Silencio, mutismo

Nukun taas sikeästi koko yön. Alla on puolikas Opamox ja puolikas Imovane muutaman viinilasillisen lisäksi, joten koktaili toimii hyvään uneen. Herään pirteänä ennen kahdeksaa ja lähden hyvällä mielellä toimistolle. Olen vieläkin tyytyväinen siihen, miten sanoin kaikki suoraan ja jopa itselleni epätavallisen sokerisesti. Haluan tulla pussailemaan! Tuli ikävä! En ikinä sano noin. Tämä on juuri varmaankin sitä toisen täydentämistä mistä puhutaan. Jos toinen on se aktiivinen ja innokas ja avoin, niin itse voi pitää sulkeutuneemman ja varauksellisemman asenteen. Mutta kun toinen vetäytyy ja leikkii hankalaa, niin otan helpommin haltuun sosiaalisen ja aloitteellisen roolin. On sanontakin, joka koskee sitä, että riittää, että kumpikaan ei lakkaa rakastamasta yhtäaikaa. Ja tämä kahtiajako ei päde vain aktiivisuudessa ja hellyydenosoituksissa. Esimerkiksi Javierin kanssa minä olen se vähän höpsö ja lapsellinen ja tarvitseva. Kun hän on aikuismainen ja järkevä ja kuuntelija. En ole koskaan ennen ollut sellaisessa roolissa. Olen aina ollut se järkevämpi ja kypsempi. Mutta hänen kanssaan pidän roolistani. Jotenkin nautin siitä, kun hän kiukkuisena ihmettelee, että miksi käyttäydyn kuin teini, jostain hölmöstä pikkuasiasta. Samoin Dim, joka on useimmiten tosi passiivinen yhteydenpitäjä. Laitan hänelle söpöjä viestejä jos haluan, vaikkei se normaalisti ole koskaan ollut tapaistani. Olen aina ollut se, jota kohtana ollaan aktiivisia ja innokkaita. Mutta maailma ei enää pyöri niin. Ja se kai sopii minulle. Tai ainakin aion sopeutua siihen. Fiilis on tasaisesti siinä miinuskymppikasvukäyrällä. En voi tehdä millekään asialle nyt yhtään enempää. Roni ei ole täällä, joten voin unohtaa hänet pariksi päiväksi. Sanoin jo kaiken, joten minun ei tarvitse nyt edes pitää yhteyttä yllä vain siksi, että hän voisi helpommin ehdottaa tapaamista. Nyt uskon, että kun hän palaa takaisin, niin hän haluaa tavata enemmin tai myöhemmin. Uskon, että suorat vihjaukseni läheisyyteen ja siihen, että ikävöin häntä jäävät hänen mieleensä, ja hän haluaa ne vastaanottaa vaikka esittää huonosti muuta. Uskon ja toivon ja rakastan. Mutta sillä aikaa mieltäni ilahduutta mahdollisuus Javierin tapaamiseen. Olen tuntenut hänet jo lähes vuoden! Ja olemme pitäneet jatkuvasti yhteyttä enemmän tai vähemmän. Hän ei ole onnistunut muodostamaan mitään muita pysyvämpiä suhteita, kuten en kovin menestyksekkäästi minäkään. Ja hän haluaa tavata minut innokkaasti huolimatta siitä, miten viimeksi pilasin kohtaamisemme jäämällä Ronin luokse. Nyt voisin korvata sen jos vain saamme aikataulut sopimaan. Ai mitenkö voin samaan aikaan väittää olevani rakastunut Roniin ja mennä tapaamaan henkilöä, josta olen aikaisemmin pitänyt ihan tosissani? Pelkästään siksi, että Roni torjuu minut, pelkästään siksi, ettei hän ole kyennyt pitäytymään "sopimissamme" asioissa enää päivää myöhemmin. Ainoastaan siksi, että niin kauan kun hän puhuu juttuja, joita puhuu, hän ei ole muun pidättäytymisen arvoinen.

Sovin lounastreffit Elinan kanssa. Voin pitää pitkän lounastauon. Mietin, minne voisin mennä, jotta voisin ottaa lasillisen lounaan oheen ilman, että törmään työtovereihin. Se on kyllä suuri haaste ja ehkä turhakin, koska lähden kotiin ajoissa joka tapauksessa. Mutta sovimme tapaavamme pienessä ravintolassa, jonne ei ehkä kukaan eksy valitsemanamme myöhäisenä ajankohtana. Odotan innolla, että javier vahvistaa hänen viikonlopun aikataulunsa, jotta tiedän tapaamme kenties jo tänään! Nyt pahin stressi siitä, että on pakko päästä jonnekin, on laimentunut, koska en voi kuitenkaan törmätä Roniin missään. Voin rauhassa antaa sanomieni asioiden upota häneen. Päädymme lounaalle syrjäiseen kahvilaan, jossa saamme vaihdettua viime hetken juorut. Voin melkein rehellisesti kehua, että fiilis on aika hyvä. Ja se onkin, vaikka en parhaallakaan hetkellä pääse eroon kokonaan stressistä tai ahdistuksesta jos olen yksin eikä tiedossa ole varmoja treffejä. Ei edes oikein tunnu perjantailta. Ei ole samanlaista hinkua minnekään kuin yleensä. Olen kotona ajoissa ja mietin, että mitä ihmettä teen. Manuel on kutsunut luokseen jos en keksi muuta. No onhan se tietenkin yksi vaihtoehto. Käydä siellä ja lähteä sitten muualle. Javier ei vieläkään vahvista aikataulujaan, mutta hän on varmaan vielä töissä. Huvikseni tsekkaan onko Roni jo etäisyyksien perustella lähtenyt kauas täältä, kuten kertoi. Ei, ei ole. Mutta ei näihin voi luottaa. Tai sitten hän on vasta lähdössä. Viimeksi, kun oli vastaava tapaus tammikuussa, hän väitti lähtevänsä muualle, mutta jäikin tänne, ja havaitsin sen etäisuuden perusteella. Kauheaa mutta totta. Siitä alkoi muutamien viikkojen välirikko. Ei hänellä nyt olisi mitään syytä valehdella. Mutta hän on tunnettu mielenmuutoksistaan. Ei ole vielä kiire minnekään, joten odottelen rauhassa miltä tilanteet näyttävät. Sitten joka tapauksessa käyn suihkussa (koska en eilen aikomuksistani huolimatta käynytkään) ja koitan saada energiaa tehdä edes jotain.

Kotona ollessa olo ahdistuu, koska en olekaan enää niin varma kaikesta. En kuule mitään Javierista, vaikka ajattelin hänen jo kertovan tilanteestaan. En tiedä onko Roni oikeasti lähtenyt pois tältä seudulta, kuten puhui. Ossi kertoo olevansa urheilemassa, joten kenties hänkin yrittää pysyä kaidalla tiellä tänään. Ärsyttävä käänne olotilaan! Minun on kuitenkin odotettava rauhassa jonkin aikaa ennen kuin alan hätiköidä itseäni jonnekin. Käyn suihkussa ja saan taas aikaan ärsyttävän haavan sääreeni. Ronin sijainti ei vaihdu. Ahdistaa. Kello käy. Otan puolikkaan rauhoittavan energiajuoman kanssa, jotta saan rauhoittavan vaikutuksen ilman väsymystä. Istun pyyhe päähän käärittynä hetken aikaa tietokoneella ennen kuin alan valmistautua. BLING. Ei Javier, ei Roni. Vaan randomtinderi, joka ehdottaa viinilasillisia tälle illalle. Hmm. Vastaan, jotain ympäripyöreää ja kysyn onko hänellä illalle aikatauluja tai muita suunnitelmia. Pienet ensitreffit voisivat piristää toki tunnelmaa, vaikka fiilis ei muutoin voisi vähempää olla tinderöintiin sopiva. Mutta profiiliemme mukaan molemmat vain haluamme törmätä uusiin ihmisiin, joten sinänsä kyse ei ole välttämättä ole edes mistään lähtökohtaisesti romanttisesta. Tunnen kuinka ahdistus kasvaa. Todella ärsyttävää, mutta en voi sille mitään. Rinnassa tuntuu pahalta. Olo ei ole ollenkaan energinen tai sopiva viikonloppuun. Tekisi mieli käpertyä jonkun kainaloon ja olla vaan hiljaa. Ronin tietekin. Tai edes Javierin. Mutta en kuule mitään kummastakaan. Miksi Roni olisi valehdellut lähtemisestään? Vai onko hän muuttanut mieltään, mutta ei aio kertoa siitä minulle. Tylsää ja tyhmää. Taas kadotin sen vähäisen tasaisuuden ja itsevarmuuden. Mutta. Olen valmis johonkin. Ainakin käyn ulkona. Katson jaksanko tavata uuden tinderin ihan vain ajan kuluksi. Huoh.