Hengitä, hengitä

On jo puolitoista tuntia yli sen hetken kun on täysin luvallista ilman omantunnon tuskia ottaa lasillinen viiniä. Enkä ole vielä edes täyttänyt lasiani (tosin nyt juuri sen teen). Eikä ahdistus ole tuntuvaa. Se ei syki! Melkein hengitystä pidättäen olen odottanut sitä hetkeä kun joudun luovuttamaan ja ottamaan taas yhden - ehkä vähän suuremman - palasen ihanaa ahdistuksen turruttavaa extralääkettä. Mutta ei. Ei ainakaan vielä. Enkä edes koputa puuta. Sehän on ihan typerä tapa muutenkin. Työpäivän jälkeen en käynyt alkossa noutamassa uutta viinipulloa siksi, että olisin potenut ahdistusta, vaan ihan vain varmuuden vuoksi varalle, koska edellisestä pullosta on vain puolet jäljellä. Ja kuten olen maininnut, aitokorkilliset pullot eivät kuulu arki-iltoihini. Saavun kotiin eikä minulla ole mitään, mitä pitäisi tehdä. Mitään mitä minun mielestäni pitäisi tehdä. Pari vuotta sitten olisin ollut tuntuvasti ärsyyntynyt, jopa vihainen, siitä, että pyykkitelineellä lojuu sekaisin puhtaita ja puolipitoisia vaatteita. Hermoni eivät olisi kestäneet lainkaan kaapin päälle kertyneitä irtosiidereitä, joita aina löydän laukustani viikonlopun jäljiltä raahautuessani kotiin. Lisäksi kaapin päälle on kertynyt .kuitteja ja johtoja ja monen monta pokkaria, joita olen aina ostellut mukaani silloin kun olen unohtanut kirjan kotiin ja suunnittelen meneväni puistoon lukemaan kirjaa. Mutta sitten olenkin vain juonut siideriä. Sänky on petaamatta ja päiväpeitto on mytyssä lattialla. Olkoot, sehän kuvastaa koko tämänhetkistä elämään. Sotkuinen kasa maantasalla, pohjalla. No, ehkä ilmassa on pientä dramaattista liioittelua. Istun nojatuoliini ja jään tutkimaan sosiaalisen median apuvälineiden hetkellistä hauskuutta samalla kun sivukorvalla kuuntelen valitseeko pariskunta tällä kertaa realityssä muuton vai remontin. Jotenkin varmaan täysin vahingossa (noh) onnistuin asentamaan itselleni applikaation, joka lupaa parilla napautuksella itselleen joko seuraajia tai tykkäyksiä iigeen tilille. Olenhan ollut aivan vallattomalla tuulella, joten ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni maksan noin euron siitä, että saan jotain typeriä virtuaalikolikoita, joilla voin joko suoraan ostaa seuraajia tai pyöräyttää onnenpyörää ja voittaa lisää kolikoita! Tämä toimii, koska rakastan uhkapelejä. Pyöräytän pyörää sekavan värikkäässä ja vilkkuvassa sovelluksessa, ja kas! Tietysti voitan heti viisikymmentä tykkäystä. Saan valita mihin kuvaan ne haluan ja sitten taianomaisesti joko oikeat ihmiset, tai botit tykkäävät kuvastani. Heikko puoli tässä mahdollisuudessa on se, että tykkäyksiä ei voi jakaa tasan kaikille kuville. Ei ole tietenkään lainkaan kummastuttavaa, että yhdessä kuvassa on sataviisikymmentä tykkäystä ja muissa ei lainkaan. Siispä päätän, että tykkäyksien ostelu, tai edes voittaminen, ei ole lainkaan hauskaa. Pyöräytän uudelleen, ja tällä kertaa voitan seuraajia! Applikaatio kertoo minulle, että jos annan luvan, niin minulle tuntemattomat instagramin käyttäjät, jotka käyttävät myös tätä sovellusta, alkavat seuraamaan minua, mikäli vastapalvelukseksi annan sovelluksen automaattisesti asettaa minut seuraamaan tuntemattomia ihmisiä. No tottakai! Eihän tässä ole tähänkään mennessä kainostelu. Ja simsalabim! Huivipäiset isislesket ja julkisuutta hamuavat videoilla bodaavat teinipojat seuraavat minua. Siinä samassa minä seurailen ties ketä ja ihan huomaamatta. Jätän tämän sovelluksen kokeilun tähän yhteen kertaan, mutta eihän se aivan mahdottoman typerä ole. Jokainen sovelluksen käyttäjä voi milloin tahansa lakata seuraamasta tuntemattomia ihmisiä, tai vetää automaattitykkäyksensä takaisin. Mutta minun mielestäni on ollut jopa viihdyttävää seurata jotain aivan uudenlaista feedeiä, kuin mitä henkilökohtaisella tililläni ilmenee. Mutta se siitä, lupaan etten enää yli-intoile lapsellisista sovelluksista. 

Siinä rauhallisesti aikaa kulutellessani jutustelen Javierin kanssa, joka ei enää ehdota tapaamista, mutta haluaa ilmeisesti puhua säästä. Lisäksi Ricky taas toivoo tapaamista. Ehkä huomenna, ehkä taiteidenyössä? En tiedä. Vaikka minua ei ahdista, enkä ole edes antanut moniakaan ajatuksia Ronille, niin oloni on tunkkainen ja ärsyttävä. Sellainen, kun mikään vaate ei tunnu olevan hyvin, ja jotain paikkaa kutittaa ja tarvitse huulirasvaa ja on jano. On pakko lähteä ulos. Voisin kaataa lasillisen viiniä ja maata tässä loppuillan, mutta päätän tällä kertaa noudattaa omia ohjeitani ja lähteä edes ihan pienelle lenkille. Siitä saan myös hyvän tilaisuuden viestiä jotain turhaa Jukalle, koska hän on niin kivasti ottanut yhteyttä koko viikon. Ulkona on aivan harmaata, muttei kovinkaan viileä. Teen keskimittaisen lenkin ja ärsyttävä olo katoaa samantien. Ennen kotiinpaluuta käyn lähikaupassa, jossa usein käyn rähjäisenä ja hikisenä, ja ostan pari marjapuuroa ja yhden mannapuuron helpoiksi eväiksi ja ruoka-annoksiksi. Olin taas onnistunut unohtamaan miten hyviä ja vähäkalorisia ne ovat! Siis minun proteiineista piittaamattoman ruokavalioni huomioonottaen. Nyt viini maistuu oikein hyvältä. Täytyy vähän venytellä kun selkää särkee.  Onpas sellainen normaali olo. Pelottavaa. Ihan melkein huomaamatta taas on edessä viikonloppu. Jo nyt siksi koska minun viikonloppuni alkaa jo huomenna. Jos kukaan (muu kuin Ricky) ei tee huomiselle ehdotuksia, niin varmaan huomenna kevyt ahdistuspaniikkin iskee pintaan. Yhtäkkiä muistan Harrin. Hän otti minuun oudon normaalisti yhteyttä todella inhottavan edellistapaamisemme jälkeen, mutta nyt hänestä ei ole kuulunut mitään. Ehkä hän vain halusi olla ystävällinen lopuksi, jottei kummalekaan jää mitään hampaankoloon? Kyllä se minulle sopii, vaikka olisin kyllä unohtanut hänet muutenkin tuota pikaa. Päätän katsoa nauhalla (tallentava digiboksi entisen elämän jäämistöstä) olevan jenkkien Ensitreffit alttarilla -jakson, ja samalla selailen iigeen kuvavirtaa ja huomaan vertailevani erisävyisiä burkhia, joita minulle nyt mainostetaan. Mukavaa. Johtuuko tämä tuplalääkityksestäni? Ihanaa. Huomio kuitenkin sille, että mieleni ei ole hyvä. Mutta se ei ole ahdistunut. Pahat ajatukset ja tuskanaiheuttajat ovat tässä kyllä, mutta ne eivät vain juuri nyt tehoa niin kovasti. Ja se on jo paljon se. 

BLING. Keskellä iltaa Javier tahtoo taas puhua säästä. Kumma kyllä se on usein puheenaiheemme ellemme väittele jostain. Hän väittää, että jos taivas on illalla punainen, niin seuraavana päivänä sataa. Olen eri mieltä, mutta täytyy katsoa miltä huomenna näyttää. Minusta tuntuu, että hän tahtoisi nähdä vielä tällä viikolla. Tosi usein kun kerron, että olen tehnyt jotain niin hän mukahuolettomasti toteaa, että miksen kutsunut häntä mukaan. Tai, että meidänkin pitäisi tehdä sitä ja mennä tuonne. Mutta ongelma on se, etten minäkään ole luonnostani kauhean aloitteellinen suorille ehdotuksille. Asiat varmaan etenee sellaisilla pariskunnilla, joista toinen on se innokas ja avoin tunteistaan ja haluistaan. Me olemme hieman pidättäytyviä kumpikin, joten puhumme säästä. No tottakai voimme ehdotella tapaamista huoolettomasti, mutta koska tunteet ovat laimenneet niin en jaksa nyt vaivautua. Ehkä sitten kun ei muuta tekemistä varmastikaan ole. BLING. Manuel kertoo kuinka on uupuneena rojahtanut sohvalle. Hänen kanssaan käymme hetken aikaa henkistä keskustelua siitä, kumpi on parempi: sohva vai nojatuoli. Itse olen nyt yksinollessani nojatuolin kannalla (se keinuu ja mukautuu!), mutta Manuel on kiihkeä sohvamies. Siellä hän makaa sohvalla, jonka olemme niin monesti sotkeneet. Singh tahtoo kertoa minulle intian ja kiinan välisistä jännitteistä. Hän saa kaiken kuulostamaan hyvin vakavalta, mutta en saa nyt itseäni kiinnostumaan riittävästi näiden lennokkaiden sää- ja sohvakeskusteluiden jälkeen politiikkaan. Sitten ihan yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, mieleeni tulee kuva, jossa Roni on viettämässä ihanaa iltaa sen naisen kanssa. Kauhea tuskainen piikki lävistää minut kokonaan. Mistä hitosta tuo ajatus nyt tuli juuri kun uskalsin hetken hengähtää. Joudun sanomaan Singhille etten nyt pysty keskustelemaan. Otan ison kulauksen viiniä ja heti tarkistan Ronin someaktiivisuuden. En tiedä miksi, koska eihän se liity mitenkään siihen, missä hän on ja kenen kanssa, mutta kai se on joku rutiini, josta pitäisi päästä eroon. Vedän syvään henkeä. Sanon ääneen itselleni, että mikään ahdistus nyt ei muuta mitään tulevaisuudessa. Kaikki menee kyllä lopulta niinkuin pitääkin jos vain luotan tarkoituksenmukaisuuteen. Hengitä. Kaikki on hyvin. Laitan pausettamani jakson takaisin pyörimään ja koitan ajatella, että jos Roni ei kyennyt olemaan onnellinen kanssani muutamaa viikoa pidempään, niin tuskin hän tekee sitä nyt kenenkään muunkaan kanssa. On paljon todennäköisempää, että minulla on edellytykset tasapainoiseen elämään, kuin hänellä. Jos menetän hänet, niin se on silloin oikein. Kaadetaan varmuuden vuoksi kolmas lasillinen viiniä.