Karu selli

Torstaisen työpäivän päätteeksi saan tilaisuuden osallistua toisessa kaupungissa järjestettävään seminaariin, jonne lähden ilomielin! Pieni matka julkisilla keskisuureen kaupunkiin, johon olen ehtinyt tykästyä aiempien pikaisten vierailuiden aikana, sopii minulle loistavasti. Päätän ottaa vähän Minäaikaa (kun muutenhan sen puuttesta niin kovasti kärsin) ja jään suoraan töistä kivan kaupungin kivaan pieneen kauppakeskukseen paikkaamaan edellisillan ostosflopin tuhoja. Teen juuri sen mistä aidosti nautin, eli kävelen hissuksiin haluamissani kaupoissa ilman mitään kiirettä musiikkia kuunnellen ja samalla mielessäni suunnitellen ihanaa viinilasillista paikallisessa pubissa, jossa olen pistäytynyt useasti aikaisemminkin. Löydän pari kirjalahjaa sekä runsaasti kaikkea pientä kivaa nuoren perheenjäseneni itsetehtyyn joulukalenteriin. Tämä loistotyyppi ei koskaan pyydä tai vaadi mitään ja juuri siksi on niin kiva antaa vähän enemmän. Itseäni lahjon ylihintaisella nahkakantisella vuosikalenterilla, jota ilman en ehkä selviäisi seuraavan vuoden arkipäivistä. Lisäksi ostan halvat mustat istuvat farkut, jotka on pääsääntöinen käyttövaatteeni missä tahansa. Ja miksi halvat? Koska ne on ihan riittävän hyvät ja kestävät vähintään niin kauan kuin hinnan puolesta kuuluu. En ole havainnut kalliimpia versioitani sen paremmiksi. Heti kun kantamukseni tuntuvat riittävän painavilta astelen pimentynyttä mutta kauniisti valaistua katua pitkin ehkä lähiseudun (ensin kirjoitin maailman mutta kenties se olisi ollut liioittelua) kotoisimpaan pieneen baariin, jossa häpeilemättä tilaan itselleni sekä punaviiniglögin että lasillisen viiniä pienen juustolautasen kylkeen. Ihana joulumuorilta näyttävä myyjä kertoo että suurempi lasillinen viiniä on tarjouksessa ja tartun siihen empimättä. Ah. Ennen pubiin astumistani seisahduin hetkeksi kadulle ottamaan valokuvan paljaasta puusta joka on niin täynnä hiljaisia naakkoja, että ne näyttävät puun lehdiltä. En tiedä miksi, mutta rakastan lintuja. Etenkin kovaa huutavia variksia. Ja suuria lintuparvia. Naakkoja jotka lähtevät ihan yllättäen paikoiltaan samasta puusta lentoon yhtäaikaisesti täysillä huutaen ja harjoiteltuja kuvioita ilmassa tanssien. Mutta nyt on käsillä pieni hetki voimaantuneisuutta ja vapautta tuntien tässä hämärässä valaistuksessa mutta kirkkaassa mielessä. Omaksi yllätyksekseni en vielä ole ehtinyt miettiä kauheasti Jukkaa. Odotan vain että milloin alan miettiä hänen tekemisiään ja ihmetellä miksei hänestä kuulu. Toivottavasti osaan hoitaa tämän prosessin nyt hyvin. Onneksi Jukka tahattomasti aloitti sen viime viikonloppuna. Muuten en takuulla olisi tekemässä tätä henkistä pesäeroa näin itsevarmana. Katseeni nostaessa huomaan etten ole ainoa yksinäinen tässä kivassa pubissa, joka on jo yllättävän täynnä. Hyvä että se ei ole enää niin silmiinpistävää, että yksinäinen ihminen lojuu baarissa keskellä päivää pöytä täynnä juomia ja herkkuja. Tässä istuskellessani ja somea selaillessani törmään Javierin johonkin huumorikuvatykkäykseen. Javier! Olin jo sivuuttanut hänet kokonaan sen jälkeen kun nolasin itseni viestimällä hänelle vahingossa suoria mielipiteitäni suhteestamme. Mutta nythän minä olen rohkea ja itsellinen nainen, joka ei anna asioiden jäädä häiritsemään, joten lähetän hänelle heti hyvän joulukuun alun toivotuksen ja kysyn kuulumisia. Tiedän että hän on viettänyt aikaa jonkin verran eksänsä kanssa, jonka luokse teki pienen matkan hieman aikaisemmin. Mikä siinä on ettemme pääse eteenpäin, vaan takkuunnumme pyörimään vanhojen tuttujemme kanssa. Onko se niin että kun on koottuna riittävästi deittejä niin ei ansaitse enää uusia. Tai ei jaksa! En ole edes harkinnut tinderin aktivoimista uudelleen. Pitäisikö? 

Viime aikoina olen havainnut monenlaisia pieniä hienovaraisia muutoksia päihtymystasoissani. Nytkin kun juon viiniä, niin se heti tehostaa musiikin astetta kauniimmaksi ja visuaaliset havainnot elävämmiksi. Uskon että lsd:n vaikutus on pitkäkestoinen tai joiltain osin jopa lähes pysyvä. Olemme Elinan kanssa pohtineet, että onkohan tuo aine voinut avata jonkin osa-alueen psyykkeessämme, joka on nyt jatkuvasti uudella tavalla käytössä. Tiettyjen aineiden vaikutusta mielenterveyteen on tutkittu paljon. Olen saanut todeta  kroonisen ahdistuksen kaikonneen lähes kokonaan! Ja kaupan päälle olen nyt myös saanut kauneutta joka paikkaan. Nytkin rumaan kaiteeseen takertuneet vesipisarat näyttävät todella syväulotteisilta. Aivan kuin ne olisivat kasvaneet kiinni tolppaan. Ihailen niitä siinä ostosteni kanssa bussia odotellessani äänten poukkoillessa kivasti pääni sisällä korvakuulokkeista. Minusta on ollut hauska olla testikappaleena tutkimassa tätä asiaa. Ihan tieteen ja self-helpin nimissä. No okei, on se myös hiton hauskaa. Olemme kokeilleet monenlaisia yhdistelmiä eri järjestyksessä ehkä ihan vahingossakin. Viimeisin uusi havainto on ollut se, että nykyään jo pelkästään yksi lieväkin annostus mietoa päihdettä (kannabis, alkoholi) aktivoi muiden vahvempien päihteiden (lsd, ekstaasi) myönteiset vaikutukset. Edelleenkään ei siis mitään negatiivista sanottavaa viikonloppujeni meiningeistä. Paitsi ehkä se, että liika mukavuus tekee minusta laiskan! Ei tee mieli stressata mistään. Ei jaksa hirveästi miettiä mitään, koska kaikki on niin hitsin hyvin. Toki nyt jos on aika siirtyä Jukasta eteenpäin niin alan kaivata treffejä ja tekemistä, mutta enköhän osaa yhteensovittaa nämä eri osa-alueet sopivalla tavalla. Eikä se nyt katastrofi ole jos joskus viikonloppu sujuisikin vain viinilasillisten parissa vanhaan tuttuun tapaan. En ollenkaan tiedä esimerkiksi Karrin tai Dimin tai Ninon suhtautumista tällaiseen. Javierille sen sijaan olen ollut aivan avoin, eikä häntä näytä harrastukseni liikuttavan. Enkä usko että se liikuttaisi ketään, jos voisin osoittaa miten hyödyllistä ja mukavaa tämä on. Ainakin minulle. Ainakin nyt. Mutta minulla ei onneksi ole sen suurempia tarpeita todistella kenellekään mitään.

Javierista puheenollen. Hän viestii minulle heti kotiinpäästyäni iloisena. Kertoilee työpäivästään ja kyselee tarkasti kuulumisiani kuten aina ennenkin. Välillämme ei ole mitään puraa edellisestä tapaamisestamme. Jes. Tämähän meni lähes liian helposti! Vitsailemme syömisestä ja matkustelusta. Kerron Elinan kuulumisia ja työjuttuja, ja Javier kertoilee omiaan. Eikä mene kauaa kun hän kysyy, että milloin oikein vierailen hänen luonaan, kuten on jo kauan pitänyt. Joo, miksei. Tottakai voin vierailla Javierin luona. Ainakin sellaisena hetkenä kun minulla ei ole tärkeämpää tekemistä. En välttämättä tahdo sytytellä mitään vanhoja liekkejä hänen kanssaan samoista vanhoista syistä. Mutta miksemme voisi viettää jonkun kivan illan yhdessä ellei muita sitoumuksia mihinkään suuntaan ole syntymässä? Tai siis, miksemme muutenkin voisi tavata ihan kavereina. Javier pyytää minua ilmoittamaan heti kun keksin sopivan päivän ja lupaan tehdä niin. Hienoa! En kuitenkaan aio alkaa ehdotella mitään viikonlopulle ennen kuin olen viisaampi muiden asioiden suhteen. Oloni lämpenee ja kevenee. Oma tuttu sirkuskausellini se siellä odottaa vaikkakin vähän pölyttyneenä. Ei tarvitse kuin kaivaa vaihtorahaa taskunpohjalta ja pistää härveli pyörimään kun siltä tuntuu. Myös Jukka on onlinessa somessa, mutta minä en viesti hänelle, eikä hän viesti minulle. Jukka ei ole tykännyt kymmenistä tissikuvista tänään. Ehkäpä on pleikkarin vuoro. Singh viihdyttää minua jutuillansa loppuillan samalla kun katson alkuperäisen Twin Peaksin päätösjakson. Siis se on aivan mieletön. Lynch ei ole suotta yksi suosikkiohjaajistani. Pian pääsen omaan sänkyyni, jossa voin vielä katsella puhelimen näytöltä jotain dokkaria, mitä Karri on suositellut ja antaa silmien alkaa lupsua mukavasti kiinni. Sitten teleporttaudun mukavasti aamuun ja tehokkaaseen työpäivään. En malta odottaa viikonloppua! Laitan päälleni jotain uutta ja pesen hiukseni uudella pesuaineella, jolloin saan ekstrakivan fiiliksen. Kenetköhän tapaan? Vai tapaankohan ketään. 

Testitulos negatiivinen

En ole pitkään aikaan ollut sellaisessa lapsellisessa mykkistelytilassa, jossa en vaan saa aikaan hymyä tai mitään järkevää small talkia, ja kaikki on "ihan sama". Voi miten ihmeellisesti Jukka kaivaakaan esiin minusta tällaisen muinaisen ominaisuuden! Olen pääsääntöisesti aina se iloinen ja huoleton tyyppi, joka keksii kaikenlaista hauskaa jutunjuurta tai lojuu tyytyväisenä ja hiljaa kunhan vain saa olla mukavassa seurassa. Sellainen, joka kyllä jaksaa viettää yhden illan ihan miten vain ja kerätä siihen positiivista energiaa, jotta jaksaa hymyillä ja innostaa toistakin. Mutta nyt kun näen Jukan niin minussa ei kerta kaikkiaan herää mitään intoa. Ahdistaa. En ollenkaan ymmärrä miksi olen mennyt tapaamaan häntä ostoksille, kun en edes pidä ostoksilla olemisesta. Vaikka olenkin niin yrittänyt joulutunnelmissa itselleni selittää. Olen viimeiset pari vuotta tehnyt kaikki hankintani yksin. Se on parasta. Kuuntelen kovalla musiikkia ja kiertelen siellä missä huvittaa. Istahdan sille lasilliselle ihan yksin lukemaan päivänlehdet ja viestimään kavereille, ja sitten jatkan kaupoilla kiertelyä yksikseni jos sattuu huvittamaan. En halua, että kukaan joutuu hännystelemään minua, kun etsin jotain. Tai vielä pahempi päinvastoin! Että tällaisessa mielentilassa joutuisin seuraamaan hätäisen näköistä Jukkaa kauppoihin, kunnes hän tapansa mukaan yhtäkkiä sanoo kiroten, että nyt riitti! Ja jättää koko homman kesken, kun avulias myyjä on juuri tuonut hänelle jonkun takin viidessä eri koossa. Jukka näyttää vähän epäsiistiltä. Minun ei tee mieli katsoa häntä ollenkaan. Sivusilmällä seuraan kun hän raaputtaa vuorotellen päätään ja reittään, kuten aina. Mietin, että onko hänellä syyhypunkki ja ehkä kysyn sitä ääneenkin. Kuten pari kertaa aikasemminkin olen tehnyt toivoen hänen lopettavan tuon oudon tapansa. Jukka vaihtelee hätäisen näköisenä asentoaan ja raaputtaa nenäänsä ja koittaa keksiä jotain jutun juurta, mutten saa itsestäni irti yksitavuisia vastauksia enempää. Ajatukseni on ei. Tunteeni on ei. Mietin siinä viiniä siemaillessani kohtaamispaikallamme, että nyt reaktioni on ollut Ei jo riittävän monta kertaa. Minusta ei tunnu hyvältä näyttäytyä hänen kanssaan julkisella paikalla pariskuntana. Vetäydyn vaistomaisesti kun hän yrittää laittaa kätensä olalleni tai reidelleni. Minusta tuntuu että minut jo ulkonäöltä tunteva baarimikko seuraa tilannetta sivusta, ja haluan pois. Tämä ei vaan enää toimi. Ei onnistu.

