tryna understand

Maanantainen työpäivä kuluu aika hitaasti ja malttamattomasti. Lisäksi vatsa on vähän sekaisin, kuten usein näiden viikonloppujen jälkeen kun syöminen on vähän sinne päin. Katselen sukulaisten juttuja viikonlopusta, johon jätin osallistumatta ja he iloisina toivovat, että toivottavasti sitten ensi vuonna vaikka avecin kanssa. Olen saanut palautetta siitä, että on törkeää jättää menemättä ja perua viime hetkellä näin turhasta syystä. Mutta syy ei ole ollut minulle lainkaan turha. Ahdistus ei päästä lähtemään. Ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän ymmärtäneet, kun selitän, että minulla on tapailuasiat nyt sellaisessa tilassa, että minun on jäätävä pois. Poisjääntini ei vaikuta mitenkään järjestelyihin. Joten kaikki on ihan okei sen asian kanssa. Nyt näin piti toimia eikä kaduta pisaraakaan. BLING.Iltapäivällä Harri jo kyselee miten viikonloppuni on sujunut ja kertoo omastaan. Ehdottaa heti tapaamista. Kurkkua kuristaa. Tämä mainio ja tasapainoinen mies on edelleenkin näin kiinnostunut minusta. Ja minä saatan pilata aivan kaiken. Mutten voi sille mitään, että kaikki tunteeni ovat Ronilla. Ovat olleet jo pitkään. Minun on selvitettävä asiat Ronin kanssa, jotta voin katkaista reilusti välit muihin miehiin tai jatkaa heidän käyttöä laastaritoimintana. Jos viimein saisimme jotain suhteentynkää aikaiseksi niin Harrille sanoisin, että olen todella pahoillani, mutta en pysty antamaan itsestäni mitään, ja lisäksi en ole päässyt yli edellisestä tapailusuhteestani. Javierille ja Ninolle sanoisin seuraavan yhteydenoton yhteydessä, etten enää ole käytettävissä satunnaiseen tapailuun, koska joku tahtoo mahdollisesti ottaa minut vakavasti. Muille ei sinänsä tarvitse selitellä mitään. Olen monta kertaa käynyt mielessäni läpi nämä asiat. Olen miettinyt, että saisinkohan joskus laitettua parisuhdepäivityksen johonkin someen ja millainen se olisi. Varmaan kaikki naiset joskus haaveiluihin uppoutuneina miettivät tällaisia pinnallisuuksia. Ja ne häät! Joo olen kauhean antimaterialistinen, mutta tiedän kyllä suunnilleen millaisen puvun haluan. Ja ne biisit jotka soi ja ruoka. Ja miten sukulaiset herkistyvät kun minäkin saan kyyneleet silmiini lausuessa kirjoittamaani valaa. Hah, jep. Katsotaan tuleeko mistään koskaan todellista. Ennen kuin vastaan mitään Harrille lähetän Ronille jonkun lennokkaan viestin viitaten siihen mitä hänen pitäisi olla tekemässä. Tunnustelen ilmapiiriä. Ja heti takaisin tulee iloinen ja monipuolinen vastaus. Hyvä. Eli hän ei ole ainakaan täydessä paniikkiahdistuksessa suhteeni. Miten saisin lisäaikaa Harrin kanssa. Joudun olla jotenkin ympäripyöreä ja toteamaan, etten nyt osaa ajatella tapaamista koska ahdistaa. Tottahan sekin kai on. Noin, ainakin päivä lisää.

Ilma on harmaa. Tänään olisi kiva pestä hiukset, jotka on viimeksi pesty viime torstaina. Mutta ei se nyt niin justiinsa ole. Kukaan ei huomaa mitään kuitenkaan.  Ennakoin, että vietän tämän illan ihan rauhallisesti tekemättä mitään sen kummepaa kuin koitan pitää ahdistukseni aisoissa. Koitan ajatella asioita hetki kerrallaan. Koitan sanoa Ronille tilaisuuden tullessa, että olen ihan vakavissani, että kohta täytyy tehdä päätöksiä. Olemme niin hyviä puhumaan kaikesta, että harmittaa, kun aina takapakki vie merkityksen kaikelta. Olemme käyneet läpi mitä parisuhde mielestämme on. Missä menee rajat. Kumpikaan ei halua avointa suhdetta. Roni ei ole varma olisiko naimisiinmeno tarpeellista, mutta minä olen joten se sopisi Ronille. Ehkä joskus yksi lapsi, mutta sitä ei tarvitse ajatella pitkään aikaan. Olemme puhuneet kaikesta maan ja taivaan välillä, kirjaimellisesti. Mutta nyt ensimmäisiä kertoja hän on avautunut enemmän menneestä suhteestaan. Ehkä se johtuu siitä, että hänen läheinen ystävänsä totesi minun kuulteni, että se oli surullista katsottavaa. Roni on petetty ja he ovat ainakin kerran palanneet eron jälkeen yhteen ennen lopullista eroa. Jotenkin näen miten rikki hän on mennyt ja sen suhteen säälin häntä. Mutta niinhän me kaikki olemme enemmän tai vähemmän hajalla, ja ehkä siksi uudessa suhteessa osaisimme tehdä asiat oikein. Iltapäivällä menen jostain syystä luonnehoroskooppisivustolle ja alan lukea Ronin kuvausta. En melkein voi uskoa, että jokaikinen kohta kuvaa sanatarkasti menneiden kuukausien tapahtumia. Teksti kertoo, että Roni viehättyy eniten älykkäistä ja syvällisistä keskusteluista (mehän emme muuta ensimmäisinä viikkoina juuri teekään). Teksti kertoo, että Roni ei voi kehittää tunteita ketään kohtaan ennen vankkaa ystävyyttä. Siinä sanotaan, että Roni voi olla täysin eristäytynyt ja etäinen ihan vain siitä syystä että kokee, ettei toinen kuitenkaan kykene ymmärtämään hänen uniikkia persoonaansa. Siksi hän myös eristäytyy omaan seuraansa. Siinä sanotaan, että Roni voi olla vaativa lähipiiriään kohtaan ja tarvittaessa julma ja tunteeton. Hän saattaa sulkea toisen kokonaan pois ja paeta tunteita huonoon käytökseen. En voi uskoa, että tekstissä sanotaan, että jos joku pystyy rakentamaan ystävyyssuhteen ja sietämään alun tunnekylmyyden ja temppuilun, niin yhteinen luottamus on mahdollista rakentaa. Siellä puhutaan ylireagoiduista vihanpurkauksista. Tekstissä käytetään jopa sanaa tunnevuoristorata, johon Ronin potentiaalinen kumppani joutuu ennen kuin tilanne voi tasaantua luottamuksen vahvistuttua. Tekstissä neuvotaan, että tapailukumppanin tulee olla cool ja kärsivällinen. Eli Roni testaa minun pysyvyyttäni ja luottamustani käytöksellään. Vetäytyy ja on etäinen koska se kuuluu hänen luonteeseensa ja tunteiden kehittymiseen. Vaatii itsenäisyyttä ja vapaudentunnetta. Hän on todella intellektuelli ja sulkeutuu omaan mieleensä päiväkausiksi, mikä tekstissäkin todetaan. Ilman ystävyyttä hän voi kuvauksen mukaan vaihtaa seksikumppania helposti ilman tunnetiloja. Olen toki nämä kaikki asiat havainnut tässä kuukausien kuluessa, mutta että jostain tekstistä oikeasti annetaan täysi vahvistus näille hänen kaveripuheilleen ja käytökselle. Tämä vahvistaa sitä mitä olen sanonutkin: minun pitää vain olla cool ja kärsivällinen. Myös oma horoskooppini vahvistaa sen että elän liikaa tunteiden mukaan. Olen kärsimätön ja haluan sitoutumista pääsääntöisesti nopeammin kuin toinen ja siksi ajaudun epätoivoon ja annan aina uusia mahdollisuuksia. On kyllä outoa, että nämä tuntuvat niin paikkansa pitäviltä aina vaan.

Olo ei ole nyt polttelevan ahdistunut kuten edellisviikolla. Nyt kun meillä on ollut niin mahtavaa, niin taika ehkä pysyy hetken yllä ennen kuin pahaenteisyys mahdollisesti palaa. Kotiinpäästyäni Roni vielä laittaa viestin jossa puhuu matkasta. Ei lupauksia, mutta aikeita. Yksin vai kanssani? En tiedä. En tee mitään erityistä. Käyn suihkussa ja pesen ne hiukset. Istun ja olen katsovivani televisiota, vaikka oikeasti vain olen malttamaton positiivisessa jännityksessä. Harrikin on vastannut että kokoa vain itseäsi rauhassa. Kauheaa jos hän joutuu kärsimään takiani. Jos minulle viestittäisiin että tarvitsee aikaa eikä tiedä vielä haluaako tavata, niin olisin tosi surullinen. Ehkä se ei ole miehille sama asia. Minä olen ylitunteellinen ja otan kaiken niin dramaattisesti. Senhän jo luonneanalyysikin tietää. Syön äidin kalakeittoa. En jaksa mennä lenkille vaikka sitä harkitsen parin hetken verran. Mietin, että jos lähtisi matkalle tuonne tositosi kauas niin mitä pakkaisi mukaan. Ei tarvitsisi lämpimiä vaatteita. Ei tarvitsisi juuri mitään. Jos olisin oikeassa seurassa. Saa haaveilla. Sehän kuuluu luontooni myös. No, koitan olla cool ja kärsivällinen. Antaa tilaa hänen persoonalleen ja tarpeilleen ja eristykselleen. Ja katsoa mitä tapahtuu. Laitan hänelle hyvin neutraalin iltaviestin koskien jotain uutista josta aikaisemmin keskustelimme. Ja saan heti kivan vastauksen. Se riittää. Minun täytyy ymmärtää ettei hän pysty tunneilmaisuihin ja sydämiin kuin ajoittain. Ei ehkä pysty niitä aina vastaanottamaan. Tarvitsee tilaa ja omaa aloitteellisuutta näissä asioissa. Eteneminen vaatii vaiheita. Pystynkö odottamaan?

Kohti t-risteystä

Noniin, kuten aavistelin, niin edessä oli pääosin loistava viikonloppu. Ei siksi, että olisi tapahtunut mitään erikoista, vaan siksi, että olin oikeassa seurassa. Nyt olo on ristiriitainen - yllättäen. Ristiriitaisuus, mikä on ehkä se suurin triggeri ahdistukselle? Toisaalta minusta tuntuu, että nyt olemme t-risteyksessä, josta lähdetään hyvin pian johonkin suuntaan, mikä pysyy. Mutta toisaalta minusta tuntuu etten ole varma voinko luottaa omiin näkemyksiini ja fiiliksiini tässä tilanteessa lainkaan. En tiedä, mutta ainakin tiedän, että hyvin pian käymme Ronin kanssa läpi sen keskustelun, jossa päätetään joko jatkaa yhdessä selkeästi siitä sopien. Tai sitten tapahtuu jotain muuta. En tiedä mitä. Olen viettänyt hänen ja hänen läheistensä kanssa menneen viikonlopun. Torstaina hän kertomani mukaisesti pyysi minua menemään hänen talolleen odottamaan hänen saapumistana seuraavana aamuna. Ihme kyllä, vaikka olin aika sekaisin, niin tajusin, että nyt on tartuttava tilaisuuteen. Podin hieman huonoa omatuntoa siitä, että vietin iltaa ilman häntä hänen serkkunsa kanssa. Minua ehkä ärsyttäisi vastaavassa tilanteessa? Mutta päätimme että huikkaan hassun yhteentörmäyksemme vasta seuraavana päivänä tavatessani Ronin, jottei hän stressaisi asiaa yksinollessaan. Serkku on tosi kiva ja tulemme loistavasti toimeen. Uskon, että voisimme olla helposti ystäviä jos kuuluisimme samaan piiriin. Lähden siis serkun luota kymmenen aikaan illalla siten, että olen juonut pari pientä siideriä (=ei mitään) ja poltellut pienet savut. Toleranssini on aika matala kannabiksen suhteen. Pienestäkin määrästä ympärille laskeutuu sellainen värähtelevä ja oranssinen tai punertava pilvi. Tunnen oloni usein hyvinkin sekaiseksi, mutta se on jännä, että ulospäin se ei kauheasti näy. Ainoastaan sellaisena spontaanimpana nauramisena ja positiivisuutena. Muutoin asioihin pystyy vastaamaan hyvin asiallisesti, toimintakykykin on tarvittaessa ihan hyvä (kun ei ota liikaa). Ulospäästyäni taidan kävellä hieman ylimääräistä lenkkiä miettiessäni, että söisinkö jotain vai menisinkö jo Ronin talolle. Naurahdan välillä jotain turhaa. Mutta oloni on varma, koska tiedän, että jos pääsen hänen luokseen asti, niin tapaamme väistämättä ja silloin kaikki on hyvin. Päädyn baariin, jossa tilaan itselleni siiderin ja istun omassa rauhassani keskittyen ajatuksiini tai kirjoittamaan tekstiä. Lisäksi vastailen Ronille, joka hokee lukuisilla viesteillä, että laita musiikki täysille ja nauti siitä akustiikasta ja tilasta. Hän antaa ohjeita mitä kaikkea voin tehdä. Ihme kyllä osaan vastailla ihan luonnollisesti ilman, että hän huomaa minun olevan hieman muissa ulottuvuuksissa. Talolle päästyäni etsin avainta pihalla monta minuuttia puhelimen taskulampulla, ja hetkeksi jo säikähdän etten löydä sitä. Mutta Roni lähettelee lisäohjeita, joilla vara-avain löytyy ja pääsen sisälle. Ronin tarjoamien aktiviteettiehdotusten sijaan aion mennä mahdollisimman aikaisin nukkumaan, jotta aamu tulisi pian. Sydämien kera viestitellen nukahdan tuttuun sänkyyn unenhajuisiin lakanoihin ja nukun kuin kotonani sikeästi aamuun asti sateen ropistessa kovaa kattoon. 

