Tuesday (feat. Danelle Sandoval) - Burak Yeter

Eilen koko illan sekaannuin siitä onko maanantai vai sunnuntai. Katselin vain laiskana Oscar-gaalaa (ja ihmettelin miksei mestariteos Lobster ollut enemmän huomioitu). Ei tehnyt edes mieli lasillista viiniä, vaikka edellisviikolta jäänyt vajaa valkkaripullo lojui yhä lattialla vieressäni. Ja lasikin oli vielä kirjahyllyssä paikoillaan. Ja on vieläkin. Yllättäen yhdeksän jälkeen illalla Javier aloittaa keskustelun! Hän kysyy miten päiväni sujui. Vastaan iloisena ja olen salaa tyytyväinen, että hän aloittaa keskustelun. Hän kertoo omasta päivästään ja sanoo olevansa menossa jo nukkumaan. Vaihdamme pari sanaa sunnuntaista. Hän kiittää kärsivällisyydestäni ja seurastani. Tuntuu vähän typerältä kiitellä yhteisestä ajanvietosta, joten totean hänelle vain, että pidän meidän sunnuntaipäivistä. Kiittämisestä tulee jotenkin sellainen kylmä olo. Että kiitti palveluista, katellaan! En tiedä. Kiitinhän itsekin Dimiä seurasta silloin viimeksi kun tapasimme ja hänkin sanoi, ettei saa kiitellä! Nyt ymmärrän. Saan myös yhtäkkiä ennen iltakymppiä viestin Ninolta! Hän on taas työmatkalla ja viihdyttää minua jutuillansa jostain kaukaa. Kiva, ettei hän kadonnut taas! Ja mielestäni se, että hän ilmoittaa olevansa jossain kaukana tietyn määräajan kielii siitä, että hän haluaa minun tietävän ettei hän nyt ole kuvioissa muutamaan päivään. Etten ihmettelisi sitä. Hyvä. Ihan hyvä ilta. Jopa Manuel toivotti hyviä öitä illalla. Menen jo vähän tavallista aikaisemmin nukkumaan, eikä ole minkäänlaista ongelmaa saada unen päästä kiinni. Taaskaan.

Tiistaiaamu on huomattavasti kivuttomampi kuin maanantai. Olo on pirteä ja reipas. Töihinkin jaksaa keskittyä aivan eri otteella. Ainoa mikä vähän pilaa hyvää flowta on se, että kun perinteiseen tiistaiseen tapaani menen kivaan lähikahvilaan lounaalle, niin vakkaripaikkani ovat kaikki varattuja ja ainoa vapaa paikka löytyy kahden sellaisen pöydän välistä, joissa on kiljuvia vauvoja. Ärsyttävää. Tämä on kaikkein vilkkain aika lounaspaikoissa, joten hetken aikaa ihmettelen miksi äitiyslomalaistenkin pitää tunkeutua vaunuinensa ja pilttipurkkeinensa kahvioon juuri tähän aikaan. Noh, oikeasti se on minulle ihan yksi lysti. Jos vain saisin rauhallisemman paikan nauttia omasta lounaastani. Tällä kertaa tyydyn vain laittamaan radion astetta kovemmalle volyymille ja keskittymään omiin asioihini. Kuten siihen, että ystävätär ehdottaa lenkkiä pitkästä aikaa alkuillalle. Jes, sopii! Eilisiltana söin tomaattiporkkana -keittoa ja aivan liian monta palaa patonkia. Ja tänään nautin lounaaksi ceasar-salaattia. Lenkki on tarpeen. Istun lounaskahvilassa ja yhtäkkiä katseeni osuu kauempana istuvaan miesseurueeseen. Hah, siellähän on se Late, johon törmäsin alkutalvesta, ja joka sekoili yökerhossa totaalisesti sovittuamme tapaavamme deiteillä lähipäivinä. Kirjoitin siitä kyllä silloin. Hän otti minuun vielä myöhemmin yhteyttä ja ehdotti uusia treffejä ja pyysi anteeksi humalakäytöstään. Sanoin silloin harkitsevani asiaa. Taisin joku viikonloppu kysellä onko hän liikenteessä, muttemme ole olleet sen jälkeen missään tekemisissä. Ihan söpö! Mutta hei, noitahan riittää. Kai. Onhan hän toki teoriassa parhaimmistoa: pitkä, komea, tyylikäs, korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä. Mutta kääntöpuolena playeri, jännämies, ehkä epäluotettava. Emme moikkaa, koska emme ole suorassa katsekontaktissa. Hyvä.

Töiden jälkeen kävelen kotiin ja huomaan, että selkää särkee. Etenkin kävellessä. Vatsa on ollut vähän huonona pari päivää, ja olen edellisen viikon aikana kärsinyt oudoista paikallisista ihottumista, jotka ovat olleet kipeitä. Lisäksi olen tosi altis virtsatieinfektioille, joista kärsin eriasteisesti vähän väliä. Mutta ihottumasta en ole ajatellut mitään sen kummempaa. Vatsavaivat olen laittanut huonon ruokavalion piikkiin, ja infektioihin olen jo tosi tottunut. Muutaman kerran aikaisemmin infektio on noussut munuaisiin asti. Kaiken lisäksi olen vielä resistanssi tietyille antibiooteille. Nyt pitkästä aikaa googletin munuaistulehduksen oireet ja olin tosi yllättynyt, että siellä mainitaan ihottumat ja vatsavaivat. Soitin terveysneuvontaan ja tiedustelin heidän mielipidettään tilanteestani. Päivystykseen, hus! Plääh. En millään jaksaisi. Mutta toisaalta, jos saan tulehduksen aisoihin heti näin alussa, niin se on myös nopeammin hoidettu pois. Yhden kerran olen tästä syystä viettänyt viikon sairaalassa ja siihen en aio enää ryhtyä. Siispä menen tsekkaamaan millaiset jonot kunnallisessa päivystyksessä oikein onkaan. Olen tosi perusterve muutoin ja olen asioinut lääkärillä varmaan koko elämäni aikana sormillani laskettavan määrän, joista valtaosa liittyy näihin munuaisiin. Mutta ei voi mitään. Kai se on käytävä.

Wild night, date night

Ensimmäistä kertaa ikinä torkahdin hetkeksi huoneeseeni aamulla. Siis työhuoneeseeni. Radio pauhaa korvakuulokkeissa, mutta silti onnistuin nukahtamaan niin, että hetken päästä säpsähdin hereille katsomaan kelloa. Vielä seitsemän minuuttia ennen kuin pitää lähteä liikenteeseen. Laitan silmät hetkeksi kiinni ja taas kahta minuuttia myöhemmin säpsähdän katsomaan kelloa. Olen jo ehtinyt nauttia todella herkullisen kamomillateen ja aamusmoothien, jotka nappasin mukaan matkalla töihin. Mutta tarvitsen ehdottomasti kahvia. Pian. En tiedä miksi olen näin väsynyt, vaikka lepäilin kunnolla sunnuntaina ja nukuinkin ihan hyvin. Ja vielä kainalossa. Omalla paikallani. Ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa, että juhlimme ahkerasti koko viikonlopun, ja taisimme edeltävänä torstaina nauttia pari pulloa viiniä ystävättären kanssa. Oli kyllä huisin hauska viikonloppu! Oikein onnistunut. Sellainen, Anything Can Happen -meininki parhaan ystävän kanssa. Ja silti sain taas sen mitä oikeasti lopulta halusinkin. Omasta ansiostani. Ainakin hetkeksi taas.

Lauantaina pakkasin mukaani muutaman siiderin ja energiajuoman, ja yllättävän pirteänä lähdin ystävättäreni luokse. Nappasin mukaan meikkipussini, koska halusin päästä nopeasti hyvään fiilikseen, enkä hidastella enempää kotona. Muuten kaikki hyvin paitsi todella Bad Hair Day. En halunnut pestä hiuksia uudelleen lauantaina vaan kastelin vähän latvoja, jotta saisin ne laitettua nätisti, mutta jostain syystä suunnitemani ei tällä kertaa onnistunut niin hyvin. Mutta ei se mitään. Ystävättärellä on täydellinen hiuspäivä. Kolmas ilta peräkkäin verottaa ehkä vähän sitä parasta fiilistä, mutta teemme parhaamme hyvillä biiseillä, meikkaamalla ja laittamalla kaveritinderin päälle. Saamme heti lukuisia porukoita matcheiksi ja aloitamme hauskat keskustelut muiden juhlimaan lähtevien seurueiden kanssa. Saamme useita ehdotuksia törmätä yössä, mikä on ihan mukavaa, vaikka löydämme kyllä seuraa ilman tinderiäkin. Olisimme ehkä kaivanneet aloitteluseuraa enemmän kuin klubiseuraa. Pelleilemme tinderissä jonkin aikaa juomiamme juoden, ja lähdemme kohti keskustaa sopimatta tapaamista kenenkään tietyn porukan kanssa. Menemme kivaa pubiin, joka on jo ihan täynnä juhlivia seurueita. Liitymme kolmen kundin seurueeseen, koska muualla ei ole tilaa. Tinderi soi ja seurueet siellä kyselevät suunnitelmiamme, ja kerromme minne aiomme jatkaa iltaa. Ensin ajattelen, että pojat joiden seuraan olemme liittyneet ovat hyvin nuoria, mutta jutustellessamme selviää, että olemmekin samaa ikäluokkaa. Ystävättäreni iskee heti silmänsä seurueen söpöimpään tapaukseen, eikä mene kauaakaan, kun he ovat löytäneet yhteisen sävelen. Nämä tyypit ovat hauskoja! He ehdottavat, että jatkamme illanviettoa yhdessä ja sehän sopii! Pojat tarjoavat avokätisesti juomia koko illan. Siirrymme pubista klubille, mutta siellä on hieman liian trancemainen meininki, joten vaihdamme nopeasti paikkaa seuraavaan suureen baariin, jossa on vilkas tanssilattia. Pojat tilaavat kaikille shotit ja drinksut ja otamme ryhmäselfieitä. Meillä on hauskaa! Illan aikana laitan jotain viestiä Javierillekin, joka on omissa juhlissaan. Ossi on taas humalassa jossain ja juttelemme illan mittaan. Jossain vaiheessa ystävättäreni on häippäissyt jatkoille pokaamansa miehen kanssa. Itse olen erkaantunut muusta porukasta ja löytänyt itselleni söpön seuralaisen, jonka kanssa tanssimme ja juttelemme. En kyllä yhtään muista mitä. Pilkun tullessa olemme lähteneet baarista. Kello on puoli neljä. Kävelemme toisiamme kaulaillen kadulla ja päätämme lähteä yhdessä jatkamaan yötä. Tyyppi on söpö, mutten enää kyllä pystyisi tunnistamaan häntä, vaikka hän kävelisi minua vastaan. Ja varmaan minua nuorempi. Vastaan tulee taksi, jonka viitomme pysähtymään. Nousemme kyytiin. Söpö mies kysyy, että missä asun, mennään teille! Sanon, ettei meille voi mennä, mennään teille! Kundi toteaa, että hän on juuri eronnut ja asuu vielä eksänsä kanssa, joten hänen luokseen ei voi mennä. Oho! Tässä vaiheessa havahdun ja sanon, että sitten matka loppuu nyt. Kundi pahoittelee tilannetta ja jää taksiin. Itse hyppään ulos. En halua mennä yksin kotiin! Mikään paikka ei ole enää auki! Mitä ihmettä teen.