 


Mutta jos olisimme vain ystäviä, niin tilanteessa ei olisi mitään ongelmaa. Siispä yritän olla mahdollisimman neutraali ulospäin (ja lopetan kuittailun) ja nyökkäilen kun Jukka suunnittelee tarvitsemiaan ostoksia. Näen pienen epätoivon pilkahduksen hänen katseessaan. Totean, että sillä välin kun Jukka etsii jotain itselleen käyn katsomassa omia joulujuttuja toisaalla. Jukka kysyy, että enkö anna mielipidettäni hänen vaatehankinnoilleen ja tyydyn vain mutisemaan, etten varmaan osaa sanoa juuta enkä jaata. Olen jo moneen kertaan vinkannut hänelle yksinkertaisia asioita, joilla hänkin saisi lookkiaan siistimmäksi, mutta nyt hän on omillaan. Sydämessäni sykähtää hieman, kun Jukka innoissaan kertoo miten on siistinyt laitteen sukulaistani varten ja arvostan hänen hyväsydämisyyttään. Mutta siihen se nyt jää. Kiertelemme omillamme pienessä kauppakeskuksessa. Minua tuskastuttaa olla toppatakki päällä sisällä. Tällaistako tämä joulushoppailu olikin. Löydän tarvitsemani nopeasti enkä aio viettää yhtäkään ylimääräistä sekuntia pyöriessä pikkuisissa putiikeissa. Menen Jukan luokse joka on sovittelemassa päälleen täysin hänelle sopimattoman väristä ulkotakkia. Onneksi hän ei osta sitä. Jukka yrittää olla positiivinen ja tahtoo että menemme illan pääteeksi syömään. Joo mennään vain (saan lisää viiniä!). Mutta Jukka ehdottaa mäkkäriä. En hillitse itseäni, vaan kommentoin, että miksi ihmeessä Jukka tahtoo McDonaldsiin, kun on juuri kertonut olleensa jo siellä tänään. Hän heti peruu ehdotuksensa ja huudahtaa, että ainiin olinkin!  Löydämme mukavan pienen ravintolan ja heti kun saan lasillisen viiniä eteeni rentoudun hieman. Jaksan puhua jostain televisio-ohjelmasta ja Elinan sisustusinnokkuudesta. Ruoat tulevat pöytään ja jossain vaiheessa Jukka kumartuu ottamaan kourallisen bataattiransakalaisia lautaseltani siten että lääppii niitä kaikkia. Ällöttävää. Mutta ihan sama. Mietin, että pian pääsen tästä testitapaamisesta ja sitten minun ei tarvitse enää ikinä laittaa itseäni tähän tilanteeseen jos en tahdo. Joten tiristän itsestäni pienen hymyn ja mietin hakevani vielä Lushin merisuolashampoon kokeiluun, oltueni niin tyytyväinen sieltä vuosi sitten hankkimaani palashampooseen joka vasta nyt vetelee viimeisiään. Siinä sivussa mietin salaa, että kuinka paljon Jukka loukkaantuu siinä vaiheessa, kun ilmoitan etten aio mennä hänen luokseen yöksi. Mutta ei voi mitään. Minun on nyt toimittava sen mukaan, mikä minusta oikeasti tuntuu oikealta. Viinin ansiosta saatan ihan pienen hetken ajatella, että olisihan meillä varmaan ihan kivaa katsoa leffaa ja nukkua yhdessä. Ei läheisyyskään olisi haitaksi. Jukka tekisi kaikkensa että olisin tyytyväinen. Mutta silti ajatus omasta sängystä vie voiton. Pian Jukka kysyykin muka sivulauseessa, että tulenko hänen luokseen. Ja vastaan siihen mukahuolettomasti, että varmaan paras mennä kotiin kun huomenna on aikainen aamu töissä. Ensin Jukka sanoo, että okei, mutta sitten vielä ehdottaa, että voisimme hakea kaupasta herkkuja ja herätä yhdessä ajoissa. Olen epävarma pienen hetken. Pienen hetken haluaisin halauksia ja rakkautta. Haluaisin, että voisimme katsoa leffaa toisiamme kosketellen, kuten ennen. Mutta sanon Jukalle, että en koe hänen luokseen menemistä nyt hyväksi ideaksi. Jukka kiittää minua siitä, että jaksoin lähteä hänen seurakseen. Hän on ystävällinen ja kiltti. Näinä hetkinä minun on vaikea pitäytyä jyrkästi päätöksessäni. Sitten kun olen yksin ja kaipaan uniseuraa niin varmaan pyörrän päätökseni, mutta toivon etten onnistu alkamaan pompottelemaan Jukkaa tunneheittelyideni mukaisesti. Onneksi minulla ei ole hänen avaintaan enää, etten keksi mitään hölmöä yksinäisinä pikkutunteita. Jukka pitää minulle seuraa (seisoo ulko-oven välissä) kun valikoin itselleni kivan myyjän suositteleman merisuolashampoon ja palahoitoaineen. Jee en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä! Halaamme pikaisesti Jukan kanssa erotessamme. Emmekä viesti enää mitään sen jälkeen. 

Illalla viestittelen Karrin kanssa jotain jostain kivasta dokumentista, jonka olemme molemmat nähneet. Ja nukun kuin vauva aamuun saakka. Herätessäni torstaihin oloni on aika hyvä. Koen pientä helpotusta siitä, että olen tehnyt selkeitä siirtoja etääntyäkseni tästä suhteenalusta, joka nyt ahdistaa minua enemmän kuin tuottaa iloa ja lämpöä.  Minun on tosi vaikea toimia järkeni mukaisesti. Jään liian helposti roikkumaan "harmaalle alueelle", koska se on helpointa. Siten juuri siirrytään suoraan tapailusuhteesta toiseen. Että aina on joku. Niinhän kai olen aina tavallaan toiminut. Mutta nyt minusta tuntuu, että tiedän yhä vahvemmin, että Jukan kanssa minulla ei ole yhtestä tulevaisuutta. En tule sietämään hänen tapojaan ja käyttäytymistään kuitenkaan. En tule olemaan ylpeä tasavertainen kumppani hänelle. Joten miksi tuhlata aikaa jossitteluun. En saa aamuviestejä eikä se haittaa ollenkaan. Takuulla minua kirpaisee se, jos Jukka siirtyy eteenpäin. Varmasti sattuu  kun muuttelen mieltäni ja joku ikävänpuuska iskee. Mutta se on inhimillistä. En voi olettaa tekeväni tällaisia ratkaisuja niin ettei se koskettaisi lainkaan. Annan itselleni jo ennakkoon luvan surra ja vaikka itkeäkin. Lisälupa on myönnetty pariin säälittävään viestiin ja öiseen mielenmuutokseen. Ja velvollisuuskäsky laastarointiin ja etenemistoimenpiteisiin. Aamupäivän aikana otan ohjat omiin käsiini ja lähetän Dimille viestin, jossa ehdotan tapaamista viikonlopun aikana. Ihan kaverillisesti lasillisen ääressä. Minä itse kieltäydyin risteilytreffeistä, joille olisin nyt viikonloppuna lähdössä, enkä usko että se on huono asia, vaikka ehkä ajoittain harmittaa. Edelleenkin ajattelen, että on parempi edetä kaverillisesti eikä heti hypätä hyttiin yöksi. Ei ole kiire. Viikonloppu innostaa minua! Vähintäänkin voin nähdä Elinaa ja muita ystäviä jos en keksi muuta. Kuitenkin tiedän, että viikonloppuyöt ovat minulle vaikeita, enkä ehkä mielelläni yövy yksin kotonani. Vaikka mistäs sitä tietää, jos olisin kypsynyt tämän asian suhteen... vähän pelkään, että hairahdun Jukan luokse yöksi jos sellainen tilaisuus tulee, eikä minulla ole mahdollisuuksia tavata ketään muuta. BLING. Dim kysyy nauraen, että miten jo nyt intoilen viikonlopusta, mutta toteaa, että olisi kiva ehtiä nähdä. Hyvä.

Testitapaaminen

Kuten olen aavistanutkin, niin vielä iltapäivän aikana Jukka pyytää minua uudelleen mukaansa ostoksille ennen kuin ehtii kutsua ketään muuta matkaansa. Hän ei siis oikeasti halua ketään muuta mukaansa. Saan uuden tilaisuuden miettiä mitä oikeasti haluan. On todella inhottavaa olla näin ristiriitainen. Tämä on juuri niitä tilanteita, joissa tavallaan oikeasti tahtoisin tavata toisen. Ehkä ihan vähäsen ikävöin. Haluaisin takaisin sen saman mitä aikaisemmin oli. Haluaisin vain olla iloinen siitä mitä minulla on. Mutta kun ei. Vaan annan toisen ärsyttää minua. Taas näen, kuinka hän on alkanut seuraamaan uusia silikonibimboja somessa ja tykkäilee niistä kuvista ihan entiseen tahtiin. Joten vastoin omia halujani ennemmin aiheutan toiselle pahaa mieltä kuin suostun vastaanottamaan hänen kädenojennustaan. Maksan satasen siitä ettei toinen saa viittäkybää? Jukka tahtoisi nähdä minut. Vakuuttaa ettei millään ärsyttävällä somekäyttäytymisellä ole mitään merkitystä. Tekee lämpimät aloitteet useaan kertaan. Ja minä kylmästi tyrmään hänet. Ensin vastaan, että katsotaann. Mutta tuntien kuluessa minun tekee mieli viestiä hänelle ilkeästi, että olen liian ärsyyntynyt tavatakseni häntä. Haluan kostaa sen, että hän kehtaa olla noin avoimesti ällöttävä nakukuvien kyttääjä. Haluan lällättää, että siitäs saat, kun olet noin typerä niin et voi saada minua! Näin kypsä olen. Naputtelen jo (pilkkuvirheisen) viestin valmiiksi, mutta hillitsen itseni enkä lähetä sitä heti. Jos minusta tuntuu samalta vielä hetken päästä niin sitten painan lähetysnappia. Mietin myös, että ylireagoinko nyt voimakkaasti tällaiseen somekäyttäytymisasiaan. Mielestäni aina sellaiset juntit ja vähän yksinkertaiset aikamiespojat ovat niitä, jotka ovat jatkuvasti avoimesti tuollaisten kuvien ja naisten kimpussa. Oikeastikin häpeäisin, jos perheenjäseneni näkisivät päivittäin kumppanini kuolauksia muiden naisten perään. Enkä varmaan kehtaisi esitellä Jukkaa kaikille sukulaisilleni. Se on jo aika paha se. Jos hän ei jotenkin onnistu voittamaan kunnioitustani puolellensa niin ei tässä jutussa ole mitään järkeä. Kokisin aina tyytyväni johonkin huonompaan. Häpeäisin hänen juttujaan ja kimakkaa tapaansa selittää asioita huutaen. En voisi olla kuittalematta virheitä, joita hän silmissäni jatkuvasti tekisi. Saisin varmaan migreenin siitä silmienpyörittelystä, jota joutuisin hänen seurassaan harrastamaan. Tai sitten toisaalta voisin vain sivuuttaa kaikki pinnalliset sivuseikat ja sen mitä muut ajattelevat ja nauttia elämästä.

Ihan kohta on taas viikonloppu! Yhtäkkiä aika kuluu kauhean nopeasti joka viikko. Edellisenä sunnuntaina Jukka valitti, että ei ole ollut tyytyväinen viimeisimpiin viikonloppuihin, koska olen ollut niin vetäytyvä läheisyydestä hänen kanssaan. Vaikka silloin toissalauantaina kyllä vietimme sängyssä kuumia hetkiä. Jukka sanoi, ettei enää tahdo samanlaisia viikonloppuja jatkossa. Se oli varmaan vain hetkellistä huomionkerjäystä häneltä, mutta itse olen osittain samaa mieltä. Meillä on ollut tosi hauskaa, mutta ehkä kaipaisin jotain vähän erityisempää ohjelmaa. Uusi ihmisiä. Meininkiä. Minulla on ollut tosi hauskaa Elinan luona, missä usein viikonloppuisin chillailee useita ystäviämme. Haluan varmastikin vierailla siellä tänäkin viikonloppuna. Olisi mainiota käydä drinksuilla Dimin kanssa. Voi kunpa hän nyt ehdottaisi jotain, ettei minun tarvitsisi tehdä aloitetta. Toisaalta taas haluaisin hengailla ystävien luona aamuun asti valvoen kuten tähänkin asti. Mitään erityisohjelmaa ei ole tiedossa. Ehkä minua alkaa taas jännittää suunnittelemattomuus jos karkotan Jukan pois. Mutta mitä siitä. Ihan kuin en siitä selviäisi. Rickykin viestittelee taas aktiivisesti ja tahtoo kutsua minut luokseen syömään. Vastailen hajamielisesti kieltätyen, koska en tahdo lyödä nyt lukkoon yhtään mitään ylimääräistä. Anteeksi Ricky, mutta olet nyt minun varavaihtoehtoni. Iltapäivän aikana mielipiteeni menee edelleenkin aivan päädystä toiseen sen suhteen, että olisiko minun hyvä tavata Jukka. Mietin, että voinhan minä hänelle halutessani valittaa ihan yhtä tehokkaasti kasvokkainkin, ellen ehdi sulaa tässä ennen mahdollista kohtaamistamme. Tekisi takuulla hyvää nähdä ja tunnustella omia fiiliksiä ennen viikonloppua. Jos näkeminen ei tunnu hyvältä niin voisin heti yrittää sopia muuta viikonlopuksi. Joo! Se olisi fiksua. Jos nyt tyrmään Jukan niin jatkan epämääräistä jossitteluani ja varmastikin turvaudun häneen viimeistään vapaailtojen pikkutunteina. Siispä en lähetä hänelle valmiiksi hahmottelemaani viestiä laisinkaan vaan päätän, että jos ei erityisiä muuttujia enää ehdi ilmetä, niin tapaan hänet ja yritän viimein saada tilanteeseen selkyyttä. 

Noniin tässä bussissa naputtelin pitkän kappaleen mutta jonnekinhan se on kadonnut. Huoh. Ehdin kuvailla lapsellista käytöstäni vitkutella viimeiseen saakka kunnes olen hypännyt bussiin kohti keskustassa kärsivällisesti odottavaa Jukkaa. Pohdin sitä että ehkäpä teen itsestäni typerän ja huonomman jotta voin oikeuttaa oleskeluni Jukan kanssa paremmin. Alennan itseni hänen tasolleen? Fiiiksua. Koitan mennä paikalle avoimella mielellä. Lähtökohtana ystävien kohtaaminen. Odotan innolla että miltä Jukka näyttää. Ja nouseeko minulle ikävä yöseuraa. Vai korostuuko ärsytys. Samalla vastailen kivan Karrin viesteihin. 

Huonompana olisin onnellisempi

Tunnen itseni kiukuttelevaksi kakaraksi Jukan kanssa. Minua jopa vähän hävettää, että olen kehdannut ottaa esille jotkut kuvatykkäykset. Ihan kuin jotenkin testailisin  hänen sietokykyään olemalla kauhean tympeä ja jyrkkä. Tuomitsemalla hänen jokaisen pienen virheensä. Alitajuisesti varmaan yritän ajaa meitä siihen tilanteeseen - mikä jo osittain viikonloppuna  toteutui - että hän pistäisi pelin poikki. Sanoisi suoraan, että sä olet kuule ihan kauhea, moikka! Ja sitten minä voisin kieriskellä itsesäälissä ja harmitella kuinka jäin taas yksin, ja joudun nyt laastaroitumaan ihanilla uusilla tai uusvanhoilla miehillä. Voi harmi! Mutta teenkö virheen? Kuten aiemmissa kommenteissa tuli puheeksi, niin olen varmastikin kiinnittynyt tähän turvaan jonka hän on minulle hyvyydellään tarjonnut. Minun ei ole tarvinnut kertaakaan Jukan kanssa oikeasti pelätä, että hän hylkäisi minut. Että hän tekisi oharit omasta tahdostaan ja katoaisi jonnekin. Ei edes silloin kun hän on nukkunut tuntikausia ohitse sovitun tapaamisemme. Tai kun hän nauraa ja keskustelee intensiivisesti nätin ex-säätönsä kanssa vieressäni. Edes silloin en ole pelännyt, että tulen jätetyksi. Koenko olevani niin paljon parempi kuin Jukka, että tiedän, ettei hänellä ole varaa menettää minua? Vai mistä ihmeestä on kyse? Muut miehet ovat olleet eritavalla "tasokkaita" ja heidän kanssaan olen joutunut elämään jatkuvassa menettämisenpelossa. Oli miten oli, niin olen joka tapauksessa riippuvainen tästä ihanasta pehmoisen pumpulisesta turvaverkosta, jonka hän on kietonut ympärilleni. Enkä halua luopua siitä. En tietenkään! Ei kukaan halua lähteä harjoittelemaan nuorallakävelyä ja poistaa pehmotyynyjä lasinsirpaleiden päältä sieltä nuoran alta. Mutta sitten tavallaan minusta tuntuu, että jos putoilen niille turvatyynyille riittävän monta kertaa sakset taskussa, niin onko sekään oikein? Seuraava nuorallakävelijä saa rikkinäiset turvatyynyt, kun minun olisi pitänyt etsiä ne minulle oikeat turvavaljaat ennen trapetsia. Nytkin torstaiaamuna Jukka viestii minulle sydämiä ja toivottaa ihanaa päivänalkua. Vastaan tylsästi ilman mitään lämpöä, ja Jukka vastaa minulle pettyneenä, että "just". Alan olla jo pian ahtanut Jukan äärirajoille. Kohta varmasti hän keksii jotain muuta ja ihan oikeutetusti. Tai oikeastaan sitähän hän noilla kuvatykkäyksillä ja omalla ajoittaisella pidättäytyvyydellään on yrittänytkin tehdä, mutta se ei vaan ole tehonnut minuun tai ollut riittävät aitoa vielä. Olen vielä siinä turvahuoneessa, jossa voisin milloin vain ehdottaa tapaamista ja tietäisin sen totetuvan. Vielä tiedän että voisin kiukutella ja saada Jukalta huomiota ja rakkautta. 

En ole kuullut mitään Dimistä sunnuntain jälkeen. Kyllä hän taas viestii ennemmin tai myöhemmin ja tilaisuus tapaamisellemme tulee minä hetkenä hyvänsä. Joko hänen tai minun aloitteestani. Mutta nyt taas omatuntoa pistää ihan pikkuruisen, koska selvästikin Jukka on vetänyt takaisin kaikki Ollaan Vaan Kavereita -puheet ja yrittää pitää yllä lämpöä välillämme. Mutta minusta vahvasti tuntuu siltä, että Dim on kortti joka on tsekattava. Tuo texas holdemin erä on jäänyt aikanaan kesken. Mulla on vielä yksi ässä kädessä ja pöytäkortit jakamatta, mutta panostus päättämättä. Vaikka osaan olla typerä ja kauhea ihminen, niin mieltäni painaa esimerkiksi se, että sukujuhlat, joihin Jukka on ilmoittanut vievänsä minut aveccinaan lähestyvät. Hän on silloin joskus hyvinä aikoinamme hehkuttanut vanhemmilleen löytäneensä ihanan ihmisen, jonka tahtoo esitellä perheelleen. Apua. Yrittäessään viikonloppuna saada minusta irti jotain vastareaktiota, Jukka totesi, että ehkä minun ei kannata tulla mukaan lainkaan. Siihen sanoin, että voinhan minä ystävänäkin tulla jos hän tahtoo. Miksi pitäisi kaikille kailottaa jostain suhdejutuista! Mutta juttu jäi auki kokonaan, enkä tiedä miten tuon melko ison tapahtuman käy. Itsekkäästi ajateltuna nautin kauheasti hienoista tilaisuuksista, joihin saa laittautua, ja pukeutua ja esittää fiksua ja kaunista ihmistä, josta aina kaikki tykkäävät. He katsovat merkitsevästi seuralaistani ilmoittaen katseellaan, että siinäpä on sulla helmi löytö! Mutta he eivät tiedä, etten oikeasti olekaan ihan niin ihana ja kunnollinen ihminen. Olisi tosi törkeää osallistua tapahtumaan vain siksi että pääsisin kivoihin juhliin. Pieni osa minusta tykkää Jukasta ja menisi mielellään hänen aveciksi ja toivoisi, että se ihastuminen syttyisi uudelleen. Että voitaisiin tutustua toisen sukuun aidosti kiinnostuneena. Mutta se halu ei ehkä enää ole enemmistöäänivallassa. Kaiketi jätän tämänkin päätöksen Jukan harteille. Aamupäivän aikana Ossi viestittelee minulle kaikenlaista kivaa. Ennen olen aina voinut purkaa hänelle täysin vapautuneesti mieshuoliani, mutta nyt en voi, koska Jukka on hänen ystävänsä. Olisipas ollut hauskaa, jos vain kaikki olisi sujunut kuten aluksi vaikutti. Harmittaa. Harmittaa, että en voi olla kiitollinen Jukan huomiosta ja vain vastaanottaa sen onnellisena. Tiedän sisimmässäni, että Jukka korjaisi tapansa parhaansa mukaan. Hillitsisi minua häiritseviä tapojaan. Tarjoaisi minulle mahdollisuuksien mukaan kaiken mitä keksisin toivoa. Jos minun olisi vaikeampi löytää itselleni seuraa ja tekemistä, ja jos kokisin olevani huonompi ihminen, niin tarttuisin tähän riemuissani. Eli taas kerran minun omahyväisyyteni ja lähes loputon tarjonta ja huomio ympärilläni pilaa mahdollisuuteni onnellisuuteen. Jos tilanteeni olisi huonompi, niin tyytyisin helpommin vähempään. Huonompana olisin onnellisempi. Vittu mitä paskaa. 

Olen parina iltana juonut punaviiniglögiä. Tai punaviiniä jonka sekaan olen laittanut glögiä ja sitten lämmittänyt juoman tyylikkäästi mikrossa. Mutta muutoin alkoholin käyttöni on romahtanut.  Monina iltoina en mieti viinilasin täyttämistä laisinkaan. Viikonloppuisin tissuttelen pari mietoa alkoholijuomaa janontunteeseen. Enää ei tee mieli hankkia humalaa, eikä sille ole mitään tarvetta. Olen löytänyt paljon parempia ja kirkkaan mielen säilyttäviä päihteitä. Eli väliaikatiedotuksena: toistaiseksi homma toimii. Viikonloppujen sisällöt ovat pysyneet samankaltaisina jo pidempään ja olen tosi tyytyväinen. BLING. Yhtäkkiä kesken työpäivää Jukka lähettää viestin, että oikeastaan hän voisikin myydä minulle sen laitteen, jonka hän alunperin aikoi lahjoittaa sukulaiselleni. Olen aikaisemmin maininnut Jukalle, ettei hänen tarvitse lahjoitella mitään kalliita laitteita, koska koen sitten jääväni kiitollisuudenvelkaan. Etenkin kun tapailumme tilanne on epävarma. Ja nyt Jukka auliisti tahtoo vapauttaa minut tästä ikeestä pyytämällä laitteesta maksua. No samapa se. Sanon, että ihan sama, voin sen sitten vaikka ostaakin. Vaikka samalla mieltäni alkaa kiristää ajatellessani kaikkea mitä olen hänelle tarjoillut. Taas yksi miinuspiste Jukalle. Vai onko tämä plussa? En tiedä. Olen myös jossain välissä ehtinyt ajatella näitä hänen tapailusuhteitaan. Jukalla on taustalla muutaman vuoden sinkkuus pitkän parisuhteen jälkeen. Ja nyt olen kohdannut muutamankin naisen, jonka kanssa Jukalla on ollut jonkinlaista juttua menneiden vuosien aikana. Minulle Jukka on vakuutellut, että olen ensimmäinen nainen hänen eronsa jälkeen, johon hän on välittömästi rakastunut. Hän on hokenut, ettei ole voinut julistaa rakkauttaan tässä välissä kenellekään, vaan nuo jutut ovat vain olleet kepeitä säätöjä. Mutta onko asia todella näin? Olen huomannut että Jukka usein säätää asioita omaksi edukseen jopa valkoisilla valheilla. Joten olen alkanut epäillä, että onko Jukka ollut noihin kaikkiin naisiin vuorollaan vakavissaan rakastunut, ja nyt vain antaa minulle toisenlaisen kuvan? Ovatko nuo naiset vuorollansa lopettaneet tapailun Jukan kanssa ja jättäneet hänet friendzoneen. Ja nyt jos minä tekisin saman, niin Jukka kertoisi seuraavalle kohteelleen, että minua vain kevyesti tapaili. Hmm. Ehkä. Samapa se. Pystyisinkö säilyttämään edes osan tästä turvaverkon tunteesta jos pystyisimme pitämään kiinni kaverisuhteestamme? Voisimme viestitellä ja nähdä joskus viikonloppuisin samaan tapaan kuin nytkin? Onnistuisikohan se.

BLING. Jukka kutsuu minut mukaansa ostoksille keskustaan. Hmm. Toisaalta minun toki pitäisi tehdä jouluostoksia, jotka jäivät kokonaan viikonloppuna tekemättä. Ja olisi varmaan järkevää tavata ja katsoa miltä Jukka näyttää ja mikä fiilis hänestä herää. Mutta toisaalta minun tekisi mieli vain olla kylmä ja vetäytyvä ja kiduttaa Jukkaa lisää. Hän selvästi erilaisilla keinoilla yrittää pitää minuun yhteyttä ja testailla reaktioitani. Tai sitten hän ei olekaan yhtä kiero kuin minä ja vain oikeasti haluaisi tavata? Vastaan, etten tiedä kannattaako lähteä ostoksille ennen huomista palkkapäivää (vaikkei sillä sinänsä ole mitään väliä). Ja Jukka vastaa heti että kutsuu sitten jonkun toisen mukaansa makutuomariksi. Olisiko minun tarkoitus tästä harmistua? En tiedä, mutta mitään erityistä fiilistä ei sisälläni herää. Ja sitä paitsi aavistan, että Jukka vielä yrittää saada minut mukaansa jollain tekosyyllä. Ja ehkäpä sitten lähdenkin. Tai sitten päädyn istumaan glögimukin kanssa kotona ja seuraamaan sivusta jotain somepäivitystä, jossa Jukka haluaa tehdä selväksi olevansa ostoksilla jonkun nätin makutuomarin kanssa. Se olisi minulle ihan oikein.

Tissikuvia ja tuskastumista

Kun tiistaina kotiin saavuttuani huomaan Jukan jo ainakin kolmannen kerran suorittaneen perinteisen tissikuvatykkäysaallon niin en malta pitää suutani kiinni. Tai sormiani kurissa. Pääosin pidän tuollaista käytöstä lapsellisena ja epätoivoisena ja typeränä. Mutta pientä osaa minusta se kai häiritsee jollain muullakin tasolla. Häiritsee että Jukka ehkä tahtoo näyttää minulle etten ole ainoa nainen maailmassa. Tai hän oikeasti nauttii noista kuvista eikä vain malta olla painamatta sydäntä? En tiedä onko ärsyttävämpää se että osa noista naisista on hänen ystäviään tai eksiään, vai se että kyseessä on jotkut satunnaiset vain tissikuville omistetut instagramtilit. Mutta oli miten oli niin aion kertoa Jukalle mitä mieltä tästä jatkuvasta pehmopornosyötteestä feedissäni olen. Ensin kysyn häneltä neutraalisti päivän kuulumisia. Hän käy somessa muttei vastaa viestiini. Ahaa! Mielenosoitusta. Hän tahtoo näpäyttää minua koska olen ollut niin pidättäytyvä. Tietysti hän toivoo että olisin väleistämme huolissani ja ikävöisin häntä. Että ehkä olisin mustasukkainen ja suruissani ettei hän vietä päiviään haaveillen vain minusta. Että haluaisin hänen huomiotaan. Mutta ainakin yhdeksänkymmentäprosenttisesti tahdon vain kertoa hänelle mitä mieltä tästä tilanteesta olen. Siispä lähetän hänelle kuvakaappauksen viimeisimmistä tykkäyksistä ja kysyn Jukalta että onko hän tietoinen että useita kertoja päivässä kaikki näkevät julkisesti kuinka hän kuolailee eksiensä pokekuvia. Ja ei mene montaakaan sekuntia kun hän jo näpyttää vastausta moneen eri viestiin. Puolustaa tietenkin täysin tykkäilyitään koska kyseessä on kaverit! Vaikkakin puolet tykkäyksistä on täysin randomeita malleja ja moni kuva on jo hyvin vanha eli niitä on useaan otteeseen menty varta vasten katselemaan. Tietyissä rajoissa tällainen on ihan ok mutta ei jatkuvasti, eikä tällaisessa vaiheessa. Jukka selittää ettei välitä muiden mielipiteistä. Tunnen viestien läpi hänen hätänsä. Sen että hän tuntee nyt mokanneensa ja taktikoineensa väärin muttei pysy myöntämään sitä itselleenkään. Tällaista sattuu usein keskusteluissamme. Jukka kutsuu minut aihetta vaihtaen ulos mutten lähde.

Menee hetki ja Jukka soittaa minulle. Hän yrittää olla hyvin positiivinen mutta rivien välistä kertoo ettei juurikaan nukkunut viime yönä. Hän hokee moneen kertaan että ei minun tarvitse loukkaantua noista kuvista. Ärsyynnyn ja sanon etten ole loukkaantunut. En vain käsitä miksi joku tahtoo antaa itsestään minulle ja muille tuollaisen kuvan. Jukka puolustaa itseään täysin mikä on ihan okei. Tietääpähän hän nyt miltä se minun silmiini näyttää. Sanon että vaikuttaa siltä että jotain on vielä hieman kesken hänen ja jonkun säädön välillä jos nyt yhtäkkiä Jukan on pitänyt mennä tykkäämään monesta kymmenestä vanhasta poseerauskuvasta, mutta Jukka kiertelee ja selittää että pitäähän kavereiden kuvista tykätä. Törkeää jos ei tykkäisi! Jukka sanoo ettei aio pyydellä anteeksi ja totean että sellaista en ole toivonutkaan. Heitän mukaan ilkeästi impotenssikortin ja pyydän Jukkaa miettimään onko hänellä jotain kuvien kautta ilmeneviä fetissejä, jotka mahdollisesti vaikeuttavat toimintakykyä minun kanssani. Jukka pysyy rauhallisena ja toivoo tapaamistamme piikittelystäni huolimatta. Hän yrittää ilahduttaa minua ja vaihtaa puheenaiheita vannoen että tykkää eniten minusta. Lopetan puhelun koska haluan alkaa syömään. Jukka on pahalla mielellä kylmyydestäni. Pian hän soittaa uudelleen. Hän puhuu hyvin hitaasti ja rauhallisesti ja sanoo että halusin vain soittaa vielä ja kertoa että sä olet kaikista ihanin ja rakastan sua ja haluaisin nähdä pian. Hymähdän vastaukseksi. En kaipaa tällaista juuri nyt. Jukka lähettelee terveisiä perheelleni ja yrittää normaalisti kertoa kauppaostoksistaan. Kuulen kuinka hän janoaisi minulta jotain pientä lämpöä. Jotain pientä merkkiä että vielä meillä on mahdollisuus. Tunnen että hän oikeasti välittää minusta, mutta tyydyn kommentoimaan hänen juttujaan neutraalisti lupailematta tapaamista. Puhelun jälkeen Jukka vielä viestii että on löytänyt kivan elokuvan joka meidän pitäisi katsoa yhdessä. Hän yrittää keksiä mitä vain jotta haluaisin vielä nähdä hänet. Jotenkin sympaattista ja aitoa. Jotenkin säälittävää. Tämä olisi minulle helppo reitti saada joku miellyttämään minua. Mutta en vastaa mitään. Ei tuo parka ole sinänsä tehnyt minulle tarkoituksellisesti mitään pahaa. Ei hän voi itselleen mitään, eikä ymmärrä miltä itse vaikuttaa ulospäin. Tunnen itseni aika julmaksi mutta jos vielä juttumme Jukan kanssa jatkuu niin ennustan hänelle vain lisää kärsimystä kauttani. Hän ei ole saanut kunnioitustani ja siksi voin näköjään aika vaivatta olla näin kylmä. Voi olla että tämä osuu vielä omaan nilkkaan. Toisaalta pidän siitä miten coolisti ja lämpimästi Jukka ottaa vastaan palautettani, mutta toisaalta...

Inner conflicts

Selviän maanantaista aika hyvin. Olen aika tylysti tyrmännyt Jukan ehdotuksen mennä hänen luokseen jonain iltana tällä viikolla sanomalla, että katsotaan mikä on fiilis. Ty-ly-ä. Hän selvästi on miettinyt siellä yksinään, että miten saisi pelastattua tilanteen ja varmistettua, että vielä varmasti tapaamme, koska nyt hän on ottanut minulta avaimenkin pois, eikä mikään enää väkisin yhdistä meitä. Maanantain aikana aina välähdyksittäin mietin, että olinkohan liian jyrkkä. Hänhän on kiva ja kiltti, joten pilaanko nyt viimeistään kaiken olemalla näin jäinen. Mutta sitten mietin hänen keittiötään, josta ei tosiaankaan tahdo syödä yhtään mitään. Mietin jääkaappia, josta heitin pois siellä viikkokausia lojuneita homeisia ruokia. Joo, sellaista voi poikamieselämä olla, mutta onko minun pakko hyväksyä se? Jukka vastaa kritiikkiin aina puolustamalla itseään raivokkaasti. Selittelemällä, että hän on ollut niin kauan itsekseen, että tällaista se hänen elämänsä on. Ota tai jätä. Ikään kuin se olisi ihan itsestäänselvyys, että kaikki lähes nelikymppiset poikamiehet elävät paskan keskellä pelaamassa pleikkaria. Mutta eivät elä. Välillä aina pehmenen ja mietin, että olisiko sittenkin kiva mennä viettämään ilta hänen kanssaan. Jukka olisi varmaan yrittänyt siivota ja koittaisi osoittaa, että minun antamani kritiikki hänen elintavoistaan on ollut aiheetonta. Mutta sitten näen somessa ne kymmenet tykkäykset silikonibimbojen kuviin, joilla hän koittaa saada minulta huomiota, ja ihmettelen että minkä keskenkasvuisen juntin kanssa oikein olenkaan ollut tekemisissä. Hän on tosi ylpeä siitä että on tapaillut näitä ylimaalattuja strippareita. Olemme jotenkin ihan eri planeetoilta. Ihan takuulla hän on ollut minusta tosissaan innostunut. Ei hän varmaan valehtele kun hehkuttaa, että olen hänen mielestään maailman kaunein juuri nyt. Mutta niin on varmasti ollut moni noista muistakin naisista aiemmin. Ja se on ihan luonnollista, ja niin sen kuuluukin mennä. Mutta en jotenkin tunne kuuluvani joukkoon. Tai en ainakaan haluaisi kuulua. En haluaisi että ystäväni ja perheeni näkisivät että poikaystäväni tykkäilisi innoissaan kymmenistä stripparien kuvista. Emme viesti maanantai-iltana hyvää yötä. Melkein harkitsen neutraalin viestin lähettämistä, ja ajattelen, että ehkä sittenkin...mutta en halua. Saan päähäni hänen vähän oudon kävelytyylinsä ja kummallisen tavan pitää kättään näpertämässä hupparin narua epävarmana samalla kun hän pälyilee stressaantuneen näköisenä ympäriinsä. Se kävelytyyli kiristää hermojani jostain syystä kauheasti. Ihan kauheaa, mutten voi sille mitään, että tällaiset pinnalliset pienet asiat ovat korostuneet mielessäni ylimitoitetuiksi. Sitten näen kun hän lisää uuden kuvan itsestään someen ja näyttää taas vaihteeksi söpöltä. Huoh. Tykkään siitä mutten paina tykkäystä. Miten voin olla näin ristiriitainen? Isoissa ja pienissä asioissa. Kaikessa. Yksi lempiteorioistani on ollut Karen Horneyn päätelmät sisäisistä ristiriidoista ja joskus minusta tuntuu, että olen oikea oppikirjaesimerkki.

Tiistaiaamuna herään pimeään ja tihkuvaan aamuun. Joudun vähän aikaa kelata, että mikä päivä oikein onkaan edessä. Tiistai. Kaipa se kelpaa. Vaikka toisaalta on ihan kauhean pitkä aika vielä viikonloppuun. Olen lojunut kotona koko viime viikon. Taasko on meneillään samanlainen tylsä arki? Tekisi mieli sopia jotain pientä kivaa jollekin illalle. Tapaisin oikein mielelläni Dimin. Kenties päädyn ehdottamaan hänelle pian jotain, ellei hänestä itsestään kuulu mitään. Tai ehkäpä lankean sekavassa jossittelussani menemään Jukan luokse ja selvittelemään taas kerran tarkemmin fiiliksiäni. Ehkä peräännynkin tässä rohkeassa suuntauksessani olla jumiutumatta Jukkaan, koska pelkuruus. Se on hyvin mahdollista itseni tuntien. Sitten kun se yksinäisyydenpelko hiipii taas lähempänä viikonloppua realistiseksi peikoksi, niin saatan takertua varmoihin vaihtoehtoihin. Mutta sitä odotellessa otan yhteyttä aamuni ratoksi hetken päähän pistosta Karriin! Kivaan ja veikeän söpöön Karriin, joka aina ilahduttaa minua älykkäillä jutuillaan. Olinkin jo unohtanut hänet hetkeksi. Heti Karri reagoi viesteihini ja vaihtelemme pilke silmäkulmassa kuulumisia. Totean Karrille tuntevani oloni ihan tylsäksi ja hän lupaa auttaa minua jos kaipaan seikkailuita. Kiitos, loistavaa. Oloni heti jotenkin innostuu siitä, että maailma on edelleenkin täynnä mahdollisuuksia. Minun ei ole pakko tyytyä mihinkään. Minun ei ole pakko tehdä mitään ratkaisuja mihinkään suuntaan juuri nyt. Tuttuun tiistaiseen tapaani menen lounaskahvilaan nauttimaan omasta seurastani ja tulisesta salaatista sekä makeutusaineella maustetusta teestä. Fiilikseni heittelehtii lievästi sinne tänne pitkin päivää. Joka kerta kun hairahdun miettimään, että olisi vaan niin helppo mennä Jukan luokse ja saada huomiota ja läheisyyttä, eikä tarvitsisi stressata liiasta yksinäisyydestä, niin mieleeni tulvahtaa sekalainen rykelmä hänen huonoja puoliaan. Tykkäykset ja sotkut ja se kun hän typeränä kimakkaan ääneen huutaen puolustaa jotain tyhmää juttua, josta joku on ollut eri mieltä. Tilanne varmasti kääntyy päälaelleen kun olen menettänyt hänet. Sitten näenkin vain hänet söpönä ja kilttinä miehenä, joka olisi antanut minulle kaiken, ja nyt tekee sen jollekin toiselle. Hah. Sellasta tämä elämä on. En ehkä koskaan voi olla tyytyväinen hetkeä kauempaa. Kuten Roni aina sanoi, ettei kaikkia vain ole luotu onnellisiksi. Onkohan hän onnellinen? 

