Olotila positiivinen

Olen siis viettänyt taas sekavan mutta aika onnellisen viikonlopun. Sunnuntaina vietän rauhallista päivää muutaman aamu-unitunnin jälkeen olon ollessa samaan aikaan tosi usvainen mutta energinen. Toisaalta  voisi lähteä juhlimaan taas mutta toisaalta voisi tuijottaa seinää viisi tuntia. Käydessäni lähikaupassa huomaan kuinka ympäristä särisee ja värit ja äänet ovat joka paikassa. Tasapaino vähän heittelehtii. Mutta kaikki tuntuu hyvältä. Koko päivä menee positiivisessa pehmeydessä pieniä lieviä ahdistuksen rippeitä lukuunottamatta. Katson illalla elokuvaa ja huomaan pystyväni keskittymään siihen todella hyvin. Jokaiseen kuvaan ja ääneen. Hetkeen! En voi sille mitään mutta nautin tästä. Ja sama jatkuu maanantaina. Aina kun sanon jotain niin tuntuu kuin oma ääni tulisi jostain ulkopuolelta, mutta  tiedän ettei kukaan muu huomaa sitä. Jos erehtyy syömään jotain niin olosta tulee hyvällä tavalla huimaava ja vähän etova. Eli ei tee mieli syödä liikaa. Illalla menen sukulaisten kanssa syömään ja ulkoilemaan, mikä on todella hauskaa. Otettuani lasillisen viiniä kaikesta tulee taas kymmenkertaisen pehmeää ja värisenää ja kivaa. En ajattele mitään muuta kuin ruokatilausta tai sitä mistä nyt satumme keskutelemaan, vaikka pääosin vain istun hymyileväisenä tarkkailemassa ympäristöäni. Tyytyväisenä. Olen sellaisessa turvallisessa pumpulissa enkä välitä mistään pikkuasioista. Oloni Ronin suhteen on muuttunut. Se on nyt  sama kuin silloin joskus aiemmin tänä vuonna, kun sain uutta etäisyyttä haluavaa energiaa ja näkökulmaa siihen, että miksi ihmeessä antaisin kenenkään masentaa  minua kuten hän! Minulla on ollut ihana viikonloppu, vaikkakin sen onni on ainakin osittain keinotekoisesti hankittu. Mutta olen nauttinut olostani muiden ihmisten seurassa. Tai omassa seurassani. Joten miksen voisi tehdä sitä jatkossakin. Kaikki kommunikointi muiden kanssa tuntuu paremmalta, kuin ajatus ottaa mitään yhteyttä Roniin. En halua! Juuri nyt minulla on ihan sama mitä hän tekee, missä tai kenen kanssa. Ei kiinnosta. Ihana tunne. Voi kunpa tämä jatkuisi oikein pitkään. Ainakin nyt vielä tiistaina, hyvin nukutun yön jälkeen, fiilis on sama. Kaipaan Harria, ja pelkään että hän on nyt jo kyllästynyt minuun totaalisesti. Aion ehdottaa hänelle syömään lähtemistä myöhemmin tällä viikolla ja hyväksyn vastauksen oli se mikä tahansa. Mutta tiistaiaamupäivällä yhtäkkiä mieleeni välähti sellainen tosi realistinen visio siitä, että pääsisin hänen kanssa oikeastikin tekemään hauskoja asioita ilman kärsimystä. Näin meidät mielessäni suunnittelemassa innoissamme matkaa jonnekin kauas. Totta puhuen, tunnen oloni aika sekavaksi vieläkin. Sellaisella ihanalla tavalla. Ettei mikään oikein hetkauta minua tai tunnu riittävän aidolta häiritäkseen minua. Ajatuksenikin tuntuvat poukkoilevan.

 Ainoa tuntuva ongelmani tällä hetkellä on se, että selkää ja niskaa särkee. Olen oikeasti tanssinut viikonloppuna varmaan viisikymmentä kilometriä painava laukku olallani. Se on loistavaa liikuntaa (yksitoikkoisuudestaan huolimatta!), mutta venyttely taisi jäädä väliin. Minun on vieläkin pakko hehkuttaa tätä euforiaa johon olen taas päässyt osalliseksi. Joku kommentoi, että ei ne aineet itsessään välttämättä olekaan niitä ongelmakohtia, vaan se, ettei niitä ilman enää jaksa olla. Aivan totta. On todella pidettävä huoli, että käyttö säilyy  vain viihteellisenä ja vapaa-aikoina. Ja vain nyt kun sitä tarvitsen. Ja jatkossa vain kun on oikeat kunnon teemajuhlat. Se olisi hauskaa. Se vain on niin hienoa olla siinä samassa kaltevassa tilassa kaikkien onnellisten läsnäolijoiden kanssa. Joku kommentoi tuosta kaltevuudeta. En tiedä liittyikö se samaan asiaan, mutta kun on ekstaasissa niin koko maankamara kallistuu takakenoon ja tuntuu kuin olisi sellaisessa ihanassa pehmeässä ylämäessä. Siksi joskus tanssijoiden asento saattaa olla tosi hassu. Mutta huomasin siinä fiiliksiäni ja muita observoidessani, että kaikki ovat kallellaan samaan asentoon. Kaikilla maasto kääntyy samaan suuntaan. Hauskaa. Pääsääntöisesti vaikutus on sellainen mieltä kirkastava eikä lainkaan lamaannuttava. Mutta kun keskittyy tanssiin ja musiikkiin, niin on mahdollista sulautua ihanaan pehmeään transsiin, jossa oikeasti ne äänet ja värit sulautuvat omaan itseensä ja virtaavat oman kehon läpi. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että käteni oli tosi oudossa asennossa ja liikkeeni oli automatisoitunut ympäristööni. Se oli mainiota. Täydellinen euforinen hetkessä eläminen, josta kuitenkin havahtuu "tosimaailmaan" jonkun ärsykkeen voimasta. Energiaa riittää loputtomiin. Ei tule mieleenkään vilkaista kelloa, vaan toivoo, että tanssi voisi jatkua ikuisesti. Ja se helposti jatkuukin vaikka kymmenen tuntia peräkkäin. Nälkää ei ole. Ei heikotusta. Muutama tällainen päivä tuskin vaikuttaa mitenkään terveydentilaankaan. Lisäksi pitkäaikaisiin vaikutuksiin liittyen äänet alkavat kuulua tarkasti joka puolelta. Ei vain kaiuttimista vaan joka suunnasta. Yhtäkkiä - monta päivää jälkikäteenkin - kuulee kaikki äänet tarkasti yhtäaikaa, eikä vain sitä mihin keskittyy. Äänet ovat myös niin kauniita, että saattaa mennä monta sekuntia ennen kuin tajuaa, että poliisiauton sireeni ei ollutkaan kaunis laulu. Visuaaliset havainnot pysyvät tarkkoina myös monta päivää. Sivusilmällä saattaa katsoa, että vieressä kävelee joku, mutta se onkin vain seinässä oleva graffiti. Ja se kaikki on myönteistä ja iloista. Se yksi lievä haittapuoli, joka noissa aineissa on, on se, että joillekin ne saattavat aiheuttaa lievää vainoharhaisuutta. Minulle käy näin. Onneksi välitän muutenkaan hyvin vähän muiden mielipiteistä, joten en reagoi "havaintoihini" kovin vahvasti. Mutta hyvin usein, kun joku huudahtaa tai ottaa juoksuaskelia, niin ensireaktiona ajattelen sen olevan poliisi tai joku roisto. Lisäksi äänet vääristyvät ja hyvin usein kuulen jonkun arvostelevan minua tai nauravan minulle. Onneksi tajuan tosi hyvin huumanki keskellä, ettei se välttämättä ole todellista ja suhtaudun kaikkeen hyvin leppoisasti. Olen myös kokenut tosi vahvasti että joku tuttava huijaa jossain mitättömässä asiassa, josta en ole kauheasti välittänyt. Myös tämä jatkuu lievänä tilana monta päivää. "Huomaan" kuinka ihmiset tuijottavat minua, mutta onneksi osaan suhtautua näihin havaintoihini todella analyyttisesti ja rauhallisesti. Oikeastaan sekin on vain hauskaa. 