Olen rohkea (ja humalassa) ja soitan Javierille. Hänhän on sanonut, että pitää soittaa ennemmin kuin viestiä, koska hän saattaa nukkua. Soitan. Ei vastausta. Ahdistuneena kuljen kohti kulkuneuvoja, jotka veisivät minut kotiin. Mutta sitten puhelin soi! Javier soittaa takaisin. Jes! Hän on palannut juuri juhlimasta kotiin. En muista mitä puhumme, mutta saamme sovittua, että menen hänen luokseen. Jee! Vaihdan suuntaa ja etsin bussin, joka vie Javierille, tai ainakin sinne päin. Paikalla on paljon porukkaa. Olen innoissani! Hyppään bussiin ja viereeni istuu komea parrakas mies. Juttelemme aktiivisesti odottaessamme bussin liikkelle lähtemistä. Olemme vähän samalla alalla. Hän on söpö ja hauska. Hän ehdottaa, että menisin hänen luokseen. Sillä tavoin kohteliaana ja vähän ujona. Totean, että nyt en kyllä voi tulla, mutta voisimme vaihtaa numeroita! Hän ilahtuu ja tallennamme toistemme numerot puhelimiimme. Eli! Jos en olisi saanut sovittua menoa Javierille, niin olisin päätynyt hänen luokseen. Aika varmasti olisin. Hassua. Javier lähettää viestin, että tuo samalla pizzaa. Mikään paikka ei ole auki. Hyppään Javierin lähistöllä bussista, mutta koska matkaa on vielä jonkin verran ja olen humalassa niin hyppään taas taksiin. Olen niin onnellinen, että pääsen hänen luokseen! Javier tulee avaamaan minulle oven pelkkään pyyhkeeseen kääriytyneenä. Halaamme. Hän on tosi iloisella tuulella. Onnellinen siitä, että tulin. En muista yksityiskohtia, mutta pian olemme sängyssä. Hän pussailee minua ahkerasti, mitä ei yleensä tee. Meno on kiihkeää. Javier toteaa, ettei tämä ole 'panemista' vaan Making...well what ever. Eli making Love! Javier on aika humalassa myös. Hän sanoo, että on todella onnellinen, että olen siellä (i'm happy that you are here). Ah, tämä on jo enemmän kuin moni asia pitkään aikaan. Lisäksi hän hokee pariin kertaan, että minun pitäisi ehdottomasti lopettaa pillerien syönti. Se voidaan laittaa humalan piikkiin! Mutta olen salaa iloinen, että hän ajattelee niin. Totuus tulee humalaisen suusta? Kello on jo seitsemän aamulla ja ehdotan, että alkaisimme jo nukkumaan. Ja silloin hän toteaa, että ei vaan meidän pitää sekstailla niin paljon kuin voimme, koska ei sitä tiedä milloin tapaamme seuraavan kerran. Näytän närkästyneeltä ja hän toteaa vain todenneensa niin siksi, että voisimme jatkaa. Siitä huolimatta otamme tutun haliasennon ja nukahdamme onnellisina hyvään uneen. Javier kuorsaa vähän.

Tunne siitä, että olen oikeassa paikassa on vahva. On niin ihana taas herätä hänen kainalostaan. Muistan hänen yölliset puheensa ja olen iloinen. Etenkin päässäni kaikuu se, kuinka hän sanoi olevansa onnellinen, että olen hänen luonaan. Hän myös hoki nimeäni koko yön ja pyysi minua sanomaan omaa nimeään. Sain varmuutta siitä, että olen jotain enemmän hänelle. Edelleen. Javier herää iloisena myös. Pyörimme sängyssä ja arvomme kuinkahan myöhäistä jo on. Halailemme pitkään. Ehdotan Javierille, että voisin mennä ulos Jackin kanssa. Javier ilostuu ja toteaa kokkaavansa meille aamiaista. Kyselee mitä haluan. Teetä kiitos! Ja mehua! Hyvä fiilis. Tulemme niin hyvin toimeen ja yhdessäolo on täysin luonnollista. Ja edes päätä ei särje! Shoteista huolimatta! Ihanat tuoksut ovat vastassa kun palaan lenkiltä Jackin kanssa. Vaihdan päälleni rennot olohousut, jotka olin pakannut laukkuuni edellisenä iltana siltä varalta, että päädyn Javierille. Ihanaa, että se toteutui. Olin skeptinen. Javier kattaa pöydän ja istumme yhdessä nauttimaan aamupalasta. Tällä kertaa Javier laittaa musiikkia soimaan. Kesken aamiaisen hän toteaa, että ensiyönä kun menemme nukkumaan, niin tämä biisi varmaan soi päässä silloin. Ah! Eli yön jälkeen hän vielä vihjaa heti, että on selvää, että jään taas yöksi. Mahtavaa. Tiskaan aamiaisastiat kysymättä. Vietämme ihanaa leppoista sunnuntaita. Katselen televisiosta jotain hölmöjä elokuvia ja makoilemme sohvalla. Javier haluaa, että hieron hänen selkäänsä ja teen sen mielelläni. Hieron käsiini öljyä ja hieron häntä tosi pitkään samalla leffaa katsellen. Javier nukahtaa hetkeksi. Sen jälkeen taas juttelemme niitä näitä. Silleen niin kuin normaalit ihmiset. Parit. Kaverit. Hieronnan jälkeen Javier näyttää valokuvia eilisistä juhlistaan. Kivaa, että hänellä oikeasti oli juhlat eikä treffejä. Hän esittelee valokuvasta ystäviään ja toteaa, että tätä ystävää et ole vielä tavannut. Vielä! Taas yksi viittaus siihen, että tässä vielä tutustutaan toisen ystäviin! Jee! Nukahdamme molemmat hetkeksi. Toisiamme halaten. Tunnen onnellisuutta. Kun olen siellä niin tunnen niin. Heräämme ja alkaa jo hämärtää. Taas pitäisi mennä kauppaan, jos aiomme syödä illallista. Itse olen vielä täynnä aamiaisesta, mutten kehtaa myöntää sitä. Minusta on kiva mennä yhdessä kauppaan. Niin kuin pariskunta. Ihmisten edessä.

Javier ehdottaa, että tekisimme taas pastaa. Hän on aina kaupassa niin huomaavainen. Kyselee, että mitä täytteitä haluaisin sekaan. Millainen kastike? Haluaa selvästi tehdä asiat yhdessä. Teen ehdotuksia ja olen aktiivinen. Haen tarvikkeita hyllyiltä. Ehdotan tomaattista kastiketta tuorepastalle. Juustoraastetta. Katkarapuja. Kirsikkatomaatteja, sieniä, oliiveja. Nam! Keräämme korin täyteen hyviä tarvikkeita. Jaamme ostokset tasan kassahihnalle. Jack on mukana ja odottaa meitä kiltisti. Javier pakkaa ostokset ja menen jo Jackin luokse, jonka viereen on linnottautunut joukko teinejä. Kaikki on niin luontaista. Javierin luokse tultuamme hän toteaa, että nyt ekana tärkein asia! Ja avaa eteisen kaapin ja ottaa sieltä vara-avaimen. Hän ei laita sitä tuttuun paikkaan hyllylle, vaan antaa suoraan käteeni. En tiedä onko tässä nyt jotain erilaista. Mutta otan avaimen ja laitan sen hyllyyn itse. Enhän minä voi olettaa, että hän antaisi minulle avaimensa jos ei hän sitä ääneen sano. Olen iloinen ja otan kysymättä tai empimättä paistinpannun esille ja alan tehdä ruokaa. Omaan tapaani. Kaikki sujuu aluksi hyvin, mutta yhtäkkiä Javier katsoo minua moittien! Olen laittanut ruoka-ainekset pannulle ihan väärässä järjestyksessä. Hän selvästi yrittää hillitä ärsyyntymistään. Sanon, ettei sillä ole väliä jos pastat ovat jo kastikkeen seassa. Lupaan, että ruoka onnistuu kyllä. Olen tehnyt sen sata kertaa näin. Javier puistelee päätään ja laittelee  jäljellä olevia aineksia kasaan mielestäni liian hitaasti ja epäkäytännöllisesti. Hän haluaa kiehauttaa katkarapuja pitkään, ja minun mielestäni ne voi laittaa pannulle viimeisenä, koska niitä ei saa ylikypsentää. Olen tosi rauhallinen ja pyydän Javieria rentoutumaan. Sanon taas, että asiat voi tehdä monella eri tavalla. Hän tuhahtaa ettei halua pilata ruokaa! Miksen ymmärrä sitä! Kuitenkin hän väistyy ja menee tekemään jotain muuta, ja antaa minun hoitaa ruoan loppuun. Se onnistuu hyvin. Hän vähän horjutti itseluottamustani, mutta olen niin helpottunut että ruoka onnistui loistavasti. Asettelen ruoan lautasillemme. Katan pöydän. Javier tulee jo paremmantuulisena pöydän ääreen ja maistaa ruokaa. Hän toteaa sen olevan hyvää. Hän pyytää anteeksi hermostumistaan. Myöntää että onnistuin. Vau, edistystä! Syötyämme tiskaan pannun ja omat astiani. Javier ottaa lisää lautaselleen ja säilöö loppuruoat jääkaappiin. Sitten hän kääntyy halaamaan minua ja kiittää ruoasta. Kehuu sitä vielä. Ai, että. Loppuillan hän on tosi sovitteleva. Katsomme ihan mielettömän hauskaa elokuvaa YleFemmalta. Leffassa on paljon alastomia naisia, joita Javier ei pysty olla kommentoimatta. Hän tietää olleensa vähän liian romanttinen yöllä ja koittaa nyt ylläpitää playerin kuortansa. Hymähtelen hänen jutuilleen. Nauramme leffalle. Se on hyvä. Ja vielä tositarina. Vilkaisen puhelintani ja Alex ehdottaa, että voisimme "catch up soon". Wow! Hän ei puhu panemisesta. Onko hänkin pehmenemässä! Hän on kiva. Vastaan neutraalisti, että katsotaan! Pesemme hampaat ja menemme sänkyyn. Javier puhuu vielä työasioistaan sängyssä, ennen kuin hän kääntyy ja painaudun hänen selkäänsä vasten häntä halaten. Hän painaa käteni itseään vasten eikä halua minun myöhemminkään vaihtavan asentoa.

Olemme taas jättäneet puhelimemme yöksi olohuoneeseen. Laitoin omani vaatekasani alle, ettei Javier aamulla ennen minua noustessaan näe mahdollisia yhteydenottoja. Onneksi sentään tinderin viestit laitoin pois päältä.  Javier nousee tosi aikaisin ja alkaa touhuta. Saan jäädä makoilemaan taas sänkyyn. Odotan, että tuleeko Javier antamaan halauksen ennen kuin lähtee töihin. Kyllä hän tulee. Hän hyppää hetkeksi viereeni sänkyyn. Katsomme toisiamme. Otan hänen kädestä kiinni hetkeksi. Hän kysyy onko minulla puhelimeni, jotta kuulen herätyksen. Totean sen olevan olohuoneessa. Javier nousee sängystä ja palaa pian puhelimeni kanssa. Onko hän etsinyt sitä ja löytänyt sen vaatteideni alta? Vai vain viikannut vaatteeni kilttinä ja sitten löytänyt puhelimeni. Tosin jos hän tiesi missä se on, niin miksi hän kysyi onko se minulle. No, minustahan se on vain kiva jos häntä kiinnostaa juttuni. Kunhan hän ei oikeasti niitä näe. Siispä pelkään taas, mitä ruudulla on mahtanut näkyä. Toivottavasti Alex ei ole vastannut mitään härskiä! Javier antaa minulle puhelimeni ja menee pukeutumaan ulkovaatteisiinsa. Tarkistan äkkiä mitä näytöllä näkyy. Huh! Viestejä vain ystävättäreltä ja joku mainos tinderistä. Laitan puhelimen pois ja Javier tulee vielä makkariin ulkovaatteissaan. Kumartuu puoleeni ja antaa suudelman olkapäälleni. Siis tämä on jo harvinaista. Ja ihanaa. Nukahdan täysin sikiuneen ja torkutan herätystä pari kertaa. Olen kuin kotonani. Kuulun siihen sänkyyn. Nousen aivan väsyneenä. En tiedä miksi väsyttää niin paljon. Menimme ajoissa nukkumaankin. Jack odottaa innostuneena, että valmistaudun. Tiskaan tiskipöydällä olevat pari astiaa. Jack pomppii jo jännittyneenä, kun otan hihnan esille. Kerään keittiön roskiksen mukaan. Ulkona on yllättävän valoisaa. Fiilis on hyvä. Jätän vara-avaimen hyllylle. Vaikka tekisi mieli pitää se itsellä. Ihan vain, että voisin kulkeutua Javierin luokse milloin vain. Aina. Halaan Jackia. Työmatkalla haen mukaani teen ja jotain evästä, ja lähetän Javierille viestin, että kaikki on kotona okei. Lähempänä lounasta hän vastaa hymiöin. Meillä oli niin ihanaa, että harmittaa taas, etten oikeastikaan tiedä milloin näemme seuraavan kerran.

Töiden jälkeen ajattelen mennä ihan hetkeksi päiväunille. Nukahdan heti ja alan nähdä unia. Olemme ystävättären kanssa lomamatkalla, jollain tosi siistillä saarella. Katson sitä maailmankartastakin, mutta kartta on aivan epärealistinen. Siellä on kuuma ja aurinkoista. Etsimme sopivaa hotellia ja nauramme, kuinka meidän pitää kohta ottaa selfie someen, kun kukaan ei tiedä että olemme siellä! Herään tunnin kuluttua ja katson kelloa. Alkaa hämärtää. Laitan silmät kiinni ihan vain hetkeksi ja herään taas tunnin päästä. Nousen kun Ossi lähettää minulle viestejä. Haluan katsoa Oscar-koosteen, josta olen jo jutellut Ryanin kanssa. Maha on ollut kipeänä. En tiedä miksi. Lisäksi välillä polviini on ilmestynyt ihottumaa. Vain polviin. Outoa! Mutta aina se lähtee hetkessä pois. Tänään on lepopäivä. Edes Manuel ei ole tehnyt kutsuja! Hänkin oli ulkona lauantaina, joten ehkä hänellä on samat fiilikset kuin minulla. Eli hyvät!

Herätys kainalosta

Kello on jo tosi paljon, mutta tulin vasta kotiin! Nyt täytyy istahtaa hetki, käydä pikasuihkussa ja laittautua kohti uutta iltaa! Kotimatkalla hain tuplajuustohampparin ja neljä puolikasta siideriä, jotka voin ottaa mukaani jos lähden taas ystävättärelle kohta. Ihan ensihätään tsekkaan ketä tuli otettua eilisyönä facebook-kavereiksi ja laitan tuntemattoman listalle, joka ei näy kaikkia tietojani. Eilen meillä oli taas hulvattoman hauskaa ihan kahdestaan. Juomia, laittautumista, typeriä kuvia, typeriä viestejä. Hän viestitteli jonkun säätönsä kanssa ja huomasin taas miten suora hän on. Sanoi suoraan, että ois vähän ikävä. Nähdäänkö huomenna. Sydän, sydän. Hänen letkeydestään inspiroiduin ja lähetin Javierille viestin. Hän oli viettämässä rauhallista iltaa kotona. Sanoin suoraan, että voi kertoa jos kaipaa seuraa. Hän ehdotti heti, että viettäisimme yhdessä sunnuntain, koska tälle illalle hänellä on muuta menoa. Joo ehkäpä! Hyvä. Eli olemalla suora ja aktiivinen sain ainakin jonkinlaisen ehdotuksen. Ja tänään voin myöhemmin varmistaa, että tahtooko hän aloittaa yhteisen sunnuntain jo yöllä. Jes! Vaikka jostain syystä juuri nyt epäilen suunnitelman toteutumista. En tiedä miksi. Peruspessimismi? Ehkä.

Eli eli. Lähdimme tosi hyvällä meiningillä hauskan etkoilun jälkeen keskustaan. Kävimme muutamassa baarissa. Istuuduimme pubissa joidenkin kivojen kundien seuraan ja jutustelimme hyvän tovin. Siitä jatkoimme tanssimaan. En onneksi enää lähetellyt mitään epätoivoisia viestejä Javierille! Mutta sen sijaan sain tosi yllättävän yhteydenoton keskellä yötä! Ensin minulla on kaveripyyntö mieheltä, jonka tapasin joskus kesällä pariin kertaan! Katsoimme hänen luonaan leffaa. Olemme viimeksi jutelleet joskus puoli vuotta sitten! Hyväksyn pyynnön (hyvässä humalassa) ja hän aloittaa heti keskustelun kysellen kuulumisiani. Toivoisi, että voisimme törmätä joskus. No joo, miksei! Hän on tosi mukava, vain vähän lyhyt. Hän sanoo, että tule kylään milloin tahansa. Heh hauskaa. Samalla siinä samassa haipissa hyväksyn jonkun täysin tuntemattoman miehen kaveripyynnön (minulla roikkuu kymmenittäin niitä hyväksymättä) vain koska hän on söpön näköinen. Sitten BLING. Nino! Nino kyselee missä menen ja toivoo minua yökylään. Emme ole olleet juurikaan tekemisissä edellisen tapaamisemme jälkeen. Itse olen kysellyt kuulumisia kerran. Kummallista! Mutta koska ystävättäreni on väsähtänyt, päätän lähteä hänen luokseen. Jes, ei tarvitse herätä yksin! Ihanaa. Nino on kohteliaana odottamassa minua siisteissä vaatteissaan. Hänkin oli ulkona aiemmin. Istuskelemme hetken aikaa sohvalla juttelemassa, ennen kuin hyppäämme sänkyyn. Nino kertoo, että hän oli ajautunut takaisin muutamaksi viikoksi aiemmin tapailemansa naisen kanssa. Mutta nyt heidän juttunsa on kokonaan ohi. Okei! Kiitos rehellisyydestä, ei minua haittaa. Sanon, että tällaista tämä nykyään on. Hän silittää poskeani ja sanoo, että kiva kun tulit. Olen vähän humalassa, mutta vissiinkin touhuilemme jotain sängyssä ennen kuin nukahdamme tyytyväisinä.

Aamulla on kiva herätä hänen kainalostaan. Päätä särkee. Nousen ottamaan koktailini. Palaan sänkyyn ja Nino asettaa käteni ympärilleen. Pidän hänestä. Aina asiallinen ja kohtelias. Heräilemme pikkuhiljaa ja hän selailee uutisia ja lukee niistä kiinnostavimpia ääneen. Hänellä on hauskat ja fiksut jutut. Ei hän ole niin vakavamielinen, kun olen aiemmin ajatellut. Hän laittaa puhelimen pois ja silittelemme toisiamme, hän koskettaa minua. Hän on niin taitava. Sanon sen ääneen. Hän sanoo, että itse olet. Haluan niiiiiin paljon häntä. *** BLING. Juuri samalla hetkellä, kun kirjoitan tätä niin Nino lähettää minulle huumorikuvan whatsappissa! Oi, ajattelin jo hänen kyllästyneen minuun, ihanaa. Olemme aikaisemmin kommunikoineet vain facebookissa. Voiko sieltä jotenkin poimia toisen puhelinnumeron? Vai mistä hän on sen löytänyt. No vastaan hänelle pikaisesti ja jatkan kirjoittamista. Eli aamulla en malttanut odottaa, että saisin taas kokea hänen mahtavaa hellyyttä ja kiihkeyttä. En olisi ikinä alun perin uskonut, että hän onkin niin tulinen. Noh, hän kapuaa syliini ja juuri kun olen innoissani, niin näen että hän on yhtäkkiä noin minuutin jäkeen tulossa. Olen ihan liikkumatta, mutta on jo myöhästä eikä hän pysty enää perääntymään. Voi harmi! Minua harmitti siis oikeasti tosi paljon. Suhtaudumme juttuun huumorilla. Tilaamme ruokaa. Tai siis Nino tilaa. Minulla ei ole nälkä. Ihanaa kun ei tarvitse stressata aamiaisen kokkaamisesta hänelle. Ruoka tulee. Hiihto alkaa. Siirrymme sohvalle syömään ja katsomaan urheilua. En katsoisi sitä yksinäni. Mutta hyvässä seurassa, miksei! Loikoilemme sohvalla. Tytöt viestivät. Ollaan vaan rennosti. Kivaa. Otan hänestä salakuvan ja lähetän tytöille. Hän ottaa minusta kuvan, mutta ei niin salaa. Hauskaa! Silittelemme toistemme jalkoja. Sanon kokoajan että kohta lähden, mutta siinä on vaan niin mukavaa. Aurinko paistaa ulkona ja olen tyytyväinen, että minulla on mukanani aurinkolasit. Ystävätär jo odottelee minua luokseen. Yritän silitellä Ninoa sohvalla, mutta hän ei intoudu enää uuteen sessioon.  Saan kuvan, että hän toivoisi jo että lähden. Siispä sanon, että nyt minun on aika lähteä kotiin. Nino saattaa minut ovelle. Halaamme. Hän on lyhyt, mutta kiva. Jotenkin tykästyin häneen päivän aikana. Hänellä on fiksut jutut. Kävelen tyytyväisenä auringonpaisteessa. haen siidert ja hampparin. Sovin, että näemme piakkoin ystävättären kanssa, ja keksimme taas jotain kivaa. Javierista en ole kuullut mitään, mutta enköhän viesti hänelle illalla taas. Heräänkö sieltä? Vai Ninolta? Vai kotoa? Hui ajatus ei tunnu hyvältä. Ossi viestittelee. En muista sovimmeko eilen, että törmäisimme tänään. Onhan sekin mahdollista! Jos Javier ei innostu tapaamaan minua yössä tai sängyssään vielä tänään, niin ei sitä koskaan tiedä.

Säälittävää

Olipa kiva istahtaa hetki ystävättären kanssa torstai-illan ratoksi. Hän tarjosi ensimmäisen pullon, jonka nautimme juoruilun lomassa ensimmäisessä pubissa. Sitten siirryimme hieman vilkkaampaan ympäristöön, jossa puolestani minä tarjosin toisen värin pullon. Sellaisessa hyvässä kevyessä hiprakassa viestittelin Ossin kanssa. Lähettelimme toisillemme kuvia, ja Ossi jaksoi jankata tulevasta matkasta. Hän totesi (taas), että meidän pitäisi oikeasti tavata ja keskustella, mutta tänä viikonloppuna hän on liian kiireinen. Noh elämä on valintoja! Eihän tässä kiire ole tietenkään. Myös Javier jakoi koko illan tekemisiään. Kokkailua, kotitöitä, olut. Hän jopa vitsaili, että voisi liittyä seuraamme, mutta väsymys vei voiton. Ja hän sanoi, ettei tarkoittanut 3some-vitsiään. True love? Ajattelin, että hän olisi voinut ehdottaa minulle yökyläilyä, mutta kun sitä, eikä treffikutsua tullut, niin ilmoitin Manulle voivani liittyä hänen seuraansa. Ehtisimme vielä katsoa yhden jakson keskeneräisestä sarjastamme! Sopii, tervetuloa! Kiva! Nautimme toisen pullon loppuun ystävättären kanssa ja sovimme mahdollisesti jatkavamme tästä sitten kahdenkymmenenneljän tunnin kuluttua taas. Halasimme ystävättären kanssa lähtiessämme tyytyväisinä eri suuntiin.

Saavuin Manulle ennen kello kymmentä illalla. Halasimme. Laitoin puhelimeni lataukseen ja hyppäsin sohvalle, jossa sarja jo oli laitettu valmiiksi alkuun. Manuel oli keittänyt meille hyvää iltateetä. Meinasin ehdottaa, että terästäisimme sitä hieman, mutten kehdannut kuitenkaan. Sanoin, että olimme vain lasillisella ystävättären kanssa, enkä viitsinyt mainita, että siinähän menikin koko pullollinen. Kaikki sujui tutun kaavan mukaisesti, samalla intensiteetillä kuin viime kerralla! Oikeastaan nautin tästä uudesta meiningistä. En edelleenkään stressaa vähän likaista tukkaa tai ajamattomia sääriä. En sitä miltä näytän tai mitä voin häneltä toivoa. Koko touhu on vähän niin kuin sellaisessa hyvässä unessa, missä saat tahdonvoimalla toisen tekemään mitä haluat ja voit olla täysin vapautunut. Kokeilimme jopa jotain aivan uutta! Minun aloitteestani! Ja se oli hauskaa. Nukuin tosi hyvin. Aamulla Manuel ehdotti että ottaisin myöhäisemmän junan ja toistimme edellisviikkoisen aamustartin. Kävin todella pikaisessa semisuihkussa ja noin seitsemässä minuutissa olin jo ovesta ulos. Pikaisen meikin jouduin tällä kertaa tehdä bussissa. Matkaani nappasin herkullisen raparperi-vanilja -teen ja myöhästyin töistä hieman, muttei ketään se kiinnostanut. Hyvä alku perjantaille! Mitähän kivaa tänään keksitään! Radio täysille, hitsi toi Shape Of You -remix on kova. Tänään voisi vaikka tanssia illalla. Koska tässä kuussa on tullut tuhlailtua tavallista enemmän on viikonlopun budjetti noin sata euroa. Eli täytyy yrittää välttää turhia taksimatkoja. Ei enää: jos matka on pidempi ku taksi, niin me otetaan taksi, kuten Profeetat laulaa. Noh, ehkä selviän.

Tänään olen ystävättären kanssa laatinut kartan unelmista. Vähän yksinkertaisen, koska lehtiä selatessa huomasin, että voisin täyttää iskulauseilla ja kuvilla vaikka kokonaisen seinän. Enkä tietenkään löytänyt kaikkia haluamiani kuvia tai juttuja. Olisi helpompi koota kollaasi sähköisesti, mutta aitojen leikkeiden käytössä on tiettyä fiilistä ja luovuudenvaadetta. Edelleenkin pääasiaksi korostuu onnellisuuden tavoittelu parisuhteen kautta. Sivussa kulkee haaveet matkustelusta ja urheilusta. Se on se totuus tällä erää. Edelleenkin. Ja edelleenkin siitä kirjoitan: läheisriippuvuudesta, huomionhausta ja niin edelleen. Kommenteista riippumatta. Toivon, ettei tätä tarvitse loputtomiin jaksaa. Töiden jälkeen olo vähän väsähtää ja tylsistyy. Otan pienet vartin päikkärit. Kello käy. Kysyn ystävältä mennäänkö ulos. En ole kuullut kenestäkään mitään. Paitsi tietenkin Ossista ja Johnista ja Manusta. Onneksi ystävätär vastaa, että mennään vaan. Alan miettiä sitä, kuinka sanoin Javierille, että olisi kivaa, jos hän ehdottaisi tapaamista vaikka päivä ennen, eikä aina viime hetkellä. Nyt se kaduttaa minua koska ehkei hän nyt kehtaa tehdä ehdotuksia, vaikka olisikin vapaalla jossain vaiheessa. Täytyy kysyä häneltä myöhemmin miten menee. Harmi, että kielsin häntä tekemästä booty-callejakin. Alkaa olla taas meno säälittävää, kun ei ole muitakaan suunnitelmia korvaamassa ikävää. Voih!

Skool

En ole mielestäni pariin yöhön herännyt sekoilemaan! Voiko kyse olla niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin siitä, että puhtaissa lakanoissa on niin ihana nukkua? En tosiaan tiedä, mutta minusta tuntuu, että olen nukkunut keskivertoa paremmin. Viime yönä näin ihan oikeita unia. Näin unta, jossa olin menossa suureen konserttiin, jossa vieraat istuvat kukin omalla paikallaan jättimäisessä salissa. Esitys on alkamassa ja vieraat hakevat paikkojaan. Vieressäni on lähi-idän miehiä pitkissä parroissaan ja näen kuinka he varmistelevat mukanaan olevan pommin toimivuutta. Panikoidun ja vaivihkaa siirryn pois paikaltani käytävälle ja huudan ihmisille, että poistukaa! Kohta räjähtää! Sitten pommi laukeaa ja juoksen palavan rakennuksen läpi pelastuen täpärästi. Sitten uni alkaa heti alusta. Olen taas menossa paikalleni konserttisaliin ja näen partamiehet jo siellä juonittelemassa. Nyt yritän taktikoida ja menen heti infoon kertomaan, että terroristit aikovat räjäyttää paikan ihan pian! Tehoton infotyttö ei tee mitään. Tiedän, että aika on lopussa ja taas juoksen ulos viime hetkellä. Sitten uni alkaa taas alusta ja vieressäni on koko perheeni! Olen ihan paniikissa. Selitän perheelleni, että meidän pitää huomiota herättämättä poistua salista nopeasti, koska kohta räjähtää. Emme saa herättää huomiota, etteivät he räjäytä itseään aikaisemmin. Sisarukseni on välinpitämätön ja kyyneleet silmissä selitän hänelle, että nyt on tosi kyseessä! Onneksi he luottavat minuun ja johdatan kaikki taas viime hetkellä ulos rakennuksesta. Kaikki muut jäävät sortuvaan taloon. Nukun hieman tavallista pidempään, mutta nousen sitten virkeänä vastaanottamaan torstain. Puhelimessani on jo viestejä Manulta. Vaihdamme hauskoja kuvia aamun ratoksi. Torstai alkaa tasaisesti!  

Minua on nyt pari päivää häirinnyt vihlova hammas. Ihan yhtäkkiä, muutamia päiviä sitten, oikean puolen alatakahammas on alkanut vihloa, kun juon jotain kylmää tai syön jotain kuumaa. Purskutan suutani aina hampaita pestessä kylmällä vedellä ja sekin vihloo ikävästi. En pidä hammaslääkärikäynneistä! Oikeastaan välttelen niitä viimeiseen asti. Odotan, että hammas jotenkin paranee itsestään, jottei tarvitsisi varata aikaa. Tämä on aika typerää käytöstä, koska yleensä en tällaisissa tilanteissa välttele faktoja, vaan teen sen mitä täytyy. Nyt en ole vieläkään varannut hammaslääkäriaikaa, vaan ilmeisesti odottelen ihmettä. Muistan, että joskus nuoruudessa hampaastani irtosi paikka, ja koska en halunnut hammaslääkäriin menin apteekkiin ostamaan väliaikaista paikka-ainetta ja laitoin sitä itse hampaaseen. Näin selvisin useita viikkoja varaamatta aikaa lääkärille. Outoa välttämättömyyksien pakoilua. Noh, ehkä varaan ajan ensi viikolla. Löysin eilen illalla sattumalta hauskan sarjakuvan pätkän, jonka päätin lähettää Javierille tänään hieman myöhemmin. Emme jutelleet mitään eilen, joten hauska huumorikuva on juuri hyvä keino ylläpitää kommunikaatiotamme. Kävin myös huvikseni selaamassa hänen facebook-seinäänsä ja vähän ärsyynnyin siitä, että siellä naiset jakavat linkkejä ja hauskoja kommentteja hänen seinälleen pusuhymiöiden kera. Mietin ovatko he hänen rakastajattariaan kaikki. Sellaisia kuin minä. Vai läheisempiä vai etäisempiä. Ei asia minulle kuulu, eikä sen pitäisi minua häiritä, mutten voi sille mitään. Päivän ilouutisena ystävättäreni kertoo olevansa palaamassa takaisin maratonitreffeiltään viikonlopuksi! Jes. Jos ei muuta niin voimme yhdessä parantaa maailmaa, jos hän jaksaa.

Iltapäivällä puhumme ystävättären kanssa siitä, kuinka usein miehillä onkaan lähimenneisyydessä taustalla joku traumaattinen ero ja säätöä eksän kanssa. Ystävätärkin oli suurella vaivalla matkustanut tyypin luokse, joka oli sitten lepytellyt puhelimessa eksäänsä ja jopa käynyt tämän luona lohduttamassa. Mitä ihmettä. Vaihdamme myös Ossin kanssa viestejä mahdollisesta matkustelusta.. Hän edelleen kosiskelee minua mukaansa. Voisimme tutustua sitten siellä! Pohdimme myös nykyajan suhteiden tilaa ja läheisriippuvuutta. Hän kertoo parantuneensa siitä. Minä en. Harmillista, että jokseenkin pidän hänestä. Koska sen kivan ja fiksun puolen lisäksi hänellä on äärimmäisen pinnallinen ja hölmö puoli. Mutta kenelläpä ei? Lähetän hauskan kuvan Javierille. Hän on vielä töissä, mutta varmasti hän reagoi siihen vähintään hymiöillä myöhemmin. Iltapäivällä mieleeni muistuu, että kotona jääkaapissa odottaa vielä ylijäämäpizzat. Kauhea pizzanhimo iskee. Tunnen itseni turvonneeksi, mutta just nyt en välitä taas siitä. Aion syödä pizzaa kun pääsen kotiin. Ja syönkin. Lämmitän heti pari siivua herkullista pizzaa kun olen vaihtanut päivävaatteeni kotiasuun. Rojahdan nojatuoliini pizzan kanssa ja jutustelen ystävättären kanssa niitä näitä. Ehdotan lenkkiä toiveikkaana ja lämmitän kolmannen palan pizzaa. BLING. Kuka pitkästä aikaa ottaa yhteyttä? Ryan! Kiva kuulla. Juttelemme jotain ajankohtaista elokuvista ja hän toteaa, että meidän pitäisi taas käydä lasillisilla joku kerta. Joo toki! Ryan kertoo olevansa lähdössä seuraavalla viikolla pikkureissuun Eurooppaan. Vitsillä hän ehdottaa, että lähtisin mukaan. Kyselen matkan yksityiskohtia. Koska melkeinpä voisinkin lähteä! Ainakin jos saisimme molemminpuolisesti sovittua, että kyseessä olisi kaverusten matka. Mutta aika harvoin näin nopeat liikkeet oikeasti toteutuisivat. Myös Javier reagoi hauskaan kuvaani, muttei ihan odottamallani tavalla, vaan hän ottaa sen aivan liian kirjaimellisesti ja on närkästynyt. Pyydän häntä olemaan vähän rennompi. Vaihdamme muutamat lauseet työpäivistä. ja saan häneltä keskisormea. Pelkkää lovee?

Lenkin sijaan ystävättäreni ehdottaa, että menisimme jakamaan viinipullon läheiseen pubiin. Onhan siitä, kun viimeksi tapasimme jo ainakin muutama päivä! Joten lenkki ei nyt riitä. Selvä. Laitan itseni arkisen hyvään kuntoon. Silitän paidan ja laitan hiuksiin kuivashampoota. Vaihdan alushousut. Ihan vain kaiken varalta. Arki- ja viikonloppualusvaatteet ovat asia erikseen. Samahan se on missä sitä viiniä maistelee. Omassa nojatuolissa ja pubin jakkaralla. No ei se oikeastaan ole, mutta antaa nyt mennä pitkästä aikaa. Todennäköisesti olen kuitenkin ajoissa kotona. Tai ehkäpä menenkin Manulle? Se sopisi hyvin lasillisten päätteeksi. Tyhmä Javier ei vaikuta esittävän minulle romanttista kutsua viikonlopuksi, joten täytyy lämmitellä sitten toisenlaiseen illanviettoon. Myös Ossi on buukannut jonkin turhanpäiväisen messun itselleen, joten en ole varma aiommeko törmätä. Onneksi on ystäviä. Ja tinder. Ja randomit. Ja maailma auki.

still learning

Aika boree. Sellaisia peruspäiviä nykyään nämä arjet. Kesällä vielä jaksoi käydä vähintään parilla arki-iltadeiteilläkin viikossa. Muistan, kun bannasin jossain vaiheessa alkuviikon treffit, kun alkoi olla jo liian hektistä. Nyt on jo ihme jos jaksan edes Manuelilla käydä arkena. Odotan kyllä vähäsen sitä, että kun Javierin tilanne tulee muuttumaan (neuvoni mukaisesti) ja hänen vapaa-aikansa lisääntyy, niin näemmeköhän enemmän! Aiemmin mekin tapasimme arkisin. Kivoja leffailtoja, jolloin joudun lopettamaan illanvieton aina kesken, jotta sain riittävät yöunet seuraavan työpäivän vuoksi, ja Javier loukkaantui kun halusin nukkua. Nyt hän ymmärtää kyllä minua ollessaan samassa tilanteessa. Mutta! Myös valo lisääntyy, kesä lähestyy! Ihan takuulla sitten on taas aivan erilailla energiaa olla aktiivinen ja ulkona arki-iltoinakin. Kävin edelliskesän aikana usein jopa juhlimassa arkena! Ja jaksoin silti ihan hyvin suorittaa työpäivät. Ja se oli hauskaa! Muistaakseni. Ja lenkkeily! Heti kun säät lämpenevät siten että hengitys helpottuu ja tiet ovat kuivat niin otan ahkeran lenkkeilyn taas mukaan rutiineihin. Hyvä odottava fiilis. Tasainen olo. Aikaisempina vuosina olen ihan selvästi kärsinyt pienestä kevätmasennuksesta. Eli valon lisääntyessä myös ahdistuneisuus on lisääntynyt. Auringonvalo on häiritsevää ja ahdistavaa ellei sitten ole tekemässä jotain aktiivista ulkona. Nyt en ainakaan vielä ole saanut moisia oireita. Viime vuonna varsinkin, kun ero oli tuore, pelkäsin kevättä tosi paljon. Mutta tulipas siitäkin näköjään selvittyä. Olen jopa ylpeä siitä, miten systemaattisesti ja tarkasti onnistuin löytämään ja hyödyntämään erilaisia selviytymiskeinoja. En jäänyt kotiin itkemään vaan aktiivisesti tein muutoksia elämääni ja ajanviettooni niin radikaalisti, että olen nykyään aivan eri ihminen. Osittain parempi osittain paskempi. Joku ystävä on sanonut, että se vanha rento kaveri, joka joskus teininä osasi pitää hauskaa, on tullut takaisin. Pipoa on löysätty. Mutta nyt on ehkä taitoja tarpeen mukaan taas jättää villi vapaus taakse ilman, että pipoa tarvitsee kuroa liian tiukalle.

Eilen illalla sain yllättävän yhteydenoton pitkästä aikaa Ronilta! Ihanalta Ronilta. Hän kyseli kuulumisiani ja kertoi omiaan kuvien lomittamana. Sanoi, että kuuli biisin, josta muistuin mieleen. Ihanaa. Minäkin muistan aina hänet, kun kuulen Alokkia, tai meidän muita yhteisiä lempibiisejä. Muistan kuinka hänellä oli suunnitelmissaan hurjia lomahaaveita. Mutta ei hän ainakaan vielä ole minnekään häippäissyt. Hänen viestinsä herätti minussa vain positiivisia fiiliksiä. Ei pistoa sydämeen. Ei kaipuuta. Ehkä pientä jossittelua. Pieni lämmin muisto. Kuvittelin heti hänet työpöytänsä ääressä. Tukka söpösti kiinni ja suu mutrulla. Ne seksikkäät verkat päällä. Hän eleili aina vahvasti käsillään puhuessaan. Silleen vähän ujona. Kivoja muistoja. Olen todella tyytyväinen päässeeni näin hyvin etenemään hänestä. Hulluudestamme. Emmekä ole tavanneet vaikka sitä suunnittelimme 'eromme' jälkeen. Suunnittelimme jatkavamme ihania keskusteluitamme viinin siivittämänä ystävinä. Mutta ajatus tapaamisen mahdollisuudesta riittää. Sitä ei tarvitse toteuttaa. Törmäämme kyllä jos tarkoitus on. Meillä molemmilla on tosi vahva luottamus...hmm...siihen että asiat menevät kuten pitääkin (vaikkei se pohdinnoissani aina näy). Sellainen sanaton yhteisymmärrys toistemme ja maailmankaikkeuden kanssa. Vielä illalla myös Manuel ehdotti tapaamista. Kello taisi olla jo yli yhdeksän. Tosi outoa, koska olin jo aikaisemmin ilmoittanut etten aio enää liikahtaa minnekään. Lähettelimme toisillemme illan ratoksi pari hauskaa videota youtubesta. Kun katsoo noin tuhat Try not to laugh -videota, niin niistä paskoistakin läpistä tulee yllättävän hauskoja illan mittaan.

Aamullakin heti ensimmäisenä saan Manuelin huomentoivotukset. Myös Ossi muistaa minua kirjavinkeillään ja ajoittain yllättävän fiksuillakin kommenteilla. Harmittaa, että lenkkiystävätär on kaukana lomailemassa ja treffailemassa unisia miehiä. En saa kuitenkaan aikaiseksi lähteä lenkille itsekseni, enkä edes jaksa ehdottaa sitä kenellekään muulle. Töissä tutut kiireet. En kuule mitään Javierista, mutta olemme viestitelleen kivasti joka päivä, joten en koe suurta tarvetta tehdä tikusta asiaa. Olen varma, että jos haluan voin tänään vierailla Manulla. En vielä tiedä haluanko. Ainiin! Olinkin unohtanut sellaisen seikan, että olin laittanut viestiä Joonakselle, jonka luona yövyin baari-illan jälkeen edellisenä perjantaina. Ihan vain sellaisen: "kiitti seurasta, toivottavasti toivut darrasta!", ja olenko saanut vastausta? En! Yleensä ihmiset vastaavat jotain. Ehkä häntä hävettää tai ei halua ajatella koko asiaa. Hän vaikutti hyvin kunnolliselta. Noh, mutta ei se asia näköjään minua suuresti liikuta, koska en ollut muistanut koko juttua, ennen kuin aloin muistella että mitä oikein teinkään viime viikonloppuna. Kun tapahtuu paljon niin asiat ja yksityiskohdat sekoittuvat helposti. Todella nopeasti tulee tunne, että jostain tapahtumasta on jo ikuisuus. En voi uskoakaan, että vielä muutama kuukausi sitten olin ihastunut Manuun. En voi uskoa, että reilu viikko sitten olin hotellissa. En voi uskoa, että vain puolitoista kuukautta sitten olimme rakastuneita Ronin kanssa. En voi uskoa, että puolitoista kuukautta sitten Javier ehdotti minulle suhdetta. Huh. Olen onnistunut saamaan sekuntien molekyylit venymään! Valitettavasti vain takautuen, mutta silti. Olen jotenkin tosi iloinen siihen, että olen hyvissä väleissä taas Dimin ja Alexin kanssa. He ovat kivoja miehiä. Ah! Toinen jonka olin jo ehtinyt unohtaa on Nino! En ole hänestä kuullut mitään sen jälkeen kun joskus...hmm...valovuosi sitten vaihdoimme kuulumisia. Meillä oli kuitenkin aika ihanaa viimeksi? Ehkä hänelle on tosiaan tullut muuta ajateltavaa. Kuten minullekin. Se on sallittua, hei. No worries. Tällaista tämä elämä nykyään on. En tosiaankaan usko siihen FUCK YES -juttuun vieläkään. Mielet muuttuu ja kehittyy. Oikea-aikaisuus on tärkeää. Joskus oikea aika ei ole nyt vaan myöhemmin. Ei siis kannata olla liian mustavalkoinen näissä asioissa. Mikä vaan on mahdollista joskus, vaikkei se nyt olisikaan. Ja se mikä nyt olisi täyspotti FUCK YES ei ehkä olekaan sitä enää myöhemmin.

Kuten arvelinkin Manuel ehdottaa tapaamista. Toisaalta voisinkin mennä, se olisi mukavaa. Mutta ehdin sopia jo hieman muuta perheenjäseneni kanssa. Otamme rennosti ja tilaamme pizzaa! Joo, juuri kun olen kieriskellyt huonossa omassatunnossa syömisieni kanssa, niin tilaamme kaksi ihanaa täydellistä smetanapizzaa. Alan heti ajatella, että nooooooh, kyllähän minä ehdin sitten taas olla mässäilemättä ensi viikolla. Jopa huomenna voin skipata lounaan. Ei se niin paha ole. Loistavia oikeutuksia ja tekosyitä toisten perään. Mutta toisaalta se on totta. Tiedän, että saan pari ylimääräistä kiloa karistettua helposti, jos nyt tämä viikko tulee vähän kalorisemmaksi kuin useammin. BLING! Home delivery! Syön kahdesta eri pizzasta yhteensä puolikkaan pizzan verran, ja olen aivan ähkyssä. Päälle sopii mainiosti lasillinen (tai kaksi) uudesta valkkaripullosta kera Monty Pythonin. Ilmoitan Manuelille ilosanoman pizzasta ja tunnen vähän huonoa omatuntoa siitä etten mennyt taaskaan. Vihjaan että ehkä huomenna, jos hän ei ole kiireinen perjantaiaamuna. Pian on jo taas viikonloppu! Huih.

Puhtaat valkeat lakanat

En ollutkaan niin tuottamaton maanantai-iltana kuin olin ennakkoon aavistellut. Ensimmäistä kertaa aikoihin päätin osallistua oman asuinkuntani saunailtaan. Ennen sitä kasasin lakanat sängystäni ja heitin ne pesuun muiden pyykkien lisäksi. Poimin huoneeni pyykkitelineellä päiväkausia kuivina lojuneet pyykit paikoilleen. No oikeastaan vain siksi koska pakko tehdä tilaa seuraaville pyykeille. Saunassa raspasin kuivettuneet kantapäät oikein huolella pehmeiksi ja tein inventaariota lopussa olevista pesuaineistani. Tarvitsen jotain hyvää suihkugeeliä, tehohoitoa latvoille ja tuoreita teriä. Lisäksi survivalsettini kaipaa täydennystä. Sen sijaan nyt pitkään käytössäni ollut palashampoo on ollut todella riittoisa. Taisin ottaa sen aktiiviseen käyttöön joulukuussa. Saa nähdä miten pitkälle se riittää. Olen ollut tyytyväinen siihen. Saunan jälkeen laitoin paksun kerroksen rasvaa jalkapohjiin ja niiden päälle pehmosukat. Puhdas ihana pyjama. Puhtaat ihanat lakanat. Totta se vaan on! Niihin on ihana pujahtaa ja uni sujuu paljon paremmin. Kuitenkin ennen nukkumaanmenoa kulutin vielä aikaani viestitellen ystävättären ja Ossin ja Manun kanssa, sekä perheenjäsenten kanssa aikaa viettäen. Nautin pari lasillista halpaa valkoviiniä. Ja sain leikkiä salapoliisia (no, soittaa pariin otteeseen numerotiedusteluun osoitetta metsästäessä), kun ystävättäreni jäi pulaan kaukaiseen vieraaseen kaupunkiin treffejä odotellessaan ja treffikumppanin yllättäen kadottua. Voiko ihminen nukahtaa syvään uneen useaksi tunniksi, kun tiedossa on odotetut treffit? Tekisi mieli uskoa, että kyllä voi. Muistan, että kauan sitten teini-iässä olin alustavasti sopinut tapaamisen erittäin kiinnostavat pojan kanssa. Olimme sopineet, että viestittelemme alkuillasta tapaamisen yksityiskohtia. Olin tuolloin nukahtanut koko illaksi, enkä herännyt mihinkään viestiääneen, vaikka puhelin oli kädessäni. Jälkikäteen olin täysin pettynyt ja järkyttynyt siitä, miten näin voi käydä. Eli. Kai niin voi käydä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Heräsin yhden kerran yön aikana siirtämään hyllyn päällä olevat kosmetiikkapullot siistiin riviin siltä varalta että joku on tulossa kohta kylään. Aika lievää. Aamulla sain vaihdella viestejä Manun ja Javierin kanssa, joille olin jo illalla ehtinyt jakaa jännittäviä käänteitä ystävättäreni kohtalosta. Manuel on tiukasti sitä mieltä, ettei kukaan voi nukahtaa tuolla tavoin kesken iltaa yöhön asti heräämättä mihinkään. Javierkin epäili deitin suuttuneen jostain. Töihin lähtiessäni unohdan ottaa mukaani uudet aurinkolasini ja valo saa silmäni vuotamaan vettä. Ärsyttävää. Muutoin päivä sujuu töissä suhteellisen kivuttomasti, vaikka sekoilenkin hieman koko toimiston laajuisessa sähköpostiviestiketjussa. Kuten normaaliin tiistain aikatauluun sattuu sopimaan, vietän rentouttavan lounashetken kahviossa sähköposteja tarkistellen. Manuel aloitti jo kutsurumbansa eilen, joten uumoilen kutsua taas tällekin illalle. En yhtään tiedä onko minulla fiilistä kyläillä hänen luonaan. Olen tahtomattanikin ajatellut Javierin. Ihan hyvällä fiiliksellä, mutta vähän liian toiveikkaana. Jostain syystä olen välillä aivan varma, että hän kyllä ennemmin tai myöhemmin tahtoo minusta enemmän kuin nyt. Miettikää nyt. Ne aikaisemmat puheet. Ne avainsekoilut? Se miten olemme viettäneet yhdessä lähes kaikki viikonloput. Ainakin enimmäkseen. Pakkohan näiden asioiden on jotain merkitä! Muutoin oloni on yllättävän tasainen. En juuri nyt stressaa mistään tai kenestäkään sen enempää. Olen iloinen, että olemme viestitelleet ihan normaalisti Javierin kanssa. Mitään ei kai ainakaan ole mennyt huonompaan suuntaan. Minua vähän kaduttaa se, että olen kertonut hänelle avoimesti esimerkiksi hotelliyöstäni (vaikkei mitään sinänsä tapahtunutkaan ja senkin sanoin). Olen myös maininnut, miten äärimmäisen harvoin nukun viikonloppuisin yksin. En halua, että hän ajattelisi minua kauhean kevytkenkäisenä. Mutta toisaalta, kerroinhan hänelle aivan avoimesti kaikista edellisvuoden jutuistani, ja silti sen jälkeen hän puheli hempeitä. Eikä hän itse ole todellakaan ole sen parempi! Eli ehkä hän kykenisi aidosti hyväksymään minut kaikkine juttuineni. Ehkä minäkin voisin hyväksyä hänet. Jos ikinä siihen tilanteeseen päädymme. Mitä mahdolliseen tulevaisuuden parisuhteeseen muutoin tulee - kenen kanssa ikinä - , niin en aio kyllä käydä yksityiskohtaisesti läpi näitä kaikkia kokemuksiani. Ei tietenkään kuulosta kivalta, että olen näin aktiivisesti deittaillut ja ollut "haku päällä" ja löytänyt useita "ystäviä" auttamaan sinkkuelämän hoitamisessa. Vaikka tyyppi olisi kuinka avoin ja väittäisi ettei mikään häntä hetkauta (Javier), niin varmasti nämä asiat voisivat mietityttää. Minuakin mietityttäisi, vaikka itse tiedän, että mistä tahansa sinkkumenneisyydestä huolimatta, ihminen voi olla kykenevä sitoutumaan ja olemaan täysin yksiavioinen ja hyvä kumppani. Minä ainakin.

Työpäivä sujuu nopeasti. Minulla on tosi huono omatunto syömisistäni. Kahvilassa söin lounaaksi tänään pastaa. Eilen tein pastaa ruoaksi. Ja lisäksi söin yhden rivin Manuelin tuliaisherkkuja illalla. Sen huomaa kropassa ihan heti. Jos ei lenkkeile riittävästi, niin jokainen ylimääräinen epäterveellinen juttu menee aivan väärään paikkaan. No. Ei se mitään just tänään. On tiistai. Ei kylpylää. Ei rantaa. Ei deittejä. BLING. Iltapäivällä Javier viestii! Jee. Työasioitaan, mutta ainakin hän näköjään haluaa pitää minut ajantasalla asioistaan. Hän taas kertoo tehneensä jonkin ratkaisun, jota olen aikaisemmin kannattanut. Taas hän on kuunnellut minua, vaikkei ikinä sitä suoraan myöntäisi. Nyt tarvitsen vain kärsivällisyyttä. Uskon että meissä on potentiaalia. Voi kunpa en taas alkaisi ylihaaveilla. Haen kaupasta töiden jälkeen bulgarialaista jogurttia, jota syön myslin tai marjojen kanssa aika usein. Huomaan, että olen tuhlannut rahaa ihan kauheasti tässä kuussa. Toki asiaan vaikuttaa sekin, että edellisellä Tallinnan reissulla jätin epähuomiossa mobiilidatan auki koko yöksi, joka poiki kivan laskun. Lisäksi samassa syssyssä taisi erääntyä kassan lasku. Lisäksi on tullut syötyä ulkona puhumattakaan takseista ja juhlimisesta. Eli ihan itse aiheutettua. Turha itkeä. BING. Manuel jutustelee niitä näitä ja vihjailee taas tapaamista. En ehkä jaksa tänään. Mutta voin miettiä asiaa rauhassa pari tuntia. Otan lasillisen viiniä. Avattu viinipullo on nojatuolini vieressä lattialla. Minun ei tarvitse kuin ojentaa käteni ja kaataa lasillinen. Huomaan vähän väliä vaipuvani lapselliseen haaveiluun. Voi miten saatankaan taas pudota. Pitkästä aikaa pari tapaamatonta tinderiäkin on laittanut viestiä ja ehdottanut lasillisia jossain. Joo ehkä joskus. Ehkä. Jos joskus tarvitsen uutta seuraa, niin muistan teidät.

Tuttu juttu -show

Oli tosi lähellä, etten vain ikuisesti torkuttanut maanantain ohi tänä aamuna. Yleensä en pysty enää nukahtamaan totaaliseen sikiuneen, kun toinen on lähtenyt töihin vierestäni, mutta tänään siinä ei ollut ongelmia. Pakotan itseni ylös viimeisellä järkevällä hetkellä. Pöyhin tyynyt paikoilleen. Suoristan lakanat. Petaan sängyn kauniisti. Hiippailen pimeän asunnon läpi kylpyhuoneeseen, jossa kosmetiikkalaukkuni odottaa valmiina eilisillalta. En jaksa mennä suihkuun. Ei tarvitsekaan. Pesen hampaat, harjaat hiukset kiinni. Teen pikaisen meikin. Tarkistan etten jätä mitään jälkeeni kylppäriin ja sammutan valot sieltä poistuessani. Käytän eilistä lasia ottaessani vettä. Tiskaan sen heti ja pari tiskipöydällä olevaa astiaa. Pyyhin tiskipöydän ettei siihen jää pisaroita. Ketään ei ole kotona, mutta hiippailen varovasti ja hiljaa asunnossa. Avaan verhot, jotta koira näkee ulos jäädessään pitkäksi päiväksi yksin. Halin koiraa, joka seuraa minua tarkkaavaisena. Sen häntä heiluu varovaisesti. Kyllä se jo tuntee minut ja tietää, että kohta lähdetään pihalle. Ekstrahuolellisesti varmistan, että otan oikean vara-avaimen kaapin päältä. Laitan koiralle valjaat. Koira on jo innoissaan, kun tietää pääsevänsä ulos. Juttelen sille hiljaisella äänellä. Astumme rappukäytävään. Varmistan, että minulla on taskussani puhelin ja vara-avain. Ennen kuin suljen asunnon oven tarkistan, että avain käy siihen. Ulkona on viileää ja märkää, mutta koira hyppelee ja haistelee innoissaan. Kun ensimmäisiä kertoja ulkoilutin sitä, se ei malttanut hoitaa omia juttujaan lähes ollenkaan, vaan keskittyi tuijottamaan kotiovellensa päin ja ihmetteli, miksi minä olen hänen kanssaan ulkona, eikä Javier. Nyt se jo luottaa minuun eikä vilkuile taaksepäin. Kehun sitä, kun se tekee kaikki tarpeensa ja menemme takaisin sisälle. Asetan vara-avaimen hyllyn päälle ja tarkistan, että asunnossa on kaikki kunnossa. Tarkistan, että minulla on yhdeksän minuuttia aikaa ennen kuin pitää lähteä bussille. Istun sohvalle ja koira tulee kiinni minuun. Juttelen sille ja halaan sitä ennen kuin lähden. Jack jää katsomaan surullisen näköisenä jälkeeni.

En ole juurikaan ollut tekemisissä koirien kanssa koko aikuisiälläni. Teoriassa olen tykännyt sellaisista söpöistä pikkukoirista, ja haaveillutkin joskus moisesta. Eräs aiemmin tiiviisti tapailemani mies omisti elämänsä pitkälti tällaiselle kuolaavalle ja aivottoman oloiselle pienelle otukselle. Otukselle joka saattoi pissailla ja kakkailla pitkin asuntoa. Joka piti aina ottaa viereen nukkumaan. Samalle tyynylle tai peiton alle. Olihan se tietenkin ihana ja suloinen, mutta muutti hieman mielipiteitäni pienistä söpönnäköisistä koirista. Rakastan eläimiä silti varauksetta, halittavana ja lautasella. En ollut varma mitä ajatella Jackista kun näin sen ensimmäistä kertaa. Iso, eikä ihan niin söpö. Toki silittelin sitä aina tavatessamme ja taputtelin ja juttelin. Mutta vasta pikkuhiljaa tykästyimme toisiimme ihan tosissaan. Ensimmäistä kertaa, kun sovimme Javierin kanssa, että minä voisin ulkoiluttaa Jackin sillä aikaa kun Javier valmistaa aamiaista olin vähän hukassa. Laitoin valjaat ihan väärinpäin ja Javierin ojentaessa minulle pieniä koirankakkapusseja mukaani olin hieman epäuskoinen. Minä? menen kyykkimään jonnekin pusikkoon keräämään koiranpaskaa? Oikeastiko. Mutta olen ilmeisesti ollut sen verran miellyttämisenhaluinen, etten ole näyttänyt epävarmuuksiani liikaa ulospäin. Ensimmäisellä yhteisellä lenkillämme Jack ei irrottanut katsettaan kotiovesta eikä malttanut haistella tienvieruksia yhtään. Jouduin innostamaan sen suurella vaivalla kulkemaan talon ympäri, ja puoliväliin päästyämme se jo kiiruhti ovelle. Menimme tuolloin takaisin sisälle todella pikaisen ulkokierroksen jälkeen. Jack juoksee heti Javierin jalkoihin. Javier heti kysyy ihmeissään, että joko Jack teki kaikki tarpeensa. Selitin, ettei se edes nuuskinut pihaa vaan kiirehti vain kotiin. Javier pyöritteli silmiään ja passitti minut takaisin pihalle koiran kanssa. Kyllä nämä tällaiset jutut vain on ihan uusia, jos ei ole ulkoiluttanut koiraa lapsuuden jälkeen, mutta tunsin itseni taas maailman typerimmäksi ihmiseksi. Selitin ulkona fiksulle ja hyvinkoulutetulle Jackille, ettemme voi mennä sisään ennen kuin se on suorittanut tehtävänsä. Jack kuunteli minua päätään käännellen ja näytti ymmärtävän minua täysin. Hetkessä hän totteli ja minä sain poimia tuotokset pussiin. Onnistumisen fiilis! Tämän jälkeen yhteiset lenkkimme ovat aina vaan sujuneet paremmin ja paremmin. Nykyään joka kerta kun saavun vierailulle Jack rientää minua vastaan innosta pompahdellen ja minua halien ja pussaillen. Meistä on tullut hyvin frendejä.

Jep. Eli kaikesta huolimatta päädyin taas Javierille. En tosin lauantaina, jolloin vaihtelimme viestejä ja yhä selittelin hänelle ajatuksiani mennessäni lasillisille ystävättäreni kanssa. Sanoin, että tiedän hänenkin mielensä ja tunteidensa vaihtelevan. Vitsailemme aiheesta aika suoraan. Saamatta enää uusia kutsuja hänen luokseen päätimme ystävättäreni kanssa lähteä ulos syömään ja tanssimaan. Taas vaihteeksi. Valitsimme kivan ravintolan, jossa saimme tarjoilijalta erinomaista palvelua. Tilasimme blinejä ja leipäjuustoja sekä pullon viiniä. Loistavaa! Tällainen on lähes parasta mitä voi tehdä kun tarjolla ei ole treffejä. On ihanaa kun on ystävä (tai useampikin), jonka kanssa voi tehdä mitä vain. Villiinnyimme tanssimaan ja tutustuimme uusiin seurueisiin tanssipubissa. Ystävättäreni löysi itselleen pian seuraa ja minua alkoi väsyttää aivan tolkuttomasti. En ollut muistanut täyttää kofeiinintarvettani illan aikana! Huikkasin ystävälleni lähteväni nyt kotiin. Olimme jutelleen viestein sekä Karrin että Dimin ja Alexin kanssa, mutta kukaan ei ollut sopivasti liikenteessä. Siispä lannistuneena hyppäsin kulkupeliin kohti kotia. Lähetin viestin Javierillekin: "Ootko kotona, nyt olis unikaverin tarve ja kuljen just kämppäsi ohi". Hän nukkuu, ei vastaa. Saavun siis kotiin ja nukahdan nopeasti sikiuneen. Herään täysin pirteänä kello kuudelta aamulla. Fiilis on kauhea. Ei krapulan vuoksi, vaan siksi että olen omassa sängyssäni. Tunne siitä, että olen aivan väärässä paikassa on tosi voimakas. Miksi ihmeessä kieltäydyin menemästä Javierille eilen! Tyhmä minä! Kauhea katumus. Voisin olla hänen kainalossaan nyt. Ei hän tarkoita olla hölmö minua kohtaan. Hänellä on vaan nyt tällainen kylmempi vaihe menossa. En välitä yhtään kasvojeni säilymisestä. Haluan eroon tästä kauheasta olosta! Siispä kuudelta aamulla lähetän Javierille viestin, että minulla on ikävä Jackiä! Haluan tulla kylään tänään. Sunnuntaita ei lasketa treffi-iltapakkoon. Yhtäkkiä Javier on onlinessa ja vastaa minulle, että miksen ole soittanut yöllä! Hän on ollut nukkumassa, mutta heräisi soittoon. Kysyn voinko nyt tulla. Ennen kuin hän edes vastaa käyn hammaspesulla ja pukeudun puhtaisiin vaatteisiin. Ennen kuin Javier ehtii kieltäytyä ilmoitan että tilaan nyt taksin. Hän vastaa, että soita kun olet täällä. Ah. Olo on epätodellinen. Sain pelastettua tilaisuuden olemalla suora! Kraateri sammuu. Kello ei ole vielä seitsemää aamulla, mutta lähden Javierin luokse. Tunne siitä, että nyt olen menossa oikeaan paikkaan on vahva. Valitettavasti?

Javier tulee minua ovelle vastaan tosi unenpöpperöisenä Jackin kanssa. Hän viittoo, että mennään tekemään pieni kävely ennen kuin menemme sisälle, jotta Jack saa samalla ulkoilun. Halaan Javieria joka ei vastaa halaukseen. Hän koittaa taas olla coolina, mutta leppyy minulle kyllä. Sanon, että olen pahoillani etten tullut eilen. Javier sanoo ettei se mitään. Mutta tiedän, että häntä on ainakin vähän harmittanut. On tosi aikaista. Ehdotan, että menemme vielä nukkumaan. Sisälle päästyämme heitän päällisvaatteet pois tyytyväisenä ja hyppään Javierin kanssa tuttuun sänkyyn (puhelimet pitää jättää olohuoneeseen), omalle tutulle paikalleni, saman peiton alle. Javier ei malta vain nukkua, vaan heittää loputkin vaatteeni pois. Sitten nukumme yhdessä puoleen päivään asti. Olen niin kotiutunut vasten hänen selkäänsä tai hänen kainaloonsa saman peiton alle. Herätessä olen niin tyytyväinen, että herään juuri sieltä. Javierkin on hyvällä tuulella. Halailemme sängyssä. Puhumme taas aamiaisesta. Javier sanoo, että kaapit ovat aika tyhjillään, joten ehdotan kauppaan lähtöä. Mutta Javierin sanoo taikovansa meille jotain sillä aikaa kun menen ulos Jackin kanssa. Sopii! Jack on innoissaan. Palatessani Javier on täydessä touhussa keittiössä. Laitan musiikin soimaan ja odotan, että hän kattaa pöydän (koska ei halua apua). En voi kieltää etteikö minusta olisi ihana tulla pöytään, johon hän on taas kauniisti asettanut paistetut kananmunat, maustetut avokadot, mangoa, sinihomejuustoa, puuroa. Kehun taas hotellitasoista aamiaista ja Javier on tyytyväinen. Otamme koko sunnuntain rennosti sohvalla makoillen. Kun puhumme viikonlopuista Javier heittää, että voi kunpa hän löytäisi helpommin seuraa baareista! Tämä ärsyttää minua vähän, mutta ainahan hän on heittänyt tuota samaa juttua. Javier koskettaa minua välillä ohimennen omaan tapaansa, mutta muutoin pitää huolta omasta tilastaan. Minä olen edelleenkin se hellempi. Sanon, että Jack sentään tykkää minusta eikä pelkää näyttää sitä. Javier nauraa. Käymme kaupassa. Ostamme herkkuja. Hän koskettaa käsivarttani kaupassa ja nojaa minuun jonottaessamme bussiin. Tulemme takaisin ja katselemme elokuvia. Nyt ei edes puhuta siitä jäänkö vielä yöksi. Ei tarvitse. Jossain vaiheessa puolihuumorilla vitsailen siitä, miten Javier ujuttautuu aina sohvan vastakkaiseen nurkkaan. Eikö hän pidä läheisyydestä! Hän yrittää pitää kovan kuorensa, mutta ottaa minut kainaloonsa vähän avoimemmin asian esille ottamiseni jälkeen. Päätän sanoa kaiken mitä mielessäni on. Jottei minun tarvitse taas koko seuraavaa viikkoa miettiä, etteikö hän tietäisi mitä ajattelen. Illalla sänkyyn mennessämme sanon, etten tarkoittanut ettenkö mielelläni viettäisi hänen kanssaan viikonloppuja. Olisi vain paljon parempi saada kutsu vaikka edellisenä iltana, jottei se tuntuisi siltä, että olen aina C-vaihtoehto ja helppo seuralainen silloin kun on tylsää. Javier selittää, että hänellä on niin vähän vapaa-aikaa ettei hän halua tehdä liian tarkkoja suunnitelmia etukäteen. Haluatko vai etuoikeuden kaikkeen aikaani! Hän kysyy. Hänellä on paljon ystäviä, joita pitäisi ehtiä tavata samassa ajassa. Nytkin lauantaina piti hänen kaverinsa tulla kylään, mutta kun hän perui niin sain minä kutsun. Oh, kuinka kiva. Mutta tyydyn tähän. Hän tietää kyllä minun näkemykseni tilanteestamme. Ja hän tietää, että minä tiedän mitä mieltä hän on aikaisemmin ollut. Pariinkin eri kertaan.

Maanantaiaamuna vaihdan viestejä Manuelin ja Ossin kanssa. Fiilis on ihan hyvä. Manuel ehdottaa, että kyläilisin taas pian hänen luonaan. Joo, mutten tänään. Taas mielessäni käy, että voisin tehdä jotain kivaa kotiin päästyäni. Vaikka siivota tai maalata. Mutta toisaalta tiedän olevani niin väsynyt, että todennäköisesti en jaksa tehdä mitään.  Päivän mittaan Ossi ehdottaa että lähtisimme parin viikon lomamatkalle eksoottiseen unelmakohteeseen. Hän on menossa ja etsii seuraa. Noh katsotaan lähempänä! Iltapäivällä minua väsyttää jo niin paljon, että silmät melkein lipsuvat kiinni kokouksessa. Lähden kerrankin hieman ajoissa töistä ja juuri kotiin päästyäni. BLING. Javier! Kysyy miten aamuni sujui. Hyvin. Kiitos kysymästä. Ajattelin, että häntä jo alkaa ahdistaa kaikki nämä jutut joista olen nyt ollut ennennäkemättömän suora ja etten kuulisi hänestä mitään vähään aikaan. Joten olen tyytyväinen. Ihan tyytyväinen. Hän kertoo omasta päivästään. Hyvä. Selasin hieman tammikuun alun viestejämme taas. Ihan vain siksi, että varmistan etten ole kuvitellut hänen juttujaan silloin. Ja en ole! Hän on ihan suoraan ehdottanut minulle jonkin sortin sitoutumista. Kuus viikkoa sitten. Tuntuu, että siitä olisi ikuisuus. Valovuosi. Niin kuin kaikesta muustakin. Onko valovuosi vielä siihen, että tämä jatkuva karuselli jo pysähtyisi? Muuttuisi vaikka vuoristoradaksi.

Alex ja puuma

Nousin juuri pikkupäikkäreiltä. Tuttuun tapaan koitin kääräytyä peiton alle hetkeksi, raskaan perjantain jälkeen. Onnistuin ehkä nukahtamaan, mutta pian puhelin alkoi piippailemaan vieressäni peiton alla. Ensin ignorasin sen ja yritin jatkaa unia, mutta sitten mielenkiinto voitti. Onko se vain ystävä tai John tai Manu, vai joku muu! Viestejä kolmelta eri tyypiltä, eikä kukaan edellä mainituista. Apuah. Joko pitää päättää mitä aion tehdä tänään! Vastahan alan pikkuhiljaa toipua perjantaista. Hyvästä, kivasta perjantaista. Olen jo ihan aamulla kävellyt uutta reittiä pitkin aurinkoista töölönrantaa pukeutuneena aivan liian paksuihin talvivarusteisiin. Jouduin heti mennä forumiin ekaan mahdolliseen liikkeeseen hakemaan päähäni aurinkolasit. Ne päähän ja uutta eilen hankkimaani huulipunaa, jolloin pääsin suhteellisen sujuvasti kotiin (no mäkin kautta). Ja sinne peiton alle. Nyt juuri minua ärsyttää, etten ehkä ehdi riittävän hyvin käydä läpi kaikkia kivoja juttuja eiliseltä, koska kello on jo noin paljon ja pian minua odotetaan jossain. En vielä tiedä missä, mutta jossain.

Lähdin siis keskustaan aikomuksenani tavata pitkästä aikaa Alex. Meillä on aina niin kivaa, vaikka tapaamisemme nyt ovatkin olleet melko fyysispainoitteisia. Silti tulemme aina loistavasti juttuun ja voimme keskustellakin vaikka mistä täysin luonnollisesti. Ja olenko jo maininnut että hän on hot. Siis oikeasti. Sellainen pilke silmissä. Ja sähköö. Olin viestinyt Alexille, että kertoisi mihin aikaan sopisi nähdä. En odotellut hänen vastaustaan vaan lähdin jo hyvin laittautuneena ja kauniiksi itseni tuntien liikenteeseen. Ainahan voisin käydä drinksulla tai kauppakeskuksessa. Ei vastausta. Menen Kampin kauppakeskukseen kiertelemään hitaasti liikkeitä. Eksyn kosmetiikkakauppaan ja innostun kokeilemaan huulipunia. Edellisviikonloppuna (tai joskus milloin olikaan) lainasin ystävättäreltäni huulipunaa se oli tosi kivaa vaihtelua, joten ostan itselleni ihanan mattapunan! Laitan sitä huuliini, hyvältä näyttää! Ja kävelen vastapäiseen baariin siiderille. Ei vastausta. Kuuntelen korvalapuillani radiota ja juontajan kysyessä mitä kuuntelijoille kuuluu perjantai-iltaan lähetän hänelle itsesäälisen selvityksen iltani kulusta. Pian hän omistaa minulle lähetyksessä loistavan biisin ja toivottaa tsemppiä iltaani. Piristää kiitos!

Tylsistyneenä ja pettyneenä kysyn kuulumisia pitkästä aikaa Karrilta. Mutta hän ei vastaa mitään. Outoa. Myös Dim viestii! Jee! Hän kertoo olevansa matkalla risteilylle ja lähettää hauska kuvan. Buu. Mutta ainakin hän muistaa minua. BLING. Viimein Alex vastaa! Hän kertoo nukahtaneensa. Hmm, en tiedä uskoako tuota, mutta onko sillä nyt niin väliä. Hän toivoo, että tulisin vielä. Meillä olisi tunti aikaa! Sanon etten pidä noin tiukoista aikatauluista ja hän toteaa voivansa venyttää aikoja hieman. No selvä. Olenhan jo ihan naapurissa anyway. Kävelen kivaa reittiä hänen upealle asunnolleen ja painan summeria. Kivaa nähdä hänet! Alex avaa oven ja on niin pitkä ja söpö. Halaamme. Hän on pukeissaan nakuilu-uhkailuistaan huolimatta. Taustalla pyörii netflix-sarja. Sanoin hänelle aiemmin viestiessämme, etten tykkää mistään seksitreffeistä, vaan vaadin, että myös vaihdamme kuulumiset ja nautimme drinkit, joten kiva että hän on kuunnellut minua. Hänellä on olutta ja minä korkkaan tuomani siiderin. Istumme sohvalle ja puhumme pitkään töistä, sarjasta, siitä kuinka hän kokee viimein päässeensä paremmin yli eksästään.Sitten ihan luonnollisesti hän suutelee minua. Niin hyvin ja ihanasti. Heitämme vaatteet pois ja vietämme ehkä parhaat hetket ikinä! Miten tähän viime ajoille onkaan kertynyt  näin paljon näitä Best So Far -kokemuksia! Alex on samaa mieltä. Eikä hän peittele hyvää fiilistään yhtään. Pussailemme ja olemme hekumoissamme sohvalla. Yhtäkkiä Alexin puhelin soi ja hänen ystävänsä kertoo olevansa ovella! Hui! Alex ei ollutkaan siirtänyt aikataulujaan. Alex viittoo minua pukeutumaan nopeasti ja menee avaamaan ystävälleen ovea. Sanon ettei mitään hätää, lähden kyllä kohta, mutta ensin siistiydyn ja juon juomani. Alex on ystävällinen eikä heittäisi minua pois. Hänen mukava ystävänsä saapuu sisälle. Esittäydyn ja olen hymyilevä ja kiva. Pölisen vähän niitä näitä korjatessani meikkiäni ja tyhjentäessä siideriäni. Vitsailemme Alexin kanssa hänen ystävälleen siitä, kuinka löysimme toisemme risteilyltä ja olemme kamuja nyt. Hauskaa! Tulemme kyllä tosi hyvin juttuun. Kuten tulin viimeksikin hänen kavereidensa kanssa. Voisin ihan hyvin kuvitella meidän viettävän enemmänkin aikaa yhdessä. Sanon olevani nyt valmis jatkamaan matkaani. Toivotan hänen ystävälleen kivaa iltaa. Alex saattaa minut ovelle ja suutelee. Hän huikkaa vielä oven väliin, että voinhan vielä ottaa suhun yhteyttä! No tottakai voit!

Lähden Alexilta hyvällä fiiliksellä ja kiitän häntä vielä erityisen ihanasta tapaamisesta viestillä. Olen pikkuisen huppelissa. Olen saanut viestejä Javierilta, joka jatkaa työasioista pitkillä sepustuksilla. Reagoin niihin lyhyesti ja ystävällisesti. En vahingossakaan ehdota mitään. Eikä ehdota hänkään. Myös Ossi viestittelee. Hänen piti olla nukkumassa raskaan matkan jälkeen, mutta sen sijaan hän näyttää olevan taas jurrissa jossain. Yllättäen saan häneltä kuvan, jossa hän on kauniin blondin kanssa sylitysten. Mitä hittoa! Vastaan, etten tosiaankaan halua mitään hänen deittikuviansa, jos hänellä on pienintäkään aikomusta toteuttaa uusi tapaamisemme joskus. Huono käytöstä häneltä! Mutten mieti sitä sen enempää, koska olen matkalla kivaan tanssiravintolaan hyvällä fiiliksellä! Menen baariin ja koska olen jo hyvin sosiaalisella tuulella löydän helposti juttukavereita kuppilan seurueista ja miehistä. Minulle tarjotaan drinkki ja keskityn tanssimiseen. Tietoisesti huomaan tarkkailevani tarjontaa. Olisin toki halunnut palata vaikka Alexille, mutta nähtävästikään en aio missään tapauksessa herätä yksin omasta sängystäni lauantaina. Pikkutunneilla katseeni kohtaa pitkän ja tosi kivannäköisen miehen, Joonaksen. Hänkin huomaa minut! Ja tulee juttelemaan. Olemme molemmat kivassa humalassa ja menemme tanssimaan toisiamme halaillen. Näin niitä pokia yhtäkkiä vaan syntyy yössä. Siitä siirrymme pöytään juttelemaan. Hän on korkeastikouluttautunut ja minua viisi vuotta nuorempi. Nyt en välitä iästä. Hän on kohtelias, fiksu ja suloinen. Ei mene kauaa, kun hän ehdottaa, että menisimme hänen luokseen keskustan asuntoon. En ole liian kännissä vaan tiedän mitä tapahtuu. Ja sanon kyllä, mutta vain nukkumaan! Se sopii Joonakselle. Yhteistuumin ja käsikädessä haemme kamamme narikasta ja törkeää laiskuuttamme hyppäämme taksiin ja matkaamme sillä naurettavan lyhyen matkan. Joonaksella on puitteeltaan hieno asunto, mutta se on sisustettu todella poikamiestyylisesti. Joonas haluaa suudella minua ja työntää kovan tönkön kielensä kokonaan suuhuni. Mitä ihmettä! Aivan törkeän huonoa suutelemista. Yritän ohjata häntä vähän pehmeämpään lähestymistapaan, mutta hän ei ymmärrä. Se on melkein ällöttävää. Mutta tuohan on vain kehityskohta. Jätän alusvaatteeni päälleni, kun hyppäämme hänen sänkyynsä. Kuitenkin kosketan häntä ja hän tulee hetkessä. Nukumme aamuun. Päätä vähän särkee. Alan miettiä miten pääsisin kätevimmin kotiin. Joonas halailee minua nukkuessamme. Se on kivaa. Nousen ottamaan buranan ja muut lääkkeeni ja menen hänen viereensä takaisin. Halailemme. Silitän kädelläni hänen rintaansa ja napaansa ja reisiänsä. Hän on taas ihan valmiina. Hipaisen. Kosketan. Ja bom! Hän on taas valmis. Oho, olen vain kahdesti elämässäni törmännyt näin nopeaan toimintaa. Nino ja Joonas. Ei se haittaa. Puhelimeni tärisee tyynyn alla. Tytöt. Ossi selittelee, että se oli vain kaverikuva. John kysyy olenko hengissä. Alex on kaivannut minua viideltä aamulla. Vastailen. Otan salaselfien. Jonka myöhemmin lähetän Ossille. Hahaha. Vitsailemme Ossin kanssa koko tilanteesta myöhemmin päivällä. Saammehan me oikeasti tehdä ihan mitä huvittaa vaikka sen jakaminen onkin tosi mautonta.  

Joonaksella on tosi paha olo, joten jätän hänet sujuvasti keräilemään itseään ja lähden kohti kotiani aurinkolasiostosten ja mäkkärishoppailun siivittämänä. Päiväunilta noustessani puhelimessani on viestejä Dimiltä, Javierilta ja Ossilta. Saan taas Dimiltä kivan kuvan ja hän voivottelee krapulaansa. Vastaan iloisena. Ossi kyselee vointiani ja vastaan siihen tuolla selfiellä. Javier kysyy, että viettäisimmekö loppuviikonlopun yhdessä. Pum, pum, pum. Viettäisimmekö? En tiedä. Mietin mitä sanoisin. Tätä toki olen halunnut! Mutta en edelleenkään tiedä mitkä ovat hänen motiivinsa minua kohtaan. Kysyn oliko hän eilen ulkona. Kyllä oli. Okei, mäkin olin. Kysyn mitä hän haluaisi tehdä ja sanon miettiväni asiaa. Ja mietin edelleenkin. Myös tytöt ovat lähdössä ulos, mutta koska he eivät ikinä halua mennä kanssani samoihin paikkoihin, niin todennäköisesti päätyisin taas yksikseni jonnekin loppuillasta. Dimillä on krapula, joten hän ei varmaan tee ehdotuksia. Totean Javierille, että olenko hänelle krapula-seuralainen ja paperityöapulainen. Katsotaan mitä hän vastaa. BLING. Hän ei vastaa mitään vaan toteaa käyvänsä saunassa. Hän välttelee aina mitenkään kommentoimasta mitään, mikä auttaisi minua selvittämään tilannettamme. Pian hän lähettää minulle kuvakaappauksen omasta kommentistani, jossa pyysin häntä ilmoittamaan ajoissa jos tahtoo seuraa. Vastaan, että joo, kiva, että hän ehdottaa ajoissa, mutta en pidä siitä, miten hän haluaa tavata vain ollessaan krapulassa tai kun parempaa tekemistä ei ole. Hän vastaan, että ymmärtää minua. "Sorry". Pettymyksen tippa nousee silmäkulmaani. Näin se siis vaan sitten on. Vaikea hyväksyä. Taas kerran. En tiedä mitä teen. Haluaisin niin kovasti nähdä hänet, mutta en ellei hän sano, että olemme muutakin kuin kaverit.