Relax reality

Keskiviikkona iltapäivää kohden vti-oireet laimenevat ja fiilis pysyy kohtalaisen tasaisena. Jukka vielä lähettää jonkun kivan viestin siitä, kuinka kiva olisi viettää ensiviikolla yhdessä vapaapäiviä. Eli ehkäpä hän on saanut varmistettua, että asunto on tyhjänä viimeistään ensiviikolla. Kai se riittää. Miksi innostun näin tunteellisesti yhtäkkiä tästä henkilöstä, enkä voinut tehdä sitä Harrin kanssa? En ymmärrä ollenkaan, että mistä on kyse. Voiko olla mahdollista, että tässä on kyse fysiologisesta kemiasta. Ajatus intiimiydestä Harrin kanssa aiheuttaa edelleen puistatusta. En missään vaiheessa juurikaan nauttinut esimerkiksi suutelemisesta hänen kanssaan. Tai muustakaan läheisyydestä. Yritin kyllä, eikä hänessä ollut mitään vikaa. Mutta nyt kun koen tätä innostusta ja kihelmöintiä, niin näen miten latteaa kaikki olikaan Harrin kanssa. Ei kipinää. Tunnen selvää fyysiistä vetovoimaa Jukkaa kohtaan. Suutelu hänen kanssaan tuntuu ja maistuu ihanalta. Haluan hipelöidä häntä. En malta odottaa, että pääsisimme pidemmälle. Ovatko meidän feromonit ja muut kemiat vaan toisilleen sopivat? Kun Harrin kanssa ne eivät olleet, ainakaan minun puoleltani. Koska ainakaan kyse ei voi olla mistään ulkoisesta asiasta. Jukka ei ole mitenkään paremman näköinen kuin Harri. Aika eri tyylinen ja itsevarmempi kyllä ehkä olemukseltaan? Harrilla on tuhat kertaa hienompi ura ja asumispuitteet ja harrastukset. Jukka asuu vaatimattomasti. Joten kyse ei voi olla mistään tällaisestakaan asiasta. Harrin voisin esitellä suvulleni milloin vain ylpeänä. Jukan kohdalla ehkä harkitsisin tarkemmin. Jukka on imagoltaan sellainen renttu. Jep. Vähän niinkuin Ronikin tavallaan (mutta Ronilla sentään on mieletön ura ja ammatillinen karisma). Onko se vain universaali tosiasia, että tällaiset itsevarmat ja huolettomat miehet vetoavat naisiin aivan eri tasolla kuin kiltit miehet. Tai ainakin tyhmiin naisiin? Minunkaltaisiin? Harmi. Mutten voi itselleni mitään. En voi sille mitään. Jos voisin niin vaihtaisin tunteeni toisin. Olen vain innoissani taas kerran siitä, että elämä osoitti sen, että nämä tunteet ovat mahdollisia uuden ihmisen kanssa, vaikka joku olisi särkenyt sydämesi, ja tuntuisi siltä ettei enää ikinä voi tuntea mitään ketään kohtaan. Miksi aina unohdan tämän faktan ja märehdin suruissani, vaikka oikeasti pitäisi vain olla cool ja kärsivällinen ja tietää, että milloin vain voi eteen tulla sellainen ihminen, joka sytyttää kipinät käyntiin. Edes hetkeksi.

Olen aina pyrkinyt monin erilaisin toiminnallisin tai kognitiivisin keinoin selviytymään erilaisista vaikeuksista, ja opettamaan itseäni etenemään ahdingosta. Siis esimerkiksi niillä self help -kirjoilla, luennoilla, testeillä ja unelmakartoilla. Ja puhumalla ääneen itselleni. Käyttämällä mantroja. Mielestäni niistä voi oikeastikin olla hyötyä. Nyt jostain bongasin jutun, jossa kehotettiin käymään vaikeita asioita läpi eri kielellä. Sanomaan ääneen sellaisia lauseita, joiden toteutumista pitää tunnetasolla mahdottomana, mutta muulla kuin tunnekielellä. Harmi etten enää onnistu löytämään juttua tästä aiheesta, mutta sen jälkeen olen välillä puhunut itselleni englanniksi, jonka ei pitäisi olla minulle tunnekieli. Vaikka ehkä se osittain on, koska käytän sitä niin paljon. Mutta miksen voisi vielä englanniksikin puhua itsekseni. En kai siitä enää voi hullumman näköiseksi tulla. Lisäksi uskon kuvien voimaan. Sitä mitä subliminaalisesti näkee ja kuulee voi vaikuttaa suuresti omaan hyvinvointiin. Vähän niinkuin ne pienet kirkasvalolamput jotka voi tunkea korviinsa. Siispä olen asettanut ihanan äklön taustakuvan puhelimeeni, joka toteaa, että rakkaus on tulossa! Nyt vain pitäisi siis oppia odottamaan. Hah. Ennen töistä lähtemistä olo tuntuu jo täysin terveeltä. En edes ehtinyt tehdä muuta kuin juoda vettä pari litraa. Hienoa! Myös fiilis on suhteellisen tasainen siitä huolimatta, että edessä on taas yksi ilta kotona, huono sää ja epävarma tulevaisuus. Se aamuinen ystäväni Pahaenteisyys on nyt laimentunut. Ehkäpä kaikki sujuu ihan hyvin. Haen kaupasta ohikulkiessani jotain pientä iltapalaa ja kivennäisvettä, jotta voin ottaa pari lasillista viiniä pitkästä aikaa. Tai voinhan tietenkin ottaa viiniä ilman mitään lantrauksia, mutta se tuntuu sopivan arkeen paremmin niin. Voisin jopa olla niin ahkera, että kävisin suihkussa ja pesisin hiukset, jotka olen pessyt viimeksi shampoolla ehkä viime perjantaina tai torstaina. Eivätkä ne näytä ollenkaan likaisilta. Mitä useammin hiukset pesee sitä nopeammin ne likaantuvat, ainakin minulla. Ja ehkä osittain tästä syystä minulla on vieläkin Lush-liikkeestä joulukuussa ostettu noin viisitoista euroa maksanut palashampoo käytössä. Tässä jos missä on loistava säästökohde kenelle tahansa. Suosittelen.

Viikonloppua varten - mitä ikinä silloin tapahtuukaan - ajattelin ostaa uuden huultenrajauskynän, koska en löydä omaani mistään. Nyt syksyä kohti tekee mieli meikata ehkä vähän lämpimämmin ja ehkä jopa vahvemminkin? Kevyen kesämeikin aika on ohi. Viileät ilmat saavat heti nenäni punottamaan, joten haluan käyttää jotain riittävän peittävää meikkivoidetta. Mikä ei kuitenkaan auta jos nenää joutuu pyyhkimään tai niistämään. Oi ihania pinnallisuusongelmia! Suunnitelmieni mukaan käväisen kaupassa ja lähes heti suuntaan saunaan, jossa nautin yhden rentouttavan oluen. En ole tällä hetkellä ihan tyytyväinen itseeni, koska olen syönyt ajoittain tosi typerästi. Mutta ei voi nyt mitään. Saunan jälkeen vaihdamme jo luontaiseksi muodostuneet kuulumiset Jukan kanssa. Ulkona alkaa kirkastua iltaa kohden. Pitäiskö mennä lenkille? Vai kaataa lasillinen viiniä? Tai molemmat. Mutta eihän saunan jälkeen voi mennä lenkille. Taidan ottaa ihan rennosti kärsien tästä selkäkivusta, joka on ollut läsnä jo monta viikkoa. Se varmaan johtuu uudenlaisesta tanssirutiinistani. Pitäisi venytelläkin enemmän, mutta mikäs kiire tässä on. Leppoisaa.