Ei se tietenkään voi yllättää, että ahdistus ei katoakaan kokonaan tuosta noin vain edes kokonaiseksi päiväksi. Mutta ärsyttää, että se tulee pilaamaan muuten aika hyvin sujuneen illan. Ihan tuosta noin vain ilman mitään näkyvää triggeriä. Ei se pilaa iltaani tai unia. Se on jo tuttu riippakivi. Joskus aikanaan olin varmasti jo tottunutkin siihen krooniseen ja suhteellisen lievään ahdistukseen vuosikausien ajan, joka oireili vakavammin vain kun jotain tapahtui. Nyt tämä ahdistus iskee miten sattuu. Se syöttää ajatuksia ja kuvia päähäni pyytämättä. Minun ei edes tarvitse kieriskellä itsesäälissä ja katsella kenenkään kuvia tai muistella sydän vereslihalla ihania lemmenhetkiä, kun Darkness My Old Friend syöttää niitä minulle kuin kurvipalloja yleisöön väliajalla. No sama se. Keskiviikkoiltana siis juon pikakelauksella loput vajaasta viinipullosta, jonka en ole kokenut enää aikoihin vaikuttavan minuun juuri mitenkään. Mutta kyllä se kai vähän turruttaa. Laitan saman jakson parisuhderealitystä pyörimään uudelleen, koska en ole tietenkään keskittynyt siihen lainkaan. Mutta en keskity nytkään. Riittää, että ne amerikkalaisittain ihanasti editoidut keskustelut ovat siellä taustalla. Sen sijaan täytän aktiivisen aivokapasiteettini keskittymällä sosiaalisten medioiden syövereihin ja keskustelemaan Javierin ja Manun kanssa. Kello lähenee pikkuhiljaa puoltayötä ja BLING. Nino on taas valmiina varaamaan minun aikaani viikonlopulta ajoissa. Arvostan häntä ja hänen sinnikkyyttään. Minä en ole ollut juurikaan aloitteellinen muutoin, kuin laittanut jonkun hauskan kuvan ehkä kerran tässä viimekuukausien aikana. Nino haluaisi varata minut lauantaiksi. Tee varaus hauskanpitotakuulla! Ei jälkimarkkinointia! Seuraava kerta puoleen hintaan. Mutta, koska Nino on myös ystäväni ja olen ollut häntä kohtaan aika avoin ("siis haha, kun olen näin hankala enkä osaa oikein tehdä suunnitelmia, hihi") niin voin suoraan sanoa, että en voi lyödä mitään lukkoon lauantaille. Tässähän on monen monta päivää välissä! Vihjaan, että jotain juhlahumua voisi olla ilmassa. Olen kauhea ihminen ja pidän kaikki mahdollisuudet auki. Taas kerran. Myöskään siinä ei olisi mitään ongelmaa, että Nino tulisi juhlimaan seurueeseen, jossa satun olemaan, jos ei siellä ole mitään romanttisia viboja kenenkään muun kanssa. Mutta, mikäli haluammekin ystäväni kanssa juhlia omien apuvälineidemme kanssa ja raottaa ovea ilomaailmaan, niin se ei välttämättä toimi täysin osuvasti jos joku on porukassa perinteisen alkoholin turvin. Olemme tätä jo päässeet menneinä viikonloppuina havainnoimaan. Ensinnäkin ekstaasissa tahtoo olla vain siinä omassa ihanassa hyvinvoinnissa. Ei tee mieli örveltää tai jankuttaa mitään mistään. Voidaan halata ja todeta miten kivaa on. Mutta se riittää. Ollaan vain hiljaa ja hymyillään ja tanssitaan. Ei mennä kiertelemään baaria, eikä jaksa juoruilla mitään kenestäkään. Ei, ei kiitos, ei oteta shotteja. Tanssitaan vain juuri tässä pilkkuun asti. Ja silloin kun viralliset juhlat loppuu me ollaan ihan pirteitä ja voitaisiin vaikka tanssia vielä aamujuhlissa, mutta useimmiten se nestemäisellä kuurilla menevä kaveri haluaa äkkiä pizzalle ja taksiin. Se on myös hauskaa aina välillä. Olen sitä tehnyt miljardi kertaa. Mutta nyt haluan olla hetken onnellinen, kun siihen olen väylän löytänyt. Tosin tuleva viikonloppu on vielä epävarma näidenkin asioiden suhteen.
