Ryan, elokuu

Seuraavana tapasin Ryanin. Hän oli tullut matchikseni tinderissä jo aivan alkukesällä, mutta juttumme oli jäänyt kesken koko kesäksi. Tylsänä päivänä selailin matchilistaani ja aloitin keskusteluja vanhojen tuttujeni tai uusien matchien kanssa. Manuel oli luultavasti taas muistuttanut minua siitä, kuin olemme vain kavereita, joten itsesäälin keskellä hain huomioita muilta. Yksi niistä oli Ryan, jolla oli hyvin miellyttävän näköinen profiilikuva, sekä älykäs esittelyteksti. Korkeasti koulutettu, hauska, kivannäköinen. Miksen ollut aiemmin bongannut häntä! Ryan vastasi heti keskustelunaloitukseeni. Tulimme juttuun. Hän on asunut Suomessa jo vuosia ja työskentelee täällä erittäin hyvässä työssä. Sovimme tapaamisen Kamppiin (aina Kamppiin!) viikonloppuiltana. Minulla oli aika korkeat odotukset. Mutta Ryan ei ollut korkea. Tavatessamme latistuin heti hieman, koska hän osoittautui hieman minua lyhyemmäksi ja hyvin pienikokoiseksi. En ymmärrä miksi ulkoinen olemus vaikutti minuun heti. Lopahti. Isot odotukset alittuivat. Silti olin valmis tutustumaan. Hän oli hyvin hauska ja kohtelias. Joimme useat drinkit, hänen tarjoamanaan, vaikka tarjouduin tilaamaan seuraavat. Jaoimme saman elokuvamaun ja huumorintajun. Meillä oli hyvin hauskaa, vaikken kokenut mitään fyysistä viehätystä. Vaihdoimme ravintolaa kesken illan ja pelasimme pari erää baaribiljardia. Hän ohimennen kosketti minua. Olin hieman huppelissa. Kokonaisuudessan ilta oli hyvä.

Hyvin alussa sinkku-uraani olin päättänyt, ettei ulkonäkö ole mikään kriteeri. Ei pituus. Ei hiustenväri. Sitten huomasin, etten vain viehäty tietynlaisista ihmisistä. Ei kipinää. Sain kokea erittäin hyvännäköisiä seuralaisia. Tulin ahneeksi. Totesin, että haluan ja ansaitsen hyvätasoista seuraa. Minun ei tarvitse tyytyä. Niinpä odotukseni ovat kasvaneet yhä suuremmiksi, ja sitä kautta myös pettymykset. Olen tavannut miehiä, joista en ole aluksi ollut lainkaan viehättynyt, mutta myöhemmin pitänyt heitä erittäin haluttavina. Miksi? En tiedä, mutta koska tämä kokemus on jo ollut toistuva, minun on annettava mahdollisuus, ainakin toinen mahdollisuus ellei sen antamatta jättämiselle ole erityisen painavaa syytä. En haluaisi olla pinnallinen. Haluaisin, että voin himoita jota kuta ulkoisista puitteista huolimatta, mutta ei se vain onnistu nappia painamalla. En halua jännämiehiä, mutta miksi nämä keihin olen eniten tuntenut vetoa, ovat kaikki olleet niitä, jotka eivät syystä tai toisesta halua suhdetta kanssani (tai kenenkään kanssa?). Voisin tehdä järkiratkaisun ja vain alkaa tapailla miestä, jolla on perusasiat kunnossa ja joka välittää minusta ja katsoa tulisiko intohimo ja rakkaus peliin ajan kuluessa. Mutta olisiko se oikein? Ajatus ei innosta sitten yhtään. Etenkään, kun aina seuraava ja aina seuraava on valmiina. Tai Manuel.