Telepathetic

Jatkamme siis jonkin aikaa keskusteluamme Ronin kanssa tiistai-iltana ja fiilikseni on lenkin jälkitunnelmissa ihan hyvä. Lisäksi puoli pullollista kyykkyvalkkaria sekoitettuna kivennäiseveteen tasaannuttaa olotilaa ehkä jonkin verran, vaikka sillä ei sinänsä ole mitään tuntuvia vaikutuksia. Yhtäkkiä Roni lähettää minulla täysin irrallisesti jutun, joka liittyy suoraan blogissa muutamia sekunteja aikaisemmin julkaisemaani asiaan. Tismalleen samassa sanarakenteessa täysin mihinkään keskustelemaamme liittymättä. Hetken olen aivan varma, että hän on lukenut juttuni läpi ja saan pienen paniikkihetken, jonka aikana laitan hetkeksi kaikki tekstit piiloon. Meillä on toki usein todella erikoisia yhteensattumia jatkuvasti siinä, että ajattelemme samoja asioita tismalleen samaan aikaan. Siksi yhteytemme tuntuukin telepaattiselta. Mutta tämä menee nyt mielestäni jo liiallisuuksiin ollakseen sattumaa tai mielikuvitusta. Eli päädyn siihen, että meillä joko on yliluonnollinen telepaattinen yhteys tai sitten hän ei myönnä, että on löytänyt kirjoitukseni, jotta jatkaisin kirjoittamista normaalisti. Ensisäikähdyksen jälkeen en voi kuin suhtautua tilanteeseen stoalaisen tunteettomasti. Olenhan kertonut monta kertaa ettei minulla ole mitään salattavaa. Ehkä olisi vain hyvä, että todelliset ajatukseni ovat selvästi esille, mikäli vuorovaikutuksessamme on jotain vääristäviä tekijöitä. Oikeastaan eniten vaivaava asia olisi se Ronia loukkaava tekijä, että olen yrittänyt tapailla muita ihmisiä, ja olen yrittänyt kehittää tunteita pois päin Ronista. Mutta kaikki on hänen valintaansa ja hänen käytöksensä aikaansaannosta. Joten sitä säät mitä tilaa. Rehellisesti olen sitä mieltä, että hän on sen verran kärsimätön ettei kykenisi hillitsemään itseään jos olisi oikeasti lukenut kaikki mielipiteeni hänestä. Ei hän jatkaisi kiukutteluaan enää samalla tavalla jos tietäisi miten typerältä se minusta vaikuttaa. *hymyilevä sarvipää* Olen myös jättänyt joskus juttujani auki läppärille ihan avoimesti niin, että esimerkiksi äitini voisi niitä lukea. Se ei minua haittaisi. Hänelle minun ei tarvitsisi selitellä mitään. Koska perhe. Ja ehkä juuri siksi mieluiten pidän juttuni pois esimerkiksi ystävieni silmiltä. Koska en jaksa selitellä yhtään mitään, koska en ole tilivelvollinen kenellekään. Kaikki on helpompaa näin eikä minun tarvitse liiemmin sensuroida ajatuksiani tai avoimuuttani nyt. Eli saan ennen nukkumaanmenoa koottua itseni tarkoituksenmukaisuuteen luottaen ja nukun aika hyvin aamuun asti. Tosin luen jotain illuminatisalaliittoteorioita juuri ennen nukahtamista ja heräilen muutamaan otteeseen niiden tullessa uniini. 

Edessä on ensimmäinen täyden rutiinin päivä kaikkien muiden palailtua kesälomilta. Mikäs siinä. Motivaatio ei ole erityisen korkea, mutta tiedän selviytyväni työtehtävistä joka tapauksessa. Aamupäivällä vaihtelemme taas viestejä Ossin kanssa. Olisipa kiva lähteä taas juhlimaan yhdessä! Ehkäpä se toteutuukin. Aurinko paistaa ja edessä on lämmin ilta. Ja edessä on ehkäpä Harrin tapaaminen. Se ei innosta minua erityisesti, mutta luotan taas pieneen järjenrippeeseeni ja yritän suoriutua kohtaamisesta mahdollisimman normaalina ihmisenä. Ajatus yöksijäämisestä tai mistään läheisyydestä ei tunnu oikealta, ja koitan mahdollisimman kivuttomasti päästä sivuuttamaan sen loukkaamatta Harria. Mutta uusi tylsä ilta ilman tekemistä tuntuisi vielä pahemmalta, joten ihan hyvä saada tekemistä, mihin ikinä se johtaakaan. Voi olla että Harrin kärsivällisyys minun suhteeni alkaa olla lopuillaan, mutta sille ei sitten voi mitään. Iltapäivällä edellisillan todella mystinen yhteensattumus Ronin kanssa alkaa vaivata minua ja lähetän hänelle viestin koskien tapahtumaa, jollaisia olemme käsitelleet toki useita kertoja. Hän vakuuttaa, että tämä on taas yksi erikoinen välähdys välillämme, joten annan asian olla. Oli miten oli. Ennen kuin olen lopettelemassa päivääni Harri kysyy, että aiommeko vielä tavata tänään. Vaikka tuntuisi miltä niin en aio tehdä ohareita. Siispä vastaan, että sopii vaikka tähän ja tähän aikaan, mutta etten tiedä kuinka myöhään voisin olla. Koska jos ajatus yöpymisestä tuntuu pahalta, niin siinä menee sitten raja, jota en velvollisuudentunnosta ylitä. 

Kaikesta hulluudesta ja inhottavuudesta huolimatta kaipaan Ronia seuraani. En kaipaa Ronia sellaisenaan (no hmm) vaan kaipaan meitä silloin kun kaikki on hyvin. Yhteyttämme. Harmi mutta näin se vain on. Toiseksi eniten kaipaan päätöntä juhlimista, jolloin ei tarvitse välittää mistään tai kenestäkään mitään. Kaikki muu tulee sitten näiden jälkeen. Arki tuntuu taas ylipitkältä ja tylsältä. Jos en saa juhlia enkä hauskanpitoa Ronin kanssa niin sitten käy muutkin vaihtoehdot ja muiden ihmisten seura. Aika säälittävää ja julmaa. Joku työkaveri kysyy, että jokos sä olit lomilla myös. Alkaa ahdistaa kun katson syksyn kalenteria ja mietin, etten taaskaan ole ollut missään tai menossa minnekään jos jatkan pyörimistä tässä kierteessä. Työjutut täyttävät kalenterin viikot eikä valkoista hiekkarantaa näy missään. En kauheasti epäile ettemmekö taas jossain välissä näe Ronin kanssa ja taas pidä hauskaa. Suunnittele matkaa ja vaikka mitä. Mutta minun olisi tietenkin syytä alkaa vakavasti epäillä että johtaako ne koskaan mihinkään, mutta meh. On kohta aika luovuttaa ja vain myöntää että elämä on tässä limbossa. Huomaan myös vahingossa harmittelevani sitä, etten voi karata matkalipuilla ilomaahan joka päivä tulevana viikonloppuna, koska toleranssi muuttuu aika nopeasti. Onpas tylsää. Pitääkö siis kärsiä, vai mitähän selviytymiskeinoja sitä seuraavaksi keksisi. Mieleeni välähtää Jack ja arvon hetken, että kysynkö Javierilta kuulumisia vai odotanko että hän kertoo itse. Kertokoot itse tai kysyn myöhemmin. Odottelen, että Harri vahvistaisi tapaamisemme, jotta voisin rientää suihkuun ja valmistautumaan. Ehkä piristyisin edes vähän tästä sekavuudesta ja nauttisin kivasta säästä ja juttuseurasta, jos ei muita ihmeitä ehdi tapahtua. Ja pian Harri vahvistaa että ehdottamani kellonaika on sopiva ja sää on hyvä ulkoiluun. Ei kai tässä mitään menettääkään voi.