Torstai ei ole toivoa täynnä

Myöhään illalla hän vastaa. "Ai sä suunnittelet jo viikonloppua, mulla tosiaan riippuu noista työjutuista, joista sulle kerroinkin". Blahh. Tunnelman lopullinen lässähdys. Voiko taas olla tylsempää vastausta. Eli kaikki jää auki. Ei tyrmäystä, muttei mitään selkeää toivetta jatkoon. Ei tunnetta. Hän ei selvästi olekaan yhtä innoissaan kuin minä. Ilmeisesti kiireinen ihan muissa jutuissa. Joo työkiireitä. Taas (Niko, Carlos...). Olen muuttunut pessimistiksi. Hän olisi voinut ehdottaa tapaamista vaikka arki-illalle tai sopinut edes pikaisen treffin viikonlopulle. Aikaa kyllä löytyy jos vain haluaa. Tunti, pari. Jotta tietäisin, että meillä on jotain. Aikeita. Mutta hänellä ei ole kiirettä tavata minua. Olen hämmentynyt, sillä kun vietimme aikaa yhdessä, hän jo alustavasti kutsui minut muutaman viikon kuluttua oleviin juhliin, sekä halusi tulla luokseni. Puhuuko vain lämpimikseen? Tulkitsin signaalit väärin. Uskoin. Ja ne edeltäneet viestit, joissa hän kertoi haluavansa todella tutustua kunnolla. Tuntee jotain välillämme. Missä mättää? Vai onko ihan normaalia, että vaikka olisi tykästynyt toiseen, niin riittää, että tapaa sitten joskus. Ei tarvitse viestitellä tai nähdä tai pitää yhteyttä. Vastasin hänelle, että tykkään suunnitella tekemisiäni ajoissa. Hän vastaa, että parasta on olla suunnittelematta, kokeile sitä! Nauruhymiö. Vastaan, että saa nähdä sitten, katsotaan miten käy. Eli olen taas tilanteessa, jossa pallo on selvästi toisella. Hän saa kertoa, kun haluaa tavata. En varmastikaan viesti enää ensin hänelle tällä erää. Eikö tästäkään tule mitään, vai kiirehdinkö vain liikaa? Ryhdynkö odottelemaan maltillisesti että tapaamme joskus taas. Mitä teen odotellessa? Tapailenko muita?

Jokin asia päivän mittaan muistuttaa Carlosin onnekkaasta tilanteesta uudessa suhteessa. Ärsyttää. Juttuseuran puutteessa viestin Javierille jotain eräästä musiikkivideosta. Emme ole jutelleet edellistapaamisemme jälkeen. Haluan, että joku juttelee minulle mukavia. Hän vastaa iloisena ja purkaan hänelle tylsää oloani. "Tule kylään tässä joku ilta jos siltä tuntuu". Hätävaralaastari. Buddy-o. Kamu. Torstain työaamun aikana myös Manuel ottaa yhteyttä vitsikuvan muodossa. Kiva, että pidämme luonnollisesti yhteyttä. Vaihdamme kuulumisia aamupäivän aikana. Niin kuin kaverit konsanaan. Olisin niin kovasti halunnut saada sovittua tapaamisen Dimin kanssa, että koko viikonlopun ajattelu ärsyttää tällä hetkellä. Voisin tavata Javierin. Voisin tavata Manuelin. Mutta ne ovat sellaisia tyhjiä tapaamisia. Ne ei johda mihinkään. Ennen aina tunsin, kuinka viikonloppu on loistava mahdollisuus löytää jotain.  Edistyä asioissa. Mutta jos uhraan sen Javierille ja Manuelille (taas!), niin se on automaattisesti parhaimmillaan vain mukavaa ajankulua. Toinen vaihtoehto on suunnittelematta lähteä liikkeelle yksin ja katsoa yllättääkö Dim. Tai elämä. Ystäviä tuskin on tänä viikonloppuna liikenteessä. Voisin mennä elokuviin. Tai yksille jonkun uuden tai vanhan tuttavuuden kanssa ja katsoa mitä sitten tapahtuu. Mietin myös, että kysyisin Ryanilta kuulumisia, mutta en viitsi, etten herätä hänessä mitään toiveita. Nyt pitää elää vielä tämä arki-ilta lannistumatta. Päällimmäinen fiilis on turhautuminen ja ärsytys. Malttamattomuus. Kyllästyminen.

Sään muuttuessa kylmäksi on huomattavasti suurempi kynnys vain ottaa ja lähteä ulos. Kesällä tein sitä jatkuvasti. Työpäivienkin jälkeen. Minusta tuntui että kävin kotona vain kääntymässä pakon edessä. Hain puistoon eväitä ja menin nauttimaan auringosta. Terassille selaamaan päivän lehtiä ja sopimaan uusia tapaamisia. Jo pelkästään ulkona olemisella oli itseisarvo. Nyt sitä ei voi enää tehdä. Ei ole sama asia mennä yksin istumaan hämyisään pubiin. Ei sama asia, mutta tietenkään ei mahdottomuuskaan.

BLING. Iltapäivällä Manuel viestii, että hänen iltatreeninsä ovat peruuntuneet. "Tuutko kylään, katsotaan sarjaa yhdessä?". Hän lupaa laittaa ruokaa. Hän valmistaisi sen juuri sopivasti niin, että se on lämmin kun saavun. "Pari hyvää olutta odottaa myös". Oikeastaan, juuri tällä hetkellä Manu ei kuulosta hullummalta ajantapolta tälle torstaille. Dim latisti tunnelmani ja suuret odotukseni ainakin hetkeksi, joten en keksi yhtäkään pätevää syytä olla tapaamatta lämminveristä ratsuhevostani (aina oppii uutta: fwb). Ja sitä paitsi, jos tapaamme nyt arki-iltana, emme varmastikaan tapaa viikonloppuna, joten minun täytyy ryhdistäytyä ja keksiä jotain muuta. Jotain potentiaalisesti tuottoisaa! Haen jälkkäriviemisen lähikaupasta mukaan ja  lohtujaxuhalille!