Takaisin arkeen

Okei, nyt ensimmäistä kertaa moneen päivään tuntuu siltä, että pystyy taas keskittymään "normaaliin rutiiniin" jotenkin, ja esimerkiksi kirjoittamaan. Olen varmaan ollut jo tuttuun tapaan siinä pehmeässä loivariflowssa ekstaattisen viikonlopun jälkeen. Ja lisäksi olen ilmeisesti ollut puolikuntoinen. Tiistaina iltapäivän kokouksessa ensimmäistä kertaa ikinä en melkein kyennyt pitämään silmiäni auki. Aivan kauhea tunne, kun paikalla on useita tärkeitä henkilöitä ja minun pitäisi näyttää skarpilta, niin en kykene tarkentamaan katsettani ja tunnen kuinka luomet lupsuvat väkisin vaikka yritän nipistellä käsivarttani kokouspöydän alla. Melkein absurdia! Heti kotiinpäästyäni vaihdan kotiverkat päälle ja kömmin peiton alle nukahtaen tyynyn kuolaavaan sikiuneen puoleksitoista tunniksi. Sen jälkeen olo on lämpöinen loppuiltaan asti, jolloin olo paranee. Tämän lisäksi minulla on ollut viikonlopun jälkeen lieviä virtsatieinfektio-oireita, jotka nyt keskiviikkoaamuna ovat vahvistuneet. Olen varmaan joskus maininnut, mutta se on todella yleinen vaiva, ollut aina lapsuudesta asti. Ja se tuntuu olevan myös sukuriesamme. En tiedä miksi, mutta sen sijaan jotkut muut taudit eivät tunnu koskaan ottavan minusta kasvualustaa. En ole koskaan sairastanut esimerkiksi korvatulehdusta tai angiinaa, kun tuntuu, että toisilla ne ovat jatkuvana riesana. En tiedä onko tämä sitten parempi? Pahimmillaan tämä infektio on hyvinkin tuskainen, mutta onneksi oikealla hoidolla lyhytkestoinen. Välttelen turhia antibioottikuureja viimeiseen asti, joten nytkin yritän ensin itsehoitaa tulehdusta runsaalla juomisella, karpalomehulla ja c-vitamiinikuurilla, jonka viimeisimpänä vippaskonstina olen ehtinyt googlettaa. Mutta ei tällä nyt ole niin suurta merkiystä, koska minulla ei ole mitään sovittuja menoja minnekään nyt arki-iltoina. Voisi olla, mutta ei ole. Koska odotan ilmeisesti mitä tapahtuu minulle ja Jukalle. Olemme vaihtaneet joka päivä väliaikakuulumiset, eikä mikään viittaa siihen, ettemmekö yli-innokkaiden suunnitelmien mukaisesti ainakin jotenkin tapaisi viimeistään viikonloppuna. Mutta silti onnistuin eilisiltana, pienen lämpöilyn saattelemana, saamaan välähdyksen pahaenteisyydestä. Rivien välistä olin lukevinani, ettei vielä viikonloppunakaan hänen entinen naisensa olisi päässyt etenemään hänen asunnostaan minnekään. Olenko idiootti taas kerran kun sinisilmäisesti odotan? Mutta ainakin hän kertoi tästä tilanteesta heti alkuun rehellisesti. Sain pahaenteisyysvärähdyksen, kun Jukka itse rivien välistä otti viikonlopun esille ja ehdotti, että voisimme mennä vaikkapa käväisemään yhtenä päivänä Ossilla tai toisella ystävällä. Miksi hän tällaista ehdottaisi, kun olimme intoilleet viettävämme koko viikonlopun hänen luonaan. No, ehkä ylireagoin ja ylianalysoin. Se pitäisi lopettaa. Pitää opetella vain olemaan ilman odotuksia. 

Minusta tuntuu, että olen koko yön nähnyt unia Ronista. Olemme seikkailleet taas pitkin poikin koko yön ja viestitelleet toisillemme salaviestejä sosiaalisessa mediassa. Hah. Unessakin meillä on taianomainen yhteys ja aivan oma maailma. Hän on mielessäni. Ja toki häntä jollain tavalla ikävöin. Mutten niin tuntuvasti. Siellähän se meidän oma maailma kai on, mutta ehkei minun ole nyt tarkoitus olla siellä. Juuri tällä hetkellä ainakaan. Hyvä, että olen pystynyt edes hetkeksi irtaantumaan hänen ajattelustaan. En ole kuullut hänestä yhtään mitään. En tiedä onko hän enää maassa vai ei. En ole edes yrittänyt ottaa selville, koska olen onneksi pystynyt keskittymään johonkin ihan muuhun. Ainakin hetkeksi. Tällä hetkellä odotan enemmän innoissani Jukan tapaamista, kuin Ronin kuulumisia. Ihana tunne. En tiedä onko tällaista ollut pitkään aikaan? En ole enää kyennyt innostumaan Javierista tai Ninosta tai muusta jo tutusta henkilöstä. Perhosia ei ole ollut. Mutta nyt niitä on. Herätessä roniunesta en siis ole kaihoisan ahdistunut hänen puutteestaan vaan pystyn täysillä keskittymään manaamaan tätä tulehdusta ja odottamaan, että Jukka laittaisi tuttuun tapaan aamutervehdyksen. Ja niinhän hän taas ennen minua ehtii tehdä. Miksiköhän nautin näin paljon siitä, että hän on avoimesti ylistänyt minua ja myöntänyt moneen kertaan tuijottelevansa kuviani sosiaalisesta mediasta. Viestimme ovat (etenkin päihtyneinä) olleet aikamoisen lennokkaita ja ylilyöviä, mutta pidän siitä. Hiveleekö se itsetuntoani? Koenko, että jos hän on kerran noin ihastunut minuun, niin ehkä hän ei sitten jätä minua niin helposti? Ehkä. Tämän muistuttaa edellisen pitkän suhteeni alkua, kun toinen oli päätä pahkaa rakastunut eikä peitellyt sitä lainkaan. Viestitteli usein ja halusi tavata heti kun mahdollista. Niinhän sen kai kuuluu mennä? Tai no ei kuulu, mutta se on paljon hauskempaa kuin esimerkiksi harrimainen jäykistely ja  pidättyväisyys (en ole kuullut hänestä enää mitään). Tai vaikean leikkiminen. Haluan, että hän saa järjestettyä eksänsä pois kuvioista, jotta voimme katsoa mitä tapahtuu. Pahaenteisyys sanoo, ettei hän ikinä tee sitä. Se sanoo, että se, joka intoutuu näin nopeasti ylistyksiin, myös yhtä salamannopeasti voi ne kadottaa. Pahaenteisyys sanoo, ettemme onnistu tapaamaan perjantaina, kuten olemme huppelissa sopineet. En voi kuin olla ja katsoa mitä tapahtuu. Oikeastaan hyvä, etten ole täysin terve, joten ehkä pystyn paremmin pysymään kotona. Odottamaan viikonloppua maltillisesti. Ja samalla laatimaan varasuunnitelmia siltä varalta, ettei Jukka olekaan maisemissa. Pahaenteisyys on astunut kuvioihin. Vai terve järki?

Viikonlopun aikana myös jostain syystä olen vaihtanut numeroita parin eri tyypin kanssa, jotka ovat olleet minuun yhteydessä. Kun Jukka ei lähtenyt klubille kanssani tanssimaan, niin törmäsin yhteen noista kivoista uusista tuttavuuksista, kuten aikaisemmin olen maininnut. Itse olen suhtautunut väleihimme kaverillisesti, mutta nyt alkuviikosta hän on ehdottanut treffeille lähtemistä. Sanoin suoraan, että ollaan vaan bilekavereita. Nyt koen tyytyväisyyttä, että jos jäänkin tyhjän päälle, niin voin varmaan taas ehdottaa yhdessä juhlimista tuolle (varmaan minua paljonkni nuoremmalle) miehelle. Myös Ricky muistaa joka päivä kysyä kuulumisia tai kertoa tunteistaan. Varatyypit varalla. Auttamassa tarvittaessa. Kysyn Javierin vointia, ja hän vastaa yhdellä sanalla. Hän on siis loukkaantunut siitä, etten mennyt hänen luokseen sunnuntaina, kun olin Jukan kanssa. Minä olin itse lauantaina kysynyt mitä hän aikoo viikonloppuna tehdä ja silloin hän sivuutti kysymykseni kokonaan. Joten turha nyt olla loukkaantunut. Jotenkin olo on nyt keskiviikkona sitä realistisempi (tai minulle ominaisempi), mitä pidemmälle päivä etenee. Viikonloppu on jo haihtunut verestä ja pienet ahdistusvärähdykset löytävät taas tutun paikkansa. Ärsyttää, että vaikka nyt tällainen yllättävä ihastus onnistui syttymään, niin tilanne on mitä hankalin ja turhauttavin. Mikään ei ole varmaa, eikä helppoa. Nyt tietenkään en aio jättäytyä liian pitkään epävarmuuksien varaan, vaan tietenkin kysyn suoraan lähempänä viikonloppua, että mikä tilanne on. Onneksi sentään siihen pystyn nykyään. Enkä jää vain pyörimään epämääräisesti ja odottelemaan, että saan sen mitä haluan. hah, tai no, juuri sitähän minä teen. Päivän edetessä myös Ronin kuva välkkyy mielessäni. Hän tuntuu jotenkin niin kaukaiselta. Kuin vain viimeöiseltä unelta. Haikeaa. BLING. Jukka lähettää jonkun turhan päivänkuulumisen. Hyvä. Se on aina hyvä. Myös vuoden takainen tapaamaton tinderi kysyy kuulumisia. Hah, juuri näin! Olemme viimeksi keskustelleet vuosi sitten ja on ihan okei jatkaa keskustelua nyt jos siltä tuntuu. Joskus jossain keskustelussa moni oli sitä mieltä, että jos keskustelu hyytyy, ei kannata koskaan antaa toiselle uutta tilaisuutta myöhemmin, koska silloin on vain varavaihtoehto. Ei pidä paikkaansa. Keskustelut voivat jäätyä miljoonasta syystä. Ei ole mitään laitonta siinä jos toiselle (tai itselle) tulee jotain muuttujia, joiden vuoksi yhteyttä ei hetkeen pidetä. Keskustelu on keskustelua. Se ei ole lupauksia mistään yksinoikeudesta mihinkään. On ainoastaan hauskaa, että keskusteluja voidaan jatkaa milloin vain. Voimme taas vaikka vuoden päästä vaihtaa kuulumiset jos olemme molemmat yhä tinderissä kirjoilla. Mitään uusia tapaamisia en nyt aio järjestellä kuitenkaan.