Minulla on nähtävästi tarve käsitellä noita uudenlaisia kokemuksia ja tiloja joihin olen apuvälineideni avulla päässyt. Olen ollut onnellinen. Olen ollut ajattelematta mitenkään ahdistuneena miesasioita. En ole välittänyt ajankulusta. En ole stressannut mistään. Uskokaa pois, se on niin mahtavaa vaihtelua jatkuvaan stressi- ja ahdistustilaani, että en voi mitenkään katua näitä kokeiluitani. Olen jotenkin päässyt etäämmälle Ronistakin, kun olen saanut pikakelattua muutaman päivän ilman jatkuvaa jossittelua hänen suhteensa. Aika parantaa. Aika pehmentää, vaikka sen laittaisi kulumaan epäluonnollisesti. Vai onkohan edessä joku romahdus kun vaikutukset kokonaan laimenevat? En tiedä. Sitten se vaan vastaanotetaan, kuten aina aikaisemminkin. Jos minun tekee jossain vaiheessa mieli ottaa häneen yhteyttä niin sitten otan. Mitäs muutakaan. Mutta juuri nyt tiistaisena pehmeän soljuvana työpäivänä en kaipaa häntä. En kaipaa hänen aihettamaansa pahaa oloa ja stressiä. Kaipaan tervettä ja iloista seuraa. Harria, Jukkaa, Rickyä, Ninoa, Javieria, Elinaa, ystäviä, musiikkia, tanssimista. Eilen illalla sain pienen hetken kiinni siitä ajatuksesta hetkeksi, että mitäs jos vain olisi. Mitäs jos lukisin kirjaa. Mitä jos vain ottaisin aikalisän, enkä kiirehtisi mitään. Ei ahdistusta. Mukava ajatus. Toki tiedän, että se oli vain hetki. Mutta miten ihana hetki. Jukkakin viesti minulle illalla päivän kuulumisia. Pitääköhän hän minusta? Olen iloinen näistä uusista ystävistä joita olen Ossin kautta saanut. Jukka on hieman erityylinen kuin useimmat tapaavani miehet. Hieman sellainen raggari-rebel -henkinen rento ja tietyissä piireissä varmasti hyvinkin haluttu poikamies. Puhelias ja todella helpostilähestyttävä. Ei mikään korkeaskoulutettu vaan enemmänkin "elämänkoululainen", mutta kuitenkin työssäkäyvä. Ensireaktiona en ole ollut hänestä kiinnostunut muuta kuin ystävänä. Ja vähintään sellaisena saan hänet toivottavasti pitää! Kivaa. Lisäksi olimme aikaisemmin sopineet Javierin kanssa, että tapaisimme tänäiltana, jotta voisin tavata kunnolla Jackin, jonka ennuste on todella huono. Siitä tulee todella surullista. Nyt junalakon vuoksi Javier miettii pitäisikö tapaaminen siitää seuraavalle päivälle, mutta haluaisin hoitaa "asian alta pois" mahdollisimman nopeasti. Katsotaan mihin päädymme. Koko aamun myös Ricky on yrittänyt tavoitella minua. He kävivät ystävänsä kanssa tervehtimässä meitä ulkotanssialueelle ja nauroivat innostuksellemme tanssia pysähtymättä. Mukavaa, että hän hyväksyy minut täysin. Myös Manuelin kanssa olemme olleet normaalisti yhteyksissä ja hän ehdottaa taas sarjan katsomista yhdessä. Mutta hei! Vielä on kesä ja jos aurinko paistaa ja tarjolla on juhlia niin en tosiaankaan istu missään katselemassa televisiota. Olemme ystävän kanssa jo katsoneet ensiviikonlopulle samanhenkisiä juhlia. En malta odottaa! Vähän myös ajatuksena pelottaa ennakkoon olotilan aleneminen, koska nyt fiilis on niin hyvä. Mutta en ajattele sitä liikaa, vaan yritän nauttia tästä nyt täysin siemauksin. Juuri nyt ei ahdista. Juuri nyt en stressaa.