All swell

Väsyneestä tiistaipäivästä huolimatta osallistun treffi-iltaan, kuten Harrin kanssa ehdimme sopia. Pari viinilasillista tekee hyvää, mutteivät juurikaan tunnu missään. Kysyn matkan varrelta, että voisinko viedä mennessäni jotain mukanani hänen luokseen ja saan perinteisen vastauksen. Tuo itsesi! En olekaan kuullut tuota vähään aikaan. Hymyilyttää. Nykyään jos menen esimerkiksi Javierin luokse ja kysyn mitä voisin tuoda niin saan vastaukseksi kauppalistan. Ilma on harmaa ja jopa vettä tihkuttaa vähän, mutta olen pukeutunut säähän nähden täydellisesti. Ei liian kylmä eikä liian kuuma. Kävelen Harrin talolle, en edes harkitse mitään bussia tai ratikkaa niin lyhyelle matkalle. Eikä minun tarvitse enää tarkistella reittiä hänen luokseen, vaan löydän oikean oven saman tien. Ennen sisälle astumista laitan purkan suuhun, kuten useimmiten ja fiilis on sama kuin aikaisemminkin. Ei kauheasti jännitä, eikä odotukset ole mitenkään erityisen korkealla. Mutta samalla tiedän, että edessä on hyvä tasainen ilta ilman yllätyksiä. Harri avaa oven ja hymyilee minulle. Hänen hymynsä on sellainen oikeasti innokaan iloinen. Ajattelen, että ehkä itse hymyilen samalla tavalla. Pienet hymykuopat välähtävät aina välillä ja silmätkin ovat iloiset. Toivoisin aiheuttavani omalla hymylläni johonkuhun saman reaktion, kuin minkä Harri aiheuttaa minussa. Halaan häntä heti ja hän rutistaa minua tiukasti. Vitsailen jotain hölmöä ongelmastani avata talon alaovi ja tunnen itseni tyhjäpäiseksi. Mutta Harri hymyilee minulla aina jos katson häntä silmiin. En tee sitä koko ajan. Huomaan, että kun istumme sohvalla ja keskustelemme, niin tuijottelen seiniin ja eteiseen. Välillä käännyn ja katson häntä ja saan hymyn. Ehkä minua jonkin verran ujostuttaa? Pelkään, että keskustelu ei kulje täysin sujuvasti? En tiedä, mutta olisihan se kai näin varhaisessa tutustmisvaiheessa vielä ihan luonnollista. Kai meillä näitä hetkiä on ollut Javierin ja Ronin ja kaikkien muidenkin kanssa ennen kunnollista tottumista toiseen. Puhumme matkoista ja on helppo kysellä yksityiskohtia Harrin menneestä pikkulomasta. Hän kuulostaa tervejärkiseltä, eikä tylsältä. Olisin voinut aivan hyvin kuvitella itseni mukaan kyseiselle lomalle. Istumme sohvalla. Harri tarjoaa minulle heti viiniä. Jes. Juomme viinit samassa tahdissa, eikä minun tarvitse hidastella. Loistavaa. Jossain vaiheessa hän siirtyy lähemmäs yrittämättä teeskennellä mitään. Vaan siksi koska oikeasti haluaa. Se on kivaa. Hipaisemme toisiamme. Hän kumartuu suutelemaan. Se sujuu paljon parermmin kuin ensimmäisellä kerralla. Olen tarkoituksellisesti hyvin hidas ja pehmeä ja hän mukautuu siihen oikein hyvin. Oikein hyvin. Vaikken saa mitään supertunteita tässäkään aikaan, niin huomaan miten paljon potentiaalia koko tilanteessa on. Melkein harmistuttaa, jos hän etsii vain satunnaista iltaseuraa tai jossain vaiheessa huomaa ettei pidäkään minusta.

Olen huomannut, että kummunikoidessamme olemme hyvin vahvassa "tunneyhteydessä" käyttäen luontaisesti pacingia, jota käytiin läpi myös NLP:n verkkovalmennuksessa. Eli mukaudumme toistemme liikkeisiin ja eleisiin ja tunteisiin. Kun toinen vaihtaa asentoa niin toinenkin vaihtaa. Kun toinen ottaa huikan viinistä niin toinenkin ottaa (ehkä siksi juomme yhtä nopeasti lasit tyhjiksi). Olen havainnut, että tämä on toisten kanssa paljon vahvempaa tarkoituksettomasti, ja joidenkin kanssa ei pääse ollenkaan tähän symbioosiin. Kai se on hyvä merkki? Ettei tällaisen yhteyden eteen tarvitse edes tietoisesti nähdä vaivaa. Viinipullo on tyhjä jo ennen kuin alamme edes katsoa elokuvaa. Jep, päädyimme elokuvan katsomiseen. Kotimaisen seiskytluvun elokuvan. Onneksi häneltä löytyy toinen puoliksi jo juotu viinipullo, josta jatkamme. En koe olevani lainkaan humalassa, vaikka jatkamme vielä siiderillä toisen pullon tyhjennyttyä. Rakennamme elokuvankatsomispedin jättimäisistä lattiatyynyistä, joille pääsemme vieretysten makoilemaan. Ohimennen vaihdan pari viestiä Javierin kanssa, joka katsoo samaa hassua elokuvaa. Harri koskettaa. Kumartuu suutelemaan. Hivelee vatsaa ja reittä. On itsevarma ja tietää mitä tekee. Osaa avata rintaliivit yhdellä kädellä silmänräpäyksessä (en ole ennen törmännyt tähän kykyyn, heh). Elokuva on puolivälissä, mutta voihan siitä pitää tauon. Harri riisuu minut. Totean, että joo, olihan tässä jo kuuma. Harri naurahtaa ja ottaa pois oman paitansa. Olohuoneen spottivalot valaisevat meidät kuin missäkin näytöksessä. Harri vetää housuni pois ja totean kokevani kohta varmaan olevani pokeleffan kuvauksissa, kun valaistus on niin kunnossa. Harri kysyy, että ujostuttaako minua ja sanon, että kyllä varmaan vähän ujostuttaa. Jokaikinen ihovirhe ja ihokarva loistaa ja koen oloni vähän epämukavaksi. Mutta sanon, ettei valoja tarvitse laittaa pois. En välitä nyt omista epätäydellisyyksistäni. Harri pussailee rintojani ja vatsaani. Haluaa riisua alushousunikin ja pussailla minua joka paikkaan. En estele. Nautin täysillä. Koska hän - kuten Ninokin - tietää mitä tekee, ja yllättää täysin viattoman ja hillityn ulkokuoren alta paljastuvalla taituruudellaan. Koskettelen myös häntä, mutta en saa liikaa, koska muuten koko juttu loppuu heti. Harri siirtää käteni sivuun. Sitten hän kuitenkin nousee suutelemaan minua suulle (minua ei haittaa suudella, vaikka hän olisi äsken ollut jossain aivan muissa paikoissani) ja maistuu seksikkäälle. Sitten menemme juuri oikeaan aikaan Itse Asiaan ja se on kivaa ja kiihkeää, ja loppuu noin kolmenkymmenen sekunnin kuluttua. Mutta minua ei haittaa. Kokonaisuutena kaikki on loistavaa. Hän pussailee ja silittelee minua. Jäämme makaamaan showvalaistukseen alastomina. En ajatellut enää pukeutua. En aio kysyä, että jäänkö yöksi, koska kello on jo paljon. 

Valvomme vielä katsomassa elokuvaa ja sen jälkeen jonkun dokumentin. Juomme siideriä ja makaamme siinä alastomina ja juttelemme. Hän silittelee minua. Puhumme horoskoopeistamme. Hän on horoskoopiltaan tasaiseksi ja luotettavaksi kuvailtu. Ja minä taas jotain päinvastaista. Nauramme sille, että ehkä täydentäsimme toisiamme. Sitten päätämme mennä nukkumaan. Ensin siivoamme jäljet ja sitten hyppään sänkyyn. Peitto on hyvä ja suuri ja jaamme sen. Harria ei väsytä, joten  toistamme aikaisemma session. Erittäin kivaa. Nukahdan tyytyväisenä hänen syliinsä. Itse en edelleenkään halaa, mutta nautin kosketuksesta ja läheisyydestä. Ja nukun loistavasti koko yön. Ehkä kuorsaan, ehkä pyörin. Ei voi mitään. Enää se ei nolostuta tai mietitytä minua samoin kuin joskus vuosi sitten, vaikkakaan en oma-aloitteisesti kysele yöseuralaisiltani heidän unensa laatua, jotten joudu kohtaamaan palautetta. Yhden kerran Roni totesi, että minä kuorsaan joskus. Ja sanoin, että hänkin kuorsaa (mikä on totta). Sanoin, että pidän siitä. Ja Roni sanoi, että hänkin pitää siitä, että toinen nukkuu tyytyväisenä syvässä unessa. Siitä tulee rauhallinen olo. Aamulla heräämme siihen, että kummankin herätyksen soivat tismalleen samaan aikaan. Harri on äärimmäisen järjestelmällinen. Joka kerta kun olen ollut siellä yötä hän laittaa valon päälle kellon soidessa. Sitten saa odottaa seuraavaan torkkuun ennenkuin noustaan ylös. Hän avaa verhot ja heti tekee itselleen aamiaisen (jota tarjoaisi minulle jos haluaisin). Valmistaudun nopeasti. Kaivelen laukustani dödön ja Harri halaa minua ohimennessään takaapäin. Olen hetkessä valmis ja halaamme pitkään eteisessä. Pusu, kiitän kivasta illasta. Vaikkei ole kiva kiitellä treffeistä, mutta se lipsahti. Kun lähden huikkaan, että nähdään. Koska toivon, että näkisimme. Toivon, että hänkin toivoo.

Aamu töissä sujuu hyvin. Hyvin kiireisesti. Lounaalla lähden ulos. Istun viihtyisässä ja astetta paremmassa lounasravintolassa, jossa käyn usein viikonloppuisin, ellei sää suosi paremmille terasseille. Jonotellessani kassalle mietin ottavani perinteisen salaatin, mutta omaksikin yllätykseksi tilaankin tarjoilijalta lohta! Istun yksin neljän hengen pöytään siksi koska sen sijainti on parempi kuin pienempien pöytien, jotka on sijoitetettu kauemmas ikkunoista. Nautin perinteiseen tapaan radiosta, jonka läpi yllättävän kova hälinä pääsee, ja naputtelen läppärilläni työasioita. Lohi tulee pöytään ja siihen on jätetty rapea nahka. Vaivihkaa googletan, että onko kalan nahka järkevä syödä. Ensimmäinen tulos kertoo sen olevan parhaimmillaan taivaallista, joten syön annoksen nahkoineen. Ja se on ihan okei. Hieman mautonta siitä huolimatta, että lisään annokseen suolaa niin paljon kun kehtaan. Iltapäivän työrupeaman jälkeen kävelen suoraan terassille. Aamupäivän oli synkeää ja pilvistä, mutta iltapäivällä aurinko paahtaa kuumana. Tilaan valkoviinilasillisen ja nautin hetken ihan itsekseni. Katselen ohikulkevia ihmisiä. Ketä odottaisin ohikulkijaksi eniten? Ehkä Ronia. Mietin taas hetken, että onkohan hän kotona. Mietin, että pitäisikö hänelle viestiä, että noudan tavarani, mutten tee sitä. Haluaisin ymös viestiä jotain kivaa Harrille, mutten tee sitä vielä. En keksi mitään muuta järkevää tekemistä itselleni, etenkään, kun olen liikenteessä suoraan töistä, joten vastahakoisesti kuljen hitaasti kotiin, jossa makoilen laiskana loppuillan. 

 

Date night number 5?

Ja maanantaihan on ihan jees, kuten jo päivällä osasin olettaa. Työpäivän jälkeen menen sänkyyn, mutta tällä kertaa en peiton alle, koska on niin lämmin. Nukahdan hetkessä tunniksi niin syvään uneen, etten ole herätessä heti varma, että missä olen. Pakotan itseni ylös, vaikka voisin nukahtaa uudelleen, ettei koko ilta mene tokkurassa. Viestin sängystä käsin Elinalle lenkkiehdotuksen, ja yllätyksekseni (koska kello on jo aika paljon) hän vastaa, että mennäänkö heti. Mennään! Pitkä puolentoista tunnin lenkki on mainio, vaikka taas muistuttaa siitä, että tarvitsen uudet hölkkälenkkarit ja urheiluvaatesetin.  Hillitsen itseni enkä poikkea hakemaan matkalta roskaruokaa, vaikka taas tekee mieli syödä jotain rasvaista. Sen sijaan kotiin palattuani kaadan lasillisen viiniä (ja syön luvattoman monta riisikakkua). En kuule kenestäkään mitään erityistä koko illan aikana. Odotan tyytyväisenä seuraavan päivän treffejä Harrin kanssa ja pyrin edelleen keskittymään kaikkeen muuhun kuin ronitteluun. Saan unta päiväunista huolimatta nopeasti ja herään kerran siihen, että kuvittelen äitini seisovan sänkyni vieressä. Seuraava aamu alkaa taas ihan hyvin. Ei erityistä ahdistusta. Olen erittäin tyytyväinen! Silti käyn läpi perinteisen mantran siitä, että kaikki on hyvin, ja kaikki järjestyy. En tarvitse välttämättä ketään juuri nyt. Silti tiedän, että jos välit menisivät pieleen nyt vaikkapa Harrin kanssa, niin se varmaan aiheuttaisi minulle paniikkia ja taantumista ahdistukseen.

Yllättäen olen jotenkin väsyneessä jumissa koko päivän. En jaksa oikein tehdä mitään pakollista suurempaa. En jaksa edes ajatella ja kirjoittaa. Ulkona on kylmä ja se ärsyttää kotiin kävellessä. Kysyn Harrilta, että vieläkö aiomme tavata, mutta kello käy eikä hän vastaa. Arvon, että pitäisikö mennä suihkuun vai sänkyyn. Mutta tietenkin suihkuun. Muuten en ehdi jos hän yllättäen vastaa. Ja jos tapaaminen siirtyy tai peruuntuu, niin ei kai suihku hukkaankaan mene. Siispä suihkuun. Ja olen oikeassa. Siellä ollessani saan kutsun Harrin luokse. Voidaan sitten miettiä mitä tehdään. Eli todennäköisesti emme tee muuta kuin maistelemme viiniä (tällä kertaa kenties liian hitaasti) ja ehkä katsomme jotain. Ei mikään superfiilis, mutta useimmiten on aina parempi mennä kuin olla menemättä. Laitan paksumman takin päälle, etten jäädy. Juon pohjalle äkkiä lasin tai kaksi viiniä. Todennäköisesti jään yöksi. Mutta en välttämättä, jos vaikka tulee esille jokin sellainen topiikki, joka saa meidät erimielisyyn. Nyt laitan hiukseni uudella minisuoristimellani näteille laineille ja lähden matkaan.

Nobody's perfect, i am nobody

Kyllä se vaan on niin, että ystävien yhteen kokoontuminen, rento hengailu ja kuulumisten vaihtelu niiden kavereiden kanssa, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt saa turhat ahdistukset aika hyvin unohtumaan. Ainakin pinnallisesti. Lauantai-illan juhlissa en juurikaan mieti Ronia ja hänen päivällä herättämänsä ahdistus lievenee siiderin ja hyvän seuran voimalla nopeasti. Vilkuilen kyllä koko illan someja ja pieniä hetkiä mietin, että mitähän hän tekee, mutta mieleeni ei tule viestiä hänelle, kuten alunperin pelkäsin. Juhliin on kokoontunut paljon suurempi joukko läheisiä sekä kaukasempia ystäviä, kuin olin odottanut. Vietän ilolla koko illan leikkien deejiitä ja puhuen musiikista ja juhlista ja muusta pinnallisesta kivojen kavereiden kanssa. Puhumme siitä, kuinka sinkkuna on hauskaa tapailla rauhassa mielenkiintoisia ihmisiä (noh...) ja vapaasti juhlia miten paljon haluaa (noh...). BLING. Kesken illanvieton saan viestin taas Harrilta! Hän kertoo kohteliaalla ja maltillisella viestillä päivänsä sujumisesta ja toivoo, että minulla on mukava viikonloppu. Siis tämän normaalimmaksi ei voi mikään mennä. Edelleenkin hän aiheuttaa minussa vahvat mielleyhtymät teiniaikaiseen poikaystävääni, joka oli maailman kiltein ja kunnollisin. Se joka pakkasi yhteiselle pienelle kotimaan kesämatkallemme mukaan neljät kengät. Joka antoi minulle lahjaksi suklaata kauniisti paketoituna ja kortin, jossa luki "anteeksi", koska olin ärsyyntynyt aivan turhaan jostain. Se vanha poikaystävä, josta aina ajattelee, että voi kunpa hän olisi löytänyt ihana arvostavan puolison itselleen. Ja varmasti onkin! Usein kaduin sitä, että en kyennyt silloin näkemään hänen potentiaaliaan. Olisiko nyt jokin mahdollisuus uuteen vastaavaan tilaisuuteen tällaisen hyvin hillityn ja kunnollisen, mutta silti riittävän kiinnostavan ihmisen kanssa? En tiedä. Mutta sovimme jo tapaamisen Harrin kanssa alkuviikolle. Hän kohteliaasti kysyy, että mitä haluaisin tehdä ja kertoo, että hänellä on kotona vielä viiniä. Ilmeisesti hän jo sen verran tuntee minut, että tietää viinin olevan ihan riittävä ajanviete minulle. Tai sitten hän oikeasti on enemmän kaltaiseni kuin luulenkaan! Ajatuksena Harri ilahduttaa minua toiveikkaalla tavalla, vaikka suurempia tunteita, en ainakaan näin etänä pääsekään ihan vielä fiilistelemään. Mutta hyvä, että tapasin hänet. Oikein hyvä.

Lauantain juhlat olivat minulle juhlapäivä numero neljä. Ehkäpä osittain tästä johtuen siiderin nauttimisesta ja hyvästä meiningistä riippumatta oloni on aika rauhallinen, enkä meinaa saada itsestäni irti sellaista juhlafiilistä.  Sellaista, että on pakko tanssahdella ja laulaa hyvän biisin mukana ja valmistautua klubille lähtöä varten. BLING. Kesken illan, Harrin viestin jälkeen, saan viestin Javierilta! Hän jatkaa parilla lausella jostain aiemmasta puheenaiheesta, ja sitten kysyy, mitä aion tehdä viikonloppuna. Naurahdan ja vastaan, että nyt on lauantai ja kello on yli yhdeksän illalla, joten ei tässä paljon varmaan tarvitse suunnitella. Ja vanha kunnon Javier vastaa, että onhan meillä vielä sunnuntai. Hän on vain kotona tänään, ja jos haluan niin voisin mennä hänen luokseen. Sitten voisimme viettää yhdessä kivan sunnuntain. Okei. Olen juuri miettinyt sitä, ettei energia ehkä riitä bilettämiseen, enkä ole edes kuullut Ronista mitään. Joten sovin, että saavun puolen yön aikaan hänen luokseen. Olen tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tosin hieman petyn siihen, ettei Javier tahdo mitään ruokaa matkanvarrelta, koska itselleni olisi maistunut roskaruoka. Mutta parempi niin. Halaan heipat boolista minua enemmän humaltuneille ystäville ja suuntaan lämpimään yöhön. Javier pyytää soittamaan, kun tulen siltä varalta, että hän nukkuu. Siispä soitan puolen yön aikaan, kun olen hänen ovellaan. Yllätyksekseni hän on täysin hereillä ja tullut juuri suihkusta, ja haluaa heti alkaa purkamaan mieltään painavia asioita. Kuuntelen maltillisesti, kun hän purnaa, kuinka joku ystävä oli närkästynyt siitä ja tästä ja tuosta. Jostain syystä lähes kaikki hänen ystävänsä ovat naisia. Ja joku oli loukkaantunut, kun hän oli humalassa iskenyt jotain tämän kaverin kaveria. Sitten oli joku eksä ja tämän sisko, joista riitti kerrottavaa. Tunnen oloni vähän typeräksi, ja asemani juuri nyt hyvin kaverilliseksi. Kuuntelen aikani nyökkäillen ja sanon, ettei täällä Suomessa varmaan kannata ottaa niin paljon itseensä mitään humalajuttuja. Ja sitten kysyn, että miksi ihmeessä olen täällä keskellä lauantaiyötä kuuntelemassa hänen ihmissuhdeongelmiaan. Sitten Javier puuskahtaa, että hänhän vain haluaa avautua minulle hänelle tärkeistä asioista. Selvä, oloni paranee vähän. Javier vielä analysoi hetken juttujaan ja sitten toteaa, että me olemme tunteneet pian kokonaisen vuoden, että mitäköhän me olemme toisillemme. Sitten hän sanoo, että no olemmehan me yrittäneet puhua siitä ja sitten heilauttaa hyväntuulisesti kättään ilmassa ikäänkuin pyyhkäisten tämän puheenaiheen sivuun. No, ainakin hän on ajatellut näitä asioita, mutta olen tyytyväinen jossei niistä tarvitse nyt keskustella enempää. On myöhä, mutta alamme katsoa elokuvaa toisiimme kevyesti nojaillen. Ja sitten sänkyyn päätyen. Javier ei halua heti nukkumaan, vaan vietämme vielä hyvät hetket, ennenkuin nukahdamme toistemme halauksiin. 

Aamulla nukumme myöhään. Aurinko näyttää paistavan verhojen takana. Nousen alastomana hakemaan puhelimeni olohuoneesta, jotta saan tarkistettua kellonajan. En halua nukkua iltapäivään asti, kuten viimeksi Harrin kanssa.  Huh, ei vielä puolta päivää. Olen tyytyväinen herätessäni tutusta ja kotoisasta sängystä Javierin kainalosta, mutta minua ärsyttää, etten saa niitä ihastumisen tunteita koettua nyt samalla tavoin kuin joskus aikaisemmin. Roni tuli taas pilaamaan kaiken. Toisaalta, enhän itsekään tiedä pitäisi minun tuntea mitään ketään kohtaan sen enempää juuri nyt. Olenhan jo sopinut treffit jonkun toisen kanssa seuraavalle viikolle. Mutta olen läheisyydenkaipuinen ja johdattelen aamulla meidät jatkamaan siitä mihin yöllä jäimme. Yllätyksekseni Javier on ollut aivan erilainen viimekohtaamisillamme. Tai ainakin tällä kertaa. Hän ei lainkaan keskity mihinkään teknisiin asioihin, vaan on paljon spontaanimpi ja hellempi, ja kaikki on jotenkin astetta ihanampaa fyysisesti. Ja jos osoitan, että minulla on kivaa, niin hänellä on entistä kivempaa. Kun olemme molemmat hikisiä ja nääntyneitä, niin Javier vetää minut kainaloonsa ja silittää minua. Pidän siitä. Taaskaan kukaan ei työnnä minua pois tai kiirehdi hyppäämään sängystä, jotta pääsee irtaantumaan minusta. Hetken aikaa lepään pääni Javierin karvaisella rinnalla. Pidän siitä, että hän on niin sanotusti perinteisen tumma ja tulinen. Usein silittelen hänen mustia rintakarvojaan ja cocacolan väristä tukkaa. Kuuntelen sydämenlyöntejä. Syke on hidas. Sitten sanon vitsikkäästi, että kiitos! Ja nousen sängystä ja totean lähteväni Jackin kanssa ulos. Javier toteaa, että edellisviikkoinen pyyhkeeni on vielä kylpyhuoneessa, vihjaten siihen, ettei hänen luonaan ole tässä välissä ollut muita yövieraita (ehkä?). Pesen hampaat ja siistiydyn pikaisesti, laitan Jackille pannan kaulaan, ja lähden ulos mahdollisimman nopeasti. Koska siellä paistaa aurinko ja haluan oikeastikin ulos! Ja ajattelen Javierin valmistavan sillä aikaa aamiaista. Teemme tavallista pidemmän kävelylenkin kauniin ilman vuoksi. Kun saavumme sisälle, niin näyttää siltä Kuin Javier olisi vasta noussut sängystä. Ei aamiaista. Hän tulee minua ovelle vastaan ja sanoo, että hänellä on ehdotus. Koskettaa käsivarttani. Ja kysyy, että sopisiko jos kävelisimme yhdessä läheiseen ravintolaan brunssille, jolloin voimme skipata aamiaisen. Oho, jopas nyt on kaikenlaista uutta ilmassa. Olemme toki aikaisemmin käyneet ulkona syömässä (viime vuonna) ja baarissa (viime vuonna) ja terassilla (viime vuonna), mutta nyt se jotenkin tuntuu rikkovan niitä rajoja, että olisimme vain toistemme yöseurakaverukset. Ehkä hän haluaa olla enemmän ystäväni. Ehkä haluaa treffailla minua enemmän. En tiedä, mutta ilahdun ja suostun tietenkin! 

Hetken aikaa makoilemme yhdessä sohvalla, ennen kuin Javierikin pukeutuu ja minä meikkaan. Ja kampaan hiukset, koska Javier nauraen toteaa, ettei lähde kanssani ulos jos tukkani on sekaisin. Samat sanat sulle, vastaan. Tunnelma on sunnuntaisen mukava ja hidas. Puemme kengät jalkaan ja ohimennen Javier toteaa, ettei minun tarvitse ottaa kaikkia tavaroita mukaani. Okei, eli viettäisimme taas koko sunnuntain yhdessä. Kävelemme hitaasti kohti katua, jossa on useita ruokapaikkoja. En suostu ottamaan bussia, koska matka on lyhyt ja sää on hyvä. Valitsemme keskinkertaisen buffetpaikan. Maksamme omat ruokailumme ja lisäksi tilaan itselleni lasillisen viiniä. Koska voin ja haluan. Syömme noin miljoona lautasellista herkullista ruokaa ja puhumme niitä näitä, kuin normaalit ihmiset. Kaverukset tai tapailevat ihmiset. Ketkä tahansa. Javier on aina julkisilla paikoilla hyvin kohtelias ja jopa varovainen. Hän on hyvin tarkka siitä, ettei anna kenellekään mitään valitettavaa koskien itseään. Olen huomannut, että hän joskus epäilee ulkomaalaisen taustansa vaikuttavan saamaansa kohteluun ja on siksi korostetun hyvinkäyttäytyvä. Syömisen jälkeen pyörimme ruokakauppaan hakemaan pari pientä juttua ennen kuin palaamme Javierin asunnolle. Tällä kertaa bussin kyyditsemänä. Kaikki on hyvin luontaista. Rojahdamme sohvalle. Avaan television. Näpräämme puhelimia ja kerron Javierille tyttöjen juttuja, joita he jakavat ryhmäkeskusteluumme. Javier nukahtaa hetkeksi sohvalle, mutta ennen sitä vetää jalkani tiukasti itseään vasten. Lenkitän Jackin vielä illalla, mutta muutoin makoilemme sohvalla katsellen sieltä tulevia huonoja elokuvia, ja jaamme samalla hassuja videioita ja uutisia toisillemme. Javier kysyy haluanko vaikka juoda siiderin illalla (kun hän ottaa oluen), mutta joudun hakemaan siiderin itse jääkaapista, vaikka vastaan voivani juoda yhden. Hän ehkä jotenkin alitajuisesti karsastaa alkoholinkäyttöäni. Illalla Javier alkaa jossain vaiheessa pauhata jonkun uutisen johdosta (taas) siitä, kuinka kauheita silikonitissit ovat. Hän kuvailee, kuinka kaikki (ne lukuisat) silkonit joita hän on saanut kokea ovat olleet epäonnistuneita ja rumia ja kauheita. Lisäksi hän tyrmää tekoripset, täytetyt huulet ja liiallisen fitnessurheilun. Television ruudussa pyörii fitnessmissi (?) Sofia jolloin Javier osoittaa häntä ja sanoo, että saisin tuosta huvia maksimissaan päiväksi! En oikein tiedä miksi hän on taas niin jyrkkä tämän mielipiteensä kanssa (vai johtuuko se vain hänen tulisesta tavasta ilmaista mikä tahansa asia), mutta toivottavasti hän ei yritä vain miellyttää minua. Itse totean, että voi ne leikatut rinnatkin joskus olla hillityt ja kauniitkin, jos omat aiheuttavat jostain syystä huonoa itsetuntoa. Mutta kaikella on rajansa. En itsekään pidä tekoripsistä (jos ne huomaa tekoripsiksi) tai sellaisista toimenpiteistä kasvoihin, jotka selkeästi ovat kauneuskirurgialla aikaansaatuja. Keskusteluun luo oman oudon vireensä se, että olemme juuri käyneet iltasuihkussa (jota ennen Javier läiskäisi minua takapuolelle niin kovaa, että hänen kädenjälkensä lojui pakarallani punaisena monta tuntia) ja istuskelen sohvalla alastomana. Omien pienien tissieni kanssa. Mutta en tunne alemmuutta. Ainakaan kauheasti. Kukaan ei ole täydellinen. Olen enemmän sinut itseni kanssa nyt kuin vuosi sitten. Mutta minulla on tapana pitää kättä rinnoillani jos oleskelen jossain alastomana, ja se on Javierin mielestä kauhean syntinen merkki epävarmuudesta ja hän usein vetää käteni pois edestäni ja puuskahtaa, että mikset vain voi olla oma itsesi ja lopettaa piiloutumisen! 

Nukun taas Javierin sylissä kuin tukki, vaihdamme huomaamatta asentoa siten, että välillä minä halaan häntä ja välillä hän minua. Tosin kerran herään yskähtämään ja häiritsen hänen untaan. Pelkään, että takiani hän on nukkunut huonosti. Aamulla saan kuitenkin halauksia ja suukkoja Javierin lähtiessä töihin, ja itse herään hieman myöhemmin yllättävän pirteänä. Kuin kotoani! Mutta lievää ahdistusta tuntien. Ajattelen taas Ronia jostain syyystä. Ja ikävöin häntä kaikesta huolimatta. Tunnen taas sen menetyksen välähdyksen ja mieleeni tulvahtaa taas se fiilis, kuinka olemme yhtä ja voimme tehdä yhdessä mitä tahansa. Mietin, että ajatteleekohan hän minua. Sitten tietoisesti mietin sitä, kuinka hän heittää minut pois kuin kenet tahansa randomin. Ja oloni paranee hieman. Hoidan aamujutut ja Jackin ulkoilutuksen, ja töihin lähtiessä otan taas matkan varrelta mukaani jonkun suuren täytetyn halpissämpylän, jota en säästä edes lounaaseen asti. Lenkille olisi taas tilausta! Javier kysyy miten aamu meni ja kerron kaiken sujuneen normaaliin hyvään tapaan. Olen iloinen väleistämme, mutta jossain taka-ajatuksissa jopa pelkään, että jokin tilanne tulisi taas eteeni hänen kanssaan aivan väärään aikaan. Tänään on aika ottaa rauhallisesti. Olla vain kotona ja ehkä käydä siellä lenkillä, sillä huomenna olisi ehkä tarkoitus tavata taas Harri. Ennen kotiinlähtöä vaihdan Manuelinkin kanssa muutamat kevyet viestit. Hän ei enää pommita minua kutsuilla luokseen, joten suhtautumiseni häneen on paljon leppoisampi. Ossikin on taas selvänä ja täynnä uutta energiaa. Taas yksi ihan jees maanantai.

Yhtäccii

Se oli taas jokseenkin keskinkertainen, vaikkakin samaan aikaan hieman tavallisuudesta poikkeava ilta. Perjantainen ilta. Minusta tuntuu, että jos en tapaa ketään mielenkiintoista ihmistä ja herää jonkun vierestä, niin aina ilta jää kokemuksena puutteelliseksi ja epätäydelliseksi. Outoa. No mutta. Juuri kun olin valmistautumassa lähtemään ystävättären luokse niin saan viestin tapaamattomalta tinderiltä. Hän asuu aivan naapurissani ja oli vahinkomatchi, koska en ikinä pidä koko sovellusta avoinna omilla kulmillani. Ainoastaan keskustassa. Tämä tinderi, Arto, sanoo täysin spontaanisti, että hän on tehnyt nyt eväät valmiiksi ja kysyy onko minulla viiniä, jotta voisimme mennä lähistölle pihalle nauttimaan auringosta. Hauskaa. Tottakai minulla on viiniä. Mietin hetken ja sanon, että selvä sopiiko puolen tunnin kuluttua! Hah, pidän tällaisista nopeista liikkeistä. Ilmoitan ystävälle, että tulen tuntia myöhemmin, koska pidän pienen välipalahetken ensin. Arto on vähän pettynyt, kun sanon, että en ehdi kauaa istuskella, mutta lupaa silti tulla jakamaan herkkunsa. Kaikki hiustensuoristimeni ovat hajonneet muutaman viikon sisällä, joten joudun vain föönaamaan tukan. Kyllä se jotenkin onnistuu näinkin, mutta uusi pieni suoristusrauta on ehdottomasti ostoslistallani. Teen keskitumman meikin valmiiksi, jotten sitä tarvitse miettiä sitten enää illan mittaan liikaa. Ja tuosta noin vain lähden tapaamaan reipasta hieman nuorempaa miestä, ihan vain koska voin. Ja, Arto, tiedän, että saatat olla blogidiggari, joten jos huomaat olevasi näillä riveillä, niin hahaa, otetaan piknikki uusiksi joku kerta.

Menen sovittuun paikkaan aurinkoiseen spottiin nurmikolle. Laitan valmiiksi kertakäyttöviinilasit ja valkkaria ja kivennäisvettä esille. Sitten pistän matkakaiuttimestani musiikin soimaan odotellessani Artoa. Valitsen suomalaista rokkia. Tiedän taas jo etukäteen, että tämä pieni hetki sujuu joka tapauksessa hyvin, joten en jännitä tai stressaa yhtään. Pian Arto saapuu paikalle ja tulee suoraan luokseni. Pienessä puistossa on paljon ihmisiä, mutta olen ainoa joka istuskelee yksinään. Heti moikkaamme toisiamme hymyillen, mutta en nouse antamaan halausta (yleensä aina halaan treffien aluksi miestä), koska pitelen viinilaseja pystyssä. Aloitamme heti tarkastelemaan hänen tekemiään oikein herkullisia eväitä (tarkasti koottuja voileipiä, paloiteltuja hedelmiä, suklaata) ja kaadan meille lasilliset halpaa valkoviiniä. Tarjoan Artollekin viinin sekaan makuistettua kivennäisvettä ja hän kokeilee ja tykästyy tähän coctailiin. Arto on minua hieman pidempi ja hieman nuorempi, sellainen rennon luonnonläheinen, muttei ehkä romanttisessa mielessä tyyliäni. Kaveri ehdottomasti! Tulemme juttuun loistavasti. Puhumme musiikista ja vaihtelemmekin biisejä ahkerasti. Juttelemme harrastuksista ja luonnosta. Emme juurikaan mistään tylsistä työasioista. Vitsailen rennosti ja Arto nauraa jutuilleni. Ystävätär soittaa ja hoputtaa minua tulemaan nopeasti, hänellä on tylsää! Katson, että aurinko on juuri laskemassa puiden taakse ja lupaan lähteä heti kun kylmä varjo saavuttaa meidät. Sanon Artolle, että olemme vain suunnittelemassa ystävättäreni kanssa hauskaa rentoa iltaa lasillisten ääressä, ja että jos hänellä ei ole suunnitelmia, niin mukaan saa aina liittyä - kaverina. Arto ilahtuu kutsusta ja sanoo, että kyllä hän mielellään tulee jatkamaan iltaa. Hauskaa! Näin saadaan uusia kivoja kavereita ja rikotaan protokollaa! Kokoamme piknikkimme ja menemme kauppaan ostamaan parit kylmät juomat (koska viinipullo on tietenkin tyhjentynyt jo ajat sitten) ja hyppäämme bussiin kohti ystävättäreni kotia. Olen tietenkin jo etukäteen viestinyt, että voin tuoda uuden kaverin mukana, ja se tietenkin sopii. Koska olemme mukavia ja rentoja ihmisiä. Joskus. Vastaan myös Harrille, joka suureksi ilokseni kysyy kuulumisiani ja kertoo omiaan. Kivaa, että hän ajattelee minua! En olisi odottanut viestiä vielä näin pian. Nyt olen vakuuttunut, että tapaamme kyllä heti kun hän palaa! Jes.

Kesken eilisestä illasta kirjoittamista puhelimeni välähtää. Se on Roni. Hän oli aamulla laittanut jonkin hymiön minulle vastaukseksi noloon sovelluskutsuuni, mutta nyt hän lähettää minulle videon. Olen onnistunut tosi hyvin nyt olla miettimättä häntä eilen tai tänään, mutta yhtäkkiä poskiani alkaa taas kuumottaa ja sydän pomppaa hieman kovempaa. Menen katsomaan mitä sieltä löytyy. Hän puhuu kameraan ulkona kävellessä ja toteaa, ettei jaksa tätä paskaa maailmaa selvinpäin. Huh, sama tuttu juttu. Sama tuttu juttu, jota yhdessä aina olemme niin hyvin laimentaneet. Vastaan, että miksi pitäisikään! Sydän läpättää. Mietin heti, että minneköhän hän on nyt menossa. Millaisiin juhliin. Mietin, että madalsiko tyhmä vahinkoviestini hänelle kynnystä taas kommunikoida minulle. Äh, hyvä fiilikseni heikkeni nyt jonkin verran, koska heti kun näen hänet videolla puhumassa minulle niin kaikki ristiriitaiset fiilikset häntä kohtaan palaavat pinnalle. En jaksa keskittyä nyt miettimään eilisiltaa. Kaikki meni hyvin. Joimme, nauroimme, katselimme videioita. Pidin jutun täysin kaverillisena, vaikka Arto taisi jossain vaiheessa mainita muuta. Lähdimme samaa matkaa klubilta kotiin, omiin koteihimme. Totesin hänelle, että meidän seuraan saa aina tulla juhlimaan. Se oli hauska, mutta yhdentekevä ilta. Aamulla Javier jakoi minulle kertomuksiaan omasta eilisestä illasta ja siitä kuinka oli auttanut tosi kännistä eksää taksiin. Okei. Minun pitäisi valmistautua ja lähteä tyttöjen luokse. Siellä on synttärijuhlat. Pienet, mutta varmaan kivat. Äsken fiilis nähdä tyttöjä oli hyvä. Nyt minusta tuntuu siltä taas, että voi kunpa Roni ehdottaisi jotain. Äh voi harmi. Riskit omille känniviesteille kasvoivat juuri. Toivon, että voisin ajatella Harria ja unohtaa Ronin, mutta se nyt tuskin onnistuu, kun hän saa aikaan tällaisen tunnereaktion.

Ja taas on perjantai

Olen juuri herännyt kahden tunnin päiväunilta ja raahautunut poikkeuksellisesti parvekkeelle naputtelemaan! Tätä se aurinko teettää, en ole vilkaissutkaan parvekkeelle kuukausiin, mutta nyt yhtäkkiä se houkutteli. Näin päivälevollani unta, että Alex otti minun yhteyttä! Mutta en ole kuullut hänestä mitään pitkään aikaan. Hän on varmaan löytänyt jotain uutta elämäänsä. Siinä heräillessäni menin puhelimellani facebookin chattiin. Olin aikaisemmin jutellut Javierin kanssa jotain työasiaa, ja sitten menin painamaan nappulaa "Kutsu ystäväsi tähän XXX-sovellukseen" -ja kaikille keillä ei kyseistä juttua vielä ole saivat minulta kutsun ladata sen itselleen. Vittu. Se meni myös Ronille johon en ole ollut aikonut ottaa mitään yhteyttä. Miten minulle aina käy näin, että lähettelen jotain noloja vahinkoviestejä? Kuten viimeksi sekoitin Rickyn ja Javierin keskenään, mistä joskus kirjoitinkin. Itseäni soimaten lähetin perään parille tyypille viestin, että hups, vahinko, sori. Mutta se ei lievennä ärsytystäni. Ei voi mitään. Puuh. Kaikella on kai tarkoituksensa. Noniin. Tyttöjen ryhmächatti käy aktiivisena. Yksi tytöistä kutsuu kaikki luokseen ja ehdottaa illan aloittamista hänen luonaan. Hmm, miksei! Minulla ei ole vielä mitään suunnitelmia tälle illalle ja eilisestäkin on nyt toivuttu jo aika hyvin. Siitä voisi sitten jatkaa iltaa minne vain. Hyvä idea! Kohta täytyy siis hypätä suihkuun ja valmistautua oikeeseen perjantaihin.

Eilen lähdimme pikkuristeilylle ystävättären kanssa. Kaikki sujui hyvin, mutta itselleni koko reissu jäi hyvin yhdentekeväksi. Söimme (liikaa), juttelimme. Joimme viiniä. Tilasimme yhdet lasilliset viiniä paikassa, jossa söimme ja sitten lähdimme lasien kanssa muualle (niin voi tehdä laivalla), haimme viinipullon taxfreesta ja täyttelimme lasejamme sillä. Ei tarvinnut siis tuhlata rahaa juomien tilaukseen baareista. Koimme olleemme nokkelia, vaikkei koko asialla sinänsä ole väliä. Puolitimme saamani "ekstaasin", joka osoittautui plaseboksi. Hyvä niin. Jutustelimme muutaman kivan tyypin kanssa, muutoin hyvin hiljaisessa ravintolassa. Menin ajoissa hyttiin nukkumaan ja aamulla sinne könysi myös ystävätär, joka oli löytänyt yölle mieluisampaa seuraa. Perussetti, mutta ei mitään erityisen ihmeellistä. Matalat odotukset täyttyivät, mutta eivät ylittyneet. Laivan saavuttua kotisatamaan jo aika varhain tänä aamuna, kävelimme kuumassa auringonpoltteessa hetkeksi istuskelemaan espalle. Tilasin ulkomaalaiselta mehunpuristajalta itselleni appelsiini-granaattiomena -tuoremehun, mutta hän teki (ja veloitti) vahingossa kaksi, joten saimme molemmat nauttia vitamiiniannokset perjantaipäivän aluksi matkakaiuttimeni soittaessa leppoisia kesäbiisejä. Fiilis aika hyvä. Vähän kai mietin Ronia ja mietin Harria, kenestä en vielä ole kuullut mitään. En ole miettinyt juurikaan muita. Huomaan odottavani Harrin kuulumisia ja paluuta. Haluan tavata hänet. Ja sen ajatuksen siivittämänä hauska ilta tyttöjen kanssa tuntuu sopivalta idealta juuri nyt. Ei sitä ikinä tiedä minne ilta sitten vie. Ja sen jälkeen on edessä vielä lauantai. Nyt aion maistaa pakastimeen  varalle ostamaani Magnum -tummasuklaajäätelöä ,jossa on vähän vähemmän kaloreita, kuin muissa. Syön jäätelöä todella harvoin, mutta ehkä juuri nyt on sen aika. Ja edelleen ärsyttää se facebook-kutsujen lähettely. Argh.

Matalat odotukset

Keskiviikkona alkuillasta lähdemme Elinan kanssa ulos. Pitkästä aikaa olen laittanut hiukset suoriksi. On vielä aika lämmin ja puisto on täynnä ihmisiä. Juomme viiniä ja puhumme miehistä ja teorioista, joita olen täälläkin jakanut sen suhteen, että miksi ihmisiä ahdistaa ja miksi meidän pitää juoda niin paljon viiniä. Kun ilma viilenee liikaa yhdeksän jälkeen siirrymme loungeen parille ja tapaamme muutaman muun tytön. Meillä on sellaista kuplivan kivaa. Nauramme ja puhumme suhteistamme ja otamme valokuvia. Juttelen Ossin kanssa joka on sekaisin eikä lähelläkään katkoa. Lähetän hänelle vessaselfien ja Ossi tykkää siitä. Ajattelen Ronia ja vilkaisen onko hän somessa pariin otteeseen. Mietin mitä hän tekee. Tsekkaan että hän on kotona viimeinkin. En ole saanut häntä karsitettua mielestäni, mutta onneksi en viesti hänelle mitään. Ja onneksi tajuan koko ajan millainen aamu taas olisi jos tapaisimme. Saattaisi olla. Vai olisiko. Ajattelen lämmöllä Harria. Oikeasti koen häntä kohtaan lämpimiä tuntemuksia. Ihanaa! Voi kunpa siitä voisi kehkeytyä jotain. Voi kunpa tykästymiseni ei laantuisi. Voi kunpa hänen tykästymisensä ei laantuisi. Vaikka ensi alkuun kontrasti Roniin tuntuu epämukavalta, niin se loppujen lopuksi voi olla hyvä asia. Meillä on tyttöjen kanssa kivaa. Siirrymme ennen puolta yötä syömään roskaruokaa. Tilaan Iskenderin ja syön sen lähes kokonaan. Olemme suunnitelleet tanssimaan lähtemistä klubille. BLING. Nino kyselee missä menen ja kertoo olevansa taas läheisessä pubissa ystävänsä kanssa. Päätämme lähteä yhden tytön kanssa moikkaamaan heitä ennen klubia.

Ja lyhyestä virsi kaunis. Meillä on kivaa. Nino on humalassa. Otamme parit. Ystävättäreni lähtee omille teilleen bongaamansa miehen kanssa eikä lämpene Ninon sinkkukaverille. Sinkkukaveria harmittaa. Lähdemme Ninon kanssa bussilla hänen luokseen ja klubi jää väliin. Olen tosi suorapuheinen ja vitsailen suoraan taas takseista. Nino nauraa jutuilleni ja vaikuttaa rennommalta. En ahdistu tällä kertaa hänen kunnollisuudestaan samoin kuin viimeksi. Menen ihan mielelläni bussilla. Onhan se järkevää ja menee suoraan oven eteen. Voimme käyttäytyä kuten normaalit ihmiset. En tarvitse Ronin ylimielisyyttä ja taksimatkoja. Paitsi vähäsen. Pääsemme Ninon kämpille. Itse olen kebabista täynnä, mutta Nino ei ole syönyt joten nappaamme hänelle jonkun hodarin mukaan naapurissa olevalta snägäriltä. Pääsemme sisälle ja kello on kolme. Nino näyttää minulle trailerin jostain uudesta suomalaisesta supersankarielokuvasta, jonka luulen olevan vitsi. Mutta se ei ole. Menemme sänkyyn ja Nino riisuu minut kokonaan ja on tosi innokas. Annan mennä ja nautin saamastani huomiosta ja läheisyydestä ja ihailusta. Ja meillä fyysinen kemia vaan toimii. Itseasiassa Harri muistuttaa tässä suhteessa Ninoa. Fyysiset avut eivät ehkä ole erityisiä, mutta se innokkuus ja aloitteellisuus ja luontainen hellyys on jotenkin ihanaa. Ninolla on aina nätit tummat lakanat ja jättimäinen untuvapeitto ja hyvät tyynyt. En pidä valkoisista lakanoista, joita Javierilla aina on. Valkoiseen tyynyliinaan jää aina tahroja meikistä. Mustia tuhruja ripsiväristä. Ja en muutenkaan pidä valkoisesta aluslakanasta, jossa jokainen tahra varmasti näkyy samantien. Tykkään nukkua Ninon kanssa, joka halii minua (jota en halaa itse, mutta vastaanotan läheisyyden) ja silittelee aamulla. Herättää kosketellen hellästi. Vaikka tykkään olla Ninolla niin ensireaktioni herättyäni on harmitus. Harmittaa että klubi jäi väliin. Ehkä olisin siellä löytänyt jotain uutta hauskaa? Saanut ainakin tanssittua. Katson kelloa. Vasta kahdeksan. Nino nukahtaa uudelleen. Itse pyörin hereillä. Mietin Ronia ja taas hetken ahdistaa. Ärsyttää, että välimme ovat kuihtuneet. Yritän tietoisesti ajatella, että kaikki on hyvin. Olen hyvässä seurassa. On  parempi olla täällä kuin kotona tai jossain randompaikassa. On aikaista. Mieleni tekisi pompata ylös ja lähteä ulos tai kotiin. Mutta rauhotun ja saan mielen tasattua. Nukahdan uudelleen. Näen unta, että kävelen Harrin kanssa jonkin taloyhtiön saunasta ulos pyyhkeet ympärillämme. Jutustelemme talvisessa maisemassa iloisina. Oloni on hyvä. Kävelemme puuterilumessa paljain jaloin, mutta ei ole kylmä. Pyyhkeeni luiskahtaa päältäni ja Harri heittää jonkin hauskan vitsin ja nauramme. Seisahdumme hetkeksi ja Harri ehdottaa, että katsotaanko elokuva, ja olen innoissani ja sanon, että joo, säästetään sarjat arki-illoille! Olipa kiva uni. Lisäksi näen jonkin unenpätkän Ronista. Siinä olemme taas jossain kävelemässä yhdessä ja kaikki on hyvin. Ärsyttää.

Herään taas Ninon silittelyyn. Ja koitan olla ajattelematta Ronia, kun Nino hyväilee minua kohteliaana ja hellänä. Makoilemme sängyssä aika pitkään ja mieleni paranee. Päätä ei särje. Olen täynnä energiaa. Tekisi mieli lähteä ulos. Suoraan keskustaan! Mutta minun on ensin mentävä kotiin vaihtamaan vaatteet. Nino on kiva, hänellä on mukavat ja normaalit jutut. Juttelemme tosi rennosti kaikesta. Meistä on tullut hyviä tuttavia. Olen sielläkin kuin kotonani. Luemme uutisia. Puhumme ystävien asioista. Työjutuista. Leppoisaa! Viestin ystävättärelle, että mistä hän on herännyt. Jostain uudesta paikasta. Hän saa pian kyydin kotiin. Okei, kiva! Nino haluaa keittää minulle kahvia. Hänellä ei ole maitoa, mutta lupaan juoda kahvin mustana. Ja kahvi on erittäin hyvää, joten se ei ole vaikeaa. Tunnen yllättäen Ninoa kohtaan lämmintä ystävyyttä. Meillä on hauskat jutut ja hymyilemme ja nauramme enemmän kuin aikaisemmin. Kuitenkin heti puolen päivän aikaan haluan jatkaa matkaani ja Nino saattaa minut pihalle. Ilma on hieman viileä, kun aurinko ei paista pilvien vuoksi, mutta nautin pitkästä kävelystä pysäkilleni (ei sille lähimmälle). Mietin siinä kulkiessani, että mitähän voisi tänään tehdä! Huomenna moni on töissä. Roni varmaan ajattelee, että olen huomenna töissä. En tiedä miksi edes ajattelen sitä. Missään ei varmaan ole erityistä menoa tänään. Joten ehdotan ystävälle pientä risteilyä. Sopii! Siispä varaan meille illaksi pikkuisen risteilyn, jonne voimme mennä juhlatuulella hetkeksi rentoutumaan. Kotiin päästyäni tilaan itselleni intialaista ruokaa ja otan rennosti. Kun ruoka saapuu se tuo taas mieleeni Ronin ja sen kuinka edellisellä hyvällä tapaamisellamme söimme vastaavaa ruokaa ja puhuimme innoissamme sielunkumppanuudestamme ja siitä kuinka olemme toisillemme luodut. Ja pelleilimme ja nauroimme ja menimme saman peiton alle toisiamme halien katsomaan elokuvaa. Vähän ahdistaa ja harmittaa. Mutta ei se menetyksen suru niin helposti voi ohi mennä. Olen selviytynyt tosi tasaisisesti, joten on vain hyväksyttävä huonommatkin hetket. Ja illalla saan taas onneksi muuta ajateltavaa, kun lähdemme nollailemaan laivalle. Ja sen jälkeen on taas viikonloppu edessä.  

Ennen kuin pitäisi alkaa valmistautumaan uuteen vapaailtaan väsähdän niin paljon, että menen hetkeksi sänkyyn. Nukahdan heti puoleksi tunniksi. En näe unia. Herätessäni mieleeni välähtää se, kuinka Roni silloin kerran nukkui sängyssäni. Kukaan muu ei ole ollut luonani ikuisuuksiin. Juuri hän halusi tulla ja teki sen niin helpoksi ja hauskaksi. Tapasi perhettäni ja ystäviäni. Ja oli niin kiva, ja sitten taas pilasi kaiken. Olisipa se ollut joku muu. Ossinkin kanssa keskustelimme tästä (taas) yksi päivä. Hänkin kertoi entisestä tyttöystävästään, jota ei voi koskaan unohtaa. Sanoo, että silloin tunsi rakkauden,  mutta nykyistä naisystäväänsä hän ei pysty rakastamaan samoin. Eikä ehkä koskaan ketään toista. Kysyin, olisiko hänen mielestään parempi, jos emme olisi koskaan kohdanneet näitä ihon alle jääviä sielunkumppaneita, jotka herättävät tunteet, joihin muut eivät pysty. Ossi on sitä mieltä, että kyllä se olisi parempi. Kaikki olisi nyt helpompaa. Olen samaa mieltä. Joku sanonta sanoo, että on parempi saada kerran kokea oikea rakkaus, kuin olla koskaan kokematta. Mutta en voi yhtyä tähän juuri tällä hetkellä. Nyt kipin kapin suihkuun ja kauniiksi. Iltaa varten ei ole mitään odotuksia. Ei kerta kaikkiaan mitään. Mutta se on hyvä. Usein silloin kaikki menee odotettua paremmin. Heh.

