ei jäisi joksikin vältettäväksi ronimuistoksi. Olen tietoisesti yrittänyt alentaa hänet ajatuksissani. Alentaa sille veljelliselle kaveritasolle. Ajattelen että hän ei ole kauhean fiksu. Hän on sairas. Hän on töykeä. Hän on lapsellinen. Mutta ei ne faktat kadota silti muistoa yhteydestämme. Minun on vain löydettävä se tai parempi jonkun toisen kanssa. Ja olen onnistunut hyvin. En masistele. En odottele innolla että milloin hän palaa takaisin maalta, missä taas on. Oikeastaan odotan sitä vähän pahaenteisellä jännityksellä. Mutta silti vähän vihlailee se mitä olisi voinut olla. Edelleenkin aina välillä. Silleen melko tunnottomasti mutta silti. Siten kuin juurihoitokin tuntuu, vaikka puudutus vie vihlonnan pois. Tietää, että siellä tapahtuu jotain karseeta ja on sellainen inha olo, vaikka ei satukaan. Ja siinä makaa ja vain toivoo, että se loppuisi pian eikä puudutus ehtisi lakata toimimasta, koska ei voi itse tehdä mitään muuta kuin vain koittaa kestää ja tuijotella ylöspäin. No. Nukun Harrin vieressä oikein hyvin, kuten varmaan aina. Kello soi aamulla ja minulla on työmeno heti aikaisin, joten käännyn halaamaan Harria sängyssä ja sanon, että nousen jo, sinun ei tarvitse. Mutta Harri nousee heti omiin rutiineihinsa halaten minua ohimennessään. Emme keskustelleet mistään minulle aroista asioista ja meillä oli ihanaa. Elän siis epävarmuudessa edelleen. Mutta tyytyväisenä. Halaan oma-aloitteisesti Harri kolme kertaa ennen kuin olen ovella. Edelleenkin havainnoin jatkuvasti sitä aiemmin mainitsemaani pacingia välillämme. Huomaan, että yhtäkkiä käytän sanoja, joita hän käyttää. Juomme viinit samaan tahtiin. Ja nyt halatessa kun hipaisen hänen takamustaan niin hän välittömästi laskee kätensä takapuolelleni. Sanon, että kiitos kivasta illasta. Ja sitten sanon, että ei saisi kiitellä treffeistä. Nauraen pussaamme ja lähden iloisena ulos. Kävelen eri reittiä kuin yleensä ja kuljen mäkkärin ohi. Hetken mielijohteesta menen sisälle ja tilaan euron aamiaispuuron. Joo, taas ruokaa! Otan vadelmapuuron, jonka syön heti hypättyäni bussiin. Se on hyvää! Googletan sen kalorit ja olen ihan tyytyväinen.  

Työpäivän aikana Daniel aloittaa keskustelun! Hän on nyt Suomessa ja ehdottelee tapaamista. Kun hän viimeksi kertoi olevansa tulossa Suomeen, niin sanoin, että pidetään ilman muuta vaikka piknik ulkona. Miksei! Meillä oli todella hauska viikonloppu yhdessä. Mutta nyt hän ei ole Helsingissä vaan jossain kauempana, minne ei ole täysin yksinkertaista matkustaa ilman autoa, enkä tosiaankaan halua lainata autoa mistään tällaista juttua varten. Enkä oikeastaan haluaisi nähdä ylimääräistä vaivaa lainkaan hänen tapaamiseensa. Eihän se enää sitten olisi piknik! Mutta hän on hauska ja keskustelemme aiheesta pitkään. Koko juttu jää auki. Katsotaan, katsotaan! Pitkin päivää ajattelen Harria. Jep, häntä ajattelen eniten. Meillä oli niin kiva hetki eilen. Uskon, että hän pitää minusta oikeasti, mutta en saa mielenrauhaa ennen kuin olemme käyneet läpi tietyt asiat. En tiedä miten olen nyt tässä umpikujassa. Mitä jos hän vain sanoisi, että mitäs väliä millään on jos pidämme toisistamme! Mitä jos hän sanoisi, että haluaa viettää kesän kanssani ja lähteä matkalle ja tehdä kaiken! Se olisi varmaan juuri sitä mitä haluaisinkin. Mutta en saa alkaa haaveilla liikaa! En saa ennen kuin olemme käyneet läpi asiat sanallisesti. Ennen sitä mitään ei ole sovittu. Ennen sitä kaikki on vain itsekuviteltuja perusteettomia olettamuksia. Ja valitettavasti roni opetti minulle, ettei sanatkaan aina merkitse mitään. Mutta Harri on lähes hänen vastakohtansa. Hänen sanaansa luottaisin. Yhtäkkiä mieleeni juolahtaa se, että Harri ei edes tiedä koko nimeäni. Emme ole vaihtaneet someystävyyksiä. Hän ei käytännössä tiedä minusta mitään. Ei edes sitä missä asun. Ei juuri mitään muuta kuin pinnallisuuksia. Pelottavaa. Haluan tehdä selväksi että pidän hänestä ja aion viestiä päivän kuulumisia hänelle illemmalla. Olemme olleet aika kitsaita yhteydenpidon suhteen, mutta haluan kokeilla, josko sitä voisi aktivoida. Tykkään viestiä aina jos huvittaa. Vaikka jotain typerää. Mutta mukaudun aina toisen viestintätapoihin. Jos toinen on yliasiallinen ja vähäsanainen niin sitten olen usein itsekin. Mutta nyt yritän vähän enemmän laittaa hänelle viestiä ilman mitään oikeaa asiaa. Siitä tulisi itselleni parempi mieli. Sitten menen hänen facebook-sivulleen ja melkein lähetän kaverikutsun. En tajua miksi se on niin vaikeaa. En vaan osaa tehdä sitä. Hän on niin hillitty ja älykäs. Ehkei hän halua olla kaveri somessa. Se olisi kauheaa. Mutta sielläkin hän voisi tutustua miltä elämäni näyttää edes hieman lähemmin. Ja hän saisi koko nimeni tietoonsa. Mutta en uskalla vielä.

Date after date

Vaikka olen sunnuntaina ihan tyytyväinen siitä huolimatta, että en perjantaina enkä lauantaina tavannut ketään (vaikka mahdollisuus olisi ollut), niin päätän  tarttua Javierin tilaisuuteen viettää leppoisa sunnuntai-ilta yhdessä. Sehän oikeastaan on meidän juttumme ollutkin viimeaikoina. Let's have a Sunday. Sovimme tapaavamme ulkona, josta voimme kävellä Javierin luokse. Hän haluaa nähdä mahdollisimman aikaisin. Joo okeiokei, tulen! Käväisen semisuihkussa, eli en pese hiuksia. Tai edes naamaa! Laitan hiukset kiinni ja kevyen päivämeikin. Javierhan ei tykkää liiasta ehostamisesta kuitenkaan. Lähden matkaan ja samalla näpräilen jotain hauskaa kuvatekstiä instagrammiin johon olen taas lisännyt uuden hölmön kuvan. Olen ensin paikalla sopimassamme paikassa ja keksityn puhelimeeni. Yhtäkkiä havahdun siihen kun Javier seisoo edessäni Jackin kanssa. Hän sanoo heidäm olleen siinä ainakin minuutin. nauran ja halin ensin Jackia. Sitten näytän kädellä, että haluan Javierilta halauksen, vaikka hän yrittää lähteä suoraan kävelemään. Saan halauksen. Tuntuu aika luonnolliselta taas nähdä hänet, vaikka edellisestä tapaamisesta on taas pari viikkoa. Muistaakseni. Jutustelemme kävellessä vierekkäin, kun yhtäkkiä Javier pysähtyy ja halaa vastaan tullutta naista. He tervehtivät ja puhuvat siitä kuinka edellisestä tapaamisesta onkin jo lähes vuosi. Ajattelen tietenkin heti että kyseessä on joku ex-säätö, mutta tervehdin naista ja sitten keskityn juttelemaan koiralle sillä aikaa, kun he vaihtavat kuulumisiaan. Sitten sanon iloiset heipat kun jatkamme matkaa. Vähän outoa, tällaista ei ole ennen tapahtunut. Oikeastaan kivaa. Kaikesta tulee todempaa kun kohtaamisiin liittyy muitakin ihmisiä tavalla tai toisella. Sitten Javier kertoo avoimesti, että nainen oli joku hänen kielikurssitoverinsa, mutta että he viettivät joskus aikaa vapaallakin. Okei, kiitos kun kerroit, se on ihan fine tietenkin. Loppumatkan keskitymme juttelemaan juhannuksesta ja nuhasta ja Jackista, joka on jo niin vanha, ettei se jaksa kävellä kovin reippaasti. Emme käy kaupassa, koska Javierilla on kassillinen ruokaa mukanaan jo valmiiksi.

Saavuttuamme hänen luokseen rojahdan heti sohvalle tuttuun tapaan, ja Javier tuo pöytään suklaalevyn. Olen oikeasti syönyt aivan liikaa viime aikoina. En tajua miksi tekee mieli jatkuvasti syödä jotain herkkuja. Nyt olen päättänyt että yritän välttää kaikkea ylimääräistä (minullahan on vahva tahdonvoima! Miksi se olisi niin vaikeaa), mutta onhan nyt pakko maistaa edes yksi pala kun tarjotaan. Kuudessa palassa suklaata on yli 500 kilokaloria. Siis huh! Yhdessä palassa on siis lähes sata. Tyydyn yhteen palaan (+ närpin foliokuoresta pieniä murusia joita putoaa Javierin paloista). Vietämme sunnuntaita täysin perinteisesti televisiota katsellen ja puhelimiamme näpräillen. Kerron juoruja ystäviltäni ja kuuntelen Javierin työasioita. Sitten Javier kantaa sohvapöydälle kaksi sipsipussia (pizzasipsit nam!), joita on ihan pakko maistella ihan vähän. Televisiosta alkaa Hei me lennetään -elokuva, jota katsomme naureskellen. Sen jälkeen vien Jackin lenkille kosteaan iltaan ja Javier taikoo sillä välin keitettyjä perunoita ja laadukasta Wotkinsin makkaraa. Sopii! Hah, näin hyvin pysyy syöminen aisoissa! Huomaan, että Javierin asenne minua kohtaan on muuttunut. Hän aina välillä koskettaa minua. Taputtaa reittäni tai ottaa kiinni olkapäistäni. Itse taas ole paljon passiivisempi. Ehkä koska minulla ei olekaan sellaista intoa ja kiihkoa olla kiinni hänessä tai kenessäkään. Koska tunteet. Mutta tuntuu kivalta kun hän koskettaa ohimennen tai tulee hieman tavallista lähemmäs sohvalla. Ja tällä kertaa hän ei anna minun edes auttaa ruoanlaitossa tai pöydän kattamisessa. Kysyn voinko olla avuksi ja hän vastaa, että eiiii vaan sinä nyt nautit siinä ja katsot elokuvaa (Godfather)! Hah selvä. Javier lisää, että se on jo suuri apu kun käyt Jackin kanssa ulkona, mutta sitäkään sinun ei tarvitsisi tehdä ellet haluaisi. No jopas. Johtuuko tämä siitä, että hän nyt pitää minua herkkänä (sen jälkeen miten kerroin reagoineeni ronin sekoiluihin) eikä tahdo järkyttää minua vaatimuksillaan (heh), vai siitä, ettei hän enää ajattele minua vakavasti ja siksi minun kotitaloustaitojani ei tarvitse enää testailla? En tiedä ja ihan sama juuri nyt.  

Valvomme tosi myöhään ja katsomme koko klassikkoelokuvan loppuun. Javier selittää minulle kuka on kenenkin puolella ja miksi joku tappaa kenetkin ja kuuntelen kiinnostuneena, vaikka elokuva ei sinänsä kuulu mielivalikoimaani. Kun elokuva loppuu käyn hammaspesulla ja riisun kaiken muun paitsi alushousut ja hyppään puhtaisiin valkoisiin lakanoihin. Valkoiset! Taas ne ärsyttävät valkosiet lakanat. Minulla on ollut vaihtelevasti vähän lievää tiputtelua, millä ei muutoin ole mitään merkitystä, mutta valkoiset lakanat! Noh. Edellisjouluna hankin hänelle lahjaksi erittäin laadukkaat mustat lakanat, joten jos hän ei halua käyttää niitä minun kyläillessäni niin ei voi mitään. Ja olen tietenkin peseytynyt hyvin. Javier tulee hetken päästä sänkyyn ja hänellä on yllään kalsarit ja t-paita. Useimmiten hänellä on sukatkin, mutta ei tänään. Halaamme sängyssä ja silitän vähän hänen selkäänsä. Sitten käännyn ja hän pitää minua kainalossaan, kunnes alkaa hetken päästä kuorsata kevyesti. Yllättävää, ajattelen. Ei ehdotuksia seksiin. Mistä se johtuu? Siitä että hän on niin väsynyt vai siitä, että hänellä on ollut riittävästi jo seuraa viikonloppuna? Vai siitä että hänen libidonsa ei vaan ole niin vahva enää. Hassua, mutta miksemme voi vain nukkua. Olemme tehneet niin aikaisemminkin. En saa heti unta vaan mietin ronia ja sitä kuinka nukuimme hänen kanssaan yhdessä. Tuntuu jotenkin epärealistiselta enkä ole ihan varma missä oikein olen. Joo Javierilla. Yhtäkkiä Javier naurahtaa unissaan ja rutistaa minua, sitten nousee päälleni ja pussailee selkääni ja vetää alushousuni pois. Okei, yllättävä käänne. Sopii! Yhtäkkiä Javier onkin kiihkoa täynnä ja yllättävän puhdikas ja raju. Tilanne päättyy sotkuisiin käsiini (kuten hyvin usein) samalla kun Javier tahtoo suudella minua. Ja sitten nukkumaan! Nukun loistavasti aamuun asti. Javier on lähtenyt töihin tuttuun tapaan halaamalla minulle heipat. Aurinko paistaa, uusi arkiviikko edessä. Ja Harrin tapaaminen!

 Jee, maanantai alkaa paitsi hyvällä auringonpaisteella (joka muuttuu puolen tunnin välein sateeksi), myös kivalla aamutervehdyksellä Javierin kanssa ja kuuntelemalla Johnin purjehdusterveisiä, sekä sillä faktalla, että aiomme tavata tänään Harrin kanssa. Onpa jännä, mutta taaskaan ei ennen niin tuttu pahaenteisyysei ole läsnä. Tiedän,  että tapaamme, tai jos emme niin sitten tapaamme varmaan huomenna. Olenko oppinut vahingossa omaksumaan näitä hetkessä elämisen taitoja, joita olen tankannut kirjoista ja nettiluennoilta itseeni? Olen hokenut niin paljon itselleni, että turha murehtia siitä mihin en voi vaikuttaa, että ehkä nyt vahingossa ainakin välillä noudatan neuvojani. En ole pitkään aikaan stressannut mistään minun ulkopuolisista asioistani. Siis vuosikausiin! Olen aina suureati luottanut siihen, että opiskelu- ja työasiat kyllä järjestyvät. Ja esimerkiksi asunnonhankkimiset. Kerran nuorempana olin todella kiireellisessä vuokra-asunnontarpeessa. Sain ilmoituksen mennä katsomaan jotain rötisköä kaupungin pahamaineiseen lähiöön. Se oli järkyttävä vanhoine tummine tapetteineen ja pinttyneine suitsukkeenhajuineen (edelliset asukkaat kenties intiasta tai jostain). Asunnonvälittäjä väitti kivenkovaan, että muuta ei ole tarjolla ja tämä on otettava vastaan tai nukuttava taivasalla. Mutta koin niin vahvasti, että asuntoasiani järjestyy toisin, että kieltäydyin tästä kamaluudesta. Soitin asuntotoimistolle ja sanoin, että tiedän siellä olevan minulle parempi asunto. Ja hetken epäröinnin jälkeen asuntotoimiston sihteeri sanoi, että selvä. Tässä ja tässä osoitteessa on vapautunut (kohtuuhintainen) kaksio. Ja tuo osoite oli tismalleen parhaan ystäväni naapurissa talossa. Otin sen vastaan edes katsomatta koko asuntoa, koska tunne siitä, että tämä on oikein oli niin vahva. Ja se oli siihen elämäntilanteeseen nähden aivan mahtava ratkaisu, valoisa ja avara valkoseinäinen kaunis asunto. Moni käytännönasia on hoitunut samalla tavalla. Että pystyn luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyy. Outoa etten ole voinut tehdä niin ihmissuhteiden kanssa, mutta ehkä voin oppia siihenkin. Tänään työpäivän aikana jouduin vierailemaan kaupungin ulkopuolella, kuten aina välillä teen. Minulla on sitä varten työnantajan hankkimat irtoliput, joita saan aina viisi kerrallaan. Nyt minulla oli yksi lippu jäljellä, jonka käytin mennessäni, joten takaisin tullessani harmittelin, että minulla ei ole lippua. Ostanko sen itse vai menenkö ilman? Mietin tätä kävellessäni pysäkille, kun joku koputtaa olkapäähäni ja kysyy, että olenko menossa Helsinkiin. Joo kyllä olen! Tässä sinulle lippu, ostin vahingossa kaksi. Ja mies ojentaa minulle puuttuneen lippuni. Ah kiitos maailmankaikkeus, luoja, taas tämänkin asian järjestymisestä. Juuri tällaiset pienet jutut vahvistavat luottamustani tarkoituksenmukaisuuteen. 

Olen ajoissa kotona ja pian saan Harrilta viestin, jossa hän varmistaa tapaamistamme illaksi. Hienoa, kyllä nähdään pian. Vien varmaan viinin mennessäni ihan vain kohteliaisuuttani, vaikkemme joisi sitä. Tai sitten keksin jotain muuta. Ja kyllä, tänään käyn suihkussa ja siistiydyn normaaliin hyvään treffitapaan. Toivon ettei sada tai tuule kauheasti, mutta ehkä se on toiveajattelua. Olo on väsynyt koska menimme viimeyönä niin myöhään nukkumaan, enkä varmaan tänään pääse sen aikaisemmin unten maille, mutta ei se haittaa. Lepäsin riittävästi juhannuksena ja voin ottaa päikkärit vaikka huomenna. Hetkelliset univelat kestää kyllä. Toivon että tapaaminen Harrin kanssa sujuu hyvin. Tapaamisen toteutuminen ei aiheuttanut minussa epäilyksiä, mutta hieman jännittää, että mihin suuntaan tapaamisemme johtavat.

Elokuviin keskikesällä

Saavuin juuri sisälle kahdeksan kilometrin lenkiltä, jolle innokkaana lähdin aamuauringon (no puolenpäivänauringon) houkuttelemana. Herään siis jos toisen kerran omasta sängystäni ilman krapulaa ja vilkaisen kelloa. Pitkään aikaan en olekaan tuntenut tätä huonoa omaatuntoa siitä, että makoilee sängyssä tehottomana liian pitkään. Jo kymmenen. Aurinko paistaa. Pakko nousta. Tuntuu heti siltä etten ole saanut aikaiseksi mitään, ja että aikaa on mennyt hukkaan (fomo), kun olen nukkunut vain kotonani. Inhottava tunne, jonka saa karistettua tekemällä aktiivisesti jotain. Siispä ihan ekana tarkistan puhelimen ja laitan sen lataukseen, jotta saan kuunnella musiikkia. Javierilta on tullut viesti kolmelta yöllä, jossa hän kysyy, että olenko jo kotona. Vastaan hänelle, että jep, tulin suoraan elokuvista edellisiltana kotiin. Singhiltä on tullut joku vitsikuva johon reagoin. Ja toivottelen tytöille hyvää sunnuntaita, heillä on jo bileet käynnissä. Sitten vaihdan hölkkävaatteet päälle ja lähden energisena ulos. Ensin ilma tuntuu viileältä, mutta tiedän, että kohta on jo kuuma. Lenkin ensialkuun vaihtelen vielä viestejä Javierin kanssa joka harmittelee sitä ettemme tavanneet eilen (no olisit suoraan ehdottanut!) ja utelee mitä olen oikein puuhaillut juhannuksena. Musiikki on hyvää ja saan kivan flown päällle, kunnes parin kilomterin kohdalla taivas repeää ja olen hetkessä aivan likomärkä. Silti ei ole kylmä, mutta sade on tosi voimakas. Osittain hölkkään ja osittain kävelen reippaasti. Jopa näkökyky heikkenee tässä säässä. Mutta fiilis pysyy hyvänä! Kotona heitän märät vaatteet pois ja keitän heti teetä. BLING. Javier ehdottaa, että tavattaisiinko tänään. Hmmmm. Mietin. Olen ollut tosi rauhallisesti joten periaatteessa jonkun kanssa ajanviettäminen olisi ihan paikallaan. Lähetän kivan kuulumisviestin Harrille puntaroidessani Javierin tapaamista ja samalla juon teetä, johon olen laittanut makeutusainetta (jota viimein ostin omaksi). Sekä syön hyviä pikkuaamupalaherkkuja. 

En siis tehnyt yhtään mitään juhannusaattona. Juttelin Rickyn kanssa ja menin jo suihkuun aikeenani lähteä keskustaan katsomaan mitä elämällä olisi tarjota, mutta oloni oli tosi väsynyt koko päivän enkä saanut päänsärkyäni taltutettua. Joten katsoin elokuvaa ja söin herkkuja. Jep. Sanoin Rickylle, että mene vaan, en jaksa, ja hän aneli minua tulemaan neljä kertaa. Ja vaihdoin kivat juhannusviestit sekä Harrin että Javierin kanssa Ninoakaan unohtamatta. Hän on viestinyt minulle mukavia kuvia koko viikonlopun ajan. Myös ronin kanssa saimme tosi kivat viestit vaihdettua jossain välissä. Ehkä minulla ei vaan ollut mitään tarvetta lähteä minnekään, koska tiedän, että olisin päätynyt tapaamaan Rickyä, jolle en nyt tahdo antaa mitään liikoja toiveita kuitenkaan. Ja sitä paitsi odottelen innolla Harrin paluuta. Se on pelottavaa, koska riskit ovat suuret. Jossain välissä jo ajattelin, että petyn kyllä suuresti jos juttumme ei etene tai alakaan. Yhtäkkiä salakavalasti olenkin luonut hyvän illuusion itselleni siitä, kuinka kivaa meillä Harrin kanssa oikeastaan voisikaan olla, ja nyt yhtäkkiä haluan sitä enemmän kuin muuta. Nyt hän on se jossa on eniten potentiaalia. Hassua. Noh joka tapauksessa. Aattona en tehnyt mitään. Itse juhannuspäivänä suoritin kivan lenkin. Sitten laiskottelin ja vastailin Rickylle joka toivoi tapaamistamme. Myös Manuel jaksaa kutsua luokseen kertoen omasta kaameasta krapulastaan ja toiveesta saada sohvalle seuraa. Pöh. Mikään ei innosta. Päätän lähteä itsekseni elokuviin ja käydä lasillisella ennen sitä. Laittaudun ja hiuksen onnistuvat aivan erityisen hyvin. Menen terassille ja tilaan ison lasillisen valkoviiniä. Istuskelen siinä ihan omassa seurassani musiikkiani kuunnellen ja jotain muille viestitellen. Jotkut katsovat ja ihmettelevät varmaan, että miksi istuskelen siellä yksinäni juhannuksena. Mutta ihan vain siksi koska huvittaa. Vaihtoehtoja kyllä olisi ollut, mutta nyt meni näin. Eikä se haittaa minua. Kuljen leffateatteriin ja ostan yhden lipun siihen uutuusleffaan, jossa näyttelee Johnny Deppin tytär. Hetken mielijohteesta ostan irtokarkkeja. Joo! En ole ostanut niitä ikiaikoihin. Lisäksi minulla on jo valmiina pähkinöitä. Ja siideriä. Menen saliin, joka on suurimmaksi osaksi aivan tyhjä. Huomaan, että paikalla on kahdeksan yksinäistä katsojaa. Hah, kaikki vilkaisevat toisiaan hyväksyvästi. Jep, me olemme juhannuksena yksin elokuvissa ja se on ihan mukavaa. Kukaan ei vaikuta epätoivoiselta. Viimeisenä saliin saapuu sekoiluistaankin tunnettu ohjaaja uuden naisystävänsä kanssa. Sali pimenee ja elokuva alkaa (miljoonien mainosten jälkeen). Syön karkkia niin paljon, että tulee paha olo eikä tee mieli siideriä yhtään. Joten en juo sitä. Alunperin sunnitelmanani on ollut jopa lähteä itsekseni juhlimaan, mutta nyt päätän, että tahdon suoraan kotiin. BLING. Ricky kysyy että enkö menisi hänen luokseen. Kiitos mutta ei kiitos. Manu lähettää jotain hauskoja videioita. Ja sitten Javier kysyy missä olen ja mitä aion tehdä. Vastailen rehellisesti olevani yksin elokuvissa ja varmaan suuntaavani kotiin. Hän ei ehdota mitään, vaikka on itsekin yksin kotonaan. No, ei voi mitään. Minä menen ihan yhtä mieluusti kotiinkin, joten en jaksa alkaa itse järjestellä tapaamista. Leffa on aika huono. Sen jälkeen kastun kokonaan sateessa, josta myös vielä vitsailen Javierille. Sitten menen väsyneenä ja ihan tyytyväisenä kotiin. 

