Yllätyyyys

Lähdimme yllättävän hyvällä fiiliksellä liikenteeseen Elinan kanssa. Matkalla keskustaan saan viestin. Ronilta. Hän kertoo olevansa meidän kantapaikassa, johon olemme juuri Elinan kanssa matkalla. Sydän pomppii. Näinkö pian hän haluaa tavata! En olisi uskonut. Vastaan Ronille että varoituksena ilmoitan  että olemme juuri matkalla sinne. Roni sanoo odottavansa ystäväänsä siellä ja nyt odottaisi myös meitä. Paniikki iskee, apua! Selvä, nähdään. Kuuntelemme koko matkan hyviä biisejä matkakaiuttimella ja kastumme kokonaan järkyttävässä säässä. Paikalle päästyämme Roni istuu yksin ja on jo hyvin humalassa. Katsomme toisiamme merkitsevästi. Elina toteaa että näytätte ihan kiukkuiselta pariskunnalta. Roni säpsähtää ja sanoo että kiukkuisia ehkä oleme muttemme pariskunta. Olen viileän cool Ronia kohtaan. Hän juopuu lisää ja ohimennen aina koskettaa. En reagoi. Keskustelemme kolmistaan eri aiheista ja välttelemme vakavia juttuja. Meillä on hauskaa. Vaihdamme paikkaa ja Elina siirtyy muualle. Jäämme Ronin kanssa viettämään iltaa kuin aina ennenkin. Hyvin ajoissa Roni ehdottaa minun luokseni menemista. Jankuttaa. Sanon etten todellakaan vie häntä luokseni tuon episodin jälkeen. Enkä yövy hänen kanssaan jos olemme hänestä vain ystäviä. Emme ole vain ystäviä, hän sanoo. Anteeksi että panikoiduin taas. Hitto, miten tässä näin kävi. No tätähän toivoin. En edelleenkään suostu lähtemään liokseni koska Roni jankuttaa että tahtoo taas tavata äitini, joten seuraavaksi Roni ehdottaa hänen luokseen siirtymistä ja yhteistä vapun viettoa. Sanon että sitten mennään käsi kädessä koko matka ja me menemme, vaikka Roni sanoo että se on ehkä ahdistavinta mitä hän tietää. Menemme sulassa sovussa kainaloikkain nukkumaan. Ja aamulla Roni on taas etäinen ja oma itsensä. Pyydän halausta ja hän huudahtaa että taasko se alkaa. Istun tässä hänen olohuoneessaan ja mietin että mitähän tapahtuu seuraavaksi. Kuuntelemme musiikkia ja fiilis on ihan hyvä. Nyt riittää puhelimella naputtelu.

Etkot, juhlat, jatkot

"Mut nyt haluun et mun filmi katkee

Ja unohan miten meil menee"

Olen pikaisesti piipahtamassa kotona, ennen kuin jatkamme viikonloppua kohti lauantai-iltaa. Lähdin eilen aika paskalla tuulella ulos. Mutta päästyäni ystävättäreni luokse piristyn heti itsenikin yllätykseksi. Laitamme musiikin soimaan ja korkkaan ensimmäiseksi energiajuoman. Seuraamme liittyy kolmas kaveri, joka on valmis myös mihin tahansa. Päätämme lähteä jo alkuillasta kohti keskustaa ja katsoa mitä ilta tuo tullessaan. Dimkin vastaa, että jutellaan lisää illemmalla kun hän tietää omista aikatauluistaan. Fiilis on aika jees! Sanon ääneen hieman tuntemattomammalle mukana olevalle kaverille, että meillä on nyt vaan Ronin kanssa vähän taukoa, koska olimme niin tiivisti yhdessä monta viikkoa. Se tuntuu hyvältä. Ikään kuin valehtelen itsenikin iloiseksi. Olo on rento ja valtaantunut. Koen olevani kaunis ja kulkiessamme ulkona nautin pienistä silmäpeleistä. Tinder vilkkuu mutten enää jaksa keskittyä siihen, koska tuntuu siltä, että löydämme parempaa tekemistä keskenämmekin. Menemme vakkaribaariin keskustassa alkudrinkeille. Pidän paikan hieman siistimmästä ja valoisammasta tunnelmasta. Aloitan itse keskustelun vieressä istuvan seurueen kanssa ja olen hauska ja lennokas aivan kuten me aina Ronin kanssa. Hauska fiilis. Pari tuntia myöhemmin jatkamme iltaa vähän menevämpään menomestaan, josta on kiva sitten siirtyä klubille. Haluamme tanssia! Seuraavassa paikassa löydämme välittömästi seuraa ja humalatilat alkavat olla siinä pisteessä että jokainen voi olla uusi ystäväsi. Mainio meininki! Olemme loistavassa flowssa ja pyydämme jonkun kundiseurueen siirtymään halutessaan meidän mukaamme klubille. Ystävätärtä joudutaan hoputtamaan, koska hän on pussailemassa jotain komistusta keskellä tanssilattiaa. Pääsemme klubille ja keskitymme tanssimiseen. Pian Dim viestii ja kysyy missä olemme. Pyydän häntä ja hänen ystäväänsä tulemaan seuraamme. Ja samalla hetkellä he kävelevät pöytäämme. Dim nauraa, että he olivat jo jonkin aikaa ravintolassa ja katselivat meidän menoamme. Hän pyöritti vähän päätään, kun niin monet tyypit pyörivät ympärillämme. Hah, nauran ja sanon, että sinua minä odotin! Halaamme ja tilailemme vielä parit drinkin. Ystävättärelläni klikkaa heti Dimin ystävän kanssa ja päätämme lähteä pizzerian kautta Dimin luokse yöksi nelistään. Pizza on hyvää! Meillä on hauskaa! Saavumme Dimille kolmelta yöllä ja menemme heti sänkyyn. Dim on kiihkeä ja ihana. Sanoo, että tykkää minusta niin kovasti. 

Aamulla havahdun hereille ennen Dimiä. Ajattelen Ronia ja rintaa taas ahdistaa. Mutta kun nousemme katoaa pahin ahdistus kokonaan. Ja otan tuplalääkityksen ja vielä puolikkaan ahdistuslääkkeen ihan varalta. Dim kehuu taas minua kauniiksi ensimmäisenä aamulla. Pidän hänestä. Ystävättäreni raahautuu esille toisesta huoneesta ja haluaa mennä heti suihkuun. Sillä aikaa miehet kattavat pöytään runsaan aamiaispöydän ja minä hieman laittaudun. Istumme kaikki yhtä aikaa pöydän ääreen ja kerromme vuoronperään mistä oikein tunnemme toisemme. Kerron, että me olemme ystävättäreni kanssa lapsuudenkavereita ja Dim joutuu kertomaan ystävälleen, että me olemme tavanneet tinderin kautta. Nauramme asialle ja Dim koskettaa kättäni. Dim ja hänen ystävänsä aikovat lähteä johonkin harrastukseen, joten suunnittelemme ystävättäreni kanssa kivan brunssin kuohuvineen ennen kotona käymistä. Lähdemme yhtä matkaa miesten kanssa. Dim sanoo, että viestitellään myöhemmin! Huomenna voisimme liittyä heidän seuraansa piknikille jos on kaunis sää. Ihana ajatus. Pussaamme heipaksi. Olemme ystävättären kanssa hyvällä tuulella ja päädymme Kiilaan ihanalle brunssille. Jaamme pullollisen kuohuvaa. Ystävätär sanoo, ettei tiedä haluaako enää tavata Dimin ystävää uudestaan. Hän oli kuulemma huono sängyssä. Nauran, mutta harmittelen sitä jos emme voi viettää aikaa enää heidän kanssaan tänä viikonloppuna, koska en viitsisi yksin tuppautua Dimin ja hänen ystävänsä seuraan. Pohdimme ystävättäreni, Elinan, kanssa uutta iltaa. Kyllä, jotain hauskaa on keksittävä! Brunssin ohessa otamme hauskoja kuvia ja jaamme ne sosiaalisessa mediassa kuvaillen hauskaa iltaamme. Avaan ensimmäistä kertaa moneen päivään faceookin (ei ollut jäänyt paitsi mistään). BLING. Yhtäkkiä hetkeä myöhemmin puhelimeni piippaa ja näytölle ilmestyy Ronin nimi! Hui! Säikähdän. En ajatellut häntä enää lainkaan tällä hetkellä! Roni haluaa kertoa jostain kommelluksesta johon oli joutunut eilen. Hän on nähnyt päivityksemme sosiaalisessa mediassa ja ottaa heti yhteyttä näkiessään, että minulla on hauskaa enkä istukaan kotona yksin itkemässä häntä (no ainakaan juuri nyt)! Roni kertoo itsekin olleensa ulkona ja nyt kehuu kuinka hauskaa hänellä on olla itsekseen kotona ennen tulevaa palaveria. Hän kertoo ottaneensa ekstaasia ja kaikki on niin ihanaa. Vastaan hänelle neutraalin iloisena ja sivulauseessa vielä muistutan, että yhdessä olisi varmaan vielä hauskempaa (ja sanon, että haista paska hymynaaman kera). Elina muistuttaa, että ekstaasi aiheuttaa myös melankoliset laskut, joten kohta Ronin fiilis saattaa olla toinen. Samaan aikaan Elina saa viestin eksältään, joka yrittää alkaa vääntää jostain vanhasta asiasta varmaan vain huonontaakseen Elinan fiilistä nähdessään, kuinka hauskaa meillä on. Miehet! Läpinäkyvää! Mutta kivaa, että Roni ajattelee minua ja haluaa antaa minulle niin kovasti sen vaikutuksen, että kyllä hänelläkin on hauskaa.  Istumme ahtamassa itseämme täyteen kaksi tuntia (joo tässä sitä syödään taas parin päivän edestä) ja päätämme lähteä pikaisesti pyörähtämään kotona siistiytymässä, jonka jälkeen tapaisimme ja lähtisimme kohti uusia seikkailuita! Ihanaa, että minulla on Elina. Tänään on sellainen fiilis, että jotain kivaa saattaisikin tapahtua. Tai sitten vain salaa toivon taas näkeväni Ronin. 

Kissing strangers

Tapaamme torstai-iltana ystävättären kanssa ravintolassa. Tilaan viiniä. Olen ottanut puolikkaan rauhoittavan. Olo tuntuu aika turralta, hyvältä. Manaamme miehiä sinne ja tänne ja olo kevenee. Voimme nauraa kaikelle. Nauramme välillä niin paljon, että saamme kyyneleet silmiimme. Teemme sitä usein. Joskus pelkästä ilosta, joskus siksi että naurun takana on paskaa, kuten tänään. Olisin aavistellut itselleni sydänsuruista paastoa, mutta menenne subwayhin ahmimaan puolikkaat sämpylät ennen kuin menemme viereiseen ravintolaan tilaaaman parit lisäviinit. (Kirjoitan aika fokusoituneena siihen nähden, että olen juonut noin pullollisen viiniä ja ottanut rauhoittavaa.) Roikumme ystävän kanssa kaveritinderissä ja hankimme lukuisia uusia matcheja, joiden kanssa voimme hätätapauksessa sopia deittejä vapaapäiville tai drinkkejä alkuillaksi viikonlopulle. Keksimme myös huomiselle hyvän suunnitelman, jonka mukaan voimme ensin pitää hauskaa ystävien seurassa ja sitten tarpeen mukaan tavata Dimin kavereineen. Dim nimittäin viestii minulle, että hän ja hänen ystävänsä tahtovat ehdottomasti tavata minut ja ystävättäreni huomenna. Kivaa! Olen vähän juovuksissa kun saavun kotiin. Vitsailimme ystävättären kanssa siitä, että hankinne piristeeksi vaikka vähän vahvempaa jos ei muuta keksitä. En tiedä jääkö se vitsiksi. Mutta kun tulen kotiin ja avaan koneen niin kuka viestii? Roni! Roni selittää, että tahtoo olla kyllä aina ystäväni, mutta hän ei voi sitä ja tätä ja se aiheuttaisi vain tuskaa jos jotain plaaplaa. Sanon aika suoraan, että tiedän hänen vain vaiheilevan mielenterveysongelmiensa kanssa, enkä päästä häntä kertaakaan pätemään jutuillansa, vaikka useaan kertaan siihen pyrkii. Roni yrittää olla ylimielinen sanomalla, että kyllähän sä tiedät mitä tarkoitan. Sanoo näin koska ei itse osaa selittää asiaa minulle, koska selitystä ei ole. Ja siihen vastaan, että en tiedä etkä kyllä sinäkään. Sanon, että minua ei liikuta hänen draamailunsa ja tekosyvälliset analyysinsa, joissa ei ole sisältöä. Roni yrittää aloittaa keskustelua jostain meitä oikeasti kiinnostavasta syvällisestä teemasta, mutta totean, että säästän nämä puheenaiheet ihmisille, jotka eivät pyyhi minua pois heti kun vähän ahdistaa. Roni sanoo, ettei kukaan voi häntä ymmärtää. Sanon, että se on hänen oma vikansa, kun heittää pois kaikki ne ihmiset jotka voisivat hänestä oikeasti välittää. Sitten Roni sanoo, että hänellä on jo yksi ihminen, joka hänestä välittää. Kysyn kuka, ja hän sanoo, että kissani ymmärtää häntä. Olen melkein tippa silmässä jutellessa Roniin kanssa. Juttumme liikuttavat minua. Ja varmaan Roniakin. Minusta on hyvä merkki, että hän aloittaa keskustelun kanssani ja jatkaa sitä, vaikka aiheet ovat kirpaisevia. Se kertoo mielestäni epävarmuudesta. Hän ei tiedä mitä tekee. Samalla muistan, että olen jättänyt Ronin talolle toisen mukanani olleen henkilöllisyystodistuksen, jonka laitoin talteen hyllylle lähtiessämme ulos. En sano siitä mitään. Ei sillä ole kiire. Hän on varmasti sen huomannut. Tinder laulaa aktiivisena. Laitoin viesti-ilmoitukset päälle ja saan lukuisia treffipyyntöjä. Päivitin itsestäni kuvan, jonka Roni on ottanut minusta hänen luonaan. Minulla on eräs harrastusväline päälläni ja kirjoitan esittelytekstiini, että se on mielenterveysongelmaisen veljeni. Hah! Olenpas hauska. Mutta niinhän hän aina on sanonut: olemme sisaruksia. Poistan tekstin mielenterveydestä myöhemmin. Toivon, että Roni käy profiilissani ja näkee kuvan, eikä malta olla kommentoimatta asiaa minulle. Se olisi hauskaa. Ja onhan se mukavaa että minusta ollaan deittisovelluksessa kiinnostuneita, vaikkei mikään juuri nyt pysty korvaamaan Ronia. Mutta niin se vain on, että laastarit auttavat. Mielikuvat laastareista auttavat. Ja life goes on. Sinulla on valikoimaa, joten ei hätää! Totean keskustelumme lopuksi Ronille, että näistä typeryyksistään huolimatta hän on minulle rakas. Se on taas totuus. Ainakin juuri nyt. 

En ota unilääkettä vaikka aikaisemmin ajattelin niin tekeväni. Saan helposti unta puolen yön aikaan. Sitten taas neljältä säpsähdän hereille! Muistan, että minulla ei ole Ronia. Alkaa puristaa rintaa. Tuntuu kuin joku painelisi hehkuvaa makkaratikkua sydämeeni. Ajatus ronittomuudesta tuntuu yhtäkkiä mahdottomalta. Lähetän hänelle yöllä viestin (koska mehän olemme ystäviä ja voimme viestiä toisillemme!), että Se tunne kun heräät yöllä ja tajuat, että joudut olla tavallisten ihmisten seurassa viikonlopun ja loppuun vielä naurunaama. Hyvä, näin osoitan, että kerron avoimesti tunteeni ja mielipiteeni tilanteestamme, mutta olen valmis hyväksymään sen ja suhtautumaan siihen järkevästi. Saan ihme kyllä uudestaan unta ja herään pirteänä ennen herätyskellon soimista. Minulla on heti aamulla tärkeä palaveri ja menen sinne täysin freesinä ja puheliaana siitä huolimatta, että edellisiltana on tullut vähän nollattua. Roni ei reagoi viestiini, mutta se ei haittaa minua. Hän oli varmaan eilen kännissä aloitettuaan keskustelun kanssani. Lähetän Manulle viestin whatsappin kautta, etten jaksa mennä facebookiin. Manuel vastaa olleensa huolissaan. Vaihdamme hänen kanssaan kuulumisia ja kerron Ronin perääntymisestä. Saan tsemppiviestin, kiitos. Ossi viestii aktiivisena ja kehuu omaa selvää linjaansa. Hyvä Ossi! Mutta hän uhoaa että parin viikon päästä lähdetään ulos. Joo mennään mennään! Tinderikeskustelut käyvät vilkkaana. Vastailen lounastauolla miesporukoille ja koitan ehdottaa heille alkuillan drinkkejä jossain viihtyisässä baarissa isommalla porukalla. Se olisi kivaa. Olo ei enää aamulla tai päivällä ole tuntuvasti paha. Olen ottanut tuplalääkityksen ja ajatus kivasta bileillasta ja mahdollisesti Dimin tapaamisesta piristää mieltä. Ja sitä paitsi. Syvällä sisimmässäni tiedän, ettei Roni tiedä mitä tekee. Tämä on tämä defensiivinen vaihe, kuten viimeksikin. Egon suojelua. Mielenterveysongelmia. Minun ei tarvitse kuin odottaa ja olla häiriintymättä mahdollisista muista säädöistä tässä välissä. Ja parhaiten se onnistuu hankkimalla niitä itsellenikin. Sad but true. 

Lounastauolla keskustelen äitini kanssa. Kerron rehellisesti, että turrutan itseäni alkoholilla ja lääkkeillä taas koska en jaksa täysillä surra. Hän sanoo, että jaaha. Puhumme taas Ronista ja sanon, että hänkin on minua pahempi alkoholisti ja joskus tykkää käytellä muutakin hillitäkseen itsensä sietämistä. Äitini toteaa, että sen näkee Ronista ulospäin ja että hän muistaa kyllä oman nuoruutensa, mutta kaikki ne, jotka jatkavat tällaista toimintaa liian pitkään ovat pian haudassa. Jep, olen samaa mieltä. Edellisviikonloppuna Ronikin sanoi, että varmaan kuolee, ellei pysty lopettamaan. Puhuimme, että voimme rauhoittua yhdessä. Kaikki yhteiset suunnitelmamme tulivat aina Ronin aloitteesta. Aina kaikki Ronin aloitteesta. Päivän aikana vastailen työposteihin ja hoidan pari tärkeää asiaa, mutta päätän lähteä töistä ajoissa. Ehdin sitten hyvin rentoutua hetken kotona, ennen kuin tapaan pari tyttökaveria ja lähdemme keksimään jotain hauskaa alkuillaksi keskustaan. Vaikka taustalla on jatkuva toive Ronista, niin uskon, että onnistun aika hyvin keskittämään huomioni ystäviini ja hauskanpitoon. Toivon todella syvästi, etten saa päähäni lähetellä hänelle känniviestejä. Arkistoin keskustelumme, jotteivät ne näy listallani. Salaa myös toivon, että tömäisimme yössä, mutta olisiko se katastrofi jos olisin siellä Dimin kanssa? Olen täynnä ristiriitoja, mutta yritän toimia sen mukaan mikä on nyt minulle järkevintä. Ja se ei ole Ronin perään itkeminen.

                                    

Todella hyvä biisi muuten tuo Kissing Strangers. Musiikki aina tuo niitä pistoja kaikista ajatuksista ja muistoista sieluun ja sydämeen, mutta en anna sen vaikuttaa musiikinkuunteluuni. Viettäessäni keskiviikkoa Dimillä radiosta soi kaksi minun ja Ronin lempibiisiä peräkkäin, ja hätkähdin hetkeksi, mutta se meni ohi todella nopeasti Dimin haliessa minua sohvalla. Yritän taas tietoisesti suunnata käytökseni niin kuin kaikki olisi hyvin. Uskon, että ihmisen psykosomaattinen kokonaisuus oikeasti tarkoittaa jollain tasolla sitä, että fyysisyys vaikuttaa henkisyyteen yllättävän suoraankin. Esimerkiksi se tapa millä kävelet (astut jalalla) voi kertoa siitä oletko avoin vai sulkeutunut persoona, ja muuttamalla tietoisesti kävelytyyliä voi myös avoimuus lisääntyä. Fake it till you make it! Siispä toimin ja käyttäydyn iloisesti ja normaalisti jos vain suinkin voin. Hymyilen väkisin. Se lähettää aivoihin viestin, että asiat on ihan jees. Ja ovathan ne. Juttelen deiteille hauskana ja iloisena. Kuuntelen bilemusiikkia ja alan henkisesti valmistautua hauskaan iltaan ulkona! Tanssahtelen työpisteelläni jonkun uuden hyvän biisin tahtiin ja mietin, että laittaudun tänään todella huolellisesti. Hetkeksi mieleeni tulee se hetki kun Roni oli yliystävällisellä pelimiesasenteella juttelemassa sen tytön kanssa baarissa sinä yönä kun riitelimme. Se saa hengistytiet tukahtumaan hetkeksi. Tyttö olisi sormia napsauttamalla lähtenyt hänen luokseen niihin lakanoihin, joissa olimme hetkeä aikaisemmin halanneet rakkautta toisillemme vannoen. Oksettaa. Mutta vain hetkisen. Pahoja hetkiä tulee vielä. Itkua takuulla. Ensi viikko on pelottava. Mutta on yritettävä. Yritettävä piilottaa kraateri. Täyttää se jollain katoavaisella edes hetkeksi. 

Iltapäivällä ei oikein pysy tsemppaus päällä ja poskia pistelee koko ajan. Nieleskelen ja kraateri kipuilee. Paha olo. Inhottavaa. Yritän ajatella kivaa iltaa, mutta ajatukset menevät Roniin ja siihen, että hän tällä hetkellä todennäköisesti yrittää saada itselleen satunnaista seuraa luokseen, kuten sai sinne minutkin. Hän hurmaa toisen kohteliaisuudella ja älykkään kuuloisilla jutuillaan, sekä mainitsemalla viattomasti rahoistaan. Ihan ohimennen lipsauttaa, että mähän olen siis miljonääri. Saanti on taattu. Koska tunteita ei ole, niin hänellä ei ole mitään ongelmia harrastaa seksiä. Ajatus ällöttää minua. Näin helposti hän vaan siirtyy taas tuohon turhaan kierteeseen ilman mitään oikeaa syytä. Minä menen siihen kohinaan vastahakoisesti ja vain peitelläkseni taas särkynyttä sydäntäni. En osaa nyt muitakaan keinoja. Mutta hän valitsee sen minun sijaani. Vaikkei se johdu minusta vaan hänestä, niin silti oloni on niin itsesäälinen ja paska. En riittänyt taaskaan. Enää en jaksa edes keskittyä tindertyyppeihin. On sellainen olo, että voisin käpertyä jonkun syliin ja vain itkeä itseni uneen. Viimeksi menin Javierin luokse ja todellakin sain itkeä siellä. Nyt minulla ei ole häntä. Pitäisikö kysyä kuulumisia? Ehkä, muttei tänään. Tiedän, että myöhemmin pari lasillista viiniä helpottaa asiaa. Kyllä tämä ilta vielä kääntyy nousuun. Ehkä tirautan muutamat pakolliset kyyneleet kotona ja jaksan siitä syntyvän endorfiinin voimalla laittautua kunnolla. Juuri ennen kuin lähden töistä ystävätär kertoo menevänsä päiväunille, jotta jaksaa sitten kunnolla juhlia, kun olen valmis. Okei, niin tehdään.

Käyn kotimatkalla kaupassa. Ostan kassillisen juotavia sekä hammastahnan survivalsettiini. Pidän kuulokkeet kokoajan korvilla ja musiikin kovalla. Tuntuu hassulta ostaa jotain rajallisista varoista nyt, kun ikinä Ronin kanssa ei tarvitse miettiä budjettia. Pakko myöntää, että se on hauskaa! Se on todella todella vapauttavaa. Hulluksi tekevää. Itsekästä, mutta ostoksia maksaessani minua ärsyttää todella lapsellisesti. Vierotusoireita. Vielä viime viikolla vitsailimme minun irtisanoutumisestani ja Roni sanoi, että mitä väliä sillä olisi kun sulla on minut. Niin, Roni. Tällaisia juttuja sinä minulle aina puhut! Kotona menen peiton alle. Pääsen ehkä jopa pieneksi hetkeksi siihen tilaan jossa uni on tosi lähellä, mutta sitten taas Ronin menetys välähtää mieleeni enkä pysty enää yrittää nukkumista. Nousen ja pyyhin parit kyyneleet poskilta. Keskitän ajatukset iltaan. Ennen suihkuun menoa kaadan itselleni lasillisen viiniä. Mietin, että ennen kuin menen ystävättäreni luokse, mistä siirrymme keskustaan, voisin viestiä jotain kivaa Dimille. Ja samalla varmistaa hänelle, että olemme sitten jossain, kun he pääsevät paikalle. Mietin syömistä. Tänään olen syönyt kaksi hapankorppua. On niin oksettava olo ettei vain pysty juuri nyt. Siidereissä on sokeria ja kaloreita kyllä riittämiin. Ja varmasti illalla päädymme ystävän kanssa jonnekin roskaruokalaan, kuten useimmiten käy. Lähetän Dimille viestin illan suunnitelmistamme varmistaakseni edes jotain positiivista tähän päivään. Olen myös huolissani siitä jos hän on huomannut tinderprofiilipäivitykseni ja ihmettelee sitä. BLING. Tekstiviesti, joko nyt Dim vastaa! Ei vaan se on jokin keskisuomalainen yhdistys, joka on lähetellyt minulle säännöllisesti erilaisia harrasteinfoja, lavatanssikutsuja sekä pihatalkoovelvoitteita viimeisen vuoden ajan. Minusta ne ovat aina olleet hauskoja. Nyt päätän viimein vastata heille. Kirjoitan viestin, jossa kerron heidän aktiviteettiensa kuulostavan ihanilta, mutta minä olen kaukana asuva masentunut päihdeaddikti, josta ei ole osallistumaan pihatalkoisiin tälläkään kertaa. Nauran mielessäni hölmölle jutulleni. Juuri tällainen typerä juttu olisi kiva jakaa Ronin kanssa. Joku (taas latino) randomtinderi kehuu juttujani ja vannoo jo ihastustaan. Niinpä tietenkin. Vastaan, että oletpas sinä helppo, kun olen kirjoittanut vasta pari lausetta. Huoh. Huomaan, että olen ärsyttävällä tuulella. Sellaisella, että voi sanoa mitä tahansa kenelle tahansa, koska ei kiinnosta. Sellainen oli meidän flow usein Ronin kanssa. En halua sitä itselleni. Yksin se ei ole hauskaa. BLING. Joku ryhmätinderkeskustelu ilmoittaa, että he voisivat mahdollisesti liittyä seuraan yksille. Hyvä! Se olisi täydellistä alkuiltaan ennen kuin Dim tulisi keskustaan. 

Käyn suihkussa. Valmistaudun. Ei kiinnosta. Ei innosta. Ahdistaa. Vituttaa. Hetkeksi ilahdun hieman, kun Ossi kirjoittaa jotain ja vastaan siihen aiemmalla hölmöllä viestilläni. Ossi ymmärtää sen täysin ja sanoo, että kyllä me hei kohta lähdetään yhdessä viihteelle! Hah, hyvä Ossi. Ystävätär odottaa minua väsyneenä ja sanoo, että tule pian, että hänkin piristyy. Joo, olenkin todella piristävää seuraa. Tuntuu siltä, että tänään ei tapahdu mitään hauskaa. Edes Dim ei ole vielä vastannut. Olen inhottavan pessimistinen. Haluan hyvän flowni takaisin. Ronin kanssa tai ilman. 

Aika kyynelten

Torstaina saan lounaskutsun muutamalta tyttökaverilta. No miksei! En ole muutenkaan  juurikaan saanut töitä aikaiseksi siitä huolimatta, että olen roikkunut toimistolla ennätysajan. Tapaamme kivassa aasialaisessa paikassa ja heti pari tyttöä kysyy, että miten ihmeessä en ole käynyt somessa näin pitkään aikaan. Saan selittää, että kunhan olen lapsellinen ja kokeilen hetken, että miltä tuntuu olla ilman. En tiedä milloin lopetan lakkoni. Poistin sovellukset puhelimestakin, jotten saa näytölle push-viestejä ja paina vahingossa facebookia auki. Mutta ainakin whatsappiin menen iltapäivällä. On pakko. Pakko nähdä onko Roni vastannut mitään, jotta ehdin selvitä ja sopia asiat Dimin kanssa huomiseksi jos emme tapaa Ronin kanssa. Lisäksi minun on ilmoitettava Manulle, etten ole kuollut, koska hän varmaan ihmettelee että olenko eilisillan deittini pakastimessa. Minulla on toinen facebook-tili, jonka olen tehnyt tinderiä ja fb-kirpputoreja varten, koska en halua, että kaikki ystäväni näkevät ostojani ja myyntejäni. Sitä kautta juttelen Singhin kanssa, joka toimii terapeuttinani. Hän sanoo, että älä murehdi! Rentoudu! Jumalalla on sinua varten parempi suunnitelma jos tämä ei toimi. Joo olen samaa mieltä, mutta meillä taitaa olla eri jumalat. Iltapäivällä töissä kaikki intoilevat vapusta ja minua väsyttää. Voi kunpa minullakin olisi jo selvät suunnitelmat sitä varten, mutta ei tietenkään ole. Juhlapäivät ovat aina tuottaneet minulle stressiä. Myös parisuhdeaikana. Jostain syystä aina juuri ennen jotain jo ennaltasovittua tapahtumaa saimme aikaan jonkinlaisen riidan joka pilasi lähtötunnelman. Ja nyt suunnitelmien tekeminen ennakkoon tuntuu olevan aina lähellä mahdotonta ja se aiheuttaa minulle ahdistusta. Kuten aina. 

Iltapäivällä avaan whatsappin ja näen vastauksen Ronilta, joka alkaa sanalla Anteeksi, kuten eroviesti silloin aikanaan. Heti vähän kirpaisee avata viesti kokonaan ja siellähän se Roni sanoo, ettei pysty ihmissuhteisiin. Se johtaisi vain pahaan mieleen. No se on huomattu kyllä! Alkaa harmittaa heti todella paljon. Sydän pomppaa hetkeksi kurkkuun. Poskia alkaa pistellä. Silmät vettyvät. Siis onhan se ollut tiedossa aivan koko ajan, mutta nyt on taas selvää ettei asiat etene mihinkään ja tauko on edessä. Puhuimme parisuhteesta enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja se selvästi on aiheuttanut Ronille kriisin. Ja tottakai tiedän, että hänen tunteensa ja ajatuksensa vaihtelevat miten sattuu. Mutta silti ärsyttää. Joten mitä teen? Pyydän Dimiä kertomaan kun tietää huomisesta aikataulustaan enemmän ja pyydän alustavasti ystävätärtäni mukaan juhlimaan. Vastaan Ronille, että selvä taas kerran ollaan tässä. Sanon, että tämä on ärsyttävää. Roni vastaa, että niin on hänenkin mielestään, mutta hän ei voi itselleen mitään. Vastaan, että juuri siksi häntä olen jaksanutkin, koska koen, ettei hän voi itselleen mitään. Jatkan, että joskus vain vaikeat asiat pitää kohdata, ja ei me täältä kadota minnekään, rentoudu rauhassa. Tulee hetkeksi hyvä mieli. Olen sanonut kaiken mitä haluan. Kiltisti ja ymmärtäväisesti. Siten, että minuun on helppo ottaa yhteyttä heti kun siltä tuntuu. Kriiseilkööt nyt keskenänsä hetken. Jos olen kärsivällinen niin kuulen hänestä kyllä ennemmin tai myöhemmin. Kuten kävi viimeksikin. Ja sillä aikaa voin tutustua lisää Dimiin tai johonkuhun muuhun. Tietenkin ilmassa on taas pieni sydämensärkyminen ja armoton turhautuminen. Mutta mitä voin tehdä? En enempää mitään minun ja Ronin väleille. Kaikki tarvittava on sanottu. Ahdistaako? Kyllä tosi paljon. Kraateri heräsi eloon pitkästä aikaa. Varmaan jossain vaiheessa itkettää ja vituttaa. Oikeastaan nytkin. Itkisin tätä pettymystä ja hylkäystä ellen olisi työkavereiden silmien alla. Mutta olenko jo ollut tässä samassa tilanteessa muutamia kertoja? Kyllä olen. Ja onko niistä selvitty? Kyllä on. Nyt vain pitää tsempata ja yrittää olla masentumatta. Sovin heti töiden jälkeen meneväni yksille ystävättären kanssa, joka jakaa kaikki huoleni ja murheeni, sekä iloni ja juhlani. Onneksi on ystäviä näitä hetkiä varten. Ja rauhottavia lääkkeitä. Ja viiniä. Ja laastareita. Ja kirjoittaminen.

Ystävättärelläni kestää joten ehdin tulla kotiin ennen tapaamistamme ravintolassa. Pääsen kotiin sisälle ja sitten oven sulkeuduttua perässä se pillittäminen alkaa. En voi sille mitään. Otan puolikkaan rauhottavan lääkkeen ja kaadan itselleni lasillisen viiniä. Soitan äidilleni ja sanon itkun seasta, että Roni teki sen taas eikä halua nähdä. Äitini kommentoi, ettei tuosta varmaan koskaan voi seurata mitään normaalia. Kerron hänelle olevani nyt masentunut hetken aikaa. Se on äidille tuttua. Vaihdamme Ronin kanssa viestejä ja sanon todellakin mitä ajattelen. Sanon, että tilanne itkettää minua. Sanon että hänen toimintansa on paskaa. Itkun seasta niin että kirjoitetut kirjaimet menevät aivan sekaisin. Ystävätär sanoo että nyt voidaan mennä. Näytän aivan kaamealta enkä tiedä voinko olla itkemättä nyt kun se kerran alkoi. Mutta lupaan yrittää ryhdistäytyä. Kerron Ossille tilanteen ja hän tsemppaa, että näinhän sen pitikin mennä. Niin ehkä. Hän sanoo, että mennään juhlimaan yhdessä sitten kun hänen selvä taukonsa loppuu. Jep tehdään niin. Yritän rauhoittua, jotta saisin itseni ihmisen näköiseksi. Ystävättären seura ja parit ulkona voisi nyt toimia lieventävänä tekijänä. Illalla voin ottaa unilääkettä. Sitten aamulla on tämä paska taas edessä. Sisimmässäni en usko, että olen kokonaan menettänyt Ronin. Mutta se, että hän on nyt lisännyt söpöjä kuvia deittiprofiiliin ja taas selvästi ottaa tämän vaiheen päälle, jossa hukuttaa murheensa naisiin ja viinaan, vituttaa minua niin paljon. En tiedä miksi, koska olinhan eilen itsekin toisen luona. Ja olen varmaan huomennakin. Mutta tunteeni eivät ole siellä. Tunteeni ovat vieläkin Ronilla. Ja ne ovat säpäleinä. Nyt yritän maalata meikillä itsestäni normaalin ja lähden ystävän luokse saamaan tsemppilauseita siitä, kuinka kaikki on vielä pian paremmin. 

Kadotus

Melko tunnottomana menen keskiviikkona töistä kotiin. Vielä on reilusti aikaa valmistautua Dimin tapaamiseen. Olen toiminut taas automaatiolla heittäytymällä sopimaan jotain mistä en oikeasti ole lainkaan varma. Roni on leikkinyt minulle kuollutta koko alkuviikon jostain tuntemattomasta syystä aina siihen saakka, kun sain turhautumisenpuuskan ja lähetin hänelle suoran viestin siitä mitä mieltä olen hänen typerästä toiminnastaan. Hänen selityksensä kokouskiireestä ei nyt saanut minua jättäytymään pois Dimin tapaamisesta. Sitä paitsi, ihan rehellisesti sanottuna, uskon, että hän olisi "kokouksen jälkeen" lähettänyt minulle jotain ylimielisiä ja välit katkaisevia juttuja, joten sanomalla, että älä viesti tänään hankin itselleni vain jatkoaikaa. Kotona käyn suihkussa. Ajelen sääret ja vedän höylällä nilkkasta ison suikaleen nahkaa pois niin, että koko loppuajan suihkun vesi on värjääntynyt verestä. Ihan sama. Käytän suklaantuoksuista suihkugeeliä ja kostutan vähän hiuksia, jotta saan ne laitettua nätisti. En pese niitä, koska ne on pesty edellisenä päivänä. Pukeudun siististi ja meikkaan hieman arkista paremman meikin. Hiukset laitan auki laineille. Fiilis on hyvä. En ajattele juurikaan Ronia nyt. Olen sammuttanut kaikki sellaiset somet, joihin jää käymisestä jälki, joten päätän nyt kadota loppuillaksi. Tiedän tietenkin, että Roni huomaa sen. Koska tiedän, että hänellä on tapana seurata milloin olen paikalla ja milloin en. Ennen facebookin sulkemista kerron Manuelille, että minulla on illaksi treffit, joten en tule hänen luokseen. Hän vastaa, että tule sitten heti jos treffit loppuvat ajoissa. Heh. 

Valmistaudun nopeammin kuin olin ajatellut, joten päätän ensin käydä keskustassa parissa liikkeessä hankkimassa halvat tavalliset aurinkolasit pääsiäisenä kadotettujen tilalle sekä uudet kuulokkeet musiikkia varten puhelimeen. Haluan sellaiset, joilla voi kuunnella täysillä musiikkia ilman, että lähelläolevat kuulevat sen. Olen huomannut, että hiljennän musiikkia jos ajattelen sen kuuluvan korvanapeista läpi. En tiedä miksi, mutta haluan tästä eroon. Ulkona tuulee, tukka menee sekaisin, mutta ei se haittaa. Saan tehtyä hankintani Citycenteristä ja Forumista. Seitsemän euron perusrillit, jotka voi huoletta kadottaa taas. Sekä vähän arvokkaammat kuulokkeet, sellaiset jotka Ronillakin on. Hyväksi todetut. Sen jälkeen menen aseman vieressä olevaan ravintolaan, jossa tilaan viiniä listalta (en "talon viiniä"). Istun kuuntelemaan musiikkia uusilla kuulokkeillani ja kerron Dimille olevani pian siellä. Mukanani on tuliaispullo, vaikka tiedän hänen olevan valmistautunut vierailuuni. En ajattele juurikaan Ronia. Pystyn keskittymään tähän tapaamisen aika hyvin. Dim tulee minua ulos vastaan. Hymyilee leveästi ja halaa heti. Sisällä ojennan hänelle minun ja Ronin lempiviinipullon ja Dim pudistelee päätään, ja sanoo että hänellä on kyllä kaikki valmiina, mutta voidaan säästää tämä seuraavaan kertaan. Hän ohjaa minut sohvalle olohuoneeseen, jossa televisiossa pyörii taustalla joku hölmö ohjelma. Ihanan tavallista. Dim kattaa olohuoneen pöydälle viinilasit ja paistamansa katkarapuannokset. Oh yllätys! En ollutkaan syönyt mitään lounaan jälkeen ja ajattelin saavani helpon paastoillan, mutta syödään nyt sitten. Dim halaa minua sohvalla ja sanoo, että hän on ikävöinyt minua. Sanon, että usko vaan, minäkin olen ikävöinyt sinua. (En tosin ihan viimeaikoina, mutta todellakin olen.) Puhumme työasioista, olen kivan puhelias ja hymyileväinen. Dim nauraa jutuilleni ja ojentautuu antamaan suudelman. Silittää. Käyttäytyy kuten normaali mies treffeillä käyttäytyy. Huomioi ja haluaa koskettaa. Ei paeta ja työntää pois. Voi miten onkaan taas ollut ikävä tätä! Olla huomion kohteena kerrankin. Syömme hitaasti. Mietimme, että voisimme tavata viikonloppunakin. Joo ehkä. Pullo tyhjenee. Otamme oluet. Muhinoimme sohvalla. Olemme vähän huppelissa. Ennen illan realityä Dim valmistaa meille herkulliset puoliburgerit pekoneineen iltaruoaksi. Siinä löhöämme sylikkäin sohvalla (tules tänne kainaloon, sanoo Dim) syömässä herkkuruokaa ja katsomassa, kun meitä kymmenen vuotta nuoremmat sinkut leikkivät vähän uudenlaista napakymppiä televisiossa. Vaikka kirjoitamme Dimin kanssa englannin kielellä, niin hän puhuu sujuvaa suomea ja voimme katsoa suomenkielisiä ohjelmia vaivatta. Tosin niin katsoimme Javierinkin kanssa. Jotain itsenäisyyspäivän dokumenttia. Se oli mukavaa se. Noh, joka tapauksessa, menemme Dimin kanssa ajoissa sänkyyn, koska seuraavana päivänä on aikainen herätys. Sanon, etten jaksa lähteä enää kotiin. Ja se on totta. Menemme kainaloikkain hänen sänkyynsä peiton alle ja nukahdamme nopeasti. 

Sitten kello neljältä säpsähdän hereille. Ainiin olen täällä! Pieni paniikki iskee. Roni! Apua. Mitä tuli tehtyä! Yhtäkkiä tunne siitä, etten voi enää leikkiä hänen kanssaan mitään leikkejä iskee tajuntaan. Mehän olemme sielunkumppanit ja toistemme puolikkaat. Mitä ihmettä oikein teemme! En pysty nukkumaan enää lainkaan. Silmät eivät pysy kiinni vaikka yritän. Dim kuorsaa selkäni takana, kun ojentaudun ottamaan puhelimeni ja mietin vaihtoehtojani. Fiilis ei ole hyvä. Mitä meninkään tekemään! Hahmottelen viestiä. Mitä oikeasti haluaisin sanoa Ronille. Haluaisin sanoa, että lopeta se hiton pelleily ja tajua jo, että meidän pitäisi olla tiimi! Minun on pakko sanoa jotain. Nyt Ossi ei ole hillitsemässä minua. Kello on yli puoli viisi. En epäröi. Avaan whatsappin ja huomaan, että Roni on ollut keskellä yötä paikalla. Toivottavasti tarkistamassa, että olenko yhä kadonnut. Lähetän Hänelle viestin, jossa sanon, että avauduin hänelle siksi, koska minusta tuntuu pahalta, että hän käyttäytyy näin, voisitko jo lopettaa, jooko. Jep, siltä minusta todella tuntuu, joten miksen voisi sanoa sitä? Jos hän pilkkaa helppouttani ja sitä että olen näin säälittävä niin siitä vain. Ei se muuta sitä tosiasiaa, että meillä on jotain erityistä. Kyllä hän sen taas joskus muistaa. Dimin herätyskello soi. Laitan äkkiä puhelimen pois ja päätän keskittyä täysillä nyt tähän hetkeen. Toivotan Dimille iloisesti huomenta. Hän nousee hitaasti ja sanoo, ettei vielä ole kiire nousta. Antaa minulle suukon, vaikka suussa on aivan järkyttävä maku. Kysyy haluanko beroccaa. Vastaan etten harrasta aamiaisia, enkä tiedä pidänkö kyseisestä juomasta. Dim toteaa tekevänsä minulle lasillisen silti. Hah, kivaa! Dim nousee ensin. Kun itse olen saanut pukeuduttua ja menen keittiöön hän istuu pöydän ääressä söpönä lukemassa hesaria lasilliset keltaista vitamiinijuomaa edessään. Niin normaalia ja kotoisaa. Ei tietoakaan aamuahdistuksesta. Kukaan ei katso minua sillä ilmeellä, että olisitpa poissa. Ketään ei pidä lepytellä. Kukaan ei työnnä minua kauemmas ja sano, että älä koske koska ahdistaa. Alan miettiä, että mitä oikein panikoin. Minä pidän tästä. Miksi edes haluan niin kovasti siihen kaoottisuuteen Ronin luokse? Juuri nyt en haluakaan! Hymyilen Dimille ja luemme yhdessä uutisia. Olemme enimmäkseen hiljaa, koska on niin aikaista. Mutta se ei ole kiusallista. Dim sanoo, että näytän kauniilta (ruma, ruma huora!). Kävelemme yhtä matkaa kulkuneuvolle, jolla pääsemme molemmat lähelle työpaikkojamme. Dim haluaa istua vierekkäin eikä vastakkain. Hipaisee reittäni. Laittaa käden hetkeksi ympärilleni. Puhumme menneestä lomamatkastani. Hän kuuntelee kiinnostuneena ja kyselee. Kun tulee minun vuoroni hypätä kyydistä annan hänelle suukon ja Dim sanoo, että nähdään ehkä sitten huomenna! Katsoo suurilla silmillä minuun hymyillen toiveikkaana. Hymyilen ja nyökkään. Viestitään! huutaa Dim vielä perääni aivan kuin ei haluaisi kadottaa minua, ja vilkaisen häntä ennen kuin astun ulos.

Työmatkalla ehdin syödä marjajogurttiannoksen ja juoda makeutusaineella makeutetun teen. Istun huomattavasti tavallista aiemmin työhuoneessani, jonne paistaa kirkas aamuaurinko niin ettei tietokoneen ruudulta meinaa nähdä mitään. Fiilis ei ole taaskaan hyvä. Se on ristiriitainen ja tyhmä. Tunnen itseni typeräksi. Miksi en voisi olla tunteettomampi ja kovempi, kuten Ossikin neuvoi. Suhtaudun tähän viestimisasiaan nyt ristiriitaisesti. Toisaalta olen iloinen, että olen alkanut sanomaan mitä oikeasti ajattelen ja haluan. Mutta onko siinäkin jotkut rajat? Siis tietenkin on häirinnässä ja jankuttamisessa. En ole sarjaviestijä. Mutta onko Ossi oikeassa? Että pitäisi vain olla hiljaa, vaikka tekisi mieli kertoa toiselle kuinka ikävä on. Kyllä senkin osaan. En vinkunut lainkaan Ronille sen jälkeen, kun hän halusi viimeksi katkaista välimme (kuten en Carloksellekaan tai Nikolle tai kenellekään). On minullakin siis joku ylpeys. Mutta missä se on juuri nyt? Onko se oikeasti niin, että kukaan mies ei voi tosissaan välittää kenestäkään, joka ei ole hankala ja jatkuvasti vähän vaikeastitavoiteltava. Miksei voi vain sanoa, että joo, me pidetään toisistamme ja halutaan viettää aikaa yhdessä! Ei tarvitse leikkiä leikkejä, koska asiat ovat selvät! Eikö muka kenellekään ole käynyt niin? Oma ystävättäreni on aina ystävällinen ja aloitteellinen yhteydenpitäjä. Paljon avoimempi ja kiltimpi kuin minä. Jaamme hyvin avoimesti kommunikointimme deittiemme kanssa. Häneltähän sen opinkin, että kannattaa vain osoittaa tunteensa avoimesti, koska hänelläkin se hyvin usein on johtanut positiivisiin lopputulemiin. Nyt uumoilen, että Roni pimittää yölliseen viestiini vastaamista pitkään, ja sitten vastaa joko hyvin lyhyesti tai ei ollenkaan (enhän kysynyt mitään varsinaisesti). Tai sitten hän vastaa pidemmällä selityksellä siitä, ettei hän enää halua tavata. Koska nyt ahdistus meni yli ja ollaan liikaa ja hän ei pysty. Aivan kuten viimeksikin. Ajatuksena jälkimmäinen tuntuisi minusta varmaan tyhmältä ja häpeälliseltä, koska itse olen heittäytynyt ja ollut valmis etenemään asioissa kuin normaali ihastunut ihminen. Mutta hän edelleenkin keskittyisi vain omaan itseensä ja heittäisi minut taas pois ihan vaivatta. Hän rehentelisi ystävilleen kuinka pääsi minusta eroon ja veisi kotiinsa tuntemattomia tindereitä, joita kohtaan ei tarvitse tuntea mitään. Ja minä ajattelisin, että tiedän paremmin. Tiedän, että hän vain pakenee taas ("lupaan etten enää ikinä paina paniikkinappulaa") ja antautuu sairauksilleen, mutten voisi asialle mitään. Vaikka oma käytökseni ärsyttää itseänikin, niin ainakin toimin itse tunteideni mukaisesti. En halua juuri nyt tietää mitä hän vastaa jos vastaa, joten laitan puhelimesta ilmoitukset uusista viesteistä pois ja olen kadonnut taas hetkeksi. 

Dim, laastarini

Tiistai-iltana otan puolikkaan unilääkkeen todella pitkästä aikaa. Huuhdon sen alas viinillä. Olen heräillyt niin paljon viimeöinä ja olo on jotenkin stressaantunut, joten puolikkaalla pitäisi saada hyvät yhtenäiset yöunet. Ja se toimii. Ensin ajattelen, ettei se vaikuta lainkaan, mutta hetkessä olen jo nukahtanut. Ja nukun yhtäjaksoisesti kellonsoittoon saakka. Hyvä. Ei viestejä keneltäkään muulta kuin Manuelilta. Ainiin, emme ole jutelleen pariin päivään Ronin kanssa. Otan tupla-annoksen ahdistuslääkettä ihan vain varmistaakseni ahdistuksen poissapysymisen. Heti töihin päästyäni Ossi kysyy, että pystyinkö olla viestimättä. Joo pystyin, mutta tänään en varmaan pysty. Puhumme eri vaihtoehdoista. Ossi on sitä mieltä ettei pitäisi ottaa mitään yhteyttä, mutta selitän hänelle, etten voi lähteä tapaamaan Dimiä, jos en ole ensin tunnustellut mitkä ovat välimme Ronin kanssa. En vaan voisi tehdä sitä, jos sitten Roni yhtäkkiä ottaisi normaalisti yhteyttä ja olettaisi yhteistä viikonloppua ja minä olisi draamaillessani mennyt toisen luokse yökylään. Siitä huolimatta, että viimeksi  sanoin Ronille, etten tapaa nyt muita. Se olisi väärin. Se olisi petos. En voi. Selitän Ossille, ettei Roni ole normaali. Hän saattaa ajatella asiat ihan eritavalla. Hän ei välttämättä ole edes huomannut ettemme ole viestineet mitään. Hän saattaa olla aivan keskittynyt muihin juttuihin, ja ajatella, että näemme kyllä sitten taas. Tai sitten hän itkee peiton alla koko päivän ahdistuneena eikä osaa tehdä mitään. Ossi antaa minulle luvan kysyä neutraalisti miten eilinen työkokous on sujunut. Ilman hymiöitä. Ja vasta aikaisintaan iltapäivällä. Okei. Edetään sillä, kiitos Ossi. Ronin reaktio kertokoot minulle miten edetä Jos hän ei vastaa otan Dimiin yhteyttä. Jos Roni aloittaa aktiivisen keskustelun normaaliin tapaan voisin ohimennen sanoa, että mietin miten hän voi, koska oli taas piilottanut kuvamme eikä reagoinut viestiin maanantaina. Ja sitten hän voi osoittaa, että kaikki no hyvin jollain selityksellä. 

Lounastauon iloksi ystävätär ehdottaa tapaamista kahvilaan. Olen juuri ahminut vatsan täyteen työpaikalla olleita tarjottavia herkkuja jonkun juhlan kunniaksi, mutta voinhan minä kahvilla käydä ja näin ollen saan skipattua lounaalla syömisen. Hyvä idea. Se katkaisee mukavasti päivän ja voin purkaa taas hetken turhautumistani ääneen. Kahviossa tilaan haudutetun teen ja ystävätär kahvin. Mietimme sitä, että naisetko muka ovat hankalia. Miehet ovat tässä toistuvasti aiheuttaneet jatkuvaa epäselvyyttä ja epävarmuutta toiminnallaan. Vai onko kyse naisen tulkinnasta? Miehille kaikkiko on koko ajan ollut yksinkertaista ja selvää? En tiedä. Mutta joka tapauksessa päädymme kahvilakeskustelussakin siihen, että on viestittävä. Aina (ainakin viimeaikoina) se viestin lähettäminen on aina johtanut jollain lailla johonkin parempaan. Joten nyt saa yksi välipäivä riittää. Mutta pysyn neutraalina. Näen Ronin somessa paikalla aikaisessa iltapäivässä ja päätän olla normaali ihminen ja kysyä menikö työjuttu hyvin. Niin kai normaali ihminen tekisi. Ja mitä tapahtuu. Roni katoaa somesta ennen kuin muka näkee viestiäni. Hienoa, todella hienoa. Annan hänelle hetken aikaa ennen kuin kysyn Dimiltä hänen tämän päivän aikatauluaan. Ei kai kukaan ansaitse aivan tyhjästä tällaista käytöstä? Miksi, oi miksi, olen jäänyt koukkuun näin lapselliseen ja rasittavaan ihmiseen. Miksei nämä tilanteet ikinä kehity mihinkään vaikka siltä hetken saattaisi vaikuttaa. Mikä on se merkityksellinen tekijä? Eivätkö nämä miehet vain pysty tai halua sitoutua siitä huolimatta mitä puhutaan ja tehdään yhdessäollessa? Ne omat jutut alkavat pelottaa niin paljon, että pitää sabotoida tilanne? Vai onko kyse mielisairaudesta ja vallankäytöstä? Mies ei kestä sitä että antaa jollekin osan itsestään tai näyttää heikon puolensa ja se on pakko korvata olemalla täysi kusipää vähintään muutaman päivän? Vai mitä hittoa. Ossi moittii malttamattomuuttani. Selittelen, että jos kerran oikeasti haluan olla ystävällinen ja joustava ihminen, niin miksi väkisin peittelisin sitä kauaa. Jos saan itselleni paremman olon toimimalla näin, niin eikö se ole järkevää. En todellakaan tiedä.  

Tämä sama kierre on tapahtunut jo miljoona kertaa enkä voi uskoa, että se aina vain johtuisi minusta. Menee hetki ja Roni on taas vihreänä pallerona paikalla, mutta pitkittää viimeiseen asti viestini lukemista. Kuka tekee näin? Ellei halua tietoisesti osoittaa, että minua ei kiinnosta viestisi. Miksi joku haluaa kohdella toista näin? Koska hän pelaa valtapeliä vai koska häntä ei oikeasti kiinnosta. Todella loukkaavaa. Kysyn Dimiltä hänen työaikatauluistaan. Antaa Ronin sitten olla jos itse näin valitsee. Dim kertoo olevansa ajoissa kotona tänään. Ehdottaa lasillisia hänen luonaan. Voisin sitten itse päättää jäänkö yöksi vai en. Kuulostaa hyvältä! Vilkaisen Ronin profiilia deittipalvelussa ja huomaan, että hän on päivittänyt sinne hieman aiempaa neutraalimman esittelyn. Miksi? Eli siis se mitä taas puhuimme ei ilmeisesti todellakaan päde, jos hän etsii uutta seuraa aktiivisena. Ei kai kukaan muuten päivittäisi deittiesittelyään. Se siitä, ahdistus  alkaa. Lähetän Ronille viestin, jossa totean, että ymmärrän hänen ahdistuksensa, muttei näin voi aina vaan toimia ja pyyhkiä kaikkea pois joka viikko uudestaan ja uudestaan. Lue tai älä lue, aivan sama. BLING. Ennätysajassa Roni vastaa olevansa kokouksessa ja viestivänsä pian. Haista nyt jo paska. Ai roikuit äsken kaksi tuntia somessa muttet voinut lukea tai vastata viestiini nyt saati maanantaina, koska olet nyt muka kokouksessa. Vastaan, että tänään ei tarvitse viestiä kiitos, palataan. Kysyn Dimiltä sopisiko tapaaminen kuuden jälkeen. Olen niin kyllästynyt tällaiseen. Ensin ignorataan kolme päivää ja poistetaan kuvat ja päivitetään deittiprofiili, ja sitten kun sanon suoraan miltä minusta tuntuu niin annetaan ymmärtää, että "mitä sä siellä hätäilet typerä tyttö, mähän olen vaan kiireisenä kokouksessa", niin että tulisi oikein typerä olo itsestään. Mikä hitto näitä miehiä vaivaa, kaksisuuntaisia näköjään kaikki. En mene mihinkään someen enää tänään. Suljen kaikki ajatukset näistä asioista ja keskityn päivittämään kuulumisia viinin äärellä Dimin kanssa. Oliko tämä oikeasti taas jotenkin minun aiheuttamani tilanne? Miksi syyllistän itseäni aina kun nämä tilanteet ajautuvat tähän. Sen on loputtava ja minun on jotenkin saatava silmäni auki tällaista kohtelua kohtaan. Minua haukutaan ja sätitään ja itketetään ja vältellään, ja vaikka se olisi vain pieni osuus yhteisestä ajasta niin pitääkö sitä loputtomiin vaan sietää. BLING. Dim vastaa, että kuuden jälkeen sopii loistavasti. Hyvä.

 

Kelkka sutii

Maanantaina fiilis on yllättävän tasainen. Se varmasti merkitsee sitä, että saimme kuin saimmekin tilanteen tasattua Ronin kanssa kuten halusinkin. Jos sitä ei olisi tapahtunut niin olisi takuulla ahdistunut juuri nyt. Töissä en jaksa kauheasti keskittyä, mutta mieli on sen verran positiivinen, että jaksan jutella mukavia sekä kahvi- että lounastauolla. Hyvin harvinaista! Olen niin pirteänä, että sovin kevyen lenkin ystävättären kanssa. Ehdin töiden jälkeen pistäytyä kotona, jutella perheenjäsenten kanssa sekä torkahtaa hetkeksi nojatuoliini ennen kuin tapaamme kohtauspaikalla lenkkikaverin kanssa. Energiaa riittää paremmin kuin edellisviikolla. Saan imitoida ystävälleni sitä, kuinka Roni osoitti minua sormella kuin aseella ja huusi ja haukkui minua viikonloppuna. Ruma, ruma, huora! Olo kevenee. Käymme alkossa ihan vain kaiken varalta ja sitten nappaan mukaani hampurilaisen ennen kotiin päätymistä. Olo on yllättävän tasainen ja hyvä, vaikkei siihen oikeasti ole mitään syytä. Ruokahaluakin on melkein liikaa! Kotona juttelen tietokoneella Singhin kanssa, joka on masentunut, koska tyttö jolle hän viesti ei ole vastannut kahteen päivään. Ronille lähetän iltaviestin tapamme mukaisesti, mutta vielä iltakymmeneltäkään hän ei vastaa. Miksi se ei huoleta minua? Koska uskon, että hänellä on perinteinen laiska ja hiljainen masennusmaanantai, jolloin hän ei kerta kaikkiaan saa itsestään mitään irti. En usko, että on syytä huoleen. Vaikka väkisinkin ärsyttää se, että hän on nähnyt viestini eikä vaivaudu vastaamaan. Hän tarkoituksella korostaa sitä, ettei tarvitse ketään. Juuri nyt hänen ei taas tarvitse välittää kenenkään tunteista. Aikaisemmin hän kuitenkin on vastannut edes jotain. Vitun idiootti. Hengitä. Se ei ole hänen vikansa, hänellä on ongelmia. Ota lasillinen (tai pari) viiniä. En viesti vielä Dimille. Ihan vain varmuuden vuoksi jätän sen niin myöhäiseksi kuin vain voin. Ehkä huomenna on pakko. 

Keskellä yötä herään viestiääneen. Havahdun ja toivon, että se olisi Roni. Katson puhelimen näyttöä ja se on se viimekesäinen satunnaistinderi. Ja vaikka olen näin hereillä, pomppaan sängystä ylös ja oion pyjamaani. Kävelen olohuoneeseen ja pahoittelen Ronille sitä, että minulla on vanha yöpaita päällä. Etsin häntä hetken katseellani ja huhuilen ääneen, kunnes menen takaisin nukkumaan. Aamulla olen väsynyt ja ajatus siitä, ettei Ronista ole kuulunut mitään häiritsee minua heti. Ei ahdista, mutta ärsyttää. Töissä aamuni on kuitenkin niin kiireinen, etten ehdi paneutua harmitteluun enempää. Tiedän, että hän on tänään koko päivän tärkeässä ja keskittymistä vaativassa työtapahtumassa, joten odotan maltillisesti jonkin aikaa ennen kuin kysyn onko hänellä kaikki okei. Luin juuri eilen (huonon ja pinnallisen) artikkelin siitä, miten tilanteessa, jossa toinen suhteen osapuolista on eristäytyvä ja vetäytyvä, voi toisesta osapuolesta tulla tahtomattaan ripustautuva. Toinen passiivisaggressiivisesti kontrolloi suhdetta pimittämällä läheisyyttä ja yhteydenpitoa, jolloin toinen ahdistuu ja tulee yhä tarvitsevammaksi. Roni tekee juuri näin. Hän ei vastaa jos ei huvita. Sanoo suoraankin ettei halua mitään läheisyyttä. Aamulla työntää pois läheltä eikä välitä toisen tunteista. Mutta sitten kun olen oikeasti pahalla mielellä niin roolit kääntyvät, koska silloinkin hän hallitsee kokonaisuutta olemalla tilanteenparantaja. Ehkä ainoastaan ollessaan hiprakassa hän pystyy käyttäytymään tasaisemmin ja hieman normaalimmin antaessaan julkistakin hellyyttä. Ja silloin kun hän on yksinäänkin hyvällä tuulella ja humalassa niin sanoo mitä tahansa saadakseen minut (tai kenet tahansa) luokseen. 

Lounastauolla käyn sosiaalisessa mediassa ja huomaan, että Roni on taas poistanut yhteisiä kuviamme näkymästä missään. Hän tekee saman joka maanantai tai sunnuntai kieriskellessään ahdistuksissaan. Poistaa kaiken mikä häntä vähääkään ahdistaa. Kaiken näkyvän muiston siitä, että hän on tarvinnut jota kuta. Todella ärsyttävää, koska se tuntuu siltä kuin hän pyyhkisi minut aina pois kun siltä tuntuu mistään välittämättä. Ja niinhän hän tekeekin. Minun on tänään tiedettävä, että asiat ovat kuten puhuimme. En halua hätiköidä, mutta ärsytyksissäni kysyn Dimiltä kuulumisia. Valmistellakseni tapaamisestamme puhumista. Hän vastaa heti ja kertoo työpäivästään. Sitten valmistelen viestin Ronille, jossa aion kysyä, että ovatko asiat nyt niinkuin viimeksi puhuimme ja onko hän kunnossa, koska minun on oikeasti nyt alkuviikon masennuksesta huolimatta saatava tietää. Aion lähettää viestin iltaviestimme yhteydessä vaikkei hän olisi vastannut minulle edelleenkään mitään. Dim vihjailee viesteissään yhteisestä yöstä, kierrän vielä aiheen keskittymällä viesteissämme muuhun. Enpä tiedä, enpä tiedä. Olo alkaa olla ristiriitainen. Myös Ossi antaa omia neuvojaan. Hänen vinkkinsä on olla selvinpäin vaikkapa kuukausi (joo Ossi, huomaan, että olet nyt aloittanut uuden elämän ja se on hienoa), mutta sehän nyt ei tule kyseeseen meidän kohdallamme juuri nyt. Kerron Ossille, että aion lähettää Ronille viestin ja kysyä missä mennään. Ja mitä Ossi tekee. Kääntää kelkan! Hän sanoo, että älä ole niin epätoivoinen ja helppo. Älä ole itsestäänselvyys! Jos Roni on nyt poistanut jotain yhteisiä tietoja niin miksi heti roikkuisit hänessä kiinni! Tee mitä haluat kenen kanssa haluat ja anna Ronin miettiä missä olet. Ossi valaa minuun itsevarmuutta! Näin teen. En viesti mitään. En edes iltaviestiä. Maistakoot omaa lääkettään. Ainakin tänään. Katsotaan onko Ossi oikeassa.

Kotona fiiis on tasaisen tylsä. Ulkona on kauhea keli. Nukahdan hetkeksi nojatuoliini. Ja syön liikaa ruokaa jonka sekaan olen lisännyt suolaa ja chiliä, siten että jano kalvaa koko loppuillan. Menen suihkuun. Edellisestä kunnon suihkusta on jo jonkin aikaa. No monta päivää. Päätän, että jos en yhdeksään mennessä kuule mitään Ronista niin kysyn Dimiltä kuinka aikaisin hänen työpäivänsä on päättymässä huomenna. Ei se vielä tarkoita mitään, eihän? Viaton kysymys. Ossi neuvoo, että alkaisi hankalaksi. Ei suostuisi heti tapaamisiin tai ainakaan ehdottaisi niitä itse. Joo, tavallaan hän on  oikeassa, mutta enkö juuri ole nähnyt paljon vaivaa oppiakseni viestimään jos siltä tuntuu ja sanomaan jos oikeasti haluan tavata jonkun.Ossin mukaan se on tylsää ja luotaantyöntävää. Epäseksikästä. Ehkä ystävällinen ja aloitteellinen tapa ei toimi nyt Ronin kanssa. Miksi hän muuten käyttäytyisi minua kohtaan näin juuri kun olen ilmoittanut skippaavani muut tapailut? Inhottavaa vallankäyttöä. Tulinko itsestäänselväksi? Hän kokee olevansa jalustalla. Roni saattaa tarvita hieman herättelyä oman käytöksensä suhteen. Saada muistutuksen siitä ettei tämä ole itsestäänselvää. Että hänen kannattaisi ajatella niitä hetkiä, kun emme voi elää ilman toisiamme silloinkin kun kaikki ahdistaa. Voisin nyt hyvin kuluttaa aikaa keskittyen Dimiin ja odottaa, että Roni haluaisi suhtautua minuun vakavammin, mutta ajatus siitä, että viettäisimme oikeasti viikonlopun ja laatuaikaa toisten kanssa ahdistaa minua tosissaan. Kuvittelen sen, kuinka katsomme toisiamme rakastaen ja toisiamme täysin ymmärtäen, ja vannomme halaten rakkautta toisiamme kohtaan. Se tuntuu sydämessä asti. Ajatus Dimin tapaamisesta tuntuu hyvältä vain siksi, että saisin lohdutusta jos Roni ei tahdo tavata minua. Se on rehellinen tunteeni ja ajatukseni juuri nyt. Sivuutan Ronille joka päivä laittamani iltaviestin kokonaan. Ei edes kiusausta laittaa mitään nyt. Ossin jutut avasivat silmäni. Ainakin tämä yksi ilta. Ehkä huomenna sitten keksin Ronille jotain sanomista, jonka oikeutan itselleni kun olen liian ikävöissäni. Käyn huvikseni katsomassa onko hän vielä työtapaamisessa illalla ja samalla huomaan, että hän on poistanut rakkaus-tekstit esittelystään kokonaan. Huh, se tuntuu kivalta kaiken tämän keskellä.

  
Suihkussa alan jo pohtia, että pitäisikö sittenkin hänelle laittaa jonkin viesti. Koska hänellähän se ongelma on. Mutta sitten muistan, että hän on taas poistanut kuvamme ja se alkaa ärsyttää minua. Saa odottaa ainakin huomiseen. Roni pyörii somessa illalla varmaan kotiuduttaan tosi raskaasta päivästä, muttei vaivaudu viestimään minulle. Sen sijaan Manuel tekee tikusta asiaa ja ehdottaa, että näkisimme huomenna. Ei jaksa. Ei jaksa. Sanon, että minulla on jo muita tarjouksia ja muutenkin energiani kuluu nyt tämän suhdeasian selvittelyyn. Hän vastaa ärsyttävän äidillisesti lukuisin hymynaamoin. Singhin kanssa juttelen pitkin iltaa. Hän kertoo työjutuistaan ja kehuskelee taidoillaan. Kehun häntä, se on kai hänen kulttuuriinsa sopiva juttu. BLING. Yhdeksän jälkeen illalla Dim kysyy (ennen kuin itse ehdin!), että joko olen nukkumassa. Kerron, että olen jo pyjamassa, mikä on totta. Voi harmi, että näiden asioiden pitää sekoittua juuri nyt. Miksi Roni aina pilaa juttuni muiden kanssa, muttei silti pysty antamaan minulle riittävästi. Tunteeni ovat toki hänellä, mutta hän kaltoinkohtelee niitä. Ei ansaitsisi. Dim vastaa, että harmi etten ole siellä hänen kanssaan, sillä hän on ajatellut koko päivän minua. Voi Dim. Voisinpa yhdistellä kaikista näistä miehistä täydellisen kumppanin itselleni. Ronin ja minun sielujen yhteys ja kiintymys ja kupla (ja vaikka se pankkitili kaupan päälle). Dimin fyysinen vetovoima ja viehätys ja suloisuus. Javierin järkevyys ja suunnitelmallisuus ja sivistys. Ninon kiihkeys ja tasaisuus ja kohteliaisuus. Vastaan Dimille, että minäkin olen ajatellut sinua aina välillä paljonkin. Kaadan vielä yhden lasillisen viiniä. 

  

My Favourite Psycho

Heti edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen aloittelimme lauantaita. Roni tuttuun tapaansa on aina aamulla hieman vakavampi ja ahdistuneempi, vaikka on päässyt valovuosien päähän siitä mitä se oli tapailumme alussa. Silloin hänellä tuli hyvin kiire päästä vieraasta eroon. Nyt sentään lähtöoletus on se, että päivä vietetään yhdessä. Paitsi! Paitsi jos hänelle tulee jokin erityinen kutsu, johon ei seuralaisella ole asiaa. Kuten juuri nyt. Roni saa viestin. Näen heti hänen ilmeestään, kuinka hän miettii ahdistuneena, että miten joko pääsisi minusta eroon tai löytäisi jonkin kompromissin. Mutta itsekkyydestään tunnettunä hän toteaa pian, että on saanut erään hyvin tärkeän kutsun pieneen tapahtumaan illaksi. Hän kysyy haittaako minua jos hän menee. Se olisi vasta monen tunnin kuluttua. Ai että alkaa ärsyttää. Juuri kun ajattelin, että vietämme taas yhden hauskan päivän yhdessä. Mutta mitä muutakaan voin tehdä, kuin hymyillä ja sanoa, että harmi ettei me saada yhteistä iltaa, mutta tietenkään ei harmita, koska tilaisuus on Ronille tärkeä. Päätämme, että lähdemme keskustaan välipalalle ja drinkeille siksi aikaa kunnes hänen täytyy jatkaa matkaa. Kysyn näemmekö myöhemmin yössä vai otanko kaikki tavarani nyt mukaan. Roni näyttää hetken mietteliäältä, mutta sanoo sitten, että ota kaikki mukaasi. Kysyn onko hän aivan varma (tietäen hänen mielenmuutoksensa). Kyllä hän on varma. Roni sanoo, ettei voi vapautua jos joutuu stressaamaan sitä, että meidän pitäisi vielä tavata. No kiitti hei. Minua harmittaa oikesti, mutta kerään kamani ja koitan näyttää positiiviselta. Kysyn varalta ystävättäreltänikin, että jos Ronille tulee nyt muuta niin lähteekö hän juhlimaan. Kyllä lähtee. Tytöt ovat ulkona. Hyvä, olo tasaantuu. Lähtiessämme ulos kävelemään aurinko paistaa ja pääsen kokonaan eroon ärsytyksestäni. Hyvä fiilikseni tarttuu Roniin ja pääsemme omaan hyvään flowhumme riippumatta siitä, että nyt aika on taas rajallinen. Korvanapit korviin ja laulamme yhdessä tänä viikonloppuna löytämäämme selkeästi meille kirjoitettua biisiä (kuten aina). Päätämme tällä kertaa lähteä jonnekin, missä emme ole aikaisemmin käyneet, joten otamme ratikan toiselle puolelle kaupunkia. Kuuntelemme musiikkia ja puhumme omia juttujamme hiljaa kikattaen. Sanon Ronillekin, että olin vähän harmissani aikaisemmin, mutta nyt kaikki on hyvin. Hän on samaa mieltä. Menemme kivaan ravintolaan, jossa keksimme jotain typerää läppärilläni, joka minulla on mukanani. Juttelemme äitini kanssa puhelimessa. Saamme seuraa ravintolan muista seurueista. Fiilis kohenee. Nauramme. Vaihdamme paikkaa pari kertaa ja kuljemme tuntemattomilla kaduilla. Sitten Roni toteaa, että hitot hän sinne tapahtumaan menee. Hän on ennemmin kanssani. Ja kelkka kääntyy taas. Oikeaan suuntaan. Arvasin!

Ja vietämme jälleen perinteisen iltamme siellä täällä Ronin ystäviä moikaten ennen kuin päädymme kahdestaan klubille. Kaikki on sujunut hyvin, kunnes yhtäkkiä olemme eksyneet toisistamme hetkeksi. Löydän Ronin terassilta ja hän on minulle vihainen. En ole varma mistä. Meillä oli ehkä aikaisemmin jotain erimielisyyksiä ja Roni koki tulleensa loukatuksi. Roni katsoo minua suoraan silmiin ja sanoo, että häivy. En tarvitse edes kamojani narikasta. Kunhan lähdet. Olen pöyristynyt enkä aio tuosta noin vain lähteä käskystä, mutta menen tilaamaan juoman. Sitten etsin Ronin uudelleen, sillä ajattelen hänen rauhoittuneen. Roni löytyy juttelemasta intensiivisesti jonkun blondin kanssa. Tulen paikalle ja kysyn Ronilta, että mitä hittoa sä nyt sekoilet. Tyttö nousee ja käskee minua häipymään. Mutta sen sijaan Roni nousee ja alkaa saattamaan minua kohti narikkaa. Hän haukkuu minua rumaksi huoraksi ja käskee lähtemään baarista ja jättämään hänet rauhaan. Sanoo, ettemme koskaan enää tapaa. Olen järkyttynyt tästä ja kysyn Ronilta täysin vakavissani, että mitä on tapahtunut. Hän toteaa, että mähän sanoin, että älä koskaan suututa mua. Ja jatkaa haukkumistani. Tulee lähelle kasvojani ja huutaa, että sä olet ruma! Ruma, ruma, ruma! Kolahtaako itsetunto, häh! Ei kolahda. Tuohan on vain typerää, mutta käytös säikäyttää minut. Sanon etten suostu lähtemään ennen kuin hän selittää mitä tapahtui. Roni huutaa ovimiehelle, että voitteko viedä tämän häriköivän naisen ulos. Mutta ovimiehet eivät onneksi reagoi mitenkään. Olen todella järkyttynyt ja Roni näkee sen. En pysty hillitsemään kyyneleitä valumasta hiljaa silmistäni. Roni sättii minua aikansa, kunnes yhtäkkiä tilanne muuttuu kuin salamaniskusta ja hän sanoo ystävällisesti, että lähdetään sitten yhdessä kotiin. Hän on huomioiva ja täysin päinvastainen äskeiseen verrattuna. Ulos päästyämme tajuan miten törkeä Roni on ollut. Minua itkettää ja sanon, etten ollenkaan ymmärrä mitä tapahtui, mutta on varmaan oikeastikin paras että menen sitten kotiin. Roni puolestaan säikähtää ja sanoo ettei se käy. Minun on mentävä hänen luokseen tai hän tulisi minun luokseni. Hän anelee. Olen hämilläni sekä humalassa. Kyyneleet valuvat samalla kun hyppäämme yhdessä taksiin, jossa Roni alkaa pyydellä anteeksi. Hän sanoo että oli vain suuttunut, vaikkei kyennyt edes kertomaan miksi. Itkun lomasta kysyn, että miten ihmeessä voit tehdä noin minulle. Mehän olemme tiimi! Roni pyytelee anteeksi. Taksikuski kuuntelee hiljaa varmaan tällaisiin juttuihin tottuneena.

Hänen luoksensa päästyämme olen edelleen hyvin masentunut tilanteesta ja menen suoraan sänkyyn. Roni halaa minua sängyssä ja pyytelee anteeksi. Sanoo, ettei nyt anna tämän jutun tähän kaatua. Ja kiroaa itseään ja typeryyttään. Sanon, etten tiedä oliko tämä nyt liikaa. Samalla nautin siitä, että kerrankin Roni on se joka halaa ja suukottaa minua sängyssä. Nukahdan. Aamulla on eri ääni kellossa. Heräilen hitaasti ja olen idiootti, koska haluan unohtaa viimeöisen. Painaudun Ronia vasten ja sanon, että saat anteeksi. Hän työntää minut pois ja sanoo, että ehkä sun pitäisi kuitenkin lähteä. Ahaa! Ego on palannut ja häntä hävettää koko tilanne. Ja siitä on helpointa paeta heittämällä todistaja pois. Sanon, että oli ihan oikein että hän pyysi anteeksi, ja minä pyydän anteeksi jos jotenkin eilen hänet suututin. Roni pysyy hetken ilmeettömänä, mutta kääntyy sitten halaamaan minua. Suutelemme ja kerrankin Roni suostuu läheisyyteen aamulla. Se varmaan johtuu siitä, että nyt kun on tilanne jossa hän ei pidä minusta, niin hänen ei tarvitse ajatella tunteita. Vitsailemme jotain tapahtuneesta ennen kuin Roni pomppaa ylös sängystä. Ja vaikka näennäisesti sovimme tilanteen on oma oloni hieman vaillinainen ja myös fyysisesti heikko. Silmät ovat turvonneet yöllisestä itkemisestä. Nousen sängystä Ronin jälkeen ja olen lievästi vaisu. Roni on todella hyvällä tuulella ja nauravainen. Hän toteaa, että pian pitää lähteä kauppaan. Koen että haluan vielä selvittää välimme paremmin, joten sanon että mennään vain, mutten lähde kotiin vielä. Ronin naama venähtää. Hän huudahtaa nimeni ja lähes tuskastuneena sanoo, että sinun on mentävä. Nyt hän tarvitsee yksinäisyyttä (tuttu virsi). Älä takerru!! Istun alas ja sanon, että oloni on kaamea enkä aio lähteä ennen kuin se on parempi. Roni kävelee superahdistuneena eestaas ja laittaa tavarani laukkuuni ja kantaa sen ovelle. Istun alas ja katson häntä rauhallisesti ja sanon, että hän itketti minua yöllä ja oloni ja ulkomuotoni on kauhea. Nyt Roni saisi sen verran kantaa vastuuta, että käyttäytyy normaalisti, menemme yhdessä kauppaan ja palaamme ainakin hetkeksi takaisin ja todistamme, että sovinto oikeasti pitää. Yhtäkkiä Ronin koko ilme taas muuttuu, ahdistus katoaa ja hän sanoo, että selvä tehdään niin.

Matkalla kauppaan vitsailemme Ronin haukkumisista minua kohtaan. Kuittailen hänelle sopivassa tilanteessa ja Roni nolostuu, mutta peittää sen ylimielisyyteen. Yritän suhtautua kepeästi siihen, että tuollaisen purkauksen jälkeen käyttäydymme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan asiasta vitsaillen. Hämmästelen omaa asennettani. Miten voin sivuuttaa näin helposti koko jutun? Roni sanoo, että älä nyt liikaa esitä olevasi häntä parempi ja saamme siitäkin aikaiseksi hyväntahtoista naljailua. Pystymme nauramaan tilanteelle. Kysyn onko hän aina tuollainen suuttuessaan. Eli täysin ylireagoiva ja heti pokaamassa uutta yöseuraa lohduksi. Roni toteaa, että hän varoitti useaan kertaan suututtamasta itseään. Sanon, että toivon todella ettei hän kohtele minua enää noin. Kysyn, että mitä jos olisin lähtenyt hänen käskystään ja olisin nyt kotona ja me olisimme täydessä välirikossa. Roni näyttää säikähtäneeltä. Tilanne on pelastettu ainoastaan siksi, että en suostunut hänen käskystään häipyä, en yöllä enkä aamulla. Kesken kävelyn Roni pysähtyy ja pyytää katsomaan häntä, ja sanoo olevansa oikeasti pahoillaan. Nyökkään ja sovimme, että asia on sovittu ja taaksejätetty. Kaupassa valikoimme normaalisti mehua ja kivennäisvesiä, ja vaikka tunnelma kepenee, niin se ei ole vielä täysin normaali. Tunnen lievää pinnanalaista epävarmuutta välillämme. Hänen luoksensa päästyämme oloni on aika paha krapulasta johtuen, joten ilmoitan meneväni makkariin lepäämään. Ihan vain ilmoitan. En kysy. Roni jää tekemään omia juttujaan ja korkkaa oluen. Kas näin hän saa sitä yksinäisyyttäänkin. Roni soittaa täysillä musiikkia ja naureskelee yksinään toisessa huoneessa, kun otan parin tunnin päiväunet. Noustessani Roni on ehtinyt pestä lattiat (pyörittää lattioilla vanhaa märkää moppia). Menen hänen luokseen ja toivotan ylenpalttisen positiivisesti hyvää huomenta ja hymyilen. Päätän, että saan hyvän tunnelman takaisin jos se minusta riippuu. Alamme katsella hauskoja videoita ja kuuntelemme yhdessä musiikkia. Yhtäkkiä unohdamme kaiken kurjan ja nauramme ja keksimme hölmöjä juttuja yhdessä. Roni koskettaa minua ohimennen. Hymyilemme toisillemme. Aika kuluu iltaan asti. Yhtäkkiä Roni ehdottaa, että kävelisimme läheiseen ravintolaan syömään. Voit jättää tavarasi tänne. Ah, kaikki on palautunut normaaliksi. Johtuuko se siitä, että Roni on ehtinyt tissutella itsensä leppoisaksi? Kävelemme yhdessä vielä ilta-aurinkoisella kadulla. Puhumme intensiivisesti jostain syvällisistä asioista ja perheistämme. Ravintolassa tilailemme erilaisia annoksia, jotka päätämme jakaa. Tarjoilija kertoo meille jotain hauskaa liittyen asusteisiin, jotka olemme taas pukeneet päälle. Skoolaamme. Lasi viiniä ja siideri. Roni haluaa puhua elämäntarkoituksesta, maailmasta ja meistä (kuten usein. Teoriamme ovat jo aika kehittyneitä!). Hän sanoo, että uskoo, että me olemme puolikkaat, jotka täydentävät toisensa. Eli hän ajattelee samoin, kuin olen jo kauan sitten pohtinut. Mutta hän myös sanoo, että pelkää pääsemmekö yhdessä liian suureen vauhtiin. Sitten taas puhumme tulevaisuudesta. Roni miettii mikä suknimi olisi meille hyvä. On uskomatonta, miten nämä asiat heittelevät. Huh.

Kävelemme jutuillemme nauraen takaisin Ronin luokse. Kaikki tuntuu olevan taas täydellisesti. Käymme yhdessä kaupassa ostamassa illaksi jotain pientä hyvää, koska sovimme, että katsomme yhdessä elokuvan. Ah, mainiota. Taas olemme täydellinen vastapari. Saapuessamme Ronin luokse huomaamme miten kauniisti linnut laulavat läheisessä metsässä. Lähdemme kävelylle pimenemään iltaan metsään ihmetellen lukuisten erilaisten lintujen ääniä. Korvia huumaavaa. Kevät on todella tulossa. Ja se tuntuu kivalta sittenkin. Roni sanoo, että ihanaa kun joku ymmärtää häntä ja katsoo minua hellästi. Sitten palaamme kotoisaan lämpöön Ronin luokse ja vietämme pari tuntia lukien sana sanalta erään uuden hyvän biisin sanoja ja löydämme sieltä meille henkilökohtaista sanomaa. Roni toteaa ääneen, että onpa ihanaa, että löysimme tämän biisin! Totean siihen, että olen lähettänyt tämän hänelle jo kauan sitten, mutta hän ei näköjään ole silloin vaivautunut kuuntelemaan koko biisiä. Ronin defenssi nousee esille taas ja hän toteaa, että no eipä varmaan kiinnostanut mitään sun linkkejä silloin avata. Katson häntä merkitsevästi. Nino myös viestittelee kuulumisia omasta viikonlopustaan ja vastailen neutraalisti. Lisäksi joku iänikuisen vanha tinderi edelliskesältä kysyy kuulumisia. En jaksa keskittyä nyt. Lopulta hyppäämme Ronin kanssa sänkyyn katsomaan elokuvaa, johon Roni haluaa, että keskityn täysillä, koska sillä on älykäs sanoma. Roni itse nukahtaa hetkeksi kesken elokuvan, jonka on jo nähnyt aiemmin, mutta itse pysyn kerrankin hereillä. Kun Roni nukkuu hän näyttää niin harmittomalta ja suloiselta. Hän halaa minua ennen kuin vaihtaa asentoa nukahtaessaan kunnolla. Aamulla Roni vetäytyy minusta erilleen kuten usein. En halaa häntä kuten yleensä vaan annan hänen olla rauhassa. Nousen ennen Ronia ja hipsin toiseen huoneeseen tekemään pari työjuttua ennen kuin lähden toimistolle myöhemmin. Roni ei nouse. Hän ei ole hyvä aamuisin. Hän toivoo, että lähtisin jo. Tunnen hänet sen verran hyvin. Aina se lievä ahdistus ja se keinotekoinen yksinäisyydenkaipuu palaa häneen aamulla. Kun alkoholi on kadonnut verestä ja pitää hetkeksi kohdata todellisuus. Etenkin kun edessä on arki eikä uusi juhlapäivä. Mutta siedätyshoito alkaa toimia! Olen ihan rauhassa. En kiirehdi Ronin takia. Kuten olen hänelle aikaisemminkin sanonut, etten jaksa välittää tuollaisesta aivan turhasta hätäilystä. Kyllä hän taas saa yksinäisyyttä aivan pian joka tapauksessa. Ennen lähtöäni menen Ronin luokse makuuhuoneeseen. Sanon, että olen lähdössä. Hän piiloutuu kokonaan peiton alle (en tarvitse halia!) ja toivottaa hyvää työpäivää (mene jo, mene jo!). Toivotan hänelle hyvää työkokousta ja kysyn, että palaillaanko viimeistään sitten, kun hänen tärkeä työjuttunsa on alkuviikosta valmis. Roni sanoo joojoo. Sitten sanon hitaasti, että olen miettinyt, että on varmaan minulle itselleni nyt parasta olisi se, että (Roni säpsähtää peiton alla), en vastaa myönteisesti saamiini kutsuihin koskien tätä viikkoa ja vappua. Ilmoita jos mielestäsi olisi järkevää toimia toisin, koska se on sitten iso juttu. Ja lähden töihin. Tyytyväisenä siitä, että sanoin kaiken mitä haluan. Ehdimme viikonlopun aikana pahan välikohtauksen lisäksi puhua suhdeasioista (taas). Ehdimme puhua siitä, että olemme tiimi, olemme toistemme vastaparit. Edelleenkin tästä voi vielä tulla jotain. Ja nyt asia eteni siten, että sanoin kieltäytyväni muista jutuista hänen takiaan. Kai hän sen ymmärsi. Onko se oikea ratkaisu? Joudun viestimään Dimille. Se pistää vähän.