Keep calm and shh

Aamu ei ollut niin paha kuin olin ilallla ajatellut. Unilääke on tehnyt tehtävänsä ja olen nukkunut todella sikästi kahdeksaan asti. Edessä on raskas työpäivä ja olo lähes ookoo. En kadu mitään mitä olen sanonut. Joskus aina käy niin, että hitsi olisi pitänyt vielä sanoa se ja se asia. Mutta nyt kyllä naputtelin suuni puhtaaksi. Ainoa ongelma on, että Roni on todennäköisesti ollut sellaisessa kännissä ettei muista yksityiskohtia tai haluaa vain sokaistua asioille, jotka eivät ole hänelle mieluisia. Kuten tekee usein. Hän on varmaankin juuri sellainen henkilö, joka ei palaa epämiellyttäviin keskusteluihin tai asioihin uudelleen vaan ennemmin poistaa ne ja heittää pois ikään kuin niitä ei olisi olemassakaan. Mutta jotain on jäätävä alitajuntaan haluamattakin. Keskityn töihin koko päivän kiitettävästi. Manuel laittaa jotain huumorijuttuja ja hädin tuskin ehdin vastata. Olen onnistunut nyt käyttäytymään siten kuten olen sisimmässäni tuntenut oikeaksi, ja nyt minusta tuntuu siltä, että aion käyttäytyä aivan normaalisti. Siispä iltapäivällä lähetän hauskan kuvan työjutustani Ronille, joka vastaa heti naurunaamoin. Ei mykkäkoulua, ei viivettä. Tällä kertaa. Puhuimme eilen siitäkin. Pääsin toteamaan Ronille, että minua ei kiinnosta jos viestin vastaaminen on niin vaikeaa, että siinä menee vuorokausi, mutta jos jätetään kokonaan vastaamatta niin se on huonoa käytöstä. Ja mikä on Ronin reaktio? Se on "plääplää". Ah, kypsää. Tämä menee samaan kategoriaan sen kanssa, kun Roni makaa sängyssä ja kietoutuu peittoon, kun olen lähdössä töihin. Sanon jotain tai haluan halata häntä heipaksi, niin hän menee kokonaan peiton alle ja huutaa, että anna mun nukkua. Kunnon flash back siihen aikaan kun äiti joutui herätellä kouluun ja oli vielä viisi minuuttia aikaa nukkua. Mutta tiedän hänen lapsellisen puolensa ja olen kai sen jotenki hyväksynyt sillä edellytyksellä, että uskon kehityksen olevan mahdollinen. Mielestäni myös hänen juttunsa omasta ylimaallisuudestaan ovat jonkinlainen lapsellinen puolustusmekanismi, jolla yritetään varmistaa itselleen, ettei kukaan muu ole voi sinulle päteä. 

Tämä on taas se päivä, kun pääsen omassa rauhassani valitsemaani kivaan lounaspaikkaan istumaan läppärini ja musiikkini kanssa. En siis tietenkään syvästi omassa seurassani, koska voin uppoutua kaikkeen muuhun täysillä. Tällä kertaa valitsen paremman mutta kaukaisemman paikan lounaalleni. Siellä on tyylikkäitä pariskuntia ja työpareja kravatit kaulassa. Ei yhtäkään lasta. Pidän. Tilaan kuohuviinin lounaan kylkeen, koska minun ei enää tarvitse palata toimistolle. En voi olla miettimättä, että tänäänhän Roni voisi kutsua minut luokseen paremmalla varoitusajalla, jota häneltä olen pyytänyt. Mutta samalla tiedän, että hänen ylpeytensä tuskin antaa tällaiselle mukavuudelle periksi ainakaan vielä. Javierkin olisi paikalla somessa, ja vaikka eilen aioin jo aloittaa hänen kanssaan jutustelun, niin nyt en uskallakaan. Mitä jos hän ehdottaa tapaamisen sopimista, enkä taas tiedä mitä tehdä, kun olen varmistanut sen, että Roni haluaa tavata minut entiseen tapaan, vaikka kärsiikin samoista epävarmuuksista ja typeryyksistä kuin aina ennenkin. Juuri kun mietin Ronia istumassa omalla paikallaan se oma ahdistunut ilme naamallaan niin meidän kaikista koskettavin biisimme alkaa soida. Jonka sanoja kävimme joskus tuntikausia läpi keksien niistä kaikenlaista meille erityistä. Siksi rakastan meitä. Harmi, että hänen tyhmä puolensa tekee kaikesta niin vaikeaa. Lähes mahdotonta. Ja harmi, että näköjään edelleen rajoitan muita tekemisiäni hänen mukaansa. Yhtäkkiä Javier ja Nino ja Dim ovat taas askeleen kauempana.

Heti kun pääsen kotiin niin olo on astetta ahdistuneempi. Kaadan heti itselleni lasillisen viiniä, vaikka kello ei ole vielä maagista kuutta. Yritän keskittyä ystävän jakamiin huoliin ja kommentoida niitä, mutta tuntuva ahdistus ei jätä rauhaan. Eilisessä keskustelussamme kun Roni kutsui minut luokseen, hän sanoi, että tule juomaan viiniä. Seksiä ei ole tarjolla, mutta hyvää keskustelua. Hän on sanonut niin usein. Jo tammikuussa tapailumme alussa. Pidin sitä vitsinä. Mikä se osittain onkin ollut, mutta juontaa juurensa siihen vakavaan tosiasiaan, että Ronilla on todellisia ongelmia läheisyyden kanssa. Pikkuhiljaa sain havaita, että Roni pakenee aamuisin sängystä koska ei voi olla lähellä. Seksin jälkeen pysyy aloillaan halaten ehkä minuutin. Pussaa ja halailee humalassa muttei juurikaan muuten. Paitsi ihan alussa, kun emme tunteneet. Kun olemme olleet juhlimassa niin usein päädymme touhuamaan sänkyyn, mutta ehkä sitä ei Ronin mielestä lasketa, koska väittää aina ettei juurikaan muista mitään. Minilomamme aikana Roni sanoi, että se mikä on estänyt läheisyytemme on murtunut. Mutta nyt hän taas vetää sen takaisin. Ja se on jotenkin loukkaavaa. Onko seksi pois tarjolta vain minulta, vai kaikilta? Etkö oikeasti kestä tuon vertaa tunteita, että voisit olla edes sanomatta tuollaista. Hahmottelen jo viestin jossa mainitsisin asiasta puolihumoristisesti. Sanoisin, että voin tulla kyllä pussailemaan joku ilta ja muistuttamaan siitä mitä hän aikaisemmin aiheesta puhui. Koska tiedän, että hän oikeasti pitää siitä. Mutta kai se on hänen selviytymismekanisminsa. Ja siksi, että tunnen oloni loukatuksi kysynkin spontaanisti Javierin viikon sujumista. Ja otan puolikkaan rauhoittavan. Ja uuden lasin viiniä. Javier vastaa ja juttelee aktiivisesti. Kysyy sitten, että mitä minulle kuuluu. Ja tuo kysymys saa vedet nousemaan silmiini, niinkuin tosi usein. En tiedä miksi. Jo kauan sitten kun minulla oli jotain vaikeuksia teininä ja olin aika onnistuneesti cool. Mutta kun joku vieras ihminen pysähtyi ja kysyi, että miten sinä oikein voit. Niin purskahdin hillittömään itkuun. En tosiaan tiedä miten voin. 

Illalla olen jo tosi lähellä lähettämässä viestini seksikiellosta Ronille. Viestittelen samalla Javierin ja Singhin kanssa, kun copy pastetan viestini valmiiksi siirrettäväksi Ronin keskusteluruutuun. Singh kertoo, että on joutunut tappeluun siksi, koska joku vieras mies kehui hänen työtoverinsa (nainen) takapuolta kadulla. Singh kertoo että raivostui ja he alkoivat tapella. Hah! Kerroin hänelle, että täällä ketään tuskin kauheasti kiinnostaisi mikään pieni huudahdus kadulla. Mutta ehkä jotkut ottavat tällaiset asiat henkilökohtaisemmin. Ja tässä tapauksessa kyse on varmasti myös kulttuurieroista. Ctrl + V ja viestini menee Ronin ruutuun, mutta samaan aikaan hän pomppaa vihreäksi palloksi. Ei, en uskallakaan jos hän on paikalla. Pyyhin kommentin pois kokonaan. Huh. Viime hetken seivaus. Tyydyn katselemaan Singhin lähettämiä maisemakuvia, ja toivottamaan Javierille kauniita unia. Ja toivomaan, että Ronin pää pimahtaisi ja hän ottaisi juttuni tosissaan.