Whopp whoop

Vaikka oloni on ollut ihan terve, niin ilmeisesti jotain on vielä latautumassa, koska torstaiaamuna olo on pitkään todella sekava noin kymmenen tunnin yöunien jälkeen. Olen todella yllättynyt että olen malttanut viettää koko arkiviikon kotona ottaen täysin iisisti ja liikoja stressaamatta. Mutta siinä ovat ilmeisesti edesauttaneet nämä fyysiset heikkoudet. Olen nähnyt koko yön unta Jukasta ja Ninosta ja Ronista ja Rickystä. On hauskaa nähdä todella todentuntuista unta, joka tuntuu kestävän koko yön. Olemme taas seikkailleet jännittävässä maailmassa, joka on tällä kertaa moderni. Rickyn näin vain ohimennen kun hän oli piknikillä lastensa kanssa minun kotikulmillani. Muutoin olin Jukan kanssa, jnoka kanssa lähetimme Ninolle viestin suhteestamme ja minulle tuli huono omatunto. Loppuyön sitten seikkailinkin hyvässä hengessä Ronin kanssa. Aamulla torkutin kelloa monta kertaa luullen sen olevan rikki, koska minusta tuntui, että se soi välittömästi uudelleen kun olin sen sammuttanut. Jostain syystä päätän ottaa tuplalääkityksen. Ehkä ihan vain pitääkseni varmasti yllä tätä semihuoletonta flowta josta olen saanut nauttia. Edelleen pelottaa että horjahdan liian yllättäen tältä autuaan välinpitämättömyyden nuoralta alas. Työmatkalla haen kaupasta mukaani salaattibuffetannoksen. Samalla viestin Jukalle tsempit työpäivään, kuten hän tekee yleensä minulle. Emme viestineet tuttuja sydämellisiä hyvänyönviestejä edellisyönä. Se ehkä vähän harmittaa minua, mutta tuskin sitä kannattaa liikaa miettiä. Enkä mietikään. Heti aamusta saan hauskoja videopätkiä Manuelilta joka kysyy, että joko olen saanut juhlimisesta tarpeekseni ja olen valmis tulemaan viettämään iltaa hänen luokseen. Ei, ei vielä. Myös Ricky ehdottaa, että voisin auttaa häntä sisustamaan uutta asuntoa. Hän muuttaa uuteen suureen asuntoon aivan keskustaan. Hah, no miksei. Tykkäilen yöunen hyvitykseksi Ninon uudesta kuvasta somessa. Hän on taas koko viikonlopun työmatkalla. On harmaata. On sateista. On aika kotoisaa. Yhtäkkiä kesken aamupäivää humpsahdan siihen tuttuun sekavaan pilveen, jota koin aloittaessani tätä lääkitystä alkuvuonna. Jännä reaktio. Se vie pois ruokahalun ja ympäristö tuntuu keinuvan aiheuttamatta pahaa oloa. No mikäs tässä. En valita. Ihme kyllä kuulostan melko järkevältä pakollisessa työpuhelussa, vaikka koko todellisuus lainehtii ympärilläni. On vaikeampi kirjoittaa. Jännä reatkio pitkästä aikaa. BLING. Jukka lähettää kuulumisia töistä. Hyvä. 

Lounasaikaan minulla on edelleen ihana ruokahaluttomuus. Miksi juuri tänään kävin hakemassa salaatin, joka on pakko syödä melko pian. Yritän närppiä sitä, jottei se menisi hukkaan. Voinhan katsoa säilyykö se syömäkelpoisena kotiin asti, vaikkei se ole viileässä. Syöminen tekee olosta lievästi kuvottavan. Sekavuustilakaan ei helpota. Olo on pysähtynyt. Päätän, että huomenna en ota tupla-annostusta, koska vaikka tämä yliturtunut olo sopii arkipäiviin, niin viikonlopun haluan aloittaa fressinä ja hyvinvoivana. Aloitan huvikseni Javierin kanssa lyhyen keskustelun jostain työasiasta, koska viimeksi hän vaikutti etäiseltä varmaan sen takia etten ole mennyt hänen luokseen. Muistan nyt, että hän oli myös sinä yönä kysellyt olinpaikkaani, kun olin ollut Ninolla. Hyvä pitää välit hyvinä kaikesta huolimatta. Myös Jukka muistaa minua kivalla viestillä iltapäivällä. Olin alunperin suunnitellut meneväni tänään ostamaan haluamani huultenrajauskynän ja ehkä jotain muutakin töiden jälkeen, mutta nyt en tiedä enää pystynkö siihen, koska olo on hyvän turtuneisuuden lisäksi vetämätön. Kädet tuntuvat raskailta. Olen ehkä vielä vähän jälkikipeä. Huomiseen mennessä sen on loputtava. Mutta murehdin turhaan, sillä olo normalisoituu juuri sopivasti siihen hetkeen, kun lähden töistä. Käväisen kaupassa ja jopa ruokahalu palaa. Oikein hyvä. Keskustelemme ystävän kanssa viikonlopusta ja sovimme järjestävämme taas vähäsen matkalippuja varalle. Onnistui se edellisviikonloppunakin hyvin vaivatta. Kotiinpäästyäni olo muuttuu lähes liian normaaliksi. Ahdistuskin alkaa pitkästä aikaa väreillä rinnassa. Onneksi huomenna on perjantai. Roni tulee mieleeni ja huomaan suunnittelevani mielessä lapsellisen katkeraa viestiä, jonka hänelle laittaisin jos hän ottaisi minuun yhteyttä. Mutta se ei haittaisi vaikka jotain typerää hänelle sanoisinkin, koska hän on itse niin lapsellinen. Huomaan taas ajatuksen siitä, että hän on jonkun toisen kanssa vihlaisevan, vaikka kukaan ei ole viimeiseen vuoteen tullut väliimme joten miksi tulisi nyt. Tuo oli se vanha mantrani jostain parin viikon takaa, kun pyrin olemaan kärsivällinen ja cool Ronin suhteen. Nyt ajattelen enemmänkin niin, että minun on päästävä siirtymään eteenpäin, koska looppi hänen kanssaan vaikuttaa tällä hetkellä päättymättömältä hirttosilmukalta. Myös ajatukseni muita kohtaan ovat tasoittuneet. En enää niin paljon intoile Jukasta, koska emme ole lyöneet lukkoon mitään tapaamista. Olen pessimistinen ja varaudun siihen, ettemme edes ehdi tavata kunnolla viikonlopun aikana. Sitä varten on matkaliput ilomaahan. Ja varahenkilöt. Selviän kyllä. Voin laittaa huomenna uutta huultenrajauskynää ja tuntea oloni erityisen nätiksi. Ja sitten turruttaa itseni millä tahansa keinolla. Kaadan itselleni lasillisen viiniä ja syön eilisen kanaruoan jämät.