keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Tauno, syyskuu


High expectations. Lauantaitreffit ovat viikon parhaat treffit parhaalla paikalla. Jos lauantaitreffit ovat huonot, menee sen potentiaali hukkaan ja sunnuntaina on jo viikonlopun taika kadonnut. Lauantaitreffit voivat parhaimmillaan jatkua sunnuntaibrunssiin (Carlos)! Jos perjantaitreffit menevät pieleen on vielä lauantai edessä ja viikonlopun huumaa ilmassa. Lauantain jälkeen sitä mahdollisuutta ei välttämättä enää ole. Sunnuntaitreffit toimivat Manuelin kanssa, mutta vain siksi, koska ne olivat ensitreffit ja koska se oli Manuel. Ja oikeastaan eihän ne edes ollut kovin erityiset treffit. Aika kultaa muistot. Tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Vaikka siitä on muutama kuukausi.

Vaikka aiemmasta univajeesta johtuen onnistuin nauttimaan pienet päiväunet päänsärky ei kadonnut. Otin toisen särkylääkkeen. Avasin energiajuoman. Laitoin musiikin soimaan luodakseni lauantaifiilistä. Olin odottanut näitä treffejä paljon! Olimme viestitelleet tinderi-Taunon kanssa jo pari viikkoa. Hän oli ihan hyvässä työssä ja vaikutti alusta alkaen hyvin jalat maassa -tyypiltä. Hyvää vaihtelua. Normaali ihminen. Tavallinen. Tavallinen suomalainen mies. Kuvan perusteella hän oli mukavan näköinen. Lenkkiystävätär arvioi, että kuva oli todellisuutta parempi valaistuksen ja ilmeen vuoksi.

Olin aiemminkin käynyt treffeillä miehen luona. Uskon, että sen vain tietää voiko jonkun luokse mennä, perääntyä voi milloin vain, ja lisäksi varotoimena lähetän aina osoitteen tiedoksi ystävättärelleni: "Jos musta ei huomenna kuulu mitään, niin...". Satoi kaatamalla ja perille päästyäni kenkäni ja sukkani olivat läpimärät. Matkalla pysähdyin viinilasilliselle rohkaisuksi. Traditio. Tauno tuli alaovelle minua vastaan. Hmm okei, hymyilevä, mutta äärimmäisen tavallinen. Ystävättäreni oli ollut melko oikeassa. Taas kerran minulla oli ollut liian suuret odotukset. En antanut sen häiritä! Kaivoin tuliaissuklaalevyni esiin ja korkkasin mukanani tuoman viinipullon. Ajattelin, että ellei tästä synny romanssia, niin ainakin voidaan viettää hauska ilta (humalainen).

Keskustelu luisti hyvin, kuten se yleensä tekee ensimmäisen lasillisen jälkeen. Nauroimme paljon, kuuntelimme vuorotellen kummankin mielimusiikkia, jotka poikkesivat toisistaan kuin yö ja päivä. Hän esitteli hienoksi laittamaansa asuntoaan, katselin kiinnostuneena ja kyselin lisää yksityiskohtia. Kohteliaana. Lähes koko pullon tyhjennyttyä sain puheenaiheeseen liittyen idean esitellä Taunolle vitsikkäät alushousuni. Loppuillan hän kehui takapuoltani minun räkättäessä sohvalla musiikin yhä huonontuessa. Alushousut pidin visusti jalassa! Havahduin kevyestä unesta hereille kello kahdelta, kun Tauno totesi, että onkin varmaan hyvä alkaa jo nukkumaan. Viinin tuoma huuma oli haihtunut ja ilmoitin lähteväni jatkamaan unia omaan sänkyyn! Kiitin hauskasta illasta. Like a friend. Matkalla kotiin satoi aivan yhtä rankasti kuin matkalla Taunolle. Hain lohdukseni pizzan, josta söin yli puolet ennen nukkumaanmenoani. Olin melko tyytyväinen illan kulkuun, olihan meillä ollut hulvattoman hauskaa. Tauno viesti haluavansa tavata uudestaan, enkä aikonut heti sulkea sitä vaihtoehtoa pois, vaikkei romanssia ollutkaan ollut ilmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti