So. Monday. We meet again.

Tuntui kotoisalta herätä tutuista lakanoista Manun vierestä. Olimme menneet ajoissa nukkumaan tuttuun tapaan mukavan yhteisen illanvieton jälkeen. Heti saapuessani sauna oli jo kuumana. Vein mukanani hyvät kylmät saunaoluet lasipulloissa. Heitin kaikki vaatteet pois ja menimme yhdessä suihkuun ja saunaan. Oli niin kuuma, että muutuin hetkessä kirkkaan punaiseksi. Se on ärsyttävä piirre. Inhoan punastelua. Se on rumaa. Saunassa, joskus urheillessa, joskus muuten vain. Mutta olemme kavereita ja koitan olla häpeilemättä sitä. Lauteilla keskustelemme viikonlopun tapahtumista. Siirryimme alalauteelle ja päivittelemme ettei viimeksi ollut näin kuuma. Manuel kuuntelee ja kommentoi kiinnostuneena kertomuksiani viikonlopusta. Jostain syystä puheenaihe eksyy pitkästä aikaa hänen eroonsa ja hetken aikaa hän näyttää masentuneelta. Tältä hän näytti joskus aikaisemmin useinkin. Lasittunut katse kaukaisuuteen. Mutta lukuisilla viime tapaamisillamme en ole nähnyt siitä merkkiäkään. Halaan häntä ja sanon, että kyllä hän pääsee siitä yli. Ihan pian. Totean, että ihan kohta, heti kun vuosi on kulunut niin se on kuin taikatemppu ja hetkessä koko mennyt suhde vain tunnoton muisto. Simsalabim. Hän nauraa lohdutuksilleni. Hetken kuluttua hän on taas iloinen oma itsensä. Uskon, että olen auttanut häntä tässä prosessissa. Vaikkei hän sitä myöntäisi. 

Saunan jälkeen emme pue enää ollenkaan päälle vaan loikoilemme nudisteina sohvalla katsomassa sarjaa. Laitoin puhelimeni äänettömälle, sillä Javier halusi innokkaana jatkaa keskustelua senkin jälkeen, kun toivotin hänelle hyvää yötä. Hän haluaisi tavata. Taas. Onpa hänkin aktivoitunut yhtäkkiä. Jakson loputtua hyvissä ajoin siirrymme hammaspesun jälkeen sänkyyn, jossa testaamme Manun uutta herätysvalojärjestelmää ja keskustelemme siitä, kuinka on moraalisesti ihan ookoo pelastaa ennemmin yksi tuttu ihminen, kuin kymmenen tuntematonta. Puhumme elokuvasta, jossa päähenkilölle tarjottiin tilaisuutta saada miljoona euroa, mikäli hän painaisi nappia, jolloin joku täysin tuntematon henkilö jossain menehtyisi. Emme kumpikaan Manun kanssa painaisi nappia. Yöllä hän puhuu unissaan. En enää muista mitä. Pidämme toisiamme vuorotellen lusikassa. Joskus sekin oli hänelle ongelma. Huonon omantunnon aiheuttaja. Enää ei ole merkkiäkään siitä. Ei ole ollut pitkään aikaan. Jotenkin hän on onnistunut oikeuttamaan (kaveruus)suhteemme itselleen. Omatkin fiilikseni ovat kaverilliset upeasta läheisyydestämme huolimatta. Näen hänet nykyään jotenkin eri tavalla. Henkilönä joka todella tarvitsee ystävää.

Mietin työpäivän lomassa aikataulujani. Miksi ne tuntuvat niin sekavilta, vaikkei niissä ole mitään oikeaa sisältöä? Milloin oikein ehtisin nähdä Dimin? Näemmekö enää ikinä? En viesti hänelle tänään. Olen tänään närkästynyt hänen innottomuudestaan. Javier haluaa viettää leffaillan pian. Ehkä Manuelkin haluaa tavata ennen seuraavan viikonlopun kiireitä. Lisäksi ainakin parille illalle olisi omaakin ohjelmaa. Työmatka vie heti pari päivää taas ensi viikolta.. Apua. Olen ihan poikki työpäivän jälkeen ja otan pienet vartin torkut. Kunnon maanantaimelankolia ei ole iskenyt, mutta tuttu tyhjyyden tunne on taas täällä. Viikonloppu oli hedelmätön. Sinkkustatukseni ei ole hievahtanut. En edes muistanut koko tinderiä ja se oli offlinessa koko viikonlopun. En ole jutellut siellä kenenkään uuden kanssa pitkään aikaan. Tasan viikko sitten olin innoissani ja superihastunut Dimin kanssa vietetyn päivän jälkeen. Nyt taika on tyystin poissa. Ärsyttää.