Herään aikaisin aamulla täynnä energiaa. Olen aika innoissani ollessani siellä. Tosi outoa herätä yksin. Toisaalta tosi kotoisa olo. Sellainen epätodellinen. En tiedä oikein mitä viestisin aamulla Ronille, koska en tiedä katuuko hän jo minun kutsumista luokseen. Mutta kun avaan somen niin näen että hän on juuri samaan aikaan kirjoittamassa minulle hyvän huomenen viestiä iloisena ja innokkaana siitä, että tapaisimme pian. Pari tuntia aikaa! Jes. Tästä tulee jotain hyvää. Kerrankin olen siis yksin hänen luonaan. Mitä teen ensimmäisenä? Kun huomaan, että valot ovat palaneet monesta paikasta ja hänen siivoamisestaan huolimatta koko talo on täysin siivoton, niin lähden paremman tekemisen puutteessa ostamaan tarvittavat hehkulamput ja välineet siivoamista varten lähikaupasta. Saan ajan loistavasti kulumaan järjstelemällä kaoottista keittiötä ja viemällä roskia monta pussillista, sekä pyyhkimällä portaat, joissa on pinttynyttä pölyä tiivis kerros. Lisäksi asetan huolimattomasti heitetyt kondomit viereisen kirjahyllyn raamatun väliin, josta hän ne tarvittaessa kyllä huomaa. Sitten meikkaan itseni kauniiksi ja käytän hänen tietokonettaan, johon hän on antanut minulle koodit. Toisaalta hän antoi ne jo lähes heti tavattuamme, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se on hänen tapansa saada toinen koukkuun. Antaa näennäistä luottamusta. Puhua puoliksi alentavilla ja puoliksi erityisillä hellittelynimillä julkisesti liitoitellen. Mutta mistäs sitä tietää, milloin on esityksen rajat ylitetty. Tiedän, että olemme jollain tasolla ylittäneet useita rajoja joka tapauksessa. Juuri kun olen avannut hänen ulko-ovensa tuulettaakseni taloa ja viestittelen Rickyn tai Ninon kanssa, niin Roni saapuu pihatielle hymyillen ja täysin selvinpäin (ajattelin, että hän ahdistuksissaan olisi ottanut jo rauhoittavan juoman, mutta ei!). Heti tervehdimme toisiamme iloisina ja tunnemme erityisen tunnelman. Uusi tilanne! Minä olen häntä vastassa. Halaamme ja puhumme hänen matkastaan. Aina kun näen hänet pitkästä aikaa, niin olen jotenkin innoissani. Ihan vain katsoessani häntä, minusta tuntuu kuin katsoisin minulle todella merkityksellistä ihmistä. En oikeasti tiedä olenko kokenut sellaista vahvasti aikaisemmin. Kaikki vain loksahtaa paikalleen ja koen olevani oikeassa paikassa.

En enää pysty muistamaan yksityiskohtia, mutta päivämme kuluu kutakuinkin samalla kaavalla kuin aina aikaisemminkin. Ehkä vähän tavallisemmin. Haemme vähän juomia matkaan. Istumme kahdestaan puistossa auringossa ja nauramme hassuille jutuillemme. Kukaan muu ei ole olemassa. Paitsi Javier, joka ehdottaa tapaamista. Haluaa jutella. Haluaa kokata kanssani. Vastailen jotain ystävällistä ja ympäripyöreää. Nyt on kiireitä, katsellaan! Myös Nino, jolle vihjasin aikaisemmin, että saattaisimme voida tavata viestittelee jatkuvasti ja selvästi toivoen, että tapaisimme pian. Selitän, että suunnitelmani muuttuivat ja olen ulkona. En vain voi sanoa suoraan, että olen jonkun toisen kanssa. En Ninolle enkä Javierille. En niin kauan kuin en tiedä mitä me Ronin kanssa olemme. Meillä on Ronin kanssa mukavaa. Emme edes tee mitään ihmeellistä, vaan istuskelemme ja kävelemme ulkona. Toistemme seura riittää. Vietämme paljon aikaa Ronin serkun ja parhaan kaverin kanssa, kun satumme törmäämään heihin (ja melkein siihen autoilijaan joka ajoi ihmisten yli keskustassa). Olen tavannut tämän hänen ystävänsä aikaisemminkin ja jostain syystä tulen erittäin hyvin juttuun hänenkin kanssaan. Ystävä toteaa Ronille iltaa istuessamme, että kyllä sinun kannattaisi nyt tämän nainen ottaa omaksesi. Sanoo, että ihanaa kun pääsit eroon siitä kauheasta eksästä, joka pilasi elämäsi. Ja Roni nyökyttelee vieressä. Uutta infoa minulle! Hänen eksänsä on siis ollut hankala ja epäpidetty. Puhumme todella paljon henkilökohtaisuuksia ja puimme parisuhteiden hankaluutta. Näinä hyvinä päivinä Roni aina korostaa kuinka loistava tiimi olemme. Keksii meille nimiä ja hehkuttaa kuinka samanlaisia olemme. Ja kuinka kaikki aina ovat sitä mieltä, että olisimme unelmapari. Jep, olen samaa mieltä, mutta minä olen samaa mieltä vielä seuraavanakin päivänä toisin kuin Roni. Olen jättänyt lähes kaikki tavarani Ronin luokse, joten on selvää, että palaamme hänen luokseen illan päätteeksi. Kuitenkin joku pieni välikohtaus ehtii tapahtua ollessamme hänen serkkunsa luona. Yhtäkkiä kuulen kuinka Roni lipsauttaa jotain, mikä viittaa siihen, että hän on puhunut minulle tismalleen samoja asioita kuin jollekin toiselle naiselle todella ällöttävällä lähes valheellisella tavalla. Fiilikseni muuttuu heti koska ajatus hänen naispiiristään on vastenmielinen jos siitä joutuu kuulemaan. Roni säikähtää ja kysyy, että mikä minulla on, kun en olekaan enää niin hymyileväinen. Sanon suoraan, että minua ärsyttää, että hän pyörittää useita ihmisiä ja samoilla kaavoilla kohtelee kaikkia, enkä voi ärsytykselleni mitään vaikka kaikki on ihan okei. Sanon, että minä olen tottunut olemaan erityinen! Roni säikähtää ja selittää, että olen tietenkin erityinen. Ei hän ikinä kohtelisi minua samoin kuin muita, joilla ei ole merkitystä. Olen närkästynyt ja kun sanon, että olen kuvitellut välimme ehkä erityisemmiksi kuin ne oikeasti ovat, niin Roni käyttää loppuillan vakuutellessaan, että välimme oikeasti ovat erityiset. Hän hokee, ettei ikinä päästäisi ketää talolleen yksin tai esittelisi ystävilleen. Sanoo taas, että on valmis vakiintumaan. Tietenkin naisellisen lapsellisesti nautin saamastani huomiosta ja siitä, että Roni selvästi haluaa lepytellä minut. Mutta tässä tilanteessahan olemme olleet useastikin. Hän muuttuu heti rakastavaksi ja jopa fyysisesti läheiseksi, jos toinen on suuttunut tai pahalla mielellä. Mistähän se johtuu? Ja sitä paitsi, tuo asia josta närkästyin liittyi myös siihen, että  hän on vienyt sukulaistensa luokse jonkun naisystävänsä äskettäin. Ärsyttävää? Kyllä. Ja se oikeastikin antaa aihetta miettiä, että rakastuuko hän vuoroviikoin uuteen ihmiseen ja vie heitä vanhemmilleen ja kierrättää ystävillään. Minä vain olen tässä välissä sitten aina välillä. En tiedä. En oikeasti usko niin. Jatkamme Ronin kanssa kahden iltaa eteenpäin ja puhumme vieläkin väleistämme. Roni toteaa jossain vaiheessa, että sovitaan sitten pelisäännöistä välillämme! Mutta sitten se on oikeasti vakavaa. Olen tyytyväinen, mutta olemme vähän humalassa ja on myöhä, joten aihe jää siihen. Hänen luoksensa päästyämme Roni on edelleen hyvin lepytteleväisellä tuulella ja haluaa pussailla ja rakastella. Ja se on harvinaista hänen tunneongelmiensa vuoksi. Mutta minä tietenkin nautin tilanteesta, ja niin nauttii Ronikin. Oikeastaan olen ehkä jotenkin traumatisoitunut siitä, että hän on niin monesti ilmaissut voivansa olla intiimisti vain ilman tunteita. Joten aina kun hän on tuollaisella tuulella, niin ajattelen, että tunteita ei ole. Vaikka kohdallamme sen pitäisi olla toisinpäin. 

Aamulla olo on aika järkyttävä kummallakin. Se on hauskaa miten meillä on tosi usein aivan samanlainen olo ja mahdollinen darrataso. Kärsimme krapulasta tosi harvoin, mutta nyt päätä särkee ja olo on kuvottava. Nousemme kuitenkin reippaina ylös, koska on sentään lauantai. Otan buranan ja nauramme pahoinvointiamme. Päädymme siihen, että se johtuu siitä, että unohdimme kokonaan syödä edellisenä päivänä. Emme syöneet pientäkään suupalaa mitään, eikä kumpikaan sitä edes huomannut. Päätämme heti lähteä kävelylle lähikauppaan, jotta olo paranisi. Ja kyllähän se paranee. Kaupassa Roni toteaa, että hänen pankkikorttinsa on muuten mennyt rikki, eli hän ei voi tehdä minkäänlaisia ostoja enää koko viikonlopun aikana. Tämä on aika hauskaa, koska olemme puhuneet rahateemasta. Roni on joskus viitannut siihen, että olisin hänen kanssaan rahan takia. Olen nämä asiat sivuuttanut joka kerta, mutta kinastellessamme esimerkiksi edellisiltana Roni kysyi, että jos välimme eivät olisi erityiset, niin miksi olisin hänen kanssaan näin pitkään. Ja vastasin, että rahan takia tietenkin niin kuin kaikki muutkin. Ja sillä hetkellä Roni viimeistään tiesi, ettei rahalla ole tässä mitään tekemistä. Eli loppuviikonlopun ostokset ovat minun kontollani? Sopii. Ostamme kaupasta pientä välipalaa ja muutamat juomat. Roni tarvitsee yhtäkkiä vähän sitä ja tätä ja ostan mielelläni kaiken. En tiedä testaako hän taas valmiuttani osallistua taloudellisesti menoihin (sillä yleensä hän on maksanut kaiken) vai kokeeko hän vain sen itsestäänselvyydeksi, että ostan hänelle kaiken mitä hän tahtoo kun hänkin tekee niin minulle (vaikken ole koskaan pyytänyt mitään). Syötyämme olo paranee. Osaamme olla ihan normaalisti yhdessä selvinpäin. Syödään, tehdään vähän kotitöitä (löydän jostain kylpyhuoneen nurkasta likaiset suuret naisten alushousut ja ilmoitan Ronille heittäväni ne roskikseen. Roni vastaa, että ai oho löytyikö sieltä sellaiset, heitä pois vaan!), vaihdellaan musiikkia ja jutellaan turhuuksia. Ihanan tavallista. Mutta vapaailta on edessä, joten alkuillasta korkkaamme juomat ja lähdemme rantakallioille nauttimaan kauniista säästä. Olo on hidas, mutta oikea. Pian jo Ronin toiset ystävät kyselevät, että missä mennään ja päätämme liittyä hetkeksi seuraan. Olen tyytyväinen, sillä en ole tavannut näitä ihmisiä aikaisemmin. Vaikka nyt tämä läheisten tapaaminen onkin saanut pienen särön (jos hän kierrättää kaikki naiset joka paikassa), niin silti koen välimme edelleen erityisiksi. Tapaamme nämä ystävät terassilla. Roni esittelee minut muille ja heti kaikki olettavat, että seurustelemme, eikä Roni korjaa olettamusta vaan kertoo kuinka kauan olemme tunteneet. Ystävä toteaa, että miksei Roni ole aikaisemmin esitellyt minua muille! Muiden seurassa meillä on todella vahva yhteys. Kuuntelemme muuta seuruetta toisiamme katsoen, tietäen mitä ajattelemme puheenaiheista, joihin meillä ei ole mitään annettavaa. Shoppailu, merkkilaukut, uuden nojatuolin värin valinta. Kaikki on hyvin. Tarjoan kaiken koko illan ja se on ihan fine. Miksei olisi. Paitsi se ei ole fine, että Nino selvästi pettyy minuun karvaasti, kun en aiokaan tavata häntä. Olen pahoillani. Muttei voi mitään. Myös Ricky lähettää rakkaudentunnustuksia ja tahtoo törmätä. Miten merkityksettömiä kaikki muut ovatkaan juuri nyt. Päädymme taas illan loppuessa Ronin luokse ja menemme sänkyyn sylikkäin odottamaan unta katsellen jotain dokumenttia televisiosta, kuten useimmiten. 

Sunnuntaina heräämme aikaisemmin kuin edellisenä aamuna. Sunnuntait voivat olla haastavia. Silloin Roni saattaa olla ahdistunut. On usein ollut. Olemme kuitenkin nukkuneet kaikki yöt kiinni toisissamme, Roni minua halaten. Se on uusi juttu jo edellistapaamiselta, mutta voimassa yhä. Nyt aamulla Roni taas pomppaa ylös tavanomaiseen tapaansa. Keittää kahvia. Siivoaa. Toteamme, että olo on tänään hyvä. Tunnustelen ilmapiiriä mutten näytä minkäänlaista epävarmuutta. Ja omalla normaaliudellani vahvistan, että kaikki on hyvin. Ja kaikki on. Istuskeltuamme hetken Roni ehdottaa, että menisimme taas jonnekin ulos istuskelemaan piknikille. Käytäisiin kaupassa hakemassa eväitä ja mehua. Ei alkoholia! Roni lisää. Ihanaa. Ei alkoholia. Emme tarvitse sitä viettääksemme yhdessä kivaa päivää. Kuljemme suureen kauppayhtymään aikeenamme hakea jotain tulista ruokaa mukaan ulos. Menemme koruliikkeen ohi ja Roni vitsailee, että joko haetaan sormukset. Hah, harmi, että hän on aina heittänyt samanlaisia juttuja. Ehkä kaikille. Lähden leikkiin mukaan ja sanon, että sulla on kyllä aina niin kova kiire, että otetaan ihan iisisti. Häät voivat olla parin vuoden kuluttua! Ei savua ilman tulta. Onko huumorin taustalla oikeat toiveet? Istumme koko päivän ulkona. Olemme vähän hitaita emmekä keskustele niin riehakkaasti kuin yleensä. Mutta se on okei. Välillä olemme ihan hiljaa ja katsomme ohilipuvaa vettä ja googlettelemme sitä kuinka vanhoiksi sorsat voivat elää. Välillä Roni kysyy, että kuinka paljon saisin lomaa jos lähtisimme maailmalle. Olo on väsynyt, takana on vauhdikas viikonloppu. Päätämme lähteä Ronin luokse katsomaan uutta sarjaa, jota hänen ystävänsä on aikaisemmin ehtinyt suositella. Fiilis on hyvä. Menemme sänkyyn vaatteet päällä. Katsomme sarjaa. Nojaan Roniin. Hän ei tapansa mukaan ole ollenkaan touchy touchy. Haluaisin niin kovasti, että voisimme olla läheisempiä ja halia ja pussailla. Uskon, että se on tulevaisuudessa mahdollista. Kun yksi jakso päättyy kaivaudun hänen kainaloonsa tiukemmin. Onko hän ujo? Vai ahdistunut? Vai normaali? Hän kevyesti asettaa kätensä selälleni, muttei tunnu varmalta. En kuitenkaan välitä siitä. Suutelen häntä ja sanon, että arvaa mikä olisi kivaa. Ja normaaliin tapaan Roni sanoisi, että ei nyt, mutta nyt hän kysyy, että no mikä, ja vastaa suudelmaani intohimoisesti. Heti kun pääsemme tähän fyysiseen yhteyteen niin kaikki napsahtaa epärealistiseksi. Siinä hänen sylissään häntä suudellessa mietin, että onko tämä unta. Meinaan kysyä sen ääneen. Mutta se on totta. Vetovoima on maaginen. Riisumme toisiltamme kaikki vaatteet pois ja suutelemme samalla kun rakastelemme ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan täysin selvinpäin ja loppuun asti. Kohta makaamme toisiamme halaten ja välillä pussaillen raukeina. Roni kysyy onko kaikki hyvin. Muistan, että hän on kysynyt samoin aina tapailumme alkuvaiheessa kun seksiä taisi olla useammin. Samoin, kun hän sanoo, että olet ihana. Kaikki nuo sanat ovat menettäneet merkityksensä koska ne kuuluvat hänen opeteltuihin rutiineihin, joita varmaan laukoo kaikille. Mutten välitä siitä. Tiedän, että meillä on jotain muuta noiden kliseiden lisäksi. Roni ehdottaa, että menisimme yhdessä suihkuun ja jatkaisimme ohjelmien katselua koko loppuillan. Juuri näin vietetään normaaleita iltoja yhdessä. Kyllä. Nukahdan kotoisasti sikiuneen katsottuamme sarjoja koko illan. Roni valvoo myöhempään katsellen vielä jotain. Minulla on aikainen aamu. 

Olen nukkunut ihan sikiunessa aamuun asti. Kello soi ja olen pirteä. Harmittaa lähteä pois sieltä, koska ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Roni jää nukkumaan sikeästi ja minä saavun tylsistyneenä toimistolle. En voi tietää onko Roni tällä hetkellä ahdistunut vai iloinen tiivistyneistä väleistämme. En voi tietää saanko pian taas kaveriviestejä vai jotain muuta. Mutta sen minkä tiedän, on se, että asiat täytyy sanoa hänelle suoraan. Ensireaktiolla ei ole mitään merkitystä. Aion sanoa, että kohta on sovittava seurustelusta tai leikin on loputtava. Hän varmaan vastustelee sitä ensin. Sanoo, ettei todellakaan sovita. Mutta ajatus olisi istutettu hänen mieleensä ja pian tilanne saattaa olla toinen. Aivan kuten nyt, kun hän taas vannotti, ettei meistä voi tulla mitään, mutta pari viikkoa myöhemmin jo taas puhuu muuta. Harri on ollut urheilumatkalla (onneksi). Toivotin hänelle hyvää reissua ja mietin, että pitäisikö kysyä, että miten siellä menee. Mutten voi antaa mitään vääriä oletuksia väleistämme. Javier tahtoisi kovasti tavata. Nino on minuun pettynyt. Mitä näitä nyt on. Haluaisin oikean syyn irtisanoutua heistä. Haluaisin, että Roni antaisi sen minulle. Ja nyt oikeasti uskon ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, että se voi olla mahdollista jos vain olen kovanahkainen ja kärsivällinen vielä hetken. Ajatus, että voisimme saada meidät on niin kutkuttava. Vai olenko vain yksi muista? Ei. Nyt koitan keskittyä hetkeen ja katson ottaako hän minuun yhteyttä oma-aloitteisesti. Ja sitten ilmoitan, että tällä viikolla on asioista sovittava. Olen ollut samassa tilanteessa monta kertaa. Eli oletan, että nyt asiat ratkeavat, mutta aina ne vain jotenkin venyvät ja vanuvat loputtomiin, kuten Javierinkin kanssa. Olisin ollut valmis sopimaan hänen kanssaan jonkinlaisesta suhteesta jossain vaiheessa, mutta hän ei kyennyt käsittelemään asiaa. Ja nyt hän haluaa kokata kanssani edelleen siellä samassa limbossa. Ronin kanssa olemme olleet tässä tilanteessa jo kuukausitolkulla. Varmaan ainoa mies joka etenisi ja tekisi kaiken juuri niinkuin pitää on ihana Harri. Harri, jota ajatellessa tunnen hieman omantunnontuskaa. Harri joka lohduttaisi minua jos Roni alkaa liikaa temppuilla. Ratkaisuja on tapahduttava.

Ja kaikki järjestyy

Torstaina käyn lounaalla sukulaisen kanssa. Annan hänen valita paikan, joten menemme kiinalaiseen buffetiin. No samapa kai se. Syön puolikkaan kupillisesn rapukeittoa, yhden sushin ja lautasellisen hapanimeläkastiketta härällä, riisillä ja kanalla. Tällä kertaa tutun paikan haudutettu tee ei maistukaan niin hyvältä, joten jätän sen juomattomana pöytään lähtiessämme pois. Olen tyytyväinen, etten lounaalla valittanut yhtään omia juttujani vaan pystyin hetkeksi keskittymään pinnallisiin myönteisiin asioihin. Olokin ehkä on vähemmän tulenarasti ahdistunut, vaikka aina kun muistan tulevan vapaan pitkän viikonlopun, niin sisälläni sävähtää ruoskanisku. Palaan työpaikalleni ja viestin Elinalle ehdotuksen terassista alkuillalle. Minun on aivan pakko keksiä jotain täytettä taas tunti kerrallaan näille vapaapäiville. En ole vielä ilmoittanut peruutuksestani viikonlopun kokoontumiseen, mutta olen melko varma etten pysty osallistumaan. Mitä sitten jos kadun ja kärsin täällä? Se olisi sitten vain taas yksi turha viikonloppu sekoillessa jossain joidenkin kanssa. Mutta jos lähden niin en pääse pois jos vaikka minua tarvittaisiin jossain. Joten päätös on helppo. Minulla ei ole kauan kaipaamaani aveccia, joten en mene itsekään. Vaihtelen viestejä Rickyn kanssa. Hän valittaa eksästään, eikä ehdota tapaamista, vaikka vihjaan, että voisin illalla olla jossain. No ei se mitään, saa kai hänelläkin olla oma elämä. Selailen iigeetä ja muokkailen ajankuluksi kuviani, koska työt saavat nyt mennä vähän hitaammalla ja tauot voivat vähän venyä. BLIBLING. Jes. Heti kun näen Ronin nimen puhelimeni näytöllä niin pehmeys holahtaa läpi ruumiini. Hän haluaa jutella syvällisiä. Kertoo pohdinnoistaan, joissa jaan hänen kanssaan saman näkeymksen ja hihkumme innoissamme sitä mitä olemme taas keksineet ja kuinka ihanaa on, että olemassa on joku joka ymmärtää toista. Oikeastikin yhteisymmärryksemme ja mielikuvituksemme ja näkemyksiemme taso on uskomattoman saumaton. Ei sellaiseen vaan törmää kovin usein, etenkään jos on vähän kreisi ja normien ulkopuolella. Yhteyden taso verrattuna kehen tahansa toiseen on kuin yö ja päivä. Siksi. Siksi hän, tai tämänhetkinen tilanteemme, tekee minut sekä onnellisimmaksi että onnettomimmaksi lähes samaan aikaan. Mutta juuri nyt se helpottaa oloani. Hän ajattelee minua. Mikä vain on mahdollista. 

Vaihtelemme viestejä koko illan. Hän utelee missä menen. Kuljen satunnaisesti kaupungilla kun yhtäkkiä törmään Ronin serkkuun ja tämän ystävään. He pyytävät minut liittymään seuraam. Menen. Poltetaan savut. Meillä on kivaa. Kavereina. Roni kysyy missä menen ja ehdottaa että menisin hänen talolleen yöksi ja hän saapuisi aamulla. Joo tietenkin! En kerro missä olen koska hän ei varmaan saisi unta. Olen todella high ja menen kulkumatkalla siiderille, jossa nyt  istun känni-korkeella ja vaihtelen viestejä Ronin kanssa ja kirjoitan.  Ja vastailen Ninon viesteihin. Edessä on varmaan loistava viikonloppu. Koska jos sieltä herään niin en herkästi lähde. 

 

Cry cry baby

Keskiviikkona sää on aivan täydellinen. Ei juurikaan tuule ja aurinko paahtaa paljon kuumemmin kuin olettaisi ja mustat housut polttelevat jalkoja. Mutta se on mukavaa. Olen manossa tapaamaan Harria, joka jostain käsittämättömästä syystä ei ole säikähtänyt sensuroimatonta käyttäytymistäni (liikajuominen, ahdistuksesta puhuminen, välttely) vaan haluaa tavata aina vain uudestaan. Tai ainakin vielä kerran. Minua ahdistaa. Minulla on ikävä Ronia. Minusta tuntuu, että toimin petollisesti ja olen sisäisesti pahoissa ristiriidoissa. Taas tunteet ja järki syövät toinen toisiaan sisälläni ja se on tuskallista. Tuntuu, että petän Ronin luottamuksen. Emme ole seurustelusuhteessa, mutta olemme rakkaussuhteessa. Ja tiedän, että hän aina ajoittain miettii, että mitä teen ja potee huonoa itsetuntoa. Jos hän keksii, että olen muiden kanssa (mene vaan niiden lentäjien kanssa!!) tai ahdistuu muutoin, niin hän nousee puolustuskannalle ja ottaa sen tunteettoman asenteen (me ollaan vain kavereita kuitenkin) ja hankkii itselleen tindereitä lohdutukseksi (mulla on naisia ja kaikki rakastavat mua!). Mutta koska koen, että sisimmässään hän rakastaa minua ja toivoo, että voisimme olla yhdessä, niin poden huonoa omaatuntoa, etten pysty olemaan hänen suhteensa täydellisen kärsivällinen ja joustava. Tämän lisäksi tunnen petollisuutta Harria kohtaan. Hän saattaa oikeasti pitää minusta ja ajatella, että tästä voisi tulla jotain. Hänessä ei ole kertakaikkiaan mitään oleellista vikaa. En usko, että hän tapailee useampia ihmisiä samaan aikaan. Eikä hän varmaan usko, että minun sydämeni on jossain muualla ja että minulla on monenlaisia säätömahdollisuuksia viikonlopulle, joihin saatan tunteettomasti tarttua ihan vain siksi etten osaa olla yksin. Pidän hänestä ja haluan pitää hänestä enemmän, koska hän voisi tarjota minulle kaiken. Mutta koska kävellessäni tapaamiseen en voi ajatella kuin sitä, kuinka pari viikkoa sitten kävelimme tästä rinnakkain Ronin kanssa ja hän hihkui ääneen, kuinka olemme kuin pariskunta iltakävelyllä, niin tunnen huonoa omaatuntoa. Syystä. Minua ahdistaa todella tuntuvasti. Etenkin kun olemme menneet tapaamispaikassa sekaisin ja joudun kävellä eestaas, eikä hän osaa selkeästi ilmaista missä on. Ajattelen, ettei näin ikinä kävisi Ronin kanssa. Minua alkaa ärsyttää ja ahdistaa. Minusta tulee sellainen välinpitämätön ja kylmä. Itseeni sulkeutunut maailmanomistaja, jota kukaan ei kuitenkaan voi ymmärtää, joten voin tehdä ja sanoa mitä vain. Outoa? En ole ottanut ylimääräistä ahdistuslääkettä, mutta nyt meinaan pysähtyä kadunkulmaan kaivamaan lääkkeen laukustani. En kuitenkaan tee sitä, koska ajattelen että saan ihan kohta viiniä. Join aikaisemmin yhden siiderin lepyttääkseni hermojani eikä se nyt auta lainkaan. Olen pukeutunut tyylikkäästi ja hieman On The Edge ja jotkut puistossa istuskelevat porukat vilkuilevat minua kävellessäni heidän ohi ilmeettömänä ja itsevarmana. Sellaisella ällöttävällä Tämä on mun katuni ja mun maailmani, mitä sä täällä teet -asenteella. Näin se vain tänään on.

Yritän hillitä mielenterveyshaasteitani ja asenneongelmiani kävellessäni Harrin luokse. Olen ehkä tahallani asustautunut hieman räväkästi (mutta tyylikkäästi ja coolisti) kokeillakseni Harrin sietokykyä. Tykkäätkö minusta vielä vaikka käyttäydyn julkisesti näin enkä välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat? Kai hän tykkää. Näen hänet sovitussa paikassa ja otan ilmeekseni hymyn. Halaamme heti ja sanon, että nyt ärsyttää kun meni tapaamispaikat ihan sekaisin. Sitten nauran ja totean, että onneksi tykkään kävellä. Harri hymyilee suorilla valkoisilla hampaillaan hyväksyen minut täysin. Kysyn miten hänen viikkonsa on sujunut ja teen tarkentavia kysymyksiä kiinnostuneenoloisena, vaikka samaan aikaan mietin, ettemme ikinä puhuisi näin tavanomaisista asioista Ronin kanssa. Harri kysyy miten itse olen voinut ja sanon, että olen ollut ahdistunut ja turhautunut ja tylsistynyt keskinkertaiseen arkeeni. Hymyilen päälle ja Harri sanoo, että no voi sentään! Istumme aurinkoon ja jaamme tuomani hieman paremman valkoviinin. Harri kertoo, että hänellä on toinen pullo kotona, jos jatkaisimme iltaa sitten siellä. Nyökkään iloisena, vaikka sisäisesti minua puristaa ahdistus. Mutta onhan siinä auringossa kiva istuskella. Kuuntelemme musiikkia ja juomme viiniä minun tahtiini. En tällä hetkellä kauheasti välitä siitä tulenko juomaan liikaa vai en. Ja se johtuu siitä, että en vaan pysty tällä hetkellä välittämään siitä pitääkö Harri minusta vai ei. Kerron tulevasta viikonlopusta ja siitä, että aion ehkä jättäytyä pois tärkeästä tilaisuudesta. Sanon, että en jaksa mitään nipotusta ja olla jumissa jossain skutsissa koko viikonloppua ja pyöritän silmiäni. Harri nauraa ja toteaa, että varmasti voisi tehdä hyvää sitten jäädä kaupunkiin ja vaikka lukea kirjaa auringossa. Jep, sitähän minä sitten aion tehdä. No miksen tekisikin. Kerron minilomasta ja siitä, kuinka vaikea minun on olla missään ahdistumatta. Sanon etten voisi kovin monen kanssa lähteä minnekään koska ihmiset ovat niin rasittavia. Jostain syystä puhumme työjutuista ja totean, etten ikinä nuorena halunnut mennä kesätöihin koska ei kiinnostanut. Olen kauhea ja typerä (ja vähän hauska ja vitsikäs), mutta Harri nauraa jutuilleni ja kertoo ihanan tavanomaisesti tulevasta viikonlopustaan extremeurheilun parissa. Ehkä hän on niin tasapainoinen ja mukava vapaa-ajalla, koska saa purettua kaiken ylimääräisen stressin noihin hurjiin lajeihin? 

Sillä aikaa kun Harri menee vessaan minun on viestittävä hiljaiselle Ronille jotain viikonloppuun viittaavaa. Sanon, että haluan kysyä milloin hän palaa, mutta tiedän jo vastauksen, eli sen ettei hän tiedä. Roni vastaa heti naurulla ja todeten, että olen taas oikeassa! Hän ei tiedä. Mutta ainakin sain välitettyä hänelle tiedon siitä, että mietin asiaa. Sain vihjattua, että haluaisin nähdä. Ja hän vastasi epäröimättä. Minun on tyydyttävä tähän. Mutta en tietenkään pysty vaan olen ahdistunut viinistä huolimatta. Tietenkään se ei näy ulospäin muutoin kuin puheideni kautta. Sanon miltä minusta oikeasti tuntuu, mutta koska sanon sen itseironisesti ja hymyillen, niin oikea paha oloni ei näy missään. Olemme ulkona Harrin kanssa niin kauan kun aurinko paistaa. Minulla olisi nälkä, mutta olen iloinen että Harri on jo syönyt emmekä mene syömään, jotta voin sitten syödä huomenna enemmän. Jos minulla on ruokahalua. Olemme viettäneet muutamatuntisen juoden pullon viiniä ja mukana olleita muita juomia jutellen niitä näitä. En ole sensuroinut juttujani tai koittanut olla parempi kuin olen, mutta silti Harri ehdottaa, että siirtyisimme hänen luoksensa jatkamaan iltaa. Sisällä sykähtää. Melkein haluaisin lähteä muualle. Mutta tiedän ettei se olisi fiksua. Miksi työntäisin hänet pois siksi, että ailahtelevainen Roni on jossain tunteideni kanssa tekemässä ties mitä hieman etäisenä minua kohtaan pystymättä suunnittelemaan tai sopimaan mitään. Siispä sanon, että mennään vain. Kävelemme hänen kotiinsa. Näytän iloiselta ja puheliaalta vaikka olen vähän hajalla sisältäpäin. Ehdotan, että katsoisimme jotain sarjaa. Tietenkin se sopii Harrille, joka kaataa meille lisää juomaa ja laittaa sarjan pyörimään. Hän pitää kättään olkapäälläni ja silittää minua. Sarjan loppupuolella kumartuu pussaamaan. Olen vähän pidättäytyvä ja hän on kohtelias eikä painosta. Kello on kaksitoista ja ehdotan, että siirrymme nukkumaan. No, jos olet ihan varma, Harri toteaa vähän ehkä harmistuneena. Hän olisi halunnut peuhata kanssani siinä olohuoneessa. Oloni on väärä. Mutta riisun kaiken muun paitsi alushousut ja pujahdan peiton alle ja käännyn selkä Harriin päin, kuten aina kun nukun siellä. Harri tulee viereeni ja silittelee minua. En estele, mutten ole aktiivinen. Annan hänen kosketella minua ja vetää alushousuni pois. Mietin, että mitä väliä. Harri nousee päälleni. Olen vatsallani ja koitan nauttia tilanteesta, mutta olen iloinen, kun hän kuiskaa korvaani, ettei pysty nyt kauaa, koska meillä on ollut taukoa. Kun hän siirtyy pian viereeni ja halaa minua takaapäin jään aloilleni ja purskahdan pieneen äänettömään itkuun vasten tyynyä. Ei Harri sitä tietenkään huomaa. Hän nukahtaa pian ja minua harmittaa etten ole enemmän kännissä, jotta sammuisin vaivattomasti. Mietin Ronia, jonka kanssa rakastellessa hänen silmänsä kääntyvät ympäri ja kaikki tuntuu niin oikealta. Ajattelen, että on kuitenkin ihan sama mitä teen, koska niinhän hänkin kuitenkin ajattelee. Mietin miten sairasta tämä kaikki on. 

Aamulla herään ennen herätyskelloa. En malta odottaa, että se soi. Haluan lähteä kiireesti töihin. Ahdistus on läsnä, mutta en voi tehdä sille mitään. Roni on siellä jossain. Minä olen täällä ja Harri on kiva. Kaikki on tavallaan ihan yhdentekevää, niin kauan kunnes välimme Ronin kanssa selkenevät. Kylmetän itseni sisäisesti. Kello soi, jes! Sanon, että nyt mun täytyy lähteä töihin. Nousen ja pukeudun, kieltäydyn suihkusta. Pesen hampaat ja kulautan samalla aamulääkkeet kurkusta alas. Hymyilen laittaessani tavarani laukkuun ja toivotan hänelle hyvää urheilumatkaa. Harri odottaa, että saan kengät jalkaan ja voisin halata häntä. Rintaa puristaa mutta halaan häntä, pieni pusu, nähdään taas moi! Ulkona on aivan ihana ilma. Koitan nauttia hetkestä kävellessäni pysäkilleni. Pääsin ulos, en voi muuta kuin olla ja odottaa mitä tapahtuu. Ehkä viestin Ronille jotain myöhemmin jos ei hänestä kuulu mitään. Vastailen Rickylle jotain. Panikoin tulevaa viikonloppua. Mitä ihmettä teen. Minua itkettää. Vaikka kaikki on ihan ennallaan ja ihan hyvin, niin minusta tuntuu kuin tilanteeni olisi sietämätön labyrintti jonka uloskäynti on muurattu umpeen. Yritän selittää itselleni, että olen vain idiootti ja minun täytyy rauhoittua ja odottaa, koska kaikki järjestyy kyllä. Pyydän sukulaisen kanssani ulos lounaalle, vaikka juuri nyt ajatus ruoasta oksettaa. Toivottavasti kohta häpeän taas ylireagoimistani ja typeryyttäni ja saan oloni tasattua.

Sano muruksi vaan jos haluut leikkiä tulella

Tasaisesta ahdistuksesta huolimatta selviän tiistaista yllättävän hyvin. Jutustelen iloisennäköisenä (ei välttämättä iloisena) kahvitauolla ja säikähdän sitä, että heinäkuu on pian ohi. Työkaverit palailevat lomilta, mitä ihmettä. Minusta tuntuu edelleenkin siltä, että kesä ei ole vielä edes vauhdissa! Itse en ole juurikaan jaksanut pitää lomia yksittäisiä lomapäiviä enempää, koska en kestä vapaapäiviä ilman tekemistä. Olen ennemmin töissä, kuin ahdistumassa siitä etten keksi riittävän järkevää tekemistä itselleni. Etenkin nyt, kun en pysty sitoutumaan mihinkään vähääkään pidempään matkaan, kun asiat ovat tällä mantereella niin keskeneräiset. Nyt jo yli vuoden olen aktiivisesti ajatellut, että ihan pian! Ihan pian minulla on joku, jonka kanssa suunnitella ihania matkoja. Mutta nähtävästi se ei ole niin yksinkertaista. Tässäkin tilanteessa joku saattaisi ajatella, että mikset vaan varaa matkaa ja lähde yksin tai ystävän kanssa, jos matkakuume kerran on noin kova ja lomatkin käyttämättä! No siksi, koska vaikka käytännössä pärjäisin matkalla loistavasti yksin tai perheenjäsenen tai kaverin kanssa, niin en pysty koska ahdistus. Koska fomo. Ennemmin istun yksin kotona odottamassa ihmettä, kuin sitoudun pariksi viikoksi valkohiekkaiseen turkoosivetiseen rantaan. Jep, yksinkertaista. Pakko ajatella, että vielä tulee aika jolloin sekin on mahdollista. Mutta ehken ansaitse sitä. Ehkä se on yliarvostettua. No, jokatapauksessa tunnen oloni jopa ylpeäksi, että tiistaina käyn pitkästä aikaa ulkona lounaalla vanhalla tutulla vakkarisalaatilla sukulaisen kanssa. Salaatti maistuu oikein hyvin, kun olen pitänyt siitä kyllästymisen jälkeen riittävän tauon. Iltapäivällä haluan lieventää ahdistustani lähettämällä jonkun hauskan ja ajankohtaisen insideviestin Ronille, joka reagoi siihen heti myönteisesti. Hyvä. Töistä menen kotiin ja olo on tylsistynyt. Ei mitään karkupaikkaa tai aktivitettia johon voisi karata. Paitsi lenkille. Teen pitkän lähes kymmenen kilometrin lenkin ja sen aikana oloni on aika hyvä. Vaikka jotenkin huomaan, että joskus reipas lenkkeily ei tunnu miltään. Siis tuntuu, että sitä voisi jatkaa ikuisesti. Voi aina kääntyä kiertoreitille uudestaan ja uudestaan. Ei halua palata kotiin. Mutta palaan kuitenkin kaupan kautta. Minulla on tilaisuus mennä saunaan, joten ostan kylmiä siidereitä ja jonkun uuden kookosjuoman. Sekä purkillisen ruismarjapuuroa seuraavalle päivälle lounaaksi, ja pari tonnikalapurkkia ja herkkusienisäilykettä hätävararuoaksi. 

 Otan puhelimen kylpyhuoneeseen siltä varalta jos joku vaikka keksisi minulle jotain sanottavaa. Mutta ei keksi. Kuuntelen Lana Del Rayta juodessani hiilihapotettua kookosjuomaa (en siideriä!) ja pesen hiukset hyvin, mutten ajele sääriä siitä huolimatta, että ehkä huomenna on tarkoitus tavata Harri. Ei jaksa. Olen toiminnallinen, olen sosiaalinen. Lievä ahdistus saa olla siinä taustalla ihan omassa rauhassaan. Pukeudun heti pyjamaan ja kello onkin jo yli yhdeksän illalla. BLING. Nino. Kiva herrasmiesmäinen Nino lähettää maisemakuvia iltalenkiltään. Kertoo kuntoilustaan. Kysyy mitä aion tehdä viikonloppuna. Voi harmi, ahdistus sykähtää, tiedän mitä hän aikoo seuraavaksi ehdottaa. Ja niin hän tekeekin. Olisi kiva nähdä! Hymiö, hymiö, hymiö. Hän on yrittänyt saada aikaan kanssani viimehetken tapaamisia jo monta viikkoa, joten nyt hän aikoo ajoissa varmistaa, että tapaisimme ennaltasovitusti. Hän ei puhu treffeistä. Vain siitä, että olisi kiva nähdä. No, olisihan se, jos olisin vähän normaalimpi ihminen. On tietenkin kiva, että jos jättäydyn pois viikonlopun tilaisuudesta ja jään kaupunkiin, eikä Roni tulekaan, niin minulla olisi muuta seuraa. Mitäpä muutakaan siis teen, kuin olen ympäripyöreä ja selittelen etten ole vielä varma olenko täällä (totta), mutta jos olen, niin olisi toki kiva törmätä! Huomatkaa, etten sovi yhtään mitään, vaan sanon vain että se voisi olla kiva, mikäli niin pääsisi käymään. Ei lupauksia, ei sitoumuksia. Vain mahdollisuuksia ja hätävaroja. Totean hänelle myös, että jos hänelle ilmaantuisi muita suunnitelmia, niin niitä ei tule minun takiani lykätä. Hyvä. Puhdas omatunto. Uskon, että saisin itselleni seuraa myös Javierista ja Rickysta ja Ryanista, jos he vain ovat hollilla viikonloppuna. Aika kauheaa, että minulla on näin monta uutta mieskaveria, jotka erilaisin motiivein ja odotuksin haluavat viettää kanssani aikaa. Kokata minulle, viedä syömään, tyydyttää kaikin tavoin, maistella konjakkeja, katsoa elokuvia, juhlia. Kai olen onnekas. Kaikille heille voin puhua ahdistuksestani ja saada näennäistä myötätuntoa ja huomiota. Silityksiä ja "Äläs nyt, sullahan on kaikki hyvin" -lauseita. Joo, niin onkin.  

Myös se tapaamaton edellisvuoden tinderi on taas alkanut kysellä kuulumisia, jonka tapaamisen peruutin viime kesäkuussa Carloksen vuoksi. Se oli ainoa kerta, kun olen perunut sovitut treffit. Hän kysyy voisiko piristää oloani vaikkapa viemällä minut ulos syömään ja viinilasilliselle. Noh, varmasti hetkeksi voisikin! Mutta en edes jaksa ajatella uusia treffejä tällä hetkellä. Myös Joni, jonka luona yövyin silloin viime viikonloppuna on soitellut minulle keskellä yötä. Varmaan jäänyt ilman seuraa klubilla ja muistanut minut. Heh. Myöhään illalla mennessäni sänkyyn (yhden viinilasillisen jälkeen) lähetän Ronille hyvänyönviestin. Siksi koska huvittaa ja voin. Jos laskelmoisin ja ajattelisin viestipolitiikkaa, niin ajattelisin, että on hänen vuoronsa tehdä aloite. Mutta se ei nyt kiinnosta minua. Haluan, että asiat etenevät ja ratkaistuvat ja siinä ei nyt ylimääräiset leikit auta. Roni vastaa nopeasti iloisen hyvänyönviestin. Ei sydämiä minulta eikä häneltä, mutta ei se mitään. Hän on selvinpäin. Saunan jälkeen nuhjuiset, likaiset lakanat tuntuvat inhottavilta, mutta en jaksa alkaa vaihdella niitä, kun olen jo ehtinyt hypätä sänkyyn. Olkoot. Nukun hyvin aamuun asti. Univelat alkavat olla kuitattu. Aamulla huomaan, että kirjahyllyn reunalle on jäänyt puolikas juomaton viinilasillinen ja yllätyn itsekin. Hammaspesun jälkeen vedän hiukset kiinni ja teen hyvin vähäpätöisen ehostuksen kasvoihin. Vakkarityövaatteet päälle eli istuvat housut ja rento yläosa. Työvaatteet ovat iloisia ja värikkäitä toisin kuin useimmat vapaa-ajan vaatteeni. Vilkaisen puhelinta ja siellä jo joku random-ig-häirikkö kyselee missä oikein olen ja mitä teen. Tapaamaton tinderi ehdottaa edelleen tapaamista. Ei muuta. Hyvä. Ahdistustaso tuntuu ainakin heti aamulla hieman alhaisemmalta kuin edellisenä päivänä. Se johtuu mielestäni siitä, että olemme olleet nyt paljon hillitympiä kommunikoinnissamme Ronin kanssa. Koska kaipuu välillämme ei ole niin näkyvää, niin on helpompi olla hänestä erossa. En ole vielä kysynyt häneltä tarkempia aikatauluja, mutta teen niin heti kun sopiva tilaisuus tulee. Ajatus siitä, että tapaan Harrin tänään tuntuu ihan ookoolta. En hypi riemusta ja perhoset ovat koomassa, mutta heti kun polttelevat tunteet astuvat hieman sivuun niin järki saa taas enemmän sijaa. Huomasin muuten viimeksi, kun Harri kysyi, että tapaisimmeko, niin hän käytti sanontaa "jos sulla on aikaa tai kiinnostusta tavata". Hän ei ole sanonut niin aikaisemmin. Eli jostain syystä hän ei ole enää niin varma tavoitteistani hänen suhteensa. Ja onhan se ihan oikeutettua. Mutta kyllä. Vielä on kiinnostusta nähdä. Vaikka väkisin. Lähetän hänelle iloisen viestin, joka pohjustaa varmistusta tapaamiselle, ja pidän sormet ristissä ettei Roni ilmoita yhtäkkiä saapuvansa kaupunkiin. Vaikka oikeastaan juuri sitä toivonkin.

Ajatus tulevasta viikonlopusta tuntuu juuri nyt hyvin ahdistavalta. En siedä ajatusta siitä, etten tiedä mitä teen. En siedä ajatusta siitä, etten tiedä onko Roni täällä vai ei. Siksi se on selvitettävä mahdollisimman pian. BLING. Ricky viestii ja kertoo taas ongelmista eksänsä kanssa. Heillä on vaikeuksia sopia lasten tapaamisista. Ricky on mukava ja ihan fiksu tyyppi, mutta on onnistunut lisääntymään naisen kanssa, jolla on jo ennestään kaksi lasta. En pidä Rickyä epätoivoisena, mutta hyväuskoisena romantikkona. Nyt soon-to-be-entinen vaimo (minulle selvisi vasta äskettäin, että he olivat naimisissakin) ei suostu kommunikoimaan ja vaikeuttaa tapaamisia ja yhteydenpitoa. Tietenkin kuulen vain yhden puolen stoorista, joka ei minua edes kauheasti kiinnosta, mutta onhan näitä nähty. Minua ei haittaa jos potentiaalisella miesystävälläni olisi lapsi. Aina tuollaiset asiat jotenkin järjestyvät, enkä usko, että kukaan pakottaisi minua mihinkään aktiiviseen äitipuolen rooliin. Vaikka oma elämäntilanteeni on nyt fokusoitunut villiin sinkkuelämään, niin olen viettänyt lukuisia hetkiä korkeasaaressa ja muualla pikkutyyppienkin kanssa, enkä näe jälkikasvua deal breakerina, vaikka en aio hiekkalaatikon reunalle mennäkään. Joka tapauksessa Rickyn kanssa keskustelu jopa kohentaa hetkellisesti mieltäni. BLING. Harri vastaa ja kertoo yksityiskohtaisesti harrastuksistaan, joissa on nyt ollut. Mukavaa. Kysyn suoraan, että nähdäänkö tänään. Koska huomenna minulla on myös vapaailta ja tiedän, että haluan ehkäpä taas nollata hieman enemmän ja tällä kertaa olisi parempi jos Harri ei olisi sitä todistamassa. Olisi parempi jos Roni olisi sitä todistamassa. Btw, en pidä kauheasti Ida Paulin ja Kalle Lindrothin aikaisemmasta tuotannosta. Ne ovat mielestäni sellaisia sinisävyisiä ja ponnettomia teinibiisejä. Mutta tästä kuplasta on pakko tykätä, koska sehän selvästi kertoo minusta ja Ronista. Paitsi, että emme aja kehäkolmosta, koska pidämme takseista ja alkoholista. Mutta en usko, että Kalle ja Idakaan tässä oikeastaan autoa ajelevat.

Syön lounaaksi sen eilen ostamani ruismarjapuuron, jossa on 70 kilokaloria sadassa. Ja se on yllättävän hyvää, siis herkullista! Tätä lisää. Töissä on hiljaista joten leikin taas somessa, jossa kommentoin typeriä tai mukahauskoja juttuja ventovieraiden kuviin tai kommentteihin. Viihdettä ja vittuilua, kuten Roni sanoo. En voi sille mitään, mutta ihmisten yksinkertaisuus pääsee yllättämään aina uudelleen ja uudelleen. En yhtään ihmettele sitä, että on niin vaikea löytää samanhenkistä seuraa. En ihmettele, kun Roni(kin) sanoo, että valtaosa hänen tapaamistaan ihmisistä on sisältä tyhjiä, liian tyytyväisiä keskinkertaiseen ja tavalliseen, ei ole sitä poltetta päästä jonnekin (karkuun ahdistusta). Siltä minustakin usein tuntuu. Ja uskon, että vika on meissä. Meissä se ongelma on. Se pakko olla erikoinen ja erityinen ja päästä pois. Ulkopuolisuuden tunne, joka on ollut läsnä jo lapsesta lähtien. Sisarukseni on kokenut elämän samoin. Että olemme vähän siellä laidalla katselemassa normaalia elämää, emmekä oikein tajua miksi muut ovat niin tyytyväisiä, mutta hän on suoriutunut siitä huolimatta kaikesta loistavasti. Osaa nauttia urasta ja rivarista ja perunoiden kasvattamisesta. Ehkä minäkin voisin. BLING. Harri vastaa minulle kysymyksellä, että haluaisinko lähteä hänen kanssaan pihalle maistelemaan viinejä. Siis oikeasti, onko tämän mies hullu vai epätoivoinen vai oikea matchi minulle? En melkein voi uskoa, että sen jälkeen kun olen ollut aivan tiltissä ja sekoillut ties mitä, niin hän edelleenkin haluaa juottaa minulle viiniä. Munlaiseni mies selvästikin. On siis asennoiduttava nyt antamaan kaikki mitä vain pystyn tähän tapaamiseen, koska en voi kaikesta edistyksestä huolimatta laskea mitään Ronin varaan. Todennäköisesti minua ahdistaa ja yritän illan mittaan korjata oloani suuremmalla määrällä viinillä. Pitäisiköhän ottaa ennakkoon pieni annos ahdistuslääkettä, jota minulla on vielä jäljellä reseptittömänä? Se voisi olla hyvä idea. 

Ahdistus ansoittaa

Maanantaina vaihdamme hyväntuulisia viestejä Harrin kanssa. Hän on alkuviikon kiireinen, joten yritämme saada aikaan tapaamisen sen jälkeen. Näin sanon. Mistään ei ilmene se, että jos toimisin kokemani ahdistuksen mukaisesti niin tekisin kuten Roni, ja vetäytyisin sanallisesti pois kaikesta selitellen jotain typerää itsestäni. Mutta haluan olla sellaisen käyttäytymisen yläpuolella. En halua alistua toimimaan ahdistuksen käskyn mukaan jos en ole varma, että se on oikein. Hymiöitä! Iloisia viittauksia päivän tapahtumiin! Joo koitetaan ehtiä nähdä silloin! Näin se etenee. Ahdistus kuristaa sisintä. Ei niin kovasti kuin se voisi, mutta kokoajan tuntuvasti. Olen viimeaikoina törmännyt jatkuvasti memeihin, joissa puhutaan ahdistuksesta. Se vaikuttaa olevan todella yleistä. Miksiköhän? En ole oikeastaan aikaisemmin nuoruudessani ajatellut koko asiaa, vaikka olen aina kärsinyt lievästä kroonisesta ahdistuksesta. Olen ajatellut sen kuuluvan persoonaani tai vain pakollisena osana elämään. En ole koskaan ajatellut sen olevan jokin mahdollisesti ulkopuolelta tuleva sairaus. En oikeastaan ole vieläkään siitä varma, koska koen itse aiheuttavani tämän tilan itselleni omilla toimillani. Aikaisemmin ahdistus näkyi lähinnä huonotuulisuutena ja turhana stressaamisena. Aina oli jokin asia, joka pitäisi muuttaa. Ja kun sai korjattua yhden asian niin listalla oli jo toinen. Kun kaikki asiat tuntuivat olevan hyvin, niin löytyi jokin yleismaallinen tai periaattellinen asia, josta voi ahdistua. Ajoittain olen kokenut pieniä ahdistuksettomia hetkiä pieninä välähdyksinä pitkin vuosia. Mutta koska tila on ollut niin krooninen, niin sen kanssa on voinut elää aivan hyvin. On eri asia minkälaista on ollut elää minun kanssani. Nyt tilanne on aivan erilainen. Ahdistus on puhjennut ajoittain tuskalliseksi, raastavaksi ja aktiiviseksi. Jokin triggeri saa sen niin pahaksi, että olen itkenyt, mennyt lääkärille ja ollut epätoivoinen. Ajautunut päihteisiin, ollut lähes valmis ottamaan lopputilin ja olemaan omanarvontunnoton. Aivan järjetöntä sikäli kun ajattelee, että kaikki perusasiat ovat edelleenkin vähintäänkin keskinkertaisen okei. Minulla on kyky selvittää ja hoitaa käytännön asioita, taloutta ja sosiaalisia suhteita. On perhettä ja sukua ja ystäviä. Asun Suomessa. Miten siis voin tuntea tuskallista ahdistusta, kun maailmassa lapset kuolevat nälkään ja kidutukseen nyt ja nyt ja nyt. Miten voin valittaa, kun tuhannet ihmiset antaisivat oikean kätensä saadakseen elää minun elämääni? En tiedä, mutta olen aika kiinnostunut aiheesta. Tämä on siis se tunne, joka ajaa kyvykkäät ihmiset ahdinkoon. Tämä yhdistettynä muihin mielenterveysongelmiin ja alttiuksiin voi olla tappavaa ja lamaannuttavaa. Ja meitä, jotka tästä kärsivät eriasteisesti on paljon. Miten pärjäävät ne, jotka eivät saa itseään lenkille, vaikka tuntuu paskalta, eivätkä kykene ajattelemaan, että se kuitenkin parantaa oloa joten kannattaa mennä. Miten pärjäävät ne, jotka toimivat heti ahdistuksen mukaan ja tuhoavat siten läheiset ihmissuhteensa ja potentiaaliset uudet ystävyydet hetken mielijohteesta? Entä ne, joita ei lääkitys tai päihdytys auta ja huutava ahdistus ei lopu? Ja tuntuu ettei kukaan voi enää auttaa.

Joskus ahdistus on niin paha, että siitä on päästävä eroon tavalla tai toisella. Minusta tuntui alkuvuodesta niin pahalta, että menin lääkäriin ja pyysin jotain apua heti, koska minusta tuntui, etten olisi ehkä selvinnyt viikonlopusta. Siis miten minusta voi tuntua siltä? Minusta, jolla on teoriassa kaikki hyvin. Minä, joka aina selviää ja pärjää ja keksii keinot! Uskon, että olisin toki selvinnyt. Olisin purkanut pahaa oloani ystäville ja varmaan juonut ankarasti. Mutta sain heti lääkkeen, joka tuntui auttavan ahdistukseen välittömästi edes jonkin verran. Ja uskon, että vähintään osittain tämän lääkkeen avulla, olen kokenut oloni tasaiseksi ja hyväksi...hmm..oliko se toukokuussa ja kesäkuussa? Pääsin osittain irti tuntuvasta ahdistuksesta ja siihen liittyvästä pahaenteisyydestä! Ja se oli ihanaa. Jopa tylsää ja turvallista. Ihanaa. Nyt ahdistus on palannut taas. Mutta minulla on lääkkeen lisäksi muita toimintamenetelmiä, joita osaan hyödyntää. En anna ahdistuksen määrätä minua liikaa. Tiedän miten minun pitäisi toimia  ja jokseenkin pystyn toimimaan, vaikka tuntuisi pahalta. Saan lievennettyä ahdistusta analysoimalla tunteita ja toimimalla! Osaan olla aktiivinen ja viestiä ihmisille. Laittautua nätiksi. Osaan käydä lenkillä ja mennä ulos, kuten maanantaina sen jälkeen kun olen simahtanut ensin puoleksi tunniksi sikiuneen. Herätessä tuntuu pahalta rinnassa. Tuntuu, että jokin asia on pielessä. Olemme sopineet Harrin kanssa asioista ja olen saanut Ronilta videotervehdyksen. Mutta silti vahva pahaenteisyys on läsnä. Tuntuu, että asiat menevät pieleen, enkä voi sille mitään. Sellainen lievä toivottomuus ja umpikujan tunne. Ja jos minun elämäni on näin tuskastuttavaa, vaikka oireet ovat mielestäni lieviä ja hallittavia, niin miten menee niillä, joilla tuntemukset ovat vaikeatasoisia. Lähden siis lenkille vain siksi koska tiedän sen helpottavan oloa ja kuluttavan aikaa eteenpäin erittäin järkevällä tavalla. Siinä vajaan tunnin aikana huomaan miettiväni mitä kirjoittaisin Ronin nekrologiin jos hän kuolisi. Mietin vuorosanoja puheeseeni hautajaisiin ja sitä mitkä aurinkolasit laittaisin päähäni, jotta näyttäisi nätiltä itkemisestä huolimatta. Onko tämä outoa? En usko, sillä olen aina erittäin eläväisesti miettinyt tällaisia "tositilanteita". Yhtälailla voin miettiä vihkivaloja ja sitä kuinka häävalssin sijaan teemme jotain yllättävää ja hauskaa Meidän Biisin soidessa taustalla. Joskus olen käynyt läpi yksityiskohtaisen tarkasti miten päihittäisin kouluampujan tai lohduttaisin syöpäsairasta tuttavaa sairaalassa, jopa niin pitkälle että saan kyyneleet silmiini. Uskon, että muutkin harrastavat tätä. Jos jokin keskeyttää tämän "haaveilun", niin hyvin usein keskeytyksen jälkeen mietin, että mitä elokuvaa olinkaan katsomassa ja sitten muistan, että olin vain omissa ajatuksissani.

Maanantaina nukahdan sänkyyn puhelin vieressäni ja puolen yön jälkeen havahdun siihen, kun Roni viestii jotain ihan epäoleellista. Hän on ainakin aikaisemmin ollut kaljatölkkien ja joidenkin ihmisten kanssa ulkona. Nyt en tiedä onko hän humalassa vai ei. Vastaan jotain kivaa ja alan nukkumaan. Kaikki on siis hyvin. Vaikka viikonlopun yölliset rakkauspuhelut ovat jääneet arjen jalkoihin, niin silti kaikki on ihan hyvin. Tiedän, että Roni on altis uskomaan ahdistustaan kaikessa eikä hän osaa ottaa huomioon kontekstia. Hän ei osaa ajatella, että eri päivinä voi tuntua erilaiselta, eikä se tarkoita välttämättä maailmanloppua. Siksi minun on kyvykkäämpänä ylläpidettävä hyvää sidettä välillämme ja huomioitava hänen kypsymättömyytensä. Tiistaiaamuna olen tyytyväinen voidessani vaihdella viestejä joidenkin randomtyyppien kanssa iigeessä. Myös Javier on kysellyt minilomani aikana kuulumisiani tarkasti, ja nyt keksii aamunratoksi jotain vitsikästä kommentoitavaa kuvistani. Se ei ole suinkaan vaikeaa, sillä julkiset juttuni ovat sarkastisia, provosoivia ja antavat helpon tilaisuuden humoristiselle kuittailulle. Ehkä hän ikävöi minua? Miettii, että olisi pitänyt tarttua tilaisuuteen silloin kun sitä tarjosin. Tai sitten hänellä on vain tylsää. Mutta olen iloinen, että häntäkin kohtaan koen kaveruutta. Deiteistä, rakastajista, potentiaalisista seurustelukumppaneista voi tulla ystäviä. Uskon, että  kanssani on helppo ystävystyä. Tapailuvaiheessa en mielestäni aseta paineita. En utele liikoja. Olen avoin ja hauska, mutta silti saatan kertoa rehellisesti ongelmistani. Uskon, että ajan myötä jotkut näistä miehistä saattavat alkaa ajatella, että hetkinen, hänhän on hauska ja fiksu! Miksen ole ottanut häntä aikaisemmin vakavasti! Mutta silloin minä olen jo siirtynyt eteenpäin. Hah, tai ehkä tämä on vain haihattelua. Ja sitä paitsi mihin minä olen siirtynyt? Pyörin tässä samassa oravanpyörässä kuin kaikki muutkin. Ja ainoa, joka minua säväyttää on Roni. Roni, jolta aion tänään kysyä, että tietääkö hän milloin aikoo palata. Tiedän jo, että hän vastaa ettei tiedä. Mutta haluan asettaa tämän ajatuksen hänen päähänsä. Haluan, että hän tietää, että olen miettinyt sitä. Annan hänelle mahdollisuuden vaikuttaa loppuviikon suunnitelmiini. Viikonloppuna Harri tulee olemaan työmatkalla, ja minulla olisi tärkeä tilaisuus, johon pitäisi osallistua, jos olisin hyvä ihminen. Pitäisi matkustaa jonnekin maalle ja olla siellä jumissa. Ajatus ahdistaa kauheasti. En usko, että pystyn osallistumaan. Tällä hetkellä uskon, että tulen peruuttamaan koko jutun viime hetkellä. Sanon, etten vaan pysty nyt. Aivan kuten Ronikin usein tekee. Sitten jään kaupunkiin, kun kaikki muut ovat poissa ja kadun typeryyttäni.

I wanna get lucky

Pienehkö lievähkö motivaatio-ongelma palata käymään taas toimistolla. Tiedän, tiedän, että lomaltapaluu on useimmille vaikeaa. En ole spesiaalitapaus. Joten ei auta kuin yrittää keskittyä hetkeen kerrallaan ja suggeroida itsensä ajattelemaan, että tämä on järkevää ja normaalia. Siis joudun ihan oikeasti selittelemään itselleni, että miksi kannattaa nyt vain ottaa rauhallisesti ja pysyä toimistolla, eikä kävellä ulos välittämättä seurauksista. Tämähän ei varmaan kohdallani liity pelkästään siihen, että olen taas ollut pienellä pitkällä viikonlopulla, vaan minun on vain jatkuvasti erityisen vaikea laskeutua maanpinnalle ja arkeen. Tähän liittyy myös Ronin läsnäolo. Nyt emme ole fyysisesti viettäneet ihanaa aikaa yhdessä, mutta jatkuva yhteydenpitomme ja potentiaali välillämme saa mieleni samaan tilaan. On vaikea keskittyä realismiin, kun pää on pilvissä. Vähän niinkuin rakastuneena. Mutta se on varmasti myös virhereaktio minun kannaltani, koska en viikonlopun aikana taas ajatellut sitä tosiasiaa, että Ronihan on samanlainen monille ihmisille. Kun hän on hyvällä mielellä humalassa, niin hän saattaa rakastaa kaikkia. Hänhän julistaa rakkauttaan hyvin helposti ystävilleen ja jopa tuntemattomille sivulauseessa. Tulipunaisia sydämiä saa kaikki keiden kanssa hän sattuu viestimään. Siispä. Pitää olla yliajattelematta mitään. Toki olemme lähentyneet ja kommunikaatio on syventynyt ja laajentunut. Mutta se on hänelle eri taso kuin minulle. Minä en käyttäydy samoin kaikille läheisilleni. En ole sanonut varmaan kenellekään perheen ulkopuoliselle rakastavani paitsi Ronille. Häneltä käytös on siis normaalia, mutta minulta erityistä. Siksi on taas laitettava sumuvalot päälle ja hiljennettävä vauhtia, jotten menetä tajuntaani todennäköisessä kolarissa. Tallennan kuitenkin saamani videotervehdyksen, jossa saan lentosuukon ja rakkaudentunnustuksen, ihan vain varmuuden vuoksi. 

