Tunnoton on hyvä

Maanantai taas saapui liian aikaisin kai. Oikeastaan fiilis on yllättävän okei. On taas se kotoisa syksyinen tunnelma, kun tekee mieli ottaa rauhallisesti ja viettää niitä söpöjä koti-iltoja jonkun kanssa. Ja kumma kyllä, Roni ei sovi kovin hyvin näihin suunnitelmiin. Olemme toki viettäneet kivoja iltoja leffoja katsellen sänkyyn käpertyen, mutta se ei ole samanlaista kuin leppoisat illat Javierin, Ninon, Manun tai jonkun muun kanssa. Ronin kanssa saa aina olla vähän varuillaan. Stressata. Kaivautua kainaloon ja varautua torjutuksi tulemiseen. Toki hassuttelemme ja herkuttelemme ja meillä on mukavaa. Jopa ihan luonnollista. Tuntuu oikealtakin. Mutta takaraivossa on kokoajan pelko siitä, että kaikki romahtaa milloin vain. Kaikki nämä pienet negatiiviset vivahteet ovat aiheuttaneet sen, että ajatus koti-illasta Ronin kanssa tuntuu utopistiselta tai stressaavalta. Ja sehän on vain hyvä! Se on hyvä, jos kerran yhteiselomme on yhtä utopiaa muutenkin. Olimme viikonloppuna yhteyksissä. Taisi olla lauantaiyö, kun satuin huomaamaan hänet onlinessa ja heitin jonkun kommentin. Roni tarttui siihen heti ja viestii takaisin. Soittaa. Hänellä ei ole asiat hyvin. Jotain on tapahtunut lähipiirissä, joka on ajanut Ronin sukulaistensa luokse voipumaan. Hän on todennäköisesti humalassa ja purkaa epätoivoaan ja itsesääliään. Hokee, että miksi me emme koskaan tehneet mitään järkevää yhdessä, vaan olemme vain pelleilleet ja pitäneet hauskaa. Hänellä on huono omatunto ja joku kriisi. Hyvä, sietääkin olla! Hän on aina ollut meistä kahdesta se itsekäs, joka ei ole ollut kiinnostunut tekemään mitään yleishyödyllistä. Hän ansaitseekin omantunnontuskia. Lohdutan ja sanon, että kaikki on hyvin. Eikä ole, hän huutaa! Olen iloinen puheyhteydestämme ja siitä, että hän uskoutuu minulle vaikealla hetkellä. Vähän tulee ikävä. Vähän harmittaa, että hän on siellä kaukana ja on oikeastikin lähdössä maasta. Kysyn, että oikeastiko jätät mut tänne ja häivyt pois. Roni on epävakaassa mielentilassa ja sanoo, ettei nyt osaa sanoa mitään. Mutta hokee, kuinka me olemme sellainen tiimi, joka pystyisi tehdä enemmän hyvää. Joten miksi emme ole tehneet! En viitsi nyt sanoa, että on Ronin aika katsoa peiliin ja punnita elämänarvojansa ja käyttäytymistään. Mutta ehkäpä käsillä on hänelle pieni herätys. Toivon niin. Todella toivon niin. Tunnustelen olotilaani tarkemmin Ronin suhteen maanantaisena aamupäivänä. Hmm. Ei erityisiä ahdistuspistoksia. Hän ei ole nyt täällä ja se on hyvä. Toisaalta siellä sukulaisten luona on varmaan se nainen, jonka hän on esitellyt perheelleen. Auts. Ehkä hän menikin tapaamaan häntä. Mitä enemmän aikaa kuluu siitä, että olemme tavanneet, sitä helpommaksi etäisyytemme minulle tulee. Sitä helpompi minun on laajentaa näkökulmaani muihin ihmisiin. Vaikka edelleen uskon erityiseen yhteyteemme ja jokin pieni toive ihmeen tapahtumisesta on, niin pikkuhiljaa alan avartumaan myös muille mahdollisuuksille. Olen pettynyt niin monta kertaa ja tullut heitetyksi pois, että ehkä kohta haluaisin vain jotain muuta. Niitä hetkiä, kun voi ilman stressiä ja pelkoa viettää jonkun kanssa päivän television ääressä tietäen, että se toinen haluaa minun olevan siinä. Haluaisin tuntea olevani haluttu. Enkä torjuttu.

Lauantaina siis jatkoin todellisuuspakoiluani. Yhtenä vaihtoehtona Ricky kutsuu luokseen viettämään rauhallista iltaa. Oikeastikin harkitsen sitä valmistautuessani kauniilla meikillä ja laittamalla hiukset nätisti. Elina ei jaksa lähteä ulos, koska hänellä on treffiseuraa, joten minun on keksittävä joka tapauksessa jotain muuta. Viestittelen pitkin iltaa Karrin kanssa. Hän on menossa ystävänsä juhliin. Autan etänä häntä valikoimaan oikean syntymäpäivälahjan juhlan järjestäjälle. Olen yksin, mutta minulla on onneksi juttuseuraa puhelimen päässä. Ihmisiä, jotka haluavat olla kanssani yhteydessä. Haluavat tutustua minuun. Flunssani tuntuu huomattavasti paremmalta kuin perjantaina. Fyysinen olo loistava. Ottamani ahdistuslääke tekee kaikesta hieman stressittömämpää. Ja myös muiden aineiden vaikutukset lieventävät negatiiviseen todellisuuteen keskittymistä mukavasti. Jukkakin harkitsee uloslähtöä. Toivoisin että hän tulisi. Mutta en voi jättää nyt vapaailtaani muiden varaan. Puntaroin, että tekeekö mieleni lähteä juhlimaan vaikka yksin, vai lähtisinkö Rickyn luokse pitkän junamatkan taakse. Lopulta päätän, etten mene. Voimme tavata ihan hyvin sitten, kun hän on taas täällä kaupungissa. Antaa kohtalon näyttää mitä ilta tuo tullessansa, vai tuoko yhtään mitään. Lauantaina fiilikseni on siis aika hyvä. Otan yhteyttä Ryaniin, jolla ei ole mitään tekemistä. Menen käymään hänen luonaan ja polttelemme yhdessä hänen laaturuohoaan. Jukka on nukahtanut kotiin ja Karri on baarissa. Siispä lähden yksin klubille, jossa juttelen Ronin kanssa edellä kuvatun keskustelun, ja keskityn tanssiin. En ajattele mitään muuta kuin tanssimista johon olen täysin uppoutunut, kunnes yhtäkkiä joku moikkaa minua vieressäni. Se on Karri! Ilahdun tästä yhteentörmäyksestä. Olin toki kertonut minne itse aion mennä, ja hän on päättänyt liittyä seuraani. Hauskaa. En tiedä onko Karri liikkeellä vain alkoholin voimalla, mutta tanssimme täysillä siihen asti kun dj lopettaa ja valot syttyvät äsken niin taianomaiseen saliin. Voi harmi! Energiaa olisi riittänyt tanssia aamuun asti. Karri kumartuu suutelemaan minua. Yllätyn täysin, enkä osaa oikein reagoida. Mielestäni on hassua, että ekstaasia on joskus kuvattu rakkaushuumeeksi, koska minulle ei ole kertaakaan tullut pieneen mieleenikään flirttailla tai haluta mitään läheisyyttä. Toki halailemme ja hymyilemme enemmän, mutta ei missään seksuaalisessa mielessä. Karri on kivannäköinen. Tykkään siitä, miten hän vain tuli spontaanisti luokseni ja tanssi villisti kanssani koko yön. Uskon, että jos hän olisi ehdottanut hänen luoksensa menemistä niin olisin suostunut. Mutta sen sijaan pihalle päästyämme hän sanoo, että aikoo nyt suunnata kotiin ja lähtee nappaamaan taksia. Ehkä hän ajatteli, etten ollut lainkaan kiinnostunut, koska en vastannut niin  innokkaana hänen suudelmaansa. No ei voi mitään. Koska aamujuhlia ei ole näköpiirissä suuntaan kohti omaa pysäkkiäni, jonkun sosiaalisen miehen saattelemana. Ihme kyllä, nukun jälleen omassa sängyssäni!

Sunnuntaina olo on ihanan pehmeä ja sekava. Tuntuu kuin olisi aivan irrallaan kaikesta. Millään ei ole kauheasti väliä. Mikään ei kauheasti stressaa. Tällä kertaa myöskään näkökenttä ei särise lainkaan. Olo on sellainen tosi mukava. Minun tekee mieli jutella jonkun kanssa. Siispä vaihdamme muutamia hyväntuulisia viestejä Karrin kanssa. Hän sanoo, että pitää minusta, mutta sai vaikutelman etten olisi halunnut lähteä hänen luokseen. Selittelen, että olin vain sellaisessa mielentilassa etten osannut arvioida tilannetta. Oikeasti mielenkiintoni häntä kohtaan heräsi! Hän varmasti viettäisi kanssani niitä lämpimiä koti-iltoja. Lisäksi Nino lähettelee kuvia viikonloppulomaltaan jostain kaukaa. Mukavaa. Lähetän Ronille vielä jonkun tsemppiviestin, johon hän reagoi heti kiittäen. Se riittää. Lisäksi saan omaksi yllätyksekseni viestin Harrilta, jonka kanssa viimeisin tapaaminen oli aikalailla katastrofi. Hän kertoo viikonlopun kuulumisistaan kuin kaikki olisi normaalisti. Totta puhuen, olin jo henkisesti siirtänyt hänen offlineen ja lähes päässyt unohtamaankin. Vastaan neutraalisti takaisin. BLING. Ja kas! Jukka kysyy miten iltani on sujunut. Yön aikana jo epäilin (vainoharhat!) että hänellä on yövieraita ja siksi hän ei suvainnut tulla kanssani ulos. Mutta sen sijaan hän kertoo olleensa kipeänä ja vasta nyt tuntee olonsa paremmaksi. Hän toteaa haluavansa lähteä vähän ihmiisten ilmoille lojuttuaan niin monta päivää vain sängynpohjalla. Ja sitten hän kysyy, että tulisinko mukaan. Oi, kivaa! Oloni on täysin sekava ja poissa tästä maailmasta, mutta sanon heti, että tulen! Mennään leffaan. Loistavaa. En vaivaudu valmistautumaan liikaa. Olemmehan me juhlineet sen verran yhdessä, että emme ole olleet ihan parhaimmillamme. Mutta siistiydyn ja lähden matkaan kohti keskustaa. Näissä fiiliksissä on aika kiva matkustaa. Kaikki on pehmeää ja soljuvaa. Ei yhtään haittaa istua kulkuneuvoissa ja kuunnella musiikkia. Olo on rento eikä mikään jaksa stressata. Tykkään. Vielä kertaakaan ei ole tullut mitään alakuloisia jälkioireita. Kauheaa, mutta nämä jutut sopivat minulle. Juuri nyt tällä hetkellä. Matkan aikana lähetän Javierille viestiä ja kyselen Jackin vointia. Kerron olevani menossa elokuviin ja hän kysyy, että miksen pyytänyt häntä mukaani. Hah, Javierinkin ajattelu lämmittää mieltäni. Nämä astetta normaalimmat kivat miehet saavat oloni paranemaan ja tukkivat Ronin jättämiä avohaavoja ainakin jollain tavalla. Ainakin tänään. Tapaamme Jukan kanssa sovitusti ja halaan häntä tervehdykseksi. En ole ollenkaan sellainen ihminen, jokoa turhaan koskettelee tai halailee, mutta olen ottanut tavakseni halata aina tavatessa tai erotessa. Miksei. Jukka on puhelias ja kiva. Yhdessäolomme on tosi vaivatonta. Jutustelemme viikonlopusta ja töistä ja elokuvista ja peleistä. Jukka ei flirttaile millään tavalla, tai yritä vihjailla mitään. En ollenkaan tiedä halusiko hän kaveriseuraa leffaan, vai onko hänellä minua kohtaan jotain kiinnostusta. Mutta onko sillä nyt väliä? Ei ole. Meillä on mukavaa. Leffan pyöriessä kommentoimme sitä pari kertaa kuiskaten salissa. Jukka on yksi niistä ihmisistä joka reagoi tosi voimakkaasti hauskoihin tai pelottaviin kohtauksiin nauramalla tai huudahtamalla. Minusta se on hauskaa. Itse olen täysin hillitty, lukuunottamatta sitä, että itken lähes aina leffassa kuin leffassa. Tällä kertaa en. Elokuva loppuu. Arvostelemme sitä (aika kehno, mutta sopiva tähän mielentilaan) ja Jukka haluaa saattaa minut pysäkilleni. Hän haluaa odottaa kanssani bussiani ennenkuin suuntaa itse toiseen suuntaan. Hän toteaa, että meidän pitäisi joku kerta pitää leffapäivä hänen luonaan. Joo, se olisi hauskaa! Tiedän, että se olisi. Juuri sellaista mistä olen puhunut. Tilattaisiin ruokaa ja höpsöteltäisiin rennosti. Vähintäänkin kavereina. Melkein heti kun olen hypännyt bussiini Jukka lähettää viestin, että olisi oikeastikin hauska viettää sellainen päivä yhdessä. Sanon, että niin olisi. Hyväntuulisena ja tyytyväisenä palaan kotiini McDonaldsin kautta. Vaihdan vielä pari kivaa viestiä Karrin ja Javierin ja Elinan kanssa, ennenkuin hyppään tyytyväisenä omaan sänkyyni. 

Nukun loistavasti. Herään ilman kauheaa ahdistusta. Ihanan tunnoton olo. BLING. Olen juuri vetämässä kenkiä jalkaani kun Jukka toivottaa hyvää työpäivää. Kiitos samoin! Tämä on kivaa. Ehkä hän pitää minusta? Tai sitten hän on vain sosiaalinen. Jaksan keskittyä töihin, eikä tuleva viikko aiheuta paniikkia. Ei ainakaan tänään. Ah, mieltäni lämmittää ajatus hankkimistani ahdistuslääkkeistä, joita minulla on nyt ainakin yli kymmenelle ahdistuspäivälle. Mietin jo, että oikeasti saisin itseni lääkittyä ja huumattua tämän vaiheen ylitse, kun odotan että milloin Roni on poistunut kuvioista ainakin hetkeksi. BLING. Ricky kertoo olevansa pettynyt kun emme tavanneet, mutta haluaa nähdä pian. Juu, eiköhän me törmätä. Kiitos Ricky, Javier, Karri, Nino, Jukka ja muut siitä, että oikeasti teette elämästi vähän siedettävämpää. Ehkä syksyä kohti olisi taas kiva käydä Manuelin luona katsomassa sarjaa ja höpöttelemässä turhuuksia? Joo, se voisi olla kiva myös. Nautin taas tästä olotilasta, jossa minulla ei tunnu olevan odotuksia Ronia kohtaan. Edes ajatus tylsästä koti-illasta ei aiheuta nyt tuskaa.Voi kunpa tämä tunnelma nyt säilyisi tämän päivän. Alkuviikon! Aina.