Yltiöoptimismi

Olo on keskiviikon työpäivän jälkeen todella tylsistynyt. Sain aikaa kulutettua kauppaan jonkin verran. Teen tosi harvoin  mitään kunnon ostoksia, mutta nyt hain alennuksesta jonkun bb-voiteen, uuden valokynän sekä salaattibuffetista pienen annoksen päivällistä. Kotona tuijotan kelloa ja mietin miten saisin sen kulumaan eteenpäin. Minulla ei ole mitään välttämätöntä tekemistä johon saisin kulutettua aikaa. Näinä ahdistusaikoina ei ole mitään motivaatiota esimerkiksi lukea tai maalata ja pysähtyminen on kaikista pahinta. Ja on sitä paitsi liian aikaista ottaa viiniä. Paikalla ollessa ahdistus alkaa käydä sietämättömäksi, joten kuten alunperin olin suunnitellut pakotan itseni lenkille. Ulos missä paistaa aamun odotuksia vastoin aurinko. En ymmärrä mihin ihmisten aika menee. Siis sinkkujen. Töiden jälkeen on vielä monen monta tuntia joka ilta aikaa käyttää se johonkin. Ei harrastuksiin varmaan kovin moni ihminen saa kulumaan tuntikausia joka päivä. En tiedä miten kotitöihinkään saisi kulumaan yli tuntia viikossa, jos ei päästä kaikkea täydelliseen kaaokseen jatkuvasti. Mietin näitä asioita, koska joku jossain mietti, että miten ihmeessä kenelläkään on aikaa aktiiviseen deittailuun, vaikka ei ole perhettä. Enpä tiedä, aikaa vain on. Joskus liikaa. Joten tuhlaan sitä lenkkiin. Kuuntelen radiota, mutten melkein edes kuule musiikkia koska olen niin vaipunut omiin ajatuksiini. Yritän tsempata oloani paremmaksi positiivisella ajattelulla. Eli mietin varavaihtoehtojani. Haaveilen matkoista joille voisimme mennä. Ja ainahan se olo liikkumisesta ainakin pikkuruisen kevenee. Aurinko on tosi kuuma enkä jaksa tehdä kaikista pisintä lenkkiä. Kotona menen hikisenä suoraan viileään suihkuun (on liian kuuma saunaanmenemiseksi) ja puunaan itseni kunnolla, ja samalla käsipesen parit alusvaatteet jotta saan ne viikonlopuksi käyttööni. Sitten kaadan itselleni ansaitun lasillisen viiniä ja laitan jonkun mukailoisen realityn pyörimään televisioon keventämään yleistä tunnelmaa. BLING. Se on Nino. Hän ei ole närkästynyt enää edellisviikonlopun välttelemisestäni. Sen sijaan hän jälleen kysyy suunnitelmistani, joihin joudun taas vastaamaan ympäripyöreästi. Taas joudun kohtelemaan muita näin oman epävarmuuteni ja typeryyteni vuoksi! Siispä en odottele enää vaan lähetän Ronille iloisen kaverillisen viestin, jossa totean että voisimme tehdä jotain hauskaa viikonloppuna. Niinhän tekisin jos välimme olisivat Singhin opetusten mukaiset. En pelkää hänen vastaustaan, vaan olen jo valmistautunut tyrmäykseen tutun kaavan mukaan. Olen jopa kirjoittanut jo valmiiksi nätin vestin jolla vastata hänen tuttuun erkaantumislöpinäänsä. Kaikki muu olisi vain positiivista yllätystä. Hänen ensireaktionsa on merkityksetön jos se on negatiivinen. Voimauttavaa! Ei se tietenkään ahdistustani auta (todennäköisesti pahentaa), mutta jos tämä on jokatapauksessa minun sisäinen ongelmani niin sitä ei varmaan Ronin viestit voi parantaakaan.

Tällä kertaa en saakaan vastausta heti, kuten aikaisemmin. Mutta hetkeä myöhemmin saan kaksi viestiä tismalleen samaan aikaan, sekä Ronilta että Ninolta. Nino kertoo olevansa vähän huppelissa ja Roni kertoo iloisesti päivänkulustaan. Hienoa. Huonomminkin voisi olla. Tämänhetkisen intuitioni mukaisesti hän ohittaa asian nyt, mutta huomenna saattaa halutakin nähdä. Mutta joudun siis odottelemaan sinne saakka, kuten aina. Viimehetkeen. En ole aina ollut hänen käytettävissään, kun hän saa päähänsä haluta nähdä. Viimeksi hän haluasi minun lähtevän luokseen, mutta olin jo sopinut menon minilomalle ystävättären kanssa, joten kieltäydyin. Sitä aikaisemmin olin jo sopinut tapaamisen Harrin kanssa, mitä en peruuttanut vaikka Roni ehdotti tapaamista. Touko- tai kesäkuussa kieltäydyin hänen tapaamisehdotuksistaan pariin otteeseen. Ja olen muutenkin ollut ajoittain hieman vaikeammintavoiteltava. En tiedä ollenkaan miten se on vaikuttanut häneen. Todennäköisesti samoin kuin se vaikuttaisi minuun. Eli aina on sitten joku hätävaratyyppi jolle soittaa. En usko että liika vaikeastitavoiteltuavuus etäisyytenä tekisi enempää myönteistä vaikutusta Roniin. Hän varmasti nimenomaan kaipaa sitä että joku oikeasti on läsnä kun hän tarvitsee, koska hänen perusturvansa on niin järkkynyt. Haluaa, että joku on häntä varten olemassa, koska uskon, että lopulta hän tarjoaisi jollekin kokonaan itsensä. Siispä en aio teeskennellä olevani kiireinen jos en ole. Rajat käyttäytymiseen tulevat muualta. Illan lopuksi saan tyhjennettyä valkoviinipullon kokonaan ja menen nukkumaan. Näen taas vilkkaita unia koko yön. Ronista ja työasioista. Aamulla paistaa aurinko ja olo tuntuu energiseltä. Liian toiveikkaalta. Eli selvästi olen aivan vakuuttunut siitä, että tapaamme tänään Ronin kanssa. Jostain syystä oletan, että hän tietenkin tahtoo nähdä, eikä aiokaan keksiä karkumatkaa. Tämä on huono juttu, koska sitten pettymys on suuri jos asiat eivät menekään odotusteni mukaisesti. Vai onko tämä nyt myönteinen intuitio, johon voisi luottaa aivan kuten aina luota liikaa pahaenteisyyteenkin? En tiedä, mutta oman hyvinvointini vuoksi mietin valmiiksi reaktioni jos hän sanoo, että sori nyt ei oikeesti pysty. Eli coolin ja kärsivällisen reaktion. Minun ei tee ollenkaan mieli nähdä Harria tai Ninoa, mutta se mieli tietenkin muuttuu Ronin tylyysasteen mukaisesti. 

 


Torstainen työpäivä on aika täynnä kaikenlaista. Se no hyvä, etten ehdi liikaa pyöriä omissa ajatuksissani. Olen kuitenkin jo päättänyt, että jos odotusteni mukaisesti vietämme viikonloppua yhdessä Ronin kanssa, niin aion jossain sopivassa välissä sanoa, että meidän pitäisi tosiaan laatia selvyys väleihimme. Puhua seurustelusta tai jostain sen esiasteesta. Roni on aina säännöllisesti ollessamme yhdessä viitannut siihen. Puhuu suhteesta ja säännöistä ja tulevaisuudesta. Se on se, mitä hän pohjimmillaan tahtoo. Olemme kyllästyneet kaikkeen turhanpäiväiseen säätöön ja valmiita luopumaan niistä kokonaan. Viimeksi edellisviikonloppuna hän sanoi, että sovitaan asioista! Ja nyt tietenkin minua harmittaa etten jostain syystä tarttunut siihen. Ehkä olin liian cool, en muista. Eli se on nyt seuraava tavoitteeni. Istuttaa se ajatus minun kauttani Ronin päähän, jotta hän tietää että se on asia mitä molemmat oikeasti haluavat. Hänen varmasti täytyy saada kuulla nämä asiat selvästi, sillä muuten hän lilluu omassa epävarmuudessaan ja luo heikoilla hetkillä itselleen epäilyksiä toista kohtaan. En voi sille mitään, mutta minulla on hyvä ja varma fiilis. Koko aamu tuntuu liitävän kepeästi eteenpäin, kun haaveilen siitä kuinka kivaa meillä taas tulee olemaan. Ja kuinka saamme taas asioita eteenpäin. Haluan jopa lähteä ulos lounaalle perheenjäsenen kanssa, jolle lähetän aamupäivällä ehdotuksen. Kuuntelen ihanan hyvää Back to you -biisiä täysillä ja mietin mitä tarvitsen mukaani jos taas menee koko viikonloppu parhaassa seurassa. Kas, kas, täältä on paha tipahtaa maankamaralle taas.

En melkein jaksa syödä koko lounassalaattia. Menen aivan ähkyyn ja tulee lähes paha olo. Ehkä olen osittain jännityksen vallassa, joten en pysty syömään ihan normaalisti. Päätän lähteä ajoissa töistä koska olen malttamattomalla tuulella. Voin laittautua kunnolla ja lähteä ajoissa vaikka lasilliselle terassille jos on kaunis ilma, ja sitten etsiä erästä vaatekappaletta, jota olen pitänyt silmällä jo hyvin pitkään.  Aina kun on luppoaikaa niin on hyvä muistaa jos on jotain pientä mitä haluaa tai tarvitsee, koska silloin saa ajan kulumaan suhteellisen fiksusti kiertelemällä paikkoja. Ja se on myös järkevää koska muutoin shoppailu ei voisi vähempää innostaa. Iltapäivän edetessä perhoset voimaantuvat lentelemään vatsassa. En tiedä miksi olen näin positiivisen odottavainen. Vain välillä sekunniksi vihlaisee kun mieleeni välähtää mahdollisuus siitä ettei asiat etenekään. Voisiko tämä ennakoida uusia tuulia viimeinkin. Viimeinkin on viikon sana. Lähden töistä ajoissa, koska en malta olla aloillani. Tiedän, että tunne on sama kotonakin, mutta ei nyt auta. On viikonloppufiilis!

Laittaudun nätiksi nopeasti. Onneksi ystävätär ehdottaa yksiä juuri kun olen valmis. Olen lähettänyt Ronille viestin jossa kysyn jotain neutraalia päivään liittyen. Koska voin. Hän vastaa pian muttei ehdota mitään. Tosin en minäkään. Koitan olla yliajattelematta mitään. Istun kahden valkkarilasillisen verran  ystävien seurassa paikallisella terassilla, jolta suuntaan keskustaan tietämättä  mitä ilta tuo tullessaan. Vähän stressaa mutta Singhin neuvojen siivittämänä koitan suhtautua kaikkeen tyynesti. Lähetän Ronille vastauksen hänen viimeisimpään viestiinsä jossa kysyn jotain yhdentekevää vain avatakseni keskustelun, ja hän on somessa muttei lue viestiäni kun vasta myöhemmin. Hän vastaa ja selittää että on kiireessä ja vastaa kohta. Vastaan että hyvä, törmäillään kohta. Ja that's it. Katsotaan mihin tämä ilta päättyy. Hätävarana Ricky kutsuu minut jonnekin lähilandelle, minne tuskin tulen eksymään.