Ennen nukkumaanmenoa otan toisen puolikkaan unilääkkeestä siksi, koska pelkään, että yhtäkkiä herännyt ahdistus estää minua nukkumasta. Minulla on erittäin harvoin univaikeuksia, enkä halua niitä ollenkaan. Kulautan lääkkeen alas viimeisellä viinihuikalla. BLING. Kiva Jukka toivottaa minulle hyviä unia. Sydämen kera. Sen punaisen sydämen, jonka joskus ajattelin tarkoittavan jotain merkityksellistä. Mutta jonka merkityksen Roni on tuhonnut. Mutta silti, se Jukan avoimuus ja aktiivisuus lämmittää mieltäni. Joku tykkää minusta. Edes joku. Vahingossa valvon lähes yhteen, vaikka huomaan unilääkkeen tekevän oloni tokkuraiseksi. Äkkiä valot pois ja uniasentoon. Juuri ennenkuin herään aamulla näen ihan pienen univälähdyksen, jossa Roni lähettää minulle pienen videotervehdysen, jossa hän hymyilee ja näyttää tosi iloiselta siellä ulkomailla. Huoh. Se voi oikeastikin tapahtua. Olemme aine lähetelleet tosi ahkerasti videoita ja kuvia toisillemme. Noustessa sängystä ahdistus on heti vaanimassa kun lasken paljaat varpaat viileälle parketille. Hän näytti unessa niin onnelliselta ilman minua. Mutta onhan hän näyttänyt monesti oikeastikin, eikä se ole ollut kuin pinnallista hymyä, jonka minäkin osaan tehdä. En ajattele nyt häntä. Otan tuplalääkityksen ja toivon sen turruttava minut äkkiä sumuunsa. Toimistolle päästyäni Javier tahtoo taas jatkaa keskustelua säästä. Ja Manu ehtii jo lähettää ensimmäisen hauskan kissavideon. Selviän kyllä. Aamukahvitauolla osallistun vähän työtovereiden keskusteluun jostain eläkeasioista ja harmaa sää ulkona saa minut tuntemaan kotoisaa tyytyväisyyttä, että olen siellä sisällä lämpimän kahvimukin kanssa. Ainakin hetkeksi. Yritän sen jälkeen hetken opetella, että miten iigeeseen oikein saa optimoitua screen shot -kuvat, mutta en löydä vielä ratkaisua. Ärsyttävää. Selailen uusien random-ig-ystävieni elämänsisältöä, joita nyt seuraan. Tykkäilen kuvista ja kommentoin. Tämähän on hauska tapa verkostoitua joka paikkaan. Hah. Olemme feikkiseuraajia, mutta silti ihan oikeita. Ossi lähettää minulle musiikkia, ja aamupäivä kuluu aika kivuttomasti. Pitkä puhelu ihanan työtoverin kanssa lepyttää mieltäni. Alan puntaroida tulevaa iltaa. Ehdottaisinko koti-iltaa television ääressä Javierille? Hän tuskin tahtoo lähteä minnekään, sillä huomenna on arkipäivä. Menisinkö Rickyllä joka vilpittömästi kaipaa minua aina vaan. Lähtisinkö yksin liikenteeseen odottaen mitä kohtalo tarjoaa? Vai odottaisinko tekemättä mitään huomiseen! Hah. Tuskin.
Tuplalääkitys kai tekee tehtävänsä tälläkin kertaa, koska loppupäivän olo on mukavan pehmoinen. Ei mitenkään hyvä, mutta ei tuskastuttavakaan. Huomaan, että olen tehnyt aivan typeriä kirjoitusvirheitä julkisissa kommenteissani ja minua hävettää. Ei voi mitään. Iltapäivällä saan hymiöviestin Jukalta, johon reagoin samoin. Olen aika varma, että tulemme tapaamaan tänä viikonloppuna ja siinä saattaa selvitä se onko välillämme muuta kuin kaveruutta. Odotan innolla! Käyn tauolla kahvilassa jossa sattuu olemaan jokin nuorille suunnattu seksivalistuspäivä. Siellä tarjoillaan ehkäisyvälineitä ja ensimmäistä kertaa törmään naisten kondomiin. Siis ei sellaiseen suuseksiin tarkoitettuun, vaan ihan samanlaiseen kuin miestenkin malli, mutta vain helpommin asetettava. Joudun jonkin aikaa miettimään, että miksi ihmeessä kukaan käyttäisi sellaista tavallisen kondomin sijaan, enkä oikeastaan keksi mitään selitystä. Nappaan valistavan valokuvan, mutta jätän välineet niitä enemmän tarvitseville. Kotiinlähtiessäni sovin tapaavani ystävättären ainakin yksillä. Ihan vain taiteen vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti