We are only human

Onpas mukavaa aamulla voida laittaa kevyempi kesävaatetukseen kuuluva paita päälle ja siihen päälle ohut kesätakki kevyttoppiksen sijaan. Viimeinkin se alkaa, kesä! Josta en aiemmin uskonut välittäväni, mutta nyt jo malttamattomana odotan! Niin mainiota vaihtelua, kun aamullakin olo on yhtä kevyt kuin illalla nukkumaan mennessä. Mikään yksittäinen asia ei paina. Mahdollinen Javierin tapaaminen tänään tuntuu kivalta! Ja töihin on mukava mennä, kun voin keskittyä tekemään asoita omaan tahtiini ja valitsemassani järjestyksessä. Voin mennä ulos lounaalle tai viettää lounastauon omassa huoneessani ihan fiiliksen mukaan. Liian tiukat rajat ja vahtaaminen ahdistavat minua, joten oman pätääntävallan käyttäminen työviikkojen sisällä tekevät kaikesta niin paljon miellyttävämpää ja myös osittain tehokkaampaa. Kahvihuoneessa on taas kakkua, jota on pakko maistaa vähän. En tiedä miksi, koska en yleensä edes pidä makeista kakuista. Työkavereiden kanssa on kiva vaihtaa turhanpäiväisiä juoruja, jotka joskus ovat tuntuneet tosi ahdistavilta. Ja varmaan joskus taas tuntuvat, muttei juuri tänään. Selaan uutisia tauon päätteeksi. Hesari kirjoittaa pastori Tiaisen  yllättävästä elämänkäänteestä. Hän on ollut ihminen, jota minua paremmat sukulaiseni ovat  ihaillen aina seuranneet. Ja oho, nyt onkin paljastanut että hänkin on vain inhimillinen ihminen. Totean tämän ilman minkäänlaista vahingoniloa. Olen aina (tai ainakin jo hyvin pitkään) sanonut, että kaikkein oleellisin asia kristillisyydessä, ja yleensäkin hyvässä ihmisyydessä, on pyrkiä olemaan tuomitsematta ketään. Koska siihen ei ole kenelläkään varaa (kuka heittää ensimmäisen kiven). Hyvän ihmisen mitta ei tule siitä kuuluuko kirkkoon ja kuinka nuhteettomalta näyttää ulospäin. Suurin merkitys on sillä mitä itse tuntee ja uskoo sydämessään, sielussaan, sisimmässään. Kuinka vilpittömästi toimii mitä tahansa tekeekään. Eikä kaiken tarvitse olla itsellekään selvää. Ei kaikkea voi ymmärtää ja tietää. Epävarmuus kuuluu myös ihmisyyteen. Sen myöntäminen on vaikeampi juttu. Ei ole väliä mihin kirkkoon kuuluu, vai kuuluuko mihinkään. Tai kuinka vaatimattomalta näyttää ulospäin. On terveellistä myöntää oma inhimillisyys ja keskeneräisyys. Joskus elämä pysäyttää kun alkaa mennä liian lujaa tai menee liikaa väärään suuntaan. Ja joskus ei pysäytä. Jotkut osaavat toimia paremmin kuin toiset, ja jotkut oppivat kantapään kautta. Jotkut eivät ehkä opi kunnolla koskaan. On ihanaa voida sanoa, että en tiedä, mutta luotan siihen, että lopulta asiat järjestyvät ja minullekin valkenevat. Ja sitä odotellessa keskittyä pääsemään omiin tavoitteisiin, opetella tekemään omista tavoitteista oikeita, ja olla tuomitsematta ketään muuta. 

Aamupäivällä vaihdan pari hyväntuulista viestiä Manuelin kanssa. Hän on kertonut olleensa treffeillä naisen kanssa, joka vaikutti treffeillä herkästi ärsyyntyvältä, eikä halunnut syödä mitään, vaikka he menivät ruokaravintolaan.  Heh, sanon, että kannattaa aina antaa toinen mahdollisuus! Kysyn Javierilta, että aiommeko vielä tänään tavata, jotta ehdin tarvittaessa miettiä muita vaihtoehtoja illalle. Hän vastaa, että työpäivä vaikuttaa lyhyeltä. Eli tämä kai tarkoittaa kyllä? Saan samaan aikaan viestin kivalta Harrilta ja yritän ehdottaa hänelle tapaamista muille arki-illoille tällä viikolla. Oikeastaan hänen tapaamisensa innostaa minua tällä hetkellä eniten. Mutta ei ole syytä kiirehtiä tai peruuttaa muita suunnitelmia. Päivä kerrallaan ja malttia. En ole kuullut edelleenkään Ronista mitään. Hän on somessa ihan normaaliin tapaan. En tiedä onko hän palannut kotiin vai ei. En ole nyt tullut mieleen miettiä etäisyysasioita. Yritän pitää kiinni tästä hyvästä flowsta johon olen päässyt häntä ahdistuneena ajattelematta. Kuuntelen meidän lempibiisiä, jotta voin varmistaa ettei se satuta minua jos kuulen sen jossain yllättäen. Olen aiemmin piilottanut yhdessä hankkimamme asusteen laatikkoon piiloon, mutta nyt päättänyt, että voin käyttää sitä yksinkin jos siltä tuntuu ja nostanut sen kaapin päälle. En anna kenenkään aiheuttaa mitään liiallisia tunnereaktioita minulle musiikista tai paikoista tai tavaroista. Aion luottaa siihen, että hän kyllä ottaa yhteyttä jos minua kaipaa. Hän on meistä kahdesta se, joka pyörii omassa pienessä epäonnellisessa oravanpyörässä kuukaudesta toiseen. Hän jäi sinne viimeksi kun tiemme erosivat, ja hän palaa sinne lähes joka aamu ja joka maanantai. Ja jos minä en saa vedettyä häntä sieltä pois, niin ainakin voin varmistaa, että hän ei saa imettyä minua pysyvästi sinne. Tietenkin olen täällä vielä häntä varten. Kokeilisin vielä. Antaisin tilaisuuden. Mutta en enää sulje muita ovia tämän ehkä mädän lattialuukun takia. Ihmeellistä, että koen näin vielä tiistainakin.