Eli ei tullut maailman parasta juhannusta ronin kanssa. Tuli varmaan maailman tylsin juhannus omassa seurassani. Mutta kerrankin se ei haittaa. Jotenkin sain sen sellaisen oivalluksen, että kaikki ovat nyt muualla joten ei hätää. Löytäisin kyllä bileet jos haluaisin ja voisin mennä tanssimaan yksinäni, mutta haluanko sitä nyt oikeasti? En. Mieluiten odottelen Harria ja sitä mitä elämässäni seuraavaksi tapahtuu. Ja jos jokin ei nyt mene odotusteni mukaisesti niin parantelen sitä tilannetta sitten taas heittäytymällä kohinan vietäväksi parhaani mukaan. Ja etsimällä jotain uutta. Tänään oloni on vähän ollut sellainen, että miten ihmeessä huomenna voi olla maanantai, kun en ole juhlinut tai ollut kunnon treffeillä, mutta totean itselleni, että nyt se kesä vasta alkaa. Ja ehkä viimeinkin saan matkaseuraa ja avecin itselleni kesän juhliin. Ei ole kiire. Monta viikonloppua on vielä edessä. Monta vapaapäivää. Mitä vain voi vielä tapahtua tänä kesänä. Sanon Javierille, että ehkä parin tunnin päästä jaksaisin liikkua. Voisin mennä hänen luokseen. Voisimme syödä jotain hyvää (kevyttäpäs!!) ja voisin väkisin painautua hänen kainaloonsa välittämättä hänen nuivakkuudestaan. Ja saada siten korvattua vähän läheisyydenkaipuuta tältä viikonlopulta. Ja miettiä, että jos Harri valitsisi minut, niin voisimmeko olla Javierin kanssa vain ystäviä ja käydä lasillisilla aina silloin tällöin, vai särkyisikö hänellä sydän. Vai onko meillä kenelläkään enää sydäntä olemassakaan. Harrilla varmaan on! Hän vastaa ihanan tavallisen ystävällisesti ja ehdottaa tapaamista heti alkuviikkoon kun palaa lomalta. Ah jes. Sopii. Toivottavasti en nyt ala kasata liikaa toiveitani häneen. Tipahdan (pitäisi käyttää sanaa "putoan", mutta oon rebel) taas sitten korkeammalta. 

Normipäivä

Pääsin lähtemään hyväntuulisena ja huolettomana kohti Manuelia. En käynyt suihkussa, en ole valmistautunut deitteihin. En edes laittanut hienoja alushousuja. Manu on luvannut varustautua pikkusyötävällä ja punaviinillä ja minä vien mukanani valkoista. Otan keskustasta junan hänen kulmilleen parin pysäkin päähän, jota odotellessa nautin lasillisen viiniä asemarakennuksen aurinkoisella terassilla, jossa olemme käyneet muun muassa Harrin kanssa. Tarjoilijatyttö on ylikohtelias ja sanoo kiitos paljon, nauti! Ja ihanaa juhannusta! Johon tietenkin vastaan kiittän ja toivottaen hänelle samaa. Manuel on muuttanut tässä jossain välissä, mitä en ehkä ole maininnut missään. Mutta siksi kulkutapani hänen luokseen on hieman muuttunut. Nousen junaan ja heken kuluttua olen perillä oikealla asemalla. Ulkona paistaa aurinko ja sataa yhtäaikaisesti. Manuel odottelee innoissaan jo tapaamistamme. Päätän seisoskella hetken katoksen alla odottamassa, että kovin sadekuuro lakkaa. Fiilis on mukava ja kevyt. Vähän liiankin kevyt. Missä hitossa on mun laukkuni, jossa on koko omaisuuteni?? Yhtäkkiä tajuan, että olen jättänyt laukkuni junaan. Mietin, että otinko sen varmasti terassilta mukaani, ja kyllä otin. Voi ei! Alan kelata mielessäni, mitä kaikkea olen potentiaalisesti menettämässä samalla kun silmänräpäyksessä alan jonottomaan VR:n asiakaspalveluun, jota aion pyytää ottamaan jotenkin junaan yhteyttä, jotta joku nappaisi omaisuuteni talteen ennen pitkäkyntisiä! Siellä on paitsi viiniä, myös uusi matkakaiuttimeni, viidenkymmenen euron aurinkolasit (havemmat ovat minulla päässäni), työpuhelimeni ja -avaimeni (tosi fiksua jep), tarkoin koottu survivalpackini, lääkkeeni (myös ne joihin ei minulla ole reseptiä), meikkini, laturini, vara-akkuni... Asiakaspalvelu ei tietenkään voi tehdä mitään muuta kuin tarkistaa löytötavarat maanantaina. Alan panikoida ja lähetän viestin Manulle ja lohtua hakien myös Javierille ja tytöille. Saan myötätuntoa ja vinkkejä. En saa menettää tuota laukkua ja sen sisältöä. Päätän lähteä takaisin rautatientorille. Päässäni raksuttaa. Tarkistan aikataulut ja selvitän, että sama juna palaa takaisin keskustaan puolen tunnin kuluttua. Haluan mennä sitä vastaan, se on ainoa toivoni. Seuraavalla junalla matkustan siis takaisin. Ensin hoen, että voi vittu voi vittu, mutta sitten alan hokea, että Luoja pliis älä anna mun kadottaa sitä. Pahoittelen Manulle tätä hidastelua, mutta hän kannustaa minua täysin. Paikalla löydän vr:n kesätyöntekijän, joka tarttuu heti tuumasta toimeen nähdessään minun olevan ihan tosissani tolaltani. Yhdessä riennämme junaa vastaan, josta ei löydy mitään. Olen epätoivoinen ja tippa linssissä. Viereiselle raiteelle sapuu toinen juna, jonka haluan myös tarkistaa. Katson onko kenelläkään junasta poistuvalla laukkuani. Ei ole, menen junaan. Kävelen sen läpi ja kysyn löytämältäni tuimalta konnarilta laukkuni perään. Hän kysyy laukun tarkat yksityiskohdat ja ojentaa sen minulle kuljettajan kopista. Ahh. Ai että miten ihana fiilis.  

Pääsen Manuelin luokse vain tuntia sovittua myöhemmin. Kaikki on hyvin. Koko ilta olisi ollut aivan pilalla jos olisin kadottanut laukkuni tai joutunut odottelemaan maanantaihin asti löytötavaratoimiston aukeamista. Tapaamisestamme on aikaa, mutta halaamme ja kohotamme viinilasilliset ja saamme jutut käyntiin nopeasti. Loppujen lopuksi juomme ainakin pari viinipulloa ja puhumme deittailusta ja kaikesta. Manuel tahtoisi halailla enemmän kuin minä. Viivyttelee minua luonaan mahdollisimman pitkään. Meillä on ollut kiva ilta, mutta en aio jäädä yöksi. Alan katsoa kulkuneuvoja takaisin keskustaan. Viimeinen on juuri mennyt hetki sitten! Ja Manuel sanoo, että jää vaan. BLING. Samaan aikaan saan viestin Ninolta, joka kysyy, että missä olen. Hän on lentokentällä ja saapunut Suomeen ja lähdössä kotiin ja haluaisi uniseuraa. Hah! Kerron missä olen ja hän ilmoittaa noutavansa minut taksilla pian mukaansa. Selvä! Idea sopii minulle. Pääsen vaivattomasti pois Manun luota ja ei Ninon seurakaan pahitteeksi ole. Ilta oli hauska ja nyt on hauskan yön vuoro. Nino saapuu pian taksilla sopimaamme paikkaan. Halaamme heti ja hän kertoo matkastaan. Olen pirteällä tuulella ja kerron laukunkadottamisepisodista. Käväisemme huoltoasemalla syömässä yöhodarit, koska Ninolla on nälkä. Sitten menemme hänen luokseen ja katsomme jotain sarjaa ja juomme vielä yhdet juomat. Koko iltana en muista etten ole käynyt tänään suihkussa. Mutta kun Nino haluaa riisua alushousuni tajuan, että ne on rumat ja kulahtaneet. Kiellän häntä menemästä naamansa kanssa jalkojeni väliin, mutta muuten meillä on erityisen hauskaa. Nino halaa minua aamuun asti. Heräämme aikaisin. Nino on energiaa täynnä, koska hän on lähdössä juhannuksen viettoon jonnekin kauas. Katselen kun hän pakkaa tavaroita ja juttelemme rennosti. Hän huikkaa saaneensa upouuden älypyhelimen ja vihjaa, ettö voin ottaa hänen vanhansa, kunhan se on tyhjennetty, jos vain haluan, koska olen tuollainen iphone-tyttö. Hah, sanon, että tottakai voidaan joku diili sopia, koska hänen vanhansa on silti uudempi kuin minun versioni. Mallit vaihtuvat niin nopeasti. Olen hankkinut oman puhelimeni viime vuonna kadotettuani edellisen baariin (silloin fiilis oli ihan sama kuin nyt laukkuepisodissa). No mutta katsotaan sitä myöhemmin. Lähdemme yhtä matkaa ulos. Halaamme ja pussaamme. Toivotamme hyvää juhannusta toisillemme. Hyvä fiilis, vaikka päätä vähän särkee. Kulkiessani kotiin viestittelen Javierin kanssa, joka on lähdössä illalla juhliin. Manuelkin kertoo potevansa krapulaa. Jutustelen Rickyn kanssa, joka on menossa katsomaan kokkoa. Kysyn myös Dimiltä mitä hän tekee, mutten saa vastausta ainakaan heti. Kotona nukun päikkärit ja näen unta Harrista. Olo on herätessä väsynyt, mutta edessä olisi juhannusilta. Kai jotain täytyy keksiä! Mutta mitä. Ehkä en teekään mitään. En tiedä vielä. 

Kesänaloitusjuhla

Siitä huolimatta että keskiviikkona (joka tuntuu ihan torstailta) olen aika varma, että minulla on lämpöä, niin kävelen kiertoreittiä pitkin ruokakauppaan, jossa en ole asioinut pitkiin aikoihin. Kiertelen tuttuja hyllyvälejä ja kerään koriin jotain valmiita hedelmäsalaatteja ja edullisia kosteusvoiteita. Täällä me käytiin aina eksän kanssa ja osteltiin leikkeleitä ja maitoa. Hassua, en ole tehnyt kunnon ruokaostoksia kuukausiin. Sellaisella ihanan arkisella ajatuksella, että mitähän jääkaapista oikein puuttuu. Se ei kuulu nykyään edes top sata prioriteetteihini. Olenkin tuhlannut hävyttömän paljon rahaa ulkona syömiseen, pikaruokaan ja herkkuihin. Mutta aika aikansa kutakin! Ehdin varmasti vielä kierrellä maitohyllyjä vaikka vuosikymmeniä jos niikseen tulee. Nyt on huoleton ja villi aikakausin, jolloin jääkaapin sisällöllä ei ole mitään merkitystä. Mitään seksuaalista merkitystä. Oliko se joskus jokin sanonta? Ehkä. Katson illalla oikeasti keskittyneenä elokuvan nimeltä Ruby Sparks. Se on hyvä! Siinä kirjailijapoika luo itselleen vahingossa naisystävän, josta on kirjoittanut tarinaa. Hän voi muokata tytön käyttäytymistä ja taitoja kirjoituksillaan mielensä mukaan. Elokuva oli yllättävän viihdyttävä. Illan aikana olo ei sairauden näkökulmasta juurikaan heikkene, vaikka minulle on ilmaantunut sellainen ärsyttävä kuiva yskä, jolloin kurkkua kutittaa. Se on kuitenkin hyvin lievää ja saan unenpäästä kiinni helposti laittamalla suuhun imeskeltävän tabletin, joka estää minua yskimästä yöllä. Hienoa! Siinä se sairastelu taputeltu! Aamulla on jo hyvä olo. Ja aika energinen! Se ärsyttää että olen unohtanut sinne jääkaappiin evääksi suunnittelemani hedelmäsekoituksen, mutta päätän skipata lounaan ja syödä sitten kotiinpäästyäni. Toimisto joka tapauksessa hiljenee jo ajoissa iltapäivällä tänään. Aatonaattona. 

Mikä juhannus? Missä se on? Vitsailemme Manuelin kanssa siitä, että onhan tämä ihan perinteistä, mutta on mahdotonta käsittää että huomisen jälkeen alkavat päivät taas lyhentyä. Huoh. Ystävät suunnittelevat omia mökillemenojaan, ja vaikka voisin liittyä seuraan, niin ei voisi nyt vähempää kiinnostaa. Sen sijaan sovin alustavasti Manun kanssa, että käyn pitkästä aikaa pyörähtämässä alkuillasta hänen luonaan kohottamassa kesämaljat ja ehkä vilkaisemassa jakson tai pari. Siitä voin huoletta jatkaa iltaa jos jotain tarjouksia ilmenee. Se tuntuu nyt oikein sopivalta suunnitelmalta, koska mitään erityistä intoa mihinkään ihmeelliseen ei ole, ja en ole sopinut mitään muuta kuin muutaman tunnin moikkaamisen. Ei liian sitouttavaa. Jos ei energiaa tai suunnitelmia loppuillaksi ilmene niin  voin vain palata lepäämään kotiin ja katsoa mitä varsinainen viikonloppu tuo tullessaan. Ahdistaako suunnittelemattomuus? Ei juuri nyt. Ei vielä. Eilen en vielä laittanut mitään viestiä Harrille, mutta tänään iltapäivällä kerron omasta pikasairastelustani ja toivottelen varmistan että hän on päässyt hyvin matkaan. Ja sanon, että oli kiva että ehdittiin nähdä. Pian Harri vastaa ja toteaa, että oli kiva nähdä. BIBLING. Ja samaan aikaan saan viestin ronilta. Roni tekee tikusta asiaa. Vastaan tosi nokkelasti ja roni myöntää ettei osaa taas vastata minulle. Hän ajattelee minua. Hän haluaa pysyä väleissä. Haluaa jakaa asioita kanssani. Mahtavaa. Olo muuttuu heti astetta enemmän ristiriitaiseksi, mutta hyväksi. Kaikki on jossain ja kaikki on hyvin. Lähetän ronille vielä juhannukseen viittaavan viestin, jotta hän voi halutessaan jatkaa siitä, mikäli on näillä kulmilla. Jos ei ole, niin ehkä se on parempi niin. Joudun viivyttelemään töissä ajateltua pidempään aivan järkyttävän sade-rae-ukkoskuuron vuoksi ja toivon, että iltaa kohden sää kirkastuisi. Koska ihan oikeasti ajatus Manulla käväisemisestä on kiva. On oikein, että olen odottanut hetkeä, jolloin oikeasti haluan ja jaksan mennä hänen luokseen, koska se päivä on tänään. Vien mukanani viiniä ja voimme purkaa kuulumisia ja voin kertoa Harrista ja ronista.  

Mr. Nice Guy

Tiistain työpäivän jälkeen olo on edelleen viluinen ja puolikuntoinen. Meinaan nukahtaa istuessani hetken aloillani, mutta ei auta. Yritän lieventää kylmyyttä menemällä saunaan jossa nökötän tuijotellessa seinää ja kuunnellessa kun puhelin piippailee ikkunanlaudalla kylpyhuoneessa Ryanin ja Ossin ja Jonin kuulumisista. En sheivaa sääriä tai näe ylimääräistä vaivaa peruspesua enempää. Onneksi lämpö säilyy saunasta poistuttaessakin ja voin koomailla hetken nojatuolissani siemaillen viiniä (ja panadolin) ennen kuin täytyy valmistautua lähtöön. Vastailen Ryanille, joka kertoo jostain menestyksestä harrastuksessaan. Hassuttelen kännisen ja sekavan Ossin kanssa. Sekä kyselen Jonin juhannussuunnitelmia hänen kysyessään kuulumisiani. Joni lähtee maalle. Kuten niin moni muukin. Puen ylleni mustien farkkujen lisäksi vaalean neuleen ja kääriydyn kaulahuiviin ennen kuin lähden sateettomaan mutta tuuliseen ulkoilmaan. Olen hieman etuajassa tarkoituksella, koska haluan kulkea rauhallisesti ja pysähtyä vaikka lasilliselle matkanvarrella. Tänään on hyvä hiuspäivä! Hiukest ovat laineikkaat ja pehmeät. Harrilla on jokin työtapaaminen juuri ennen kuin meidän on tarkoitus nähdä, joten hieman ennen sovittua aikaa kävelen oluthuoneelle jossa tilaan siiderin. Sitten varmistan Harrilta, että ehtiikö hän kotiin. Sovimme, että kävelemme yhtä matkaa, koska hän on ihan lähistöllä (hän sanoo jonkun kadun nimen, jota en edes tunnista, mutta Luojan kiitos gps:stä). Kiva! Olo on jo vähän parempi, eikä nenäkään vuoda. Aurinkokin päistaa, vaikka edelleen tuulee kovaa. Näen Harrin odottelemassa kadunkulmassa katsomassa puhelintaan. Hän on kiva. Halaamme heti ja alamme kertoa työjutuista ja valitamme tuulesta samalla kun kävelemme hänen luokseen. Harri kysyy olenko jo keksinyt tekemistä juhannukselle ja sanon edelleenkin vain eteneväni flown mukaan. Ja hän sanoo, että tietenkin voit tulla mukaan hänen reissulleen, jossa olisi paikalla myös sukulaisia. Oho! Nauran ja sanon etten tosiaankaan uskalla. Ja mietin, että tarkoittaako tämä sitä, että hän on minusta vakavissaan kiinnostunut. Apua.

