maanantai 10. lokakuuta 2016

Seuraava viikko, syyskuun loppu


Olen yllättynyt miten neutraali fiilis mulla on. Jotkut aiemmat maanantait on oikeasti tuntuneet masentavilta. Etenkin tällaisen viikonlopun jälkeen. Niin masentavilta, että olen googletellut biisejä, jotka kertovat maanantaisesta melankoliasta. Löysin joskus yhden. Vaikka töissä väsytti, niin pari tinderviestiä randomtindereiltä jaksoivat hymyilyttää. Jaksoin hieman harkita Ryanin tarjousta leffaillasta. En edes tunne juuri mitään ajatellessa Manuelia. Ehkä olen niin turtunut. Mietin lähinnä, että miten joku voi olla noin...tunteeton? Voiko se pitää paikkansa. Jos pitää niin hän feikkaa todella hyvin. Ja se on typerää. Jos jos mitään tunteita ei kerta kaikkiaan ole, niin sekin on typerää. En aio nyt ottaa häneen mitään yhteyttä,  vaikka aina välillä tulee välähdys siitä, että miksemme voisi jatkaa nykyiseen malliin jos siitä tulee hyvä olo? Tarjoushan on yhä auki. Jatketaan. Mutta minulle on tullut jo rutinoituneista tapaamisistamme hyvä olo siksi, koska läsnä on aina ollut illuusio (?) jonkinasteisesta ihastumisesta, hullaantumisesta, läheisyydesta, mahdollisuudesta rakkauteen. Ja jos toinen pystyy parhaimmallakin hetkellä sanomaan, että en pidä sinusta. Niin enkö olisi täysi idiootti jos vielä jatkaisin? Olisin säälittävä. Tyhmä! Koska en tarvitse sellaista. Vaikka tavallaan koen itseni epätoivoiseksi, niin minun ei tarvitse olla. Aina on seuraava deitti odottamassa. Uusi tai vanha. Minun ei kannata kuluttaa liikaa aikaani johonkin, mikä ei koskaan johda mihinkään. Onneksi oloni on nyt näin hyvä, enkä ainakaan itse ole ehdottamassa uutta tapaamista heti. Ehkäpä voimme palata puhtaalle friendzonelle? Ehkä.

Suostuin Ryanin elokuvatarjoukseen. Ajattelin, että hetki jonkun fiksun ja hauskan seurassa voisi tehdä hyvää. Totesin hänelle, että kyseessä on sitten Vain Elokuvailta, ja hän vastasi, että ehdottomasti, ei mitään muuta! "Ps. avaan viinin." Haha! Hän on hauska, tietää kyllä mikä vetoaa muhun. Jouduin vastaamaan, että viinistä huolimatta minulle vielä kestää ainakin tunti saapua paikalle. Olimme valinneet elokuvan etukäteen, ja hänen luokseen meneminen pienen tauonkin ja oman tylyilyn jälkeen tuntui mukavalta! Joten, väsymyksestä huolimatta laittauduin hieman tavallista vähemmän (koska kyseessä on  Vain Elokuvailta) ja lähdin Ryanin luokse. Vein mukanani hyvän valkoviinin nimeltä Mad. Sanoin, että hän voi muistella minua juodessaan sitä. Nauroimme. Heti alkuun hän esitteli tekemiään muutoksia asuntoonsa, joita olin aiemmin puolileikilläni kummastellut. Hän oli tehnyt laadukkaita huonekaluhankintoja. Heti mietin miten Manuel oli käynyt Ikeassa. Ryan oli alkanut kasvattamaan partaa, kuten olin vinkannut. Hän oli ostanut lempiviiniäni, juustoja ja hankkinut elokuvan, jonka toivoin näkeväni. Manuel ei ole koskaan kysynyt mistä pidän.

Elokuva oli loistava! Kuus kautta viis. Välillämme ei minkäänlaista fyysistä kipinää, vaikka Ryanista pidänkin. Kyllä hän sai käden olalleni haukotustekniikalla, ja se oli ok. Mutta tuntui kaverilliselta. Kun kommentoin elokuvaa mietin miten Manuel olisi siihen reagoinut matalla isolla naurullaan. Tunsin pienen piston sisimmässä. Miksen voi olla siellä. Kiitin hauskasta illasta. Ryan totesi, että meidän pitäsi tehdä tämä uudestaan. Ehkä. Pieni vitsi. Hymy. Moikka. Lähdin pimeään iltaan. Kävellessä kotiin vilkuilin tuttuihin kuppiloihin matkalla ja toivoin, että olisin törmännyt katseellani Carlosiin. Tai Manueliin. Ostin matkalle mukaan lemppariherkkuani: jogurttia parilla lisukkeella ja kertakäyttölusikalla. Okei toi oli vale, se ei ole lempiherkkuni, mutten aio käydä mäkkärissä tai grillillä ihan näin usein. Seuraavana päivänä, eli kolmen päivän kuluttua edellisestä tapaamisestamme, kysyin Manuelilta miten hänen tärkeä työprojektinsa oli edennyt. Ihan hyvin. Kävi näin, ja näin ja näin. Friend-o. Hymynaama. Ei muuta. Ei kutsua kylään, kuten ennen. Ja ehkä parempi niin. Dim kyselee kuulumisia. Joku uusi tinderi lämmittelee kohti ensitapaamista. Kyllä tämä tästä.

Seuraavana päivänä Manuel laittoi jonkun hauskan kiertoviestin minulle ja vaihdettiin pari sanaa mukavan kaverillisesti. Ihan ok. Tuntuu ok:lta. Kaikki on ok. Ricky anoo tapaamista. Ehkä yhdet drinkit jossain viikonlopun aikana. Vain kavereina. Tuntuu tylsältä koska ei ole suunnitelmia vielä viikonlopulle. Ehdotin Dimille tapaamista, mutta hän ei ehdi tänä viikonloppuna, vasta seuraavana. BLING. Pari randomtinderiä ehdottavat drinkkejä viikonlopuksi. Joo miksei. Jos ei mitään parempaa ilmaannu ennen sitä. Tunsin oloni vielä hieman haikeaksi ja hylätyksi hyvän alun jälkeen, joten ehdotin jos voisimme tavata Dimin kanssa jonain arki-iltana ensi viikolla. Sopii! Jes. Hänen kanssaan on vaivatonta olla. Ja lisäksi meillä on fyysistä vetovoimaa. Ja hän on aidosti kiinnostunut minusta. Sitä nyt tarvitsen. Eli jotain kivaa mitä odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti