300.

Maanantaina siis lounastauolla päädyn lähtemään tapaamaan sukulaista lounaan merkeissä. En oikeastaan jaksaisi liikkua eikä voisi vähempää olla nälkä, mutta koska olo on niin säyseä niin miksipäs ei. Lähtiessä ulos laitan kuulokkeet korviin ja otan puhelimen esille laittaakseni musiikin soimaan, mutta kun olen perillä ravintolan luona huomaan, etten olekaan kuunnellut mitään musiikkia. Keskityn oikein kunnolla ruokalistaan, mutta mitään ei tee mieli. Olo on hymyileväinen ja rento. Sukulainenkin huomauttaa, että vaikutan hyvinvoivalta. Kyllä, tänään olo on ihan jees. Tilaamme puoliksi pizzan, josta pystyn syömään yhden neljäsosan. Otan loput mukaan. Miksiköhän mahdollinen ruokahaluttomuus mainitaan ainekuvauksen haittavaikutuksissa, vaikka sehän on vain hyvä puoli? Iltapäivä sujuu siten, että kaikki tuntuu olevan vähän pysähdyksissä. Kun vilkaisen somen keskusteluja ja näen siellä Ronin niin sisintä vihlaisee ihan vähäsen. Ärsyttävää. Minua ei oikeastaan haittaa se, ettemme ehkä näe hetkeen ja hän saa taas koota itseään keskenään, mutta minua ärsyttää se, että tiedän hänen taas puhuvan ystävilleen tyytyväisenä kuinka on päässyt minusta eroon. Ja kohottaa omaa itsetuntoaan flirttailemalla ja hankkimalla tindereitä luokseen. Se kirpaisee vähän. Miksi hän on valehdellut ystävilleen olevansa uusilla treffeillä ollessaan minun kanssani? Hän ei jotenkin pysty myöntämään välejämme itselleen eikä kenellekään. Mutta katsotaan miten tilanne kehittyy hänen, minun tai meidän osaltamme. Aion edelleenkin pitää häneen ihan normaalit välit ja muistutan häntä kepeästi varmaan myöhemmin tai lähipäivinä siitä, että hän hajotti yhden esineeni ja on luvannut hankkia uuden tilalle. Olo alkaa selvästi jo tasoittua töistä lähtiessä. Koti-ilta tuntuu taas tylsältä ja päivän ajan vellonut etovuus katoaa. Minun on saatava aika kulumaan tehokkaasti ettei ahdistus pääsee liikaa lisääntymään joten päätän mennä lenkille, johon saan tuhlattua ainakin tunnin. Huomaan vilkuilevani viinivarastoani ja miettiväni, että onko siellä yhtään halpaa kyykkyviiniä arki-iltaan. En viitsi avata iltatissutteluun mitään arvokkaampaa. Pitäisikö enkkiin yhdistää alkokäynti. En jaksa olla nyt selvinpäin enkä kohdata ahdistusta. Minulla on vain pari ahdistuslääkettä jäljellä ja tiedän, että ne on säästettävä oikeasti vaikeaan hetkeen. Sellaiseen hetkeen, kun ahdistukselle on jokin oikea syy. Ei tällaiseen lievään aaltoilevaan ahdistuneisuuteen johon ei ole varsinaisesti vieläkään mitään syytä. Mikä syy? Se että ailahtelevainen ja sairas ihminen käyttäytyy täysin ennakko-odotusten mukaisesti eikä parane hetkessä rakkaudella? Typerää. 

Luin huvikseni läpi kesäkuisia kirjoituksiani. Olen koko ajan muistellut, että olen voinut jossain vaiheessa oikein hyvin ja ollut pitkään ilman ahdistusta. Mutta lähes kaikissa teksteissä puhuin siitä, kuinka Ronin ajattelu saa minut edelleenkin ahdistumaan. Vaikka muutoin päivä olisi ollut hyvä. Jos en olisi tavannut häntä uudelleen heinäkuun alussa voisin varmasti paremmin. Mutta huomasin teksteistäni, että kun olin kieltäytynyt tapaamasta häntä, niin se jäi häiritsemään minua pitkäksi aikaa. En siis ole ehkä voinutkaan niin hyvin missään välissä kuin kuvittelin. Mutta paremmin silti. Olen edelleen ronilimbossa. Edelleen samassa karusellissa, jossa pyörii kaikki samat tyypit. En käsitä miksi tämä on näin vaikeaa.  Olisipa ihanaa jos vain voisin elää ilman ahdistusta ja kyetä nauttimaan vapaudesta ja vapaa-ajasta ilman fomoa ja ilman kaipuuta kenenkään luokse. Ilman mustasukkaisuutta ja tuskaisuutta. Ai, että elämäni olisi varmasti ihanaa. Voisin matkustella ja osallistua tapahtumiin ja juhliin ilman kauheaa stressiä. Kaikki se olisi käytännössä mahdollista. Minulla on vähän matkabudjettia ja saisin takuulla seuraakin. Mutta itse estän itseäni nauttimasta elämästä. Ajaudun lääkitykseen, alkoholiin ja päihteisiin. Mahtavaa. Muistan, että kun paniikkiahdistukseni oireili ensimmäisiä kertoja eroni jälkeen (silloin ajattelin sen kuuluvan vain ero-oireisiin, mitä se ei ainakaan enää ole), niin kävin kirkossa. En käyttänyt edes alkoholia, enkä käynyt ulkona viikonloppuna moniin viikkoihin, koska halusin nousta aikaisin lauantaina ja sunnuntaina ja mennä niin sanotusti sielua puhdistaviin tapahtumiin ja saada jotain toivoa. Itkin siellä penkillä välillä kauheaa oloani. Joskus fiilis oli parempi. Olisikohan se reitti ollut menestyksekkäämpi? Vain hyvin harvoin olen päässyt eroon tuosta kraaterista. Ja valitettavasti tartun innokkaasti nopeisiin keinotekoisiin apukeinoihin ehkä parempien sijaan. En tiedä mihin tämä johtaa. Uskon, että minulla on vielä mahdollisuus päästä tasapainoon ja saada jotain oikeasti hyvää elämääni jos en nyt lipsu liikaa. Jos vain tämä Roni-asia selviäisi joskus. Huomenna minun on määrä tavata Harri. Kiva Harri, joka jossain vaiheessa ainakin on saanut mieleni paremmaksi. Ehkä hän voi tehdä sen uudelleen. Käytän ihmisiä kuin päihteitä toivoen nopeaa ajankulua ja hyvää oloa. 

Menen lenkille ja musiikki kuulostaa vielä sellaiselta kivan kaikuvalta ja kumisevalta. Keskittyminen ympäristöön on parempaa kuin  normaalisti. Kun kuljen reippaasti niin tunnen kuinka ahdistuskraateri vähän pehmenee. Kyllä se vaan auttaa ainakin hetkeksi, ja ainakin vähän. Menen kuin menenkin viinikauppaan juuri ennen sen sulkeutumista ja ostan kaksi valkoviinipulloa täksi viikoksi. Vilkaisen somea ja huomeen että Roni on siellä vähän väliä jatkuvasti. Ihan sama. Lenkki auttaa sen verran että olo on rauhallinen ja päätän lykätä hänen kontaktoimistaan huomiseen. Koska huvittaa. Pääsen kotiin ja rojahtamaan omalle paikalleni kun BLING. Se on Javier. Hän kertoo, että on saanut huonoja uutisia koskien Jackia. Jackilta on löytynyt jokin tulehdus, jota ei saada hoitoon ja se ei jaksa edes kävellä. Ennusteet eivät ehkä ole hyviä. Voi ei. Olen ollut todella kiintynyt Jackiin ja niin iloinen siitä, kuinka se on muuttanut käyttäytymistään minua kohtaan. Alun pidättyvyyden jälkeen Jack on aina ollut innolla minua vastassa ja aina vieressäni. Ensin se ei halunnut edes lenkkeillä kanssani, mutta sittemmin nautti silminnähden kun vien sen lenkille. Sydäntäsärkevää tämäkin. Minun on ehdottomasti voitava nähdä Jack pian etenkin jos tulehdusta ei saada kuriin. Siitä tulee kyllä todella surullista. Joskus aika kauan sitten aikasemminkin olen maininnut että Javierilla on ollut surua aiheuttava tapaus lähipiirissä ja silloinkin kyse oli Jackista. Menin Javierin luokse ja veimme Jackin yhdessä minun kyydilläni lääkäriin sukulaiseni autolla. Kyse saattoi olla jopa samasta vaivasta, joka vasta nyt on saatu kunnolla kartoitettua. Toivotan Javierin kautta Jackille paljon halauksia ja pyydän kertomaan heti kun hän tietää enemmän koiran ennusteista. Onko jotenkin vinksahtanutta, että kun tulee jokin oikea asia jonka kuuluisi aiheuttaa ahdistusta niin oikeastaan minun ahdistuskraaterini voima heikkenee, kun saan jotain oikeaa tunnettavaa, joka ei suoraan kuitenkaan kohdistu minuun. Mistäköhän se johtuu? Olen jotekin tunnevammainen. BLIBLING. Ja juuri kun tässä istun miettimässä Jackia niin Roni lähettää viestin. Hän kertoo, mahdollisista seurauksista, kun olemme edellisreissun yhteydessä joutuneet erääseen välikohtaukseen pienessä porukassa. Haha en voi kuin nauraa sillä olen ollut vain sivustakatsoja eikä kyseessä ole kovin ihmeellinen asia. Oliko tämä vain tekosyy aloittaa keskustelu kanssani? En tiedä, mutta vaihtelemme hyväntuulisesti viestejä aiheeseen liittyen ja saan ujutettua hajonneen tavaranikin keskusteluun mukaan. Hienoa, keskusteluyhteys on normaali. 

****
Joskus hetkittäin laitan tekstit pois näkyvistä kun saan pieniä panick-attackeja koska ajattelen jonkun  tutun havainneen juttuni, mutta samapa se kai. Sain illan aikana viestin jolta kulta viitaten asiaan jonka olen tuonut ilmi vain täällä, enkä tiedä mistä se johtuu. Olisi kyllä hyvä jos voisi piilottaa tarvittaessa osan teksteistä, mutta se ei ole mahdollista. Kaikki tai ei mitään.