En osaa päättää syöntö lounaaksi Bona-purkin vai nuudeliannoksen. Arvon asiaa pitkään ja odotan malttamattomana vastausta Harrilta. Sen sijaan Javier vahvistaa, että haluaa tavataja yritän sopia aikaa. Jännä, että hänen tapaamisensa tuntuu ihan pikkuriikkisen väärältä siksi, koska haluan myös tavata uuden tuttavuuteni josta olen innoissani. Mutta olisi tyhmää keksittyä nyt liikaa johonkin, mistä en tiedä mitään. Tai kertoohan lievät epämukavuustunteet ehkä jonkinlaisista moraalin jäänteistä. Päädyn tulisiin nuudeleihin ja sovimme Javierin kanssa menevämme pitkälle kävelylle ulos. Kyllä, tämä vuodenaika tuo ihan uuden ulottuvuuden kaikkeen yhdessäoloon ja aktiivisuuteen. Olen saanut ennätysmäärän kutsuja drinkeille ja ulos! Kaikki havahtuvat elämään taas. Sisällä tai baarissa lojumisen sijaan mennäänkin kävelylle, piknikille ja terassille. Kotona istumisen sijaan voin mennä istumaan puistoon. Vaikka juuri eilen joku mainitsi jossain, että yksin puistossa istuskelu on tyhmää. Mutta ei se ole lainkaan tyhmää! Ne hetket viime kesänä kun vain nautin hetkestä katsellen ohikulkevia ihmisiä olivat yksiä mukavimmista. Hain aina kahvin tai muun juoman mukaan läheisestä kahvilasta ja asetuin tuntikausiksi penkille tai nurtsille lueskelemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Edellisvuonna omat ystäväni olivat kiireisempiä omissa parisuhteissaan, mutta nyt meitä sinkkuja on enemmän. Silti olen valmistautunut myös itsenäiseen aktiivisuuteen jos seuranpuute iskee. Iltapäivällä saamme Harrinkin kanssa sovittua tapaamisen myöhemmin tälle viikolle. Hyvä. Hyvä fiilis. Pitkästä aikaa jokin uusi innostaa minua oikeasti! Ihan sama tässä vaiheessa tuleeko siitä mitään vai ei, mutta taas tämä todistaa sen, että mikä vain on mahdollista. Ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan jos on avoin kaikille mahdollisuuksille. Olen aina välillä ollut aivan liian jumiutunut johonkin umpikujaan löytämättä mitään välineitä päästä muurin yli, mutta nyt on onneksi löytynyt hakkuu jos ei muuta.  

Teen erikoisen päätöksen ja aion lähteä Javierille suoraan töistä. Minulla on mukana kaikki tarvittava kuten aina, eikä minun tarvitse mitenkään erikoisesti laittautua häntä varten. En ehiti olla kuitenkaan kotona kovinkaan kauaa, koska sovimme tapaavamme ajoissa. Ihan vähän vilkaisen Ronin kuvaa sivupalkissani somessa ja mielessäni välähtää se ilme, jolla katsomme toisiamme, kun ymmärrämme kaiken. Mutta sitten ajattelen sitä, kuinka hän viimeksi kunnolla keskustellessamme heittäytyi taas siitä, että kutsuu minut luokseen siihen, että hän jankkaa kuinka rakkautta tai läheisyyttä ei häneltä saa. Selvä. Ilmoita kun saa. Siihen saakka en tuhlaa aikaani kotona istumalla. Nyt on suunnitelmissa pitkä kiva lenkki Jackin ja Javierin kanssa. Jotain hyvää syötävää, jota Javier on eilen hankkinut. Minä vien pyynnöstä mukanani vielä sitruunoita. Otetaan pihalle mukaan jotkut juomat. Ja vietetään rento ilta ilman riitoja. Sitten voin keskittyä loppuviikon muihin ihaniin uusiin ja kesäisiin asioihin.