It's Friday, Friday

Vietin jälleen onnistuneen illan, yön ja aamun Manuelin hellässä huomassa. Aiempiin tapaamisiimme verrattuna se tietty odotus jostain suuremmasta on osaltani kadonnut. Olen oikeasti hyväksynyt sen, että meistä on tullut kavereita. Olen jotenkin hyvin oudolla kaavalla onnistunut luomaan menestyksekkään ystävyyssuhteen aikuisiällä. Eikä se ole helppoa. Ainot ystävät, joita olen saanut nuoruuden jälkeen ovat työ- tai opiskelukavereita. Matkalla Manun luokse ajattelen eläväni jotain outoa surrealistista kaksoiselämää. Yhtäkkiä minulla on elämässäni täysin irrallisia palasia, jotka eivät ole millään tavoin yhteydessä muuhun elämääni tai toisiinsa. En tiedä pidänkö siitä.

Olen ovella, saan halauksen. Heitän paksuuntuneet ulkovaatteeni naulakkoon ja laukkuni lattialle. Halaamme uudelleen. Alamme kertoa päivän tapahtumista. Manuel jakaa ruokaa lautasillemme. Ei noin paljon! Huudan ja hän siirtää  ruokaa hymyillen lautaseltani omalleen. Vien juomat pöytään valmiiksi ja kuuntelen samalla kun hän kertoo kauppakäynnistään ja oudosta puhelusta. Syömme, katsomme ohjelmaa, kommentoimme sitä! Sanomme tismalleen samaan aikaan saman hauskan kommentin, nauramme ja suutelemme. Jälkkäriksi Manuel jakaa kummallekin kahta eri jäätelöä juomalaseihin ja minä haen mukanani tuomat  jälkiruokaherkut sohvapöydälle. Ensin Manuel ehdottaa, että säästetään ne seuraavaan kertaan, mutta pian jo on puolet syöty. Sarjan loputtua pelaamme hetken sanapeliä peliä tietokoneella, kunnes menemme yhdessä hammaspesulle ja sänkyyn. Olen täynnä, minulla on lähes paha olo. En yleensä syö makeaa näin paljon. Selaamme kainalokkain uutisia omista puhelimistamme ja näytämme toisillemme videoita. Sitten sammutamme valot ja halaan häntä takaapäin kunnes kuorsaus alkaa. Heräilen yön aikana vaihtaessani asentoa. Pelkään että kuorsaan itsekin, joten yritän ottaa asennon jossa se olisi vähäisintä. Vaikkei sillä ole tässä vaiheessa väliä. Olemme kavereita, ja hän on takuulla jo nähnyt minusta tarpeeksi eri puolia, kun olen yöpynyt hänen vieressään varmasti yli parikymmentä kertaa. Minulla on sängyssä jo oma puoli. Kello soi liian aikaisin. Manuel tarjoutuu heti nousemaan tekemään kahvia. On pilkkopimeää. Sanon, että odotetaan seuraavaa torkkua. Alamme halailla ja totean, että voin meikata työmatkalla. Odotetaan vielä seuraavaa. Se on kiireisemmän aamun arvoista. Nousemme yhtä aikaa sängystä. Pesen hampaitani ja kumarrun purskuttamaan suuta ja Manu suutelee alaselkääni. Hän menee pöntölle samalla, kun laitan hiuksiani kiinni. Juttelemme samalla. Näin me voidaan tehdä. Eka kerta kaikelle. Hän toteaa että hiukseni ovat hyvät kiinni.

On kiva mennä suoraan töihin toisen luota. Se tekee siitä jotenkin hieman todellisempaa. Aamulla Javier viestii jotain täysin turhanpäiväistä ja vaihdamme muutaman viestin. Hymyilen hänen jutuilleen. Manuel lähettää kuvan tyhjistä jälkiruoka-astioista. Nauran ja totean sen olleen hyvä aamiainen! Ajattelen pitkin päivää sitä miten hyvin tulemme Manuelin kanssa toimeen. Sitä, että hän on hieman erikoinen ihminen. Niin suora ja omanarvontuntoinen, mutta silti jotenkin rauhallinen ja eristäytyvä. Minulla kesti jonkin aikaa tajuta, että hän on varmaankin aina ollut sellainen Kilttipoika. Ehkä enemmän nörtti, kuin menevä. Hänellä on varmaan paljon luotuja defensseja, joista ei kykene luopumaan. Kova kuori. Mutta minun ei tarvitse analysoida hänen luonnettaan sen enempää. Olemmehan kavereita. Mietin Dimiä. Hän on tällä hetkellä ainoa mahdollinen boyfriend material. Ainoa. En  toki tarvitsekaan kuin yhden, mutta yhtäkkiä tämän potentiaali muuttui katoavaiseksi. Harmittaa ettemme ole sopineet mitään tapaamista. Mitähän hän ajattelee tilanteestamme? Ajatteleeko mitään? Toivon, että hän ottaisi yhteyttä. On perjantai ja jotain on keksittävä joka tapauksessa. Ricky kysyy haluanko lähteä saunomaan. Ei, ei sellaista kiitos. Kyselen ilman taka-ajatuksia läheiseltä ystävättäreltäni kuulumisia. Hän on ollut shoppailemassa. Ja tiedättehän mitä uusille vaatteille täytyy tehdä. Ne täytyy ulkoiluttaa.