Traumacenter

Lauantai-iltana makoilen menestyksekkäästi liikahtamatta minnekään aina siihen saakka kun Javier kertoo milloin olisi kotona. Varmistan etukäteen onko hän liian väsynyt, mutta Javier haluaa tavata, joten sovimme nauttivamme vähän viiniä ja makoilevamme television edessä. Kun valmistaudun kevyellä meikillä ja puolipitoisella vaatetuksella ja laitan musiinkin kovalle käy kävellessäni ihanassa auringonpaisteessa, käy mielessäni ajatus, että energia olisi riittänyt juhlimaankin! Mutta tuntuu kivalta mennä pitkästä aikaa viettämään rauhallista iltaa juuri Javierin luokse. En edes hyppää bussiin vaan kävelen! Koska on niin kiva fiilis. Matkassani on punaviinipullo ja muutama omenasiideri, joista kaksi on kevytversioita. Javier kertoo nappaavansa pari olutta itselleen. Emme ole tavanneet viikkokausiin, mutta heti kun saavun paikalle olo on täysin kotoisa. Joudun odottamaan muutaman minuutin rappukäytävässä ennen kuin Javier tulee ovelle, koska kun koputan ei kukaan reagoi ja ajattelen hänen olevan vielä suihkussa. Lähetän viestin, että olen täällä ja avaisi kun on valmis. Ja noin minuutin kuluttua hän avaa oven. Heti ensimmäisenä hän ihmettelee, että miksen koputtanut, eikä usko, kun yritän selittää, että koputin kyllä. Ensimmäisenä halin Jackia joka tulee innoissaan minua vastaan. Hyvä! Hän ei ole unohtanut minua. Sitten halaan Javieria tiukasti. Istahdan sohvalle ja kaikki on niin normaalia. Tuntuu, kuin tapaamisessamme ei olisi ollut taukoa laisinkaan. Juttelemme heti aktiivisesti kaikenlaisista tapahtumista. Lomamatkastani, Javierin paperiasioista, työjutuista, ystävistämme. Javier on aina kova pätemään ja hyvin tarkka yksityiskohdista. Hän kyselee tarkkaan, että kävinkö sillä ja sillä kadulla tai siinä ja siinä ravintolassa matkallani. Minkä väristä metroreittiä käytit, kun menit sinne ja sinne. Huoh! En muista enää yksityiskohtia! Ja se närkästyttää Javieria, joka jo tutkii karttaa paikoista, joissa kävin. Mutta tunnen heti häneen samaa vetoa kuin aina. Hän on niin suloisen näköinen. Jo lähempänä neljääkymmentä, mutta ei se pahasti näy. Olen nähnyt hänen nuoruudenkuviaan, joissa hän on ollut todella komea ja vielä tuuheahiuksisempi. 

Tunnelma on hyvä. Kerron, että olen itse jo syönyt, koska tapaamisemme meni aika myöhään, joten Javier tekee itselleen jotain nopeaa. Avaan samalla viinipullon. Pyydän Javieria ensin poistamaan pullosta tinakuoren, mutta hän ei suostu, mutta antaa minulle veitsen, jolla voin viiltää sen auki. En tarkoituksellisesti viitsi ärsyttää häntä avaamalla pulloa "väärin". Kaadan meille lasilliset. Punaviinikin maistuu hyvältä, vaikka alkunperin mieleni teki valkoviiniä. Aika kuluu kun juttelemme mielenkiintoisista aiheista. Sitten keskustelumme siirtyy taas sijoitusasioihin, joissa olen jälleen hieman eri mieltä jostain asiasta kuin Javier. Hän ei siedä sitä, että hänelle sanotaan vastaan missään asiassa. Tai siis, enhän minä edes sano vastaan, vaan kerron vain oman näkemykseni jostain pääomaverotukseen liittyvistä jutuista.  Ja aivan kuten aiemminkin, hän ei pysty muuttamaan omaa näkökantaansa ja myöntämään, että olisin oikeassa, vaikka viimeksikin oli sitten tehnyt neuvoni mukaisesti jälkikäteen. Pysyn tosi rauhallisena ja pyydän, että vaihtaisimme puheenaihetta, koska hän alkaa selvästi hermostua. Siirryn sohvalle, missä Jack on omalla paikallaan ja kun Javier on syönyt pyydän, että hän tulisi sinne minun ja Jackin väliin. Mutta hän ei liikahda vaan haluaa jatkaa väittelyä. En enää kommentoi mitään, vaan avaan television ja pyydän häntä edelleen tulemaan rentoutumaan ja viettämään kivaa vapaailtaa ilman vakavia teemoja. Saamme viinipullon tyhjennettyä puoliksi ja samalla kun Javier hakee itselleen oluen pyydän, että hän toisi minulle siiderin. Sellaisen kevyen version! Javier ihmettelee, että miksi minulle on sellaista soopaa mukanani! Enkö tajua, että kevytversio ei ole yhtään sen parempi kuin normaalikaan. Yritän huumorilla selittää, että haluan välilllä ottaa vähän kevyemmin. Javier ei pysty rentoutumaan enää ollenkaan vaan menettää totaalisesti hermonsa. Ja kun niin käy hän alkaa sanoa, että miten voit olla niin tyhmä! Hän saattaa nousta ja kävellä hermostuneena (eri tavalla kuin Roni) ja tiuskia itsekseen, että miten toi voi olla noin hiton tyhmä ihminen (fuckin stupid!)! Samalla kun pitelee käsiä ohimoillaan. 

Pariin kertaan pyydän häntä tulemaan istumaan ja jättämään tämän aiheen. Yritän olla täysin eleettömästi, jotta tilanne menisi ohi ja hän rauhoittuisi. Mutta sitten hän tulee lähemmäs ja huutaa, että olet idiootti, kun et tajua mitään yksinkertaisia asioita! Sinun kanssasi ei voi koskaan puhua mistään, koska olet niin lapsellinen ja tyhmä! Silloinkin pilasit sen yhden illan viime vuonna ja kukaan minun kaverini ei pidä sinusta! Kaikki inhoavat sinua! Tämä on taas todella loukkaavaa, koska itse koen todellakin kykeneväni puhumaan rakentavasti lähes mistä tahansa, ja on typerää ottaa esille jokin puoli vuotta sitten tapahtunut asia, joka ei edes ollut kovin ihmeellinen. En pysty taaskaan hillitä itseäni vaan samalla kun Javier sättii minua ja osoittaa sormella, niin kyyneleet nousevat taas silmiini. Javier tiuskii, että minä saan hänet aina hermostumaan, kun asenteeni on niin  huono! Hän nappaa takkinsa ja kaivaa varatupakat esille ja sanoo, että hermostutan häntä niin paljon, että hän tarvitsee tupakan! Vaikka ei normaalisti tupakoi. En kommentoi ensin mitään. Mutta sitten nousen ja sanon, että en ole sanonut tai tehnyt mitään väärää ja aion nyt lähteä kotiin. Sanon, että hän tekee tämän minulle joka kerta. Ja varmaan ikuisesti hän tulee kaivamaan esille jokaisen virheen jonka olen menneisyydessä tehnyt ja ne purkautuvat kerta toisensa jälkeen kun hän hermostuu. Kävelen eteiseen, mutta Javier vetää minut rauhallisesti takaisin sohvalle ja yrittää puolustaa omaa käyttäytymistään. Hän edelleen jankuttaa sitä miksi kevytsiideri ei ole oikeasti kevyempi. Sanon etten välitä enää tippaakaan koko asiasta. Kyynelten lomasta totean, että sano mitä sinulla on sanottavana ja sitten lähden. En ansaitse tällaista kohtelua joka kerta ilman mitään syytä. Totean, että tulin pitkästä aikaa hänen luokseen iloisena viettämään kivan illan ja hän väkisin pilaa sen! Sanon, että pyysin häntä useaan kertaan tulemaan sohvalle katsomaan jotain ohjelmaa ja lopettamaan puhumisen aiheista, jotka hermotuttavat häntä. Javier tuhahtaa, että