Tryna play it coy

Se ihana fiilis kun aamulla oikein aikaisin lähtee ulos ja aurinko lämmittää jo tosi voimakkaasti. Taivas on sininen ja ilma sellainen ihanan raikas viileämmän yön jäljiltä. Kaikki ihmiset ovat joko aamulenkillä tai menossa töihin. Ja he ovat energisen ja onnellisen olosia tästä ihanasta hetkestä ennen työpisteelle saapumista. Kadehdin ohi lenkkeilevää tyttöä. Olisinpa siinä lenkillä! Mutta en koskaan ole osannut herätä niin, että ehtisin käydä lenkillä ennen työpäivää. Kävelen rannan vierustaa kohti keskustaa ja sen läpi. Hitaasti. Usein kävelen tosi nopeasti, mutta nyt hidastelen, jotta saan mahdollisimman pitkään nauttia tästä ihanasta fiiliksestä. Ei edes tuule ollenkaan. Vedessä on kauempana iso lauma joutsenia. Aurinko näyttää kauniilta noustessaan ylös. Haluaisin vain keskittyä musiikkiin ja katselemaan töihin meneviä ihmisiä samalla tiellä kanssani, mutta joudun vastailemaan Manuelille, joka niin iloisena kertoo omasta aamustaan. Aamupuurostaan ja kahvistaan. Kysyy treffeistäni ja minä kerron mielelläni. Mutta yritän olla lyhytsanainen, jotta saan pian laitettua puhelimen takataskuuni. Sitä näprätessäni harhaudun pyörätielle ja tunnen kuinka täysillä ohiajava pyöräilijä lähes hipaisee minua. Huh, close call. Kierrän pidempää kulkureittiä pitkin kunnes päädyn ohikulkiessani rautatientorille hakemaan aamupalaa, lounasta ja teetä. Saan ihanaa palvelua Picnicissä ja jatkan kevyellä hymyileväisellä mielellä kohti toimistoa. Sitä ennen kävelen vielä rautatieaseman läpi ja nauran naakalle, joka on löytänyt kunnon apajat junan keulasta! Se nokkii maltillisesti junan edustaan liiskautuneita ötököitä. Heh. Sitten muistan, että on tavallaan perjantai! Edessä on monta vapaapäivää. Hymyilyttää kun ajattelen, että voin viettää paljon tällaisia ihanantuntuisia aamuja ja vain jäädä ulos, kun edessä on vapaapäivä. 

Eilen oli siis deitti-ilta. Deitti-ilta numero neljä. Miten se onkaan taas mennyt näin nopeasti? Neljäs kerta, kun tapaamme, oikeastiko! Näin se on. Ihan huomaamatta. Lähtiessäni valikoin päälleni kevyen puolipiykähihaisen sekä kevyen takin. Valinta oli oikea, sillä jo seitsemän aikaan illalla aurinko on monin paikoin mennyt piiloon ja tuuli tekee ilmasta viileän. Manuelkin viestii minulle, että hän teki virheen lähtiessään aamulla liikenteeseen pelkässä lyhythihaisessa paidassa. En ota bussia tai ratikka vaan kävelen. Tietenkin. Kaikki matkat mitkä vain voi haluan kävellä. Olemme sopineet tapaamisaikamme suurpiirteiseksi, joten voin olla kymmenen minuuttia etuajassa tai kymmenen minuuttia jälkiajassa. Tykkään kävellä tällä alueella. Se on eri suunnassa kuin Roni tai Javier tai Manu. Olen sen tyypin naapurissa, jonka luota heräsin silloin ihan alkukesästä viime vuonna. Olimme vain nukkuneet hauska bileillan jälkeen, kun olimme tanssineet pilkkuun asti homobaarissa. Se oli hauskaa se. Saavun Harrin alaovelle ja painan summeria. Tämä paikka on todella kiva ja kaunis. Ovi aukeaa ja menen hänen ovelleen. Laitan purkan suuhuni, mutten kauheasti edes vilkaise peiliin. Olen varmasti ihan okei. Ja hiukset tuntuvat kerrankin tosi hyviltä tuulesta huolimatta. Ennen lähtöä nautittu viinilasillisen tekee olon rauhalliseksi. Ei jännitä. Kaikki menee kuitenkin hyvin. Harri avaa oven. Joo, kyllä hän näyttää kivalta. Pidän hänestä. Hyvä! Halaamme. Hän halaa minua aika tiukasti. Puhumme päivän kulusta ja ehdotan että otamme lasilliset ensin ulkona, koska kävellessä minulle tuli kuuma. Sitten voisimme valita leffan. Ehkä ihan pikkuriikkisellä vaivalla koitan keksiä hyviä puheenaiheita ja ne tuntuvat aavistuksen verran väkinäisiltä, mutta sellaista se joskus on. Siirrymme valitsemaan leffaa ja löydämme molempia miellyttävän jännärin. Tai siis minä valikoin elokuvia ja hoen Nähty Nähty Nähty, Ei käy Ei käy Ei käy, ja parille harvalle sanon, että tätä voisi harkita. Sitten nauran ja totean, että oikeasti minulle sopii mikä vain. Mutta Harri tyytyy hymyilemään valinnoilleni ja halaa minua samalla kun rullaan elokuvia tietokoneen näytöllä. On aikaista, mutta aloitamme leffan. Juomme viiniä. Harri laittaa käden ympärilleni ja silittelee kättäni. Minä keskityn elokuvaan ja kommentoin sitä aktiivisesti. Huomaan, että Harri haluaisi suudella, muttei nyt vielä. Katsotaan elokuva oikeasti! Viini vähenee, mutta se ei viakuta minuun juurikaan. Elokuva loppuu ja puhumme siitä. Harri kumartuu ja suutelee minua. Vähän paremmin kuin aikaisemmin ehkä? Sitten vetäydyn ja ehdotan, että katsomme vielä jakson eräästä hyvästä sarjasta. Harrille sopii. Hän on niin kohtelias ja mukava. Jakso on todella hyvä ja heti sen jälkeen alkaa pyöriä seuraava, johon jäämme heti koukkuun. Pussaamme välillä. Olen tyytyväisenä hänen kainalossaan. Voisin tottua tähän. Kello on suunnilleen keskiyö kun sarja loppuu. Kysyn voinko lähteä suoraan hänen luotaan töihin. Tottakai voit! Harri haluaa suudella. Sivelee minua. Riisuu paidan. Sopii, tuntuu kivalta. Siirrymme sänkyyn ja meillä on kivaa. Hän ei ole liian ujo. Nukun erittäin hyvin. Tunnen oloni kotoisaksi. Ehkä vaan tunnen oloni helposti kotoisaksi missä vain. Aamulla heräämme kumpikin ajoissa. Harri sanoo, että nousee aina aikaisin arkisin vaikkei  tarvitsisi. Hyvä olo. Pirteä olo! Tekee mieli lähteä mahdollisimman pian kauniiseen ilmaan, vaikkei töihin sinänsä ole kiire. Valmistaudun nopeasti. Harri tekee itselleen aamiaista ja tarjoaa minullekin, mutta kieltäydyn kiittäen. Koska ostan matkalta kuitenkin jotain. Halaamme ja suutelemme. Pyydän, että hän voisi kertoa kuulumisiaan viikonloppuna, koska ei ole näillä main. Hän lupaa tehdä niin. Lähden oikein tyytyväisenä kauniiseen aamuun. Pidän hänestä. Meillä oli kivaa. Olen iloinen, etten kuunnellut eilistä pahaenteistä tunnettani.

Töissä on myös hyvä tunnelma. Jutustelemme kahvihuoneessa ja koen taas tyytyväisyyttä työpaikkaani kohtaan. Tietojärjestelmä kaatuu keskipäivällä ja keskityn hetken hyvällä omallatunnolla omiin juttuihini. Syön lounaaksi ostamani tuorepuuron (mustikoilla!) ja täytetyn croisantin. Onneksi emme syöneet eilen illalla enää mitään, vaikka mieleni melkein teki mieli ehdottaa pizzantilaamista. Kuuntelen uutta Selena Gomezin biisiä. Ja uutta James Bluntia. Molemmat pääsevät heti listalleni. Juttelemme ystävättären kanssa illasta. Onhan sentään perjantai (tavallaan)! Sovimme, että alkuillasta lähdemme keskustaan nauttimaan piknikistä jos sää sallii ja siitä voimme jatkaa klubittelemaan. Ihania ulkoterasseja on avautunut monessa paikassa ja ne pitää tietenkin päästä testaamaan. En aio mennä tänä viikonloppuna perinteiseen vakkaripaikkaani, koska en ole varma miten olen sieltä poistunut edellisen viikonlopun aikana. Annetaan sille hetki aikaa. Iltapäivällä puhelimeni BLINGahtaa. Ja siellä on Nino! En siis ole pilannut välejäni häneen, vaikken muistanut mitä olen hänen kanssaan puhunut edellisviikonloppuna. Nino kysyy suunnitelmiani illalle. Kerron, että suunnitelemme menevämme säävarauksella nauttimaan vapaaillasta. Saahan mukaan toki liittyä! Vaikka minua innostaisi ehkä sellainen perinteinen tyttöjenilta pitkästä aikaa. Ainakin loppuillasta. Tanssia ja flirttailua. No kohtalo saa päättää. Laitan minun ja Ronin bilebiisin täysillä soimaan. Se on mun biisini. Ja haluan kuunnella sitä tänään. Haluan että tästä tulee hauska ilta. 

Tulen kotiin ja minulla on muutama tunti aikaa. Heti kun istuu pehmeään nojatuoliin niin alkaa väsyttää. Nukuin edellisyönä noin kuusi tuntia. Ei liian paha. Mutta harkitsen vartin minilepoa. BLING. Tekstari! Ja sehän on Dim, jota en ole muistanut ajatella pitkään aikaan. Hän kysyy apuani johonkin kirjoitusjuttuun ja samalla vaihdamme kuulumisia. Miten olinkin jo unohtanut hänet ihan kokonaan. Hyvä, hänkin on vielä olemassa.  Nyt menoksi!

Älä sano turhaan ei

Ajoituksemme sujuu täydellisesti maanantaisen lenkin suhteen! Aurinko paahtaa, vaikka aamu oli pilvinen. Päälle saa laittaa ensimmäistä kertaa tänä vuonna hihattoman treenitopin. Teemme myös pitkästä aikaa perinteisen pitkän lenkin, jossa on paljon nousuja. Ah kulutamme puolitoista tuntia reippaillessa, ihanaa. Lenkin aikana saan karistettua jotenkin ennen sitä orastaneen ahdistuksen ja roniajatukset. Vaihdan fiiliksistäni pari lausetta ystävän kanssa ja hän toteaa, että suunta on oikea, mutta se voi hyvinkin viedä jonkin verran aikaa, että tunnepohjaiset ajatukset laantuvat. Hänkin kertoo vielä päivittäin miettivänsä jota kuta, josta erkani monta viikkoa sitten. Niinpä. Aika parantaa. Kaikki tuntuu taas hieman valoisammalta. Vaikkakin juuri kotiin palatessamme taivas täyttyy pilvistä ja kaikki on synkkää. Täydellistä. Sitä kivempi palata sisätiloihin ottamaan rennosti loppuilta. Syön pienen pasta-annoksen, jonka sekaan lisään chilejä ja supertulista ketsuppia. Lisäksi olen ostanut varalle bulgarialaista jogurttia ja sokeritonta vadelmakeittoa. Tämä tulee olemaan lyhyt viikko, joka saattaa tarkoittaa joko enemmän nestemäistä diettiä, tai enemmän herkuttelua. Sitä ei voi ennakoida. Tehokkaan lenkin jälkeen on ihana asettautua nojatuoliin ja laittaa jotain täysin yhdentekevää, mutta hyväntuulista pyörimään televisioon taustalle. Vaikka en ole katsonut televisiota aikoihin (yli vuoteen) samoin, kuin ennen katsoin, niin tykkään siitä, että se pyörii taustalla auki. Javierin luona vietämme usein aikaa katsellen televisiota. Samoin joskus Ninolla, mutta Ronilla emme koskaan. Myöskään Harri ei omista televisiota. Tulen hyvin toimeen molemmissa toimintaympäristöissä. Voisin luoda tulevan arkeni minne varmaan vain, kunhan pääsisin tasapainoon tunne-elämässäni. 

Olen tutustunut paljon viime aikoina mindfullnessiin ja hetkessä elämisen saloihin. Siihen, miten kontrolloimalla omaa mieltään voi kontrolloida omia tunteitaan ja olla jäämättä niiden loukkuun. Myös tässä hieman kevyemmässä psykologisessa artikkelissa käsitellään aivan samoja asioita. Eli teema on nyt paitsi hyvin pinnalla, on siinä varmasti jotain perääkin. Tiedän, että on. Aion jatkaa asian tutkimista. Vaikken olekaan vielä päättänyt, että jatkanko aloittamaani verkkovalmennusta koskien NLP:tä. Minusta vaikuttaa siltä, että koko kurssi perustuu joskus kauan sitten nauhoitettuihin äänitteisiin, jotka varmasti ovat toki ihan päteviä, mutta olisin ehkä itse kiinnostuneempi interaktiivisemmasta otteesta. Olen opiskeluut paljon verkkokursseja, joihin kuuluu vahvasti asioista keskustelu ja omien näkemysten jakaminen muiden kanssa. Silloin oppii parhaiten. Ja myös motivoituu enemmän, kuin passiivisesti nauhoitettua puhetta kuuntelemalla. Mutta mietin asiaa vielä. Illalla juon pari lasillista raikasta viiniä ja otan rennosti. Jutustelen Javierin kanssa, joka keskustelun päätteeksi toivottaa kauniisti hyvää yötä. Katson jotain tartuntatautielokuvaa, joka on melko realistisen oloinen. Väsyn ja menen ajoissa sänkyyn. Herään yöllä luulemaan, että viestittelen Singhin kanssa. Outoa. Mutta muutoin nukun hyvin. 

Aamulla olen helpottunut etten tällä kertaa törmää työmatkalla kehenkään työtoveriin, kuten aiempina edellisenä päivänä. Kun näen jo kaukaa työkaverin seisoskelevan bussipysäkillä tekisi mieli tehdä uukkari, mutta en tietenkään voi. Vaan joudun ottamaan korvakuulokkeet pois ja sulkea radion ja alkaa puhua aamun säästä ja tulevasta työpäivästä. Pidän työkavereista ja jopa mielelläni keskustelen heidän kanssaan. Mutta en minun aamuinani kun haluan keskittyä musiikkiin ja uutisiin ja omiin ajatuksiini. Omaa aikaa. Palkka ei juokse vielä! Aamupäivällä jutustelen Ossin kanssa päihteidenkäytöstä. Ja ahdistuneisuudesta ja masennuksesta. Siitä kuinka  jotkut lamaantuvat ja pysähtyvät. Lopettavat toiminnan. Ja kuinka jotkut voivat olla sairaita ja ongelmaisia, mutta silti toimia ja suoriutua. Mutta voiko se jatkua ikuisesti? Uskon, että toimiminen on (joiden kohdalla) toipumismekanismi, selviytymiskeino, välttämättömyys. Pysähtyminen ja lamaantuminen olisi tie kohti pahempaa tilaa. Sieltä olisi vaikeampi päästä eteenpäin. Toimimaan. Mutta ehkä ne, jotka ovat jo pysähtyneitä, kun sairaus ja ongelma iskee jäävät helpommin siihen tilaan.Ovat ehkä epäonnekkaampia? Toisaalta riskinä on myös burn out. Siinäkin pitää osata toimia oikein (varata äkkilähtö ulkomaille, juhlia, rentoutua). Olen nyt tässä etenkin kevään aikana tunnistanut oikeasti kärsiväni ahdistuneisuudesta. Sellaisesta, jonka voi diagnosoida. Uskon, että olen aina kärsinyt sellaisesta lievästä kroonisesta ahdistuksesta, joka on kuitenkin vain ollut siellä taustalla. Sellainen, että aina on jokin asia joka on vähän pielessä. Ja jos se asia korjaantuu joka ahdisti eilen, niin keksitään aina uusi ja uusi ja uusi. Lopulta voidaan ahdistua vaikka puolisosta tai kodista tai työstä, jos ei mitään eksaktimpaa valittamisen kophdetta hetkeen löydy. Nyt ahdistuksesta on tullut aktiivisempaa ja vakavampaa. Mutta onneksi ole hakenut siihen apua ja yritän löytämilläni toiminta- ja ajatusmalleilla päästä siitä eroon. Parantaa itseni. Antaa jonkun parantaa itseni. Oppia. Entä masennus? En tiedä. En osaa arvioida kuinka paljon ahdistusneisuus ja masennus liittyvät toisiinsa. Muna ja kana. Mutta tilani on toki lievä ja väliaikainen. Parannettavissa. 

Lounaalle menen taas yksin läppärini kanssa kahvilaan, jossa en saa ihan parasta paikkaa, mutta lähes. Lähipöydissä on monta yksinäistä lounastajaa jotka keskittyvät joko tietokoneeseen tai kirjaan. Harvinaista. Kotoisaa. Ossi kertoo ottaneensa nopeeta. Hänellä on jo loma. Sama se minulle. Toivon, että hänellä on hauskaa. BLING. Olen juuri ahtamassa ihanan tulista salaattiani suuhuni, kun Harri tiedustelee josko voisimme tavata illalla. Ihan kivaa. Ei salamoita juuri nyt, mutta mukavaa. Että on jotain. Joku. Jossain. Kysyn mitä hän haluaisi tehdä, minulle sopii kaikki. Ehkä iltapala tai drinkki jossain. Ei, vaan hän ehdottaa viininmaistelua hänen luonaan. Hmm, siis miksei. Mutta jotenkin sellainen liian nopea eteneminen tuntuu vähän pelottavalta. Ehkä tuntuu jotenkin pahalta jos hän tässä vaiheessa pitää minusta enemmän kuin minä hänestä. Kuitenkin tiedän, ettemme voi tavata tämän jälkeen moniin päiviin, joten sama se. Haluan antaa mahdollisuuden hänelle, ja minulle. En sano ei vain siksi, että olisin ennemmin kylmällä ja ilkeällä Ronilla. En voi sanoa ei siksi, etten juuri tänään ole valmis kaikkeen. Opettelen toiminnan kautta muuttamaan ajatusmallejani, jotka voisivat johtaa tunteiden muutokseen. Pääsen tästä vaiheesta yli. Joo, tämähän voi ollaa kivaakin! Turha ahdistua. Ehdotan hänelle viininjuomisen lisäksi elokuvan katsomista. Ja sanon, että tuon viiniä mukanani. En siksi etteikö hänellä olisi viiniä, vaan siksi, että hänellä on varmaan vain yksi viinipullo, ja ehkäpä haluan enemmän. 

Töiden jälkeen olo on väsynyt, mutta aion tsempata iltaa varten. Täytyy käydä suihkussa ja laittaa ainakin hiukset. Harri viestiikin jo ja haluaa sopia kellonajan tarkemmin. Jep, jep sopii. Ossi kertoo menevänsä huomenna taas katkolle, koska tyttöystävä pakottaa. Sanon että tyttöystävä on hänelle hyväksi. Kerron hänelle, että menen laastaroimaan itseäni treffeille. Hän on kateellinen. Ei se mitään. Ainakin tiedän, että parin tunnin päästä voin keskittyä johonkin aivan muuhun kuin miettimään roneja tai muita. Voin keskittyä maistelemaan viiniä ja katsomaan jotain elokuvaa. Ja sitten päättää fiiliksen mukaan jäänkö vai lähdenkö yöksi kotiin. Tai eihän se mikään itsestäänselvyys ole, että Harri haluaisi minun jäävän yötä viettämään. Mutta jopa tapauksessa en tee mitään väärää. Miksi siis tunnen vähän huonoa fiilistä? Ihan kuin en toimisi oikein? En tiedä, mutta en usko sitä fiilistä. En. Otan matkaani viinipullon ja vissyn. Laitan perusmeikin. Hiukset nätisti auki. Arvon, että otanko päälleni kevyen takin vai vain pitkähihaisen. Nämä on vielä niitä tapaamisia, kun haluaa näyttää jokseenkin laitetulta. Javierilla sitä ei enää tarvitse tehdä. Saan Harrin osoitteen (koska en sitä  tietenkään muista) ja hän iloisena kehottaa painamaan summeria tai pyytämään jos haluan että hän tulee vastaan. Ihan jees, ihan jees. Toivon, että saan hyvän keskittyneen flown päälle. Että osaan nauttia hetkestä ja arvostaa tätäkin mahdollisuutta ja tätä ihmistä. Mutta ihan vain kevennykseksi otan lasillisen viiniä ennen lähtöä.

I need a rehab from you

Ehkä toinen lasillinen viiniä. Ehkä kolmas. Lauantaina siis istuskelen vakkaripaikassani omalla vakkaripaikallani. Yhtäkkiä paikka alkaa täyttyä porukoista, joilla on suomipaitoja päällä. Olen ihan varma, että tämän päivän pelin olisi pitänyt jo loppua, mutta näyttää vahvasti siltä, että se on vasta alkamassa. Fiilis ympärillä nousee. Joku pieni porukka kysyy onko pöydässäni tilaa ja he istuvat seuraamaan alkavaa ottelua viereeni. Menen hakemaan uuden lasillisen viiniä. Törmään tiskillä aiemmin törmäämiini vanhoihin opiskelukavereihin ja vaihdamme pari vitsiä siitä, kuinka innostunut olen matsista. Mitähän oikein keksin! Harri vastaa ystävällisenä ja asiallisena aiemmin lähettämääni viestiin. Hän on viettämässä rauhallista iltaa muualla. Hän tosiaan taitaa olla sellainen astetta kiltimpi tyyppi. Ensivaikutelmalta hän on itsevarma ja hauskakin, mutta nyt kun olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä, niin näen hänet hieman vakavana ja sosiaalisesti ehkä vähän pidättäytyvänä. Minusta tuntuu, ettei hän puhu spontaanisti omana itsenään vaan harkitsee lauseitaan liian tarkkaan. Pihalla istuskellessamme hän hieman epäröiden laittoi käden harteilleni. Juuri sellaista pientä jännitystä, jota en itse osaa enää potea. En tiedä onko se mitenkään huono asia. Se, että toinen on ehkä epävarma tekee hänestä vähemmän viehättävän? Ehkä. Ja verrattuna yltiöitsevarmaan ja sosiaaliseen Roniin on kontrasti huomattava. Hän rakastaa itseään niin paljon ja tuo sen ilmi niin, että se varmaan oikeasti vaikuttaa muiden suhtautumiseen ja tunteisiin häntä kohtaan. En voi sille mitään, että en pysty juuri tällä hetkellä antamaan sataprosenttista huomioitani ja keskittymistäni muualle. Se vie aikaa. Minusta tuntuu, että olemme ajautuneet erilleen Ronin kanssa ja se osittain tuntuu hyvältä ratkaisulta. Mutta silti se vie aikaa. Tottua erilaiseen seuraan. Kaikki seura on niin erilaista verrattuna minun ja Ronin symbioosiin. Ja se vähän kirpaisee. En haluaisi luopua siitä tai alentaa kriteereitäni. Haluan sen ihanan yhteisen hulluuden tunteen ja sielunkumppanuuden. Mutta tiedän, että kun aikaa kuluu niin unohdan sen ja alan entistä enemmän ajatella, että parempi näin. Ja nähdä hyviä puolia tasaisissa ja "tylsissä" miehissä. Alan ajatella, että on oikein vaihtaa se ihana hulluus tasaisuuteen ja normaaliin läheisyyteen. Ehkä. Toivon niin. En ole kuullut Ronista mitään, enkä ole halunnut häneen olla nyt missään yhteydessä, mutta aina vähän väliä hän tulee mieleeni. Siellä hänellä - missä ikinä onkaan - on vielä tunteitani, jotka nyt kaikki vaikeus on saastuttanut. 

No anyways. Istun meluisassa ja täydessä ravintolassa. Viestin ystävättärelle, josko tapaisimme, koska kotiinmenofiilis alkaa väistyä. Pian hän saapuukin oman työtoverinsa kanssa paikalle. Tilaamme pöydän täyteen viiniä. Pullottain. Nauramme ja humala nousee. Pullot tyhjenevät. Peli loppuu ja Suomi häviää, ihan sama. Sitten kadotan muutaman hetken jonnekin. Ja kadotan ystäväni myös. En ole pitkään aikaan ollut moisessa tilassa. Muistan pienen hetken, kuinka olen liittynyt johonkin ihan vieraaseen seurueeseen. Nauran ja juttelen heidän kanssaan. Yksi miehistä suutelee minua enkä välitä, vaan minua naurattaa. Hän antaa minulle pillerin, jonka sanoo olevan ekstaasia ja laitan sen laukkuuni (se on siellä kai vieläkin, pitää heittää pois varmaan). Aika riskaabelia ettenkö sanoisi. Sitten seurue lähtee ja tunnen helpotusta. Kadotan taas muistini ja seuraavaksi olen bussissa viestimässä Javierille. Hän pyytää minua hyppäämään pois bussista omalla pysäkillään, koska on myös ulkona ja haluaa mennä kanssani hakemaan pizzaa. Olen varmaan viestinyt hänelle ensin, koska olemme vaihtaneet jo useita viestejä, kun herään tajuamaan tilannetta. Toimin yllättävän selkeästi black-outista huolimatta. Kaikki viestit on kirjoitettu selkeästi ja olen ostanut bussilipun, kun kortistani on taas loppunut arvo. Sovimme tapaavamme Javierin kanssa tutun yöravintolan edessä. Yhtäkkiä olen taas ihan tolkuissani. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, että olen poistunut aiemmin baarista (toivottavasti olen lähtenyt itse omin avuin). En muista sekuntiakaan siitä, että olen kulkenut bussille. En todellisuudessa tiedä kuinka paljon aikaa olen hukannut. Näin ei ole käynyt pitkiin aikoihin. En ota kauheaa stressiä, koska en tällaisessa tilassa koskaan päädy muualle kuin kotiin tai muuhun tuttuun paikkaan. Ja joskus nukahdan bussiin. Tapaan Javierin sopimassamme paikassa. Hän on vähintäänkin yhtä kujalla, kuin minä hetkeä aikaisemmin. Mutta sellaisessa iloisessa ja kivassa humalassa. Haemme pizzan, kaikki sujuu hyvin. Kuljemme hänen luokseen. Menen heti Jackin kanssa pienelle kävelylle ulos. Olen yllättävän järjissäni. Laitan Javierin jäljiltä jääneet pizzapalat jääkaappiin ja siivoan jäljet. Sitten menemme nukkumaan. Kello on vasta kaksi! Eli aika hyvin loppujen lopuksi.

Aamulla helpotun kun muistan, että olen Javierilla. Halailemme toisiamme sängyssä. Javier on pitkästä aikaa todella aktiivisella ja innokkaalla tuulella. Ei ongelmia toimintakyvyssä. Hän on vaihtanut sänkyyn täysin valkoiset lakanat edelliskäyntini jälkeen. Hän vaihtaa lakanoita jatkuvasti. Todennäköisesti tavoitteenaan saada uutta yöseuraa. Makaamme alastomina sängyssä ja valitan kuumuutta! Totean, että olinkin unohtanut tämän seikan kesästä, että sisälläkin voi olla tuskaisen kuuma. Javier sanoo, että hei, asiat voisivat olla pahemminkin, hän olisi saattanut herätä jonkun toisen vierestä. Hah, nauran hänen jutuilleen. Olemme oikein hitaita. Poikkeuksellisen nihkeän aamun jälkeen käyn suihkussa. Minulla on hyvä olo. Puen päälle ne samat vaatteet nyt kolmantena päivänä peräkkäin. Onneksi mukanani on sentään ollut puhtaat alusvaatteet. Ei ole kiire minnekään. Kysyn ystävättäreltäni, että mihin hän oikein katosi, eikä hän edes muistanut meidän tavanneen laisinkaan. Ulkoilutan oikein hitaasti Jackin ihanassa lämpimässä auringonpaisteessa. Javierilla on paha olo joten hän jää makaamaan sohvalle. Palattuani syömme eilisiä tähteitä. Yritän vihjailla, että voisimme mennä ulos, mutta Javier ei halua. Katselemme hölmöjä tv-ohjelmia ja nettivideioita ja kulutamme sunnuntaita aikalailla juuri siten, kuin sitä pitääkin kuluttaa. Hieron Javierin selkää ja juttelemme kivasti niitä näitä. Alkuillasta Javier ehdottaa, että voisimme tehdä itse uunipizzaa iltapalaksi. Joo kiva idea! Hän ehtikin kuittailla pariin otteeseen siitä, miten en ole kokannut hänelle riittävästi, mutta onneksi ymmärtää ettei se ole mielipuuhaani edelleenkään. Otan Jackin ja kävelemme lähikauppaan hakemaan täytteitä pizzaan. Sillä aikaa Javier valmistelee pohjan. Ostan pizzatäytteiden lisäksi sipsejä ja suklaavanukasta jälkiruoaksi. En ole syönyt paljoakaan edellispäivänä saati tänään, joten nyt saa herkutella! Jack on närkästynyt, kun joutuu odottamaan minua kaupan ulkopuolella, mutta loikkii iloisena, kun saavun vapauttamaan hänet tolpan päästä. Saapuessamme takaisin Javier on imuroimassa ja pizza odottaa valmiina loppuja täytteitä. Mukavaa. Valmistan pizzan loppuun (paaljon juustoa!) ja laitan sen uuniin. Javier puhuu pitkän puhelun ystävänsä kanssa kielellä josta en ymmärrä mitään. Vaihtelen kanavaa ja olen kuin kotonani. Nykyään olen hänen luonaan kuin kotonani hyvin helposti. Syömme pizzaa, sitten pussillisen sipsejä. BLING. Harri kysyy, että voisimmeko tavata ennen helaviikonlopun kiireitä. En saa mitään ihanaa tunnereaktiota, mutta koska olen päättänyt, etten torppaa mitään tai ketään Ronin vuoksi, niin vastaan, että nähdään vain. Hän on kohtelias ja fiksu. Ehkä sellainen insinöörimäinen, vaikkei olekaan insinööri. Eikä hän urheilullisuudesta huolimatta ole vartaloltaan mikään adonis, ja veikkaan että hän on parilla sentillä liioitellut pituuttaankin. Mutta aion tavata hänet ja katsoa täysillä mitä tapahtuu. Ensireaktionahan pidin hänestä. Pidin hänen ulkonäöstään. Ja olen tietenkin iloinen, että hän pitää minusta, vaikka olen ollut oma itseni mahdollisimman rehellisesti. Tosin, emme tiedä toisistamme juuri mitään. Hän ei ole kauheasti kysellyt mitään, enkä ole oma-aloitteisesti kertonut mitään esimerkiksi asumisjärjestelyistäni. Ja se, että en pysty nyt herättämään erityisiä tunteita ketään kohtaan tekee omasta asenteestani jotenkin vaivattomamman. En yhtään mieti millaisen kuvan itsestäni annan tai mitä ja milloin viestin, koska en niin paljon välitä seurauksista. Ja aika parantaa. Sä haihdut hiljaa pois, kun aika parantaa.  Ajan mittaan mitkä tahansa tunteet ovat mahdollisia. Ja tunteettomuudet.

Javier nousee aamulla taas reilusti minua aikaisemmin. Hän halii minua aamulla ja saan suukon olkapäälleni ennen kuin hän lähtee töihin. Hän on muutenkin pussaillut minua huomattavasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hän hokee sängyssä ollessamme nimeäni ja haluaa, että minä sanon hänen nimensä. Uskon, että se vetoaa jollain tavalla hänen tunteisiinsa ja hänen pinnallisesta kylmyydestä huolimatta, tunteet on sitä mitä hän tarvitsee. Nousen tällä kertaa ajoissa. Puen päälleni maanantain työpäivään perjantaiset vaatteeni. Paidassa ei näy enää ollenkaan tahroja ruoasta, jota kaadoin päälleni, ja housutkin sain aika vaivatta siistin näköisiksi. Ei kukaan huomaa mitään. Ostan jättikahvin ja taas vaikka mitä herkullisia välipalaleipiä mukaani, kuten aina. Keskityn hyvin töissä. Toivotamme Harrin kanssa toisillemme hyvää maanantaita. Ossi kysyy saako taas soittaa, mutta nyt sanon keskittyväni oikeasti työjuttuun. Singh kertoo, että tyttö jonka kanssa hänen piti edellisiltana pitää skypetreffit teki oharit. Lohduttelen häntä muutamalla viestillä. Tytöt suunnitelevat pientä kokoontumista seuraavalle viikonlopulle. Tällä viikolla keskiviikkokin on perjantai. Pitkä viikonloppu. Vielä muutama viikko sitten olin varma, että olisin varmasti keksinyt jonkun miniloman tai muuta kivaa (kuvitelmissani Ronin kanssa) näille tuleville päiville, mutta nyt näyttää siltä, ettei mitään erityistä ole tiedossa. Jonkun tasaisen ja normaalin ihmisen kanssa varmaan lomienkin suunnittelu voisi joskus toimia, koska Roni ei kestä minkäälaista ennakointia laisinkaan. Ahdistus räjähtää käsiin jos hän on kiinni minkäänlaisissa sitoumuksissa. Pyh. Kyllä on välillä ikävä häntä. Tai siis meitä.

Töistä kotiuduttani siivoan heti vaatekaapin loppuun. Saan taas ison kasan vaatteita kiertoon. Kaikki ylimääräinen pois! Olo ei ole kauhean ahdistunut. Ja taas on maanantai. Kuitenkin ajoittain sellainen ärsytyksen ja turhautumisen ja tuskan aalto säikäyttää minut. Olen valmis hyväksymään sen, että taas Roni on luisunut pois. Mutta ei se sormea napsauttamalla tapahdu. Järjellä tajuan miten haitallinen hän on minulle. Mutta sydämellä en. En voi muuta kuin odottaa, että pääsen taas asiasta yli, jotta voin antaa oikean mahdollisuuden jollekin muulle. Vilkaisen viinihyllyäni ja bongaan sieltä ainakin pari heti juotavissa olevaa valkoviiniä. Illalla saatan tarvita sitä. Sovin ystävättären kanssa lenkin. Vaikka ulkona onkin paahtavan lämmin. Tai ehkä juuri siksi. Samalla käyn kaupassa hakemassa kivennäisvettä. Ja koitan vain saada maanantain kulumaan. Ei kiusausta ottaa yhteyttä Roniin. Olen ikään kuin luovuttanut hänen suhteensa. Hän saa ilmoittaa sitten kun pystyy miten ja milloin saan tavarani takaisin. Vaihdoimme pari viestiä aamu kulusta Javierin kanssa. Sunnuntaita viettäessämme hän kertoi aikovansa tavata jonkun vanhan tuttavansa (she) tulevana viikonloppuna, sekä tapaavansa jotain ulkomailta tänne matkustavaa työtoveriaan. Otin sen selityksenä sille, ettemme ehtisi nähdä. Se on ihan fine. Mutta sitten Javier alkoi selitellä, kuinka se tuttava on naimisissa ja niin edelleen. Aivan kuin hän haluaisi varmistaa, etten luule hänen järjestelevän mitään treffejä itselleen. Mutta koska en pysty tässäkään tilanteessa olemaan niin kovasti sydämelläni mukana, niin suhtaudun kaikkeen melko välinpitämättömän kevyesti. Olen myös huomannut viime viikkojen aikana, että en ole oma-aloitteisesti pystynyt olemaan hellä ketään kohtaan. Javieria voin halata nukkuessa. Mutta muutoin ei pysty spontaanisti ottamaan fyysistä kontaktia toiseen. Koska en halua. Nautin läheidyydestä ja siitä jos joku halii minua, mutten pysty siihen itse aktiivisena osapuolena. Toivottavasti pian haluaisin halata ja suudella jotain, joka sitä haluaa. Juuri ennen lenkille lähtöä Javier kiittää, että hoidin aamulla koiran ja kysyy työpäiväni kulusta. Ehkä hän pitää minusta taas. Voi kunpa pian voisin aidosti innostua muiden yhteydenotoista pian.

Väliaika 1 - 0

Istun juuri yhdessä vakkaripaikassani harkitsemassa jopa kotiinlähtöä. Pizzantilaus ja joku leffa tuntuu jostain syystä aika houkuttelevalta. En tiedä miksi, koska on lauantai ja voisin tehdä mitä vain. Mutta päätäni särkee. Odottelen viinilasillisen äärellä buranan tehoamista ja annan itseni lähteä sitten kotiin jos siltä vielä tuntuu kohta. Toinen vaihtoehto jota olen harkinnut olisi elokuvin meno. Ulkona on jo vähän viileä ja pilvistäkin joten elokuva  olisi täysin  sallittu! Ja siellä menee vihdoinkin pari oikeasti kiinnostavaa vaihtoehtoa! Mutta toisaalta hyvät elokuvat haluaisin katsoa jonkun kanssa ja jakaa kokemuksen, mutta Ryankaan ei ole nyt kaupungissa. Antaa kohtalon ja fiiliksen kohta päättää. Tunti aikaa ennen kuin ensimmäinen potentiaalinen leffanäytös alkaisi. 

Alunperin tarkoitukseni oli tavata ystävätär ja keksiä jotain hauskaa mutta hänen muu juttunsa viekin oletettua enemmän aikaa, enkä ehkä jaksa odotella. Olen pari tuntia sitten koonnut itseni ja raahautunut ulos Harrin kivasta kämpästä tuosta keskustan kulmalta. Kiertelin kauppoja. Söin välipalaa. Ja buranaa. Ja nyt olen tässä lasillisella josta joko alkaa lauantai tai joka alkaa väsyttää. Eilen vietimme koko ihanan aurinkoisen alkuillan kuumassa paahteessa tyttöjen kanssa musiikkia kuunnellen ja kylmiä juomia nauttien. Ja kuten arvelin sain suunnata yksinäni keskustaan muiden jäädessä toisaalle. Spontaanisti kysäisin Harrin viikonloppukuulumisia saaden kutsun liittyä hänen ja hänen kaveriporukkansa illanviettoon. Ja kaikki sujui mainiosti. Joimme (sopivasti), lauloimme karaoke-esitysten mukana. Söimme pizzaa. Sotkin vaatteeni pizzaan. Jo siinä vaiheessa tiesin haluavani päästä Harrin kainaloon yöksi, mutta oli mukavaa kun hän yöllä syötyämme kysäisi iloisen toiveikkaana että mennäänkö hänen luokseen. Nukuimme loistavasti. Ja aivan liian kauan.  Kerran yöllä sekä kerran aamulla halailimme ja olimme "kakkospesällä" (en oikeasti tiedä miten tämä ah ihana sanonta menee mutta siis vain sellaista söpöä koskettelua), ja hän tuli käsilleni noin viidessä sekunnissa. Söpöä. Tuo mieleeni Ninon, joka kuitenkin oikeassa tilanteessa on riittävän kestävä. Pussailimme. Harri ei ole siinä kovin hyvä. Tai pussailussa on, mutta muutoin tässä on taas se "kankea kieli" -syndrooma. Ei se mitään, siitä voi oppia pois. Koko iltapäivän istuimme pihalla auringosta nauttien. Ihailin hänen kivaa asuntoaan. Puhuin omia hassuja juttujani ja kertoi asiallisesti omiaan. Kävin suihkussa ja sain raahauduttua ulos. Lähtiessä halasimme ja pussasimme ja hän puristi takapuoltani. 

