Taantumus

Olen huomannut selvän eron vireystasossani nyt kun olen jättänyt piristeeni ottamatta aamuisin. Ajattelin, että ihoni on tärkeämpi, kuin tuo lääke joka on tehnyt päivistäni hyviä, piristänyt minua työtehtäviin, auttanut unohtamaan ahdistuskraaterin ja auttanut selviytymään. Mutta onko se näin? Nyt yhtäkkiä oloni ei olekaan niin hyvä kuin koko edellisen viikon. Olen väsynyt. Minua ahdistaa. Minulle tulee taas tuttuja ajatuksia siitä, että kaikki on varmaan huonosti. Javier viesti vain ihan lyhyesti tänään, joten hän varmaan keskittyy nyt johonkuhun toiseen. En ole kuullut muistakaan mitään yhteen päivään, mikä varmaan tarkoittaa etten ole enää olemassa. Kaiken muun lisäksi ruokahaluni on palannut enkä pidä siitä! En ahmi mitään, mutta voisin ahmia. Se ärsyttää minua. Olen juuri sopivassa painossa ja tunsin oloni loistavaksi, kun ilman mitään ongelmia pystyin pitäytymään kevyessä ruokavaliossa. Olen myös tarkkaillut ihoani ja se on selvästi parempi kuin edellisenä päivänä. Se, että jätin kaksi lääkettä ottamatta vaikuttaa siis hyvin nopeasti ihoni kuntoon (kaiken muun lisäksi). Posket ovat selvästi tasaisemmat ja punaiset laikut vaaleammat. Kutinaa ei enää ole. Miten ratkaisin tämän tilanteen? Voisiko juuri minun kohdallani iho-oireet siedättyä pois vaikka jatkaisin lääkkeen käyttämistä? Vai riskeeraanko oikeasti henkisen hyvinvointini sen takia, etten halua näyttää "rumemmalta". En tiedä! Joudun olla ylitöissä. Ei huvita lähteä kotiin. Ei huvita mikään. Tämä ei voi jatkua! Haluan sen hyvän fiiliksen takaisin! Kotiin lähtiessäni otan puolikkaan lääkkeen. Niin ei saisi tehdä, mutta teen silti. Haluan paremman olon nyt. Ja jos voin sen saada niin sen myös hankin. Nielaisen puolikkaan pillerin. Se puuduttaa heti kieltäni ennen kuin kulautan suuhuni vettä. Kokonaisen tabletin päällä on kalvo, joka hidastaa sen imeytymistä, joten ajattelen, että kun otan lääkkeen kesken päivää saa sen vaikutuskin nyt olla nopeampi mutta lyhytkestoisempi. Samalla saan tarkkailtua reagoiko ihoni mitenkään tähän kokeiluun.

Eilisiltana olin tosi väsynyt nukuttuani monta edellistä yötä muualla. Javier viesti minulle päivän kuulumisiaan ja toivotimme toisillemme hyvää yötä. Huomaan välillä haaveilevani seuraavasta tapaamisestamme. Siitä miten viimein sopisimme tapailevamme oikeasti toisiamme. Kuvittelen kaikenlaisia romanttisia tilanteita, joihin voisimme yhdessä ajautua. Sellaista perushaaveilua kun on ihastunut! Javier kysyi minulta olenko nähnyt erään leffateatterissa pyörivän elokuvan. Vastasin etten ole, vaikka suurilta osin olenkin. Ihan vain siltä varalta jos hän vaikka aikoisi ehdottaa elokuviin meno yhdessä. Sitten taas muistan hänen negatiiviset puheensa ja olenkin yhtäkkiä varma, että hän ei halua tehdä kanssani enää yhtään mitään. Vietettyäni Javierin kanssa kolme päivää sain huomata hänen aktiivisen sosiaalisen elämänsä. Naiset soittelevat ja viestivät jatkuvasti! Joku nainen yritti soittaa useita kertoja ja viimein Javier vastasi ja kertoi olevansa kiireinen. Toinen nainen viesti  vähän väliä ja satuin huomaamaan, että hän ehdotti tapaamista. En tiedä mitä Javier vastasi. Hänellä on lukuisia naispuolisia ystäviä. Joita varmastikin on paneskellut. Olenkohan noiden kaikkien kanssa samalla viivalla? Sitten muistan, että Javier on puhunut minulle parisuhteesta. Hän haluaa olla minun kanssani kolme yötä. Hän uskaltaa näyttää minulle todellisia puolia itsestään. Hän kutsuu minut luokseen, vaikka olen ollut hänelle töykeä ja lapsellinen. Minun on oltava erityisellä sijalla hänen elämässään. Vai olenko vain helpointa seuraa nyt, kun hän on ollut stressaantunut työasioista? Tällainen epävarmuus on todella raskasta! Olen jo pitkään ajatellut, että nyt seuraavalla tapaamisella varmasti saamme jonkin selvyyden asiaan. Mutta aina vain sama epävarmuus jatkuu. Taas mietin, että seuraavalla kerralla kun hän aloittaa kanssani keskustelun niin kysyn oliko hän tosissaan sanoessaan että hän ei saa minulta muuta kuin kivaa leffaseuraa. Sanon, että hänen tulisi miettiä asiaa pari päivää rauhassa jos ei ole varma. Ja sitten kertoa mitä ajattelee, koska itse olen sitä mieltä, että meidän pitäisi joko tapailla toisiamme tai sitten nähdä vähemmän. Koska se, että olemme joka viikonloppu yhdessä ja juttelemme joka päivä, johtaa taas siihen, että keskityn itse vain häneen. Taisin päättää, että kysyn tätä joskus aiemminkin? Varmaan livistän taas...

Olin tässä välissä jo ehtinyt kokonaan unohtaa, että Dim on tullut takaisin "aktiivisten" listalleni. Eli tyypit, joihin voi halutessaan ottaa yhteyttä. Tyypit, joiden kanssa käytännössä voi kaikki olla auki. Siellä listalla on nyt Javier, Dim, Alex, Nino, Karri. Varalla Roni ja vaikka sekoilija Ossikin, sillä hänkin on pyytänyt jo anteeksi ja selitellyt käytöstään. Kaverilistalla ovat Manuel ja Ryan ja Ricky. Lisäksi muutama hätävaratinderi. Tällainen asioiden listaaminen helpottaa oloani. Asioiden, tunteiden ja tapahtumien jäsentely on aina ollut minulle tyypillistä. Tunnin kuluessa puolikkaan lääkkeen ottamisesta oloni alkaa olla parempi. Vähäsen. Joudun silti muistuttamaan itseäni, että on tiistai. Ei ole mitään kiirettä. Ei ole mitään hätää. BLING. Manuel taas tiedustelee vointiani. Huomaan heti ahdistuvani, koska ajattelen, että hän pyytää minut luokseen about viidentenä iltana peräkkäin. Kerron heti tehneeni ylitöitä ja ettei oloni ole vielä kovin hyvä. Mikä hänellä nyt oikein on? Hän on hellempi ja innostuneempi kuin koskaan kun tapaamme, ja nähtävästi hän haluaisi tavata jatkuvasti. Hei, you had your chances! Harmillista että tunnen huonoa omatuntoa siitä etten ole miellyttämässä häntä. Kotona istuskellessani tunnen olevani tylsistynyt. Mutta silti sen verran väsynyt etten edes jaksaisi lähteä minnekään. Paitsi tietenkin Javierille. Odotan, että hän vielä aloittaisi keskustelun kanssani tänään. Jos ei niin epäluuloni varmasti vahvistuvat. Ellen ole onnistunut pääsemään yli lievästi ilmenneistä ahdistusoireista.

Joku on kysynyt minulta kissastani. Olen jatkuvasti liikkeellä. Olen paljon poissa ennakkoon siitä tietämättä. Joten onko kissani yksin kotona vailla ruokaa ja huomiota ja puhdasta hiekkalaatikkoa? Ei tietenkään ole. Asumisjärjestelyni ovat juuri nyt (väliaikaisesti) sen verran erityiset, ettei kissani ole koskaan yksin. Näiden asumisjärjestelyideni vuoksi tapailumme Dimin kanssa on ollut niin vaikeaa, sillä hänen tilanteensa on samankaltainen. Kumpikaan ei viitsi viedä toista luokseen ennen kuin tilanne olisi edes vähän vakaampi. Mutta sen on vaikea vakaantua jos emme juuri koskaan pääse viettämään yhdessä aikaa. Toki olin hänen luonaan. Muutamankin kerran! Ja ne kerrat olivat ihania. Hän on tosi passiivinen. Mutta uskon, että jos ottaisin yhteyttä ja aktiivisesti ehdottaisin tapaamista niin saisin sen järjestettyä. Se lohduttaa minua varasuunnitelmana Javierille. Lisäksi Karri on pyytänyt minua kertomaan milloin haluaisin viettää hänen kanssaan aikaa. Kivaa! Ninosta en ole kuullut mitään, vaikka meillä oli niin onnistunut illanvietto toissaviikolla. Mutta en ole sitäkään ehtinyt lainkaan murehtia. BLING. Vielä alkuillasta Manuel ehdottaa, että menisin hänen luokseen. En vaan jaksa. En pysty nyt. Hän myös sunnuntaina vielä yhdeksän aikaan illalla ehdotti, että jos vaan sittenkin tulisin. Kiva, että hän on minulle aktiivinen juttuseuralainen, mutta hänenkin on tajuttava, että minulla on nyt muuta elämää. Olen kertonut hänelle monistakin treffeistäni, vaikken tietenkään yksityiskohtia tai koko laajuutta jutuistani. Sanon hänelle, että kokeilin lääkettä uudestaan eikä oloni ole ollut kovin hyvä tänä vuonna. Hän toivottaa minulle parempia oloja. Kiitos. Manuel jatkaa ja kertoo omista univaikeuksistaan. Aa, hän varmaan toivoisi nukkumisseuraa, koska nukkuu useimmiten kanssani loistavasti. No olen pahoillani mutten enää voi olla kotiovelle tilattava unilääke. Yhtäkkiä mieleeni välähtää uni jonka näin Javierista. Ehkä viime yönä tai viikonlopun aikana. Siinä Javier taas näpräili puhelintaan vieressäni. Sitten hän katsoi minua ja kysyi nauraen, että katsotko mitä teen! Ja vilkaistessani näyttöä hän on tinderissä etsimässä seuraa. Varmaankin olen siis hänen suhteensa tosi epävarma.

Iltaani piristää, kun YleX:n lemppariohjelman juontaja lähettää minulle terveisiä ja soittaa yhden tämän hetken parhaan biisin. Fiilis on hyvä. Polvia kutisee vähän. Toisesta polvesta tulee vähän verta kun raavin sitä vahingossa. Ei se mitään. Javierista ei kuulu mitään. Eikä kenestäkään muustakaan. Ei se mitään. Olen saanut muutaman kommentin alkoholin käytöstäni. Kyllä. Rakastan alkoholia. Viiniä. Drinksuja. Viikonloppuja. Usein juon ihan kohtuudella. Yhdet on parhaita. Joskus juon liikaa. Lasillinen viiniä rentouttaa. On harrastus. Selviytymistapa? En ennen juonut alkoholia useinkaan. Nyt kirin vähän.

Kolmen yön treffit

Olen juuri viettänyt kolme yötä poissa kotoa. Ennen maanantain työpäivän alkua pysähdyn nopeasti kotona hakemassa työtarvikkeitani, jotka olin ottanut perjantaina kotiin sitä varalta, että voisin mennä suoraan töihin, jos vaikka sattuisin yökylään. Muuten se oli hyvä suunnitelma, mutten ehtinyt sitten missään vaiheessa hakemaan niitä työkamojani mukaani sunnuntain yökyläilyyn. Olen jo alkukesästä koonnut itselleni kompaktin täydellisen survivalpaketin, jonka turvin voin hyvin jäädä lennosta yöksi. Ehkä pariksikin. Kolme on jo siinä rajoilla. Minulla ei ole mitään muita vaihtovaatteita mukanani kuin yhdet alushousut ja joskus sukkapari. Joten samat farkut ja päällisvaatteet saavat olon väkisinkin nuhjuiseksi viimeistään kolmantena päivänä. Pienessä meikkipussissani on aina kaikki tarpeellinen, jotta saan itseni vähintään semilaittautuneeksi. Meikkivoide, ripsiväri, paletti jolla saa laitettua sekä kulmat että kevyet luomivärit, väriä antava huulirasva (oikeastaan varmaan viisi joka lokerossa ja taskussa).  Lisäksi toisessa meikkipussissani mukanani on aina taitettava matkahammasharja ja minihammastahna, minikokoinen shampoo-hoitoaineyhdistelmä, suihkugeeli, kuivashampoo, deodorantti, minihajuvesi, kertakäyttöterä, kosteusvoide ja useimmiten ponnari. Tänä aamuna olisin tarvinnut sitä, mutten löytänyt. Ennen töihin lähtöä istahdan hetken kotona, laitan hiukseni kiinni. Jätän ottamatta saamani reseptilääkkeen, sillä juuri kun olin riemuinnut, ettei se aiheuta minulle minkäänlaisia negatiivisia sivuoireita, jouduin viikonloppuna peiliin vilkaistessani toteamaan että ylpeys todella käy lankeemuksen edellä. Taas kerran. Läppärillä hetken istuessani mietin, että viikonloppu oli hyvä. Siitäkin huolimatta että se sisälsi ehkä elämäni ensimmäiset flopanneet treffit, ja vähäsen kyyneleitäkin, sekä tosi paljon roskaruokaa.

Perjantai-iltana vitkuttelin aika pitkään kotona. Tiesin kyllä lähteväni jonnekin, mutta silloin jos lähtee yksin, eikä ulkona ole kesä, on parempi lähteä hieman myöhemmin. Myöhemmin on helpompi saada viikonloppufiilis käyntiin, löytää juttuseuraa ja tavoitella ulkona olevia tuttavia. Kahdeksan aikaan illalla olen valmis ja päätän hypätä seuraavaan sopivaan kulkuneuvoon. Samaan aikaa tapaamaton tinderi Ossi soittaa ja ehdottaa tapaamista Kampin pubiin. Sattuipas hyvin! Voisin hyvin käydä moikkaamassa häntä ja tarvittaessa siitä jatkaa iltaa muualle. Ossi kertoo olevansa liikkeellä ystäviensä kanssa ja ehdottaa, että voisi tulla minua vastaan, jonka jälkeen voisimme mennä pubiin hänen ystäviensä seuraan. Kuulostaa hyvältä! En jännitä tapaamistamme laisinkaan. Oloni on itsevarma. Näytän hyvältä. Tuntuu hyvältä. Olen ehtinyt juoda yhden siiderin kotona. Kepeää ja mukavaa. Ossi on vaikuttanut puhelimessa mukavalta, joten vähintäänkin on odotettavissa kiva jutusteluhetki uudessa seurassa.  Matkalla sovittuun paikkaan Ossi ehtii soittaa minulle kolme kertaa varmistellessaan tapaamistamme. Alan epäillä hänen olevan hieman maistissa. Ei se haittaa! Se oikeastaan saa oloni rennommaksi. Minulla ei ole vielä yhtäkään huonoa kokemusta treffeistä, joten en osaa odottaa sitä nytkään. Kepeällä mielellä saavun sovitulle paikalle. Soitan Ossille ilmoittaakseni, että hän voi tulla minua vastaan ulos, kuten oli toivonut. Ossi vastaa hieman sössöttäen ja sanoo tulevansa pian paikalle. Okei, menen sisään pubiin ja tilaan itselleni juoman. Löydän hyvän istumapaikan lähes täydestä pubista. Pian huomaan lievästi horjuvan nuoren miehen etsien jota kuta harhailevalla katseella. Ossi on siisti ja hieman minua pidempi, ihan mukavan ja tavallisen oloinen. Pian hän huomaa katseeni ja tulee luokseni. Esittäydymme ja hän istuu alas. Melkein putoaa tuolilta. Ossi toteaa menevänsä hakemaan itselleen juomaa. Lupaan vahtia hänen takkiaan sillä aikaa. Pian Ossi saapuu takaisin nyrpeän näköisenä hajataitteisin silmin ja kertoo, ettei hänelle enää myydä juomia. Suhtaudun koko juttuun huumorilla. Tällaista sattuu aina välillä! Ei minua haittaa. Ossi antaa minulla pankkikorttinsa ja pyytää noutamaan meille juomat. No miksei. Otan mieleeni hänen tunnuslukunsa ja tilaan kummallekin juomat. Maksan ne hänen kortillaan. Pöytään saapuessani Ossi tuijottaa sumuisena seinää. Hän heittää takkinsa lattialle keskelle kulkuväylää ja ottaa kulauksen läikyttäen olutta pöydälle. Yritän pitää keskustelua yllä ja kysellä niitä näitä. Päätän, että juomme nämä yhdet ja sitten mietin itselleni jatkosuunnitelmia ilman Ossia. Leikkimielisesti Ossi tönäisee minua kylkeen. Hän kertoo harrastaneensa taistelulajeja ja alkaa huitoa ilmaan lyöntejä. Samalla leikillään lätkäisee minua uudelleen kylkeen. Ihmettelen hämilläni hänen käyttäytymistään. Ossin ilme muuttuu ja hän tivaa miksi vihaan häntä. Vaihdan puheenaihetta ja hetken onnistumme keskustelemaan lemmikeistä. Sitten hän aloittaa jälleen varjonyrkkeilynsä viereisten pöytien tuijotellessa menoa. Pian Ossi väsähtää ja istuu alas. Skoolaan hänen kanssaan. Haluan, että saamme juomat juotua nopeasti.

Ei kestä kauaa kun Ossi nuokahtaa vasten pöytää ja torkahtaa. Saamme paheksuvia katseita. On ehkä vähän liian aikaista sammua pöytään. En ole kovin tiukkapipoinen, mutta ehkä sammuminen on vähän liikaa ensitapaamisella. Huikkaan viereiseen pöytään olevani sokkotreffeillä. Saan kannustavia peukkuja. Tarjoilija tulee paikalle tuomaan pyytämättä vettä ja sanoo, että ellei ystäväni tokene hänet joudutaan poistamaan paikasta. Kerron, etten tunne häntä ja olen vain treffeillä. Mukava miestarjoilija naurahtaa ja kysyy haittaako minua jos treffit loppuvat nyt. Ei haittaa. Ossi saatetaan pihalle ja itse jään istumaan pöytään puoliksi juodun juoman kanssa miettien mitä tekisin seuraavaksi. Pian tarjoilija saapuu luokseni ja ojentaa käteeni paperin ja sanoo, että voin soitella jos kaipaan parempaa seuraa. Oi ihanaa! Hän antaa numeronsa. Todella ystävällinen ele, kiitos. Hieman myöhemmin tilannetta seurannut baarimikko tulee luokseni ja sanoo, että ilman muuta pitäisi minulle seuraa jos ei hänellä olisi töitä. Hah, todella ystävällistä! Taisin saada osakseni sääliä, vaikka itse suhtauduin tilanteeseen enimmäkseen huumorilla. Oloni on pirteä ja kello ei ole vielä lähelläkään puolta yötä! Kysyn Alexilta onko hän ulkona. Hän vastaa lähtevänsä yöhön vasta seuraavana päivänä. Ok! Vaihdamme pari viestiä Javierin kanssa. Hän on ulkona oman ystävänsä kanssa ja ehdottaa tapaamista seuraavalle päivälle. Olen närkästynyt ettei hän halua heti tavata minua ja vastaan taas huonon tapani mukaisesti jotain turhautunutta (Plääh, no pidä sitten hauskaa) ja totean, että huomenna menen varmaan ulos omien ystävieni kanssa, mutta katsotaan. Manuel ehdottelee, että voisin kyllä mennä hänenkin luokseen vielä. Kiitos, mutta ei kiitos nyt. Ajankuluksi lähetän Ronille täysin vihjailemattoman uutisen viinistä. Hän vastaa iloisena, mutten jatka keskustelua sen enempää. Onneksi yksi tyttökaveri pelastaa tilanteen ja kertoo pian olevansa toisessa läheisessä baarissa. Jes!

Tavatessani porukan toisessa baarissa fiilis kohenee ja juoruilemme, skoolailemme, nauramme ja tanssimme. Javier jatkaa viestittelyä ja kysyy miten iltani sujuu. Kerron lyhytsanaisesti ja hauskasti mutten enää ehdottele mitään. Vaihdamme porukkamme kanssa baarista klubille. Tilaamme lisää juomia ja istuskelemme hyvässä porukassa niitä näitä  jutellen ja tanssien ja hauskaa pitäen. BLING. Javier ehdottaa sittenkin, että menisin yöksi hänen luokseen. Miksi hän ehdottaisi itse tapaamista, jos olisi niin kovin loukkaantunut asenteestani, josta aina sitten hermostuessaan valittaa? Mutta tietenkin haluan mennä! En edes ajattele olleeni mitenkään tyly. Ei kestä kauaa kun hyppään kulkupeliin ja tapaamme ulkona. Javier on minua vastassa. Hän on itsekin tullut baarista. Hän kertoo, että hänen ystävänsä lähtivät juuri, ja nyt hän haluaa pizzaa. Muistaakseni vastustelin hieman, koska en jaksaisi kävellä pizzeriaan, mutta menemme silti. Pizzeriassa vitsailen jotain myyjälle hyväntuulisesti. Javier närkästyy siitäkin ja sanoo minun olevan epäkohtelias. Odotamme tilaamaamme pizzaa ja pian myyjä tuokin meille kaksi! Saatte yhden kaupan päälle! Hah, eipä tainnut myyjä pahastua jutuistani. Hyppäämme taas bussiin ja painan siellä pääni Javierin olkapäätä vasten. Minusta on niin kiva olla hänen lähellään siitä huolimatta, että hän on niin jääräpäinen, eikä näytä ymmärtävän juttujani (huumoriani) kovinkaan usein. Valvomme ja syömme toisesta pizzasta suurimman osan. En muista teimmekö sitten muuta, kuin käperryimme toistemme kainaloon tyytyväisinä nukkumaan. Lauantaiaamuna herään iloisena siitä, että olen hänen luonaan. Hänkin vaikuttaa iloiselta. Halailemme, nautimme toistemme seurasta makoillen sängyssä pitkään. Ihanaa, että on vapaapäivä, eikä kiire minnekään. Javierkin on hyväntuulinen ja haluaa laittaa toisesta pizzasta jäljelle jääneet palaset meille myöhäiseksi aamiaiseksi. Ehdotan, että voin sillä aikaa hoitaa toisen kotityön ja iloisina puuhastelemme ja kuuntelemme kummallekin mieluista soittolistaa Spotifysta. Ensin laitoin omia suosikkejani soimaan, mutta Javier leikkimielisesti pilkkasi sitä kuinka pinnallisia biisit nykyään ovat. Se on hänen huumoriaan. Hän imitoi hölmösti Ed Sheerania ja ilmeilee ja muuttaa sanat täysin typeriksi. Sitten toteaa, että se on vitsi. Loikoilemme koko päivän. Minun pitäisi lähteä moikkaamaan tyttöjä, mutta juuri nyt otan päikkärit Javierin kainalossa. Hän ehdottaa, että menisimme alkuillasta saunaan. Karttelen saunomista tutustumisen alkuvaiheessa, koska en tykkää olla hikinen ja punainen toisen edessä. Mutta suostun. Kyllähän me jo tunnemme ja Javierhan on toistamiseen vakuuttanut sitä, kuinka pitäisi olla oma itsensä eikä pinnallinen.

Ehdotan, että otamme mukaan yhden saunaoluen Javierin jääkaapista. Totta kai, sanoo Javier. Hän ei halua, mutta minä voisin ottaa. Hän on tosi huomaavainen. Hän kysyy tarvitsenko muuta. En tarvitse, sillä minulla on survivalsettini. Nappaan sen mukaan ja menemme taloyhtiön saunatilaan. Istun alalauteilla koko ajan, jotten muutu kirkkaanpunaiseksi. Javier vitsailee suihkuun pissaamisella. Jännä miten hän on toisissa asioissa hyvin jyrkkä ja moittii minua lapselliseksi ja huonokäytöksiseksi, muttei huomaa mitään vikaa itsessään. Ei sillä että vastustaisin suihkuun pissaamista jyrkästi. Huomautan kyllä aina silloin kun hän puhuu itsensä pussiin ja usein silloin saan hänet hymyilemään. Juttelemme saunassa arkisia asioita. Vilvoitellessamme hän näyttää minulle hassua videota. Meillä on leppoisaa ja normaalia yhdessä. Vuoron loputtua peseydymme, eikä minulla ole mukana pyyhettä! Sanon, ettei se haittaa, minulle riittää että kuivaan itseäni hänen pyyhkeensä kulmaan. Olen rento! Ei tällaiset jutut maailmaa kaada. Hipsimme takaisin hänen luokseen ja Javier vihjailee miten mukava ilta onkaan, kun ei tarvitse lähteä minnekään. Tarkistan puhelimeni. Tytötkään eivät ole vielä missään ja arpovat illan kohtaloa. Karri juttelee jotain ajankohtaisjuttuja, mutta on vielä kiireissään. Päätän ottaa rauhallisesti ja käperryn Javierin kainaloon katsomaan elokuvaa ja syömään toista jäljelle jäänyttä pizzaa. Tässä on hyvä. Ilmoitan arpoville tytöille, että voin itsekin jäädä leffailtaan, jos ei muuta ohjelmaa kehkeydy. Mukavaa. Kesken illan elokuvan vilkaisen äänettömällä olevaa puhelintani. Manuel on viestinyt olevansa keskustassa jos haluaisin törmätä. Ohoh, onpas hän taas aktiivinen. Ilmoitan, että vietän rauhallista iltaa vaihteeksi. BLING. Yhtäkkiä Roni lähettää videoviestin. Pieni sisäinen hätkähdys. Mutta vain pieni. Katson videon heti ja siinä Roni lähettää minulle lentosuukon. Hän on varmaan lähettänyt saman viestin muillekin. Hän näyttää kivalta. Harmi, että juttumme meni miten meni. Lähetän hänelle pienen kommentin pusuhymiöllä. Koska niin voimme näköjään tehdä. Voimme viestitellä. Olen siitä tyytyväinen. Yhtäkkiä fiilikseni on tosi hyvä. Minulla on hyvät välit kaikkiin ja saan olla juuri siellä missä nyt eniten halusinkin.

Menemme yhdessä nukkumaan kuin mikä tahansa pariskunta. Hammaspesun jälkeen. Olemme koko yön toisissamme kiinni. Joko hän halaa minua tai minä häntä. Sulaudumme täydellisesti toisiimme ja tykkään haistella hänen hiuksiaan. Heräämme jo melko aikaisin ja makoilemme hetken sängyssä. Javier toteaa olevansa nälkäinen. Nauran ja sanon ettei minulla ole aamuisin lähes koskaan ruokahalua. Hän ehdottaa, että kokkaisin hänelle aamiaista. Hymähtelen ja kysyn mitä hän oikein haluaisi. Mene keittiöön ja katso mitä siellä on! Aavistelen, että hän on tosissaan. Yhtäkkiä Javier pomppaa ylös ja tuhahtaa, että hän ei halua hukata aikaa sängyssä makoilemalla. Jää sä vaan makaamaan sinne! Okei, hän ei ole tänään kovin hyväntuulinen. On vielä aikaista, ja on sunnuntai. Häntä ehkä stressaa ajatus tulevasta viikosta, joten en jaksa murehtia hänen asennemuutoksestaan. Nousen ylös, petaan sängyn ja menen keittiöön. Javier viikkailee pyykkejään ja näyttää vähän ärsyyntyneeltä. Sanon korostetun ystävällisesti, että mitähän herralle saisi sitten olla! Tokihan voin tehdä hänelle aamiaista, mutta ajatus ei miellytä minua, koska hän on niin kriittinen, eikä kovin ystävällinen ollessaan tuolla tuulella.  Hän sanoo taas, että tee mitä siellä on. Vieraassa keittiössä on vaikea toimia. Huikkaan, että voin minä ne pyykitkin laittaa, mutta Javier ei vastaa vaan jatkaa pyykkien laittamista paiskoen. Tuntuu kummalliselta vilkuilla kaappeihin ja miettiä, että mitä toinen mahtaa haluta. Kaapeista ei löydy juuri mitään. Puurohiutaleita. Kananmunia. Banaania. Laitan puuroveden kiehumaan. Koitan olla leppoisa ja sanon, että teen sitten puuron vähän toisella tavalla, koska pidän siitä pehmeämpänä! Javier on aina tehnyt sen melko kuivaksi. Otan banaanin ja etsin sopivaa veistä jolla tehdä siitä viipaleita. Laitan kananmunat kiehumaan. Javier tulee keittiönpöydän ääreen ja lukee uutisia. Kysyn haluaisiko hän jotain muuta mutten saa selvää vastausta. Vitsailen haluaisiko hän puuron sekaan oliiveja, koska banaanien lisäksi ei kaapeista löydy muuta. Javier ei ole vitsituulella. Ystävättäreni soittaa. Vastaan samalla kun hämmennän puuroa ja katson minuutteja kananmunille. Javierista huolimatta oma fiilikseni on hyvä. Juoruilen puhelimessa rennosti. Ystävä kysyy missä olen. Vastaan, että täällä "kaupunginosassa". Javier kuuntelee puheluani.

Asettelen puuron ja banaanit lautaselle. Hänellä ei ole syviä kulhoja joten löysä puuro valahtaa matalalle lautaselle. Ei se mitään. Kerron hyväntuulisesti Javierille ystävättäreni kuulumisia ja hän kyselee normaalinkuuloisena lisää. Hyvä! Vien lautasen hänelle eikä hän reagoi siihen mitenkään. Muistan, että hän varmaan haluaisi mehua, joten puristan vielä appelsiineja ja sitruunaa mehuksi hänen lasiinsa. Javier nousee ja tulee keittiöön. Näkee yhden lasin jossa on mehua. Hän raivostuu ja tivaa miksi olen tehnyt mehua vain hänelle!? Yllätyn hänen reaktiostaan. Sanon, että voin tehdä mehua myös itselleni. Hän huutaa, että eihän tuossa ole kuin yksi hedelmä jäljellä! Sanon, että jääkaapissa on niitä lisää. Tunnen taas herkistyväni tällaisesta huutamisesta. Ärsyttävää! Haluaisin pysyä täysin coolina. Rauhoitan itseni ja pyydän, että hän antaisi minulle hetken ja menisi syömään. Hän menee istumaan, mutta sanoo ettei aio syödä yhtään mitään. Nieleskelen itsekseni ja puristan omaan lasiini mehua. Otan kananmunat kiehumasta ja viipaloin ne. En ole kovin nopea. Yritän olla varovainen ja joudun jatkuvasti etsimään asioita. Yritän olla mahdollisimman normaali, koska tiedän, että tällainen käytös liittyy Javierin temperamenttiin, eikä hän tarkoita sillä mitään pahaa henkilökohtaisesti. Sivuutan hänen kiukuttelunsa kokonaan ja vien viipaloidun kananmunan hänen lautaselleen ja ripottelen siihen suolaa. Hän ei reagoi. Tuon oman lautaseni ja mehulasin pöytään ja alan syömään. Yritän jutella ystäväni kuulumisia lisää, jotta saamme siirrettyä ajatukset muualle. Javierkin alkaa syödä ja keskustelee kanssani. Totean, että eikö puuro olekin hyvää! Samettista ja juuri sopivasti suolaa. Javier kurtistaa kulmiaan ja moittii, että miksen ole sitten aiemmin sanonut, että haluan tällaista puuroa. Vastaan, että kyllä minä tykkään muunkinlaisesta. Hän kiukustuu taas ja alkaa moittia minua. Miksi olet niin hiton hidas! Mikset osaa tehdä yhtään mitään! Olet kuin pikkulapsi! Ja sun ystäväkin on tuollainen ja käyttäytyy tyhmästi! Yritän hillitä itseni mutten onnistu siinä oikein hyvin. Olen ehkä tottunut siihen, että kun huuto alkaa niin alkaa myös tavaroiden hajottaminen, jota aina entisessä suhteessani inhosin ja pelkäsin. Javier ottaa esille jokaisen virheeni jonka tein. Miten saatoin kuvitella että tekisin mehua vain hänelle! Miten saatoin olla niin ajattelematon, että vein hänelle ruoan ensin, enkä samaan aikaan kuin omani! Miksen koskaan voi olla yhtään aktiivinen itse! Avuton ja lapsellinen! Et edes osannut ottaa sitä pyyhettä saunaan! Et osaa pyytää apua keittiössä. Ja silloinkin pari kuukautta sitten olit baarissa tosi tyhmä! Kukaan minun ystävistäni ei halua enää nähdä sua ikinä! Sitten hän huomaa, että hänen mehulasinsa onkin valkoinen eikä sininen! Nousen ja otan lasin ja sanon että vaihdetaan se sitten hänen vanhaan lasiinsa. Javier pitää lasista kiinni ja mehua loiskuu hänen kädelleen. Hän kiroilee ja kysyy mitä vittua oikein luulen tekeväni. En voi sille mitään mutta kyynelehdin taas. Sanon, että hän huutaa aivan turhaan. Mitään pahaa ei ole tapahtunut. Sanon, että tein hänelle aamiaista kuten hän toivoi. Vieraassa paikassa kaikki on vaikeampaa. Totean, että hän voi tulla minun keittiööni kun pyydän häntä valmistamaan illallisen siitä mitä kaapista löytyy, niin katsotaan kuinka hyvin se sujuu. Hän sanoo, etten ole hänen luonaan vain vieras. Hän käskee minun kuunnella kun hän luettelee kaikkea mitä olen tehnyt väärin. Hän vetää mukaan kaiken. Typerät whatsapp-viestini, ja sen miksi en osaa puhua asioista! Mikset silloin aiemmin itse ottanut tunteita puheeksi! Mikset osaa puhua mitä oikein odotat! Totean, että juuri nyt hän saa oloni sen verran epämukavaksi etten halua puhua tunteista. Hän sanoo, että olen niin lapsellinen etten ikinä osaa puhua. Harmittaako häntä jokin puhelussani? Se ettei hän osaa itse sanoa mitä haluaa ja on pettynyt etten tee aloitetta?

Vaikka olen täysin herkällä tuulella, enkä voi sietää minulle huutamista, niin pidän kantani ja sanon, että minusta hän käyttäytyy paljon lapsellisemmin kuin minä. Totean, että enkä siedä että minulle huudetaan turhaan. Totean hänellä olevan ongelmia temperamentin kanssa, ja että hänen pitäisi sietää enemmän erilaisia toimintatapoja. Hän tuhahtaa, että hänen entinen naisystävänsä oli aina aktiivinen ruoanlaitossa. Edelleen yritän pitäytyä coolina ja sanon, etten minä nauti niin paljon kokkailusta, että välttämättä haluaisin sitä tehdä ellei niin erikseen sovita. Javier taas rauhoittuu vähän ja selittelee, että hän on vaikea luonne ja jääräpäinen, muttei koskaan väkivaltainen. Hän yrittää paikata tilannetta ja sanoo, että pitää minusta osittain, muttei pidä minun kaikista puolistani. Vaikutan ylimieliseltä ja olen joskus huonokäytöksinen. Vaikutan liian lellityltä ja olen varmaan vain rahan perään. Yritän pysyä rauhassa ja sanon, ettei kaikista toisen puolista oli pakko pitää. Totean, etten voisi vähempää  välittää varallisuuksista jos muut asiat ovat kohdallaan. Katson häntä ja sanon, että sinulla taitaa olla itsetunto-ongelmia kanssani! Olen aiemminkin huomannut, että hänellä on jokin tarve kertoa omaisuuksistaan, joiden olemassaolosta en aiemmin tiennyt. En oikeastikaan välitä sellaisesta! Javier pyytää etten olisi niin itsekäs. Minun ei pitäisi ajatella, että sinä tai minä, vaan me. Sanon, että ainakin me riidellään jo niin kuin olisimme naimisissa. Javier laskee, että tämä on vasta toinen riitamme. No, miten sen nyt ottaa. Ja lisäksi hän toteaa, ettemme ole pari. Hän sanoo ettei pelkkä viehätys riitä. Pitää olla samoja arvoja ja haluja. Sä olet kivaa leffaseuraa ja osaat neuvoa virallisissa asioissa. Siinä on kaikki, mitä mä sulta saan, hän sanoo. Hän on niin ristiriitainen! En kommentoi mitään. Sanon vain, että onko hänellä muuta sanottavaa ennen kuin lähden. Hän alkaa rauhallisesti kysellä menneisyydestäni, menneestä parisuhteestani, mielipiteistäni. Koitan rauhallisesti keskustella. Koska osaan kyllä. Kun hän on kysellyt tarpeeksi, hän pyytää minut yhtäkkiä kainaloonsa. En tiedä miten reagoida. Hän vetää minut viereensä. Olemme ihan hiljaa. En taas tiedä mitä juuri tapahtui, mutta jostain syystä ymmärrän häntä. Koen syyllisyyttä omasta huonosta käytöksestäni. Koen vähäsen saavani mitä ansaitsen. Ja samalla tiedän, että hänellä on omia ongelmia. Ei tämä kaikki minusta johdu. Ja myös hän tietää sen hyvinä hetkinä. Makaamme sylikkäin. Mietin jo, että olisi varmaan aika lähteä kotiin nyt kun hän on omalla tavallaan esittänyt anteeksipyyntönsä. Mutta silloin Javier kuiskaa, että mennään yhdessä kauppaan ja tehdään iltaruokaa ja katsotaan elokuva. En osaa sanoa mitään. Kysyn, että haluatko sinä yhtäkkiä mennä yhdessä ostoksille ja viettää taas illan kanssani, for real. Hän ei sano mitään, mutta toteaa, että bussi kaupalle lähtisi kymmenen minuutin kuluttua. No, jos hän oli tosissaan saarnaamisessaan minulle ja jos tämä olisi viimeinen vierailuni täällä, niin tehdään se sitten loppuun asti kunnolla.

Matkalla kauppaan Javier kohtelee minua kuin lasta ja varoittaa liukkaasta tiestä. Ohjaa oikeaan suuntaan. Sanon hänelle ääneen, että miksi hän moittii minua lapsellisuudesta, jos kohtelee minua kuin pikkukakaraa. BLING. Alex kysyy haluaisinko kylään. Kiitos, mutta kieltäydyn nyt kohteliaasti. Pääsemme kauppaan ja Javier on hyväntuulinen ja korostetun ystävällisesti kyselee mitä haluaisin. Opastaa oikealle käytävälle (huoh). Yritän olla määrätietoinen ja sanoa suoraan mitä haluan, koska aiemmin Javier valitti kuinka en osaa tehdä mitään tai pyytää mitään. Keräämme herkkuja ostoskoriin. Kassalla pyydän saada maksaa omat valintani, mutta hän ei suostu. Pyydän vielä uudestaan, että maksaisin edes omat kalliimmat ostokseni. Ei! Hän katsoo minua vihaisesti ja pyytää menemään pakkaamaan ostokset. Onko tämä jokin kulttuurillinen miesten ja naisten ero? Olen vähän ärsyyntynyt, mutta menen laittamaan ostoksia kasseihin. Javier vaihtaa pari lausetta kassaneidin kanssa. Luulen, että he tuntevat toisensa, mutta heti kaupasta ulos päästyämme Javier huudahtaa, että näinkö miten törkeä ja tyly kassaneiti oikein oli! Hän oli kuulemma nyrpistänyt Javierille nenäänsä, kun hän oli siirtänyt ostoksia kassahihnalla. Nauran ja sanon, että kiitos kun juuri todistit, että ylireagoit täysin ja otat aivan liian herkästi itseesi kaikki pikkujutut. Jo tämä todistaa, etten ole itse voinut olla kovin kauhea ihminen, jos jo kassaneidin väärä ilme saa hänet pois tolaltaan. Puhumme ainakin puoli tuntia siitä miten röyhkeä tuo neiti oli ja kuinka Javier asiallisesti huomautti hänelle paremmasta käytöksestä. Lisäksi keskustelimme ainakin toiset puoli tuntia siitä, kuinka kaksikymmentä vuotta sitten joku kohteli häntä pankissa huonosti. Kuuntelen hymyillen ja välillä hänen yliherkkyyttään kommentoiden. Hän kyllä tietää sen. Hän hymyilee tahattomasti kommenteilleni. Menemme takaisin hänen luokseen. Peiliin vilkaistessa huomaan, että vartalooni ja kasvoihini on ilmaantunut punaisia ihottumaläikkiä. Muistan, että se on yksi sivuoire lääkityksessäni. Voi harmi! En suostu vaihtamaan ahdistustani akneen, joten päätän pitää lääkkeestä taukoa. BLING. Manuel kutsuu (taas!) luokseen ja viestittelee aktiivisesti niitä näitä. Kerron rumasta ihottumastani ja kieltäydyn seurasta. Vielä myöhemmin hän ehdottaa, että ehtisin vielä tulla. Hän ei välitä ihottumasta. Hieman jopa ripustautuvaa jo? Kokkaamme Javierin kanssa yhteistuumin simppelin iltaruoan iloisessa ilmapiirissä. Hän on huomaavainen ja ystävällinen ja minä yritän olla reipas ja osallistuva. Hän näyttää minulle sijoitussuunnitelmiaan ja kysyy taas mielipiteitäni. Valitsemme iltaelokuvan, syömme hyvää ruokaa. Kommentoimme elokuvaa. Olemme ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän kysyy rivien välistä haluanko jäädä yöksi. Voisin jäädä aamulla nukkumaan, kun hän lähtee aikaisin töihin. Okei, meidän yhdessäolo on niin vaivatonta ja luontevaa. Haluan jäädä. Sanon, että voin hoitaa keittiön siistimisen aamulla. Olen aktiivinen ja oma-aloitteinen. Hyppäämme sänkyyn ajoissa ja nukahdamme tyytyväisinä toistemme syleihin. Hän ei ole tehnyt aloitteita mihinkään muuhun kuin hellyyteen lauantaiaamun jälkeen. Aamulla Javier halaa minua pitkään ennen kuin nousee sängystä. Palaa vielä halaamaan minua ulkovaatteissaan ja kiittää, että jäin yöksi. Halaan häntä tiukasti ja toivotan hyvää työpäivää.

En viesti hänelle mitään koko päivänä. Olen hämilläni kaikista keskusteluistamme. Toisaalta hän kiukkuaa minulle ja kertoo kuinka ei pidä siitä tästä ja tuosta puolestani. Sitten taas käytöksellään osoittaakin aivan muuta. Olen vähän loukkaantunut siitä, että hän suoraan sanoi, ettei saa minusta muuta kuin neuvoja ja leffaseuraa. En oikein usko sitä. Mutta ehkä kysyn asiasta jos hän ehdottaa enää tapaamista. Koko päivän minua kutittaa koko vartalossa oleva ihottuma. Kasvoista saan sen meikillä peitettyä. Minua väsyttää. En jaksaisi sosialisoida töissä, mutta on pakko. Aivan koko päivän. Selviydyn. Töiden jälkeen minun on pakko käpertyä peiton alle sikiöasentoon puoleksi tunniksi. BLING. Herään siihen, kun Javier kysyy miten aamuni sujui ja kertoo omasta pitkästä päivästä. Kerron kaiken menneen hyvin ja toivotan hänelle jaksamista. Tekisi mieli raapia joka paikkaa, mutta yritän hillitä itseni ja toivon, että oireet katoavat nopeasti. Kerron Karrillekin allergisesta reaktiosta maanantaionnen varjolla. Ihan vain, koska voin.

Who came back!!

Perjantai on viimein koittanut! Viikonloppu on edessä. Jotain on pakko tapahtua. Olin niin tylsä arkiviikko! Nousen taas pirteänä hyvien yöunien jälkeen. Työpäivä tulee olemaan hyvin kiireinen, mutta olen siitä innoissani. Heti aamusta tytöt aloittavat ryhmäkeskusteluissa pohtimaan viikonlopun suunnitelmia. Lauantaina ulos yhdessä? Itse kerron, että mietin vielä omia tarkempia suunnitelmiani. Kesken tyttöjen kanssa chattailun tulee tekstiviesti. BLING! Kuka lähettelee tekstiviestejä? Minulle tekstiviestejä lähettää Ikea, jotkut kosmetiikkaliikkeet, joille olen vahingossa antanut joskus numeroni. Ja äitini. Ja Dim. Emme koskaan vaihtaneet facebookkeja Dimin kanssa. En ole edes löytänyt häntä sieltä. Joo yritin kyllä. Ihan vain vilkaistakseni. En olisi tehnyt kaverikutsua. En ole tehnyt niin kenellekään toiselle kuin Manulle. Mutta olisin vain halunnut nähdä hänen profiilinsa. Emme myöskään ole koskaan käyttäneet whatsappia Dimin kanssa, koska hän käyttää siinä toisen kotimaansa liittymää. Tai mikä se selitys nyt ikinä olikaan. Siispä olemme aina vaihtaneet tekstiviestejä. Viesti ponnahtaa näytön yläreunaan. "Mitä kuuluu? t. Dim" En voi olla hymyilemättä spontaanisti. Dim on taas täällä. Hän on back. Jostain syystä hän on ajatellut minua. Odotan kymmenen minuuttia. Vastaan juuri niin kuin tunnen. Innoissani.

Jatkamme hyväntuulista viestittelyä. Hän kyselee paljon työhöni liittyviä asioita ja alan jo miettiä, että sekö hänen motiivinsa yhteydenotolle olikin. Mutta pian Dim kysyy tuttuun suoraan tapaansa, olenko jo löytänyt poikaystävän. Tällä kertaa vastaankin kepeällä mielellä, että en ole! Hän kysyy milloin voisimme tavata. En tiedä, mutta haluaisin kyllä vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa! Niin hänkin. Jee! Onpas tämä piristävä yksityiskohta tähän hetkeen. Olin jo lähes täysin varma, että hän on menneisyyttä. Mutta toisaalta, on monikin ottanut minuun yllättäen uudelleen yhteyttä, kun aikaa on kulunut edellisestä yhteydenpidosta. Miksei? Pitää viestiä jos siltä tuntuu. Minä olen tehnyt niin. Dim teki niin. Kysyn asuuko hän vielä "muiden nurkissa", vähän niin kuin minäkin. Kyllä asuu, mutta asunto olisi tyhjillään pian pidempään. Selvä, jännittää! Haluaisin tavata heti! Mutta ehkä koitan olla maltillinen nyt. Hän ajatteli minua. Hän haluaa tavata. Se riittää nyt. Minäkin päätän olla rohkea viestimään ja iltapäivällä ilmoitan Javierille, että hänen tulisi ilmoittaa ajoissa jos tahtoo törmätä minuun viikonloppuna ja toivotan jaksamista kiireisiin. Saan iloisen vastauksen, mutten suoria ehdotuksia tapaamiselle ainakaan vielä. Hän on varmaan jo ehtinyt sopia menoa illaksi, kuten usein perjantaisin.  

Perjantai-ilta lähestyy, ja vaikka kaikenlaista on vireillä, niin mitään suunnitelmaa illalle ei ole. Tytöt ovat ulkona vasta lauantaina. Dim kertoo myös, että on ehkä liikenteessä huomenna. Voisin ehdottaa suoraan tapaamista tälle illalle, mutta se olisi ehkä hätiköintiä. Nino ei ole tavoitettavissa tänään. Random Ossilta kysyn varmuuden vuoksi aikooko hän aiemmin kertomansa mukaisesti viettää tänään rauhallisen koti-illan. Ehkä Alex olisi liikkeellä, mutta varmaan vasta yössä. Ehkä viestin hänelle myöhemmin. Tarvitsen suunnitelman alkuillalle. BLING. Manu ehdottaa, että voisin mennä hänen luokseen. Jännä, koska viimeksi hän sanoi olevansa kiireinen koko loppuviikon. Vastaan, että menen varmaan juomaan viiniä ulos, koska en ehkä halua viettää perjantaita vain katsellen sarjaa hänen luonaan. Koti-iltoja ehtii viettää arkisin. Yritän keksiä jotain muuta. Pystyn tietenkin lähtemään liikenteeseen itsekseni ja antaa kohtalon näyttää taas mitä tapahtuu. Viimeksikin se toimi! Siispä, annan nyt pari tuntia aikaa jotain tapahtua tai itseni keksiä tekemistä, ennen kuin alan valmistautumaan. Sitten annan vain mennä flown ja fiiliksen mukaan. Hetken mielessäni välähtää, että voisin kysyä mitä Ronille kuuluu. Mutta haluaisinko edes nähdä häntä nyt? En tiedä. Ehken. Outoa.

Momentumii

Heräsin yöllä ja nousin sängyssä istumaan ja mietin, että oliko random tinderi tullut eilisiltana kylään. Olikohan! Lähtiköhän hän kotiin, koska ajatteli, että tyyny on likainen, koska kissa on nukkunut sen päällä. No ei voi mitään. Selitän hänelle jotain sitten aamulla, ja jatkan harmissani uniani. Aamulla herään uudestaan ja mietin, etteihän hän ollut tietenkään täällä ollut, olinpas hassu! Sitten yhtäkkiä mieleeni pamahtaa joku työjuttu, jonka olisin voinut hoitaa paremmin. Enää ei nukutakaan taas pisaraakaan. En uskalla katsoa kelloa. Kääntyilen sängyssä ja yritän pitää silmät kiinni. Tässä vaiheessa jo tietää, että unta on turha odottaa. Alan yksityiskohtaisesti kuvitella jotain hypoteettista työjuttua, joka kehkeytyykin yllättäen panttivankidraamaksi johtaen aina siihen, kuinka lähetän viestejä hyvästiksi läheisille (mietin tarkkaan kaikki sanat ja hymiöt), ja siihen, että pelastan sankarillisesti koko tilanteen ja annan maailman cooleimman lehtihaastattelun (eksaktit dialogit ja eleet). Mielikuvituksen lentäminen on melkein kuin unta! Vilkaisen viimeinkin viisitoista vuotta vanhan digitaalikellon punaisia numeroita ja olen helpottunut, että enää on viisi minuuttia ensimmäiseen herätykseen. Nousen taas täysin pirteänä siitä huolimatta, että valvoin taas yli puoleen yöhön ystävättären ja YleX:n ja randomin kanssa kirjoitellen.

