All swell

Väsyneestä tiistaipäivästä huolimatta osallistun treffi-iltaan, kuten Harrin kanssa ehdimme sopia. Pari viinilasillista tekee hyvää, mutteivät juurikaan tunnu missään. Kysyn matkan varrelta, että voisinko viedä mennessäni jotain mukanani hänen luokseen ja saan perinteisen vastauksen. Tuo itsesi! En olekaan kuullut tuota vähään aikaan. Hymyilyttää. Nykyään jos menen esimerkiksi Javierin luokse ja kysyn mitä voisin tuoda niin saan vastaukseksi kauppalistan. Ilma on harmaa ja jopa vettä tihkuttaa vähän, mutta olen pukeutunut säähän nähden täydellisesti. Ei liian kylmä eikä liian kuuma. Kävelen Harrin talolle, en edes harkitse mitään bussia tai ratikkaa niin lyhyelle matkalle. Eikä minun tarvitse enää tarkistella reittiä hänen luokseen, vaan löydän oikean oven saman tien. Ennen sisälle astumista laitan purkan suuhun, kuten useimmiten ja fiilis on sama kuin aikaisemminkin. Ei kauheasti jännitä, eikä odotukset ole mitenkään erityisen korkealla. Mutta samalla tiedän, että edessä on hyvä tasainen ilta ilman yllätyksiä. Harri avaa oven ja hymyilee minulle. Hänen hymynsä on sellainen oikeasti innokaan iloinen. Ajattelen, että ehkä itse hymyilen samalla tavalla. Pienet hymykuopat välähtävät aina välillä ja silmätkin ovat iloiset. Toivoisin aiheuttavani omalla hymylläni johonkuhun saman reaktion, kuin minkä Harri aiheuttaa minussa. Halaan häntä heti ja hän rutistaa minua tiukasti. Vitsailen jotain hölmöä ongelmastani avata talon alaovi ja tunnen itseni tyhjäpäiseksi. Mutta Harri hymyilee minulla aina jos katson häntä silmiin. En tee sitä koko ajan. Huomaan, että kun istumme sohvalla ja keskustelemme, niin tuijottelen seiniin ja eteiseen. Välillä käännyn ja katson häntä ja saan hymyn. Ehkä minua jonkin verran ujostuttaa? Pelkään, että keskustelu ei kulje täysin sujuvasti? En tiedä, mutta olisihan se kai näin varhaisessa tutustmisvaiheessa vielä ihan luonnollista. Kai meillä näitä hetkiä on ollut Javierin ja Ronin ja kaikkien muidenkin kanssa ennen kunnollista tottumista toiseen. Puhumme matkoista ja on helppo kysellä yksityiskohtia Harrin menneestä pikkulomasta. Hän kuulostaa tervejärkiseltä, eikä tylsältä. Olisin voinut aivan hyvin kuvitella itseni mukaan kyseiselle lomalle. Istumme sohvalla. Harri tarjoaa minulle heti viiniä. Jes. Juomme viinit samassa tahdissa, eikä minun tarvitse hidastella. Loistavaa. Jossain vaiheessa hän siirtyy lähemmäs yrittämättä teeskennellä mitään. Vaan siksi koska oikeasti haluaa. Se on kivaa. Hipaisemme toisiamme. Hän kumartuu suutelemaan. Se sujuu paljon parermmin kuin ensimmäisellä kerralla. Olen tarkoituksellisesti hyvin hidas ja pehmeä ja hän mukautuu siihen oikein hyvin. Oikein hyvin. Vaikken saa mitään supertunteita tässäkään aikaan, niin huomaan miten paljon potentiaalia koko tilanteessa on. Melkein harmistuttaa, jos hän etsii vain satunnaista iltaseuraa tai jossain vaiheessa huomaa ettei pidäkään minusta.

Olen huomannut, että kummunikoidessamme olemme hyvin vahvassa "tunneyhteydessä" käyttäen luontaisesti pacingia, jota käytiin läpi myös NLP:n verkkovalmennuksessa. Eli mukaudumme toistemme liikkeisiin ja eleisiin ja tunteisiin. Kun toinen vaihtaa asentoa niin toinenkin vaihtaa. Kun toinen ottaa huikan viinistä niin toinenkin ottaa (ehkä siksi juomme yhtä nopeasti lasit tyhjiksi). Olen havainnut, että tämä on toisten kanssa paljon vahvempaa tarkoituksettomasti, ja joidenkin kanssa ei pääse ollenkaan tähän symbioosiin. Kai se on hyvä merkki? Ettei tällaisen yhteyden eteen tarvitse edes tietoisesti nähdä vaivaa. Viinipullo on tyhjä jo ennen kuin alamme edes katsoa elokuvaa. Jep, päädyimme elokuvan katsomiseen. Kotimaisen seiskytluvun elokuvan. Onneksi häneltä löytyy toinen puoliksi jo juotu viinipullo, josta jatkamme. En koe olevani lainkaan humalassa, vaikka jatkamme vielä siiderillä toisen pullon tyhjennyttyä. Rakennamme elokuvankatsomispedin jättimäisistä lattiatyynyistä, joille pääsemme vieretysten makoilemaan. Ohimennen vaihdan pari viestiä Javierin kanssa, joka katsoo samaa hassua elokuvaa. Harri koskettaa. Kumartuu suutelemaan. Hivelee vatsaa ja reittä. On itsevarma ja tietää mitä tekee. Osaa avata rintaliivit yhdellä kädellä silmänräpäyksessä (en ole ennen törmännyt tähän kykyyn, heh). Elokuva on puolivälissä, mutta voihan siitä pitää tauon. Harri riisuu minut. Totean, että joo, olihan tässä jo kuuma. Harri naurahtaa ja ottaa pois oman paitansa. Olohuoneen spottivalot valaisevat meidät kuin missäkin näytöksessä. Harri vetää housuni pois ja totean kokevani kohta varmaan olevani pokeleffan kuvauksissa, kun valaistus on niin kunnossa. Harri kysyy, että ujostuttaako minua ja sanon, että kyllä varmaan vähän ujostuttaa. Jokaikinen ihovirhe ja ihokarva loistaa ja koen oloni vähän epämukavaksi. Mutta sanon, ettei valoja tarvitse laittaa pois. En välitä nyt omista epätäydellisyyksistäni. Harri pussailee rintojani ja vatsaani. Haluaa riisua alushousunikin ja pussailla minua joka paikkaan. En estele. Nautin täysillä. Koska hän - kuten Ninokin - tietää mitä tekee, ja yllättää täysin viattoman ja hillityn ulkokuoren alta paljastuvalla taituruudellaan. Koskettelen myös häntä, mutta en saa liikaa, koska muuten koko juttu loppuu heti. Harri siirtää käteni sivuun. Sitten hän kuitenkin nousee suutelemaan minua suulle (minua ei haittaa suudella, vaikka hän olisi äsken ollut jossain aivan muissa paikoissani) ja maistuu seksikkäälle. Sitten menemme juuri oikeaan aikaan Itse Asiaan ja se on kivaa ja kiihkeää, ja loppuu noin kolmenkymmenen sekunnin kuluttua. Mutta minua ei haittaa. Kokonaisuutena kaikki on loistavaa. Hän pussailee ja silittelee minua. Jäämme makaamaan showvalaistukseen alastomina. En ajatellut enää pukeutua. En aio kysyä, että jäänkö yöksi, koska kello on jo paljon. 

Valvomme vielä katsomassa elokuvaa ja sen jälkeen jonkun dokumentin. Juomme siideriä ja makaamme siinä alastomina ja juttelemme. Hän silittelee minua. Puhumme horoskoopeistamme. Hän on horoskoopiltaan tasaiseksi ja luotettavaksi kuvailtu. Ja minä taas jotain päinvastaista. Nauramme sille, että ehkä täydentäsimme toisiamme. Sitten päätämme mennä nukkumaan. Ensin siivoamme jäljet ja sitten hyppään sänkyyn. Peitto on hyvä ja suuri ja jaamme sen. Harria ei väsytä, joten  toistamme aikaisemma session. Erittäin kivaa. Nukahdan tyytyväisenä hänen syliinsä. Itse en edelleenkään halaa, mutta nautin kosketuksesta ja läheisyydestä. Ja nukun loistavasti koko yön. Ehkä kuorsaan, ehkä pyörin. Ei voi mitään. Enää se ei nolostuta tai mietitytä minua samoin kuin joskus vuosi sitten, vaikkakaan en oma-aloitteisesti kysele yöseuralaisiltani heidän unensa laatua, jotten joudu kohtaamaan palautetta. Yhden kerran Roni totesi, että minä kuorsaan joskus. Ja sanoin, että hänkin kuorsaa (mikä on totta). Sanoin, että pidän siitä. Ja Roni sanoi, että hänkin pitää siitä, että toinen nukkuu tyytyväisenä syvässä unessa. Siitä tulee rauhallinen olo. Aamulla heräämme siihen, että kummankin herätyksen soivat tismalleen samaan aikaan. Harri on äärimmäisen järjestelmällinen. Joka kerta kun olen ollut siellä yötä hän laittaa valon päälle kellon soidessa. Sitten saa odottaa seuraavaan torkkuun ennenkuin noustaan ylös. Hän avaa verhot ja heti tekee itselleen aamiaisen (jota tarjoaisi minulle jos haluaisin). Valmistaudun nopeasti. Kaivelen laukustani dödön ja Harri halaa minua ohimennessään takaapäin. Olen hetkessä valmis ja halaamme pitkään eteisessä. Pusu, kiitän kivasta illasta. Vaikkei ole kiva kiitellä treffeistä, mutta se lipsahti. Kun lähden huikkaan, että nähdään. Koska toivon, että näkisimme. Toivon, että hänkin toivoo.

Aamu töissä sujuu hyvin. Hyvin kiireisesti. Lounaalla lähden ulos. Istun viihtyisässä ja astetta paremmassa lounasravintolassa, jossa käyn usein viikonloppuisin, ellei sää suosi paremmille terasseille. Jonotellessani kassalle mietin ottavani perinteisen salaatin, mutta omaksikin yllätykseksi tilaankin tarjoilijalta lohta! Istun yksin neljän hengen pöytään siksi koska sen sijainti on parempi kuin pienempien pöytien, jotka on sijoitetettu kauemmas ikkunoista. Nautin perinteiseen tapaan radiosta, jonka läpi yllättävän kova hälinä pääsee, ja naputtelen läppärilläni työasioita. Lohi tulee pöytään ja siihen on jätetty rapea nahka. Vaivihkaa googletan, että onko kalan nahka järkevä syödä. Ensimmäinen tulos kertoo sen olevan parhaimmillaan taivaallista, joten syön annoksen nahkoineen. Ja se on ihan okei. Hieman mautonta siitä huolimatta, että lisään annokseen suolaa niin paljon kun kehtaan. Iltapäivän työrupeaman jälkeen kävelen suoraan terassille. Aamupäivän oli synkeää ja pilvistä, mutta iltapäivällä aurinko paahtaa kuumana. Tilaan valkoviinilasillisen ja nautin hetken ihan itsekseni. Katselen ohikulkevia ihmisiä. Ketä odottaisin ohikulkijaksi eniten? Ehkä Ronia. Mietin taas hetken, että onkohan hän kotona. Mietin, että pitäisikö hänelle viestiä, että noudan tavarani, mutten tee sitä. Haluaisin ymös viestiä jotain kivaa Harrille, mutten tee sitä vielä. En keksi mitään muuta järkevää tekemistä itselleni, etenkään, kun olen liikenteessä suoraan töistä, joten vastahakoisesti kuljen hitaasti kotiin, jossa makoilen laiskana loppuillan.