Riskirajoilla

Huh ja auts. Olen juuri kieltäytynyt menemästä Ronille. Olen ollut coolina ja tasaisena koko maanantaipäivän, kun Roni yllättäen illalla aloittaakin keskustelun. Minä en aloittanut, joten hän aloitti. Se toimi. Toimin siis oikein. Eikä edes sitä tunnetta lähettää viesti tullut, joten kaikki kai menee kuten pitäisikin. Roni puhuu ensin pitkään työjutuistaan (ja jakaa minulle taas vaarallisen paljon). Kommentoin niitä. Olen aidosti innoissani hänen puolestaan. Uskon tähän juttuun oikeasti ja se vähän pelottaa minua. Sitten kysyn onko muuten kaikki hyvin. Hän sanoo heti että ei. Koko paska ei kiinnosta häntä oikeastaan yhtään. Noh, se oli taas odotettavissa. Hänen mielenliikkeensä heittelevät miten tahansa. Ei hän voi saada riittävästi nautintoa tuollaisesta asiasta, koska ei tarvitse mitään materiaa tai kunniaa. Ne pienet ylimielisyyden hetket joita hän saa kokea kokouksissaan loppuvat hyvin lyhyeen. Yhtäkkiä hän ehdottaa, että lähtisin hänen luokseen. Taksilla. Heti! Olen kaivannut tuota pyyntöä. Olen ikävöinyt sitä. Voi kuinka olenkaan toivonut sitä useina iltoina. Ja tekee tiukkaa sanoa, että en tule. Totean, että niin kauan kun meillä on tämä tilanne päällä, että hän pyyhkii aina kaiken pois aamulla tai maanantaina, niin en enää sormennapsautuksesta aio hypätä taksiin jos minun ei erityisesti tee mieli. Roni pyytää minua tulemaan useaan kertaan. Vaihdamme pitkiä argumentteja asiasta. Hän myöntää, että on käyttäytynyt siten, ettei minun pitäisi pompata heti kun hän käskee. Puhumme syvällisyyksistä. Uskon, että hän on humalassa. Mutta niin olen vähän minäkin. Kirpaisee. Haluaisin niin kovasti mennä. Mutta miksi menisin sinne yöllä valvomaan pariksi tunniksi ja sitten häipymään töihin aamulla. Uskon, että tämä on oikea reitti. Sanon Ronille, että keskellä yötä juostaan toisen luokse vain hyvin erityisistä syistä, ja jos toinen rikkoo ne syyt, niin saa luvan odottaa että tilanne korjaantuu. Olen sanonut, että jos hän haluaa tavata minut niin saa ehdottaa sitä ennen iltakymmentä. Käymme läpi välejämme. Hän yrittää päteä ylimielisyydellään, mutten välitä siitä. Hän vähättelee juttujani ja yrittää näyttää ettei hän välitä tunne-elämästä. Vaikka myöntääkin arvostavansa sitä, että olen ollut hänen tukenaan. Toivon, todella että tämä oli oikea ratkaisu. Puhumme yhteensä yli kaksi tuntia. Välillä hän katoaa linjoilta. Ehkä tupakalle. Mutta ei voi olla kommentoimatta minulle takaisin jossain vaiheessa. Kysyn Elinalta, että toiminko oikein. Ja hän sanoo, että toimit. Keskustelumme lopuksi käymme vielä läpi sen, että se, ettei hän käskisi minun keskellä yötä hypätä taksiin ja rientää luokseen kymmeneksi tunniksi, vaan antaisi hieman ennakkoaikaa, olisi minulle osoitus hänen arvostuksestaan minun aikaani kohtaan. 

Keskustelujemme aikana olen tyhjentänyt hermostuksissani muutaman lasillisen viiniä. En olisi uskonut, että hän jo nyt kaipaa minua sinne. Ja että minä en mennyt. Jos olisi viikonloppu niin olisin jos siellä. Mutta minulla on aikainen aamu, mikä myös vaikuttaa päättäväisyyteeni olla lankeamatta Ronin käskyihin. Olen taas sanonut hänelle niin paljon. Niitä oikeita ajatuksia ja tunteita, jotka tahdon hänen ymmärtävän. Sanon jopa, että nyt kun olen kertonut kaikki näkökantani, niin olen varmistanut, että jos juttumme nyt hajoaisi, niin se ei olisi lainkaan minun ratkaisuni, enkä ottaisi siitä vastuuta. Koska olen hyväksynyt hänet täysin ja tarjonnut tukeni mihin vain. Ja huomioikaa, että kun Roni ylimielisesti toteaa, että hänelle on muilla poikkeuksellisen paljon annettavaa, niin vastaan sen johtuvan siitä että hän on niin vajaa. Hän on lähes niin ylpeä ettei melkein pysty nauramaan jutulle. Jos olisin siellä niin hän nauraisi. Mutta nyt hän on yksin norsunluutornissaan. Tiedän, että hän on kännissä. Roni sanoo, että me olemme kohdanneet toisemme jostain erityisestä syystä, mutta emme voi tietää mikä se on. Totean, etten ole tyhmä tai kokematon, ja jos näen jotain erityistä niin haluan sitä ylläpitää. En voi sanoa enempää. Ja kaikki on nyt kirjallisesti siellä. Toivotamme toisillemme hyvää yötä ja Roni sanoo menevänsä katsomaan Netflixiä sänkyyn. Hetken jo mietin, että hän kutsuu luokseen jonkun muun, muttei ilmeisesti sitä tehnyt. Olen edelleenkin vakuuttunut, että hän on ainakin pääosin ollut yksin ilman muuta yöseuraa. En tiedä pitäisikö minun ottaa unilääke, jotta saisin nukahdettua. Olo on sen verran adrenaliinihöyryinen. Ärsyttää puoliksi etten mennyt. Puoliksi olen itseeni tyytyväinen. On aika ottaa uudenlainen lähestymistapa asioihin edes hetkeksi. Mutta nyt olen ajanut itseni tilanteeseen, missä taas joudun odottamaan Ronin yhteydenottoa. Sanoin hänelle selvästi etten voi itse ikinä ehdottaa tapaamista, koska hän ahdistuu niin helposti. Ja sanoin, että hän saisi kertoa hyvällä varoitusajalle, milloin jatkamme juttujamme livenä. Se on siinä, en voi tehdä enempää. Eli ahdistusta odotettavissa. Apua! Otan puolikkaan unilääkkeen. Kello on jo puoliyötä ja minun on pakko saada nukuttua. Aamulla varmasti kadun sitä että herään yksin omasta sängystäni.