Itse asiassa random tinderi toteutti uhkauksensa ja soitti minulle illalla. En nauti erityisesti puhelimessa puhumisesta. Mielestäni viestit ovat niin paljon helpompia ja kätevämpiä. On enemmän aikaa miettiä vastausta. Ei ole pakko vastata ollenkaan jos ei halua. Ja ne jäävät talteen tarvittaessa. Myös toisen kirjoitustyyli kertoo mielestäni paljon. Alkeelliset kielioppivirheet ovat aina olleet minulle suuri turn off. Muistan, kuinka vuosikymmen sitten keskustelimme vanhanaikaisessa messengerissä entisen kumppanini kanssa. Olimme vasta tutustumassa. Hän oli täysin rakastunut minuun ja oli juuri sellainen aktiivinen yhteydenpitäjä, joka näyttää ihastuksensa. Sydämiä, rakkaudentunnustuksia, ihanaa ajattelematonta intoa! Näissä tapauksissa on niin helppo rakastua siihen toisen antamaan huomioon ja rakkauteen. Se täyttää jonkun sisäisen epävarmuuden kuopan ja joskus se on ainoa mikä riittää. Mutta samalla tiesin heti alussa, ettei hän ollut minulle sopiva kumppani. Näin hänessä heti piirteitä, joiden tiesin tulevan koettelemaan sietokykyäni. Hän ei kyennyt kirjoittamaan yhtäkään yhdyssanaa oikein. Tiedän, tosi pinnallista! Mutta jo silloin kerroin hänelle, että hänen kannattaa miettiä kahdesti haluaako hän sekaantua minuun, sillä voin kertoa ettei siitä tule helppoa. Hän ei epäröinyt hetkeäkään! Sanoi - kuten ne kaikki - , että olet niin hauska ja kaunis ja fiksu! Mikä voisi mennä pieleen! Valitettavasti hän sai kyllä huomata sen myöhemmin. Toisinaan harmittelen kovasti sitä, miten asiat menivät. Toki viimeisimmät vuodet olivat tosi vaikeita ja hän käyttäytyi todella moitittavasti, mutta todennäköisesti koko suhde ajautui umpikujaan lähtökohtaisesti siksi, etten koskaan kyennyt hyväksymään häntä oikeasti. Hän oli vilpitön ja hyväsydäminen ja innokas. Mutta vuosien varrella vaurioitimme toisemme. Toivon, että hän saa nauttia nyt paremmista ihmissuhteista. Toivon, että pääsemme molemmat viisaampina yli niistä virheistä, joita teimme ja joiden annoimme tapahtua.

No joka tapauksessa. Vastasin randomille. Pitäisikö hänellä jo olla nimi? Otin hänet jopa facebook-kaverikseni. Otin, vaikka minulla on periaate, etten hyväksy siellä ystäväkseni ketään, ketä en ole tavannut! Joten miksi? Ehkä siksi, koska hän on niin sinnikäs ja aktiivinen. Sinnikkyys palkitaan. Siispä puhelimen soidessa vastaan Ossille. Ossilla on kiva pehmeä ääni ja hän vaikuttaa normaalilta ihmiseltä edelleen. Vitsailemme ja puhumme kuulumisiamme ainakin parikymmentä minuuttia. En edelleenkään nauti puhelimessa puhumisesta, mutta se oli ihan mukava keskustelu. Sovimme palaavamme asiaan lähempänä viikonloppua. Hyvä. Iltapäivällä vaihdamme hyvin lyhyesti pari sanaa Javierin kanssa. Ehkä kysyn häneltä huomenna onko hän koko viikonlopun kiireinen. Miksen? Hän on ollut tosi kiireinen, joten en jaksa miettiä vähäsanaisuutta sen enempää. Myös älykkötinderi Karri vastailee kuulumisten kysymiseeni ja jatkaa keskustelua jonkin aikaa. Hyvä. Suoraan työpäivän jälkeen ystävättäreni ehdottaa tapaamista ja kaupoilla käymistä. En juurikaan shoppaile koskaan ellen tiedä etukäteen tiedä mitä tarvitsen. Ja oloni on muutenkin vähän väsynyt, mutta suostun heti. Tietenkin, koska tiedän, miltä tuntuu olla juttuseuran tarpeessa. Sitä varten ystäviä on. Tapaamme heti työpäiväni päätyttyä. Tunnen oloni tosi epäviehättäväksi, koska en ole laisinkaan laittautunut. Hiukset on kiinni ja meikit kevyt ja aamuiset. Näemme ohi kulkiessamme loistavan viinipullotarjouksen pienen pubin ikkunassa. Päätämme käydä nopeasti yhdessä liikkeessä, sen jälkeen perusostoksilla alkossa, jonka jälkeen ansaitsimme ostaa halpisviinin puoliksi. Viini ei kestä läheskään niin kauan kuin terapeuttiset purnauksemme olisivat kestäneet, mutta joudun kieltäytymään toisesta pullosta. Huomenna on vielä perjantai. Ja ennen oikeaa perjantaista perjantaita on töitä.

Nyt on siis ollut torstai. Päivä on ollut ihan hyvä. Ei parempi kuin edelliset. Ehkä jopa vähän epävarmempi. Kesken työpäivän jouduin käsittelemään juttua, joka liippasi tosi läheltä Ronin bisneksiä. Hetkeksi minulle tuli tosi surkea olo. Olisin niin mielelläni jakanut sen hänen kanssaan. Ja toki voisin avata keskustelun. Mutten tee sitä. Vaan ravistelen surkeuden pois ja keskityn muuhun. Tapaan mukavan vanhan työtoverini pitkästä aikaa ja puran hänelle kaikki menneet tapahtumat. Hän sanoo, että ehkä näin on parempi. Ehkä olisin oikeasti lähtenyt miettimättä hänen matkaansa ja poltellut niitä siltoja, joita en haluaisi polttaa. Niinpä. Hän on varmasti oikeassa. Illalla vaihdamme pari viestiä vielä Manun kanssa. Tuntuu, että kaikki ovat olleen tosi kiireisiä. Kaikki paitsi minä. En ole tehnyt oikeastaan mitään koko viikkona. Kummallista. Tai normaalia.

Keskiviikko

Nukuin koko yön heräilemättä hyvin sikeästi. Näin hyvin todentuntuista unta, joka tuntui kestävän tosi pitkään. Unessa olin omien ystävieni luona ja viestittelin Ronin kanssa. Hän oli omassa kotikaupungissaan. Yritin unessa selittää hänelle, että meidän pitäisi tavata. Viestien lähettäminen oli todella vaikeaa. Kirjaimet eivät toimineet, sanat menivät väärin, akku oli puhelimesta lopussa, tietokoneen näyttö ei toiminut! Tuskastuin todella pahasti kun yritin saada viestiä perille. Ehkä jopa itkin pienessä paniikissa.  Roni vastaili minulle rentona, että voisin käydä hänen luonaan, mutta minun pitäisi poistua illaksi. Hän lisäsi, että aikoo tehdä suuren paljastuksen seuraavalla viikolla. Unessa ajattelin hänen nyt lähtevän maasta. Halusin saada hänelle selitettyä, että meillä on erityinen yhteys. Tajuatko sä! Halusin vain, että hän tietää sen. Edelleen viestin kirjoittaminen oli äärimmäisen vaikeaa, mutta se onnistui. Päätin unessa etten mene hänen luokseen, vaan sen sijaan hyppäsin joidenkin ystävien raihnaiseen autoon, joka lähti kohti suuria juhlia.  Olen ehkä IRL edennyt väkisin pakotettuna Ronista eteenpäin, mutta alitajunnalla on vielä keskeneräisiä käsiteltäviä asioita. Hoitakoot se ne öisin. Aamulla sängystä noustessa olo oli vähän haikea. Uni oli ollut niin todentuntuinen ja pysyi kirkkaana mielessäni. Mutta puhelinta vilkaistessani haikeus haihtuu. Javier on jo heti viestinyt minulle aamukuulumisiaan. Lämmin tunne. Myös random tinderi toivottaa minulle hyvää huomenta. Joo! Ihan hyvä huomen taas! Parempi kuin Javierilla.

Minulla on hyvä flow töissä. Saan tehdä rauhassa omia töitäni ja kuuntelen musiikkia täysillä. Olen aika tehokas. Minulla on tunne, että tiedän mitä teen. Olen tyytyväinen. Päätän etten syö lounasta tänään. Ei sydänsurujen vuoksi, mutta siksi, että söin eilen aamiaiseksi työmatkalla ostamani patongin, lounaaksi salaatin, töiden jälkeen yhden palan viikonlopulta jäänyttä pizzaa (mmm!) ja illalla katkaravun makuisia nuudeleita SEKÄ joululta jääneen suklaapallon. Heti kun laitoin suklaan suuhuni se kadutti minua. Se ei ollut hyvää. Mietin että pitäisikö käydä sylkäisemässä se roskikseen, mutta nielin kuitenkin. En ole yleensä lainkaan makeiden herkkujen perään. En ole ostanut suklaata tai karkkia ikuisuuksiin. En himoitse sokeria juuri koskaan. En pidä edes makeista viineistä. Joskus tosin laitan makeutuspillerin teen sekaan, en tiedä miksi. Sen sijaan olen addiktoitunut roskaruokaan ja suolaisiin ja tulisiin herkkuihin, kuten olen varmasti aiemminkin maininnut. Onneksi pakastimeni on täynnä vihanneksia ja jotain muuta semiterveellistä, jotta en saa sitä täytettyä pakastepizzoilla, joita on kätevä käyttää lisukkeena sriracha-kastikkeelle. Pienestä paastosta ei ole haittaa. Jos olet perusterve, niin haittaako se nyt niin kovasti jos verensokerit hieman ehtivät laskea hetkeksi? Saan nautintoa siitä, että onnistun hillitsemään itseäni. Minulla on aina ollut hyvä itsekuri. Olen kerta heitolla lopettanut tupakoinnin. Opiskelin ennätysmäärän itsenäisiä kursseja yksin kotona ilman minkäänlaisia ulkopuolelta tulevia deadlineja. Lopetin kynsien syömisen. Tosin siihen auttoi merkittävästi Dr. Philin jakso, jossa hän totesi jollekin miehelle, jolla oli joku tosi typerä tapa, että "Just stop doing it!". Se kolahti minuun yllättävän kovaa. Tajusin että voin itse päättää omasta käyttäytymisestäni. Onhan se nyt toki vähän heittelehtinyt etenkin isommissa asioissa. En kykene kontrolloimaan tunteitani tai pelkojani. Mutta silti.

Olemme alustavasti suunnitelleet ystävättären kanssa reipasta kävelylenkkiä illalle. Olen ollut aika laiska lenkkeilyn suhteen viime aikoina, mutta ihan tosissani odotan parempia plussasäitä, jotta pääsen juoksemaan. Jos edessä on taas uusi sinkkukesä niin aion olla hyvässä kunnossa! Aion näyttää hyvältä. Tosin juuri tällä hetkelläkin olen aika tyytyväinen painooni. Saan helposti pienellä huolimattomuudella pari lisäkiloa, mutta onneksi ne karisevat lähes yhtä helposti. Kuulun niihin ihmisiin, joille jokainen ylimääräinen gramma menee aivan väärin paikkoihin. Ei suinkaan rintoihin tai takapuoleen, vaan vain ja ainoastaan lonkkaluiden päälle jenkkakahvoiksi tai leuan alle. Siksi en niitä halua. Lisäksi minulla on hoikkuudesta huolimatta selluliittiin taipuvainen iho, etenkin reisissä. On aina ollut. Lapsesta saakka. Uskon, että sitä vain joko on tai ei ole. Painolla tai elämäntavoilla siihen tuskin pystyy kovin merkittävästi vaikuttamaan. Harmillista, mutta ei maailmaakaatavaa. Kesäisin ei ole pakko tunkea itseään lyhyisiin tiukkoihin farkkushortseihin, jotka korostavat reisien epätäydellisyyksiä tehokkaasti. Kuulun siis mielestäni myös niihin ihmisiin, jotka näyttävät paremmalta vaatteet päällä kuin ilman. Mutta se ei tunnu tapailukumppaneita häiritsevän.