Lähetän Harrille iloisen viestin jostain aiheesta josta aikaisemmin puhuimme. Koska viestin jos haluan. Ainiin! Tein niin eilenkin Ronille. Lähetin ne häntä kuvailevat laulunsanat hänelle humoristisen viittauksen kera, kun samalla muistutan että pian tarvitsen tavarani. Ei vastausta. Ei haittaa. Juuri nyt minulla ei ole lainkaan sellainen olo että haluaisin törmätä häneen, mutta ei hän täällä olekaan. Burana alkaa toimia. Moikkaan ohikulkevaa vanhaa opiskelukaveria. Ehkä koti olisi hyvä vaihtoehto. Ehkä toinen lasillinen viiniä. 

Onks tääl muka muitaki ihmisii

Lähdin töihin tänään ilman takkia. Ai miten kivaa. Ja ei tullut kylmä. Fiilis on mainio, kun odotan, että töiden jälkeen pääsee piknikille tai terassille. Olin innolla mukana aamupalaverissa ja edessä oleva lopputyöpäivä tuntuu kepeältä. En tunne mitään selvää ahdistusta, vaikka tuijotan yhä muita enemmän Ronin vihreää palluraa. En tiedä mitä oikein haluan. Tai tiedän, haluaisin, että hän olisi normaali ja tasapainoinen. Mutta jos en voi saada sitä, niin mitä sitten haluan? Haluanko hänet edelleen silti? Haluanko lähteä kehittämään jotain uutta ja jännittävää Harrin kanssa, jonka kanssa vietimme mainion tapaamisen? Haluanko nähdä Ossin, joka viestittelee minulle innokkaana heti aamusta ja haluaa ehkä ihan aikuisten oikeesti tavata? Haluanko lämmitellä jutun Javieirin kanssa uudelleen? Vai tavata satunnaisesti kivaa Ninoa? Tarvitseeko minun tietää mitä haluan, vai voinko vain mennä päivä kerrallaan? Aloittaen tämän päivän ystävien tapaamisesta. Antaen kohtalon katsoa mitä tapahtuu. Sanoa kyllä kaikkiin tilaisuuksiin. Kuka ikinä ehtii ensin. Olen täynnä energiaa! Osaisinpa nauttia elämästä ilman riippuvuuksia muita ihmisiä kohtaan. En malta odottaa miten asiat oikein lutviutuvat. Toivottavasti ahdistuspaniikki ei pääse iskemään ja pilaamaan tätä.

Eilen siis lähdin keskustaan tapaamaan söpöä ja kivaa Harria. Hyvin koulutettua ja urheilullista. Kunnollista ja kilttiä (ehkä). Uutta tinderiä, jonka satuin saamaan matchiksi jollain niistä kerroista, kun olen laittanut tinderin puolivitsillä hetkeksi päälle jonkun tyttöjenillan aikana. Samoin, kun tein edellisvuoden lopulla ja tutustuin Roniin ja Ossiin. Aina joku sieltä jää hyppysiin ja nousee esille, vaikka matcheja olisi tullut viisikymmentä. Ja nyt se oli Harri. Ennen tapaamispaikallemme menemistä olen ottanut alle lasillisen viiniä kotona. Ihan vain siksi ettei jännittäisi liikaa. Harri on valinnut kivan pienen paikan tapaamisellemme. Sellaisen, jossa ei tilailla mitään "talon viinejä" vaan kaikki maistellaan tarkkojen kuvausten saattelemina. Ja maksetaan tuplahinta. Saavun paikalle hiukset kevyillä laineilla, kevyellä arkimeikillä tavanomaisissa vaatteissani. Mustissa housuissa ja pitkähihaisessa yksivärisessä yläosassa. En näe Harria missään ja jään notkumaan tiskille. Selitän baarimikolle, että odotan jotakuta enkä uskalla tilata vielä. Minuuttia myöhemmin tilaan kuitenkin valkoviiniä, joka on kulmikasta ja päärynäistä ja kukkaista tai mitä lie. Mutta hyvää joka tapauksessa. Ehdin juuri kulautaa maistiaisannosta, kun Harri saapuu viereeni hymyileväisenä. Kiva nähdä! Selittelen heti, että menin jo hairahduksissani tilailemaan ja nauramme yhdessä. Hän tilaa erilaista viiniä itselleen ja tarjoutuu maksamaan. Lupaan tarjota seuraavat! Haluan aina tehdä selväksi, että olen ihan kykenevä huolehtimaan omista menoistani, mutten koskaan kieltäydy jos toinen tahtoo tarjota. Mutta hyvin harvoin kukaan kieltäytyy jos ilmoitan maksavani seuraavat. Istumme kivaan kotoisaan nurkkaukseen ja alamme heti aloitteestani puhua innokkaasti päivän tapahtumista. Kerron hölmösti eläytyen kuinka myöhästyin bussista päivän aikana ja myöhästyin työtapaamisesta. Ja kyselen häneltä yksityiskohtaisesti hänen työhön liittyviä asioitaan. Olen puhelias ja nauravainen. Keksin puheenaiheita luontaisesti ja pystyn olemaan se aktiivisempi osapuoli, jos toinen ottaa rauhallisemman roolin. En oikein ymmärrä, koska olen aina ollut hiljainen introvertti. Se jota jännittää ja jonka hiljaisuudet ovat kiusallisia. Joka häpeää omia tyhmiä juttuja, eikä osaa oikein sanoa mitään kiinnostavaa. Vai tuntuuko minusta vain siltä? En tiedä, mutta olen uusiutunut sosiaalisten ulottuvuuksieni suhteen viimeisen vuoden aikana merkittävästi.

Itse asiassa tein 16personalities -persoonallisuustestin, jonka mukaan olen ekstrovertti. En ensin meinannut uskoa sitä, vaikka vastasin rehellisesti. Mutta luettuani tarkemmat yksityiskohtaiset kuvaukset persoonani vahvuuksista ja heikkouksista ja ominaispiirteistä elämän eri osa-alueilla ääneen äitini läsnäollessa sain sen todeta olevan aikalailla nappikuvaus minusta. Olen testin mukaan Komentaja. Jep. En olisi halunnut olla, ja se tuntuu minusta jotenkin nololta, mutta turha kieltää. Moni tinderissä on tehnyt kyseisen testin ja kertoo tuloksen profiilissaan. Sekä Javier että Harri ovat testin mukana ajattelevaisia ja älykkäitä introverttejä. Kai se sitten niin on. On uskottava, että minusta on tullut ekstrovertti. Äitini on Viihdyttäjä sekä testin että kaikkien hänet tuntevien mukaan. Suosittelen kokeilemaan ja olemaan täysin rehellinen. Tulos voi yllättää! 

Noniin joka tapauksessa, tarjoan meille seuraavat viinit. Tulemme hyvin juttuun, vaikka hän vaikuttaa vähän ujommalta kuin minä. Ei se haittaa. Nauramme yhdessä ja meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Juomme jopa viinit samassa tahdissa! En joudu ihan kauheasti jarrutella. Mainiota! Minulle tulee hänestä samanlainen tunne, kuin eräästä teiniaikaisesta poikaystävästäni, jonka kanssa vietin aikaa noin puolen vuoden ajan. Tuo poikaystävä oli todella kunnollinen ja halusi olla seurassani vähän menevämpi. Kohteli minua kuin kukkaa kämmenellä ja jäi kanssani ehkä vähän alakynteen. Tai minä vedin häntä "alemmas", sen sijaan että hän olisi nostanu minua ylemmäs. Silloin elokuvateattereissa oli menossa Helmiä sioille -elokuva, ja tuo poikaystävä kysyi leikillään, että no kumpi sä olet. vastasin, että olen sikamainen helmi. Ja erotessamme tuo poikaystävä muisti tämän kommentin ja sanoi sen pitävän täysin paikkansa. Koen kuitenkin haluavani nyt enemmän hyviä ja kunnollisia asioita elämääni. Siis järjellä ajateltuna. Uskon, että tasapainoinen suhde on mahdollinen, vaikka persoonat olisivat erilaisia. No, iltamme Harrin kanssa sujui hienosti. Tyhjennettyämme toiset lasilliset erinomaista viiniä huomaan hänen vilkuilevan kelloaan. Ajattelen, että hän haluaisi jo lähteä. Kysyn onko hänellä aikainen aamu edessä. Ei, ei ole, vaan hän miettii että tilattaisiinko vielä yhet. Joo, jes! Tilaamme vielä yhet ja sovimme, että minä tarjoan hänelle ja hän minulle. Tällä kertaa otamme samaa viiniä ja baarimikko nauraa, kun selitän, että minä maksan Harrin juoman ja hän maksaa minun. Lievä huppeliaste alkaa olla kohdillaan. Istumme vierekkäin. Huomaan hänen katsovan minua tarkkaan kun selitän jotain hölmöä. Olemme vähän lähempänä toisiamme kuin tapaamisemme alussa. Yhtäkkiä hän nojautuu puoleensa ja suutelee minua. Taidan sanoa spontaanisti oho! Mutta vastaan suudelmaan, sellaiseen ujoon ja vähän kokeilevaan. En ihan odottanut tätä, mutta toisaalta, näinhän se menee. Hän laittaa käden polvelleni ja jatkamme juttelua ihan normaalisti. Sillä tavoin söpön iloisesti, kuin joskus teininä (haluun tipahtaa kuin oisin 15). Todellakin keskityn nyt juuri tähän hetkeen. Päätämme päättää illan pakottavan huomisen arjen vuoksi reilun neljän tunnin deittien jälkeen. Kävelemme yhtä matkaa pysäkille, hän pitää kättänsä selkäni takana kävellessämme. Se on mukavaa. En ajattele, että saattaisin törmätä johonkin toiseen. Juuri nyt se on minulle ihan sama. Puhumme viikonlopusta. Kenties ehdimme törmätä. Pussaamme pienesti ja lähden toiseen suuntaan. Vaihdamme hyvän yön viestit ja menen nukkumaan iloisella mielellä. 

Koko perjantaipäivän teen vuoroin töitä ja jutustelen tyttöjen ja Ossin kanssa. Ossi kertoo olevansa tyttöystävänsä asunnolla (heh heh). Hän on iloisella mielellä omassa putkessaan. Hyvä, onnea hänelle (for him). Heille. Hänelle (for her).Sovimme alustavasti tapaavamme jossain ulkona tyttöjen kanssa, mutta pahoin pelkään, etteivät he jaksa lähteä minnekään minne itse tahtoisin mennä. Saa nähdä! Iltapäivällä saan inspiraation kerätä kokoon hyviä kesähittejä tältä ja viime vuodelta, jotta kesäinen fiilis säilyy. Yritän pitää Ronin poissa mielestäni, koska pelkään, että sorrun viestimään hänelle jotain typerää ja läpinäkyvää heti jos alan ajatella asiaa enemmän. Jos vain pystyn niin yritän pitää keskittymiseni muualla. Muissa. Mutta odotan silti, että joku blingahdus olisi häneltä. Edellisestä yhteydenpidostamme on viikko. Huh. Hyvän tunnelmani lomasta heitän Javierille vitsikommentin säästä. Koska hän on jatkuvasti povannut räntäsadetta ja viimeinkin saamme vähän enemmän aurinkoa! Kuuntelen edelliskesän Stay Awake -biisiä, jota kuunnellessa mietin viime kesänä Manuelia. Heh. Ihanaa ettei tämä biisi mennyt pilalle siitä. Myös Kissing Strangersin luoja DNCE on tehnyt paljon muutakin loistavaa kesämusaa. Ennen kuin lähden töistä saan päivän toisen puhelun Ossilta. Hän on jo tissutellut mukavasti. Tuttuun tapaan hän kertoo, kuinka on kyllä sittenkin tyttöystävänsä kanssa, mutta ei voi unohtaa minua. Hänen on pakko soittaa minulle aina uudestaan ja uudestaan. Hän valittaa kuinka ei rakasta tyttöystäväänsä. Kysyy voimmeko tavata. Sanon että tietenkin voidaan kavereina. Ossi sanoo ettei voi tarjota minulle samaa kuin Roni. Sanoo niin aina. Aina sanon, ettei hänen tarvitse tarjota minulle mitään, ja sitä paitsi valitsen mieluiten edes jokseenkin olemassaolevat parisuhteen kuin mitään varakkuuksia. Ossi sanoo, että hän on maailman paras seksihirmu. Hän alkaa kuvailla minulle puhelimessa kuinka haluaisi rakastella siten, että makaisin sängyssä vatsallani ja hän olisi päälläni ja hyväilisi minua käsin samalla kuin rakastelisi oikein hitaasti. Vähän posket punehtuvat kun Ossi kuvailee tätä hidasta ja yksityiskohtaista prosessia. Sehän on suoraan kuin minun ja Ninon parhaat palat. Nauran hänen jutuilleen, jossa on kuitenkin humoristinen ja kaverillinen sävy. Sovimme soittelevamme myöhemmin. Pian on aika lähteä kotiin kaupan kautta. Laittautua ja aloittaa viikonloppu. Mitä tahansa voi tapahtua.