sinä pyysit minut Jackin viereen etkä itsesi viereen! (mitä ihmettä?) Sitten hän alkaa paasata siitä, miten loukkasin hänen tunteitaan tekemällä oharit viimeksi. Kyllä, sen ymmärrän, mutta olen pyytänyt anteeksi ja varmistanut ennen tänne tuloani ettei hän ole enää siitä vihainen. Mutta hän on. Hän lähes herkistyneenä kertoo, kuinka valvoi koko yön odottaessaan minua. Että hän oli todella loukkaantunut kun en mennyt. Ja miten en ottanut häneen yhteyttä kunnolla pitkään aikaan! Hän tunsi olonsa hylätyksi. Kerron, että olen pyytänyt sitä anteeksi, enkä voi asialle enää mitään. Mutta että en voi ikuisesti kuunnella huutoa vanhoista virheistä, jotka on näennäisesti jo sovittu. Nousen taas ja menen eteiseen. Sanon, että haluan nyt kotiin jos sinulla ei ole muuta sanottavaa. Hän tulee taas luokseni ja riisuu takin, jonka olen ehtinyt heittää päälleni. On yhtäkkiä yllättävän rauhallinen mutta jämäkkä ja sanoo suoraan, että ei, en halua että lähdet. Jää. Anteeksi! Se tuntuu tosi hyvältä ja tavallaan taas nautin siitä, että hän oikeasti osoittaa pitävänsä minusta ja haluavan minun jäädä. Okei, menen sohvalle. Hän näyttää vakavalta. Istuu viereeni ja alkaa selittää, että hän ei osaa käsitellä ihmistä, joka sanoo hänelle vastaan. Hän toteaa, että pitää minua niin tärkeänä henkilönä, että herätän hänessä tunteita, joita hän ei pysty käsittelemään ja siksi se purkautuu huonolla temperamentilla. Sitten hän kertoo nuoruuden traumoistaan, siitä kuinka on menettänyt toisen vanhemmistaan nuorena. Kuinka perheessä on ollut sairauksia. Kuinka hänen mennyt suhteensa oli hänelle todella vaikea, eikä hän saanut rakkautta tai läheisyyttä ja oli vuosikausia yksin. Puhumme eri välikohtausten aikana paljon muutakin. Käymme läpi monia asioita, joita en nyt jaksa muistaa. Yritän hänen avautumisensa aikana keskittyä omaan rauhoittumiseeni, mutta kuuntelen häntä ja nyökkäilen. Javier pyyhkäisee välillä silmäkulmaansa selittäessään, että välittää minusta muttei osaa käsitellä näitä asioita. Tiedän, tiedän. Mutta en tiedä, miksi minulle tärkeimmiksi muodostuvat ihmiset ovat aina näitä traumatisoituneita. Miksi!? Tilanne tasoittuu. Hän tulee viereeni sohvalle lähemmäs ja vaihdamme television kanavaa. Olemme ihan hiljaa ja katsomme televisiota. Minä olen ihan okei. Ymmärrän oikeasti psykologisesta näkökulmasta hänen käyttäytymistään. Arvostan sitä, että hän ymmärtää omat ongelmansa ja pystyy ne myöntämään. Ainakin joskus. Ymmärrän temperamentin. Olen itsekin joskus menettänyt vastaavalla tavalla hermoni ja halunnut vain olla vihainen ilman järkevää syytä, vaikka olen oikeasti pitänyt jostain tärkeästä ihmisestä. Kello on jo tosi paljon. Javierin silmät menevät kiinni. Sammutan teeveen ja sanon, että mennään nukkumaan. Nousemme, heitän vaatteeni makuuhuoneen lattialle ja hyppään ihaniin puhtaisiin lakanoihin ison untuvapeiton alle. Javier vetää minut tiukasti kainaloonsa ja pussaa niskaani. Ottaa kädestäni kiinni. Kuiskaa, että olen tosi iloinen että jäit. Silitän häntä ja olen väsynyt, mutta itsekin tyytyväinen. Koska edelleenkin tunnen olevani kotona hänen sylissään. Tunnen että siinä on juuri minulle tehty paikka. Sitten Javier kuiskaa do you want to make love. 

Nukumme tosi hyvin. Joko hän pitää minua kainalossaan tai minä pidän häntä. Hän on läheisempi kuin aikaisemmin. Ottaa kädestä kiinni. Suukottaa. Vetää minut tiiviimmin itseensä kiinni jos olen liian kaukana. Minusta on ihana painaa kasvoni hänen hiuksiinsa, ihan samallailla kuten Nino teki minulle. En kertaakaan aamulla joudu miettimään, että olisinpa jossain muualla. Täällä Javierin luona en edes mieti Ronia. Halailemme toisiamme pitkään sängyssä. Jatkamme siitä mihin yöllä jäimme. Hän on liian tekninen ja liian keskittynyt siihen, että tuottaisi minulle nautintoa. Mutta se on lähes mahdotonta, koska hän tuo sen liian selvästi ilmi. Mutta pidän hänestä silti. Lisäksi taas mietin, että onko se ikä, vai jännitys vai mikä, koska hänellä on jonkin verran vaikeuksia pitää omaa puhtia yllä. En ota sitä lainkaan henkilökohtaisesti. Ajattelen jo, että jätetään juttu vaan kesken ilman loppuhuipennuksia, mutta sitten Javier vetää minut seisomaan lattialle. Okei, olemme tehneet näin aikaisemminkin, hän tykkää katsoa jos polvistun hänen eteensä ja saan jutun lopetukseen siinä. Mutta hän haluaakin, että suutelemme ja halaamme toisiamme silmiin katsoen samalla kun hyväilen häntä. Ja koko juttu on tällä valmis alle minuutissa. Rakkautta, sitäkö hän tarvitsi tällä kertaa. Hyppäämme takaisin sänkyyn. Hän vetää minut taas syliinsä ja asettelee peiton päällemme. Mietin sitä, kuinka ihanaa on, että joku haluaa olla sinua lähellä. Antaa hellyyttä ja huomioita. Ei karkaa sängystä ja pelkää kosketusta. Olen onnellinen. Nukahdamme taas hetkeksi. Päätäni vähän särkee öisen itkemisen jälkeen. Liika itkeminen aiheuttaa minulle usein päänsärkyä. Otan noustessamme buranan. Muutoin olemme energisiä ja iloisia. Javier antaa minulle pyyhkeen ja käyn pikaisesti suihkussa. Edessä on äitienpäivä. Olimme sopineet jo eilisiltana, että joudumme lopettamaan nämä treffit aikaisin sunnuntaina. Puen ja laittaudun kevyesti, sitten vien Jackin ulos omasta pyynnöstäni. Ulkona on ihana ilma! Jack on aluksi vähän hidastempoinen ja vilkuilee kotiovelle, mutta rentoutuu pian ja loikkii kanssani iloisena tutun reitin. Sisälle päästyämme Javier on kattanut pöytään haudutettua teetä sekä kauniit lautaselliset banaaniviipaleita, suolapähkinöitä, viinirypäleitä ja palan sinihomejuustoa. Ihanaa. Istun pöytään. Juttelemme kevyesti. Hymyilemme toisillemme. Javier on alasti. Sitten on minun aika lähteä perheeni kanssa brunssille. En mene edes kotiin vaan olen heti valmis lähtemään meren rannalle nauttimaan kuohuvasta ja herkuista. Halaamme Javierin kanssa toisiamme tiukasti ennen kuin lähden. 

Matkalla brunssille Javier viestii, että anteeksi kun sain sinut itkemään eilen. Minäkin pyydän vielä anteeksi sitä, että loukkasin häntä ohareillani. Javier sanoo, että tykkää meidän sunnuntai- tai arkitreffeistä, koska silloin emme riitele. Ja viet aina Jackin aamulla ulos! Hän lisää jottei vaikuta liian tunteelliselta. Iloisella mielellä pääsen täyttämään vatsani ihanilla herkuilla ja nauttimaan merituulesta auringonpaisteeseen rantaravintolaan. Sen jälkeen vietämme pari tuntia kävellen Kaivopuistossa ja nauttien rauhallisesta äitienpäivästä. Kotiin tullessani olen väsynyt ja vietän mielelläni loppuillan aivan rauhassa. Mietin sitä miten paljon kaikesta huolimatta pidän Javierista. Jokin vetovoima meillä on. Jokin masokisti minussa nauttii siitä, kuinka hän kohtelee minua. Sain taas olla se heikompi osapuoli, joka en usein saa olla. Mietin kivaa Harria. Ninoa. Mietin Ronia. Mietin Javieria. Kesä tulee. Ja mitä muuta.