Manuel, syyskuu

Arkiviikko puolivälissä. Päivän aikana vastailin uusien tindereiden viesteihin niitä näitä. Kevyt ja leppoisa olo, vaikka viikonlopun suunnitelmat vielä aivan avoinna. Jotenkin sellainen varmuus siitä, että jotain  kyllä keksii, on kehittynyt viime viikkojen aikana. BLING! Dim! Hän on palannut Suomeen ja muisti minut ("Kai sä olet odottanut mua koko kesän!"). Hah, häneen on ehkä törmättävä jossain vaiheessa...!  Työpäivän jälkeen kirjoittelin lukuani Nikosta, ja lähdin klo 19 lenkille kuuntelemaan samalla lempiradio-ohjelmaani Ylex:n jatkoja. Olin juuri palannut kotiin lenkiltä tuntia myöhemmin, kun BLING. Manuel! Aina silloin kun viimeiseksi sitä odottaisi! Joskus myös, kun sitä oikein odottaa ja toivoo. "Olen jo kotona treeneistä, haluatko tulla katsomaan yhden jakson tv-sarjasta?". Ihan ystävänä. Ihan kaverina. Ei enää benefitsejä. Emme olleet tavanneet lähes kahteen viikkoon, mutta viestitelleet aina välillä kuulumisia. Heti kun Manuelin nimi paukahti näytölle  tiesin, että lähden. Edellisellä viikolla olin kieltäytynyt kutsusta, sillä koin sen olevan liian aikaista ja olin loukkaantunut Manuelin nopeasta mielenmuutoksesta. Olin jopa vähän itkenyt sitä. Nyt ihan oikeasti ajattelin, että okei, kokeillaan oikeasti olla vain kavereita. Nauretaan, syödään, jutellaan syvällisiä, katsotaan ohjelmia. Meistä voisi tulla kaverit. Vastasin, että ehdin tulla, koska enää minun ei tarvitse enää murehtia siitä miltä näytän. Hän ilmoitti keittävänsä teetä. Hymynaama.

Silti laittauduin hieman ennen lähtöni. Ihan vain periaatteesta. Olin iloisella mielellä. Ilman odotuksia. Aioin oikeasti pyrkiä ystävyyteen ja karistaa mahdolliset tunteet mahdollisimman tehokkaasti. Ajattelin tarkoituksellisesti muun muassa sitä, etten kuitenkaan sietäisi Manuelin suorasukaisia käytöstapoja pitkään ("sori oon syönyt jotain huonoa, ei voi pidätellä"). Tai hänen ailahtelevia mielentilojaan, sitä että aamulla kun hän herää vierestäni hän näyttää masentuneelta. Sitä, että ...en keksi enempää.

Saapuessani Manuel oli valmistamassa meille teen lisäksi  popcornia illan jaksoa varten. Tuntui niin kotoisalta mennä hänen luokseen. Heitin reppuni lattialle ja takkini naulakkoon. Ihan niin kuin aina ennenkin. Paitsi, että tällä kertaa en asettanut Tinder-viestejä pois päältä. Me olemme kavereita mitä väliä? Halasimme, juttelimme rennosti kuulumisia ja vitsailimme. Käperryimme sohvalle vierekkäin popcornikulhon kanssa. Manuel laittoi kätensä olkapäälleni. Silitti. Ajattelin, että näin kaverit voivat tehdä. Reidelle. No me voidaan tehdä näin. Silitti poskea. Suuteli päälakea. Syviä huokauksia. "En vaan voi olla koskematta suhun". Salaa niin iloinen. Vaivihkaa silittelimme toisiamme koko jakson ajan. Suutelimme. Oli niin ikävä tätä! Kaikki palasi sekunnissa takaisin! Manuel totesi olevansa surkea ystävä. Hän sanoi taas ettei halua johtaa minua harhaan, muttei voi itselleen mitään. Kerroin, että olin loukkaantunut hänen aiemmasta käytöksestään, ja tiedän sen johtuvan aivan turhista syyllisyyden tunteista. Mutta että ymmärrän. Ymmärrän, ettet voi olla muuta kuin kaveri (koska olet vielä niin vaiheessa! Pian paranet ja tajuat että voit rakastaa minua!). Olen tyytyväinen näin (vielä hetken, jaksan odottaa!). Vietimme parhaan hetken ikinä, siinä sohvalla. Käytiin yhdessä suihkussa, niin kuin ennen aina saunan jälkeen. Laitoin Manuelia varten hankkimani yöpaidan päälleni. Naurettiin yhdessä paidan inside vitsi -tekstille. Pestiin hampaat ja mentiin nukkumaan toisiamme syleillen. Olin salaa hereillä ja kuuntelin hänen nukkumistaan. Kuorsaustaan. Hengitystä. Jotta voisin muistaa sen sitten kun nukun yksin (tänä yönä). Aamulla ennen herätyskelloni soittoa, Manuel kuiskasi, että tietää mistä se syyllisyyden tunne johtuu (minä tiedän myös!). Pyysin häntä jatkamaan. Manuel sanoi, että se johtuu siitä, että hänellä on huono omatunto, koska on minun kanssani. Hän kokee kuin pettäisi entistä naisystäväänsä minun kanssani. Koska tämä ei tunnu pelkältä ystävyydeltä. Sanoin, että tiedän ja ymmärrän. Se on normaalia. Se menee ohi. Ainoa ketä sä petät olet sinä itse.  Halattiin, suudeltiin (totesin hänet parhaaksi suutelijaksi jo ensitreffeillä). Kello soi, hiton kello. Manuel nousi tekemään minulla kahvin matkaan. Alasti. Hivelin selkää, halasin takaapäin.  Olisin halunnut sanoa, että tykkään susta niin paljon. Mutta lähdin coolisti.

Hymyilin töissä niin paljon. Teothan merkitsevät enemmän kuin sanat?! Eikö niin. Se tunne ja teot ja fiilis on ihan muuta kuin ne sanat, että ollaan vain ystäviä jookos. Niin kuin ananas ja kookos. Se on ihan muuta. Keksin tekosyitä lähettää illalla hänelle jokin viesti. Jotta hän rohkaistuisi kutsumaan minut kylään viikonloppuna. Menisin heti. Peruisin muut menot. Let me love you. Mä fiksaan sut hei. Vastaan jotain vasemmalla kädellä Taunon ja tinderien viesteihin. Huomasin ettei Ryanista kuulunut tänään mitään. Dim kyseli mitä aion viikonloppuna. Jotain varmasti. Korjaus: BLING. Ryan kysyy sittenkin mitä kuuluu. Just nyt niin hyvää.