Fake it till you make it

Tiistain myönteinen innostus ja malttamattomuus säilyy aika hyvin koko työpäivän ajan. Juuri kun olen lähdössä töistä Elina kutsuu minut lenkille ja ajattelen että se olisi fiksua. Emme ole ehtineet nähdä vähään aikaan ja lenkki on paikallaan. Ja sitä paitsi minun ei kannata vain istuskella odottamassa, että Roni saisi päähänsä ehdottaa tapaamista. Siksi koska minun täytyy oppia olemaan kärsivällinen ja keskittymään terveellä tavalla muuhun, ja antamaan hänelle tilaa ahdistumatta itse. Siispä käväisen vain vaihtamassa lenkkivaatteet päälle ja lähden polulle tapaamaan Elinaa. Samalla lähetän Ronille kivan viestin viitaten aikaisempaan keskusteluumme, jonka hän aloitti. Saan pian kivan vastauksen takaisin. Kaikki on siis hyvin. Joten miksi minua alkaa leivästi ahdistaa iltaa kohden? Pahaenteisyys väreilee. Saan keskustelupalstalla kuulla, että tulen katumaan tätä ratkaisua ja minun ehdottomasti pitäisi jättää Roni taakse koska muuten menetän myös Harrin. Olenko oikeasti vain sokea ja liian toiveikas? Mutta juurihan löysin ratkaisun kaikelle jos vain olen riittävän kärsivällinen. Puhumme kuulumisista ystävättären kanssa samalla kun teemme pitkän perinteisen lenkin. Kerron, että minusta oikeasti tuntuu, että en tule enää törmäämään tällaiseen jos nyt kadottaisin Ronin. Ja ystävätär ymmärtää ja kannustaa minua keskittymään häneen. Mutta vain häneen. Harria ei pitäisi roikottaa varalla, tai ketään muutakaan. No olen samaa mieltä, mutta en voi katkaista välejä ihmisiin jos minulla ei ole yhtään mitään muuta kuin omat odotukseni jotakuta kohtaan. Vai onko. Asiat alkavat sekoittua mielessäni. Silti lähetän Harrille viestin, jossa sanon olevani edelleen limbossa enkä voi sille mitään, samalla kun tilaamme Elinan kanssa yhdet kylmät juomat terassilla lenkin päätteeksi. Ei mene kauaa kun hän vastaa harmittelulla ja sanoo, että jos tahdon viettää limboani hänen luonaan niin sekin järjestyy. Tällainen hän on. Niin ystävällinen ja toiveikas minun suhteeni kaikesta huolimatta. Samaa mitä itse teen Ronille? Miksei mikään mene ikinä tasan? Vastaan että parempi etten nyt tule. Mutta tiedän, että hän on siellä jos muuttaisin tällä viikolla mieleni. En tiedä kyllä kujinka kauan hän odottaisi. Saavun kotiin ja minua ahdistaa edelleen selvästi päivään verrattuna. Ahdistaa olla siellä. Ahdistaa etten erota sitä olenko nyt ajatusteni kanssa ollenkaan realistinen vai en. Ärsyttää kun näen Ronin ottaneen tänään kaverikseen jonkun nätin naisen. Mietin heti, että se on varmaan joku uusi tinderi. Siis tämä on inhimillinen ensireaktioni, joka kuumottaa ahdistusta, mutta en anna sille valtaa, koska se johtuu vain väärästä tunteellisuudestani. Yritän ajatella ettei muilla ole väliä. Ei ole ollut näiden lukuisten kuukausien aikana, joten miksi olisi nyt. Ihan sama mitä tapahtuu niin minun pitää vain olla kärsivällinen ja cool.

Pitkästä aikaa kotona haluan ottaa viiniä lepyttääkseni hermojani, joten kaadan itselleni lasillisen samalla kun vain olen enkä tee mitään järkevää. Mieleeni välähtää, että entäs jos emme jostain syystä tapaisikaan tällä viikolla. En murehtinut sitä niin paljon vielä jokin aika sitten, mutta nyt kun olen antanut itseni taas innostua ja rakkauden aktivoitua niin kaikki onkin hieman vaikeampaa. Ajattelen inhottavasti, että jos Roni alkaa temppuilla niin onhan minulla lohtuna Harri... Inhaa mutta totta. Minulla on oltava plan B valmiina ainakin ajatuksissani. Koitan olla kärsivällinen. Menen illalla pitkästä aikaa someen ja juttelen kunnolla Singhin kanssa (sekä reagoin Manun lähettämään kuvaan ja jonkun randomin juttuihin). Hän kuuntelee taas kun kerron, että meillä oli ihana viikonloppu ja asiat etenevät, mutta taas varmaan joudun stressaamaan vaikka kuinka yritän muuttaa käytöstäni. Singh on niin kärsivällinen ja miehekäs ja neuvoo, että minun tosiaankin tulee rauhoittua. Ei ole kiire. Hän kehottaa juttelemaan Ronille kun siltä tuntuu ja olla pelkäämättä. Sanon etten viitsi ahdistaa häntä liikaa. Ja sitten hän neuvoo, että kuvittele hetki, että olisit hänen vaimonsa. Miltä nyt tuntuisi. Miltä tuntuisi viestiä hänelle. Kuvittelen hetken. Kuvittelen että olen täällä käymässä, mutta olemme vakiintuneet. Heti tulee lämmin ja hyvä olo. Tiedän, että voisin viestiä mitä vain jos haluaisin, koska minun ei tarvitsisi murehtia väleistämme. Kas niin! Sanoo Singh. Käyttäydy näissä asioissa kuin hänen vaimonsa, niin ehkä hän joku kerta alkaa kohdella sinua siten. Ei tarvitse välittää huonoista päivistä tai pienistä etääntymisistä, koska on selvää että kaikki on pian taas hyvin. Hah, en ole ennen kuullut tällaista ohjetta! Se on todella epäsovinnainen meidän kulttuuriimme? Mutta miksei. Se voi auttaa lieventämään ahdistusta. Uusi mindfulnes-väline. Ja vielä aika hauska. Joten kuvittelen, että meillä on kaikki hyvin ja vakiintuneesti riippumatta siitä mitä sanon, ja lähetän hänelle kivan viestin illan päätteeksi ennen nukkumaanmenoa. Mitä ihmettä minä sellaisesta edes stressaan taas vaihteeksi, kun juuri ole päättänyt etten enää mieti tällaisia asioita. Olen tyytyväinen, etten antanut liikaa turhalle ahdistukselle sijaa. Mutta muutoin minua alkaa jo ärsyttää joku puolituntematon mies, joka bongasi kun käväisin somessa ja nyt vannoo, että tekee mitä tahansa puolestani ja haluaa kokata minulle tulista ruokaa siitä huolimatta että selitän tapailevani jotakuta. Olen vähäsanainen ja neutraali. Mutta pyydän häntä vaihtamaan aihetta, kun hän avautuu siitä kuinka avomielinen on sängyssä. BLIBLING. Roni vastaa heti (!) viestiini humoristisesti ja kertoo olevansa kotona. Eli kannatti ottaa yhteyttä. Kannattaa kokeilla Singhin neuvomaa mielikuvaharjoitusta ja olla rohkea ja katsoa mitä tapahtuu. Sovimme Singhin kanssa, että jos menemme Ronin kanssa naimisiin ja hänen neuvonsa ovat auttaneet, niin kutsun hänet häihin ja maksan lentoliput. Haha! Tekisin sen.