Getting lighter

Olen aina ollut ylpeä siitä, että olen paikalla sovittuun aikaan. En pidä hidastelusta. En pidä myöhästelystä. Joten välttelen itse tekemästä niin. Viimeksi (vai toissakerralla?) mennessäni Javierin luokse myöhästyin oman hajamielisyyteni vuoksi. Tällä kertaa ilmoitin ennakkoon tarkan ajan, jolloin bussi on hänen kotitalollaan. Samalla ilmoitin olemukseni olevan kasuaali. Jottei hän säikähtäisi (kävin kyllä suihkussa, mutten jaksanut laittaa hiuksia tai meikata arkimeikkiä enempää, kyllähän me jo tunnemme). Tiesin, että hän tulisi vastaan. Ja kun itse saavun ajoissa pysäkille odottamaan tuota bussia, saan todeta kulkupelin olevan myöhässä kymmenen minuuttia. Taas joudun ilmoittamaan, että sorii olen myöhässä. Javier kysyy heti "Mitä tapahtui!". Arvaan hänen olevan ärsyyntynyt. Hän varmaan ajattelee "Naiset" ja pyörittää silmiään. Se ärsyttää minua suunnattomasti, sillä en ole ikinä myöhässä! Nielen ylpeyteni ja joudun hyväksymään sen tosiasian, että Javierin silmissä olen se hupakko, joka on aina myöhässä. 

No, hän on joka tapauksessa minua vastassa. Alan heti selitellä myöhästymistäni. Tunnen itseni typeräksi. "Kiitos halauksesta", hän toteaa. Tukin viimein suuni ja annan hänelle halauksen. Kävelemme lyhyen matkan hänen luokseen iloisesti rupatellen. Olen iloinen että lähdin. Tunnen oloni mukavaksi hänen luonaan. Koen, että hän on tosi iloinen että saavuin.  Kaivan esille neljä leffavaihtoehtoa. Hän ei halua valita, vaikka sanon, että minä haluan nähdä niistä jokaisen. Javier laittaa elokuvat selkänsä taakse ja pyytää valitsemaan numeron yhden ja neljän välillä. "Kolme". Jes, valinnaksi osui korealainen suosikkiohjaajani kaunis mutta brutaali The Isle. Javier kaatoi meille lasilliset tuomaani keskivertoa kierrekorkillista (Javier nyrpisti nenäänsä korkille, jolloin totesin, että olen hieman alentanut standardejani viimeaikoina) punaviiniä ja nautimme elokuvasta. Se oli loistava! Dialogia oli niin vähän, ettei haitannut vaikka elokuvassa puhuttiin koreaa ja tekstitys oli suomen kieltä. Välillä vitsailimme ja käänsimme puhetta englanniksi. Javier kommentoi "You made my day" toisen henkilön äänellä, mutta katsoi minuun ja odotti reaktiota. Hymyilen, mutta keskityn elokuvaan.

Pääsemme nukkumaan suurin piirtein ihmisten aikaan. Vilkaisen puhelintani pikaisesti. Viestejä saapunut sekä Manuelilta, että Ryanilta (pitkästä aikaa!). En avaa niitä. Tarvitsen unta. Heräilen yöllä kun Javier heräilee. Hän on kertonut univaikeuksistaan, enkä ole kauhean närkästynyt, että hän tänä yönä tartuttaa ne minuun. Saan kuitenkin halauksia ja silityksiä, joihin olen kai addiktoitunut. Ehdin levätä huomenna! Juuri ennen herätyskelloa näen pienen unenpätkän, jossa olemme sumuisessa elokuvamaailmassa Javierin kanssa. Meillä on hauskaa yhdessä kävellen aurinkoisella hiekkapolulla, kunnes yhtäkkiä hän toteaa, että muista sitten, että me vain pidetään hauskaa, väliltämme puuttuu jotain spesiaalia, eikä hän halua minusta mitään enempää (Manuelin sanat!!). Unessa tunnelmani romahtaa, tulen surulliseksi ja lähden kävelemään kauniiseen maisemaan. Javier seuraa minua etäältä, mutten halua, että hän saavuttaa minut, koska hän on loukannut minua niin pahasti. Herätyskello yllättää, mutta en nukahda enää. Javier toivottaa iloisena huomenta, nousee ylös ja pukee päälleen. Käsken hänet takaisin nukkumaan, mutta hän haluaa saattaa minut pysäkille. Unohdan heti hänen typeryytensä unessani. Javier saattaa minut pysäkille, bussi saapuu. Halaan häntä ja kiitän leffaillasta. Nousen bussiin ja Javier huutaa humoristiseen tapaansa perääni "Kiitti vitusti!". Nauramme.

Bussissa tarkistan saamani viestit. Manuel on lähettänyt minulle huumorivideon. "Katso  tämä tylsällä hetkellä!". Vastaan hänelle heti jotain hauskaa huomenet toivottaen. Vaihdamme pari viestiä aamutuimaan. Ryan on lähettänyt minulle kauan sitten mainitsemastaan työjutusta kuvan. Vastaan hänellekin heti ja kommentoin kuvaa iloisesti. Tiedän, että häntä harmittaa etten ole ottanut yhteyttä, mutta en edelleenkään halua herättää hänessä toiveita suhteeni. Nappaan työmatkalle kulkiessani pika-aamuherkun ja kahvin mukaani, kun kerrankin kuljen hyvän kioskin ohi. Ja päivä alkaa mukavasti! Työpäivän aikana yritämme tauoilla sopia sinkkuystävättäreni kanssa sopivaa risteilyä. Yllättävän haastavaa pikkujouluaikaan! Vaihdamme Javierin kanssa pari huoletonta viestiä iltapäivän aikana. Mutta minua alkaa jo huomiset suuret juhlat kuumottaa! Alkuviikon harmaus on kaikonnut, vaikka ulkona se vielä onkin. Työpäivän jälkeen poikkean alkoon ja haen tönikän viiniä viikonloppua varten. Lisäksi minulla on mietoja juomia ainakin toistakymmentä. Juhlapaikalla tarjontaa löytyy myös. Eli jos ei muuta, niin ainakin saan hetkeksi unohdettua nämä treffihuolet. Manuel joskus sanoi, että monet juovat unohtaakseen, mutta hän juo muistaakseen. Ehkä siksi hän ei juurikaan käy juhlimassa.