Matkasimme yllättävän sujuvasti minilomalta eilen kotiin. Olo on yllättävän hyvä siitä huolimatta, että viimeisenä vapaayönä tuli nukuttua muutama tunti. Silloinkin vaihtelimme rakkausviestejä viideltä aamulla Ronin kanssa, ja ne jatkuivat heti päivän aluksi kuvien ja videoiden muodossa (onkohan kiva puhelinlasku odotettavissa?). Illalla kun itse olen vielä matkalla kotiin hienoisen jumiutuneena ja väsyneenä on Roni jo hyvässä humalassa keskellä sunnuntai-iltaa. Hänellä on tapana korostaa sitä, kuinka mahtava meininki hänellä on menossa. Hehkuttaa ylisanoin olotilaansa ja tekemisiään. Mutta uskon, että todellisuudessa hänellä ei ole ollut ihan niin hauskaa. Ajoittain hän vaikuttaa tahalleen yrittävän saada minut jutuillansa epävarmaksi tai ärsyyntyneeksi. Nytkin hän joko tarkoituksella tai vahingossa lähettää minulle känninsä keskeltä viestin, joka on tarkoitettu jollekin toiselle. Hänellä on hyvin vahva lapsellinen puoli, joka aina rakoilee näillä typeryyksillä. Mutta ne on helppo sivuuttaa, kun pian hän jo lähettää hyvänyöntoivotuksia sydämin siivitettynä. Ja uskon, että sen viestin saan vain minä. Minusta tuntuu vaikealta myös palata takaisin omaan sänkyyni. Ei ollenkaan tee mieli tulla kotiin lomalta. Olisin halunnut jatkaa todellisuuspakoa. Lähteä vaikka suoraan Ronin luokse! Mitä vain muuta paitsi kohdata tympeä todellisuus ja arki. Mutta koska jokin järjenripe ehkä on jossain vielä käytettävissäni, niin tietenkin menen kotiin. Tietenkin tulen töihin. Tietenkin yritän laskeutua maankamaralle ja valaa jalkani betoniämpäriin. On inhottavaa (bitter-sweet), että näyttää olevan ihan sama ovatko välimme Ronin kanssa läheiset vai jäähyllä, niin ahdistus väreilee aina omalla tasollaan, kun on kyse meistä. Voisinkohan koskaan saada hänen kanssaan mielenrauhaa? En tiedä, mutta nähtävästi en siitä välitä. Lähtiessämme lomalle olin aika vakuuttunut, että fiksu ja maanläheinen Harri on nyt kyllästynyt minun sekavuuteeni. En edes ehtinyt pahoitella sokkokännejäni ja kertoa, että olen lähtenyt pois viikonlopuksi, kun hän jo ehdottaa taas tapaamista. Siis. Tietenkin on mukavaa, että joku oikeasti pitää minusta. On hienoa, että se henkilö on todella tavoiteltava ja mahtava ihminen. Korkeastikoulutettu, kivannäköinen, hauska ja aktiivinen. Vie minut aina sinne minne haluan ja tykkää tehdä samoja asioita! Mieletöntä! Mutta en saa mitään syvää tunnetta aikaiseksi. Olen lähinnä vain helpottunut, että huh, minua ei inhotakaan vielä. Vastaan ystävällisesti ja iloisesti selittäen etten nyt ole täällä. Mainitsen myös kaipaavani pientä latausta, kun nähtävästi olen sen tarpeessa viitaten käyttäytymiseeni. Harri kertoo omista tulevista kiireistään ja toivoo, että ehdimme tavata ennen niitä. Joo, minäkin tavallaan toivon, mutta vain minun ja Ronin välien ehdoilla. Velvollisuudesta? Tai siksi, että oikeasti tiedän, että tästä voisi tulla jotain? Tai pitääkseni vain varasuunnitelmat aktiivisena sen varalta, että Roni taas katoaa. Olen kauhea ihminen. Samoin kai teen Ninollekin, joka on jo monta viikkoa yrittänyt tavata minut. Olen ystävällinen ja lähetän kuvaterveisiä iloisin hymiöin. Mutta tapaamiseen en ikinä ehdi. Koska loma tai työ tai väsymys. Ricky alkoi ikävöimään minua myös perjantaina ja ainoa mitä pystyin ajatella on se, että hyvä! Hän ainakin lohduttaa minua sitten, jos tarvitsen kuuntelijaa tai olkapäätä. Tai yöpaikkaa. Olen addikti. En osaa olla yksin. 

En saa kuitattua univelkoja pois ennen maanantain työpäivää ja olen aivan sekaisin noustessani torkutettuani herätyskelloa riittävän monta kertaa. Heti olo on tasaisen ahdistunut, kuten se on enemmän tai vähemmän ollut jo jonkin aikaa. Yritän heti keskittyä siihen, että tänään on maanantai. Tänään on työpäivä. Eikä ole kiire minnekään. Sisälläni on heti sellainen olo, että minun pitäisi mennä jonnekin. Tehdä jotain! Ei saa pysähtyä. Haluan juosta karkuun ahdistusta. Mutta se ei auta mitään kuitenkaan. Joten yritän keskittyä siihen, että kaikki on tavallaan ihan hyvin. En voi muuta kuin nauttia siitä, että meillä on nyt Ronin kanssa hyvät välit, ja odottaa, että hän palaa, jotta näemme missä tällä kertaa mennään. Viimeksi kun tapasimme sanoin, että aika alkaa olla lopussa. Selitin, että emme voi jatkaa tätä vaiheilua ikuisesti. Pian on aika tehdä päätöksiä. Sanoin selvästi, että olen valmis ottamaan askeleen johonkin suuntaan. Silloinhan Roni tietenkin järkytti ja ahdistui niin paljon, että taantui pakkomielteiselle kaveritasolle. Mutta ehkä hän pystyy silti prosessoimaan sanomaani. Ehkä hän punnitsee vaihtoehtoja ja käsittää, että olen tosissani. Mutta olenko? Olenko tosissani siinä, että jos hän ei osoita mitään sitoutumista minuun niin irtaannun hänestä ja yritän keskittyä suhteen luomiseen johonkin toiseen? En tietenkään. En voi taikoa tunteita muita kohtaan teki Roni mitä tahansa. Minun on otettava rauhallisesti ja hyväksyttävä se, että jos en saa Ronia niin en tarvitse heti ketään. Voin tavata ihmisiä, mutta voin aivan hyvin sanoa, etten ole valmis mihinkään muuhun. Sitähän muutkin tekevät. Minullekin. Onko heilläkin kaikilla joku jolla on heidän tunteensa ja siksi niitä ei voi antaa muille? Alan kallistua sille linjalle. Siitä syntyvät nämä exäongelmat. Koska sillä entisellä on ne tunteet panttivankina. Ronilla on ollut sama tilanne. Voisiko hän pian saada ne takaisin ja lahjoittaa minulle? Ehkä. Jos olisin terve ja tasapainoinen ihminen, niin en miettisi näitä asioita näin paljoa, vaan keskittyisin töihin ja lenkkeilyyn ja pyykkienpesuun. En haihattelisi malttamattomana sitä, että milloin oikein tapaamme. Koska tietäisin, että tapaamme kyllä ja asiat menevät lopulta juuri niinkuin pitää. 

Roni on ollut aloitteellinen kaikessa yhteydenpidossa (taas kerran) läpi viikonlopun, joten nyt puolestani toivotan hänelle hyvää huomenta. Vaikka kännit ovat haihtuneet ja viikonloppukin ohitse, niin se ei vaikuta väleihimme. Taika ja huuma voi kadota, mutta ei todellisuus. Hän vastaa heti huomentoivotuksiini. Ja BLING. Kukas muu kuin ihana Harri, joka kysyy miten lomani on sujunut. Tiedän, että seuraavaksi hän kysyy, että milloin voimme tavata. Pitkitän hetken vastaamista, koska en osaa käsitellä tätä tilannetta. Edellenkään. Se on jännä miten oikeutan tämän tilanteen itselleni. Valitsen kitumisen ja ahdistuksen, vaikka tiedostan, että on hyvin todennäköistä ettei tämä lopu hyvin. Jos joku olisi vastaavassa tilanteessa niin antaisin hänelle aivan erilaisia neuvoja, kuin miten itse toimin. Ja miten saan aina hetkittäin lievennettyä omaa ahdistustani (turrutuksen lisäksi)? Sanomalla itselleni, että on hyvin todennäköistä, että ansaitsen tämän kärsimyksen ja epävarmuuden. Heti kun mietin, että näin tämän kuuluukin olla, koska en ole mikään kovin hyvä ihminen. Olen tehnyt typeryyksiä ja ollut inhottava. Joten tämä voi olla minulle ihan oikein! Ja kun ajattelen näin, niin tunnen helpostusta, koska silloin kaikki tämä tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Kieroutunutta, mutta totta. En ansaitse hyvää ja tasaista Harria, joka todennäköisesti tekisi minut onnelliseksi. Olen masokisti. Ja tyhmä. Päätän myös jättää lounaan väliin, sillä viikonloppuna söimme aivan rajattomasti herkkuruokia. Olen ollut uutispimennossa ja luen uutisen siitä, että Linkin Parkin keulajäsen on tappanut itsensä. Surullista. Edelleen voimme palata siihen teemaan, että maine ja mammona ei tuo onnea. Ei estä tappavaa ahdistusta. Päinvastoin, ennemmin luo sitä. Joku voi miettiä, että miksi hän ei ole hakenut apua, koska voisi varmasti palkata vaikka sata lääkäriä ja terapeuttia hoitamaan itseään samalla kun makaa paratiisirannalla aurinkohoidossa. Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Lomalla ollessamme tutustuimme siellä lomailevaan pariskuntaan, kuten aikaisemmin mainitsin. Heistä toinen on eräs entinen menestynyt artisti. Ja heidänkin kanssa kävimme läpi tätä samaa asiaa: varakkuus ei merkitse mitään elämän onnellisuustason kanssa. Kuuntelin myös kiinnostuneena, kun he kertoivat tavanneensa jo kauan sitten, mutta olivat päässeet aloittamaan suhteen vasta käytyään läpi monia vastaavia vaiheita, joissa nyt olemme Ronin kanssa. Oli voimaannuttavaa kuunnella, kun he totesivat, että suhteen alkuvuosina he eivät voineet uskoa, että ovat viimein löytäneet toisensa, ja se toinen ihan oikeasti on siinä sitoutuneena toiseen. He kertoivat irrationaalisista pelkotiloista, joita kokivat, kun pelkäsivät toisen katoavan. Alku oli ollut niin vaikea ja heidän kesti kauan tajuta, mistä on kyse. Se on juuri sitä, mistä olen puhunut. Että pääsisi sanomaan muille, että en vieläkään voi uskoa, että saimme toisemme. Joutuu heräämään yöllä varmistamaan, että toinen ihan oikeasti on siinä, eikä kyse ole unesta. Sitä haluan. Ja sain taas varmistuksen, että se on mahdollista.

Vastaan Harrille iloisen ja neutraalin viestin, jossa vihjaan että maanantaina minulle ei ole aivotoimintaa (joten älä ehdota vielä tapaamista!). Roni pohtii, että mitähän tänä iltana keksisi itselleen tekemiseksi. En tosiaankaan tiedä, mutta ehdotan, että hän vaikkapa pohtisi jotain syvällistä sekoilun sijaan. Tiedän, että hän osaa myös olla dokaamatta päättömästi, vaikka ahdistus ajaa hänet siihen aivan liian usein. Kuten monet meistä. En tiedä kuinka yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi hän kokee olonsa ja kai silläkin on vaikutusta hänen tekemisiinsä. Kuten minäkin, hänkin on tottunut liikkumaan itsekseen ja tekemään uusia yhdenillanystäviä missä tahansa. Ja kai se johtuu siitä, että on valmis mihin tahansa, kunhan ei tarvitse liikaa sietää omaa seuraansa. Täytyypäs tämä elämä tehdä itselleen hankalaksi. Sää on harmaa. Univelkoja on maksamatta. Maanantai. Hetki kerrallaan kohti seuraavaa hetkeä.

Lomalta viimeinkin

Ihanaa, loma loppuu. Olipas hauskaa mutta olen malttamaton ja tahdon päästä kotikulmille ihan vain ollakseni hiukkasen lähempänä Ronia, jonka kanssa olemme olleet jatkuvassa yhteydessä. Olemme ikävöineet toisiamme aamuyön tunteina ja aivan uutena efektinä toivottaneet toisillemme myös hyvät huomenet. Ei ahdistusta siellä eikä täällä (no vähän täällä). Minulla on sellainen malttamattoman onnellinen ja jännittävä olo. Että voisiko sittenkin asiat pian muuttua! 

Ystävättären kanssa olemme paahtuneet auringossa sekä rannalla että terassilla. Nauttineet siitä että kaikkea voi ostella hyvällä omallatunnolla miten lystää koska syöminen ja juominen saati pikkushoppailu ei maksa juuri mitään. Tai siltä se ainakin nyt tuntuu (merkkisiideri alle euron kaupasta, kaksikymmentäneljä senttiä viiniä alle viidellä eurolla hienossa ravintolassa..) Kasotaan mitä pankkitili sanoo kotiinpäästyä. Minulla on laukussani pari arvokkaampaa viiniä, jotka maksavat kotimaassa kolminkertaisen hinnan. On ikävä vetokärryä. Olen vähän palanut. Aurinko on uskomattoman kuuma. Olemme valvoneet eilisyönä viiteen testattumme paikallinen yöelämä ja jonoteltua grillillä paikallisten kanssa ruokaa (jättimätöt neljä euroa juomineen) ja otettuamme liftaamalla kyyti hotellille joltain nuorelta mieheltä. Eilisyönä kadut olivat täyttyneet juhlimassa olevista ihmisistä. Tutustuimme suomalaiseen pariskuntaan joiden kanssa juoruilimme pitkään, mutta sitten löysimme pari kivaa paikallista kundia jotka veivät meidän hienolle klubille, jossa sitten tanssimme aamuun asti. Olemme syöneet kuin possut tilaten menuilta kaikkea mahdollista mielijohteen mukaisesti. Mutta olemme myös kuluttaneet hyvin (lauantaina päivän aikana kävelyä 25 km). Odottelemme juuri kyytiä pois hotellilta ja aurinko paahtaa niin että jouduin vaihtamaan mekon päälle tässä kadunkulmassa. BLIBLING. Roni lähettelee kuvia omasta aamustaan. Minua pakahduttaa ajatus siitä miten kaikki voisi mennä. Mutta koitan pitää jalat maassa. Kieltäydyin jo Ninon kutsusta mennä hänen luokseen viettämään sunnuntaita. Vaihtelen mielelläni kuulumisia mutten muuta. Harri haluaa tavata. Mahdollisimman pian. En tiedä miksi hän pitää minusta nähtävästi edelleen. Ja itse en pysty mihinkään. 