Harrilla on päällä hauska t-paita, sellainen vähän erikoisen värinen. Edellisessä parisuhteessani kiinnitin jonkin verran huomiota toisen pukeutumiseen ja sain myös siihen vaikuttaa (onks tää hyvä, vai tää). Nykyään en jaksa hirveästi välittää toisen tyylitajusta, mutta huomaan kyllä, että erityisen tyylikäs tai kiva pukeutuminen kiinnittää huomioni ja saa mieleni iloiseksi. Jos jollain on päällään mielestäni typerännäköiset epäistuvat farkut tai huonot kengät niin se saattaa jopa hetkisen häiritä. Tyylikkäimpiä miehiä ovat ehdottomasti Ryan ja Nino arvokkailla ja miehisellä tavalla tyylikkäillä hillityillä asuillaan ja nahkakengillään, lähes ylös asti napitetuilla kalliilla kauluspaidoillaan. Sen sijaan Javier, Dim ja Ricky pukeutuvat rennon kivasti, mutta keskinkertaisesti. Ronin tyylistä en ensialkuun edes pitänyt, koska hän oli niin erilainen kuin kukaan muu äskettäin tapailemani mies teinimäisine huppereineen ja lippiksineen. Mutta nyt tietenkin tykkään siitä tyylistä eniten. Se saa olon vallattomaksi ja nuoreksi. Ja se sopii myös omaan nuorekkaaseen ja simppeliin tyyliini. Ennemmin tennarit ja farkut kuin korkkarit ja suorat housut, vaikka silkkisistä napitetuista paidoista pidänkin. Harri tarjoaa heti juotavaa. Saan valita viinin hänen hyllystään hänen kivassa kauniissa kodissaan. Jonka hän omistaa hyvältä alueelta hyvästä talosta. En voi sille mitään, mutta se on ehdottomasti plussa. Meillä on kivaa. Puhumme pari tuntia (kysyn mitä hän on syönyt lounaaksi, kyselen yksityiskohtia tulevasta juhannuksesta. Ronin kanssa olisimme puhuneet elämäntarkoituksesta ja avaruudesta, mutta tämäkin on ihan jees)  ja siirrymme ulos nauttimaan loput viinipullosta, kun tuuli on laimentunut. Sitten kasaamme katseluareenan ja laitamme sarjan pyörimään. Ignoraan Rickyn soittoyrityksen. Pussailemme Harrin kanssa vähän väliä ja silittelemme toisiamme sarjaa katsellessa. En muista jaksosta yhtään mitään. Se ei johdu siitä, että olemme vain kuherrelleet, vaan myös siitä, että olin juonut aika paljon ja varmaan väsynyt orastavasta heikkokuntoisuudesta. Päätämme laittaa kellon vähän myöhäisemmäksi soimaan ja hyppäämme sänkyyn. Hipelöimme toisiamme sängyssä ja Harri sanoo, että jos jatkat niin hän ei kestä kauaa. Kysyy, että haluanko enemmän vai jatketaanko vain kakkospesällä (? tämä on oma termini). Sanon, että hän saa päättää. Olen väsynyt ja riittävän tyytyväinen ihan kuinka tahansa. Harri haluaa enemmän, hän toteaa sen niin käytännöllisesti: "No haluan kyllä sitten sisään", ja se on minusta suloista. Meillä on kivaa (yllättävän pitkään ja mietin jo että onko hänkin humalassa ja onnistuuko tämä ollenkaan)  ja Harri kuiskaa korvaani ihana tyttö, ja lopetamme sylikkäin tyytyväisinä. Kivaa, haluankin olla TYTTÖ. Kukaan ei ole tainnut sanoa niin minulle pitkään aikaan. Roni käyttää typerämpiä termejä kuten Muija ja Nussia. Javier taas sanoo Bitch (pilke silmäkulmassaan). Ehkä Dim on sanonut minua tytöksi. Joo, se sopisi hänelle. Hän on kiva. Nukahdan hetkessä sikiuneen. Heräämme keskellä yötä rappukäytävästä kuuluviin ääniin ja pyörimme hetken sängyssä unta etsien. Kurkkuani kuivaa ja minua meinaa yskittää, mutten halua nousta juomaan ja häiritä Harria. Nukahdan ja näen unta, että olemme Harrin kanssa siinä sängyssä ja rakastelemme, sitten hän nousee päältäni ja sanoo, että olinkin ollut puutteessa. Hah. Sitten kello soi ja Harri torkuttaa oikean määrän, sitten sytyttää valon, sitten avaa verhot... ja ulkona paistaa aurinko. Harri tarjoaa kahvia (haluaisitko kupillisen kahvia, lievällä ylänuottilopulla), mutta en jää viivyttelemään vaan valmistaudun nopeasti töihinlähtöä varten. Ennen kuin avaan oven halaamme pitkään. Pussaamme kolme kertaa lyhyesti. Pidän hänestä, mutta jotenkaan en edelleenkään tiedä, että olenko ihan oma itseni hänen seurassaan. Millainen oikein olen. Harri sanoo, että viestitellään sitten viikonlopun aikana. Ja nähdään. Joo toivon niin, oikeasti.

Vähän pelottaa. Hän oikeasti kutsui minut mukaansa usean päivän juhannuksenviettoon. Tietenkin varmaan vain kohteliaisuudesta, mutta mitä jos olisin sanonut, että joo ihanaa! Oikeasti kaipaan sellaista. Että lähdetään jonkun parina sukulaisten ja ystävien luokse. On ikävä sitä, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Sitä paitsi, vaikka nyt sain jonkinlaisen vahvistuksen sille, että Harri saattaa oikeasti pitää minusta (eikö niin?), niin koen itse johtaneeni häntä harhaan. En ole kertonut hirveästi huonoista puolistani tai tuonut ilmi menneisyyteni tai nykytilani haasteita. Haluan käydä sen keskustelun jos tulee eteen hetki verbaalisesti puhua tapailumme laadusta. Sitten aion sanoa, että haluan sanottaa minulle tärkeät asiat, jotka haluan toisen tietoisesti hyväksyvän, jotta voin rentoutua. Tein niin Ronin kanssa. Makoilimme silloin joku ihana ilta yhdessä vierekkäin hänen korkeassa olohuoneessaan ja polttelimme tupakkaa ja kerroin aivan kaikki mieltäni vähänkään  askarruttavat epävarmuudet ja Roni nauroi ja sanoi, että mitä väliä! Rakastuin häneen silloin lisää. Sitä kaipaan. Hyväksyntää. Sitä että fiilis on tärkein! Ei mitkään sivuseikat. Ennen kuin sen saan, niin oloni pysyy epävarmana, enkä ehkä anna tunteille lupaa puhjeta? Myös Javier tietää minusta kaiken. Samoin Dim ja Ricky ja Manu. Olen lähes malttamaton tilanteemme kanssa ja edessä on monen monta päivää ettemme tapaa (perhosentoukkiako tunnen?). Mitä vain voi tapahtua. Nyt, tai sitten kun tapaamme jälleen. En malta myöskään odottaa työpäivän loppua. Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia ja haluankin ainoastaan levätä. Mutta huomenna varmaankaan en! Mitähän oikein keksin tuleville vapaapäiville. Odotanko maltillisesti kivaa Harria vai annanko vaan mennä mitä ikinä vastaan tulee. En yhtään tiedä. OIen tosi skeptinen ja mielessäni ajattelen, ettei Harri halua kuitenkaan oikeasti olla kanssani, joten parempi vain vahvistaa varasuunnitelmia. Mutta en halua uskoa pahaenteisyyttä liian sinisilmäisesti (hän karkaa, hän karkaa!). Toivottavasti tänään fyysinen  vointi olisi sen verran hyvä, että jaksaisin mennä edes kävelylenkille. Kenties illemmalla lähetän Harrille viestin, jossa totean, että oli kiva nähdä ja vielä toivon hänen matkansa sujuvan hyvin. Oho, olenko pisteessä jossa taas ennalta ylisuunnittelen seuraavan muuvini? Ehkä olen ihastumassa.

