Escape to New World

Juuri on sunnuntainen olo sen verran hatara tai lennokas, etten ole ihan varma enää mitä asioita tässä on pilattu ja mitä ei. Olen valvonut käytännössä aamuyhdeksään jonkinlaista kevyttä koomailua lukuunottamatta ja nukkunut parin tunnin päiväunet. Perjantaina olen mennyt nukkumaan aamukuudelta ja muutamia tunteja myöhemmin jo ollut vamiina uusiin seikkailuihin. Mistä tätä energiaa riittää? Ja nyt jopa mietin, että pitäisikö lähteä sunnuntaiklubille koska paikalla pysyminen ja pysähtyminen ja asioiden kohtaaminen ei taas innosta ollenkaan. Mutta tuskinpa menen. Sen sijaan koitan lievittää aalloittain säteilevää ahdistustani juttelemalla niitä näitä Javierin kanssa, joka on aloittanut keskustelun viikonloppuna. Hän kyseli, että milloin oikein tulen moikkaamaan Jackia. Kiva tavallaan, että hän ikävöi seuraani siitä huolimatta, että olen aivan rehellisesti kertonut epämääräisistä tavoistani lievittää tyhjänpäiväistä ahdistustani. Nyt hän innoissaan kertoo viikonlopustaan ja kyselee yksityiskohtia omastani. Lisäksi se Karri, jonka kanssa joskus kävin lasillisella ja joka vaikuttaa hyvin sofistikoituneelta on ottanut uudelleen yhteyttä ja puhumme nyt paikalla olemisen vaikeudesta. Hän vakuuttaa ymmärtävänsä näkökulmiani. Pinnallinen sosiaalisuus saa oloni vähän paranemaan ja ahdistuksen mykkenemään. Kuten myös se fakta että jotenkin yllättävän helposti olen hankkinut hallintaani sellaisia kyseenalaisia apukeinoja, joilla tiedän saavani ahdistuksen aina yhdeksi illaksi kerralllaan katoamaan. Ja kaiken tuntumaan hetkeksi paremmalta. Ja apukeinoja on ainakin muutamalle eri illalle. Se oikeasti lämmittää mieltäni, vaikka nyt on jokin uusi raja ylitetty taas kohti turrutuksen maailmaa. Jotenkin masokistisesti pidän siitä. Uusi maailma jossa kaikki näyttää vähän erilaiselta ja paremmalta. Tila jossa ei ahdista. Meininki jossa on kaltaisiani ihmisiä, jossa vallitsee hempeä yhteisymmärrys ja kanssarakkaus, ja jossa on helppo tehdä uusia ystäviä ja unohtaa todellisuus. Aina on paikkoja jonne on tervetullut mukaan joukkoon iloiseen. Ystävyyssuhteet syntyvät automaatiolla. En malta odottaa seuraavaa visiittiä siihen maailmaan. Mailmaan joka ei ole rähjäinen tai likainen tai sekava, vaan siisti ja jopa yläluokkainen. BLING. Ossi viestittelee, että on jo taas siellä sfääreissä, joita eilen aloitimme kokeilemaan uudenlaisella ystävyyden tasolla. Pienen hetken ymmärrän putkeen lähtemistä. Mietin, että pitäisikö syödä jotain, mutta ei ole lainkaan nälkä. Olo on fyysisesti hyvä ja olen taas kierolla tavalla tyytyväinen, etten ole syönyt kauheasti mitään koko viikonloppuna.

Olen tavannut noin miljoona ihmistä ja saanut uusia ystäviä. Ajatukset poukkoilevat pyöreässä huoneessa. Ehkä huomenna pystyn keskittymään yksityiskohtiin paremmin. Mieleeni välähtää se, että olen aamuyöllä törmännyt Harriin kadulla ollessani omassa epämääräisessä seurueessani matkalla kohti aamujatkoja ja kieltäytynyt lähtemästä Harrin luokse. Kieltäytynyt nätisti ja yllättävän selväjärkisesti, mutta idioottimaisesti. Sisintä vähän pistää. Ihanko totta pilaan oikein vaivan kanssa koko jutun? Olen kertonut hänelle, että nämä ystävät ovat juuri niitä jotka juovat klubilla vettä ja siksi en ole viitsinyt kutsua häntä seuraan. Onhan se osittain totta, mutta eilen en vaan kerta kaikkiaan halunnut irtaantua hauskasta seurueestani Harrin luokse hänen lukuisista ehdotuksista huolimatta. Ja nyt omaatuntoa kolkuttaa. Lievittääkseni katumustani lähetän hänelle heti viestin, jossa totean olevani pahoillani siitä ettemme taaskaan ehtineet tavata ja toivoisin, että voisimme tehdä jotain alkuviikosta. Oloni on sellainen unenomainen ja välinpitämätön. En yhtään mieti miltä mikäkin viestini vaikuttaa tai mitkä ovat aidot motiivini, vaan koitan vielä pelastaa välini häneen keinolla millä hyvänsä. Nyt oikeasti iski sellainen pieni piikki tajuntaan, että tulen oikeasti katumaan jos hän katoaa. Mutta se olisi minulle täysin oikein. Ehkä pystyn olla rauhallisesti tänään. En ole vielä edes kunnolla laskeutunut alas eilisistä meiningeistä. Ja pidän siitä. Tykkään tästä tunteesta, ettei ole ihan kosketuksissa tähän maailmaan. Aika tavallaan hidastuu ja pehmenee ja on helpompi vain olla. Toisaalta ajatusmaailma ja havainnointikyky on ihan tarkka. Odotan kärsimättömänä, että Harri vastaisi viestiini, jotta tiedän missä mennään. Odotellessa viestittelen Ossin, Javierin ja Elinan kanssa. Ja siinä sivussa vähän pelkään, että alan nauttia liikaa näistä euforisista mahdollisuuksista. Minun on keskityttävä nyt kunnolla etten lipsu satunnaisuudesta. Etten katkaise turhaan välejä kunnollisiin ihmisiin ja hukuttaudu liian syvälle tekaistuun hetken apuun. Päivällä myös viestin Ronille, joka on näennäisen ystävälllinen mutta etäisen ylimielinen siitä huolimatta, että suhteellisen hyvässä sovussa erkanimme perjantaina rauhoitettuamme tilanteen ja tehtyämme sovun. Juuri nyt en jaksa ajatella häntä enempää, jottei ahdistus herää. Olen vain cool ja kärsivällinen ja viestittelen hänelle mitä haluan milloin haluan ja koitan liikaa väittämättä katsoa mitä tapahtuu. Huomaan, että lauseet ja asiat pomppivat jonkin verran, mutten jaksa välittää siitä. Harri ei vastaa pariin tuntiin mitään, mutta se ei ole mitenkään erityistä. Hyvin usein hän vastaa pitkällä viiveellä syystä tai toisesta. No katsotaan miten käy.