Vaihdamme muutaman viestin vielä töiden jälkeen Javierin kanssa. Random tinderi tahtoo soittaa minulle puhelun. Ehkä illemmalla, ei just nyt kiitos! Muuten on melko hiljaista. Edellisviikolla uumoilin arki-iltadeittejä tälle viikolle, mutta tämä onkin ollut tosi rauhallinen viikko. Ja se on ihan ok. Minua ei oikeastaan aktiivisesti kiinnosta nyt mikään muu kuin asioiden ratkaiseminen Javierin kanssa, ja hänellä on nyt tosi kiireinen viikko - for real. En ole odottanut mitään yhteydenottoa Ronilta. Enkä keneltäkään muultakaan. Pitkästä aikaa olen ajatellut kirjan lukemista. Otin sen jo esille hyllystä. Olen miettinyt piirustusvälineitäni. Ehkä pian jaksan ottaa ne esille kaapista. Olen katsonut elokuvan - ilman treffejä. Kraateri ei huuda. Ja kohta on taas viikonloppu! Ystävätär on lähdössä ulos toisena päivänä ja randomilta on tullut kutsu toiselle päivälle. Siispä tekemistä löytyy jos Javier ei halua tavata minua. Se ajatus rauhoittaa mieltäni entisestään. Otan pari lasillista valkoviiniä, joka ei enää maistu laisinkaan voimakkaalta ja katselen sivusilmällä julkkisselviytyjiä. En ole aikoihin katsonut tai ollut kiinnostunut televisiosarjoista. Mutta nyt vietänkin melko normaalia iltaa.

What if you find your soul mate... at the wrong time?

Jotain on vähän muuttunut. Oikein fyysisesti tunsin jonkin asian kadonneen väliltämme saapuessani Manuelin luokse. Matka hänen luokseen on edelleen täysin luonnollinen ja kotoisa. Vaikka taas kirpaisi katsoa sitä bussia, joka kulkee Ronin luokse. Kevyt huokaus. Manuel viesti iloisena itsenään ollessani vielä matkalla ja odotti minua innolla kylään. Eikä tietenkään turhaan. Vaikka oma oloni on koleampi kuin aiemmin, niin en näytä sitä mitenkään. Halaamme. Olen vielä ulkovaatteissa. Hän sanoo, että oletpas kylmä ja antaa suukon. Hymyilemme. Kumpikin kysyy mitä kuuluu. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan joudun miettimään mitä vastaan. Puhe ei tule yhtä luonnollisesti kuin aiemmin. Mutta se kestää vain hetken. Pian puistelen epävarmuuteni pois ja keskityn ystävääni ja tähän hetkeen. Aloitamme heti sarjan katsomisen herkkujen kera. Manuel on tositosi touchy touchy. Suukko, silitys, halaus joka kohdassa. Painaa päänsä syliini ja silittää minua. Kaikki tuntuu hieman vieraammalta kuin aikaisemmin. Minulla on tunteita muita ihmisiä kohtaan. Haluaisin jonkun toisen kostettavan minua näin ja antavan minulle tätä huomioita. Pystyn kuitenkin eläytymään tilanteeseen aivan normaalisti. Hymyilen ja silitän takaisin. En välitä enää niin paljon minkä vaikutelman annan itsestäni, joten otan rennosti ja kommentoin sarjaa aiempaa kärkkäämmin. Nauran ääneen ja röyhtäisen.

Siinä samalla yritän jäsentää ajatuksiani. En ole kenellekään (valitettavasti) tilivelvollinen. Manuel on uskomaton, joten se, että suostun hänen kanssaan petiin (sohvalle, suihkuun, saunaan) ei ole mikään suuri myönnytys tai uhraus. Ja sitä paitsi hän antaa koko setin: non-stopilla läheisyyttä, hellyyttä, keskustelua... Siispä annan vain mennä, enkä ajattele sen enempää. Ehdimme katsoa monta jaksoa, sitten hyppäämme ihanan jättipeiton alle. Manuel suutelee minulle hyvää yötä ja nukahtaa saman tien onnellinen hymy naamallaan. En itse saa heti unta. Mietin Ronia ja Javieria. Ajattelen taas toisen sängyssä, toisen selkää vasten painautuessani, millaista olisikaan nukkua just nyt Javierin kainalossa. Mietin Ronin likaisia ja tunkkaisia lakanoita. Mietin millainen oma maailma meillä olikaan. Se sellainen taianomainen sielujen sympatia. Henkinen yhteys, vaikkei fyysisessäkään ollut valittamista. Olen kuulut joskus, kun joku kertoo, että on saanut joskus kohdata sielunkumppanin, mutta siitä ei vaan voinut tulla mitään. Mietin olenko itse nyt siinä tilanteessa. Sain kokea sellaisen yhteyden jonkun kanssa, mikä nosti minut korkeuksiin tästä todellisuudesta. Olisin luopunut monista tutuista asioista ja arjesta, jotta olisimme saaneet pyöriä omassa kuplassamme yhdessä.

“I feel like a part of my soul has loved you since the beginning of everything.
Maybe we’re from the same star.”
― Emery Allen

Meidän ei tarvinnut kuin katsoa toisiamme ja tuntea heti millä aaltopituudella ollaan.  Mutta se vaan ei voinut toimia. Jostain syystä. Ehkä ajankohta oli väärä. Ehkä olisimme ajautuneet vain kurjuuteen. Siellä oli paljon pimeitä juttuja. Mutta olen ahne ja onnellinen tästä kokemuksesta. Taas yksi uskomaton asia, jota ei kukaan voi ottaa minulta pois. Nyt minäkin voin sanoa kohdanneeni sielunkumppanini, ja samalla selittää ettei se aina valitettavasti tarkoita vuosisadan rakkaustarinaa. Kadonnut kaksoisolentoni, jonka kanssa olisimme ehkä syöneet toisemme elävältä. Jos vielä tapaamme aion pitää välimme platonisina. Alan hyväksyä tämän tilanteen. Ja mennä eteenpäin. Lujaa.

Manuel joutuu lähtemään töihin minua aikaisemmin. Hän suutelee minua kahdesti ja lähtee ihan hiljaa, jotta saan jäädä vielä tunniksi nukkumaan ja lähteä omassa rauhassani myöhemmin. Tämä on täydellinen parisuhde-elämys. Mutta harmi, että minun osaltani se kutkuttava jännitys on poissa. Oloni on edelleen ihan hyvä. Keskityn innolla töihin. Eilen viestittelimme Javierin kanssa pari viestiä ja hyvät yöt hänen aloitteestaan. Kivaa! Tänään laitan työpäivän päätteeksi viestin ennen häntä ja pyydän häntä kertomaan miten eräässä työjutussa meni. Pidän huolen siitä, ettei hän pääse kuvittelemaan etten ajattele häntä. Javier on niin itsepäinen ja itsesuojeluvaistoinen siellä suojamuuriensa takana, että hänen ylpeytensä ei siedä kolauksia. Manuelkin ehti jo viestiä minulle lounaskuulumisia. Se on kyllä jännä miten puhtaasti kaverillisia voimme nykyään olla. En ole kuullut muutoin kenestäkään mitään random tinderiä lukuunottamatta. Random ehdottaa tapaamista perjantaille. En kommentoi sitä nyt mitenkään. Olkoot se taas varasuunnitelma. Karrin kanssa keskustelimme koko sunnuntai-illan, jolloin hän kertoi olevansa kiireinen tällä viikolla, mutta toivovansa tapaamista seuraavalle viikolle. Se on riittävän kaukana, jotta sitä ei tarvitse miettiä vielä. Yleisesti ottaen en tunne oloani enää päivisin sekavaksi. Silti tunnen jotain suurempaa sisäistä tasaisuutta. Mun sydämel on kypärä? Pidän seuraavana mittapuuna oloni arvioinnille torstaita, jolloin olon vasta edes pitäisi alkaa parantua. Olen niin tyytyväinen tähän käänteeseen arjessani. High expectations.

Javier vastaa minulle pian ystävällisesti ja yksityiskohtaisesti. Niin normaalia ja mukavaa. Olemme jo pitkään puhuneet toistemme kanssa joka päivä. Olemme tunteneet yli puoli vuotta. Jossain kohdassa tapahtui muutos ja aloimme nähdä toisemme (tai minä aloin nähdä hänet) oikeina ihmisinä. Hän on aivan eri ihminen, kuin ajattelin hän en silloin joskus alkuaikoina olevan. Silti edelleenkin olen yhä innoissani saadessani tapailla näin komeaa ja seksikästä miestä, joka saisi kenet tahansa. Hän saattaa taas kadota minulta. Mutta ehkä selviäisin siitäkin. Hymistelen itsekseni pitkästä aikaa sille ajatukselle, millaisia uskomattomia kultakimpaleita olen saanut seikkailuissani tavata. Kaikkein komeimpia, älykkäitä,  miljonäärejä. Olen ainakin ottanut kaiken ilon irti siitä, että saan herätettyä miesten mielenkiinnon itseäni kohtaan. Ainakin hetkeksi. Ainakin pinnallisesti. Tämä on nyt sitä "villiä nuoruutta". En jäänyt paitsi. Toivon etten jäisi paitsi muusta. Käyn kotimatkalla alkossa ystävättäreni innoittamana. Valitsen ennenmaistamattoman voimakasaromisen valkoviinin. Olemme juoneet viime aikoina hyvin paljon punaviinejä, joten valkkari on herkullista pitkästä aikaa. Mutta todella voimakasmakuista. Ainakin lasillinen kestää pitkään. BLING. Manuel lähettää minulle ravintolavinkin. Kiitos, kamu! Vaihdan pari viestiä randomin tinderin kanssa, joka on jaksanut kommunikoida kanssani jo pari viikkoa, ja vaikuttaa olevan aidosti kiinnostunut. Olen itse ollut vähäsanainen ja jopa tyly. Ja hän vain innostuu lisää. Näinhän se menee. Loogista. Mutta hän on sinnikäs, ja olen antautunut toisen sinnikkyyden edessä useinkin tapaamiselle.

Ihan ok maanantai ja Manulle.

Näin unta Ronista. Matkustimme yhdessä jossain kulkuneuvossa, ehkä junassa, ja hulluttelimme yhdessä. Nauroimme ja riensimme käsi kädessä vaunusta toiseen. Se oli jotenkin keltainen ja lämmin uni. Hyvä tunnelma. Mutta kun heräsin, en ollut kovinkaan pahoillani siitä, että tuo uni ei ehkä koskaan toteudu. Oloni oli herätessä ihan hyvä. Maanantaina. Hmh! Näin yön aikana myös pienen unen siitä, että Javier lähetti minulle tekstiviestin, jossa totesi jonkin olevan vialla. Se ei kuitenkaan ollut enneuni, sillä en ole kuullut hänestä päivän aikana mitään. Pelätty maanantai siis koitti viimein. Viime viikolla ajattelin tämän päivän olevan masentava ja ahdistava. Vähintäänkin melankolinen, kuten maanantait yleensä. Mutta oloni on hyvä. Kraateri ei kilju. Lääkitys on kohdillaan. Työmotivaatiokin on ollut hieman hukassa koko alkuvuoden, mutta  tänään jaksan keskittyä töihin positiivisella asenteella unohtaen kaiken muun.

Saan viestejä aamupäivän aikana joltain random tuttavalta sekä tinderiltä. Vaihdamme pari sanaa. Hän haluaisi tavata tällä viikolla. En nyt jaksa miettiä sellaista. Minulla kuitenkin on muita prioriteetteja. Manuel aloittaa aamukeskustelut perinteisellä kahviaiheella, eikä mene kauaakaan kun hän ehdottaa tapaamista illalle. Ensireaktioni on se, etten tiedä jaksanko. En tiedä haluanko. Hän tekee houkuttelevia ehdotuksia ruoan ja sarjan katselun suhteen. Olenko muuttunut hänelle tärkeämmäksi kuin hän minulle? Luultavasti. Minulle riittää vallan mainiosti kuulumisten vaihtelu viestien välityksellä ja näkeminen vaikka pari kertaa kuukaudessa. Hän on ollut aiemmin maanantaimelankolian  paras poistaja ja lohtu silloin kun muut asiat ovat sekaisin ja epävarmoja. Mutta nyt juuri tällä hetkellä en koe tarvitsevani lohdutusta. En edes haleja. Olen melko ok. En ole ajatellut Ronia paljoa, mutta jos ajattelen niin vihlaisee vähäsen. Melko lievästi. Eniten olen taas ajatellut Javieria. Mietin, että voisinko kysyä häneltä suoraan, että missä mennään. Uskaltaisinko? Vaikkapa jonain sellaisena päivänä, kun hän aloittaa keskustelun ja vaikuttaa hyväntuuliselta. Kysyn suoraan, että menikö ne parisuhdemahdollisuudet jo. Olemmeko vain kavereita jotka näkevät silloin tällöin hauskanpidon merkeissä? Vai tapaillaanko me. Tämä tilanne on nyt ollut käynnissä riittävän pitkään. Haluan tietää onko hän muuttanut mieltänsä. Se on aivan mahdollista, sillä olihan hän muuttanut mielensä viikossa sijoitusasioista, joista olimme keskustelleet. Haluan selvyyden, mutten ehkä tänään. Juttelimme kyllä hänen kanssaan eilen, kuten uumoilinkin. Ihan normaalisti tavallisista asioista. Hyvä sekin.

Töiden jälkeen yritän miettiä mitä tekisin Manuelin kutsun kanssa. Ystävätärkin pyytää lenkille. Ja kotonakin olisi tehtävää. Mutta toisaalta jos tapaan hänet tänään, niin voin sitten loppuviikoksi keskittyä muuhun. Oloni on ristiriitainen. En haluaisi jatkaa tällaista suhdetta ehkä enää pelkän ystävän kanssa. Se ei tunnu ihan oikealta ilman tunteita, mutta minulla ei ole oikeaa syytä lopettaakaan sitä. Minulla ei ole "ketään". Ja jos olen ihan rehellinen, niin en kehtaa kieltäytyä. Hän on hyvä tyyppi ja jossain määrin ehkä tarvitsee minua. Koen hänen tapaamisensa yhtäkkiä osittain velvollisuudeksi. En osaa toimia sen mukaan mitä tunnen vaan muokkaan taas käytöstäni muiden toiveiden mukaiseksi. Mutta toisaalta en voi luottaa omiin intuitioihini. Olen usein epäröinyt ja tehnyt jotain silti ja ollut todella tyytyväinen. Ja meillä on kuitenkin aina mukavaa, saan juttuseuraa, sarja on loistava ja olemme ystäviä. Siispä päätän, että jos Manuelille sopii ehdottamani myöhäinen ajankohta, niin menen hänen luokseen. Ja se sopii. Hyvä. Ehkä se on ihan hyvä. Päätän myös kysyä Ninolta  kuulumisia, sillä en ole kuulut hänestä tapaamisemme jälkeen mitään. Lähetän hänelle huolettoman viestin. Näin ylläpidetään mahdollisuuksia tai ainakin kaveruutta. BLING. Javier viestii minulle työasioita. Ainakin hän ajattelee minua. Vaikka joskus ajattelen, että tarvitseeko hän vain konsultaatiotani. Mutta en usko. Hän varmasti pitää minusta vaikkei ehkä edes haluaisi. Vastailen vain asiallisesti, enkä kysele muuta. Antaa muiden asioiden nyt hautua hetki. BLING. Ninolle kuuluu hyvää. Vaihdamme muutaman kivan viestin. Javier jatkaa keskustelua kanssani. Everythings fine. En malta odottaa miten asiat tulevat järjestymään. En malta odottaa, että minulla on syy irtisanoutua kaikesta säädöstä.

Flirtationship-ilta Javierilla

Heti kun poistuin kotoani ja sain musiikin täysille korviin, tuli parempi fiilis kaiken suhteen. En käynyt suihkussa. En erityisesti laittautunut perusmeikkiä enempää, koska olihan hän viimeksi haukkunut liikaa laittautumistani ja suorastaan vaatinut olemaan luonnollinen. Silti tunsin itseni kauniiksi. Lähdin liikkeelle ajoissa, joten ennen hänen luoksensa kulkevan bussin lähtöä istahdin lasilliselle keskinkertaista punaviiniä siistiin pieneen pubiin. Saan näyttää taas henkilöllisyystodistukseni minua nuoremmalle baarimikolle ja kieltäytyä humalaisen äijän drinkkitarjouksesta ja seurasta. Toisinaan juttelen mielelläni ihmisille ja tykkään seurasta, mutta nyt minulla on minuuttiaikataulu ja haluan keskittyä musiikin kuuntelemiseen. Ilmoitan Javierille olevani pian hänen luonaan. Kiva fiilis. Minulla ei ole juurikaan nälkä, mutta odotan innolla ruoan tilaamista, jota olemme suunnitelleet. Kiva tehdä toisen kanssa normaaleja asioita. 

Tällä kertaa hän ei ehdi minua vastaan. Pääsen sisälle taloon samaa matkaa jonkun toisen asukkaan kanssa ja menen suoraan koputtamaan Javierin ovelle. Hän näyttää vähän uniselta, mutta todella ihanalta. Hiukset vähän sekaisin kiinni. Jotkut vaan ovat entistä söpömmän näköisiä homssuisena kotiverkkareissa ja reikäisessä vanhassa hihattomassa paidassa.  Hänellä on kesken luontodokumentti. Istumme hämärässä olohuoneessa rennossa ilmapiirissä katsellen luontodokkaria ja selaillen netistä eri ruokavaihtoehtoja. Javier näprää vähän väliä puhelintansa ja näyttelee  minulle huumorikuvia, joita saa ystäviltään. Puhuu pitkän puhelun sukulaisensa kanssa. Minä saan vaihdella television kanavaa ja tehdä ruokatilauksia. Kas näin! Näin se pikkuhiljaa tapahtuu. Enää hän ei ole viimeisen päälle laittautunut ja panostanut iltaan vain minuun keskittyen. Vaan oleilemme yhdessä kuin normaalit ihmiset konsanaan. Välillä tehden omia juttuja, toisillemme jutellen, telkkarille nauraen, toisiamme ohimennen silittäen tai koskettaen. Valitsen illan elokuvaksi televisiosta tulevan jännärin. Javierille sopii. Tunnelma on kiva ja rento. Vähän jopa liian normaali ja kaverillinen. Javier ei tee aloitteita minkäänlaiseen hempeilyyn. Verrattuna alkuaikojemme treffeihin muutos on huomattava. Hän ei olekaan pinnallinen seksipeto vaan ihan tavallinen ihminen, joka kykenee viettämään yhteistä aikaa muutenkin kuin vällyjen välissä. Sitähän hän on tietenkin yrittänyt minulle viime aikoina kertoakin. Yrittänyt tuoda ilmi, että on vain elänyt villiä vuotta, mutta pikkuhiljaa haluaisi ehkä jotain enemmän. Kuitenkin nyt kun olemme yhdessä en osaa ollenkaan arvioida onko kyseessä kaverillinen illanvietto vai jotain romanttisempaa.

Ruokatilauksemme saapuu! Javier haluaa, että minä avaan oven. Juuri tällaiset jutut ovat niitä, joiden kautta suhde muuttuu pikkuhiljaa yhteiseksi arjeksi. Tai kaveruudeksi. Asettelen oma-aloitteisesti lautaset. Avaan hänen keittiönkaappinsa ja otan viinilasit esille. Kiistelemme hetken siitä, voinko avata viinipullon kierreavaimella ilman, että otan tinapaperin pois korkin edestä. Javierin mielestä niin ei missään tapauksessa saisi tehdä. Mutta teen silti. Korkki aukeaa nätisti. Javierin on pakko nousta sohvalta päätään pudistellen poistamaan jäljelle jäänyt tinapaperi, koska viini ei saisi koskettaa sitä. Nauran hänen jääräpäisyydelleen. Kaadan meille lasilliset erittäin hyvää ja laadukasta italialaista viiniä ja nautimme epäterveellisiä ruokia sohvalla loikoillen ja jotain hauskoja juttuja netistä katsellen. Leffan alkaessa Javierkin laittaa tietokoneet ja puhelimet sivuun ja asettaudun hänen kainaloonsa välittämättä siitä, ettei Javier tee siihenkään aloitetta. Vaikkei hän ole suomalainen, niin hän on silti aina välillä perusjyrmy. En välitä. Olen itse ollut hänen asemassaan. Se jota halaillaan ja pussaillaan, mutta joka on itse välinpitämättömämpi. Silti olen aina pitänyt siitä, kun joku osoittaa läheisyyttä minua kohtaan. Joten nautin uudesta roolistani olla se aloitteellinen osapuoli. Javierin puhelin piippaa kesken elokuvan ja hän viestittelee ystävilleen. Joku lähettää hänelle muutaman sekunnin pornovideopätkän. Tuhahdan, että voisimmeko katsoa mielummin elokuvaa. Javier sanoo, että saa katsoa mitä itse haluaa. Mutta laittaa silti puhelimen pois ja ottaa minut kainaloonsa. Hänen kohdallaan jokainen pienempikin hellä ele vailla seksuaalista merkitystä tuntuu merkittävältä. Elokuvan jälkeen jatkamme seuraavan sarjan katsomista. Halaamme toisiamme sohvalla. Torkahdan hetkeksi hänen kainaloonsa ennen kuin siirrymme sänkyyn hammaspesun jälkeen. Peiton alla (nyt vain yksi peitto, Javier ei ota kaapista esille toista peittoa) Javier vetää minut kiinni itseensä, heittää pois alushousut sekä itseltään,että minulta. Olen tosi väsynyt, mutta vietämme silti kivan kymmenminuuttisen. Javier nousee vielä tekemään meille lasilliset sitruunavettä, jonka jälkeen asetumme yhteensulaneeseen lusikkaan ja nukumme loistavasti.

Aamulla halaan häntä takaapäin ja hän ottaa vähäksi aikaa kädestäni kiinni. Tuntuu hyvältä. Nousemme pienen aamusession jälkeen hyväntuulisina. Hän ilmoittaa tekevänsä meille taas aamiaista ja kysyy toiveitani. Kerron haluavani tuorepuristettua mehua ja teetä, mutta muutoin syön mitä tahansa hän päättää loihtia. Siksi aikaa kun hän kokkaa, hän antaa minulle toisen tehtävän. Sopii sopii. Aamiaista nauttiessamme hän aloittaa taas keskustelut kuivemmista aiheista ja välillä närkästyy kun olen eri mieltä. Hymyilen ja sivuutan täysin hänen jyrkkyytensä. Kerron vapaasti omia mielipiteitäni, ja ilmaisen etten ole kaikesta samaa mieltä. Jostain syystä hänen on vaikea sietää sitä. Mutta huomaan, että hän on tällä kertaa samaa mieltä eräästä asiasta, josta oli kanssani eri mieltä edelliskerralla. Hän siis kuuntelee minua ja oikeasti miettii mitä sanon. Huomautan hänen muuttaneen mieltänsä täysin! Hän ei voi olla väläyttämättä hymyä, mutta yrittää peitellä sitä kurtistuneisiin kulmiin ja selittelyyn. Hymyilen hänelle tyytyväisenä. Varmasti hän ajan kanssa luopuisi tuosta täysin itsekritiikkiä sietämättömästä asenteestaan. Hän näyttää minulle suunnitelmiaan puhelimensa näytöltä ja kertoo yksityiskohtaisesti sijoitusjuttujaan. Kuuntelen kiinnostuneena ja hän kuuntelee näkemyksiäni.  Ilmapiiri on hyvä. Javier menee suihkuun. Laitan musiikin soimaan ja tiskaan astiat. Olen kuin kotonani. Javier tulee suihkusta ja kiittää keittiön siistimisestä. Koskettaa minua ohimennen. Hänellä on päivällistreffit. En tiedä onko kyseessä ystävä vai deitti. En kysele. Lähdemme yhtä matkaa hänen luotaan. Istumme vierekkäin ratikkaan ja juttelemme luonnollisesti niitä näitä. Halaamme ja hyppään tällä kertaa ennen Javieria pois kyydistä. Hän ilmeilee minulle ikkunasta ja ilmeilen takaisin.

Fiilikseni on hyvä, vaikken vieläkään tiedä missä mennään. Vai mennäänkö missään. Jo aamulla Javieria halaillen tai hänen kainalossaan loikoillessani yritin tunnustella ahdistuskraateria, mutta se on vähän...hmm...turtunut? Rauhoittunut? Pienentynyt? En osaa sanoa, enkä uskalla tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Kuitenkaan se ei selkeästi ala kipuilla koko sunnuntaina. Vaikka sunnuntai on maanantain kanssa se pahin ahdistuspäivä. Ainakin edellisvuoden ajanlaskun mukaisesti.  Osaan nauttia leppoisasti rauhallisesta päivästä. Karrin ja tyttöjen kanssa viestejä vaihdellen. Jotain hölmöjä ohjelmia sivusilmällä seuraillen. Ei kiire minnekään. Minulla oli todella mukava ilta Javierin kanssa. Tiemme voivat vielä mennä ihan mihin tahansa suuntaan! Minulla oli todella kiva ilta Ninon kanssa. Ties mitä tapahtuu! Just tällä hetkellä Roni ei ole mielessäni päällimmäisenä. Ehkä sielläkin on vielä kaikki auki. Ehkä tapaamme. Vähän pelkään, että tapaaminen nostattaisi tunteet taas enemmän aktiivisiksi. Toisaalta, voisin saada järjellä tuotetun konkluusion tilanteeseemme. No, aika näyttää! En jaksa edes miettiä ensi viikkoa. Kerrankin pystyn vain olla. Ehkä viestin jotain kivaa Javierille. Karrikin saa minut jutuillansa hymyilemään. Ready to face Monday.

Että mitähän *ttua

Olen taas aivan ristiriitaisissa fiiliksissä. Olen tullut juuri kotiin eilisestä illanvietosta. Olen ehtinyt jo vaihtaa kuulumiset Manuelin ja Karrin ja tinderin kanssa. Eilen siis viestittelin Ronin kanssa koko illan ja jo uumoilin, että siinä olisi optio tapaamiselle. Hän vihjaili olevansa yksin kotona. MUTTA ihme kyllä sen sijaan, että olisin johdatellut keskustelun siihen, että olisin päätynyt hänen luokseen (se olisi varmasti voinut olla mahdollista) menikin ilta ihan toisin. Tänäänkin, juuri parhaillaan, vaihtelemme Ronin kanssa viestejä. Hän kyselee illan suunnitelmistani. Miksi!? Mitä oikein haluat! Miksi hän kertoisi minulle, että ei vielä itse ole varma mitä aikoo tehdä, ellei ainakin ajatuksissaan väläyttelisi haluaan törmätä. Pidän hänestä ja taas sovimme, että joku ilta jatkamme ihania keskustelujamme viinin äärellä. Mutta haluaisinko oikeasti käyttää viikonlopun aikaani häneen, jos emme edes tapailisi ja jos mahdollinen suhteen kehittyminen on poissuljettu? Mutta onko se poissuljettu? Haluaisin niin kovasti sen selvittää. Ja varmasti tavatessamme asia selkenisi. Mutta samaan aikaan koen olevani loukkaantunut siihen, että hän heitti minut pois. Eikä kehtaa nyt tehdä suoria ehdotuksia, vaikka selvästi ajattelee minua ja haluaa ylläpitää kontaktiamme, ja siksi oloni on ristiriitainen. Olen vihainen, ettei hän ehkä itsekään tiedä mitä haluaa ja mitä ajattelee. Vihainen, etten ole sen kummempi prioriteetti.

Ja sitä paitsi. Yhtäkkiä tänään Javier haluaa tavata. Javier sanoo, pliis tule tänään luokseni! Käyttää sanaa please ja itkunaamoja. Hän ei ole yleensä koskaan näin suora. Voisin siis mennä hänen luokseen viettämään rauhallista iltaa herkkuja syöden ja tarkkailemaan millaiset välimme ovat ja voivatko ne kehittyä. Tätähän minä halusin! Ainakin silloin joskus kun tiesin mitä haluan. Mutta miksi se ei tunnu minusta hyvältä nyt! Miksi olen näin ristiriitainen. Mietin, että mitäs jos Roni illalla viestiikin ja voisin olla jossain hoodeilla valmiina! Mutta miksi olisin niin helppo hänelle hänen oman päätöksensä jälkeen! Olen taas säälittävä. Eikä vielä riitä jakaantuneet tunteeni Javierin ja Ronin välille, vaan kenen luota heräsinkään todella tyytyväisenä! Ninon. Ihanan kohteliaan ja kunnollisen Ninon. Ninon, joka tarjosi minulle kesän aikana ihania treffejä ja kokemuksia ja jopa lahjoja. Nino, joka oli ja on aina fiksu, kohtelias ja ystävällinen. Nino, jonka kanssa juttumme vain jäi ilman mitään varsinaista syytä. Nino, joka olisi ansainnut ihan oman lukunsa. Olen itse ajanut itseni taas juuri sellaiseen tilaan, jonka takia varmaan olenkin ahdistunut. Toki olisin varmaan onnellisena Ronin kanssa, enkä ajattelisi muita, ellei hän olisi sanonut juttuamme irti. Ja toki saattaisin olla nyt Javierin kanssa ja keskittyisin vain häneen, jos hän olisi aktivoitunut silloin, kun ajattelin vain häntä. Siispä miten tähän päästiin?

Lähdin eilen ystävättären luokse ristiriitaisin ajatuksin. Juuri kun olin ajatellut Ronia haikeana niin hän viesti minulle perinteisiä ajatuksiaan ja tekemisiään. Ensireaktiona ajattelin, että haluan heti tavata, mutta järki jarruttelee toimintaani kerrankin! En ihme kyllä tee suoria ehdotuksia. Se saattaa liittyä toki siihenkin, että nautin vain neljä siideriä ystävättäreni luona juoruillessamme miehistä ja tanssiessamme upeaa hiihtokoreografiaa Tuiskun tahtiin! Oloni selkeni illan mittaan. Kumma kyllä. Kun muut tytöt lähtivät keikalle, joka ei itseäni kiinnostanut, hyppäsin ratikkaan kohti keskustaa. Viestittelin siinä Ronin, Karrin ja uuden tinderin kanssa ja mietin, että mitä kivaa mahdan keksiä! Olen todella yllättynyt, etten tuolloin ajatellut vain Ronia. Päätin, että jos parempia ehdotuksia ei ehdi ilmaantua niin tapaisin random tinderin jossain. Hyppään pois ratikan takaovista, ja hätkähdän! Kuka hyppää ulos samaan aikaan etuovista? Javier! Hän vaistomaisesti kääntyy minua kohti, kääntää katseensa pois ja sitten kääntyy yllättyneenä takaisin. Hämmästynyt hymy!  Naurahdan ja tervehtien halaamme! Kun on tottunut tapaamaan toista vain tietyssä ympäristössä, niin jollain tavalla se on yllättävää, että toinen onkin oikea ihminen muuallakin! Javier kertoo olevansa matkalla ystävälleen illanviettoon. Hän on siellä usein. Minä kerron, että aion tavata ystäviä myöhemmin. Tuntuu hassulta. Halaamme heipaksi ja lähdemme risteyksessä eri suuntiin. Itse päädyn viihtyisään ja täyteen pubiin odottelemaan miten kohtalo järjestäisi iltani.

Heti istuuduttuani käy ensimmäinen flow, johon tulee tarttua. BLING. Nino kysyy missä olen ja kertoo liittyvänsä seuraani vartin kuluttua. Selvä! Lueskelen iltapäivälehtiä ja nautin illan viidettä siideriäni, kun hymyilevä ja siististi pukeutunut Nino tulee paikalle. Halaamme ja mietimme miten pitkä aika siitä on, kun viimeksi tapasimme. Alamme heti jakaa syksyn kokemuksiamme. Kerron, että tapailin jota kuta ja se loppui minusta riippumattomista syistä. Hän kertoo omasta vastaavasta kokemuksesta. Meillä on yhdessä mukavaa, niin kuin aina oli aiemminkin! Keskustellessamme hän katsoo minua suoraan silmiin ja kuuntelee ja on mukava. Normaali ihminen. Hyvin koulutettu, hyvässä työssä, siisti olemus, vähän lyhyt. Mutta jostain syystä se ei häiritse minua hänen kohdallaan niin suuresti. Kello on jo yhtäkkiä yli puolen yön. Random tinderi yrittää kysellä missä menen, mutten nyt ehdi keskittyä häneen. Nino katsoo minua silmiin ja sanoo, että mennään hänen luokseen. Koen sen täysin luonnolliseksi ja hyväksi ideaksi. Hyppäämme taksiin ja pian olemme hänen kauniin omistusasuntonsa ovella. Kaikki tuntuu luonnolliselta. Laitamme leffan pyörimään ja korkkaamme vielä yhdet juomat hänen luonaan (seitsemäs siideri). Siirrymme sänkyyn jatkamaan huonon elokuvan katsomista loppuun. Jätän päälleni alusvaatteet. Nino on tosi innokas. Emme ihme kyllä koskaan päätyneet sänkyyn asti aiemman deittailumme aikana, enkä halua edetä asiassa nytkään. Nino riisuu rintaliivini ja silittelee minua. Sanon, että alushousuja ei riisuta, kosketan häntä, ja tilanne on ohi hyvin nopeasti. Pidän siitä! Pidän hänestä. Nukahdan tyytyväisenä hänen kainaloonsa.

Yöllä herään siihen, että puhelimeni tärisee olohuoneen pöydällä. Noustessani sängystä huomaan, että olen kuolannut Ninon päälle. Pyyhin hänen olkapäänsä peittoon. Random tinderi yrittää soittaa minulle. Kello on viisi aamulla. Huomaan rivin viestejä ja puheluita näytölläni. Karri, pari tinderiä ja Javier! Hän on soittanut minulle kolme kertaa ja jättänyt muutaman viestin! Soittanut kolmelta, neljältä ja juuri äsken. Voi Javier. Vastaan hänelle olevani nukkumassa. Hän on hereillä ja vastaa heti, että tarvitsisi halausta. Vähän jotain sykähtää sisälläni! Pikkuruisen hetken harmittelen, etten voi rientää hänen luokseen. Vastaan, että jutellaan lisää huomenna. Jatkan unia Ninon halatessa minua. Me nukumme hyvin yhteen. Aamulla heräilemme rauhassa. Päätäni särkee lievästi. Nousen ottamaan aamulääkkeeni. Buranan, ehkäisypillerin sekä amfetamiinijohdannaiseni. Pujahdan takaisin sänkyyn Ninon kainaloon, missä makoilemme helposti muutaman tunnin toisiamme silitellen, televisiota katsellen ja ruokaa tilaillen. Tulemme luonnollisesti toimeen keskenämme. Mutta mielessäni on ajatus siitä, että hän on liian kiltti. Liian hyvä. Liian kunnollinen. En tiedä. Iltapäivällä ryhdistäydyn, pukeudun ja laitan kuulokkeet korviini ja YleX:n päälle. Halaamme ja toivotamme toisillemme hyvää iltaa. Ninolla on hauskoja suunnitelmia loppupäivälle ja varmasti minäkin keksin jotain.

Radiossa puhutaan muumeista ja se ärsyttää minua. En halua kuunnella muumijuttuja. Onneksi iltapäivän biisit ovat loistavia. Lauleskelen törkeän hyvää Turvasanaa kadulla kulkiessani kohti kotia, jossa haluan vain käväistä. Aurinko paistaa. Fiilis on ihan hyvä, vaikka en kykene yhtään päättämään haluanko lähteä tutkimaan kohtaloa illaksi vai sopia jotain rauhallisempaa. Javier kutsuu luokseen. Sanoo pliis. Roni kyselee suunnitelmistani ja vihjailee, että hänen iltansa on vielä avoinna. Voih Roni, miksi jätit minut ja teit tästä kaikesta näin vaikeaa. Kuuntelen musiikkia täysillä ja heti fiilikseni lähteä juhlimaan nousee! Mietin, että voisin törmätä kehen tahansa. Ainiin Alexkin saattaisi olla liikenteessä! Mikä voisi johtaa johonkin oikeaan? Mitä oikein haluan? Haluanko edes mitään "oikeaa"? Aivot raksuttaa. Pohdin vaihtoehtojani. Mietin, mikä olisi järkevää pidemmällä tähtäimellä. Ei Roni jos hän ei päätä muuttaa mieltään, ja sen hän voi tehdä silloin kun tapaamme sovitusti, vaikka ensi viikolla. Nino on muualla, joten minun ei tarvitse miettiä nyt häntä. En ole ratkaisustani varma, mutta lupaan mennä Javierin luokse. Haluan antaa hänelle mahdollisuuden tehdä minulle selväksi mitä haluaa. Hän on tuttu ja turvallinen. Meillä voisi olla kivaa. Vai voisiko? Tätä kirjoittaessani epäröin taas ratkaisuani. Mutta pitäydyn siinä, sillä muistan miten kurjalta minusta tuntui aiemmin, kun tajusin miten monta kertaa olin kieltäytynyt tapaamasta häntä ja se kadutti minua myöhemmin. Ehdin kyllä tavata Ronin myöhemmin. Tauko näkemisessä voi tehdä hyvää hänen tunteilleen myös. Uskon, että tapaamme vielä Ninon kanssa. Toivon niin. Mietin, että ensi viikolla  minulle  varmasti tarjoutuu tilaisuuksia mennä arkitreffeille. Siksi saatan selviytyä nyt rauhallisemmasta illanvietosta. Kysyn Javierilta onko viimeksi sinne viemäni viinipullo vielä tallessa. Emmehän koskaan ehtineet korkata sitä. Javier vastaa, että joi sen viime yönä. Siispä otan kokoelmastani uuden pullon matkaan. Onhan sentään lauantai! Ja ties vaikka saisimme riidan aikaseksi ja päätyisin baanalle sittenkin.