Älä kuole perhonen

Maanantai-iltana minun ei edes tarvitse pakottaa itseäni ulos, sillä autinko paistaa ja aiemmin ikkunasta näkynyt raivokas tuuli on silminnähden laantunut. En laita päälle treenitrikoita vaan jotkut timmit mustat verkkarit ja tavalliset kävelytennarit juoksukenkien sijaan, koska en aio hölkätä heikon yleisolotilan vuoksi. Kurkkua kaihertaa ja fiilis on vetämätön, mutta ulkona auringossa tekee mieli kävellä pitkään. Minulla ei ole edes nälkä (koska söin töiden jälkeen jogurttia ja ties mitä muuta), mutta olen sopinut tapaavani perheenjäsenen läheisessä Subway-ravintolassa ja tiedän, että kun ravintolan oven avaa niin se tuoksu pakottaa tilaamaan jotain oli nälkä tai ei. Hetkeä ennen ravintolaan menoa keksin, ettå minähän voin tilata salaatin! On se ainakin astetta parempi kuin mättää se kokonainen - tai edes puolikas - sämpylä naamaan. Ja sehän on hyvä, tonnikalaa ja south west -kastiketta kaikkine kasviksineen. Nam. Illalla keskustelen Manuelin kanssa juhannussúunnitelmista, joita hänellä ei ole sen enempää kuin minullakaan. Hän kertoo viettäneensä viikonloppuna lautapeli-illan ystäviensä parissa ja kehotti minua seuraavalla kerralla liittymään seuraan. Mielelläni! Rakastan lautapelejä ja olen todennut Manullekin ikävöiväni niitä aikoja, kun aina pariskuntina tai ystävien kesken pelattiin kaikkea aliaksesta trivialiin ja carcassoneen lähes joka viikonloppu. Toivomme yhdessä tuumin kaunista juhannussäätä, mutta kenties Manu toivoo satavan, jotta voisimme viimeinkin katsoa yhdessä sarjaa hänen luonaan. Ehkä voisimmekin. BLING. John, se joku baarituttava, joka on muuttanut Suomeen meren tuolta puolen aloittaa keskustelun samasta aiheesta. Kertoo aikovansa aloittaa veneuilykauden kunnolla tulevana viikonloppuna ja huikkaa, että jos aurinko paistaa, niin tule loikoilemaan drinkin kanssa hänen veneensä kannelle. Hah, kenties, mitään ei ole poissuljettu tässä vaiheessa. Sehän voisi olla jopa hauskaa, sillä muistaakseni hän oli oikein mukava tyyppi. Viinilasillisen kera seuraan televisiossa pyörivää elokuvaa, jossa ihana Joseph Gordon-Lewitt on sairastunut syöpään. Juttelen Singhille, joka tahtoo taaas jakaa huumorivideoita, jotka ovat mielestäni hieman lapsellisia. Ja BLING. Pitkästä aikaa Nino ottaa yhteyttä. Ja mitä muutakaan hän kysyy kuin juhannussuunnitelmia. No kerron arpovani vielä eri vaihtoehtojen välillä. Totetan että yksi potentiaalinen vaihtoehto on vain jäädä kaupukiin ja katsoa mitä city-juhannus tuo tulleessaan. Toimihan se viimeksikin, jolloin juhlimme yhden illan Ninon ja ystäviemme kanssa. Ajattelen hänen ehdottavan jotain, mutta sen sijaan hän kertoo itsellään olevan jo suunnitelmia. Hauskaa! Eli hän vain halusi jutustella. Parempi niin. Menen sänkyyn ja ajattelen, että saan varmasti heti unta, mutta yhtäkkiä havahdun siihen, että selailen iigeen kuvavirtaa vaikka kello on jo puoli yksi. Laitan äkkiä puhelimen pois ja käännyn uniasentoon. Yritän pitää silmiä kiinni, mutta mieleeni vierii roni ja se, mitä kaikkea hauskaa voisimme tehdä jos tapaisimme. Sitten alan miettiä jotain työhön liittyvää asiaa, mikä on outoa, koska en ole ikiaikoihin stressannut mitään työasiaa vapaa-ajallani. Sitten puhelin alkaa soida korvani juuressa! Se on Ossi, jolla menee ilmeisesti lujaa. Laitan puhelimen äänettömälle mutta se värisee vielä monta kertaa. Olen aivan pirteä! Mutta se ei saa mennä niin, koska seuraavana iltana minun on tarkoitus tavata Harri enkä voi olla aivan kuollut. Otan siis puolikkaan unilääkkeen ja lasken, että ehditisin vielä nukkua ainakin kuusi tuntia. Ensin ajattelen ettei unilääke tunnu auttavan, mutta seuraavaksi herään aamulla kellon soidessa. 

Sängyssä maatessani mietin valmiiksi päivän vaatetuksen ja reitin, jota kautta aion kulkea töihin. Sitten kaikki meneillään olevat asiat virtaavat mieleeni herättämättä sen kummempia tuntemuksia. Roni on roni ja olkoot. Ainiin Harri! Joo se lämmittää mieltä. Kiva, että nähdään. Tiedän, että nähdään. Muistan kuinka aikaisemmin aina ennen odotettua tapaamista sain pajoja aavistuksia ja pelkotiloja siitä, että jokin este tulee ja tapaaminen menee pieleen (kuten usein on tapahtunutkin). Mutta nyt en ole kokenut sitäkään ennakkopelkoa pitkään aikaan. Se varmaan johtuu siitä, ettei nyt vahvoja tunteita ole mukana, joten tapaamisen siirtyminenkään ei olisi maailmanloppu. Hassua miten paljon asiat ovat muuttuneet. Tulisi maailmanloppufiilikset jos olisi sopinut tapaamisen Ronin kanssa? En tiedä, mutta tiedän että senkin asian kokeileminen tulee vielä eteen. Edellispäivänä kurkku tuntui karhealta toiselta puolelta ja nyt huomaan sen olevan karhea toiselta puolelta. Ärsyttävää! Olo on vetämän ja joudun työmatkan aikana pyyhkimään vuotavan nenänkin kertaalleen. Hyvin, hyvin lievää,  mutta silti fyysisestä voinnista hieman verottavaa. Päivästä on tulossa hyvin kiireinen enkä ihan täysillä nyt jaksaisikaan keskittyä päivän asioihin, joista aikaisemmin olin täysin innoissani. Javier aloittaa taas heti aamutuimaan keskustelun säästä. Kerron, että olo on vähän nuhainen ja Javier sanoo kokevansa samaa. Olen juuri ehtinyt istahtaa työpisteelleni, kun Harri viestii ja varmistaa, että nähdäänkö illalla siihen ja siihen aikaan hänen luonaan. Joo ulkona sataa ja minä olen viluinen, joten todellakaan en kaipaa mitään ulkoilua nyt. Totean, että tavataan vain. Aion ottaa vaikka buranaa jos olo ei tästä kohennu. Kerron hänellekin oloni olleen vähän alavireinen ja nuhaisuutta enteilevä, ja Harri sanoo kokeneensa olonsa vastaavaksi. Selvä, kaikki siis hyvin. Ohimennen mietin myös Rickyä, joka on nyt särkenyt sydämensä. Taas kerran. Hän on jakanut melankolisia mietelauseita sosiaalisessa mediassa ja koen niiden olleen tarkoitettuja minulle. Mutta No Feelings. Ei just nyt. En voi sille mitään. Haluan toki pysyä väleissä hänen kanssaan, mutten jaksa nyt mitään draamailua tässä vaiheessa. Suoriudun aamupäivästä yllättävän tehokkaasti. Fyysinen olo ei ole loistava ja minun tekisi mieli jotain soppaa lounaaksi, mutta vakkaripaikassani ei keittoja ole tarjolla, enkä voi lähteä harhailemaan minnekään uuteen kohteeseen, koska ulkona sataa eikä minulla ole sateenvarjoa. Ärsyttää. Ei tee mieli mitään, mutta samalla haluan syödä. Siispä tilaan sen saman jo kyllästyttävän salaatin ja yritän etsiän itselleni sopivan nurkan, jossa voin hautautua keskittymään lounasrauhaani. Mutta tietenkin koko paikka on aivan täynnä ja heti kun löydän sopivan pöydän niin joudun jakamaan sen mukavien vanhojen herrojen kanssa siten, etten mahdu enää itse koko pöytään. Olisi vaan pitänyt skipata koko lounas. 

Joudun iltapäivällä keskittymään tärkeään asiaan töissä ja koen suoriutuneeni osastani hyvin. Myös karhea kurkku ja lievä viluisuus palaa takaisin vasta työpäivän ollessa lopuillaan. Laskelmoin, että minulla on muutama tunti aikaa, ennen kuin on aika suunnata kohti Harria. Tarvitsen lämpimän suihkun, ja jos olo ei kohene niin otan varmuuden vuoksi jonkun mahdollista lämpöä alentavan lääkkeen. Emme kuitenkaan tapaa vähään aikaan, joten hyödynnän tämän tilaisuuden. Jotenkin sellainen oudon valju tunnelma, kun mietin tätä koko tilannetta. Kaikenlaisia palasia sieltä täältä eri ihmisistä, muttei mitään oikeaa missään. Harrista pidään koska järjellisesti haluan pitää hänestä ja teoriassa näen meillä tulevaisuuden. Mutta emotionaalisesti ei mitään tietoa miten asiat voisivat edetä. No katsotaan. Huomaan vilkaisevani onlinessa olevaa ronia ja mietin sitä, kuinka olimme vielä läheisissä väleissä ja innokkaina odotimme toistemme tapaamista, kun tiesimme viettävämme yhdessä mahtavan illan. Nyt se on niin kaukaista, mutta silti niin mahdollista milloin tahansa. Luotan siihen, että hän ottaa yhteyttä jos palaa takaisin juhannukseksi. Muutoin voimme viestiä aivan normaalisti, kuten tähänkin asti. Kuten teen Javierin ja Ninon ja Dimin ja Rickynkin kanssa. Se joka on nyt kokonaan pudonnut pois karusellista on Alex. Hänestä en ole kuullut mitään edelleenkään, eikä itselleni ole tullut mieleen ottaa yhteyttä. Koska en suurimmaksi osaksi edes muista hänen olemassaoloaan. Onko minulla jotain erityisiä odotuksia nyt? Huomaan, että tavallaan haluaisin jonkun vinkin siitä mitä Harri minusta haluaa ilman että minun tarvitsee sitä kysyä. Haluaisin tietää, että tahtooko hän joskus kehittää tapailua kanssani, jotta voisin sen mukaan ohjailla asennettani muita kohtaan. Koska sitähän minä aina halusin? Koko viime vuoden. Enkö voisi nytkin haluta. Haloo perhoset, herätyyyys! Vaihtakaa jos se ronin tuhoama sulake uuteen ehompaan. Jotta sähkö voisi palata oikeisiin paikkoihin. Kokeillaan! 

Today i don't feel like doing anything

Ja jälleen uusi maanantai. Muistan kun aikaisemmin tänä vuonna olisin voinut nimetä jokaisen maanantain melankoliseksi, mutta nyt niin ei ole käynyt pitkään aikaan. Ei edelleenkään. Nytkin fiilis on pelottavan tasainen ja myönteinen. Tuleva juhannus ei ahdista vaikkei minulla ole mitään suunnitelmia. Ehkä se ahdistaa sitten myöhemmin. Mutta ei tänään. Tänään olo on hyvä, ehkä koska oloni vain on ollut keskimäärinkin parempi jo pitkään. Mutta takuulla myös siitä syystä, että olen taas saanut vahvistuksen itselleni siitä, että Roni on kaivannut minua. Ajattelee minua. Ja ehkä taas katuu omaa typeryyttään minun suhteeni. Se parantaa oloni. Kun olen itse ollut se, joka on päättänyt, että tapaammeko me vai emme. Mutta silti olemme onnistuneet pysymään läheisissä väleissä pitäen kaikki mahdollisuudet avoinna. Jos hän olisi nyt täällä niin varmaan stressaisin sitä, että milloin nähdään ja kutsuuko hän luokseen. Mutta nyt voin aivan rauhassa keskittyä muuhun. Lisäksi oloani helpottaa varmasti se, että olemme sopineet Harrin kanssa tapaamisen ennen kuin hän lähtee muualle lähes viikoksi. Eli saan todennäköisesti turvattua välini häneen, mutta kun hän on poissa niin voin halutessani tehdä jotain aivan muuta. Asiat loksahtelevat varmasti paikoilleen tälläkin viikolla! Maanantaiaamun ratoksi juttelen Singhin kanssa. Hän ylistää ystävyyttämme ja sanoo sen olevan arvosanalta 10 -. Jotenkin todella hassua, koska vain kirjoittelemme toisillemme,  mutta hienoa jos joku saa näin paljon siitä irti. Lisäksi Ossi kertoo kuulumisiaan ja päihdekokoelmansa sisältöä, ja suunnitelmia tulevasta matkasta, joka tuntuu minusta hyvin riskialttiilta. Mutta hän on edelleen kiva. Myös Javier aloittaa taas keskustelun. En ole ehtinyt ajatella häntä aktiivisesti, mutta kiva, että hän pitää yhteyttä. Varmaan tapaamme taas pian. Kenties juhannuksena jos kummallakaan ei ole muita suunnitelmia. Ricky on loukkaantunut koska olen ollut häntä kohtaa pidättäytyvämpi. En suostu reagoimaan hänen seksuaalissävytteisiin keskustelunavauksiin. Hän selvästi toivoo parisuhdetta tai jotain, mutta en kykene ajattelemaan moisia juttuja laisinkaan. En yhtään nyt. Olenkin hieman huolissani ajoittain ajatellut, että olenko menettänyt sen parisuhdetähtäimen. Voisinko seurustella yksiavioisesti jonkun kanssa? Tasaisen ja kivan Harrin? Varmaan jos oikein hitaasti edettäisiin, niin voisin sitä harkita. Mutta koska edelleenkin Roni aiheuttaa minussa epävakautta ja tunneheilauksia, niin olisin kaikessa nyt todella varovainen. Harmillista huomata, että kun on pyörinyt yksin riittävän pitkään deitistä deittiin, niin siihenkin vaan turtuu ja tottuu niin paljon, että yhtäkkiä parisuhde tuntuu täysin absurdilta. Mutta olen ajoittain miettinyt, että voisin ottaa Harrin aivan hyvin mukaan kavereiden yhteisiin rientoihin. Voisin esitellä perheelleni. Mutta enhän edes tiedä haluaisiko hän minua tämän enempää. Turha siis yliajatella. 

Työpäivän jälkeen olo on fyysisesti väsähtänyt. Muutenkin tuntuu, että olen kärsinyt muutaman viikon leivistä vatsaoireista ja nyt yhtäkkiä tunnen pienen karheuden kurkussa. Menen sänkyyn ja nukun hetken kuunnellen samalla pihalta kuuluvia ääniä ikkunan ollessa auki. Olo on vähän vetämätön, mutta aion silti suunnata vähintäänkin pitkälle kävelylenkille ulos. Koska siellä paistaa aurinko, joka on kadoksissa seuraavat päivät. Ainakin ennusteiden mukaan. Syön maustamatonta jogurttia jonka sekaan laitan vähän hilloa. Ja vielä kourallisen niitä ilmavia maissinaksuja. Lojun laiskana ja lykkään ulosmenoa myöhäiseen iltaan, vaikka tiedän sen toteuttavani. Ricky purkaa minulle sydäntään ja sanoo, ettei meidän ole järkeä olla yhteyksissä jos en voi harkita parisuhdetta. Hänen viestinsä eivät herätä minussa mitään tunteita. En halua polttaa siltoja, mutten jaksa edes ajatella mitään vakavampaa nyt. Ainakaan hänen kanssaan. Koska en vain jaksa. Javier pyytää minulta neuvoja johonkin viralliseen paperiin (jälleen) ja autan hymyhymiöiden kera. Hän kiittää iloisena kun bongaan jonkun virheen ja ohjeistan korjaamisessa. Ystävättäret suunnittelevat ryhmäkeskustelussa juhannusta, mutta itse aion skipata rauhalliset mökkimenot. Jään ennemmin katsomaan mitä kohinalla on tarjota tällä viikolla. Enkä kauaa enää vitkuttele lenkille lähdön kanssa!