Nukun hyvin. Ainakin muistaakseni. Joskus yöheräilyt ovat tosi havahduttavia. Joskus unensekaisia puoliheräämisiä. En aina muista niitä jälkeenpäin, tai vasta hyvin paljon myöhemmin jossain muussa yhteydessä. Mutta nyt minusta tuntuu etten ole herännyt yön aikana. Ehkä rauhoittavalla lääkkeellä on uneen myönteinen vaikutus. Mieli on aamulla taas aika kohtalainen. Viikonloppu lähenee, mutta minusta tuntuu kuin saisin sen jotenkin järjestymään tällä kertaa ilman kohtuutonta stressiä. En tiedä miksi ei vielä ole perinteinen viikonloppuahdistus alkanut. Mutta hyvä niin. Aamulla Manuel lähettää minulle harvinaisen typerän vitsikuvan, missä ei ole mitään hauskaa. Vastaan eleettömästi ja ehkä hänkin pian tajuaa rajoittaa juttujaan. Ossi on heti aamusta aktiivisena. Viimeksi hän intoili elämäntapamuutostaan ja uutta aikaa ilman päihteitä. Hän jaksoi keskittyä urheiluun ja mielenhalintaan muutaman viikon ajan ennen retkahdusta. Nyt hän on retkahtanut pari kertaa ja toisella kerralla taas sekakäyttöön asti. Mutta nyt tällä kertaa teemana on sosiaalisesta mediasta luopuminen. Ossi kertoo kuinka ruutuihin tuijottelu kyllästyttää. Hän poistaa facebookin. Kehotan häntä etenemään hitaammin. Siitä ei tule taas mitään jos kerralla poistaa kaiken. Sitten puhumme viikonlopusta. Siitä kuinka kiva olisi mennä yhdessä nauttimaan alkoholia ja puhumaan sekavia. Se ei innosta tietenkään yhtä paljon kuin ihanat päivät Ronin kanssa, mutta Ossi olisi hyvä varavaihtoehto. ja vain kaverina turvallinen. Tapaamisemme ovat olleet aina mahdottomia, mutta uskon, että jos panostamme kaveruuteen kynnys voisi alentua ja Ossi rohkaistua drinkeille tyttöystävästä huolimatta. Haluan hänen kaltaisiaan ystäviä. En tiedä miksi. Ainiin tietenkin, vertaistukea. Olen tässä kevään aikana todella havainnut, että olemme joku todella sairaiden ja säälittävien ihmisten klaani, jotka tuntevat vetoa toisiinsa. Ruokkivat toisiaan. Nauttivat liioittelusta ja kurjuudessa kärsimisestä ja sitten toisaalta omahyväisyydestä. Ei ole vielä lounasaika. Olemme jutelleen koko aamun Ossin kanssa. Kuuntelen bilemusiikkia kovalla. Hitsi, kun on vasta torstai. Päätän (taas kerran), että sanon tänään Ronille suoraan, että olisi kiva viettää kivoja vapaapäiviä yhdessä, mutta jos hän on kiireinen viikonloppuna niin joku toinen kerta sitten. Teen niin jos se tuntuu illemmalla hyvältä idealta. Miksen? Sittenpähän voin ainakin sopia oikeasti muuta. Ja Roni ahdistuu tai innostuu oman mielensä mukaan joka tapauksessa. Alan miettiä, että on ihan sama mitä minä sanon. Joten miksen oikeastikin sanoisi mitä ajattelen, mihin olen näennäisesti pyrkinytkin. Hyväksy tai muuta. Ja hyväksy sitten.
Pääsen viimein kotiin. Ensin suunnittelimme eräässä liikkeessä käymistä Elinan kanssa, mutta hänelle tuli illalle muu meno emmekä jaksa kiirehtiä liikaa. Katsotaan lenkkiä myöhemmin. Toisaalta kaadan itselleni heti yhden lasillisen viiniä kun pääsen omalle paikalleni läppäri sylissä. Työpäivä oli menestyksekäs, mutta se ei nyt saa poistettua kokonaan orastavaa stressiahdistusta. Tainnutan sitä ensin hätälasillisella ennen kuin alan edes miettiä rauhottavaa. Olen kirjoittanut hyvän viestin valmiiksi Ronille ja lähetän sen kun varmistun, että Roni ei ole missään tärkeässä tapaamisessa. Hyvä. Olen toimelias ja toimin omien ohjeideni mukaisesti. Jos tämä tuntuu nyt oikealta eikä se ole aivan hetken mielijohde niin silloin se on minulle oikea teko. Jos tällainen teko muuttuu katumukseksi niin olkoon sitten niin. Onko niin käynyt minulle joskus? Muistaakseni jossain tekstissä olen kirjoittanut, että heti viestin lähettämisen jälkeen tunnen katumusta, mutten yhtään muista mikä tilanne se olisi voinut olla. En ole kauheasti jaksanut edes stressata mitään outoja yöllisiä viestejä, joita olen saattanut laittaa Javierille ja ehkä Ronillekin. Vaikka muuten stressaan ja ahdistun kovasti, niin moraalikrapulat ovat minimissään. Jos henkilö ei ole minulle erityisen tärkeä, niin en kykene välittämään muiden mielipiteistä minua kohtaan. Siksi olen hyvin avoin tekemisistäni ja tavoistani. Koska jostain syystä olen sen verran sinut itseni kanssa, ettei kovin moni ulkopuolelta tuleva asia osu minuun millään tavalla. Olen mokannut jo lähes kaiken mitä tässä ajassa voi ihminen mokata. Olen saanut ja menettänyt. Sanonut ja kuullut. Minulla ei ole sellaisia epävarmuuksia, joita kenenkään sanat tai asenteet voisivat vahvistaa. Ainoastaan silloin, kun haluan tehdä johonkin vaikutuksen ja olen ihastunut. Silloin kaikki merkitsee tietenkin. Jos joku tuttava loukkaantuu sanomisestani tai tekemisestäni (en koskaan tarkoituksella loukkaa ketään) niin pyydän välittömästi anteeksi ja korjaan tilanteen jos suinkin voin. En vihaa ketään. En ole riidoissa kenenkään kanssa. Mutta en vain välitä jos joku ei pidä minusta, ellei hän kuulu lähipiiriini. Ennen olin ylitarkka siitä, miltä näytän muille. Pidän tästä asenteesta paljon enemmän.
Kello on kuusi. Olen ehtinyt nauttia lasillisen viiniä ja toinen on menossa. Inhottava, typerä aurinko paistaa ulkona kirkkaana. Ricky on ehdottanut lasillisille menemistä, mutta en jaksa nyt juuri laittautua hänen takiaan. En tiedä missä Roni on tai mitä tekee, koska ei ole somessa. Joten odotan hetken aikaa ennen kuin lähetän viestini. Sanon itselleni, että mitä voin menettää, paitsi kasvoni. Ja ne ollaan toisillemme menetetty jo moneen kertaan. En vain haluaisi, että hän on ystäviensä seurassa, joille ylimielisesti rehentelee jutuillansa. Mutta ihan sama kai se on. Eiköhän hän ole senkin jo kohdallani moneen kertaan tehnyt. Syön annoksen yrittperunoita ja jotain lihaa. Nälkä kasvaa syödessä. Päivällä ei olle lainkaan nälkä, mutta nyt voisin syödä taas lisää. Ehkä olisikin hyvä hankkia vähän ruokahaluja vieviä sydänsuruja sopivasti ennen viikonloppua. Minun pitäisi käydä suihkussa. Olen suunnitellut, että jos jo tänään jaksan käydä pesemässä hiukseni ja sheivaamassa oleelliset