Pitkästä aikaa radiosta alkaa soida Vartiaisen Turvasana. Se kuulostaa tosi hyvältä. Muistan kuinka kuuntelin sitä uutena hittinä joskus kävellessäni kotiin Ninolta hauskan aamun jälkeen. Se oli varmaan kiva päivä se. Vai murehdinko silloinkin aina vaan pikkuasioista? En tiedä, mutta eikö se ole hyvä asia, että aika kultaa muistoja. Menneestä tulee parempaa silloin, ja sehän on vain hyvä. Juttelen pitkin päivää Elinan kanssa, joka haluaa vakiintua löytämänsä miehen kanssa. Olimme siinä pisteessä jo samaan aikaan! Se olisi ollut hauskaa! Olisimme kaikki tulleet hyvin toimeen yhdessä, kuten joskus aikoinaan aiemmissa suhteissamme matkustellessamme paljonkin nelistään. Harmi jos se ei nyt toteudu. Tai ehkei ainakaan vielä. Ehkei Jukan ollessa se oikea osa tähän yhtälöön. Saa nähdä. Menen pitkin päivää taas ees taas mietteissäni. Jukka on vain yhden viestin päässä jos vain haluan. Tunnen oloni inhottavan valtaantuneeksi. Minä saan päättää miten edetään. Vaikka eihän se tietenkään välttämättä pidä paikkaansa, mutta siltä minusta tuntuu. Jukka on se joka on enemmän ollut minussa kiinni. Jukka on se joka hätäillessään ajoi meidät tähän tilaan. Minä vain olen ollut kyydissä ja kaatanut vaivihkaa bensaa tankkiin. Sitähän halusinkin. Joten kai saan olla tyytyväinen. Putoan kyllä taas takapuolelleni ja satutan häntäluuni ennemmin tai myöhemmin. Olen miettinyt, että jos Jukka soittaa tai viestii minulle niin kuittaan jotain hänen typeristä jatkuvista nakukuvatykkäyksistään. Haluan että hän tietää, että olen kyllä huomannut hänen yrityksensä saada huomioni, mutta että pidän sitä lapsellisena. En tiedä miksi? Ehkä siksi, että jos hän kuvittelee noiden kuvien käyvän itsetunnolleni, niin koen tarpeelliseksi tehdä selväksi että niin asia ei ole. Vai onko? Ei, en usko. Mutta se ärsyttää minua ja on jotenkin kaukaahaetusti loukkaavaa. Kun kyse ei ole yhdestä satunnaisesta kuvasta vaan kymmenistä ja kymmenistä kuvista. Huonoa käyttäytymistä, vai eikö ole? Jotenkin keskenkasvuista. Miksi hän antaa minulle lisää syitä olla arvostamatta häntä. Tämäkin on pieni asia, joka varmasti olisi ylitettävissä pienellä keskustelulla. Mutta kun niitä pieniä asioita alkaa olla kottikärryllinen. Jokin osa minussa haluaisi saada kaikki selvitettyä ja jatkaa siitä ihanasta ihastumisesta mihin me jossain vaiheessa jäätiin. Mutta ollaanko jo liian syvällä tässä tyytymättömyydessä?

Askel taakse, kaksi eteen?

Hmm, melko kepeä ja osittain helpottunut olo. Ja edelleenkin sellainen odottavan jännittävä. Tuttu kaava toistuu. Saa nähdä miltä tuntuu myöhemmin. Ehkä olo on kevyempi myös sen vuoksi, että Jukka on pyytänyt taskustani takaisin minulle antamansa avaimen. Ei siksi, että sen haluaisi ottaa itselleen , vaan siksi, että hän lapsellisesti ja täysin läpinäkyvästi testailee minua. Haluaa saada minut sanomaan ääneen, että ei älä ota avainta! Haluan suhteen kanssasi, pliis Jukka älä ehdota että ollaan vain kavereita. Mutta Jukka ei ymmärrä, että minua ainoastaan ahdistaa lisää ja ärsyttää hänen läpinäkyvät yritykset kääntää tilanteemme hänen epätoivoisesti haluamaansa suuntaan. Miksei hänelle riitä se, että ollaan vaan rauhassa. Miksei hän ole kuullut pyyntöjäni siitä, ettei jatkuvasti hehkuttaisi mitään suhdejuttuja ja jankuta rakkauspuheitaan. Olen viikonloppuna viestinyt hänelle kolme eri kertaa, että voitaisiinko vain olla eikä taas puhua siitä kuinka uskomattoman ihana ihminen olen, ja kuinka Jukka tahtoo olla kanssani ikuisesti. Ei vaan vartin päästä tulee uudelleen samat viestit. Ja sitten kun kuitenkin lähden hänen luokseen viettämään kivaa iltaa yhdessä ystävien kanssa, niin heti se alkaa. Hei mikä sua vaivaa kun oot tollanen. Halihalipusipusi, ihanaa kun tulit. Hei oonksmä tehnyt jotain kun vaikutat tollaselta ettet halua et oon lähellä? Hei mikä sul on? Hei oot ihana pliis tykkää musta. Mutta kun haluaisin vain hengailla normaalisti ja pitää hauskaa enkä roikkua toisessa kiinni! Jukan säälittävä olemus (joka on ehkä vain minun silmissäni) saa minut ärsyyntymään! Kun Jukka väkisin ahtaa itsensä minun viereeni niin kysyn epäkohteliaasti, että haisetko sä vähän hieltä? Jukka alkaa puolustaa itseään ja selittää, että minäkin olen haissut joskus hieltä, ja että onhan hiki parempi kuin joku tyhmä dödö! Huokaisen ja sanon, että on ihan normaalia käyttää deodoranttia. Jukka loukkaantui syvästi kun päätin perjantaiaamuna lähteä illanvietostamme suoraan kotiin, sillä olisin muuten joutunut joka tapauksessa kulkemaan kotiin muutaman tunnin kuluttua sovittuun perhetapaamiseen. Siinä busseja odotellessamme Jukka yritti anoa minua luokseen toiveikkaana. Emme tavanneet koko arkiviikkoon joten olisi niin kiva nukkua yhdessä. Mutta tee niinkuin sydän sanoo. Sanoo Jukka ja odottaa että tietenkin lähden sitten hänen matkaansa. Mutta kun oikeasti siinä punnitsen, että mitä tahdon tehdä, niin haluan kotiin. Ihan jo käytännön syistä, mutta muutenkin. Menisin Jukan luokse vain siksi etten pahoittaisi hänen mieltään. Mutta en siksi että oikeasti haluaisin. Siispä olen kerrankin rohkea ja sanon, että haluan kotiin, koska ei ole järkeä rampata ees taas parin tunnin unien takia. Ja heti kun hyppään omaan bussiini Jukan jäädessä järkyttyneenä odottamaan omaansa niin olo kevenee. Tein oikean ratkaisun. 

 Kotona nukun pari tuntia ja herään hyvissä loivareissa uuteen vapaapäivään. Pystyn keskittymään tosi hyvin ja iloisella fiiliksellä sukujuttuihin hetken aikaai. Alan vähän katua sitä miten kylmä olen ollut Jukkaa kohtaan ja lähetän hänelle viestin, jossa totean, ettei tarkoitukseni ole ollut pahoittaa hänen mieltään, mutta etten käsitä miksei hän voi ottaa rauhallisemmin kun olen pyytänyt. Jukka nukkuu iltaan saakka ja soittaa minulle ollessani Elinan luona aloittelemassa uutta hauskaa iltaa. Olen laittautunut poikkeuksellisen onnistuneesti ja lisään uuden selfien someen. Saan heti kuulumiskyselyn Ninolta, joka herättää minussa ihanan turvallisen ja hyvän fiiliksen. Siellä Elinan ja muiden ystävien kanssa fiilis on tosi hyvä. Mutta koska heillä on suunnitelmana lähteä katsomaan bändiä, joka ei minua kiinnosta, niin sovin Jukan kanssa, että voin liittyä loppuyöksi hänen ystäviensä seuraan. Meillä on aina niin hauskaa yhdessä - kavereina ainakin! Mieli on kirkas ja olo on hyvä. On hauskaa kulkea itsekseen julkisissa hyvää musiikkia kuunnellen ja sellaisessa sisäisessä rauhassa lilluen. Tapaan Jukan ja hänen ystävänsä pubissa ja olen iloinen siitä, että meillä on vielä koko ilta aikaa aamuun asti nauttia hyvistä oloistamme! Heti kun saavun paikalle niin Jukka närkästyy kun ei pääse istumaan viereeni asettautuessamme pöydälle. Hän änkee väkisin samalle penkille pyydettyään ystäväänsä siirtymään. Hänen humalainen ystävänsä jota en ole aikaisemmin tavannut alkaa hehkuttaa kuinka ihanalta näytän ja Jukka siinä ylpeänä nyökyttelee vieressä. Minua alkaa heti ahdistaa. Jukka sanoo isoon ääneen ystävälleen, että joo tää on mun nainen! Mun ihana nainen! Pyöräytyän silmiäni ja Jukka korjaa että tai siis tässä ollaan vähän tapailtu ja silleen.  Meillä on mukavaa kunhan keskitymme vain hengailuun ja Jukka hillitsee itsensä juttujensa suhteen. Mutta hän on selvästi ottanut itseensä minun neutraalin asenteeni häntä kohtaan. Siirrymme loppuyöksi ystävän luokse istuskelemaan ja nauttimaan oloistamme kaverillisesti, mikä sopii minulle. Sehän on just parasta! Jukka on ärsyyntynyt minun viileydestäni ja jos sanon jotain vähänkään väärää tai vahingossa puhun jonkun päälle hän tiuskaisee, että ole sä hiljaa! Ja kuittaa ilkeästi milloin tahansa saa mahdollisuuden haukkumalla minua tunariksi. Eli jos Jukka ei saa olla jatkuvasti minussa kiinni ja kailottaa rakkauttaan, niin sitten hän on minulle ilkeä? Hyvä taktiikka. Olen itsekin joskus kärkäs ja huomautan jos toinen on väärässä, joten annan Jukan olla kärttyinen rauhassa. Hän haluaa nyt olla minua kohtaan kylmä ja saada minut loukkaantumaan. Mutta sen sijaan sivuutan hänen juttunsa kokonaan ja tunnen hänen yrityksiään kohtaan myötätuntoa. Illan aikana hän myös viestittelee oikein näkyvästi jollekin ex-säädölleen ja puhuu mukamas vaivihkaa ystävilleen kuinka on tapaillut sitä ja tätä ja tota naista, jotka nyt häneen ottavat yhteyttä. Plääh, ei herätä mustasukkaisuutta, sori. Siinä istuskellessamme koen koko tilanteen ystävien yhdessäoloksi, joten en kerta kaikkiaan jaksa välittää Jukan yrityksistä henkilökohtaisella tasolla. Nämä hänen juttunsa ovat vain reaktionkerjäystä, koska hän ei selvästikään kestä sitä, että en pysty olla sitoutunut tähän juttuun samalla innokkuudella kuin hän. Olen sanonut hänelle useaan otteeseen, että olen vielä pari kuukautta sitten ollut emotionaalisesti aivan kiinni jossakin toisessa ihmisessä, joten miten hän voi odottaa, että nyt pystyn sataprosenttisesti heittäytymään tiiviiseen suhteeseen! Sitten hän ymmärtää ja muistaa tuon faktan noin viisi minuuttia. Taaskaan en tahtoisi mennä hänen luokseen aamulla, mutta koska olemme sopineet lähtevämme ajoissa päivällä jouluostoksille, ja haluan antaa jutullemme edes jonkinlaisen mahdollisuuden, niin sivuutan oman ahdistukseni ja siirrymme hänen asunnolleen, jossa simahdan hetkessä syvään uneen. Muutamaa tuntia myöhemmin herään enkä ole yhtään innoissani siitä että Jukka on siinä vieressä. Ei tee mieli halailla tai mitään muutakaan. Jukka koittaa vähän silitellä, mutta mitään positiivista fiilistä ei herää. Totean ääneen, että minua harmittaa kun nukuimme liian pitkään ja nyt pitää heti lähteä keskustaan, että ehtii missään käväistä. Jukka tahtoo lähteä mukaan. Tunnelma on tosi kireä. Jukka kysyy, että onko joku asia mikä minua mietityttää. Sanon, että jotenkin kaikkea on nyt ollut liikaa ja ahdistaa kaikki puheet suhteesta. Ja totean, että koska Jukka ei ole hillinnyt itseään yhtään niin tuntuu että tukahdun ja kaikki pienetkin asiat tuntuvat suurilta. Jukka pyytää tarkennuksia ja selitän, että olen välillä miettinyt, että onko meillä niin erilaiset elintavat ja toiveet, että ei mistään parisuhteesta tulisi kuitenkaan mitään. Varmaan valittaisin aina sotkuista ja muusta. Jukka yrittää selitellä, että kyllä noi asiat on muutettavissa! En jaksaisi nyt miettiä näitä asioita. En jaksa ajatella, kun on hyvä sekavan pehmeä flow päällä. Jukka yrittää erilaisia taktiikoita ja yhtäkkiä pyytää takaisin avaintaan. En reagoi mitenkään vahvasti, vaan sanon että tottakai saat sen jos haluat. Jukka yrittää lisää ja sanoo, että varmaan parempi että ollaan sitten vain kavereita. Nyökyttelen samalla kun irrotan avainta omasta ketjustani ja sanon, että jos se on sinusta hyvä idea, niin sopiihan se, koska en nyt ole valmis ainakaan miettimään mitään sitoumuksiakaan enempää, ja se ei näytä Jukalle riittävän. Jukka näyttää säikähtäneeltä koska ei saa minusta haluamaansa reaktiota. Vaihdan puheenaihetta johonkin terrori-iskuun. Ja Jukka on nyrpeä ja sanoo ettei kiinnosta mitkään tyhmät uutiset, hän tahtoo selata tinderiä. Okei. Olemme hiljaa. Oma oloni on kevyt ja tyytyväinen. Jukka aivan itse ajoi meidät tähän tilanteeseen ja ilman että minun tarvitsi juurikaan tehdä muuta kuin olla rehellinen, sain lievennettyä kurkkua puristavaa sitoutumisuhkaa. Lähden kohti omaa pysäkkiäni ja Jukka osoittaa mieltään sanomalla tylysti moikat kun koitan halta häntä heipaksi kuten aina. Että sillä lailla. Kotiinpäästyäni Jukka lähettää viestin jossa pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, ettei tarvitse kiirehtiä. Plääh. Hän pelkää selvästi että nyt on jotain peruuttamatonta tapahtunut. Vastaan, että meillä taitaa olla tosi erilaiset odotukset ja etenemistoiveet. Ei, eikä ole! Ei ole kiire! Jukka vakuuttaa. Sanon, että itse en jaksa näitä kokoajan miettiä, kuten olen tuhat kertaa sanonut, ja aion elellä päivä kerrallaan fiiliksen mukaan. Ja samalla viestin Dimille viikonlopun kuulumisia. Nyt minusta tuntuu, että olen vapaa tekemään ihan mitä tahdon. Astuimme Jukan kanssa askeleet taaksepäin ja se tuntuu hyvältä. Ainakin juuri nyt.

Vaihdamme illan aikana Dimin kanssa kivoja viestejä. Kysyn onko hän lähdössä laivalle ja Dim kertoo kutsuneensa pari kaveriaan mukaansa. Mutta sä olit ykkösvaihtoehto! Hän lisää. Ja minua vähän harmittaa että missasin tuon tilaisuuden. Sanon, että olisi kiva jos voisimme tehdä jotain muuta kuin heti lähteä laivalle. Vaikkapa drinkeille tai elokuviin... Ja Dim vastaa, että sopisihan sekin. Keskustelumme jää siihen hyvässä hengessä ja odotan nyt malttamattomana, että tekeekö hän ehdotuksen matalamman kynnyksen kohtaamiselle. Jos ei, niin minä voin tehdä! Koska nykyäänhän uskallan viestiä ja sanoa mitä tahdon, jos siltä tuntuu. Maanantaiaamuna saan hyvänaamuntoivotuksen Jukalta sydämien kera. Mietin, että ajatteleekohan hän, ettei mikään välillämme nyt ole muuttunut. Vastaan hyvät huomenet vailla hymiöitä. En anna mitään ylimääräistä siimaa nyt, jos minusta tuntuu tältä. Saan toimia oman fiilikseni mukaisesti. Ja nyt fiilis on tämä. Mikään ei pakota Jukkaa odottelemaan, että muuttuuko oloni. Se on sitten oma menetykseni jos muutankin mieltäni ja on liian myöhäistä. Kai monille käy juuri näin? Että kun on hieman paremmin päässyt tutustumaan ja se eka alkuhuumapyrähdys on ohitse, niin huomaakin useita asioita, jotka eivät tunnukaan sopivilta. Ja sitten päätyy lopettamaan jutun ennen kuin se kunnolla alkaa. Tämä on ollut loistava kokemus, koska olen saanut oikeasti nyt huomata, ettei se parisuhde itsessään olekaan se, mikä nyt toiveeni täyttäisi. En ole ollut tyytyväinen enkä valmis. En ainakaan Jukan kanssa. Ja en ainakaan nyt. Ja sillä selvä. Katsotaan miltä seuraavaksi tuntuu. BLING. Kesken työpäiväni Jukka viestii minulle, että tahtoo kutsua minut luokseen ja kokata minulle joku ilta tällä viikolla ruokaa. Plääh. Eli hän yrittää nyt pelastaa tilanteen ja pitää minut mukana. Ensireaktioni on että en halua. Ei jaksa innostaa. Mutta vastaan että katsotaan mikä fiilis ja jaksaminen tässä tällä viikolla myöhemmin on. Mielenihän muuttuu kuin tuuliviiri. Ja koska oloni on jo pidempään ollut aika hyvä, niin en ole ottanut voxra-lääkettä kuin satunnaisesti. Ja olen siihenkin tyytyväinen. Viikonloppuna tuli perinteiseen tapaan paastottua, mikä myös ilahduttaa mieltäni! Voisin vaikkapa tehdä kivan kävelylenkin Lidliin, jossa on myynnissä uusi Klumin mallisto. Ennen sitä rentoudun hetken läppärilläni ja huomaan, että Jukka on tykkäillyt lukuisista muovitettujen tyttöjen silikonikuvista. Huoh. Uskon, että loppumaanantai sujuu ihan mukavasti omassa nojatuoissani punaviiniglögiä siemaillen ja odotellen, että mitäs elämässä seuraavaksi tapahtuu.

Grey Friday

Heti aamulla kuulen, kun Jukan merkkiääni piippaa puhelimessani, mutten jaksa avata vielä silmiäni. Minulla on ainakin kaksikymmentä minuuttia aikaa maata sängyssä ennen kuin kellon torkku soi kahdeksannen kerran. Tänään saan itse valita parin tunnin haarukalla monelta jaksan mennä toimistolle. Tämä on se pikkuinen etu, joka tekee arjesta niin paljon kevyempää. Joustava päivätyö, jonka rytmin saan pääosin suunnitella ihan itse. Olen joskus sanonut jollekin yhteistyökumppanille, että ei, aamukahdeksan kokous ei valitettavasti sovi, mutta  miten olisi kymmeneltä? Annan ymmärtää, että minulla on jo sovittuna jotain tärkeää heti aamutuimaan, vaikka oikeasti vaan haluan lojua omassa sängyssäni vielä siihen aikaan, kun useimmat muut kokoustavat virallista aamukahvitaukoa odottaen. Tämän pikkuedun saadakseni luovun riemuiten vuorolisistä tai muuten vain muhkeammasta tilipussista. Aika on rahaa! Ja minuutit perjantaiaamuna, kun saa vielä nukkua pari torkutusta lisää, ovat joskus korvaamattoman arvokkaita! Luojan kiitos tästäkin etuoikeutuksesta, josta olen päässyt osalliseksi. Kiitos siitä, että aikanaan esimieheni uskalsi palkata ihan liian nuorelta vaikuttavan hiljaisen blondin tekemään tätä duunia muiden mielipiteistä välittämättä. Hyvää huomenta! Kissani ei välitä kellosta ja minun unieduistani vaan alkaa kanniskella pientä pehmohiirtä ympäri makuuhuonettani kiljuen äärimmäisen ärsyttävällä narisevalla äänellä, joten luovutan ja nousen aamupesulle. Vilkaisen puhelintani ja Jukka intoilee minulle tekemiään Black Friday -löytöjä. Shoppailupäivä! Tuttu kotoisa ja odottava fiilis kehittyy valitessani päälle kevytuntsikan ja kosteuden kestävät nahkakengät, jotka ovat sen verran reilunkokoiset, että saan sisään mahdutettua rumanväriset villasukat. Vastaan Jukalle, että minäkin aion heti selata mahdolliset matkatarjoukset samlala kun kävelen tihkusateessa toimistolle. Viikonloppu on edessä! Myös muut ovat hyvällä tuulella, koska saan iloisia viestejä heti aamuun myös Elinalta ja Rickyltä.

Mutta miksen löydä mitään hyviä tarjouksia mistään? Täytyy lähteä paikanpäälle kiertelemään joululahjalistan kanssa. Olen suunnitellut, että voisin tehdä keväällä pari ulkomaan lomamatkaa. Ja jos löydän riittävän hyvät lennot, niin aion ostaa matkan myös parille perheenjäsenelleni, jotka eivät ole käyneet koskaan kaukomailla, eivätkä sinne nykyisessä elämäntilanteessaan pääsisikään. Ai, että kun saisin sillä vuoden hyvän teon suoritettua! Hyvä minä. Kiillotan kruunuani näillä ajatuksilla. Tosisasiassa yhteinen pitkäkestoinen loma, tai edes monituntinen lento samalla penkkirivillä toisen vanhempani kanssa, voisi olla henkinen kamikazeisku, koska kiristämme toistemme hermoja ennennäkemättömällä tavalla. Mutta veri on vettä sakeampaa? Läheisenrakkaus ylittäkööt arkiset ongelmat. Ehkä pystyn itse pitämään suuni kiinni sen verran, että pystyisimme nauttimaan ainutlaatuisesta tilaisuudesta lomailla kerrankin yhdessä ja ihan kunnolla! Ja minkä voimme aiheeseen liittyen lisätä Jukan hyvien puolien listaan? Sen, että hän on täysin sitä mieltä, että minun tulisi ostaa lomamatka lahjaksi perheelleni, ja että hänen tulisi osallistua mukaan. Ja että hän on itse tehnyt itselleen alennusmyyntihankinnan, jotta voi lahjoittaa omaa hyvää hyvyyttään vähän käytetyn vanhan laitteensa juniori-ikäselle perheenjäsenelleni kuusen alle laitettavaksi. Olen toppuutellut Jukkaa, mutta onko hän ihan oikeasti näin hyväsydäminen? Vai onko tämä vain mielistelyä ja pisteidenkeräilyä? En halua joutua kiitollisuudenvelkaan, joten todennäköisesti tarjoudun ostamaan tuon laitteen häneltä pienellä hinnalla. Itseasiassa hän varmaan on tällä hyvällä teolla saanut oikeutettua itselleen kalliin ja lapsellisen hankinnan. Heh, no oli miten oli niin tämä on win-win -tilanne. Tai olisi jos minua ei ärsyttäisi se, että aikuinen ihminen vielä jaksaa sijoittaa suuria summia lapsellisiin peleihin. Ja sitä paitsi ei tämä ole mitenkään ainutlaatuista. Myös entinen pitkäainen miesystäväni huolehti aina perheestäni ylitsevuotavaisesti ja täysin pyytämättä. En tiedä miksi minulla ja perheelläni on tällainen vaikutus joihinkin ihmisiin? Miehet kai tykkäävät siitä että saavat huolehtia ja olla miehen roolissa näin? No oli miten oli, en valita. Olisinpa nyt rakastunut Jukkaan, jotta voisimme ostella sekä kahdenkeskeisiä, että sukulaisten kanssa yhteisiä lomamatkoja alkuvuodelle, ja voisin tuntea kiitollisuutta onnekkuudestani. Nyt vain ahdistun kun mietin, että mitä jos Jukka tahtoo samoille lennoille ja minä tahdonkin lennellä ihan jossain muualla. Olen liian hemmoteltu. Minulla on liikaa jossiteltavaa ja varavaihtoehtoja, jotta osaisin tyytyä siihen mitä minulla on. 

Toisaalta mietin myös fomoa. Olen ollut täysin kykynemätön sitoutumaan edes viikonlopun yli kestäviin tapahtumiin siksi koska pelkään, että sitten missaan jotain tärkeää jossain. Edelliskesänä jätin menemättä viikonlopputapahtumaan, koska tahdoin olla vapaana viettämään viikonlopun Ronin kanssa, jos hän sattuisi sitä ehdottamaan. Ja sehän olikin yksi elämäni ikimuistoisimmista viikonlopuista juurikin Ronin kanssa. Sillä kertaa fomoni siis toimi edukseni. Mutta mitäs jos varaan parin viikon matkan ja sitten panikoidun enkä pystykään lähtemään jonkun deitin takia? Vai olisinkohan jo päässyt yli tällaisista tyhmyyksistä. En tiedä. Pelkään jostain syystä, että minua ei odoteta jos lähden niin pitkäksi aikaa pois. Että jos tapailen jotakuta tai olen ihastunut, niin menetän hänet jos minulla on omakin elämä. Huh miten typerää. Minun todellakin kannattaisi varata ja maksaa matkat ja alkaa opetella olemaan normaali. Kyselen valmiiksi sukulaiseltani lemmikinhoitoapua perheenjäsentäni varten siltä varalta että rohkenen painaa enteriä. Sitten huomioni tarttuu Ronin vihreään palluraan. Käyn hänen sivuillaan, joilla ei ole mitään uutta. Ei mitään sydäntäsärkevää haikeutta, mutta onhan hän vaan hyvännäköinen ja karismaattinen. Tosi monta kertaa yhdessäollessamme meitä luultiin sisaruksiksi. Meillä on samanlaiset silmät ja kasvonpiirteet, ja hyvin usein Ronin aloitteesta puhuimmekin toisistamme sisaruksina. Kuten puhumme vieläkin. En tiedä mikä vaihe tämä pinnallisuus nyt minulla on. Että huomioin vain kaikkien ulkoista viehättyvyyttä. Ja taas Jukka alkaa ärsyttää minua. Ärsyttävää. No. Olemme alustavasti sopineet, että koitamme törmätä alkuillasta jossain. Jukka viestii jotain muutoksia illan ostosaikeissaan, koska hinnassa olikin kahden euron ero. Minua alkaa ärsyttää entistä enemmän. En malta olla viestimättä hänelle, että ihanko totta jätät jonkun suhteellisen edullisen haluamasi jutun ostamatta, koska se onkin kaksi euroa kalliimpi? Ja sitten harmittelet asiaa myöhemmin. Ärsyttävän lyhytnäköistä. Kaipaan seuraa jossa ei euroja tuijotella. Miksi Jukka toimii näin ristiriitaisesti eri asioissa. Mieleni heittelehtii ees taas, kun puntaroin kuinka kiva minusta olisi nyt nähdä Jukka. Tai pitäisikö viestiä Dimille. Saan kommentin, jossa kehotetaan antamaan Dimille mahdollisuus. Ja heti kynnys lähettää hänelle jokin viesti madaltuu. Minun tekisi mieli ulkoistaa kokonaan tämä prosessi ja olla vain tahdoton sivustaseuraaja, joka joutuu sitten tyytymään ratkaisuun. Ihan oikeasti! Se sopisi minulle koska sitten en voisi jossitella vaan joutuisin tekemään olemassa olevasta tilanteesta tarkoituksenmukaisen. Jos menen itse sörkkimään liikaa asioiden luontaista kulkua niin joutuisin ottamaan ihan liikaa vastuuta asioista itse. Käyn asioita läpi myös Elinan kanssa. Hän on sitä mieltä, että voin ihan hyvin tavata Dimin jos tahdon kertomatta Jukalle. Ei se ole mikään rikos. Elina on sitä mieltä, että minun pitäisi Jukankin vuoksi selvittää onko mitään tunteita oikeasti olemassa Dimiä kohtaan, koska se olisi reilua kaikkia ajatellen. Muuten jossitteluni saattaa jatkua ikuisuuksiin asti. 

Perjantai on harmaa. Jos en aio tavata Jukkaa niin saatan ihan hyvin jäädä vailla mitään kunnon suunnitelmaa. Tykkään olla hänen ystäviensä seurassa, joten hyödynnänkö julmasti välejämme, jotta saan hauskaa viikonloppupuuhaa? En ainakaan kokonaan. Kyllä minä Jukankin haluan nähdä. Pidän hänestä monella tasolla. Menen suihkuun ja laittaudun. Sitten suuntaan keskustaan ja kiertelemään kauppoja. Tai ehkä lasilliselle Elinan kanssa. Kenties Jukka menee kotiin ja nukahtaakin taas koko illaksi ennen kuin ehdimma tavata. Saisin syyn olla kiukkuinen ja tehdä jotain ihan muuta. Viestisin Dimille kuulumisia ja katsoisin mitä tapahtuu. En jaksa enää miettiä lentojen tilaamista. Ne ovat varmasti samanhintaiset vielä huomennakin, koska haluamaani paikkaan ei pääse mustan perjantain tarjouksilla kuitenkaan. Otan mukillisen punaviiniglögiä ja annan kohtalon näyttää mitä tapahtuu.

Kahden tulen välissä

Olen keskittynyt koko alkuviikon käsittelemään ja purkamaan kaikkia huonoja ja epämääräisä ajatuksia tämänhetkisestä tilanteestani Jukan kanssa. Tai ylipäätään. Kärsin varmaan jostain sitoutumiskammon oireista, menetyksenpelosta ja eroahdistuksesta koskien kaikkea mahdollista mennyttä tai potentiaalisesti tulevaa. Siksi kai ihmismieli alkaa väännellä asioita sellaiseen muottiin, että oikeutetusti mikä tahansa ratkaisu tai lopputulema olisi pätevästi puollettavissa kognitiivisen dissonanssin seuraukseni ilman syyllisyyttä. Mietin siinä keskiviikon aikana, että pitäisikö minun ottaa Dimiin yhteyttä. Ilmoittaa etten uskalla lähteä minnekään laivalle. Koska vaikka toisaalta tahtoisinkin, niin eikö se ole vähän liioiteltua, kun viimeksi olemme tavaneet...milloin? Silloin kun Havis Amanda sai lakin? Vaikka olisin puhtaasti ketään tapailematon, niin en ehkä haluaisi bookata parin viikon päähän yönyli reissua, koska sehän on käytännössä valovuoden päässä ja mitä tahansa ehtisi tapahtua tässä välissä. Liian tukahduttavaa ilman Jukkaakin! En kuitenkaan viesti Dimille mitään, vaan sen sijaan vastaan Jukan innokkaaseen puheluun heti kun olen vasta lähdössä töistä. Jukka on kauhean iloisen kuuloinen ja kertoilee omasta päivästään kuten aina ennenkin. Hän kuulostaa ihan kivalta ja reagoi juttuihini ihan hyvin. En ärsyynny tai ahdistu ainakaan tavallista enempää puhelimen välityksellä. Kun selitän vitsikkäästi Jukalle, että aion taas hakea herkkuja kaupasta ja mennä makaamaan omaan nojatuoliini, niin Jukka sanoo, että etkai sä taas aio laiskotella, mene mielummin lenkille! Ja pidän siitä että hän osaa olla myötäilemättä minua joka asiassa. Jukka vihjailee, että enkö voisi jo tulla hänen luokseen kylään, mutta torppaan sen ihan heti ja sanon etten jaksa lähteä matkustelemaan. Ja sitä paitsi en voi sille mitään, että räjähtänyt kämppäsi käy nyt hermoilleni, totean. Puhumme pari minuuttia siitä miten pinttynyt lika keittiötasoista olisi paras pestä pois ja Jukka puolustaa itsevarmana elintapojaan. Mietimme, että pitäisikö viikonloppuna mennä niille nostalgisille ja tunnelmallisille jouluostoksille johonkin kivaan kauppakeskukseen, mutta Jukka kiroaa miten hirveä ihmisryysis oikein olisi (vaikka sinne kanssani lähtisikin) ja lopetan puhelun toteamalla, etten jaksa kuunnella enempää kiroilua. Heido! Puhelusta jää ihan hyvä fiilis. Tulemme tuntuvan sujuvasti juttuun ja voimme kuittailla toisillemme avoimesti aitoja tuntemuksiamme. Kai se on ihan hyvä. Edelleenkin kaveritaso toimii hyvin. Ja se herättää pienen lämmön Jukkaa kohtaan. Ehkä peli ei ole vielä menetetty. Täytyy olla maltillinen. Ja kuten Jukallekin puhelimessa kuvailin, vietän koko illan rentoutuen ja syöden. Syöminen on nyt selvästi korostunut säiden pimetessä. Jotenkin oikeutan taas itselleni herkuttelun, kun niin hienosti sain suoriuduttua rantakuntotavoitteesta viimeksi. Tälläkin kertaa haen siis töistä kotiin kulkiessani Lindtin kalliita konvehteja, glögiä ja juustolajitelman mukaani, joista ei nukkumaanmennessä ole paljoakaan jäljellä. 

Torstaina huomaan, että Jukankin tunnelmat ovat taas oikeasti lämmenneet koska saan häneltä aamutoivotuksen punaisine sydämineen. Se ilahduttaa minua! Jotenkin Jukka on taas riittävän coolisti todistanut kykenevänsä sietämään viileyttäni ja ohittamaan sen rennosti. Hänkin on ollut etäisempi ja viileä, muttei anna sen estää tilanteen palauttamista jos siltä tuntuu. Ja se on yksi hyvä puoli hänen asenteessaan. Katselen ulos puhjennutta lumimyrskyä ja mietin Dimiä ja Jukkaa ja sitä että miten ihmeessä ratkaisin tilanteen oikein. Välillä aina tuntuu, että Dim olisi sellainen tyyppi, joka pitäisi katsoa läpi. Ehkä hän on minulle sellainen tyyppi kuin se nainen Ronille. Joka on jäänyt menneisyyteen, mutta tulee sitten takaisin ja kaikki onkin selvää. Heh. Dim on aina hyväksynyt minut myös kokonaan, kuten  Jukkakin. Ja hän on erittäin viehättävä. Sellainen, jonka kanssa menisi ylpeänä joka paikkaan ja jota muut naiset vilkuilevat terassilla, kuten viime kesänä. Olenko näin pinnallinen? Ehkä. BLING. Ja juuri näitä asioita naputellessani saan viestin Dimiltä. Hän puhuu säästä, mutta tiedän, että ihan kohta puhutaan siitä, että tapaammeko me vai ei. Apua! Olen kauheassa ristiriidassa, enkä uskalla liikkua mihinkään suuntaan. Pelkuri. Vastailen Dimille iloisesti ja sanon jo ennen kuin hän ehtii ehdottaa mitään, että yönylitreffit ovat liian pelottavat tähän väliin. Selitän, että olen päättänyt vähentää kaikenlaista kevyttä tapailua ja tahdon antaa itselleni mahdollisuuden kokeilla, että haluanko jotain vakavampaa. Enhän ole siitä enää edes itse varma. Haluanko yksioikeudellisen parisuhteen? Nyt kun se on ollut tarjolla, niin yhtäkkiä mikään ei tunnukaan niin ihanalta kuin olin ajatellut. Mutta johtuuko se Jukasta vai minusta vai vain pienestä välivaiheesta, joka on pian ohi? Jos tietäisin niin kaikki olisi helppoa! Jälkikäteen varmaan tuntisin oloni hirveäksi pinnalliseksi idiootiksi jos nyt ottaisin aikalisän Jukan kanssa siksi että Dim on niin söpö, ja sitten asiat ei onnistuisikaan odottamallani tavalla. Dim vastaa, että hän haluaa olla kanssani paljon. Selittää, ettei pidä minua vain hetken huumana, vaan arvostaa minut korkeammalle. Hitto. Miksi hän tekee tästä niin vaikeaa! Tiedän, että tapailumme olisi jo viime vuonna kehittynyt jos vain olisimme voineet viettää enemmän aikaa yhdessä. Jos oikein ajattelen sitä, että jotenkin selittäisin asian Jukalle ja sanoisin, että nyt tahdon selvitellä muita asioita rauhassa jonkin aikaa, niin oloni tulee ihan mahdottomaksi. En jotenkin pysty olemaan rehellinen ja ottamaan sellaista riskiä. Mielummin tuttu kurjuus kuin tuntematon mahdollisuus? Olen pitänyt itseäni aina aika rohkeana ja kyvykkäänä, joten tunnen oloni kyllä harvinaisen typeräksi tässä tilanteessa. Muistan edellisillan elokuvan Blue Valentinen, jota katselin glögimuki kädessäni. Siinä sanotaan, ettei omiin tunteisiin kannata luottaa, koska ne muuttuvat. Ne katoavat ja ihan erilaisia tulee tilalle täysin pyytämättä. Miten siis tämänhetkisiin fiiliksiin voi luottaa, koska ihan pian voikin tuntua ihan päinvastaiselta. Hirveän ahdistavaa. Dim on viesteissään tosi lämmin ja sanoo, että haluaisi kovasti tapailla minua, mutta ymmärtää kyllä jos en lähde risteilylle. Koko juttu jää auki. Kaikki on vielä mahdollista. Mitä teen? Samalla myös negatiiviset fibat ovat lieventyneet ja mietin miten helppoa olisi varailla kivoja matkoja vaikka uudeksivuodeksi Jukan kanssa. Hän lähtisi kanssani minne vain. Ajatus leffaan, syömään ja ostoksille menemisestä tuntuu kotoisalta ja turvalliselta. Mutta voisin tehdä sitä myös Dimin kanssa? Haluaisiko hän viettää kanssani yhtä paljon aikaa kun Jukka? Vai jäisikö yhteydenpitomme taas käytännön hankaluuksien vuoksi... vai alkaisiko kohtaamisestamme viimein jotain oikeaa? Huoh. Onneksi saan jatkaa vielä ainakin jonkin aikaa sveitsinä oleskelua ja olla tekemättä mitään ratkaisuja. Kaikki on auki joka suuntaan. Minun tarvitsee vain olla ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät.

Antidomina

Heti ensimmäinen ajatus keskiviikkoaamuna on ei. Ei, en halua. En halua ajatella Jukkaa. En halua nähdä häntä. Haluan jotain kivaa ja hyvää ja puhdasta. Haluan lähteä kiertelemään kauniita ostoskeskuksia, joissa soi iloiset kepeät laulut. Ja joiden käytävillä on kultaisia kauniita valaistuja koristeita ja tekolunta. Ja hymyilevät siistit ihmiset istahtavat välillä nauttimaan lasillisen glögiä tai kuohuviiniä paperisten ostoskassien kanssa. Mutta jotta voisin nauttia siitä, niin tarvitsisin jonkun. En tiedä kenet. Itseni varmaan... Haluan kirjoittaa! Haluan siivota vaatekaappini. Haluan juoda glögiä! Haluan olla kotoisassa takkatulifiiliksessä. Olen nukkunut vähän liian myöhään tänä aamuna, mutta se ei haittaa koska ehdin ihan mainiosti aamun ensimmäiseen tapaamiseen vaikka vitkuttelisin vielä lisää. Vitkuttelun sijaan olen ovesta ulkona noin kymmenen minuuttia heräämiseni jälkeen ja tunnustelen siinä toimistolle kävellessäni fiiliksiäni ja hieman eilistä koleampaa säätä. On taas se nostalginen ja jouluinen tunnelma. Se tunnelma joka yrittää huijata minut kuvittelemaan, että minua varten olisi jotain ihania treffejä viinilasillisen äärellä tasokkaassa ravintolassa jonkun ihanan siistin miehen kanssa. Se joku ihana mies joka tulisi kanssani sille kuohuviinilasilliselle kesken joulushoppailun. Sellaisia ihania kohtaamisia, joita harrastin paljon viime vuonna. Joita moni mies tarjoaisi minulle, mutta entä Jukka?  Ehkä aika on vain kullannut muistot enkä nyt tajua, että ihan samallailla Jukkakin tulisi kanssani ostoksille ja lasilliselle. Ja vielä aidosti iloissaan seurastani. Mutta sitten ehkä saisin vähän hävetä hänen tapaansa puhua baristalle ja hiljaa mielessäni toivoisin, että hän olisi kammannut tukkansa tai edes laittanut jonkun siistin asun päällensä bändipaidan sijaan. Sellaisen tyylikkään neuleen, joita Nino ja Ricky käyttävät. Sellaiset asiat jotka jossain vaiheessa tuntuvat jännittäviltä ja hauskoilta ovat nyt saaneet erilaisia sävyjä silmissäni. Mutta en minä ole mikään hienohelma, joka pystyisi vain kilistelemään ylihintaista viiniä antiikkikristallissa design-valaisemin alla Helsingin arvokohteissa. Olen oikein menestyksekkäästi pystynyt lojumaan kallion pubeissa ja sulautumaan minkävainlaiseen seurueeseen paikkoihin, joissa poltetaan lattialla istuen itsekäärittyjä sätkiä Kelan maksamien seinien sisällä. Mutta nyt se eroahdistus alkaa näkyä. Se ei ole ominta minua. Ei näin suuressa mittakaavassa. Ikävöin hyviä käytöstapoja. Sitä kun Roni kertoo sen ravintolan aika ruman seinävalaisimen huutokauppa-arvon ja tilaa tietävästi vuosikertaviiniä sommelierilta joka tietää hänet nimeltä. Ikävöin sitä, kun kuuntelemme erilaisten toniccien eroavaisuuksia paikassa, jossa yksi drinkki maksaa helposti yli parikymppiä. Siksi koska se on kokemus eikä vain pakollinen rituaali, jotta pääsisi vähän sekaisin. Ikävöin sitä, kun Ryan auttaa minut istumaan asettamalla pähkinäpuisen tuolin alleni ennen kuin vertailemme menusta alkupaloja. Eikö tässä välissä ole mitään? Eikö voi olla sellaista miestä, joka sopeutuu mukavasti erilaisiin ympäristöihin, ja jolla olisi riittävä yleissivistys ja tiedonjano omaa napaa pidemmälle. Joka ei alkaisi kirota kovaan ääneen kun näkee juomalistan hinnat. Mutta joka osaisi myös ottaa toisella linjalla sen oluen nenää nyrpistämättä jos siellä satutaan olemaan. Eikö ole miestä, joka on osannut pitää hauskaa ja kerätä värikkäitä kokemuksia spontaanisti, mutta silti jättänyt omat kuset juomatta ja tippaamatta transuhuorille. Ja silti ihastuisi avoimesti minuun ja olisi aloitteellinen, koska en ehkä itse osaa olla. Eikö voi olla miestä, joka ei ala ulkoisesti epäviehättää minua! Mikä juttu tämä oikein on. Muistan, kuinka ihanan söpön Harrinkin joku ulkoinen piirre alkoi häiritä minua aivan yllättäen. Ihan yhtäkkiä huomaan, että hänen housunsa ovat ainakin sentin liian korkealle vedetty ja hän seisoo hassusti tilatessaan meille viinejä. Ja nyt vaikka kuinka moni pieni asia häiritsee minua Jukassa. Ei aina, mutta usein. Muissa miehissä, joita olen alkanut tapailla en ole ehtinyt huomata tällaista ihmeellistä visuaalista vastahakoisuutta? Ainakaan siten, että ensin joku olisi miellyttävä ja sitten ei enää olisikaan. 

Aamupäivän mittaan vähän häpeän tätä jyrkkää asennettani ja huonoja ajatuksiani joille olen antanut valtaa. Mietin, että jos en olisi saanut tuota tapaamistarjousta Dimiltä, niin pääsisinkö nopeammin ylitse näistä negatiivisista tunteista. Nythän minulla on ihan liian mieluisia vaihtoehtoja ihan konkreettisesti, mikä helpottaa kiukutteluani. Voin käyttäytyä tyhmästi ja jopa melkein tahallisesti ajaa Jukan vastakkaiseen suuntaan, jotta voisin sitten sanoa, että tämä oli hänen valintansa! Hänen valinnastaan voisin nyt lähteä Dimin kanssa laivalle! Minun ei tarvitse ottaa vastuuta valinnoistani, kun voin sysätä ne muille. Tosin se ei ole onnistunut Jukan kanssa, joka vielä edellisillan puhelussa on ehdottanut minulle iloisesti, että menisimme yhdessä erääseen tapahtumaan ja toivottanut minulle kauniissa viestissä hyvää yötä. En tosiaankaan tiedä mitä tehdä. Huomaan olevani tosi itsekäs ja ajatuksissani haluan pitää Jukan sidoksissa itseeni ainakin siltä varalta, että muutan taas mieltäni ja tunteitani. Haluan että hän lähtee kanssani joka paikkaan jos minulla ei ole ketään muutakaan. Järjellä tiedän, ettei tämä ole kovin hyvä alku millekään vakaalle suhteelle, jos jo nyt olen näin ristiriitainen tunteissani. Riski sille, että vastaisuudessa kohtelen Jukkaa huonosti ja hyväksikäytän hänen ihastustaan minuun on korkea. Sisimmässäni haluaisin selvittää asiat Dimin kanssa. Ja jos olisin hyvä ihminen niin laittaisin asiat jäihin Jukan kanssa siksi aikaa, kunnes voisin niin rehellisesti tehdä. Silläkin riskillä, että sitten jäisin puille paljaille. Mutta enhän ole tehnyt mitään väärää. Nämä ovat vain ajatuksia ja tunteita. Ei tekoja. Ei edes sanoja. Emme ole viestineet mitään vielä Jukan kanssa koko aamuna. Sen sijaan saan Rickyltä sydämiä. Kohtaamisemme jälkeen Ricky ei ole enää kutkuttanut mieltäni samoin kuin aikaisemmin. Siksi kai olisi hyvä kohdata nämä kummittelevat asiat ja ihmiset jotta saisi tunnepöydän puhdistettua? Eikö niin. 

Nyt on kulunut yli kolme viikkoa siitä, kun kävin vahauttamassa kainaloni, sääreni ja bikinirajani Indonesiassa kivan pienikokoisen naisen luona. Silittelen kainaloani, joka on vieläkin ihan sileä. Sen sijaan säärissä sileys ei säilynyt kovinkaan kauaa. Se johtuu varmasti siitä, että sääristä karvat on poistettu paljon epätasaisemmin ja osaa liian hennoista ja lyhyistä karvoista ei saatu poistettua vahalla lainkaan. Bikinialueellakin sänki on jo joissain kohdissa alkanut kasvamaan, mutta ei läheskään niin huomattavasti kuin normaalisti. Olen siis aika tyytyväinen! Aion vastaisuudessakin käydä vahauksessa etenkin ulkomaan lomien aikana. Ensi kerralla osaan alkaa kasvattaa joka paikkaa jo hyvissä ajoin. Mietin myös eilistä pohdintaani siitä, kuinka Jukka oli ottanut esille hieman poikkeavan seksuaalisen toiveensa alistetuksi tulemisesta. Sehän on kai ihan yleistä, että miehet saavat nautintoa g-pisteensä hyväilystä. Ei se kerro välttämättä epäheteroudesta tai mistään poikkeavuuksista (paitsi kun asiaan liittää väkivaltaiset verbit, kuten Jukka teki). Juuri luin joitain kokemuksia siitä, että miesystävä tykkää kun nainen koskettelee peräaukkoa esimerkiksi suihinoton yhteydessä. Minulle jopa näistä asioista kirjoittaminen on hyvin vierasta. En haluaisi tehdä sellaista. Olen tosi avomielinen, mutta siinäkö menee raja? Ajatuksenakin se tuntuisi minusta vastenmieliseltä ja epämiehekkäältä. Että mies siinä pyllistelisi ja voihkisi. Eih. Tykkään olla alistettu. Haluan että mies on miehekäs mies, joka pitää ohjat käsissään. Ja tuo toinen asetelma on sille jotenkin ihan päinvastaista. Muistan, että joskus aikaisemminkin Jukka on puolivitsillä miettinyt, että olisinko hyvä domina. Mutta en halua olla. En ollenkaan. Päinvastoin. Javier on läiskinyt minun takapuoltani niin kovaa, että olen voinut ottaa kuvan hänen punaisesta kädenjäljestään pakarallani. Ihana miehekäs Alex osasi alistamisen loistavasti. Kohtaamisemme olivat kuin teatteriesityksiä, joissa kumpikin on saanut juuri sen haluamanssa pääroolin. Hän katsoo minua silmiin ja sanoo, että sulla on tasan kymmenen sekuntia aikaa riisua minut tai lähdet pihalle. Nautin siitä tosi kovasti. Samalla kun miellytän Alexia niin hän vetää minua kovaa hiuksista ja hokee, että Fucking Bitch! Juuri noin! Käskee ja ohjaa koko tilannetta. Ja se on juuri sitä mistä minä pidän. Myös Roni joskus näytti tällaista puolta itsestään, vaikka useimmiten olimme vain täydellisen helliä ja rajuja yhtäaikaa. Nino on äärimmäisen kohtelias herrasmies, mutta kun makkarin ovi sulkeutuu niin hän tietää tismalleen mitä tekee, eikä epäröi yhtään. Ei kysele, että saako näin tehdä, vaan osaa lukea naista täydellisesti. Osaa laskea kuuman vaahtokylvyn ja viedä toisen pilviin. Mutta tietenkin myös ihan normaali kiihkeä seksi on mahtavaa ja nautinnollista. Ei mitään leikkejä tarvita jos ne eivät luontaisesti synny siinä tilanteessa. Olen nauttinut kovasti niinä pieninä hetkinä kun asiat ovat Jukan kanssa sujuneet. Se on ollut sellaista herkkää ja aitoa. Hän on muuten ensimmäinen mies, jolla on sellainen hassu tapa olla kuin duracelpupu minimaalisella lanneliikeellä samalla kun hän makaa koko painollaan päälläni. Ja se tuntuu yllättävän kivalta ja antaa minulle nopean huipennuksen. Mutta se onkin pitkälti se mitä hän tekee. Hän epäröi liikaa. Hikoilee liikaa. Ei osaa ottaa ohjia käsiinsä, koska ilmeisesti ei haluakaan! Eikä ole vieläkään kertaakaan päässyt itse loppuun asti, koska tilanne loppuu aina siihen, että hänellä ei seiso. Ja terskaa hiertää. Ja se vitun muna on puutunut. Joo kyllä. Osaan minä olla aloitteellinen ja esittää toiveita tai kiivetä toisen syliin, mutta en sen enempää tahdo alkaa ohjailla tilannetta. Se ei ajatuksena innosta minua ollenkaan. Ja kokemukseni mukaan useimmat miehet ottavat mielellään dominoivan roolin. Se tekee heistä miehekkäitä ja vahvoja, ja itse haluan miehen olevan minua vahvempi ja voimakkaampi. Myös henkisesti. Alan käyttäytyä näin, kun huomaan, että toinen on liian monessa asiassa altavastaaja. Miksi juuri se henkilö joka noin avoimesti ihastuu minuun on näin selkeästi heikomman roolin ottava? Vedänkö tällaisia puoleensa, koska myöskään edellisen pitkän suhteen puolisoni ei ollut kauhean voimakastahtoinen. Miksi en sovi paremmin yhteen minulle sopivamman henkilön kanssa? Että saisin itse olla se heikompi. En usko, että Jukka on vielä täysin avoimesti kehdannut tuoda esille omia toiveitaan. Hän on niitä vain väläytellyt sivulauseissa tai kokeilemalla kepillä jäätä, eikä hän ole saanut minusta vastakaikua. Hän varmaan ihan aiheellisesti pelkää, että torppaan hänen ehdotuksensa dominaleikeistä. Koska niinhän minä varmaan tekisin. Ja sitten Jukka ehkä minun toiveestani yrittäisi olla miehekkäämpi ja itsevarmempi, mutta näkisin esityksen läpi ja minua alkaisi ärsyttää. Ehkä.

Ja sitten toisaalta. Ovatko nämä pikkuasioita? Sellaisia, joita voi oppia kehittämään ja sietämään? Nyt ne vain ovat korostuneet, vaikka todellisuudessa jotkut ihan muut asiat ovat merkityksellisiä. Enkö voisi aidosti nauttia ja arvostaa sitä, että Jukka lähtisi kanssani hetkeäkään epäröimättä ostelemaan joululahjoja sukulaisilleni? Tulisi viettämään kotoisia koti-iltoja kanssani ja haluaisi kuulua sukuuni. Raitistuisi jos haluaisin. Voisin olla oma itseni täysin vapaasti. Mutta toisaalta voin nyt olla oma huono itseni aivan liian helposti. Eikö toisen pitäisi saada minut haluamaan olla parempi ihminen? Miettimään käytöstäni ja näkemään vaivaa, että toinen pitäisi minusta? Eikö minusta pitäisi tuntua siltä, että olenpas onnekas kun tuo toinen tahtoo viettää kanssani aikaa. Eikä siltä, että tyydyn nyt johonkin. Että toinen on minua heikompi ja tiedostan sen aivan liian selkeästi. Vai tulisiko tämä vaihe esiin kenen tahansa kanssa? Ja jatko sitten riippuu siitä miten he siihen suhtautuvat. Ehkä tämä on minun kurja perusominaisuuteni, joka puhkeaa esiin ihmisestä riippumatta. Alan testailla toista ja löydän mitä tahansa piirteitä tai puolia joista tehdä numero. Ja sitten joko suhde kestää sen ja  selviää tai sitten ei. Ja kyllähän minä olen ollut innoissani Jukan tapaamisesta. Olen halunnut miellyttää häntä ja olla kaunis ja kiva häntä varten. OIen arvostanut hänen minulle antamaansa aikaa paljonkin! Olen hehkuttanut kuinka mahtavaa on, että hän uskalsi lähteä lomamatkalle kanssani. Ja kuinka usein hän tahtoo pitää yhteyttä ja viettää aikaa yhdessä. Kyllä minä sitä arvostan. Nyt vain taas mittasuhteet ja vastakkainasettelut ovat sekoittuneet ja kärjistyneet ihan liikaa.