Huono ihana yö

Yritän juuri hyvällä mielellä lähteä rentoutumaan tyttöjen reissulle ja ajattelemaan vaikka meikkejä ja vaatteita. Mutta nyt taas se on astetta haasteellisempaa, kun on koko yön (no keskellä yötä tunnin ajan) jutellut Ronin kanssa, joka ikävöi minua. Ihmettelee että miksen ole siellä. Pyytää lähtemään luokseen heti. Pitihän se arvata. Väkisinkin ajattelen, että onko tämä nyt viimein uusi vaihe. Minut on esitelty sukulaisille. Roni ei enää pidä etäisyyttä pieniä hetkiä enempää. Voisivatko ne kohta vaimentua pois? Jutellessamme Roni sanoo näkevänsä asioita nyt erilailla. Puhuu siitä kuinka kivaa olisi jos hän olisi nyt hiipimässä kännissä kotiin ja varoisi ettei herätä minua. Niinpä. Tällaisia asioita hän miettii. Vaihtelemme sydämiä. Sanon että pahoin pelkään hänen kokevan asiat erilailla taas aamulla. Vaikka todellisuudessa vain joudun jotenkin siististi irtaantumaan tästä mahdollisuudesta koska olen mennyt sopimaan muuta. Hetken mietin jopa etten lähtisikään ystävän kanssa vaan peruisin ja rientäisin Ronin luokse. Mutta se on vain sekunnin murto-osa. Toteamme ikävöivämme toisiamme ja toivotamme toisillemme kauniit unet. 

En malta odottaa että tapaamme taas Ronin kanssa mutta myt en voi muuta kuin keskittyä muuhun. Mukanani on biksut ja kesämekko perinteisen survivalpackin lisäksi. Niillä pärjätään. 

Pakoon!

Että sillä lailla. Ennen kuin lähden tapaamaan Harria istahdan terassille ystävättären kanssa pohtimaan tulevan viikonlopun aktiviteetteja. Selailemme äkkilähtöjä ja viereisen pöydän tuhdissa humalassa oleva hauska ukko antaa omia vinkkejään, joita kuuntelemme huvittuneina. Niissä on järkeä! Mutta emme löydä mitään varteenotettavaa lentosivuilta, joten tyydymme valittamaan miehistä ja juomaan kylmiä juomia. Selitän ystävälle, että Roni on onneksi lähtenyt pois lähimaastosta hetkeksi, jolloin voisimme oikeastikin tehdä jotain hauskaa ilman deittejä viikonloppuna. Juon kaksikymmentäneljä senttiä valkoviiniä koska huvittaa, siitäkin huolimatta, että Harri on sanonut ottavansa itse aivan rauhallisesti tänään. Olen tunteettomalla tuulella enkä välitä siitä että pitäisikö minunkin käyttäytyä kiltisti tänään. Tosin nyt seuraavana päivänä uudelleenarvioisin tilannetta. Juotuamme juomamme hyppään bussiin kohti keskustaa. Olen ehdottanut Harrille tapaamista erääseen listallani olleeseen uuteen ravintolaan, johon ehdottomasti haluan tutustua. Rakastan kokeilla uusia ravintoloita! Vaihdan keskustassa ratikkaan ja lähden ysillä kohti kalliota. On arki-ilta, joten uskon ravintolassa olevan tilaa, vaikka se on varmasti suosittu saaneidensa julkisten kehujen myötä. Harri jo istuu Winossa viinilasillisen kanssa. Aikaisemmin sanoin, ettei meidän ole pakko mennä viiniravintolaan jos hänellä on parempi idea, mutta ihana Harri tietenkin suostuu tahtooni. Istun hänen viereensä ja halaamme. Hän näyttää kivalta. usein kun puhumme en katso häntä lainkaan kasvoihin. Koen varmaan olevani jotenkin petollinen, kun hän on niin ihana ja minä en osaa tartuttua tunteillani tilaisuuteen. Mutta heti kun taas näen hänet niin olen tyytyväinen että tulin. Tässä voisi olla potentiaalia jos en olisi täysi idiootti. Jonka Harri saa taas pian todistaa. Palvelu ravintolassa on sujuvaa. Heti tarjoilija tulee ja sytyttää kynttiläämme pöydän (joo, en edes korjaa tätä, se kuvastaa hyvin mielentilaani juuri nyt). Paikassa on tunnelmallista vaikkei se olekaan ylikotoisa tai liian hieno. Enemmänkin asiantuntevan rento. Iloinen tarjoilija kysyy mitä tahtoisin juoda. Siis viiniä tietenkin, mutta punaista vai valkoista? Punaista. Kevyttä vai runsaampaa? Kevyttä. Heti tarjoilija kääntyy kannoillaan ja palaa pullon kanssa, jonka etiketin esittää minulle ja kaataa maistiaisen. Maistan viiniä ja se on erinomaista. Juuri tällaisesta pidän! Ehdotan Harrille, että tilaisimme jotain pientä purtavaa. Paikka ei tarjoa ruokaa, vaan kaikki annokset ovat alkupalakokoa. Mikä on parempaa kuin tilata monta alkupalaa ja maistella niitä mainion viinin kanssa? Itse innostun juustoista ja Harri ehdottaa että jaamme annoksen. Sopii. Ja lisäksi otetaan mätiannos. 

Kyselen kiinnostuneena Harrin menneestä viikonlopusta ja osoitan, etten ole enää niin ahdistunut ja tyhmä kuin viimeksi. Olen iloinen ja kerron omasta viikonlopustani (äärimmäisen siistittyjä versioita). Annokset tulevat pian ja ne ovat oikein hyviä, vaikka itse nautin paljon vahvemmista juustoista. Tilaan toisen lasillisen viiniä. Aina ennen entisessä elämässäni olin hyvin tarkka etten sekoita eri viinejä tai juomia saman illan aikana, mutta nähtävästi enää en välitä siitäkään periaatteestani. Tunnelma on hyvä. Nautimme ruokien ja viinien maistelusta pitkään. Sitten lähdemme lämpimään kesäiltaan kävelemään. Emme ota ratikkaa vielä, sillä haluan tietenkin käydä vielä jossain lasilliselle. Vaikka oloni Harrin kanssa on hyvä, niin en koe tällä kertaa oikeaksi mennä hänen luokseen. En halua joutua torjumaan häntä, mutten myöskään halua hypätä heti sänkyyn. Sitä tunnetta ei nyt ole. Se voi olla myöhemmin, mutta ei tänään. Joten kävelemme johonkin pieneen kallion baariin, jossa on listalla tarjolla ainoastaan kaksitoista tai kaksikymmentäneljä senttiä viiniä naurettavan edullisesti. Vitsailen etten voi tilata kuuttatoista, koska sitä ei mainita. Oivoi, jaksankohan juoda kaksikymmentäneljä! Vaikka tiedän aivan hyvin ettei siinä ole mitään ongelmaa. Tilaan ison lasillisen viiniä ja Harri olutta (onneksi!). Viini soljuu alas hyvin ja puhumme aikakausilehdistä (naistenlehtien typeryydestä) ja jostain kepeästä aiheesta, jota en muista. Baariin tulee mies koiran kanssa ja keskitymme jonkin aikaa sen silittelyyn. Sitten lähdemme jatkamaan matkaa ja Harri ehdottaa hänen luokseen menemistä. Olen nyt saanut aika hyvät pohjat, joten en osaa edes ajatella ettenkö menisi. Ja sitten ei olekaan kauheasti enää kerrottavaa. Menemme hänen luokseen. Harri kaataa meille juomat. Puhun jotain typeryyksiä, kuten valitan Ronista, josta kerron mielenterveysongelmallisena ystäväni. Olen varmaankin alkanut selitellä etten nyt halua pussailla. Olemme kuunnelleet musiikkia. Sitten en muista mitään. Kunnes havahdun siihen, että olen riisumassa päällivaatteitani makuuhuoneessa ja menossa nukkumaan. Ei mitään käsitystä ajankulusta. Aamulla herään siihen, että Harri pyörii jo hereillä vieressäni. Olen vetänyt hirveät perseet ja nukkunat kuin  vauva myöhäiseen aamun asti. Voi vittu, en voi ajatella mielessäni muuta. Emme ole harrastaneet seksiä, eikä Harri sitä ehdottelekaan. Hän tekisi niin ellemme olisi puhuneet aiheesta, tai ellen olisi ollut jotenkin vastenmielinen. Hän taputtaa minua selkään, kun huomaa, että olen herännyt. Kysyy, että onko minulla paha olo. Ei, oloni on ihan hyvä, vastaan. Vaikka päätä jomottaa ja olo on kuvottava. Minua pyörryttää vaikka makaan sängyssä. Nyt on oltava mahdollisimman cool. Kysyn, että olisiko aika nousta ja Harri vastaa myönteisesti ja pomppaa ylös sängystä ja pukeutu heti. Sitten huomaan, että hänellä on tismalleen samat lakanat kuin Javierilla. Nousen ja pukeudun ja koitan olla mahdollisimman freesi vaikka olo on aika järkky. Menen heti pesemään hampaat ja harjaamaan hiukseni. Otan buranan salaa. Istun tuijottamassa itseäni peilistä Harrin sängyllä kun hän tulee luokseni ja istuu viereen. Laittaa kätensä hartioilleni ja kysyy mikä on fiilikseni (fuck mitähän minä olen selitellyt!), ja vastaan, että ihan hyvä ja hymyilen. Hän hymyilee takaisin. Sitten kertoo, että nyt ei ole tarjota mitään aamukahvia. Voi ei, haluaako hän savustaa minut äkkiä ulos. Sanon, ettei se haittaa, voin lähtiessäni napata kahvin jostain. Be cool, be cool. Istun kuitenkin hänen seuraansa hetkeksi keittiöön. Kyselen jotain mahdollisimman arkista ja olen normaali. Sitten kun tulee luontainen hetki niin pakkaan kamani ja alan tehdä lähtöä. Se sujuu hyvin, koska Harrilla on joku työjuttu. Minua hävettää mutta uskon, että onnistun näyttämään hyväntuuliselta. Harri saattaa minut ovelle ja halaamme. Hän halaa minua tiukasti, yhtä tiukasti kuin aina aikaisemminkin. Annamme toisillemme pienen pusun. En muista enää mitä puhuimme lähtiessäni, mutta sanoin kai jotain hauskaa koska nauramme niin että rappukäytävä kaikuu. Sitten lähden ulos. 

Raitis ilma auttaa heikotukseen. Olosta tulee nopeasti ihan energinen. Näin saa kadotettua krapulan: nousee ylös ja lähtee ulos. Tarkistan heti puhelimeni etten ole tehnyt sillä mitään tyhmää. Olen jutellut Ossin kanssa ja lähetellyt hänelle kuvia. Outoa. Muuta pahaa ei näytä tapahtuneen! Huh. Mietin vaihtoehtojani. Mietin tulevaa viikonloppua. Kävelen rauhallisesti. Alkaa hieman tihuttaa. En siis tavanomaiseen tapaani hae kahvia tai teetä ja mene nauttimaan sitä puistoon. Nyt kävelen bussipysäkin suuntaan. Haen makeutetun teen kioskilta ja istun hetkeksi alas kahvilaan. Selaan matkatoimistojen sivuja ja bongaan miniloman lähimaahan erittäin halpaan hintaan. Otan siitä kuvakaappauksen ja lähetän Elinalle. Mites olisi, karataanko hetkeksi? Ihan vain tyttöjen kesken nauttimaan kauneushoidoista (dokaamaan) ja hyvästä ruoasta (tuntemattomista miehistä). Menee hetki ja Elina vastaa, että varaa vaan, let's go. Ja niinpä varaan ja maksan matkan, jolle lähdemme heti varhain huomisaamuna. Vain pieni trippi, ei mitään erityistä. Mutta juuri nyt uudet maisemat tuntuvat erityisen tervetulleilta. Roni on kaukana. Harri ei takuulla halua nähdä ainakaan vähään aikaan. Enkä jaksa ehkä pyöriä taas kuluttamassa aikaa ilman kunnon suunnitelmia. Tuntuu oikealta ratkaisulta! Vaihtelemme viestejä ja innostumme Elinan kanssa todenteolla. Hänkin haluaa häipyä. Hänkin haluaa unohtaa miehet hetkeksi. Fiilis kohenee. Päätän, että lähetän jossain vaiheessa Harrille viestin, jossa pahoittelen sekavuuttani ja kerron pienestä rauhaisasta tyttöjen irtiotosta. Lähden kotiin, koska tänään voi luvan kanssa ottaa aivan rauhallisesti, jotta huomenna on energiaa! Ennen kotiinsaapumista käyn nepalilaisessa buffetissa sukulaisen kanssa, joka sattuu olemaan nurkilla. Ruoka on ihan hyvää ja tulista. Heti kotiin päästyäni päätä alkaa taas vähän särkeä. Rojahdan paikalleni ja menen someen ja huomaan, että olen tykännyt jostain Harrin jutusta todella epätyypilliseen tapaan. Äh, olen varmaan huolella sekoillut eilen. Ei voi mitään. Kohta saa unohtaa nämä kuviot pikkuhetkeksi. Viestittelen Ronin kanssa päivän aikana. Hän saa minut taas niin iloiseksi sillä, että haluaa jutella minulle tietyistä asioista. Ajattelee minua. Minusta tuntuu, että minulla on hänet. Jollain oudolla tavalla.