alueet, niin huomenna minun ei tarvitsisi kuin pikaisesti peseytyä ja kosteuttaa hiukset, ja olisin nopeammin valmis perjantaihin. Olen joskus tehnyt niin ja se tuntuu jotenkin kivemmalta, kun perjantaina ei tarvitse vaivautua kokonaislaatuiseen valmistautumiseen, ja sitten lauantaina voi pestä hiukset uudelleen jos niitä ei pese perjantaina. Hah tällaistako mietin tosissani. Harkitsen myös vaatekaapin siivoamista (kuten joka ilta). Harkitsen seuraavaa viinilasillista (kuten joka ilta). Olen nyt tehnyt sen mitä halusin ja voin. Ja nyt annetaan kohtalon katsoa mitä tapahtuu. Ja tietenkin olen suunnitellut mielessäni varasuunnitelmia. Ossi saattaisi yllättää ja olla oikeasti jossain. Lisäksi voin aina ehdottaa tapaamista Javierille, mutta tapaisin hänet ehkä ennemmin lauantaina, jos Roni osoittaa ettemme tapaa tänä viikonloppuna, koska silloin ystävät eivät ole ulkona. Lisäksi voin viestiä Dimille tai Ninolle jos olen oikein läheisyydenkaipuinen. Ja ainakin saattaisin saada Rickyn seurakseni jos oikein epätoivoiseksi tulen. En ole lainkaan innoissani näistä varasuunnitelmista, mutta aina jonkinlainen turvaverkko vähän lievittää oloa. Olin alkuviikosta hyvässä flowssa Ronin suhteen. Sellaisessa, että ajattelin pyrkiä ennemmin irtaantumaan hänestä, kuin osoittamaan hänelle, että kaikki on hyvin. Se, että hän itse otti yhteyttä minun pienen hiljaisuuteni jälkeen muutti taas asenteeni. Mutta ei täysin tuskaiseksi. Olen melko okei. Roni ei vastaa. Mutta hän ei ole somessakaan. Pakotan itseni käymään läpi yhden hyllyn vaatekaapistani siten, että kasaan ne kaikki sängylleni, josta ne on pakko lajitella jonnekin ennen nukkumaanmenoa. Hah, siitäs sait minä. Ja onnistun ennätysajassa. Noin 40 % kaikista yhden hyllyn vaatteista saa lähteä kiertoon. Niinkuin aina, kun jaksan käydä vaatteeni läpi. Jotkut nukkaantuneet saavat jäädä kotivaatteiksi, mutta muuten kaikki huonokuntoiset suoraan pois. Aina sieltä löytyy myös niitä vaatekappaleita, jotka eivät enää istu omaan makuun. En ole aikoihin käyttänyt mitään värikkäitä vaatteita, mutta säästän vielä mukavimmat kesää varten. Roni ei vastaa mitään tuntiin. Mutta ei se ole laisinkaan tavatonta. Kunhan joskus vastaa jotain, niin olen tyytyväinen. Tai sitten en.
Vaatekaappirumban jälkeen olen energiapiikissä ja ehdotan ystävälle iltalenkkiä. Hän ei pääse ihan heti ja kun ehdin istahtaa niin alkaakin väsyttää. Ja heti myös pieni ahdistus alkaa puristaa. Ei, en suostu antamaan sen häiritä itseäni, että minulle ei heti vastata. En edes kysynyt mitään. Viestini on kiva ja neutraali, enkä aio tuntea syyllisyyttä tai ärsytystä sen lähettämisestä. Sanon ystävälle etten tiedä jaksanko kohta enää lähteä ulos. Toisaalta aurinko paistaa, mutta toisaalta juon puolikkaan viinilasillisen. Huomaan, että Roni on nähnyt viestini muttei vastaa siihen mitään. Ei sekään ole lainkaan tavatonta, mutta kertoo tietenkin siitä, että hän on aivan eri flowssa kuin silloin kun vastaa iloisena heti vaikken kysyisi mitään. Miksi hän on taas näin typerä. Soitan ystävälle, että mennään vaan! Sitten voin lenkin jälkeen nauttia lisää viiniä ja ottaa rauhottavan, jos vielä ahdistaa. Saan nopeammin kurottua tämänkin illan päätökseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti