Uusi arkiviikko koittaa. Minun tekisi mieli laittaa viesti Dimille. Se on kummallista, miten erilailla käyttäytyy eri ihmisten kanssa. Dim on lapsellinen ja suorasukainen, jopa röyhkeä. Ja minun tekee mieli viestiä hänelle ja saada hänet iloiseksi taas. En ikinä tekisi niin jollekulle toiselle, joka tekisi minulle, kuten hän on tehnyt. Olen poistanut yhteystietoja vähemmästäkin. Myös viestityyli on aivan toisenlainen eri ihmisten kanssa. Onko se teeskentelyä? Mukautua toisen tapaan viestiä? Vai vain luonnollista? En tiedä, mutta haluaisin toimia siten, mikä tuntuu oikealta. En haluaisi leikkiä mitään mykkäkoulua turhaan. Jos tekee mieli laittaa viesti niin laita! Paitsi jos kyseessä on riitatilanne, jankkaus tai epätoivo. Manuelille viestittämistä haluan rajoittaa siksi, koska hän on kylmäkiskoisempi tunteissaan (ei viesteissään): en halua herättää itsessäni turhaa toivoa tai vaikuttaa liian naivistisen ihastuneelta hänen silmissään. En kyllä uskaltanut Carloksellekaan viestiä, vaikka joskus olisi todella tehnyt mieli. Nyt on myöhäistä. Ihan turha pelko estää mahdollisesti asioita tapahtumasta. Kasvojen menetys? Torjutuksi tulemisen pelko? Kysyn suositun keskustelupalstan käyttäjiltä mielipidettä siihen, kannattaako tällaisessa tilanteessa lähettää viesti vai odottaa. Toimin tuloksen mukaisesti. Eli en lähetä viestiä. Ärsyttää. Lähden lenkille kuuntelemaan ylex:n jatkoja. Juoksen vakiolenkkini ja olen ihan tyytyväinen aikaani. Venyttelen jottei pohkeita ala särkeä. BLING. Dim! Jes, jälleen kerran enemmistö oli kuin olikin oikeassa. Hän ehti viestiä ensin. "Mitä kuuluu?". Kerron että harmittaa ettemme tavanneet viikonloppuna. Hän kertoo myös olevansa pettynyt, koska emme tavanneet. Sanon, ettei kukaan voi odottaa treffien alkavan keskellä yötä. Mutta ehdotan ettemme puhu siitä aiheesta enää. "Ok". Uskon, että tapaamme vielä. Javier aloittaa keskustelun ja selvästi odottaa että tapaisimme. Hän on leppoisa ja hauska ja hillitsee puheenaiheitaan taitavasti. Katselen vihreitä pallukoita facebookin reunassa. Manuel, Nino, Ricky, joku johon tutustuin klubilla yksi ilta. Laastereita. Kuka kenenkin. En tiedä. Yksi ulkomailla asuva tinderi juttelee niitä näitä. Välillämme on parituhatta kilometriä. Se tuntuu mukavalta. Kerron vapautuneesti päivän tapahtumista. Turvallista. Jotkut vain kaipaavat juttuseuraa. Joskus se olen minä.
Vaihtelemme seuraavana päivänä Dimin kanssa viestejä. Lämpimämpiä. Suunnittelemme seuraavaa tapaamista. Olen helpottunut, ettei koko juttu mennyt pieleen viikonlopun ohareiden vuoksi. Olen myös helpottunut, ettei Sinasta ole kuulunut mitään, vaikka viikonloppuna alustavasti lupasin harkita hänen tapaamiskutsuaan alkuviikolle. Se vaan ei tunnu oikealta. Ei välttämättä Dimkään, saati Manu tai kukaan muukaan. Mutta kannattaako näitä ei-oikeita tämän enempää koota? Ehkä kannattaisi ensin selvittää onko kenelläkään näistä mitään potentiaalia. Onko minulla?! Olemme vaihdelleet tiiviisti kuulumisia Javierin kanssa, joten lupauduin menemään hänen luokseen leffailtaan seuraavana iltana. Hän on ollut tosi maltillinen ja kiva jutuissaan, joten ajatus elokuvaillasta tutussa seurassa tuntuu kivalta. Javier on hankkinut uutta elektroniikkaa, jota tahtoo esitellä. Meinasin viestiä kuulumisia Manuelille, mutta peräännyin. Olen keskittynyt enemmän ajattelemaan muita. En oikein vieläkään käsitä häntä, joten ehkä viimeinkin sydämenikin on tajunnut ettei häneen kannata tuhlata liikaa tunteita. Ajattelen häntä sitten, kun taas tapaamme. En nyt. Ja jos viestittelisimme nyt ryhtyisin ajattelemaan häntä lisää. Ja hänen ajattelunsa johtaa muun muassa huonoon omaantuntoon, kun tapaan muita. Ja siinä ei ole mitään järkeä ottaen huomioon hänen tyrmäyksensä minua kohtaan. Oikeastaan minulla on hieman huono omatunto jo nyt. Huomaan ajattelevani, että hän oikeasti välittää minusta, koska ei tapaile muita. Mutta sehän ei pidä paikkaansa. Todella valheellisia tuntemuksia. Karistan hänet mielestäni. Muistutan, että hän itse sanoi, että jotain väliltämme puuttuu. Hän ei välitä minusta. Eli toiveet tälle viikolle: mukava leffailta Javierin kanssa. Dimin tapaaminen viimeistään viikonloppuna. Hauskapitoilta sinkkuystävättären kanssa viikonloppuna. Ehkä Manuel johonkin siihen väliin, ihan frendinä. Hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti